keskiviikko 16. joulukuuta 2015

Telakalta kohti uutta kautta


Some-kanavien kautta moni onkin varmaan tietoinen siitä, että minun tulevaan kauteen valmistautuminen koki puoliyllättävän iskun. Mystinen nivusvamma ei ollutkaan lihasperäinen ongelma tai revähdys. Oikeasta lonkasta löytyi nivelestä repeämä, joka ei itsestään enää olisi parantunut ja vamma vaati leikkaushoitoa. Asiat etenivät lopulta melko nopeasti ja operaatio tehtiin lopulta viime viikon perjantaina. Kuinka tapaus vaikuttaa edessä siintävään kilpailukauteen, nähdään seuraavan puolen vuoden aikana.

Omaperäisestä operaation nukutustavasta kuvaus löytyy kuvaus Facebook-sivultani.

Nyt viisi päivää operaation jälkeen eletään jo hyvin tärkeää kuntoutusjaksoa. Käytännössä puhutaan useamman kuukauden rupeamasta, jonka aikana toivon nivelen kerivän itsensä kokoon ja kuntoon. Hyvää ehkä tämän kaltaisessa vammassa on se, että pääasiallinen kuntoutuskeino on pyöräily. Varsinkin kuntoutuksen alkuvaiheessa on tärkeää ajaa pyörällä, jolla pysyy satavarmasti pystyssä. Olen etuoikeutettu, että minulta löytyy yhteistyökumppanin kautta Wattbike kotoa. Kyseinen peli on täydellinen kaveri pitkällä kuntoutusjaksolla, jossa ajoaikaa ja ajovastusta on syytä lisätä maltillisin askelin. On mahdollista, että muutaman viikon kuluttua pystyn tekemään jo tasaisia matalan tehon peruskuntoharjoitteita kuntoutustarkoituksessa.

 Kuntotusohjelma on viety todella henkilökohtaiselle tasolle

On selvää, että vamma ja kuntouttaminen voi vaikuttaa ensi kesän kilpailukalenteriini. Vaikutukset voivat näkyä kisojen tuloksissa, mutta erityisesti kilpailemieni lajien rytmityksessä. Kesällä 2015 kilpailin todella tiiviisti triathlonin ja (maasto)pyöräilyn välillä. Treenien ja hermotuksien muutokset olivat kovaa puuhaa niin kropalle kuin pääkopallekin. Nyt operaation jälkeen viesti on mielestäni selvä, vamma kestää paremmin pyöräilyn rasitusta kuin esimerkiksi maksimaalista juoksuharjoittelua ja -kisaamista. Tällä hetkellä minusta tuntuu siltä, että lähestyn kesän 2016 kilpailukautta pyöräilyn näkökulmasta.

Asiat ovat kuitenkin tällä hetkellä täysin lastenkengissä, joten katsotaan maltilla, mitä tämä loppuvuosi ja alkuvuosi tuovat tullessaan.

Hyvää joulun aikaa ja loppuvuotta kaikille blogia seuraaville! Tsemppiä erityisesti kaikille kisakavereille! Käyttäkäähän nyt tämä etulyöntiasema hyödyksenne. Kunhan saan itseni kokoon, niin voin luvata, että tulen kiusaamaan teitä kesän kapinoissa.

perjantai 4. joulukuuta 2015

Siirtymäkausi - offseason

Onko treeneihin lähtö pakkopullaa? Eikö itsensä haastaminen enää innosta? Tuntuuko, että et palaudu enää treeneistä samalla tavalla kuin vähän aikaa sitten? Tuntuuko, että kisaaminen saa tältä osin riittää? Tällaiset ajatukset ovat aivan normaaleja ja pieni breikki voi tällöin olla paikallaan. Jos kyse on muusta kuin viretilan hetkellisestä notkahtamisesta, voi ns.  offseasonille, eli siirtymäkaudelle olla aihetta. Pyöräilijällä tämä tauko ajoittuu tavallisesti (loppu)syksyyn, kun valoisan kesän jälkeen siirrymme pimeään ja märkään syksyyn ennen talven tuloa. Offseasonin kohdalla maalaisjärjellä voidaan puhua kauden jälkeisestä palautumisjaksosta, jolla ladataan niin fyysisiä kuin psyykkisiä akkuja uutta kautta ja määrätietoista tinkimätöntä harjoittelua varten. Kauden päätteeksi offseasonille voi olla tarvetta, jos paukut alkavat olla loppu jommasta kummasta (fyysinen/psyykkinen) tai molemmista näkökulmista.

