Syksyn yksi päätavoite oli tehdä nappisuoritus
maastotriathlonin SM-kilpailuissa Imatralla. Tavoite täyttyi parhaalla
mahdollisella tavalla. Nyt on samanaikaisesti cyclocrossin, XCE ja maastotriathlonin Suomen mestaruudet hallinnassa. Kaikki mitä ukosta oli ulos otettavissa, puristettiin Imatralla
suoritukseen. Radikaalein osuus oli viimeinen laji, eli 10km maastojuoksu
vähillä juoksutreeneillä ja pahasti krampissa olevilla jaloilla. Onneksi
maastopyöräosuus meni suunnitelmien mukaan erittäin vahvasti.
Maastotriathlonin SM-kisan taktiikka oli minulle selvä jo
viikko ennen starttia.
- Uinnissa oli vain päästävä rantaan ilman stressiä ja
väsymystä. Aikaeroilla ei ole mitään väliä
- Onnistuttava nopea vaihto pyöräilyyn
- Riskillä maksimiveto pyörällä, ensin aikaeroa kiinni
kuroen ja lopulta omaksi eduksi ajaen
- Onnistuttava nopea vaihto juoksuun
- Juoksu pelkällä henkisellä kantilla pakettiin – välittämättä
yhtään siitä, että miltä jaloissa tai kropassa tuntuu
Tällä taktiikalla kisaan oli helppo lähteä. Periaatteessa
pistin ihan kaiken maastopyöräilyn varaan. Olin treenannut viimeiset viikot
maastopyöräilyä ja luotto omaan tekemiseen oli vahva. Edellinen 10km
juoksulenkki oli toukokuulta, joten sen varaan ei voinut odotuksia ladata. Kun
ei ole odotuksia, ei ole stressiä. Stressin poistaminen uintiosuudelta toimi
myös mainiosti. Aikaeroilla, tekniikkamurheilla tai suunnistusongelmilla ei
olisi mitään väliä. Piti vaan päästä rantaan ja maallisiin lajeihin
mahdollisimman tuoreena.
Ennakkoon olin merkannut muutaman kovimman vastustajan.
Gisle Sjöberg, Jiri Vilppola ja Sami Kiehelä ovat jokainen triahtlonissa
4:15-4:30 puolimatkan menijöitä. Gisle on vielä äärimmäisen mahtava uimari ja lisäksi vahva pyörällä ja juosten. Jiri painoi puolimatkan Joroisissa 4:16
aikaan ja on tasaisen kova kaikissa lajeissa. Samilla on tunnetusti hyvä kyky edetä
maastossa järvestä nousun jälkeen. Koko kolmikko oli siis äärimmäisen kovia
kestävyysurheilijoita. Minun valttini oli pelkästään vahvassa maastopyöräilyssä
ja siinäkin olen parhaimmillani 2min pituisissa suorituksissa.
18-asteinen raikas Saimaa oli mahtava uintivesi. Kilometrin
uintiosuuden kääntöpaikka tuntui olevan kovin etäällä, mutta en huolehtinut
siitä sen enempää. Lähtötorven kajahdettua lähdin rennosti kauhomaan eteenpäin.
Märkkäri ei tainnut olla ihan kohdillaan päällä ja tuntui keräävän jonkin
verran vettä sisäänsä jarruttamaan. Suunnistus poijuille vei jalkoja turhan
syvälle ja eteneminen oli verkkaista. Sykkeet pidin kuitenkin alhaalla ja
pääosin keskityin puhaltamaan ilmat pihalle veteen. Sisäänhengitys kyllä
hoituu, kun keuhkot ovat riittävän tyhjät. Kääntöpaikalle polskiminen vei
aikansa ja vihdoin pääsin kääntämään suunnan kohti rantaa. Matkaa oli vain
tolkuttomasti ja suunnistuspoijuja vain yksi siellä 500m päässä. Uinnin
jälkimmäinen puolikas ei tainnut minulta mennä ihan optimaalista linjaa, koska
koukkasin vahvasti järven selän kautta suunnistuspoijulle. Kauhoin yhä vain ja
odottelin, että vihdoin sain jalat osumaan rantaan. Kuulin heti vedestä
noustessani, että ero kärkeen on 6 minuuttia. Iso ero, mutta suunnitelman
mukaan, asialla ei ollut mitään väliä. Minun kisani oli vasta alkanut.
Vihdoin uinti ohitse, 6 minuuttia kärjen jälkeen. Kuva: Heimo Hellsten
Otin märkkärin pois heti vedestä noustessa. Märkkäri
kainalossa pingoin vaihtoalueelle pyörän luokse. Kypärä päähän, Laken ajokengät
jalkaan ja boalla molemmat kengät samaan aikaan kiinni. Fillari talutukseen ja
cyclocross-asenteella kohti pyöräilyn aloitusviivaa. Hagqvistin Antti
kuulutteli, että yleisö odottaa minulta kovaa maastopyöräilyosuutta. Hyppäsin
Rosen päälle ja sitten mentiin. Edessä oli 38km fillariosuus Imatran maastoissa.
