maanantai 20. kesäkuuta 2016

Pyssymäki XCM 2016 Nivala – toimisto-olmi mutapainissa neljänneksi

Pohjanmaalla kaikki on toisin. Nivalan keskustan kupeessa länsipuolella sijaitseva Pyssymäki on korkeuseroltaan ehkä matalin laskettelukeskus maailmassa. Hetkelliseen painovoiman vauhdittamaan menoon kuitenkin pääsee ja onhan se selvää, että eri puolilla maata toisen tavallinen on toisen erikoinen. Edelleen Nivalassa veden pinta näytti olevan korkeammalla kuin viereiset maa-alueet. Se kuinka tuo on mahdollista, jäi minulle epäselväksi. Mutta löpinät sikseen. Paikallinen seura Pyörärinki on nähnyt XCM-kisareittiin paljon vaivaa ja reitti on kuskin kannalta hyvin monipuolinen. Kerrankin tuntuu, että ajetaan puhtaassa suomalaisessa metsässä. Suopursut ja kangasmetsä tuoksuvat, eikä asutuskeskuksien hälinää kuulu lainkaan. Ihmisen kädenjälki reitillä näkyy, mutta vain positiivisella tavalla.

Olin ennakkoon ounastellut itselleni hankalaa kisaa. Viikon takaisen onnistuneen Laajavuoren kilpailun jälkeen olin ehtinyt hypätä pyörän päälle vain kertaalleen tiistaina. Pyssymäen kisaa edeltävät kolme päivää olivat menneet työreissuilla ja työpäivä+Nivalaan siirtyminen autoilumatkalla. Kroppaa oli siis totutettu passiiviseen istumiseen ja otetta kestävyysurheiluun, maastopyöräilyyn ja mutaiseen polkujumppaan oli vieroitettu osin tahtomattakin hyvin vahvasti. Lisäksi kisa-aamuna Nivalassa vettä tuli kuin saavista kaataen. Oli selvää, että tässä kisassa möyrittäisiin vesilammikoissa ja mutapaikoissa toivoen, että renkaan ja lukuisten kivien välinen kitka olisi riittävää kilvanajoon. Hurjimmat starttasivat kisaan alle 1,5 barilla – minä en vannekontaktia kiviin suostu ottamaan ja pistin 1,7 molempiin renkuloihin. 

Fyysinen lähtötilanne astui konkreettisesti esiin allekirjoittaneelle jo alkulämmittelyssä. Ajelin rennosti ensimmäistä lämmittelykilometriä vain puolituntia ennen starttia. Tunsin vähän kireyttä alaselässä ja menin siinä polkiessa hipaisemaan kädellä alaselkään/pakaralihaksen yläreunaan. Samalla hetkellä 10% pakaralihaksesta pamahti kramppiin ja tuntemus alaselkään ja takareiteen katosi totaalisesti. Käytännössä pyöräily oli hyvin haastavaa, vaikka syke oli 70 kieppeillä. En tiedä mikä pätkä lihasta puristi jotain hermoa, mutta akuutti noidannuoli oli todella lähellä. Kittilän Kusti työnsi minut takaisin kisakeskukselle ja ryhdin pikaisesti asiaa korjaamaan. Vain 20 minuuttia ennen starttia suoritin kisakeskuksen terassilla aktiivisen kohdevenyttelyn, jolla sain pahimman krampin purettua ja pystyin asettumaan kilpailun lähtöviivalle kohtalaisen normaalissa tilanteessa – mitä nyt lämmittelyä ei olmimaiseen tapaan juurikaan ollut kertynyt.

Kisa käynnissä, Olmi ja Kusti rinnakkain tässä vaiheessa. Kuva: T. Kivirinta

Haaveilin rennosta startista, joskin sen sai heittää romukoppaan heti kättelyssä. Ojala, Kittilä, Pessi, Visuri, Tähti.. siinä nimilistaa, joka takasi, että hengailemalla ei tänään oltaisi podium-sijoituksilla. Onnekseni kisan alkuun ajettiin noin 5km hiekkatieosuus, jossa pääsin vähän mukaan ajorytmiin. Homma tuntui olevan ihan hyvin hanskassa, kun kärkeen alkoi erottua kuuden kuskin ryhmä. Edellä mainitut nimet ja minä siis. Pistelin menemään porukan hännillä ja ajelin jossain määrin omaa ajoa. En spurttaillut päätäpahkaa kaikkiin tykityksiin, kun polkuosuuksilla letka venyy ja häntä joutuu väkisinkin hieman himmailemaan ja se kerää porukkaa kasaan. Kaikkiaan menosta oli kuitenkin havaittavissa, että jotain tulee tapahtumaan ja pian. Ohituskieltoisen pitkospuiden jälkeen sitten tapahtuikin. Tiimikaveri Pessi päätti räjäyttää kuusikon palasiksi.

Kärkimies Pessi lähti heti pitkospuiden jälkeen painamaan aivan pimeää kyytiä. Ojala hyppäsi perään ja mukaan ehtivät vielä Tähti, Kittilä ja Visuri. En tuossa vaiheessa tiennyt, että mikä ihme minuun iski. Yhtä-äkkiä olin alkaneella polkuosuudella totaalinen pelinappula. En ollut fillarin päällä kuskin paikalla, vaan pahasti kyytiläisenä. Helpoilla osuuksilla pidin watit hallussa ja yritin ajatella positiivisesti. ”Jos Laajavuoren jalat kohta ilmestyvät, niin saatan vielä saada tuon 15-20 sekunnin kaulan kurottua ihan perusajolla.”

