perjantai 24. heinäkuuta 2015

Treenien jälkeen XCM-kauden avaukseen Lahteen

Treeniä koneeseen, kun oikotietä onneen ei ole. Maanantaina illalla vähän maastospurtteja. Tiistaina kolmeen vuoteen pisin lenkki ja eilen torstaina oli kombo: aamulla 60km MTB parilla maksimivedolla ja illalla maantiekisa Ahvenistolla. Kisassa sijoitus 6, jalkojen hävitessä kahdelle viimeiselle kierrokselle. Kroppa on ihan ihmeissään, kun ei lötkötelläkään laakereilla 24/7. Tänään ohjelmassa palauttelua ja vähän uintia. Huomenna lauantaina suuntaan Lahteen avaamaan marathon cup-kauteni. Kulkeeko happi vai sitoutuuko reiteen happo? Veikkaan jälkimmäistä, mutta jospa tulisi kulkua syksyn koitoksiin.. hienoja kisoja on vielä paljon edessä.


tiistai 21. heinäkuuta 2015

Polkupyöräilyn perusteet osa1 - Hämeen pullakeisari lenkillä

Lieto ja XCO SM-kisa löi naamaan kahdella märällä hanskalla. Ensimmäinen napsu tuli maastopyöräilystä ja toinen kestävyysurheilusta. Olin menettänyt otteen molempiin näistä.

Oli katsottava totuutta silmiin. Megatason alisuorittamiselle on aina syynsä. Lihaksisto oli treenattu kestämään muutaman minuutin maksimivedot, mutta pitkät lenkit ja kovat maastopyörätreenit ovat puuttuneet ohjelmasta oikeastaan kokonaisen vuoden ajan. Tällaisella treenillä keholle ei paljon jää saumaa tietää, että mitä kahden tunnin mutajumppa siltä vaatii. Se menee shokkiin ja siitä toipuu vaan levolla ja kunnon treenijaksolla.

Kävin tänään testaamassa missä kunnossa olen. Lähdin ajamaan ihan hiljaa maantiepyörällä. Pääsin 50km ja reilusti alle kaksi tuntia ennen ensimmäistä sippausta. Hiilarit loppuivat ja jalat lopettivat pyörimästä. En ollut enää kestävyysurheilija. Hiilarimies kulkee pelkästään hiilareilla. Pullan mussutus ja lyhyet lenkit ovat mahdollistaneet sen, että rasvat eivät energiahommissa ole mukana. Urheiluketoosin sijaan ukossa vaikuttaa urheilukatosi. Sinne meni.

Energiasipin jälkeen jatkoin kuitenkin matkaa. Väistelin sadepilviä ja yritin nauttia ajelusta jalattomuudesta huolimatta. Wattimittarissa pyöri alle 200 lukemat ja yritin pyörittää höyryillä eteenpäin. Lopulta kotiin saavuin 108km ajon jälkeen. Ajoin yli kahteen vuoteen pisimmän lenkkini ja treenini. Tämä oli polkupyöräilyn perusteet osa1 minulle, Hämeen viralliselle hiilarimiehelle ja pullakeisarille. Ehkäpä viikon päästä hiilarimies on muisto vain..

sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Lieto XCO SM - häntä kopien välissä kotiin

Maastopyöräilykyvytön kuski tänään Liedossa. Sykkeet peruskuntoalueella, mutta silti kroppa totaalilukossa. Jumppaa olisi pitänyt jaksaa mutalikossa, jotta renkaat olisivat pitäneet ja meno ollut jouhevaa. Minusta ei ollut tänään tuollaiseem ajoon alkuunkaan ja SM XCO jäi kesken jo kisan alkuvaiheessa. Olin liian usein matkustajan roolissa kuskin sijaan. Onnittelut kovimmalle hurjalle: Sasu Halme! Onnittelut Kusti Kittilälle todella vahvasta hopea-ajosta! Onnittelut myös Toni Tähti pronssimitalista! Ootte mun idoleita nyt!