Kiehelän Samin sain kiinni kilometrin ajon jälkeen. Maastoon kääntyessämme
huomasin, että Sami tippui samalla hetkellä peesistä. Ohittelin muita kisaajia
heti ensimmäisillä kilometreillä. Porukalle iso kiitos siitä, että ohitteluhuutoihini
sain tilaa todella kohteliaasti. Vihdoin noin 6km kohdilla näin Jirin selän
edessäni ja pääsin kuittaamaan hänen ohitseen rantapolulla. Pudotin samassa
rytäkässä ketjuni ja jouduin vähän pysähtymään ketjua nostamaan. Oli tehtävä
Jiristä toinen ohitus 150m myöhemmin. Kysäisin ohittaessa Jiriltä, että monta
kaveria on vielä edellä. ”Yksi pitäisi olla”, Jiri vastasi. Gislehän siellä oli
vielä karkuteillä.
Maastopyöräreitti oli aitoa maastopyöräilyä. Mahtavaa polkua
ja hyviä pieniä mäentöppäreitä. Pidin ajossani yllä kovaa intensiteettiä ja
wattia meni tantereeseen niin kuin kunnon maastopyöräilyssä pitääkin. Polkematta
ei vaan pääse mihinkään. Neljänä kierroksena ajettu fillariosuus oli oiva
mahdollisuus tehdä asioita koko ajan paremmin ja paremmin. Jokaisella
kierroksella yritin jarruttaa mutkissa vähemmän kuin edellisillä kierroksilla.
Jokaisessa kivikossa yritin löytää nopeamman linjan kuin aikaisemmin. Hain
jatkuvasti optimaalista ajoa. Homma pysyi hyvin hanskassa. Tuttu pyöräosuus oli
myös ainoa osuus, jossa olin päättänyt täyttää energiavarastoja kisan aikana.
Otin Gutzyn geelejä 1kpl/kierros ja mukana pyörässä oli myös 0,7l pullo
urheilujuomaa. Energiaa oli saatava niin, että vatsa on kuitenkin riittävän
tyhjä juoksuosuudella.
Toista kierrosta oli ajettu noin puoliväliin, kun näin edessä
Gislen selän. Kaverin ajosta näki nopeasti, että hän tulee olemaan tänään
päivän nopeimpia pyöräilijöitä. Pääsin Gislestä nopeasti ohi ja en ajatellut
jäädä siihen sen pitemmäksi ajaksi palloilemaan. Pyöräosuutta oli ajettu n. 16km,
kun olin koko kärjessä. Käytännössä kisani alkoi vielä tässä vaiheessa
kertaalleen. Fillaroinnin loppumatka olisi aikaa takoa eroa tulevaa
maastojuoksua ajatellen. Toinen kierros sujui lopun osalta hyvin ja samoin
kolmas kierros meni lävitse hyvällä intensiteetillä. Kovaa ajaminen maastossa
vaatii paljon energiaa. Olin jo kolmen kierroksen jälkeen ajanut yli 10
minuuttia toisia kovempaa. Jalkaa alkoi painaa melko paljon viimeiselle
kierrokselle lähtiessä. Aloin siinä vähän huolestua juoksusta. Loppuun ajettuja
jalkoja ei oikein saa palautettua juoksukuntoon puolikovallakaan
maastopyöräilyllä. Niinpä otin vain isoimmat tehot pois viimeiseltä
kierrokselta ja muutoin annoin mennä samaan tapaan kuin aiemmat kierrokset.
Neljän pyöräilykierroksen ajat kertoivat tasaisen kovasta suorituksesta. Nopein
kierros oli vain 45 sekuntia nopeampi kuin hitain kierros! Kolme kierrosta
neljästä olivat myös nopeampia, kuin Imatra MTB:n voittajan ajat samalla 8,5km pätkällä
tältä vuodelta. Tarkkoja aikaeroja tietämättäni pääsin suuntamaan kohti
juoksuosuutta. Jonkin verran tietenkin osasin aikoja päässäni hahmotella. Jos
saan 1,5 kierroksen matkalla 6min kärkeä kiinni, niin ehkä viimeiset 2,5
kierrosta toisivat vähintään 6min karkumatkan juoksuun…
Pyöräily takana 14 min muita nopeammin. Kuva: Heimo Hellsten
Kuulutuksen mukaan olin vahvasti kiinni kisan voitossa, kun
saavuin vaihtoalueelle. Kypärä päästä, ajokengät jalasta ja pyörä telineeseen.
Lenkkarit jalkaan ja lippis päähän ja menoksi. Kramppaavat etureidet, pohkeet,
lähentäjät ja vatsa vaikeuttivat menoa melkoisesti. Vaivoin pääsin rannasta
ensimmäisen mäen ylös. Jalat eivät olleet yhtään juoksutuulella. 10km
maastojuoksu ja kroppa oli käytännössä juoksukyvyttömässä kunnossa! Mutta SM-kisassa
mennään maaliin keinolla millä hyvänsä. Kilometrin jälkeen päätin vähän
pysähtyä ja yritin venyttää jumeja vähän auki. Takareisien venytysyritys
kariutui polvien suoristuttua ja etureisien ottaessa heti kiinni kramppiin.