Muita ei enää näy. Vaatimattomaan menoon syy ei vielä tiedossa. Kuva: T. Kivirinta

Heti seuraavaksi edessä oli Strava-kisaankin ennakkoon mainittu miljoonan kiven polku. Kärkiviisikko katosi horisonttiin ja minun ajostani ei tullut edelleenkään yhtään mitään. Kisan alkupuolella olin nähnyt, että Visurilla oli takarenkaan pidon kanssa enemmän ongelmia kuin minulla ja nyt ukko menee aivan eri kyytiä kuin minä. Tunkkailin ja tuskailin kivikossa vuorotellen. En päässyt mihinkään ja takana alkoi vilkkua Sairasen Iiron hahmo. Kun miljoonan kiven polku vihdoin loppui, olin aivan niitissä. ”Tämä jätkä lähtee ensimmäisen kierroksen jälkeen kotio, pitäkää Nivalanne!”, kävi useampaakin kertaan mielessä. Heti purulla huomasin kuitenkin syyn käsittämättömään ajokokemukseeni. Note to myself: älä koskaan aja miljoonan kiven polkua molemmat iskarit lukittuna. No jopas! Vanha kettu ei tajunnut tarkistaa ajon aikana, että onko iskarit auki. Huono valmistautuminen, niitti ukko ja tuollainen moka fillarin kanssa – ”tämä äijä lähtee todellakin kotio tämän ekan kierroksen jälkeen”. En meinannut pysyä Sairasen kyydissä. Tai oikeastaan välillä pysyin helposti ja välillä olin vaikeuksissa. Kierros oli pian ohitse ja jatkoin keskeytysajatuksistani huolimatta matkaa toiselle rundille. Jos ajosta ei voi nauttia, niin ainakin kurjuuden voi maksimoida, ajattelin.

Ajofiiliksestä yläfemmat? Ei tällä kertaa. Kuva: T. Kivirinta

Kärki oli ainakin 2,5 minuuttia karussa, joskaan tuosta aikaerosta ei minulla ollut mitään tietoa. Tiesin vain, että kuudes sija taitaa olla tämän päivän maksimitulos ja siihenkin pitäisi jaloissa tapahtua jonkinlaista petrausta. Mentiin Sairasen kanssa kimpassa noin 10km toista kierrosta, kunnes polkupätkät taas alkoivat. Olin juuri ottanut Gutzyn kofeiinigeelin ja jaloissa alkoi tuntua taas vahvemmalta. Lähdin ajamaan polkuosuutta rennon kovaa ja huomasin, että Sairanen jäi heti. Toimisto-olmi oli muuttumassa taas pyöräilijä-olmiksi. Ajo alkoi kulkea paremmin ja paremmin ja vähän ajan kuluttua edessä alkoi näkyä vihreää selkää. Tähti siellä pyöritteli huolestuttavan rauhalliseen tahtiin. Pääsin nopeasti kantaan ja kohteliaana kaverina Toni antoi pyydettäessä oitis tietä. ”Miljoona kiveä väsytti minut.” Tähti tokaisi. ”Sama juttu, mutta jostain syystä nyt alkoi meno maistua.”, ehdin vastaamaan ja jatkoin ajoani yksin. Miljoonan kiven polkuosuudella en vieläkään loistanut, mutta harmikseni huomasin tiimikaveri Pessin olevan siellä rengastöissä. Edelliset paikan ohittaneet eivät kuulemma menneet kovin kaukana. Olin siis noussut sijalle 4. ja ajo oli muistuttanut viimeiset 15 minuuttia ihan oikeaa kilvanajoa. Jo oli aikakin, kun kisaa oli takana kuitenkin liki kaksi tuntia.

Ajo pirteämpää, Pessin hahmo näkyy taustalla. Kuva: T. Kivirinta

Viimeiselle kierrokselle lähtiessä haaveilin etäisesti Visurin kiinni ajamisesta ja toisaalta vähän odottelin, jos Pessi olisi tulossa vielä mukaan ja pystyttäisiin yhdessä tykittämään kova viimeinen kierros. Noh, Pessiä ei koskaan enää kuulunut ja Joonaksen matka olikin jäänyt ikävästi kesken kolmeen rengasrikkoon. Pyrin pitämään semivahvaa intensiteettiä ja selviytymään maaliin mahdollisimman nopeasti. Maaliin oli ehkä 7km, kun kuulin, että kärkeen eroa on 7 minuuttia. 7 minuuttia! Ojala oli todella mennyt reitillä eläimellisesti. Karmeaa dominanssia, joka koostuu vahvasta wattituuttauksesta tieosuuksilla ja timanttisesta polkujen myllytyksestä. Kun (Henkalle jossain määrin heikompia) pitkiä nousujakaan ei Nivalassa ole lainkaan, on meno tuollaista. Maaliin saavuttiin lopulta järjestyksessä Ojala, Kittilä, Visuri ja allekirjoittanut. Minulla eroa kärkeen oli tuo yli 7 minuuttia, Kustiin noin 2,5 minuuttia ja Visuriin 1,5 min.

Toimistotyöläinen sai uskonvahvistusta omille näkemyksilleen. Totaalilepo vie minut kauaksi maastopyöräilykisan ja kestävyysurheilun vaatimuksista. En ollut tähän kisaan fyysisesti valmis ja oikeastaan pitää olla tyytyväinen, että kisan viimeisen puolikkaan pystyin ajamaan sentään kelvollisesti. Jos oikein haluaa asian nähdä optimistisin silmin, niin tämän mahalaskun jälkeen nyt on oiva paikka hakea sitä nousuvirettä kohti Tahkoa ja erityisesti Tahko MTB:n kisapäivään. Siellä onkin sitten viimeisen päälle megaluokan vastustaja vastassa, kun Vastarannan Jukka ilmoitti viikolla ajavansa Tahkolla juuri 60km. Kaiken pitää toimia heinäkuussa täydellisesti, jos mielin edes näennäisesti haastaa Jukkaa Nilsiässä. Kaikkeni yritän, sen lupaan.

sunnuntai 12. kesäkuuta 2016

Laajavuoren XCM 2016 – voitokas kisaraportti

Laajavuori on mäki Jyväskylässä. Korkeimmillaan Laajavuori kohoaa 226m korkeuteen ja hiihtokeskustoimintaa on alueella pyöritetty aina 1950-luvulta lähtien. Historiallinen urheilualue alkaa olla jo legenda myös maastopyöräilyn marathon-kisojen kalenterissa. Alueen korkeuserot ja polkuverkosto on hyvin hyödynnetty kisaradan suunnittelussa ja rata on todellinen XCM-rata. Mäkinen reitti mukavaa vaihtelua Suomen tasamaakisojen seassa. Tänä vuonna Laajavuoren XCM-kisassa ajettiin 24km pituista kierrosta, johon oli löydetty liki 500 nousumetriä. Päämatkan lähtö kiersi kisareitin kolmesti, joten edessä oli karmaisevan ihana fyysinen koitos.