lauantai 18. heinäkuuta 2015

XCE Suomenmestaruus Mynämäellä


Siniristi pukee niin nätisti. Jes! Kisassa olin ensin aika-ajon kakkonen ja erävaiheessa tuli semifinaalin ja A-Finaalin voitot. Tuloksena uran kolmas XCE Suomenmestaruus. Olen pienestä pitäen toivonut, että olisin nopea maastopyöräilijä. Onnistui! Kakkoseksi Samuel Halme ja kolmanneksi Andre Haga. Sasu Halme veti finaalissa kakkospaikalta päin kantoa mutkassa ja kaatui. Tämän harmittavan tapauksen johdosta oma työni helpottui merkittävästi.

Tänään napsahti fillaripuolen neljäs yleisen sarjan SM-kulta. Cyclocrossin voitto loppusyksyltä tarkoittaa, että nyt on kaksi Suomen mestaruutta hallinnassa samanaikaisesti. Pikkupoikana tasapainoilin fillarilla liikennevaloissa ja vihreän vaihduttua iskin täysillä tien yli, kuten formulastartissa. Välillä silmät kiinni äänen perusteella ja mittariin 40km/h ennen kuin sai lopettaa. Nyt neljän vuoden ajan on ollut tarjolla laji, jossa kiihdytysvoima jyllää. On tärkeää olla ekassa mutkassa kärjessä. Vuosi sitten oli sprinttipuolen mestaruuksissa välivuosi, mutta nyt tuli balsamia vuoden takaiseen pieneen arpeen. XCE-mestaruus on ollut tarjolla neljä kertaa ja minulle on niistä siunaantunut kolme. Huomenna on ihan eri kisa tarjolla Liedossa.. kaksituntinen kivikko-kalliojumppaa. Huomenna nautiskellaan.

sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

Hollolan maastotriathlon 2015 - voitokas kisaraportti loppuajalla 1:24:25

Viikko aikaa maastopyöräilyn SM-kisoihin ja minä löydän itseni maastotriathlon kilpailusta. Pelin henki oli selvä. Voitto kiinnosti, mutta jalkoja ei saisi tähän kisaan uhrata. Uinnista ei ole haittaa pyöräilylle, 20km kisapyöräily on täydellistä pyöräilylle, mutta 6km maastojuoksu aiheutti harmaita hiuksia. Juoksukuntoa ei saanut nostaa ylös, ettei pyöräilyn hermotus häviä kropasta, mutta toisaalta armottomat lihasvauriotkaan eivät tulisi kyseeseen. Täysin juoksematta ei voinut startata, joten hieman oli ennen kisaa juostava. En treenannut viimeiseen kuukauteen juoksua kuin kolmeen kertaan ja nekin hyvin lyhyitä muutaman kilometrin lenkkejä. Pari päivää ennen kisaa kävin vetämässä kaksi kovaa 4 minuutin ylämäkivetoa Aulangon maastoissa. Olihan tarjolla oleva lihaskipu aloitettava alussa, että se poistuu ennen 18.7. XCE-starttia.

Hollolan kisassa minun piti siis selvitä inhimillisellä erolla uinnista rantaan ja polkea niin vimmatusti pyörää, että saisin riittävän eron juoksuosuudelle. Olin lisäksi googlettanut juoksuosuuden ajat parin viimeisen vuoden kärkikavereiden osalta ja olin päättänyt, että juoksen kello kädessä 4min/km vauhtia. Tuon vauhdin piti riittää, että kukaan ei saisi minua kiinni, jos tulisin johdossa viimeiseen vaihtoon.

Eilinen lauantain auringonpaiste oli kuin muisto vain, kun saavuin kisapaikalle tänään aamulla. Pohjoisen viima, sadesää ja lämpötila 13 astetta. Ilmatieteenlaitos oli luvannut pilvipoutaa klo 10 alkaen, mutta ainakin minun kello näytti vielä 10:27, kun taivaalta tiputti vettä oikein kunnolla. Märkää keliä olin oikeastaan toivonutkin. Tästä olisi hyötyä minulle pyöräosuudella, kun lyhyellä polkuosuudella oli muutama puun juuri, jotka olisivat märällä kelillä liukkaita. Täysjoustopyörällä pystyisin leipomaan kunnon vauhdilla polulla säässä kuin säässä.