Sinällään siirtymäkauden tarpeellisuus riippuu siitä, että jaksaako kyseisestä päivästä lähtien treenata itseään askel kerrallaan parempaan kuntoon aina seuraavan kauden loppuun saakka. Jos vastaus on: "en jaksa", latautuminen on todennäköisesti paikallaan. Siirtymäkausi vaihtelee urheilijakohtaisesti karkeasti 2-8vkon välillä. Allekirjoittanut on pitemmän siirtymäkauden kannalla ja haluan olla täynnä fillarinälkää lumien sulaessa ja ajokelien ollessa parhaimmillaan keväällä.


Kilpaurheilijalla on usein tavoitteena viedä koko kilpailukausi kunnialla läpi alusta loppuun saakka. Pyöräilyssä ja Suomessa tämä aikaväli on huhtikuun puolivälistä aina syys-/lokakuulle saakka. Mikäli menestystoiveita on asetettu lajien kokonaiskilpailuihin, on tasainen hyvä suorittaminen yleensä tuottavinta.

Kuntoilijan kohdalla asiaa ei tarvitse nähdä näin säntillisesti. Ei kilpailevan perheellisen tavallisen ihmisen toimia samoin kuin ammattiurheilijoiden. Kokonaishyvinvoinnin kannalta motivoitumis- ja palautumisjaksoja voi ripotella vuoden varrelle vapaammin ja näin syksyinen yksi siirtymäkausi korvautuu tasaisella virkeyden ylläpidolla. Kuntoilijankin on syytä kysyä muutama keskeinen asia itseltään. Mitä tavoitteita minulla ensi kaudella? Milloin kausi alkaa ja milloin se päättyy? Missä tapahtumissa haluan vähintään tehdä hyvän suorituksen?

Siirtymäkauden harjoittelu. Kyllä vain, siirtymäkaudellakin harjoitellaan. Kokonaisvaltainen passivoituminen sopii hyvin harvalle ihmiselle. Laskukunto on monelle liikkuvalle ihmiselle outo ja jopa piinaava tila. Vammojen parantelu on toki asia erikseen ja jotkut vammat saattavat vaatia totaalilepoa ainakin alkuvaiheessa. Siirtymäkauden tärkein asia treenien suhteen on nauttia kaikesta tekemisestä. Silloin on oiva aika harrastaa muita lajeja kuin omaa päälajiaan tai esimerkiksi fillarilla voi heittää retkivaihteen päälle ja nauttia lenkeillä muista kuin fyysisista tuntemuksista. Uusien lajien kanssa kehitystä tapahtuu nopeasti ja pieni treenailu voi olla todella motivoivaa. Näin pää tuulettuu ja kerää voimia tulevan kauden läpivientiin.

keskiviikko 18. marraskuuta 2015

Miksi kilpailen?


Urheilijasivuillani Facessa pohdintaa kilpailuhenkisyyden perustasta.

Lyhyt, mutta ytimekäs näkökulma. Omien rajojen löytäminen motivoi. Olen ihminen. Toisiin ihmisiin vertaamalla saa jotain perspektiiviä omasta suorituksesta.

tiistai 13. lokakuuta 2015

Kilpailukausi ohi - opettavainen vuosi takana

Viheliäs virustauti on asettunut asumaan ylähengitysteihini. Ensin kipeytyi kurkku, sitten ärtyivät poskiontelot ja nyt mennään keuhkoputken puolella. Puolitoista viikkoa urheilemattomia päiviä ja edelleen toipilaana oleminen johtivat valitettavaan ratkaisuun. Minä en tule puolustamaan tulevana sunnuntaina cyclocrossin Suomenmestaruutta Oulussa. Sain urheilla oikeastaan koko vuoden lävitse ilman sairasteluita, joten en osaa olla erityisen murheellinen tästä kiintiöflunssasta. Tätä se elämä vaan on, vaikka kuinka olisi halu kilpailla ja pysyä terveenä.

Kaikki valmiina, mutta kuski vain puuttuu..