Allekirjoittanut oli valmistautunut kisaan sangen hyvin. Edellinen viikonloppu oli kilpailuista vapaata ja pääsin ajamaan itselleni todella harvinaisia pitkiä MTB-lenkkejä. Olin päättänyt, että teen aggressiivisen tehotreenin vasta torstaina Ahveniston moottoriradalla pidettävissä viikkokisoissa. 1,5 päivää ennen Laajavuoren starttia olin ajanut tasolleni mainiosti Ahvenistolla ja toiveissani herättelin vielä superkompensaatio-kilpailua Laajavuoressa. Sitä todella tarvittaisiin, koska minä en perinteisesti pidä kilpailuista, jotka kestävän yli 2,5 tuntia. 

Kisa-aamuna ei pahemmin jännittänyt ja sain syötyä huolellisen ja kilpailusuoritusta tukevan aamupalan. Pystyin jopa tuntia ennen starttia syömään Gutzyn energiapatukan (normaalisti panikoin jännityksestä) ja sain varmistettua, että kropassa on hiilarivarastot täynnä ja saan kilpailun aikana maksimoitua 60g hiilarinautintoa jokaista ajotuntia ajatellen. Paperilla kaikki näytti olevan kohdillaan ja lähdin kilpailuun tekemään vahvaa ajoa ja hyvää treeniä Tahko MTB:tä silmällä pitäen. Torstain perusteella oli selvää, että voisin ajaa melko kovaa ainakin tunnin, mutta kolmen tunnin optimitehoista oli vain hentoja arvauksia. En kuitenkaan suostuisi ajamaan jalkojani alta ennen viimeistä kierrosta.

Kisan viivalla oli jälleen kovia nimiä: Joonas Pessi, Henri Ojala, Samuli Visuri, Toni Tähti (EM-kisojen 39. viikkoa aiemmin), Antti Kuitto jne. 

 Lähtö lähestymässä. Kuva: Touho Häkkinen

Kilpailu starttaa

Kilpailun starttiin lähdettiin rennon kovaa. Vauhti sopi taktiikkaani täydellisesti. Olin jättänyt jopa osan alkuverryttelystä tekemättä ja toivonut, että voisin jatkaa verryttelyä kisan alkupuolella. Reitin alun loivat mäet nousivat rennosti ylös ja kisan kärjessä pyöri lähinnä Samuel Halme ja polkujen alettua Henri Ojala. Heti perässä terävällä jalalla oli liikenteessä Joonas Pessi, allekirjoittanut ja Samuli Visuri. Jo muutaman kilometrin jälkeen olimme erottuneet kärkiviisikoksi, kun Toni Tähdellä näytti olevan vähän teknistä murhetta. Minulle alkuvauhti tuntui jopa rauhallista. Silti tällä kertaa muita tippui kyydistä – käsittämätöntä, ajattelin. Nousut, joihin olin kaksi vuotta sitten hyytynyt totaalisesti, nousivat nyt kuin vettä vain. Ajoa oli takana ehkä 6-7km, kun ohitimme Pessin kanssa nousujen yläosiin lievästi hyytyvän Ojalan. Joonas jatkoi aktiivista ajoa ja seurasin tiukasti takarenkaassa. En meinannut uskoa silmiäni, kun näin, että takaa kaikki muut alkoivat jäädä metri kerrallaan. Ojala, Visuri, Halme.. kevyet 29er-jäykkikset alla, ja herrat jäivät meille täpärikuskeille ensimmäisissä helpoissa nousuissa. Tästä tulisi todella mielenkiintoinen päivä ajattelin jo tuossa vaiheessa.

Olmi ja Pessi vahvasti keulilla. Kuva Touho Häkkinen

Pessi piiskasi tieosuuksilla aivan mielettömän vahvasti. Sanoin moneen kertaan, että nyt mennään sellaisilla tehoilla, että ainakaan minä en ole koskaan selvinnyt vastaavilla kokonaista kolmea tuntia. Minulle on tyypillistä, että analysoin vauhtia ja tehoja aina suhteessa maaliin pääsyyn, kun taas Pessi näytti suosivan ”kynnyksellä niin pitkään kuin menee” -taktiikkaa. Yhteistyön näkökulmasta tällainen parivaljakko on haastava. Ylämäissä olisin voinut pitää vauhtia, mutta kapealla rännillä ei ole järkeä vaihtaa vetäjää jokaiseen maaston nyppylään. Tieosuuksilla taas Joonaksen rutiini oli jotain käsittämätöntä ja jo peesissä ollen ylitin minulle järkevät kisatehot jatkuvasti. Tein pari lyhyempää vetovuoroa kierroksen loppupuolelle ja kierros olikin nopeasti ohitse 55 minuutissa. Emme tienneet aikaeroista mitään ja päätettiin vaan jatkaa matkaa. Medilaserin kaksikko kärjessä XCM-kisassa, uskomatonta! Tuota fiilisteltiin useampaan kertaan ajon aikana.

Toinen kierros jatkoi ensimmäisen trendiä. Joonas jatkoi kynnystreeniään ja minä tulin mukana toivoen, että en räjähtäisi hapoille liian usein. Vain siten voisin jaksaa ylipäänsä maaliin. Jossain vaiheessa kuulimme, että taaksepäin ero on noin 2 minuuttia. Olin ajanut normaaleihin tehoihini nähden ylikovaa ja reisissä alkoi painamaan jo kisan puolivälin paikkeilla. Samassa ajolasit alkoivat vähän huurtua ja näkö polkuun alkoi olla sumuista. Silti meno maistui ja ajossa oli hyvä henkinen svengi päällä jatkuvasti. ”Tänään hoidetaan tämä homma, jompikumpi meistä voittaa, se on tärkeintä”, sanoi Pessikin useampaan kertaan. Oli hienoa olla kärkitiloilla ja pystyin ainakin leikittelemään ajatuksella, että saattaisin jopa jaksaa maaliin kyseistä vauhtia. Sitten oli kuitenkin aika järjestää itselle vähän hankaluuksia..