Sade taukosi juuri ennen starttia ja edessä oli 3x300m uinti. Uinnissa "yritin keskittyä tekniikkaan" ja pitää sykkeen alhaalla, ettei voimia palaisi jälkimmäisistä lajeista hukkaan. Kierrokset sujuivat sinällään ihan mukavasti, mutta kyllähän sitä eroa uimataitoisiin kavereihin on aivan älyttömästi. Sykkeet eivät nousseet, mutta eipä vauhtikaan ollut kovin kummoista. Olen kuitenkin tyytyväinen, koska olin urheilukykyinen seuraavia lajeja ajatellen. Rannalle pulikoin lopulta kolme minuuttia kärjen perässä ja kovimpiin kisavastuksiin ero oli parin minuutin luokkaa.

 Tässä kuvassa neljäntenä pää pystyssä, ei näin Olli! Kuva: Arto Mutanen

Vaihto onnistui yllättävän hyvällä vauhdilla ja sain märkkärin nopeasti päältä pois, iskin Laken uudet ajokengät jalkaan ja kiristelin Boa-kiristimellä kenkiä ajon aikana tiukemmalle. Nopeimpia vaihtajia olin perässä vain muutaman sekunnin, joten vaihto sujui minun tasoiselle noviisille hyvin.

Fillariosuudelle lähtiessä ero kärkeen oli siis kolme minuuttia. Se on muuten pitkä aika ja matka fillarilla. Pyöränä minulla oli Rosen Thrill Hill-täysjousto. Ajettava rata oli helppoudesta huolimatta verrattain raskas. Alusta oli sopivan pehmeää ja välillä oli tarjolla muutamia lyhyitä ylämäkiä. Sain heti fillariosuuden alkuun muutaman kaverin kiinni ja laskeskelin märästä maasta renkaanjäljistä, että kolme kaveria on vielä edessä. Noin 3,5km kohdalla sain uintiosuuden nopeimman kaverin kiinni reitin jyrkimmässä nousussa. Edessä olivat enää tri-mestari Somppi ja maastotriathlonissa aiemminkin mainetta niittänyt Hirsimäki. Jatkoin omaa ajoani ja yllätyin, kuinka nopeasti Sompin selkä tulikaan näkyviin. Ajoa oli takana vajaa 5km, kun alamäessä ohitin ukon ja pääsin samalla vähän karkuun. Vähän myöhemmin myös Hirsimäki tuli selkä edellä vastaan ja päätin lepuuttaa minuutin verran jalkoja ja iskeä seuraavassa nousussa. Kaikki meni suunnitelmien mukaan ja lyhyen palauttelun jälkeen polkaisin seuraavan ylämäen kovempaa ylös ja olin kärkipaikalla, kun pyöräosuutta oli takana 7km. Nyt oli 13km aikaa takoa eroa juoksuosuutta ajatellen. Kierroksen lopun polut ajoin rennon kovaa ja seuraavalle kierrokselle pääsin noin minuutin johdossa.

Toinen kierros edessä ja vauhtia piisaa. Kuva: Arto Mutanen

Toinen kierros noudatti ajon puolesta ensimmäisen kaavaa ja ero kasvoi tasaisesti. Voimaa riitti jaloissa edelleen ja keskivauhti fillariosuudella pysyi 28,5km/h lukemissa. Ei tarvinnut ajaa täysiä, mutta silti watteja oli maahan tarjottava, ettei meno hyytynyt pehmeään alustaan. Pyöräosuuden lopuksi ero taaksepäin toiseksi nousseeseen Somppiin oli kasvanut lopulta kolmen minuutin hujakoille. Edellispäivän treenikierroksen aikaa sain petrattua jonkin verran ja pyöräosuuden ajaksi kirjautui liki viiden minuutin ero Somppiin ajalla: 41:58. Hirsimäki jäi pyörällä yli kuuden minuutin päähän.

