Aulangon puitteet ovat maastopyöräilykilpailulle
täydelliset. Haastava kisareitti, miellyttävä kilpailukeskus,
kylpylämahdollisuus jne. Tähän kun lisätään erittäin asiansa osaava porukka
järjestämään tapahtumaa, ei voi kuin olla erittäin ylpeä oman Tawast Cycling
Clubin väestä.
Pyöräilin aamulla kisapaikalle ja pakkasin mukaan kilpailuun tarvittavat kisaenergiat. Kaksi ja puoli pulloa melko laimeaa Gutzyn urheilujuomaa. Sain sovittua täydelliset huoltovälit kotijoukkojen kanssa ja saisin kerrankin nauttia nesteet kisan aikana täysin oppikirjan mukaan. Tämän lisäksi pakkasin 27km kierrokselle kolme geeliä (suhteessa 2 tavallista, yksi kofeiinigeeli) ja toiselle kierrokselle sama (mutta kaksi kofeiinigeeliä ja yksi tavallinen). Olin sekoittanut geelit keskenään pieniin juoksuvyön pulloihin, että ei tarvinnut pelata geelipussien ja roskien kanssa maastossa – toimii ja suosittelen muillekin!
Kilpailun startissa kovia kavereita, allekirjoittanut TCC-oransseissa Kuva: Juha Reinikainen
Kilpailu lähti räväkästi liikkeelle. Jukka Vastaranta löi
ammattilaisen elkein liki kaikki peliin heti paukusta ja muut vastasivat
kykyjensä mukaan jääden kuitenkin sekunti sekunnilta. Olin päättänyt, että en
räjäytä jalkojani kisan kolmeen ensimmäiseen nousuun, tapahtui alussa mitä
tahansa. Niinpä Jukan jälkeen kärjessä olivat Toni Tähti, Joonas Pessi ja Kusti
Kittilä. Näkötornin laskussa pääsin ottamaan pienen eron kärkimiehiin kiinni ja
toin mukanani Teemu Uusi-Piuharin. Muita ei enää juuri näkynyt. Jukka meni siis
kärjessä menojaan, ja hetken kuluttua seurasi neljä kuskia: Tähti, Kittilä,
Miettinen ja Uusi-Piuhari. Hieman yllättäen Pessi ei tainnut olla kisan alussa
parhaimmillaan ja jäi meidän nelikosta vähän kauemmaksi.
Aulangontorpan jälkeiseen polkuosuuteen minulla oli vahva
luotto. Ajattelin, että kotipolkujen tutut ajolinjat olisivat hyödyksi ja niin
olivatkin. Parin minuutin jälkeen Toni kärkimiehenä missasi yhden 90-asteen
käännöksen ja Kusti meni hieman ohi samalla. Pääsin kuittaamaan itseni kisan
kakkospaikalle ja ajamaan tuttua omaa ajoani. Perässä seurasi tiukasti Teemu ja
myös Kusti oli hetkessä takaisin letkassa. Sen sijaan Toni jäi ajamaan 20m
päähän ja hiljalleen ero alkoi kasvaa. Tonia emme enää kisan aikana nähneet. Saajantiellä
sain huollosta täyden juomapullon, jonka olin laskenut riittävän toisen
kierroksen Aulangontorpalle saakka.
Saajan hevostallin jälkeen on pari polkua, joita värittävät
muutamat pehmeät suo-osuudet. Olin innoissani. Kisaa oli ajettu 40 minuuttia,
Jukkaan ero oli minuutin verran ja olin Kustin kanssa samassa letkassa. Tätä ei
ollut tapahtunut pariin vuoteen kertaakaan! Tunsin kyllä, että vauhti on vähän
liian railakasta siinä mielessä, että myös toisella kierroksella pitäisi pystyä
ajamaan vahvasti. Ehkä toivoin mielessäni, että kaikki himmaisivat vähän, tai
sitten pystyisin selviämään poikkeuksellisesta löylytyksestä ihmeen kaupalla..
lopulta kumpaakaan ei käynyt, vaan ensivaikutelma jäi totuudeksi.
Ensimmäisen kierroksen jälkimmäisellä puoliskolla Kusti kävi
vähän matkaa karussa, mutta saimme hänet kiinni Heikkilän tilalle saapuessamme.