Tuloksellisesti kulunut kausi on ollut huikea menestys. Aikaa urheilemiselle on ollut vähemmän kuin koskaan aiemmin. Kahden pienen lapsen isänä olen hyvällä omallatunnolla viettänyt aikaa perheen parissa. Jotenkin tuntuu inhimilliseltä, että 19:sta perättäinen aktiivinen kilpakuntoiluvuosi harjoitteluineen ei ehkä ole omia lapsia tärkeämpää tekemistä. Olen saanut nähdä lapsieni kasvua, mieletöntä luontaista kehittymisen iloa ja hetkeen heittäytymistä. Tämän kivijalan ollessa vahvana taustalla, olen voinut hyvällä asenteella ja raikkaalla pääkopalla panostaa urheiluun käyttämäni ajan täysillä. Jokaisella treenillä on ollut kehittävä tarkoitus ja jokaisessa kilpailussa on tavoitteena ollut nappisuoritus tasapaksun perussuorituksen sijaan. Koen, että olen henkisesti huomattavasti vahvempi urheilija kuin koskaan aiemmin, tästä iso kiitos kuuluu perheelle.

Kulunut vuosi on ollut debyyttikauteni triathlonin pariin. Tämän vuoden tammikuussa olin yhden kerran uinut yli 200m putkeen altaassa. Uinnin kanssa olin aivan lastenkengissä ja samoin juoksupuoli oli todellinen arvoitus. Nollatasolta ponnistaessa kehittymistahti oli nopeaa ja oman kehittymisen konkreettinen näkeminen oli äärimmäisen inspiroivaa. Harjoittelin vuoden lävitse viikkotasolla 5-7 tuntia ja yritin pitää edellisvuosien pyöräilytasoni ja samalla kehittää hyvin agressiivisesti uinti- ja juoksukykyä. Kombinaatio oli haastava, mutta erittäin opettavainen. Opin kauden aikana älyttömän paljon itsestäni. Oppia tuli kantapään kautta, mutta myös fiksulla järkeilyllä ja ennakoinnilla. Löysin muun muassa realistisen rytmin, jolla pystyin kilpailemaan pyöräilykilpailuissa ja triathlonkilpailuissa omaa kuntoa hyvin ulosmitaten. Opin myös sen, että ollessani omalla tasollani hyvässä juoksukunnossa, en pysty ylläpitämään vahvuuksiani maastopyöräilijänä. Edelleen opin, että voin "juosta pyöräillen". Triathlonissa olen edelleen aivan totaalinen noviisi ja en pidä itseäni vielä triathlonistina. Olen tämän lajin suhteen oppimatkan alkupäässä. Kisatuloksien lisäksi kausi on pitänyt sisällään mahtavia uusia tuttavuuksia, joihin en olisi koskaan törmännyt pyörimällä vain maastopyöräilypiireissä. Tämä sosiaalinen ulottuvuus on ollut minulle todella tärkeä. Minulla on mahtava oman kaupungin seura (Tawast Cycling Club) takana ja on ollut kunnia kantaa kisoissa TCC:n kisa-asua.

Hyvän ja tasaisen perussuorittamisen sijaan luotin kuluneena kautena aaltoilevaan fyysiseen suorituskykyyn. Olin hyvällä omalla tasollani vain kilpailuviikonlopuissa. Vielä muutama päivä ennen kilpailuita suorituskyky saattoi olla totaalisen keskeneräinen. Henkisesti tämä ei ollut pelkkää herkkua, koska lähes jokaisella treenilenkillä olin fysiikan osalta pahasti "pihalla". Kun minun piti olla nopea pyörän kanssa, olinkin juoksukunnossa. Kun minun piti olla nopea juoksija, jalat olivatkin tottuneet kovaan juurakkoajoon. Kun minun piti olla kestävyysurheilija, olinkin sippi jo tunnin kohdalla. Osaltaan tähän löytyy luonnollisia selityksiä. Saavutin kauden aikana Suomenmestaruudet muun muassa MTB sprintissä (XCE) ja maastotriathlonissa. Toisessa ajetaan pyörällä 2 minuutin pituisia maksimivetoja ja toisessa uidaan, maastopyöräillään ja maastojuostaan kokonaissuorituksen kestäen liki kolme tuntia. Jälkimmäisessä yksi kahden minuutin maksimiveto voisi pilata koko kilpailun. Urheilijalta vaaditaan näissä kahdessa kilpailussa aivan erilaisia ominaisuuksia ja näin muokkasin omia ominisuuksiani hyvin nopeallakin aikavälillä seuraavaa tavoitekilpailua silmällä pitäen. Lajit ovat kuitenkin riittävän lähellä toisiaan, että hermotusmuutoksilla ja oman kropan tuntemisella oli mahdollisuus tehdä hyvät suoritukset kilpailuissa ja tismalleen kalenteriin merkittyinä SM-kisapäivinä. Hyväkuntoisen urheilijan ei tarvitse tällaiseen peliin lähteä, mutta suoraan toimistosta kilpailemaan tullessa pitää pienetkin asiat tehdä tismalleen oikein, jos mielii pärjätä.