Etureisien venytyksen päätin sitten tehdä kyykistymällä. Suunnitelmana oli
kyykkyyn ja ylös. Kyykkyyn kyllä, mutta ei ylös näillä jaloilla! 9km matkaa
maaliin ja olen jumissa kyykyssä! Nyt saa olla etua sitten minuuttitolkulla,
että homma hoituu kotiin. Konttaamisen kautta pääsin vaivoin ylös ja päätin,
että seuraavan kerran mietin mitään tällaista kyykkäystä maalissa.
Juoksussa työpäivän tuntua - ei sitten mihinkään ilman kunnon käskystystä. Kuva: Heimo Hellsten
Reitin jyrkät nousut ja laskut olivat lihasongelmille
myrkkyä. Varsinkin laskuissa olisi pitänyt päästä rennosti rullaamaan
reisilihaksia vasten, mutta lihakset olivat täysin lukossa. Myös pohkeet ja
sääret olivat lukossa. Alamäissä otin iskut vastaan jalkaterällä, pätkällä
pohjetta, lonkilla ja alaselällä. Meno oli aivan kaameaa kiemurtelua. Toiveet
4min vauhdista tuntuivat toivottomilta. 2,8km kohdalla oleva järjestäjien
huoltoteltta tuntui olevan ikuisuuden matkan päässä. Toisaalta teltan näkyminen
oli myös mahtava juttu. Käytännössä 1/3 juoksusta oli taisteltu. Tein
totaalisesti omaa juoksua. Vaikka aikaerot olisivat kiinnostaneet, niin niillä
ei ollut mitään väliä. Minä en olisi päässyt enää sekuntiakaan kovempaa.
Toivoin vain, että homma pysyy yhtään kasassa maaliin saakka. Jalat olivat niin
huonossa kunnossa, että jokainen juoksuaskel rikkoi lihaskudosta aina vain
lisää. Ala-asteen aikainen vatsaan pistäminen ja juoksun lopettamisen kipu oli ehkä
10% tämän juoksun kiputuntemuksista. Mutta suunnitelman mukaan mentiin
eteenpäin. Tuntemuksilla ei ole väliä, jos jalat vain liikkuvat. Vain
maaliviivalle pääsyllä oli merkitystä.
5km juoksun jälkeen kuulin isältäni, että olin lähtenyt
juoksuosuudelle 8min karkumatkalla. Juoksuvauhtia oli pahasti kadoksissa ja en
tiennyt kuinka hurjasti takaa tulevat kirivät eroa kiinni. Tuntui, että olisin
edennyt kävelyvauhtia. Todellisuudessa ensimmäinen vitonen taittui n. 21
minuutissa, mikä on paljon parempi aika kuin uskoin. Toisen kierroksen juoksun
jaoin mielessäni kolmeen osaan. Ensin oli päästävä huoltoteltalle, sen jälkeen
oli selvittävä kaksi todella jyrkkää mäkeä ja loppuosan helpompi osuus oli
juostava edettävä 4min/km vauhdilla maaliin, vaikka konttaamalla! Viimeisellä
kilometrillä en voittoa suostuisi enää päästämään käsistä. Kroppaan koski,
mutta suunnitelma pelasi. Alamäissä taiteilu meni jo melkoiseksi, koska
oikeastaan koko alakroppa oli poissa pelistä. Jollain kantapään takanurkalla
sain otettua iskuja vastaan ja laskin lantiota alaspäin, vähän kuin istuisin
juostessakin satulassa. Pieni pyöräilyhenkinen juoksu mahdollisti
ylämäkiosuuden läpäisyn ja pääsin juoksuaskeleella loppuosan helpommalle
osuudelle. Kilometri enää maaliin ja oli loppukirin paikka. Pitkillä suorilla
katsoin vielä taakse, ettei vaan ketään kisakaveria näy lähettyvillä. Maalin
häämöttäessä asia varmistui, voitto tulee. Yleisen sarjan triathlonlajin Suomen
mestaruus depyyttikesänä!
Ukko ja jalat valmiit - 10km kerran kesässä sattuu! Kuva: Heimo Hellsten
Maalissa erot olivatkin lopulta yllättävän suuria. Gisle
saapui liki 10 minuuttia minun jälkeeni maaliin. Sami tuli kolmantena 15
minuuttia maaliintuloni perään. Jiri oli ihan heti Samin perässä liki samalla
loppuajalla. Muut taisivat jäädä lähemmäksi 20 minuuttia. Näemmä juoksu oli vaikeaa
myös muille, tai ehkäpä muut eivät suostuneet niin pitkään treenivapaaseen
lihasvaurioiden kanssa kuin minä.
Tuore kisa-analyysi Gislen kanssa maalissa. Kuva: Heimo Hellsten
Loppuaika 2.40:53 oli minulta tällä radalla ehdottomasti
nappisuoritus. Veto oli fyysisesti hyvä, mutta erityisen iloinen olen siitä,
että pää toimi juuri niin kuin olin toivonut. Saa nähdä, milloin olen seuraavan
kerran kisakunnossa tänä syksynä.