Vaihtopaikka siintää jo edessä, nyt rennosti! Kuva: Arto Mutanen 

Tein taas nopean vaihdon ja otin ensimmäistä kertaa juoksuosuudelle kellon mukaan. Noudatin taktiikaani, että johdosta lähtisin juoksemaan rennosti 4min/km vauhtia ja tunnustelisin samalla jalkojen tuntemuksia. Juoksureitti oli mukavan vaihteleva ja siinä oli kiva pitää tasaista vauhtia yllä. Vauhti ei tuntunut kovalta ja nopeasti huomasin, että pääsen valittua vauhtia melko helposti maaliin saakka.
 Juoksu kulkee ja reidet kipeytyy vasta illaksi Kuva: Arto Mutanen

Entinen kisakaveri 15 vuoden takaa Sami Salonen oli katsomassa kisaa ja huuteli toivottuja väliaikoja juoksun aikana. Kuulin ensimmäisen juoksukierroksen jälkeen, että ero taakse alkoi olla 3,5 minuuttia, joten hätää ei ollut. Jatkoin myös toisen kierroksen samaa vauhtia 6km juoksu taittui lopulta aikaan 24:04. Juoksuosuudella olin lopulta toiseksi nopein puolisen minuuttia Hirsimäkeä hitaampana.

Kello kädessä tuuletellen maaliin - on se vaan kiva voittaa! Kuva: Arto Mutanen

Loppuaika 1:24:25 varmisti ensimmäisen triathlonvoittoni ja eroa taakse kakkostilalle nousseeseen Hirsimäkeen tuli 3:35. Somppi saapui maaliin kolmantena 4:28 minun jälkeeni.

Aivan olivat mahtavat kisat ja oli mukava urheilla, kun kroppa toimi normaalisti. Jos vuosi sitten joku olisi sanonut, että voitan kisan, jossa uidaan 900m ja juostaan 6km, en olisi koskaan uskonut kaveria. Uimataidoton ja polvivaivainen mies ei koskaan ryhtyisi triathlonistiksi. Hauholta vajaa vuosi sitten puraissut kärpänen oli voimakas! Vuodessa on tapahtunut ihmeitä ja maastopyöräilypohjilta on ollut melko kivutonta nousta taistelemaan hyvistä sijoituksista myös triathloneissa. Oikea Reitti hoiti kilpailun järjestelyt aivan viimeisen päälle ja en edes malta odottaa, että pääsen samojen järjestäjien kisaan jo elokuun alussa Hauhon jokamiestriathlonissa. Hienoa työtä ja kiitokset sinne suuntaan! Kiitos myös kisakavereille ja yleisölle mahtavasta kisapäivästä! Hauholla on siis seuraava triathlonstarttini. Nyt seuraava viikko mennään 100% maastopyöräily mielessä.


lauantai 11. heinäkuuta 2015

Hollolan maastotriathlon 12.7.2015 - huomenna!

Huomenna minulla on edessä uusi lajivaltaus, kun pääsen kisaamaan äärimmäisen kiinnostavassa lajissa, maastotriatlonissa. Kilpailu järjestetään Hollolan Tiilijärven ympäristössä. Kävin tänään lauantaina katsomassa reittejä kisapaikalla.


Uintiosuus suoritetaan kirkasvetisessä pienessä järvessä. Pitkällä matkalla uidaan veteen merkitty 300m matka kolmeen kertaan. Yhteensä uintimatka on siis 900m. Jokaisella kierroksella käydään rannassa kiertämässä laituri maan kautta.

Pyöräreitti on 10km pitkä. Se kierretään kahdesti. Reitti on 8,5km matkalta kuntoilurataa tai tietä, ja loppu 1,5km nopeaa helppoa polkua. Melkein millä tahansa pyörällä voi osallistua. Suurimmat haasteet reitti tarjoaa korkeuserojen ja pehmeän alustan yhdistelmänä. Treenikierroksella ajoin kierroksen täysjoustopyörällä ja nappularenkailla 28 keskivauhdilla, joten nopeaa baanaa on luvassa.