Kauden 2015 tuloslista

Kauden nostot:
- Rakastan ajaa kovaa maastopyörällä: kolmas XCE-mestaruus oli mannaa
- Hauhon jokamiestriahtlonin voitto, vuoden projekti kruunautui käsikirjoituksen mukaan
- Sprinttitriathlonin loppuajan parannus 8 pv aikana 1.12:36 --> 1:04:06 Vanajanlinna
- Tawast Cycling Club ja kotikisan Aulanko MTB:n voitto toukokuussa
- Hämeen Sanomien viikon vitosen ykköspaikka kertaalleen :)

HäSa 30.9.2015

On kiitoksien aika! Kiitos perheelle, kiitos seuralle, kiitos kilpailujen järjestäjille, kiitos kisakavereille. Oli mahtava kisakausi teidän kanssanne. En malta odottaa, että kisat taas odottavat ensi kaudella.

Suurkiitokset aivan mahdottoman tärkeille yhteistyökumppaneille, jotka takaavat minun onnistuneet treenit ja luovat mahdollisuuden nappisuorituksiin kisoissa!

tiistai 6. lokakuuta 2015

Uusi yhteistyökumppani - Wattbike - voimaa ja nopeutta!

http://wattbike.com/fi/

Facebookin urheilijasivua seuraavat ovatkin jo jonkin aikaa tienneet, että Wattbike on lähtenyt mukaan vahvistamaan vahvuuksiani ja kehittämään heikkouksiani urheilijana. Erityisesti Wattbiken kanssa odotan viettäväni aikaa kovatehoisissa harjoituksissa, joihin kisavauhti perustuu. Tarkoitus ei ole korvata yhtäkään treeniä Wattbikellä, vaan tuoda treeniviikkoihin toivottua lisäarvoa. Nyt kehittävät treenit onnistuvat myös talvikaudella ja tämä on äärimmäisen motivoivaa!

Harjoitteluni on jo useamman vuoden ajan perustunut verrattain koviin harjoituksiin ja tiiviseen tuloksien seurantaan myös harjoituksissa. Kesällä olen pystynyt hyvin seuraamaan tuloksiani Stravan avulla, mutta talvella olosuhteet on ulkona pyörän päällä niin vaihtelevat, että todellinen suorituskyky meinaa jäädä vähän hämärän peittoon. Nyt Wattbiken ansiosta pääsen treenaamaan hyvällä motivaatiolla säästä piitaamatta sisätiloissa, koska tiedän, että vastus on aina riittävän kova ja saan treeneistä millin tarkkaa dataa, jolla voin seurata kuntoani ja kehitystäni. 

Ensimmäiset 20min vedot on jo ajettu!

Olen jo heti alkuvaiheessa saanut kerättyä hyviä kokemuksia Wattbiken käytöstä. Nostin Iisalmen maastoduathlon-kisaan fillarikunnon ylös yhdellä 30min täsmätreenillä ja homma pelasi odotettuakin paremmin. Tätä toimiva yhteistyö parhaimmillaan on kilpaurheilijan näkökulmasta.

Tulen kertomaan Wattbiken päällä ajetuista treeneistä täällä blogissa, twitterissä ja Facen urheilijasivulla. Seuratkaahan mukana!

tiistai 29. syyskuuta 2015

Maastoduathlon SM-kilpailu 2015 Iisalmi – triathlonkisat päätökseen voitolla

Kauden toiseksi viimeinen kilpailu käytiin lauantaina Iisalmessa. Maastoduathlonin SM-kilpailuissa reitit koostuivat vaihtelevista polkupätkistä ja ulkoilureiteistä. Radalla oleva kosteus toi sopivasti lisähaastetta jo muutenkin rankkaan lajiin. Tavoitteekseni olin asettanut urheilullisen suorituksen, joka tarkoittaa oman suorituskyvyn ulosmittaamista ilman laiskottelujaksoja. Tuloksellisesti korkean intensiteetin kisasuorituksella oli mahdollisuus taistella koko kilpailun voitosta.