Pudoteltiin Laajavuoren laskuja hyvällä rennolla otteella ja vauhtia piisasi. En oikein tiedä, mitä edes tapahtui, kun yhtä-äkkiä alamäessä menetin eturenkaalla otteen polkuun. Tanko kääntyi 180 astetta ja paiskasin oikea olkapää edeltä kovalle hiekkatielle. Vasen polvi kopsahti runkoon ja oikea pohje kramppasi kivikovaksi. ”Sattuiko!?” Huusi Pessi. ”Sattui, mutta ei kuitenkaan!” huusin vastauksen, kun kerroin kivusta, mutta samalla siitä, että minua ei tarvitse jäädä paapomaan. Samalla hetkellä Pessin selkä häipyi vastustamattomasti horisonttiin. 

”Ajan yhtä parhaista kisoista koskaan, istun maassa pohje krampissa, polvi on taas kipeänä (lumpio oli juuri palautunut normaalin kokoiseksi Korson turpoilun jälkeen), pyörän tanko on täysin väärään suuntaan ja satulan nokkakin pelasi jo tässä vaiheessa kautta itä-länsi-ottelunsa näyttäen mihin sattuu”. Siinä 5 sekunnin synkistely tiivistetysti. Otin jalkaterästä kiinni ja väänsin pohkeen krampin väkisin auki. Löin satulan nokan suoraan eteenpäin ja käänsin tangon oikein päin. Sitten vain pyörän selkään ja miettimään, että mitähän seuraavaksi. Ajelin siinä ehkä pari minuuttia vähän alakuloisena ja en nähnyt järkevänä lähteä tavoittelemaan Pessiä. Samalla tuntui siltä, että ehkä takana seuraavat kaverit saa tällaisen linkuttavan kuskin kuitenkin kiinni. Voisin ajaa heidän kanssa ja pyrkiä ratkaisemaan kisaa kolmannen kierroksen viimeisissä nousuissa. Edessä puolen minuutin päässä meni siis kärkimies Pessi ja takana 1,5 minuutin päässä oli tulossa Tähti, Visuri, Halme joukkoa. 

Takaa-ajo on käynnissä, sumuiset lasit taskussa ja polvi kipeänä. Kuva Touho Häkkinen

”Kisassahan tänään ollaan, joten lähdetään sitten ajamaan omaa vetoa”. En lähtenyt tykittämään järjettömästi, vaan lähdin tunnustelemaan aktiivisesti järkevää tehotasoa loppukisaa ajatellen. Toisen kierroksen loppupuolen nousut olivat edessä. Ässämäessä näin Pessin selän ja huomasin eron olevan noin 25 sekuntia. Ässämäen jälkeisellä linjan nousussa huomasin olevani ylämäessä selkeästi nopeampi. Päätin sittenkin ajaa ylikovaa ja yritin ottaa Pessin kiinni viimeistään viimeisessä nousussa juuri ennen kierroksen päättymistä. Suunnitelma pelasi täydellisesti. Tykitin menemään ja kierroksen viimeisen nousun alussa kellotin valopylväästä eroksi 12 sekuntia. Juuri ennen kuin mäki päättyi, olin taas Pessin takarenkaassa kiinni. Jalat räjähtäneenä, mutta edessä olisi 3km tietä, jossa olisi sauma vähän levätä. Lepoa kaivattiin, koska reidet polttivat polvista aina kylkiluiden alle saakka lonkankoukistajien ollen aivan hapoilla. Jalat oli räjäytetty pahasti ja jokainen viimeisen kierroksen nousu pitäisi ajaa huolella yli.

Viimeisellä kierroksella tsempattiin Pessin kanssa usein toisiamme. Varsinkin minä halusin kertoa suurimmista nousuista ja niiden selvittämisen merkityksestä. Koko kierros pitäisi selvittää niin, että vielä lopun Ässämäkeen ja viimeiseen nousuun pääsisi edes jollain tapaa pyörivin jaloin. Mutta meno muuttui hankalaksi. Pistettiin Pessin kanssa jokaiseen nousuun keveintä vaihdetta, mitä pyöristä oli tarjolla. Pessillä se oli 32 piikkinen eturatas ja 42 takana. Minulla 34 edessä ja liian lyhyestä ketjusta johtuen 40 takana. Olin jyrkissä kohdissa vähän pulassa Pessin takana, minun pyöräni ei voinut kulkea niin hiljaa. Umpisipeillä jaloilla minulla oli liian iso vaihde, joilla piti ajaa alivauhtia. Kävelyaskel maasta olisi tarkoittanut saman tien totaalikramppia kyseiseen jalkaan. Ajoin ylämäet aina täysillä ylös. Vaihtoehtoja ei ollut, oli vain ON/OFF. Täysiä oli yhtä kuin hitain vauhti, mitä oli järkevää mennä.