Juoksuosuus on sitten enemmän maastomallia. 3km kierros kierretään kahdesti ja reitille mahtuu kivikkoista rantapolkua, muutama pieni mäki, vähän pitkospuita ja nopeaa hiekkatietä. Uinnin ja pyörän jälkeen 6km maastojuoksu saa pistettyä urheilijat varmasti koville.

Pitkän kisan lisäksi Hollolassa voi kilpailla lyhyen version 300m, 10km, 3km. Myös sillä matkalla pääsee nauttimaan kisatunnelmasta ja haastamaan itsensä.

Hienot kisat siis edessä, nähdään huomenna Hollolassa!

tiistai 7. heinäkuuta 2015

Hermopeliviikot - Hollola, Mynämäki, Lieto


Olen palannut pyöräilijäksi. Tämä tapahtui itse asiassa viime viikon perjantaina. Kello alkoi tykätä pyöräilystäni ja jalkani olivat jo kävelyn pyörimättömyyden kanssa ihmeissään. Fillarikunto heräsi henkiin oikeastaan kuusi päivää liian myöhään. Matka triatlonistista suorituskykyiseksi maasturikuskiksi vei 20 päivää, ei 14, niin kuin olin toivonut. En ehtinyt vielä Tahkolle omalle tasolleni.

Hyvää dataa suorituskyvystä kertoo Strava ja maantiepyörässä kiinni oleva wattimittari. Segmentteihin hyökkääminen pistää yrittämään ja watit näyttävät todellisuuden jalan iskukyvystä. Viikko sitten pystyin pitämään 550 wattia hädin tuskin minuutin. Nyt näyttää siltä, että samat tehot pysyvät yllä kaksi minuuttia. Kunto ei ole noussut, vaan lihasten hermotus on ottanut harppauksen kohti pyöräilyn vaatimuksia.

Seuraavat askeleet eivät ole kuitenkaan ohjelmassani helpoimmasta päästä. Haluan mennä kisaamaan ensi sunnuntaina Hollolan maastotriathloniin ja toiveissani on olla nopeassa eliminaattorikunnossa seuraavana perjantaina. Näin ollen yritän selviytyä Hollolan kisasta pyöräilijänä ja en tule juoksemaan kuin kaksi lyhyttä lenkkiä ennen sunnuntaita. Kisan 6km maastojuoksu on päästävä läpi mahdollisimman pienillä hermotus- ja lihaskipuongelmilla. Meneekö kaikki suunnittellusti, vai kapsahtaako molemmat kisat katajikkoon? Se nähdään seuraavien 10 päivän aikana!


perjantai 3. heinäkuuta 2015

Tahko MTB 2015 - osapäivä maasturikuskin kisaraportti

Kymmenen kierrosta Tahkon 60km lenkkiä on nyt takana päin. Minimitavoite, eli alle kolmen tunnin loppuaika toteutui. Muuten meno olikin melkoisen nahkeaa.

 Muorinmäen alku - eka iso nousu alkaa

Tahko edeltävän viikon pyörälenkit uumoilivat vaikeaa kilpailua. Kroppa ei ollut päässyt eroon triathlonista ja kova maastopyöräily ei tuntunut onnistuvan millään. Kovilla lenkeillä olin sykkeiden puolesta jäänyt alle pk-alueen alarajalle, joten herkkyys oli pahasti kateissa. Lähtökohdat eivät olleet Tahko MTB:hen sopivat, jossa nimenomaan MTB-ominaisuudet pitää olla kuskilla täysin kohdallaan. Tahkolla on kyettävä pitämään tehoja niin tiellä, pitkissä nousuissa kuin teknisillä poluilla ja vauhdikkaissa laskuissa. Jos poluilla ajaa kroppansa tukkoon, alkaa hyvä loppuaika painua kauaksi horisonttiiin.

