Vätys

Kävinpä tuossa eilen taas pienellä pyörälenkillä. Lähdin ajamaan crossarilla tutulle Parolan ulkoilureitille, jossa on hyvä tehdä hieman napakampia vetoja treenimielessä. Muita ulkoilijoita on vähän, jolloin kovaa ajaessa ei tule aiheutettua pahaa mieltä kenellekään. Samalla kovaa ajetut pätkät on mahdollista ajaa kokonaan kelloa vastaan ilman turhia jarrutteluita.

Cyclocrossarin kisakelpoisuus edellyttää, että pyörä on helppo ottaa kantoon olkapäälle. Jotta pyörän käsittely on juoksuosuudelle tultaessa nopeaa, on pyörästä yleensä syytä poistaa juomapullotelineet estämästä nostoliikkeen suorittamista. Näin ollen syksyiset pyörälenkit joutuu suorittamaan ilman tuttua Gutzyn urheilujuomaa. Tulee ajettua ns. kuivana, toivoen samalla, että veren punasolut lisääntyisivät hieman veriplasman ollessa vähäisempää. Niinpä lenkillä ei ole mukana nestettä, eikä ylimääräistä energiaa.

Nämä pohjatiedot yhdistettynä siihen, että pitkiä pyörälenkkejä ei ole viimeisten viiden viikon aikana kertynyt kuin yksi, aiheuttavat kokeneelle pyöräilijälle tietynlaisia odotuksia lenkin läpiviennin suhteen. Lenkittömyys on antanut keholle signaalin, että ”tule paremmaksi siinä, että et käy lenkillä”. Nopeasti kehittyvä kroppa ymmärtää ärsykkeen nopeasti ja reagoi siihen. Urheilun mahdollistavat elintoiminnot alkavat rauhoittua ja jopa uinahtaa. Päivä päivältä eteenpäin kehon on helpompi tulla toimeen laiskottelun kanssa. Nopeasti myös korvienväli alkaa tukea ajatusta ja pieni sisäinen ääni keksii tekosyitä lenkkien väliin jättämiseen. Milloin sataa vettä, milloin työpäivä on ollut niin hirmuisen rankka, milloin on kauppareissu tulossa ja milloin tv:stä tulee ehdottoman oleellinen jakso Frasieria – uusintana tietenkin. 

Aktiivisuuden laskun johdosta ihminen pysyy hengissä yhä vähemmällä määrällä elintoimintoja. Samalla jopa arjen pienet askareet tuntuvat koko ajan enemmän työllistäviltä ja rankemmilta. Pää tukee taas lähettäen ajatuksia: ”Älä tee ruokaa – ota sen sijaan suklaapatukka. Älä leikkaa nurmikkoa, istu sen sijaan sohvalla pelaten pleikkaria”. Ihminen adaptoituu – ihmisestä tulee vätys. Mistä vätyksen sitten tunnistaa? Omaa vätys-astetta voi lähestyä kysymällä – mitä merkityksellistä olen saanut aikaiseksi viimeisen kuukauden aikana vapaa-ajallani? Missä olen kehittynyt? Missä olen auttanut ja tukenut aidosti muita kehittymään? Vätys ei pahemmin näihin vastauksia löydä.. ellei keskivartalon kehittymistä oteta huomioon. 

Hei hei!! Mihin se lenkki nyt jäi, johon tämän blogitekstin piti pohjautua? Mitä se kokenut pyöräilijä noilla alkutiedoilla lenkiltä odotti ja toteutuivatko odotukset? Oliko pyöräilijä menettänyt kuntonsa ja oliko kunto todella romahtanut? Palataan siihen myöhemmin. Olen nyt vätys.