Kaksi väsynyttä kaveria lähestyy maalia. Kuva Tarja Kivirinta

Loppukierroksen Ässämäki pelotti ja en ollut yhtään varma, että pääsenkö ylipäänsä ylös kyseistä nyppylää. Pessillä oli sama tilanne. Joonas tarjosi vetovuoroa ennen loppuosan nousuja ja otin kärkipaikan. Ässämäen alkaessa poistin kaikki ajatuksen päästäni ja yritin vain päästä mäen päälle. Jalat totaalitulessa ja vauhdin ollessa ehkä 5km/h tunnissa kihnutin mäkeä ylös. Viiden sekunnin välein nousin putkelle kahdeksi polkaisuksi ja paiskasin itseni istumaan, että kampi pyörisi vielä muutaman kierroksen enemmän. Mäen päällinen tuli vastaan ja katsoin taakseni, Joonas oli jäänyt ehkä 20m. ”Argh!” mietin. Nyt oli kaksi vaihtoehtoa. Jatkaa ylämäki loppuun ja ajaa maaliin omaa vauhtia. Vaihtoehtona olisi ajaa todella hiljaa maaliin Pessin kanssa ja antaa Joonakselle hänen ansaitsema voitto. Omalla vauhdilla saisin optimitreenin pääkisoja ajatellen ja toisaalta taas hyvä loppuaika sinetöisi ehkä joukkuekisan voiton. ”Argh uudelleen!” ajattelin. Päätin jatkaa vähän epäurheilijamaisesti maaliin omalla vauhdilla. Enemmän kuin olin iloinen mahdollisesta voitosta, minua harmitti Joonaksen puolesta. Olin toivonut, että Joonas olisi voinut tiputtaa minut vielä lopun nousuissa. Näin ei kuitenkaan käynyt ja saavuin maaliin kisan voittajana. Viimeisellä 4km matkalla eroa Joonakseen tuli jopa minuutin verran. Sain plakkariin urani vasta toisen XCM osakilpailun voiton. Ensimmäinen ja ainoa ennen tätä oli tullut aikanaan Vuokatista, muistaakseni vuonna 2007.


Kärkikolmikko: Olmi, Pessi, Tähti. Kuva Touho Häkkinen

Laajavuoren kisa oli ehdottomasti menestys. Kunto on ottanut hienoja harppauksia eteenpäin ja ajo oli minun kohdaltani pirteämpää kuin vuosikausiin. Toivon, että pystyn jatkamaan kunnon terävöittämistä vielä kolmen viikon ajan ja pystyn tekemään kesän parhaan ajon Tahkolla heinäkuun alussa. Tätä ennen kisaan vielä viikon kuluttua Nivalassa Pyssymäki MTB:ssä. Nähdään siis siellä!

 Tulokset top 20

perjantai 10. kesäkuuta 2016

RacebikeFocus Cupin osakisan voitto ja kohti Laajavuoren XCM


Jotain hyvää on tässä vuoden aikana tapahtunut. Eilen ajettiin tutulla Ahveniston moottoriradalla kilpaa 15 kierrosta yhteislähtönä. Kun vuosi sitten tuskailin reilun tunnin alle 300 watin keskitehoilla, niin eilen kilpailussa oli aivan eri meininki. "Syyskelissä" ajetussa kisassa ei ollut osallistujaryntäystä. Käytännössä tämä tarkoitti, että vetoapuja ei juuri ollut tarjolla. Tavoitteena oli hyvä treeni huomiseen XCM-kisaan ja lähdin heti paukusta ajamaan kärkeen omaa ajoa. Pystyin ajamaan kynnystä tunnustellen ja happoja vältellen. Kierros toisensa jälkeen ajat pysyivät lähellä toisiaan (nopein kierros 4:14, hitain 4:29). Lopulta aika oli hieman alle 1:05 & keskitehot koko kisassa 339W. Pari viime vuotta olen jäänyt kisassa keskitehoissa aina alle 300 watin ja vuosi sitten 1:05 loppuaikaan tarvitsin parin tai kolmen kaverin apuja.


Nyt on mielenkiintoista nähdä, kuinka tämän tyyppinen treeni toimii kovaan kisaan valmistavana ajona. Jyväskylässä on huomenna tarjolla todellinen haaste. 72km ja yli 1500m nousuja ovat yhdessä jotain, mitä ainakaan minä en pysty treeneissä tekemään. Lähdetään siis testaamaan, mihin Olmi pystyy.


Vauhti ei jää ainakaan tankkauksesta kiinni. Pullaollia alias #hiilarimies on hemmoteltu näin kisapäivän aattona tuoreella pullalla. Gutzyn energyloader ja pullalla vahvistettu monipuolinen kotiruoka on taas, johon luotan kisaa edeltävänä päivänä.

maanantai 6. kesäkuuta 2016

Tahko MTB 2016 - Olmin lupaus, olenko aikataulussa?

Vuosi sitten Tahko MTB-kilpailu meni osaltani alakanttiin. Heti tapahtuman seuraavana päivänä tein Olmin lupauksen, että samanlainen ajo ei toteudu tänä vuonna (lupaus luetaan rennosti elastimaisesti räppäillen). Kilpailuun on nyt aikaa hieman vajaa kuukausi, joten nyt on hyvä aika pohtia, että missä vaiheessa lupauksen suhteen ollaan menossa.

  
Viime kaudella debytoin triathlon-kisoissa ja minulla oli haastava kilpailuohjelma, joissa maastopyöräilytapahtumat ja triathlonkisat vuorottelivat muutaman viikon välein. Olin koko kesän ajan hermotuksellisessa sekametelisopassa. Pystyin tekemään kilpailuissa kohtalaista tulosta, mutta treenaaminen oli todella hankalaa, koska niitä tehdessä tunsin olevani aina vieraan lajin parissa. Mikään ei tuntunut omalta. Palautuminen oli hidasta, koska ukko joutui kilpailuissa venymään äärimmilleen niin fyysisesti, henkisesti kuin hermotuksenkin osalta. Se mitä vuosi sitten opin, maastopyöräilyn huippusuoritus ja minulle huippu triathlonkunto ei voi olla minussa samanaikaisesti. Kun maastopyöräilyssä kroppa viritetään tuottamaan kovaa tehoa lähellä anakynnystä metsäpolkujen vaihtelevuuden ehdoilla, pitää triathlonissa taitaa vahvasti kaikki kolme lajia. Erityisesti juoksuharjoittelu (oikeastaan jo juoksukyky) tuntuu olevan vahvalle ja harmoniselle pyöräilysuoritukselle myrkkyä.
Vuonna 2015 treenitunteja minulle kertyi yhteensä 280 tuntia. Kertynyt tuntimäärä kertoo siitä, että palauttelu vaati viime vuonna paljon aikaa. Nyt vuoden 2016 alkupuoliskon ollessa lopuillaan, on treenimäärissäkin tapahtunut roimaa petrausta. Ruuhkavuosia viettävänä, kokoaikaisena työntekijänä ja lonkkaoperaatiosta toipilaana olen päässyt urheilemaan aikaisempaan nähden hyvin. Ruuhkavuosien vaikutus urheilijaan on yleensä urheilijan henkilökohtainen valinta. Jos perhettä haluaa nähdä ja lasten kanssa viettää aikaa mahdollisimman paljon, niin treeniajoista on jonkin verran tingittävä. Esimerkiksi minulla tämä tarkoittaa sitä, että saatan tehdä puolet viikon harjoituksista silloin, kun lapset ovat yöunilla (käytännössä klo 20:30-6:30 välisenä aikana). Perhe-elämän sujuvuus on ihmisen kokonaishyvinvoinnin kannalta yksi isoimmista avaintekijöistä, joka myös osaltaan tukee huippusuorituksen saavuttamista ja siihen pyrkimistä. Mutta toki myös omasta jaksamisesta ja laadukkaista yöunista on pidettävä kiinni.