Olin huomattavasti pienemmällä jännityksellä mukana kuin vuosi sitten. Vaikea valmistautuminen oli vienyt mennessään osan itseluottamuksesta. Kun ei ole odotuksia, ei jännitä. Pääsin oikeastaan kunnon kisafiilikseen vasta kilpailuaamuna. Kunto ei kuitenkaan ollut kohdallaan, joten pelkällä ajatusleikillä ei voittotaisteluun nousta, jos perustekemisen tasossa on kymmenien prosenttien vajausta. Kilpailussa lähdettiin tuttuun tapaan mönkijän perään, mutta edellisvuosista poiketen mönkijä ei hidastanut vauhtia lainkaan. Käytännössä mentiin vapaalla vauhdilla alusta lähtien. Kärjessä vauhtia pitivät tänä vuonna suomalaiset. Lehtisen Sakke ja Kusti Kittilä näyttivät ainakin haluavan pistää jalkaa peliin heti paukusta. Oma olotila ei tuntunut ihan parhaalta. Tavallisesti olen ollut Tahkolla todella terävässä kunnossa, mutta nyt tiukat kiihdytykset ahdistivat. Jaloissa ei vain kaikki ollut kohdallaan - ne eivät halunneet pyöriä. Jo 15 kilometrin kohdilla huomasin, että selkä alkaa mennä tukkoon ja vei suuren osan pakarasta ja reidestä pois pelistä. Yritin pysyä rauhallisena ja toivoin vain, että kroppa lähtisi käyntiin. Tahkolla pitää olla hereillä ja herkkänä Muorinmäessä, josta ampaistaan Kinahmi 1:sen polkunousuun.

Alun ruuhkissa olin pahimmillani sijoilla 30-40. Yritin pitää Kustin ja Tonin selkää näkyvillä, koska tiesin heidän olevan kovassa iskussa. Oli selvää, että tuo kaksikko ei tulisi jäämään Muorinmäessä odottamaan ryhmän keskelle. Kusti pääsi nopeasti keulille takaisin, mutta sain poimittua Tonin selän juuri ennen Muorinmäen alkua. Olisikohan meitä ollut noin 15 ukon joukko, kun Muoria lähettiin valloittamaan. Ennen Muorinmäkeä olin pahimmillani jo 50m päässä kärkiletkasta. Mäen alussa Kusti hyppäsi keulille vauhtia pitämään. Minulla selkä oli jo ihan tulessa ja jalat tuntuivat todella kankeilta. Mäen jyrkentyessä kärkeen eroittautuivat Kusti, Toni, Samuli, Taavi, Alges, Henkka, Riivo ja Pessi. Sitten tuli pieni ero ja minä olin siinä itsekseni. Edellisvuosina olin helposti taistellut mäen päälle ihan kärkijoukossa, mutta nyt nopeampia kavereita oli melkein 10. Oli selvää, että tällä kertaa ei olisi minun päiväni. Annoin eroa vähän tulla, koska odotin ajavani Kinahmi 1:sen päällä helposti Riivon porukan kiinni. Taaksepäin eroa oli syntynyt sen verran, että peesissä ei suoraan ollut ketään.

Kinahmin nousussa sain Pessin kiinni, joka oli jumittunut Riivon taakse. Takanani vähän matkan päässä oli Kuitto. Pyöriteltiin rennon kovaa mäki ylös ja lähdettiin Riivon johdolla pumppaamaan päällispolkua kohti Kinahmintietä. Omaa kulkua ei ollut sitten minkäänlaista. Edellisvuosien polkuhurjastelusta ei ollut mitään jäljellä. En yksinkertaisesti pystynyt käskyttämään jalkojani, vaikka pudotin sykkeitä 150 alapuolelle. En ollut hengästynyt, mutta selkä ja jalat olivat kuin yhtä tynnyriä. Riivon vauhti oli melkein riittävää tällä kertaa. Kärjessä Kusti ja Toni olivat jo minuuttien päässä karussa. Kinahmintielle tulevaan laskuun pääsin lopulta Pessin kanssa Riivosta ohi ja myös Antti pääsi laskemaan omalla vauhdillaan alamäen kohti Eskolaa. Pessi oli edessäni noin 10 sekunnin päässä ja Antti ehkä 5 sekan päässä minun takana. Huonoin mahdollinen tilanne Kinhamintielle, kun porukassa olisimme päässeet lepäämään kimpassa ja edenneet silti kovempaa. Nyt me kolme kaveria painettiin menemään kovilla tehoilla ja pienillä eroilla tietä pitkin. Tärkeitä voimavaroja meni hukkaan loppukisaa ajatellen. Eskolassa olin muuten yli 3 minuuttia karanneen Kustin perässä. Myös viime vuosta aikaani olin jäljessä melkein 3 minuuttia. Vuosi sitten Eskolassa ei tuntunut jaloissa miltään ja nyt olin aivan finaalissa - voe voe.