Tästä on kierroksen päätökseen vain 10 minuutin matka, joten oli selvää, että
tulen pysymään Kustin kyydissä kokonaisen kierroksen. Kärkeen Jukkaan
kierroksen jälkeen ero oli 50 sekuntia, olimme siis polkuosuudella olleet jopa
kärkimiestä vähän nopeampia. Ensimmäisen kierroksen hurjastelu tultaisiin pian
mittaamaan toisen kierroksen alun kolmessa kovassa nousussa. Näin kävikin..
Toisen kierroksen 1. nousu: Olmi, Kusti ja Teemu Kuva: Juha Reinikainen
Ensimmäinen nousu Joutsenlammelle mentiin vielä hyvässä
yhteistyössä, samoin nousu näkötornille piti kolmikon tiiviisti nipussa.
Puikkarinteen laskun jälkeinen kilometrimäki (rakas treenimäkeni) toimi tällä
kertaa kakkostilan sinettinä. Kusti lähti painamaan vähän pirteämmällä jalalla
eroa metri metriltä ja mäen päällä olimme Teemun kanssa Kustin takana noin 10
sekunnin verran. Teemu ei pystynyt auttamaan vetotöissä, koska hänen
juomahuollossa oli jotain häikkää ja seuraavaa täyttä pulloa ei ollut tiedossa.
Kusti pääsi siis karkaamaan ja minä päätin ottaa jaloille pienen
palautteluhetken. Takareidessä kova 1,5 tunnin tykitys alkoi tuntua kiristävänä
tunteena, krampit olivat lähellä.
Vasen jalkani kramppasikin ennen Saajan hevostallia. Jouduin
vielä vähän löysäämään, että pystyisin yhtään tykittämään kisan loppupuolella.
Teemu teki muutamia vetotöitä ja sain tärkeitä palautumishetkiä. Poluilla
hyödynsin tuttua reittiä ja ajoin niin rennosti kuin pystyin. Ero Jukkaan alkoi
kasvaa nopeasti ja Kustikin oli mennyt menojaan jo minuutin päähän. Taaksepäin
tilanteesta ei ollut mitään tietoa. Sijat yksi ja kaksi olivat siis selviä.
Minä ja Teemu ratkaistaisiin kisa todennäköisesti loppukirissä. Näin
tapahtuikin. Päästin Teemun viimeisellä kylpylän kierroksella kärkeen ja
ajattelin yrittää ratkaisua samassa kohdassa kuin vuotta aiemmin, eli 200m
ennen maalia. Suunnitelma toimi ja sain kolmannen sijan haltuuni.
Täpärästi kolmanneksi krampit jaloissa! Kuva: Juha Reinikainen
Oma
loppuaikani 2:25 ja osia oli 9 minuuttia kovempi kuin vuonna 2015. Ajettiin
siis todella napakasti! Kärkeen eroa kertyi lähes viisi minuuttia ja Kustiin
ero taisi olla maalissa vähän yli 1,5 minuuttia. Olen todella tyytyväinen.
Maalissa minua odotti vielä tuore pulla ja sain kahvitkin heti käsiini – kyllä kelpasi
(kiitos Miia-Maria ja Pinja).
Kisapyörässä (ROSE DR Z 3) kaikki kohdallaan. Mies useita kiloja starttia kevyempi. Kuva: Juha Reinikainen
Jukka ja Kusti suuntavat kahden viikon päästä lajin
EM-kisoihin ja minä jatkan harjoituksia kohti tärkeimpiä tavoitteita. En ole
asettanut keväälle oikeastaan mitään erityisiä tavoitteita, vaan yritän
rakentaa kisakuntoa heinäkuun tärkeitä kisoja kohti. Talven kuntouttavat treenit Wattbiken päällä ovat olleet kultaakin arvokkaampia ja pystyn jo tässä vaiheessa kevättä ajamaan varsin vahvasti. Tahko MTB ja XCE/XCO:n
SM-kisat ovat siis heinäkuussa kiikarissa. Tällä hetkellä näyttää, että olen aikataulussa
ja tästä kaudesta voi tulla vielä nautinnollista touhua.