Lenkeillä mieli lepää Suomen valoisassa kesäillassa
Treenitunteja on nyt alkuvuoden osalta kasassa noin 220. Pikku hiljaa noususuhdanteinen harjoittelu on vaikuttanut kulkuun positiivisesti. Kun vuosi sitten yhdestä XCM-kisasta palautuminen vei liki viikon, niin nyt alkukauden perusteella vastaava palautumisaika on noin 20 tuntia. Niin se vain on - pyöräilijät tehdään pyöräilemällä. Kun tunteja kertyy vähänlaisesti, ei treenejä tehdä tietenkään treenitunteja tai kilometrejä tavoitellen. Oleellisempaa on, että jokainen treenihetki kehittää minua kilpailusuoritukseen joko vahvuutta vahvistamalla tai heikkoutta parantamalla. Esimerkiksi Tahko MTB-kisassa kuskilta vaaditaan laajalla rintamalla erilaisia ominaisuuksia, joiden kaikkien on syytä olla kohdallaan, kun tavoitellaan huippuaikaa esimerkiksi 60km matkalla. Kun ominaisuudet ovat pääosin hallussa ja kilpailukalusto tukee huippusuorituksen ulosmittausta, voi lopputulos olla tavoitteiden kaltainen.
Tahkolla kisapyörällä on kohtalaisen suuri merkitys. Pyörän osalta tärkeänä pidän sitä, että pyörä on äärimmäisen luotettava ja sillä pystyy ajamaan kovaa teknisillä polkuosuuksilla ja laskuissa. Lisäksi, kun reitillä on nousuja noin 1200 metriä, pitää kiekkojen olla riittävän kevyet ja renkaiden rullata kohtalaisesti. Yksi kuskin tärkeistä ominaisuuksista on ajaa siellä polulla oman kalustonsa mukaisesti. Pyörän ja erityisesti renkaiden ehjänä pitäminen on kuskin vastuulla. Jos 1,5 barin paineella täytetyn maastorenkaan ajaa koko kuski-pyörä-kombinaation painolla päin terävää kiveä, niin rengas puhkeaa melko varmasti. Samoin erilaiset kevennysosat, jotka saattavat osoittaa milloin mihinkin suuntaan, pysyvät poissa minun kisapyöristäni.

ROSE DR Z-kisatykki, 29er täpäri 100mm joustomatkoilla
Minun valintani tänä vuonna Tahkolle on ROSE DR Z 29er täysjoustopyörä. Olen nyt alkukauden aikana päässyt ajamaan pyörällä paljon ja tiedän, että tänä vuonna huippuaika ei jää kalustosta kiinni. Tekisi mieli sanoa, että kuivalla kelillä minun olisi jopa hieman noloa viettää Tahkon 60km matkalla yli 2,5 tuntia. En kuitenkaan sano tuota ääneen, koska matkaan pitää lähteä nöyrin mielin ja oletuksena ei voi pitää täydellistä onnistumista. Lukuisat kellotukset ja testipätkät Hämeenlinnan poluilla kertovat kuitenkin hyvästä menosta. Olmi ja Tohtori-pyörä ovat paukuttaneet polkupätkien ennätyksiä uusiksi hyvin laajalla rintamalla. Fillari menee poluilla kuin ajatus ja pääsen todella tekemään vain omaa hommaani kuskin paikalla – eli polkea niin vimmatusti. Aulanko MTB:n jälkeen Stravaan on kirjautunut 28 uutta KOM:ia, joten myös treeneissä on ollut vapaus tykittää kovaa.
Tämän epämääräisen välitilinpäätöksen yhteenvetona voisi mainita, että olen aika hyvin ”Olmin lupauksen” suhteen aikataulussa. Viimeisen kuukauden aikana tapahtuvilla asioilla on iso merkitys Tahkon kisan kulkuun. Tavoitteenani on nyt jatkaa XCM-kisojen ajamista melko tiiviisti ja näin yritän pitää kunnon osalta maltillista noususuhdannetta yllä aina heinäkuun alkuun saakka. Haluan olla Nilsiässä viivalla nousukunnossa, joka on tänä vuonna haastavampaa kuin aiemmin. Yleensä olen ollut Tahkoa ennen niin pohjilla, että muuta kuin nousukuntovaihtoehtoa ei ole ollutkaan. On selvää, että marginaalit fyysisen iskun suhteen ovat tänä vuonna kapeammat. Tulee mielenkiintoinen kesäkuu. Tsemppiä itse kullekin kesän fillaritapahtumissa – ja nähdään Tahkolla vajaan kuukauden päästä!

torstai 2. kesäkuuta 2016

Korso MTB 2016 64km - taistelukisassa kolmanneksi

 Päivän 64km nopein Kanenen, 2. Visuri, Olmi kolmantena

Viime viikonloppuna ajettiin jo klassikkokisaksi hiljalleen muodostuva Korso MTB. Reitti on vuosien varrella hieman muuttunut, mutta vivahde on pysynyt samana. Korsossa paahdetaan nopeaa kangaspolkua ja oikeasti kovaa. Erityisiä hitaita paikkoja ei juuri ole ja samoin mäet loistavat poissaolollaan pl. täyttömäki kierroksen loppupuolella. Kilpailumatkojen vaihtoehtoina tänä vuonna oli 32, 64 ja 96 kilometriä. 64km oli maratoncupin päämatka ja muun muassa cup-pisteet jaettiin 64km ajomatkan jälkeen (myös 96km sarja sai pisteet 64km kohdalta). Pisteiden laskutavan muutos oli ilahduttava ja antaa mahdollisuuden kovakuntoisimpien nauttia pitkästä kisasta niin, että pisteiden laskutavasta ei tule turhaan takkiin cup-pisteissä. Ainakin minun mielestäni pitkän matkan ajajat ansaitsevat pisteensä, koska harvoin se 30% lisämatka kilpailusta ainakaan helpompaa tekee.