Kinahmintiellä pistin kaiken peliin ja Pessin selkä alkoi lähestyä. Antti tuli minun kyytiini ja lopulta saimme Pessin kiinni. Eipä aikaakaan, niin saimme kiinni myös Algesin, Taavin ja Visurin. Kova tykittely vaan kostaantui minulle ja Antille taivaanportaissa, jossa ainakaan minä en päässyt yhtään mihinkään. Olin haaveillut, että triathlonpohjilla juoksisin kivikkoseinän pyörä olalla ylös. Totuus oli aivan toinen. En päässyt edes rehdisti kävelemällä mäkeä ylös päin. Pyörä oli koko ajan kiinni jossain ja jalkani ei vain liikkuneet. Porukka, jonka saimme kiinni tiellä, karkasi nyt Kinahmi 2-nousussa kauaksi eteen. Olin aivan jumissa, vaikka olin poistanut voiman käytön ajamisesta jo kokonaan. Matkaa oli taitettu puolet ja alun puolikas on kaiken lisäksi Tahkolla rutkasti jälkimmäistä helpompi. Ei kertakaikkiaan näyttänyt järin hyvältä.

Henkka ja Alges olivat 120km ajajia, joten olin sijalla 6. Antti sai minut aina välillä kiinni ja ajettiin lopulta aina Tuulivaaraan saakka yhdessä. Näennäisesti ajettiin kovempaa, mutta olihan meiltä molemmilta jalat ihan loppu. Välillä tuli huikattua Antille, että meinasin nousta putkelle ajamaan, mutta reidet ei vaan jaksa nostaa kroppaa ylös satulasta. Edessä oli vielä kolme isoa nousua, Tuulivaara, Rahasmäki ja El Grande. Näiden lisäksi menoa vaikeutti polun jonkin tason mutaisuus. Ilmaisia kilometrejä ei siis tänä vuonna pahemmin ollut tarjolla. Sain ennen Tuulivaaran asfalttia huollosta juomapullon ja otin Gutzyn kofeiinigeelin siinä samalla. Sanoin Antille, että joskus geeleistä saan lisävoimia ja kohta se nähdään Tuulivaarassa. Tuulivaaran hiekkatienousun alussa muistelin taas vuoden takaisia, kun Alges oli iskenyt nousuun ja olimme Tonin kanssa jääneet vähän matkan päähän taakse. Kerroin tilanteesta Antille ja Antti tokaisikin, että: "nyt Miettinen lähtee tässä nousussa irti". Noh, lopulta niin kävikin ja taisin olla mäen päällä liki minuutin verran karussa. Olin siis taas yksin ja jalaton.

Ennen Rahasmäkeä oli tiedossa kunnon mutajumppa. Jumittelin usein itseäni mutahautoihin ja aloin nähdä takanani Lehtisen Saken ja Jerkun hahmoja. Ei kai taas! Kolme vuotta sitten Sakke sai minut samassa paikassa kiinni ja jätti El Grandessa. Vuosi sitten Jerkku sai minut samassa paikassa kiinni ja jätti El Grandessa. Tänä vuonna ne molemmat saivat minut siinä kiinni ja.. lopun varmaan tiedättekin. Varmistin kiinni ajon sillä, että upotin pyöräni eturenkaan napaa myöten kuraan heitin komeasti liejuun selälleni. Pudotin samalla Edge 1000 mittarini mutalikkoon. Lyhyen etsiskelyn jälkeen lyösin ensin itseni, sitten mittarin ja lopulta pyörän. Hyppäsin pyörän päälle ja avot, kaverit olivat saaneet minut kiinni. Kokeneen ketun temppuja voisi joku arvella..