Kilpailulajien rytmitys oli minulle vieras ja aiheutti pientä ajatustyötä optimaalista suoritustapaa pohtiessa. Triathlonissa pääsee uinnin jälkeen tuoreilla jaloilla pyöräilemään. Lauantain kisassa vedettiin kolme suoritusta kahdella lajilla ja uintiosuus olikin korvattu 7,8km maastojuoksulla. Kuinka usein olen juossut täysillä lämmittelyissä ennen pyöräilyä? Aivan oikein, en koskaan! Paperilla siis aivan mahdotonta myrkkyä minun jaloilleni, joita olen yrittänyt säästellä juoksutreeneiltä parhaan kykyni mukaan (edelleen tammikuusta lähtien viikoittaiset määrät pyörivät noin 30min/vko tasolla). Aloittavan maastojuoksuosuuden jälkeen oli vuorossa 15km maastopyöräily ja kilpailu kruunattiin vielä toisella juoksuosuudella, jolla oli pituutta 5,2km. Kilpailuun lähtiessä minulla ei ollut tarkkaa käsitystä optimaalisesta juoksuvauhdista, jonka jälkeen pääsisin pyörän päälle riittävän hyvissä voimissa. Näin ollen päädyin seuraamaan tilannetta ja erityishuomio kohdistui toisiin yleisen sarjan kavereihin. Vaikka tavoitteena olikin pitää koko kilpailun ajan kovaa intensiteettiä, niin suoranaiseen hölmöilyyn liki kahden tunnin suorituksissa ei ole varaa. Huippu-urheilijat pystyvät juoksemaan pahimmillaan itsensä sairaalaan jo 400m matkalla, joten kahden tunnin maksimiveto tällaiselle toimistotonttu-kilpakuntoilijalle oli täyttä utopiaa. Ana-kynnyksen hujakoilla oli mahdollisuus jaksaa maaliin saakka, mutta radikaaleja kynnyksen ylityksiä varsinkin tehojen puolesta oli vältettävä.

Juoksu 7,8km – aika 31.30 kärkitaistossa

Startissa vauhtia piisaa. Kuva: Tarja Kivirinta

Taktiikka toimi hyvin, vaikka Arton alun 3min/km vauhti meinasi säikäyttää. Onneksi vauhti tasaantui inhimillisemmille lukemille melko pian ja reitin polkuosuuksilla pääsin pudottamaan askelta myös pyöräilylihaksien varaan. Teknisesti juoksuni ei ole kaunista, mutta jos on tottunut istumaan satulassa 20 vuoden ajan, niin ”satulalla istutaan” myös juoksun aikana. Pysyin kärkiletkassa melko kivuttomasti, vaikka sliksipohjainen lenkkari olikin melkoisen niljakas mutapätkillä ja märissä juurissa. Oli vain katsottava tarkasti jokaisen askeleen paikka ja vältettävä turhaa energian tuhlausta hutiaskeliin. Heti ekan kierroksen loppupuolella alkoi jo tapahtua orastavia ratkaisuja. Koko lähtöporukan kärkeen viiletti Anjalan Liiton kovan luokan juoksumies Sami Maamela, joka päästettiin suosiolla menemään. Minä seurailin vähän aikaa Artoa ja Kallea, kunnes Arto pudotti inasen vauhtia ja päätin jatkaa hieman vauhdikkaammin eteenpäin (kellon mukaan purulla 3,20-3,30 vauhtia, mutapoluilla vauhdit selkeästi maltillisemmat). Ensimmäisen 2,6km jälkeen olin johtavaa Maamelaa ehkä 20 sekuntia perässä ja minun takana Arto ja Kalle olivat noin 10 sekunnin päässä. Toinen ja kolmas kierros noudattivat ensimmäisen kierroksen käsikirjoitusta ja 7,8km juoksun päätteeksi saavuin vaihtoalueelle koko lähdön toisena ja pahimpia kisakavereita minuutin verran edellä.

MTB-osuus 15km (sis vaihdot) – 53.19,19

Rose Thrill Hill - kisapyörä vailla vertaa!