Minä olen tuttuun tapaan kesäkuun alussa vielä niin talviterässä, että 64km kilpailu piisaa aivan hyvin. Kilpailussa oli mielenkiintoista lisäväriä siinä mielessä, että lähtevätkö kovakuntoiset 96km matkan ajajat taktikoimaan cup-pisteillä, vai ajavatko he vain 96km matkan voitosta. Aivan kärkipäästä Ojalan Henkka ja Kittilän Kusti olivat näitä pitkän matkan valinneita. Maraton cupin päämatkalla vilisi myös kovia nimiä: Visuri, Färm, Kananen, superjunnu Juntunen, Kuitto, Repo, Uusi-Piuhari ja ehkä minäkin. Olin itse odottavaisin mielin hyvin sujuneen Aulanko MTB:n jäljiltä. En tiennyt, että onko kunto nousussa ja kuinka kroppa pelittäisi tasamaatykittelyssä. Perinteisesti olen pärjännyt paremmin mäkisillä reiteillä, joissa on verrattain paljon polkujumppaa mukana. Lähdin kisaan hyvillä mielin ja sangen vahvalla taisteluasenteella. Kisapyörän (ROSE DR Z) kanssa oltiin viikolla ylletty jopa polkupätkillä ennätysvauhteihin.
Nyt pitäisi olla sauma taistella jopa kisan voitosta!

Heti startista lähtien oli selvää, että tälläkään kertaa Korsossa ei oltaisi sunnuntaista huolimatta vain sunnuntaiajelulla. Kärjessä riehuivat Visuri, Kittilä, Färm ja Kananen. Viimeistään tuossa vaiheessa oli selvää, että ainakaan Kusti ei ollut lähtenyt matkaan taktikoimaan. Kärkimies vetää hiekkatiellä letkaa 40km/h vauhdissa sen 25-30% kovemmilla tehoilla kuin letkassa viihtyvät, eli energiaa palaa ja paljon. Ojala tsekkaili tilannetta taaempaa ja myös minä ajattelin, että ehdin kyllä repiä itseni tilttiin myös toisella kierroksella. Oma ajamiseni tuntui vaivattomalta, mutta jotenkin kaipaan nykyään kokoajan mukavuusaluetta. Tuntuu siltä, että kisassa pitää pärjätä ajamalla mukavuusalueella - tämä on vähän hankala yhtälö tulostavoitteiden kanssa.

6-7 hengen perällä ajaessa joutuu töihin aina jyrkkien mutkien ja metsästä ulostulojen aikaan. Kärkimies painaa liki 100m karussa ja letkalaiset joutuvat kiihdyttämään ja jarruttelemaan milloin mistäkin syystä. Oma tavallinen ajosvengi puuttuu, jonka pystyy kärkipaikalla ja tai kärkikolmikossa helpommin pitämään. Kovat kiihdytykset syövät näin peesaajaankin jalkaa, joka on ihan oikein. Olin vähän hankaluuksissa näiden kiihdytysten johdosta ja polkuosuuksien teknisten paikkojen hitaiden ylitysvauhtien takia. Kun ensimmäinen kierros lähestyi loppuaan oli kärkeen muodostunut letka, jossa ajoivat 96km ukot Kittilä ja Ojala sekä 64km matkan herruudesta taistelevat Kananen, Visuri, Färm, Juntunen ja Olmi. Juuri ennen kierroksen vaihtumista jäin jossain kalliokynnyksellä (Färmin liki pysähdyttyä edessäni) kielekkeen väärälle puolelle. Samalla letka kiristi vauhtia ja jäin noin 100m päähän yksinäni. Paikka oli vähän hankala, koska nimenomaan kierroksen alussa Korsossa on pitkiä hiekkatieosuuksia, joissa itsenäinen kärkiletkan kiinniajo olisi epävarmaa puuhaa. Olin kierroksen vaihduttua noin 10-15 sekuntia kärkimiehiä perässä.

En ollut kuitenkaan tullut luovuttamaan ja päätin yrittää letkan kiinni saamista uudelleen. Olisihan se jossain mielessä jopa noloa, jos letkan peesaaja ei saisi tuollaista eroa kiinni. Kovasta kärkiletkan vauhdista kertoi toisaalta myös se, että Färm jojotteli letkan takana 10-50m päässä. Minulla oli vielä se reilu 100m Färmiin. Olisikohan toista kierrosta ajettu noin 3-4km, kun reitti kääntyi polulle ja kärkiletka ihan vähän löysäsi vauhtia. Pääsin sen turvin letkaan takaisin. Pieni henkinen ärsytys hälveni hetkessä ja letkassa meno tuntui taas hyvältä. Geelit ja urheilujuomat toimivat mahtavasti ja toivat ajoon jatkuvasti pirteyttä. Toinen kierroksen aikana ajo alkoi tuntua jopa helpommalta kuin ensimmäisellä kierroksella.