Jatkettiin matkaa kolmestaan kohti Rahasmäen hiekkatieseinää. Vauhti tuntui sopivalta ja pysyin kyydissä helposti. Ei minulla jalkoja ollut edelleenkään, mutta ei niitä näyttänyt juuri olevan toisillakaan. Pintakaasulla höntsättiin menemään. Vähänkin kovempi polkaisu olisi johtanut kramppiongelmiin. Oli säästettävä voimia El Grandeen. Rahasmäen nousu taisteltiin ylös ja alamäki otettiin varmasti, ettei jouduta rengastöihin. Pessi olikin laskussa rengaspuuhissa, joten petrasimme pykälällä sijoituksia. Olimme siis 5, 6 ja 7. Mitään ihmeellistä ei oikeastaan tapahtunut ennen Grandea. Olimme kolmikkona vielä juurella, kunnes Jerkku pisti vauhtia peliin ja lähti vähän karkuun. Lisäsimme myös Saken kanssa vauhtia, mutta oltiin Grandessa se 10-25 sekuntia Jerkun perässä jatkuvasti. Saken kanssa kiivettiin mäkeä ihan rinnakkain. Vauhti ei tuntunut kovalta, mutta jalattomana ei kovempaa mennä. Odottelin vain lasketteluhissien näkymistä ja mäen loppumista. Jerkku paineli karkuun ja ohitti vielä loppulaskussa hienosti Taavin nousten sijalle 4. Minä ajattelin odotella Saken perässä ja ottaa kirissä sijan 6. Lasketeltiin loppulasku rauhassa alas, kun Saken eturengas oli tietämättämi mallia hitaasti vuotava.

Loppulaskun vauhtia Kuva: Tarja Kivirinta

Loppukirini jäi lopulta ajatuksen tasolle. Kaikki oli muuten kohdallaan, mutta yhteyttä jalkoihin ei ollut edelleenkään. Maaliin oli lopulta 100m, kun Sakke avasi pelin. Nousin putkelle, molemmat reiteni kramppasi samalla ja se oli siinä. Takaisin penkkiin ja vapaalla viivan yli sijalla 7. Kauaksi jäätiin edellisvuoden huippuajosta. Laskeskelin, että kelistä takkiin tuli noin 7 minuuttia ja 8 minuuttia otin itseltäni takkiin fyysisen kunnon johdosta. Tämä vahvistui Stravasta jälkeenpäin katsoen, kun esim. Rahasmäen hiekkatienousussa olin ollut vuotta aiemmin yli minuutin tätä vuotta nopeampi. Molemmat mäet olivat kuivassa kunnossa, joten mutaa ei voi siinä syyttää.

Kusti oli aivan ylivoimainen. Yksin karkuun Kinahmi 1:sen päällä ja vakuuttavaan 8 min voittoon soolona. Tonilla oli rengasongelmia, mutta pystyi silti ajamaan sijalle 3. Samuli otti varmalla perusajolla sijan 2. Jerkku nousi siis neljänneksi, Taavi oli viides, Sakke kuudes ja minä seitsemäs. Joukkuekisa oli kutkuttavan tiukka. Lopulta voittoon ajoi Team Evoc, toiseksi Erigeepperit ja kolmanneksi meidän Medilaser-porukka. Kaikki kolme joukkuetta olivat noin 2 minuutin sisällä toisistaan!

Tämä oli minulle hyvä oppireissu. Ajatukset siirtyivät heti vuoden päähän ja väsäilinkin pientä lupausta edellisessä blogitekstissä.
http://ollimiettinen.blogspot.fi/2015/06/tahko-mtb-2016-olmin-lupaus.html