Vaihtoalueella oli edessä tämän kesän ansiosta vähän tutummat rutiinit. Kesäkuun alussa olin vielä aivan toivoton vaihdoissa, nyt menee jo paremmin. Ensin läpimärät lenkkarit nopeasti jalasta, sitten fillarikypärä päähän ja hihna kiinni. Vauhdilla Laken kengät jalkaan ja boa-kiristyksellä kengät kiinni. Fillari mukaan ja juosten ulos vaihtoalueelta pyöräilyosuuden alkuun, josta nätti hyppy suoraan satulaan ja sitten vain watteja peliin. Kuuluttajalta kuulin, että olin kärkimies-Maamelaa perässä noin 1:20. Juoksuosuus tuntui jaloissa, mutta päivän ideana oli ajaa ana-kynnyksen tuntumassa huolimatta siitä, että mitä tuntemuksia jaloissa sattuu olemaan. Yritin käyttää voimaa vain silloin, kun voimankäyttö näkyy optimaalisesti loppuajassa ja turhaa hötkyilyä pyrin parhaani mukaan välttämään. Kokemuksesta tiedän (ja kaikkien muidenkin pitäisi tietää), että noin tunnin mittaisen pyöräilyosuuden ajan nopeimmin niin, että teen koko matkalla tasaisen suorituksen. Alussa on maltettava mieltä ja loppupuolella voi sitten kiristää vauhtia, jos voimia sattuu vielä olemaan. Kyseessähän onnistuessaan on klassinen negative split. Parin kilometrin ajon jälkeen pääsin Maamelan ohi ja siirryin samalla koko lähdön kärkipaikalle. Ajo sujui ihan mukavasti ja kisareitin aito maastopyöräily oli mieleeni. Reitti oli vielä kuin tehty ominaisuuksilleni ja ROSE-fillarilleni. Pidän ylämäistä ja nopeasta tai seminopeasta kivikkojumpasta kapealla polulla. Kisapyöräni on tuollaisella reitillä kuin kotonaan ja helpottaa reitin selvittämistä älyttömästi esimerkiksi 29er jäykkäperään verrattuna. Täysjouston ansiosta jumppakohtiakin voi ajaa satulasta tai satulan tuntumasta, jolloin tärkeää energiaa säästyy. Tämä on oleellista erityisesti triathlon ja duathlon-lajeissa, joissa eroja ja ratkaisuja tehdään vielä pyöräosuuden jälkeenkin. Pyöräosuus oli muuten ainoa osuus, jossa tankkasin energiaa ja nestettä kroppaan. Kolme geeliä ja pullolinen urheilujuomaa riitti, ettei mahassa vaan satu hölskymään liikaa viimeisellä juoksupätkällä.

Jumppapätkää, sopii minulle! Kuva: Tarja Kivirinta

Fillariosuudelle suunnittelemani tasainen vauhdinjako onnistui nappiin. Ajoin tasooni nähden kovaa, mutta pystyin pitämään samaa vauhtia jatkuvasti. Tätä tasaisen vauhdin tuntumaa tukee myös Stravassa näkyvä data, jonka mukaan kiipesin reitin alkupuolen ensimmäisen 2,5 minuutin pituisen nousun kolmeen kertaan vain 5 sekunnin sisään. En ollut juuri ennen Iisalmen kisaa ehtinyt pyöräilemään, mutta sain viimeisteltyä pyöräilyjalkaa torstaina Wattbiken päällä. Kyseinen 30 minuutin pikatreeni oli äärimmäisen tärkeä, koska kisan aikana tehojen käyttö tuntui tutulta ja alkuviikon höttöinen olo oli tipotiessään. Kierros kierrokselta ero taaksepäin kasvoi tasaisesti. Sinällään en ollut kisan aikana aikaeroista tietoinen, mutta minulla on melko hyvä tuntuma siitä, että milloin ajan Suomen mittapuulla riittävän hyvää vauhtia ja milloin joudun pudottamaan vauhdin mukavuusalueen puolelle. Pieniä pohjekramppeja lukuun ottamatta koko MTB-osuus meni varsin mallikkaasti. Viimeisellä kierroksella pudotin pikkuisen intensiteettiä ja ajelin vähän pienemmällä vaihteella helppoja osuuksia, jotta veri kiertäisi jaloissa suotuisasti juoksua ajatellen. Pyöräilyn päätteeksi kuulin olevani ”reilusti kiinni Suomen mestaruudessa”. Jalat eivät olleet enää tuoreet, mutta toisaalta lihaksisto oli paljon parempi kuin muutama viikko sitten Imatralla. Huolellisen ja puolinopean vaihdon jälkeen pääsin viimeiselle reilun vitosen juoksuosuudelle.