Matkaa oli ajettu noin 40km, kun edessä oleva Färm alkoi jäädä kärkiukkojen kyydistä. Pyysin päästä ohitse ja sainkin kohteliaasti tietä. Kerin itseni kovalla spurtilla takaisin kärkiletkaan, ajo svengasi ja tuntui hyvältä. Sitten käännyttiin polkulaskuun. Kaikki meni hyvin, kunnes PAM! Kampi osui johonkin kiveen polun varressa ja molemmat jalat irtosivat polkimilta. Vauhtia oli noin 35km tunnissa, polku oli kapea, lonkka on hiljattain leikattu ja minun pitäisi alkaa juosta kohta tuota vauhtia kapeaa metsäpolkua fillarikengillä 29er maastopyörä jalkojen välissä. Ensin löi satulan nokka haaruksiin, sitten vaakaputki. Samalla vasen polvi pamahti ohjaintankoon ja sattui niin mahdottomasti. En ollut varma, että onko kaikki ehjänä, mutta ajohan sen kertoo. Keräilin itseäni, "Hei kaverit, viitsittekö odottaa?" Hento kuiskaus hiipui metsän syövereihin. Färm lasketteli taas ohitseni, ja kärkiletka oli karannut. Polvi kipuili paljon ja nivuset olisivat kaivanneet vähintään pienen hengähdystauon.. Mutta siihen ei nyt ollut aikaa. Ei muuta kuin tuskaiseen takaa-ajoon yhä uudelleen.

Luotin Färmiin. Rajamäellä mies oli dominoinut itsensä sijalle 2. Tänään Aki oli useaan kertaan noussut mukaan kärkiletkaan. Jäin ajamaan Färmin perään ja toivoin kipujen hellittävän. Kärkiletkaa ei enää näkynyt ja muutaman kilometrin ajelun jälkeen tunsin, että nyt meidän vauhti kyllä tippuu radikaalisti. Enää ei hengästyttänyt lainkaan, vaan homma oli ajautunut rentoon ajeluun. Sanoin Färmille, että voin vetää vähän ja lisäsin tehoja. Aki ei kuitenkaan seurannut ja jäin motivoivaan, mutta toistaalta ikävään paikkaan keskenäni. Kärkiletka menee jossain kaukana edessä yhdessä ja minä olen 15km päässä maalista yksin ilman vetoapuja. Onneksi ajo lähti taas kulkemaan.

Pystyin pitämään rennon kovaa tahtia ja jopa välillä hengästymään joissain kohdin. Odotin, että jätemäellä näen, että onko minulla vielä mahdollisuuksia saada sijoitusta petrattua. Jätemäen juurella en nähnyt ketään edessäni. Ero olisi eteenpäin siis vähintään 45 sekuntia. Olin ajanut kovaa jo yli 5km matkan yksikseni ja näkymä ei ollut kovin uskoa herättävä. Jätemäen puolivälissä näin vihdoin edessä vilauksen Visuria ja Kanasta. Huomasin, että kiipeän nousua kovempaa kuin nämä kaverit ja voisin vielä lopun polkupätkillä saada eroa pienemmäksi. Näin kävikin. Jätemäen jälkeen huomasin, että olen pikkuhiljaa polkuosuuksilla Kanasta perässä noin 25 sekuntia. Kun maaliin oli enää kilometri Kananen ja Visuri saivat Juntusen kiinni ja minä paahdoin 20 sekunnin päästä 64km johtajasta. Jalat alkoivat olla takaa-ajosta melko valmiit, mutta olipa hienoa ajaa taas kilpaa! Maaliin oli enää lyhyt polkupätkä ja sitten maalia edistävät shikaanit. Olin vain 15m päässä kärkiukoista, kun Kananen ja Visuri lähtivät ratkomaan voittoa loppulaskuun ja shikaaneihin. Pääsin Juntusen takarenkaan vierelle, kunnes AJ kontrasi ja hyökkäsi loppulaskuun minua ennen. Sprinttasin viimeiset shikaanit vimmatusti ja hävisin lopulta AJ:lle pari metriä.

Voittoon kaahasi lopulta Kananen ja Visuri oli toinen. AJ ei saanut ali-ikäisenä yleisen sarjan kolmatta sijaa, vaan sain kuitattua palkintosijan tässä mielessä säälittävästi. Tässä yhteydessä on muistuttava, että 96km kiertäjät Ojala ja Kittilä olivat meitä aikaisemmin 64km maalissa ja painoivat siellä viimeistä kierrostaan. Ojala voitti meitä yli kolme minuuttia ja Kusti yhden. Isoa respectiä sinne suuntaan! Minä hävisin Kanaselle 7 sekuntia ja Visurille vähän vähemmän.

Korsossa oli hienot kisat, joihin starttasi noin 500 ajajaa eri matkoille. Aikataulut ja merkkaus toimivat mainiosti. Ehkäpä jätemäelle kääntyvä mutka olisi voinut ekalla kiekalla olla hieman paremmin merkitty. Nyt osa kuskeista taisi ajaa sen kohdan ohitse vanhasta muistista. Kiitos Korson suuntaan hienosta tapahtumasta!

Allekirjoittanut jatkaa tästä ainakin yhden viikkokisan kautta seuraavaan XCM-kisaan. Laajavuorella on 11.6. luvassa pitkä ja työläs reissu. Nousua piisaa ja kisa-aikakin tulee menemään yli kolmen tunnin. En ehkä ole siellä ihan parhaimmillani, mutta nyt kisasuunnitelmat on tarkoitettu tukemaan vahvaa iskua Tahko MTB:ssä. Toistaiseksi olen melko hyvin aikataulussa ja kesäkuun treenit + kisat tulevat vaikuttamaan lopulliseen fillarijalkaan todella merkittävästi. Toivottavasti pelaan korttini oikein ja treeniaikaa löytyy!

Tulokset top 10
1. Kananen Kimmo IBD Cycling    2:37:27 +0 
2. Visuri Samuli CCH     2:37:29 +2 
3. Miettinen Olli TCC/Team Medilaser MTB/ROSE  2:37:34 +7 
4. Färm Aki Team EVOC     2:39:33 +2:06 
5. Repo Valtteri Team Bike Hotel Concept  2:41:09 +3:42 
6. Kuitto Antti Team EVOC / Hypy   2:41:10 +3:43 
7. Uusipiuhari Teemu Team Medilaser MTB  2:42:30 +5:03 
8. Miettinen Ville Korson Kaiku   2:43:46 +6:19 
9. Pärssinen Perttu Team Medilaser MTB   2:46:04 +8:37 
10.Järvinen Mikko CC Ilves    2:47:19 +9:52