Juoksu 5,2km – 22.30,24

Mistä pidän kiinni... otan nuo peukut (pyöräilijä)! Kuva: Tarja Kivirinta

Pienet pohjekrampit ja toisen jalkapohjan kramppaaminen teki juoksun alusta vähän hassun oloista. Laukkasin kuin hevonen. Pysähtyminen ei onneksi tällä kertaa tullut mieleen, vaan päätin availla krampit ensimmäisellä polkuosuudella juoksemalla. Homma toimi hyvin suunnitelman mukaisesti ja jalkaterä oppi hyvin nopeasti, että kramppi ei voi vetää varpaita koukkuun jalkapohjan alle, jos jalalla astutaan jatkuvasti kivien ja juurien päälle ja askel rullaa aina varpaita osoittamaan ylöspäin. Ei mennyt kauan, kun myös pohkeet päättivät rentoutua suurempien repeilyjen sijaan. Muutoin ukosta alkoi olla vähän veto poissa ja ehkä ihan kovin kisatsemppikin oli jo laskenut. 2,6 km ennen maalia viimeiselle kiekalle lähtiessä kuulin vielä kuulutuksista, että tuossa menee tuleva Suomenmestari. Sain pidettyä vauhdin stabiilina ja väsyneellä hölkällä pääsin vääntäytymään maaliin loppuajassa 1.47.19. Kalle Kauppinen otti hopeaa reilut 4 minuuttia jääneenä ja Arto Lehikoinen pronssia saapuen maaliin kymmenisen sekuntia Kallen jälkeen.

Yhteenveto triathlonin debyyttikaudesta

Triathlonin puolen kilpailut ovat nyt tämän kauden osalta kisattu. Debyyttivuosi triathlon-lajeihin on ollut henkilökohtaisella tasolla menestys (tuloslista). Iisalmen voitto tarkoitti muun muassa sitä, että triathlonin puolelta on nyt meneillään neljän kilpailun voittoputki. Kaiken kaikkiaan vuosi on ollut melkoista tasapainoilua eri ominaisuuksia vuorotellen kehittäen. Vuosi sitten syksyllä olin liki juoksukyvytön ja pisin uintimatkani oli 200m todellista sekauintia. Ruuhkavuosista johtuen olen ehtinyt treenailla kuluneen vuoden keskimäärin noin 5,5h/vko. Tämäkin määrä näyttää töiden jälkeen perheen näkökulmasta siltä, että isä lähtee melko usein treenaamaan. Jos pieneltä 1,5- tai 3-vuotiaalta lapselta kysyy, että haluisitteko, että isä leikkii teidän kanssa enemmän, niin vastaus on aina iloinen ”joo!!”. Hyvä fiilis perheen kanssa tuo positiivista voimaa myös urheilun puolelle. Mieli levollisena kortisolit pysyvät alhaalla ja treeni tarttuu. Käytännössä urheiluun käyttämäni melko vähäinen tuntimäärä tarkoittaa sitä, että hyvää fyysistä perustasoa en voi pitää yllä, enkä voi treeniaikaa painottaa pitkiin peruskuntolenkkeihin. Tänä kesänä hyvän kunnon jaksot eivät ole kestäneet edes viikkoa. Olen hakenut aktiivisesti useita ”hyvän kunnon” päiviä, joita olen toivonut parhaani mukaan osuvan kisapäiville. Tällainen hyvän kisakunnon päivä on ollut mahdollinen noin kahden-kolmen viikon välein. Valtaosa kuluneen vuoden treeneistäni ovat olleet erityyppisiä hermotuksen kehittämiseen perustuvia harjoituksia ja kestävyyskuntoa olen joutunut hakemaan välillä jopa pelkästään mentaalipuolen tempuilla. Treenijumia ei ainakaan näillä tunneilla pääse syntymään ja näin olen päässyt tuoreilla lihaksilla ja nousuvireessä moniin startteihin. Näyttää siltä, että oikeat urheilulliset ajatukset ovat omiaan nostamaan kehon valmiuksia kestävyyssuoritukseen, vaikka oikeat pitkät fyysiset kestävyystreenit olisivatkin jääneet vähän rästiin viimeiseltä kahdeksalta vuodelta. Ehkäpä tässä olisi jo seuraavan blogitekstin aihetta…

perjantai 11. syyskuuta 2015

Loppuvuosi kisojen osalta selvillä

Harvinaisen simppeli loppuvuosi edessäpäin urheilurintamalla. Pitää olla kunnossa vain kahtena päivänä ja kahdella paikkakunnalla. 26.9. Iisalmessa ja 18.10. Oulussa. Simppeli sinällään, mutta omalla tavallaan haastava setti. Mukana kulkee tietenkin uintiprojekti. Siitä lähdetään, että kesällä 2016 Olmi ui aivan eri tasolla kuin tämän kauden vesillä. Mahtava homma, että kauden ollessa näinkin pitkällä paloa tekemiseen piisaa yhä edelleen. "Talvikauttakin" odotellaan jo hyvillä fiiliksillä.

sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Maastotriahtlonin SM-kilpailu 5.9.2015 Imatralla - voitto!


Syksyn yksi päätavoite oli tehdä nappisuoritus maastotriathlonin SM-kilpailuissa Imatralla. Tavoite täyttyi parhaalla mahdollisella tavalla. Nyt on samanaikaisesti cyclocrossin, XCE ja maastotriathlonin Suomen mestaruudet hallinnassa. Kaikki mitä ukosta oli ulos otettavissa, puristettiin Imatralla suoritukseen. Radikaalein osuus oli viimeinen laji, eli 10km maastojuoksu vähillä juoksutreeneillä ja pahasti krampissa olevilla jaloilla. Onneksi maastopyöräosuus meni suunnitelmien mukaan erittäin vahvasti.

Maastotriathlonin SM-kisan taktiikka oli minulle selvä jo viikko ennen starttia.
  • Uinnissa oli vain päästävä rantaan ilman stressiä ja väsymystä. Aikaeroilla ei ole mitään väliä
  • Onnistuttava nopea vaihto pyöräilyyn
  • Riskillä maksimiveto pyörällä, ensin aikaeroa kiinni kuroen ja lopulta omaksi eduksi ajaen
  • Onnistuttava nopea vaihto juoksuun
  • Juoksu pelkällä henkisellä kantilla pakettiin – välittämättä yhtään siitä, että miltä jaloissa tai kropassa tuntuu
Tällä taktiikalla kisaan oli helppo lähteä. Periaatteessa pistin ihan kaiken maastopyöräilyn varaan. Olin treenannut viimeiset viikot maastopyöräilyä ja luotto omaan tekemiseen oli vahva. Edellinen 10km juoksulenkki oli toukokuulta, joten sen varaan ei voinut odotuksia ladata. Kun ei ole odotuksia, ei ole stressiä. Stressin poistaminen uintiosuudelta toimi myös mainiosti. Aikaeroilla, tekniikkamurheilla tai suunnistusongelmilla ei olisi mitään väliä. Piti vaan päästä rantaan ja maallisiin lajeihin mahdollisimman tuoreena.

Ennakkoon olin merkannut muutaman kovimman vastustajan. Gisle Sjöberg, Jiri Vilppola ja Sami Kiehelä ovat jokainen triahtlonissa 4:15-4:30 puolimatkan menijöitä. Gisle on vielä äärimmäisen mahtava uimari ja lisäksi vahva pyörällä ja juosten. Jiri painoi puolimatkan Joroisissa 4:16 aikaan ja on tasaisen kova kaikissa lajeissa. Samilla on tunnetusti hyvä kyky edetä maastossa järvestä nousun jälkeen. Koko kolmikko oli siis äärimmäisen kovia kestävyysurheilijoita. Minun valttini oli pelkästään vahvassa maastopyöräilyssä ja siinäkin olen parhaimmillani 2min pituisissa suorituksissa.

18-asteinen raikas Saimaa oli mahtava uintivesi. Kilometrin uintiosuuden kääntöpaikka tuntui olevan kovin etäällä, mutta en huolehtinut siitä sen enempää. Lähtötorven kajahdettua lähdin rennosti kauhomaan eteenpäin. Märkkäri ei tainnut olla ihan kohdillaan päällä ja tuntui keräävän jonkin verran vettä sisäänsä jarruttamaan. Suunnistus poijuille vei jalkoja turhan syvälle ja eteneminen oli verkkaista. Sykkeet pidin kuitenkin alhaalla ja pääosin keskityin puhaltamaan ilmat pihalle veteen. Sisäänhengitys kyllä hoituu, kun keuhkot ovat riittävän tyhjät. Kääntöpaikalle polskiminen vei aikansa ja vihdoin pääsin kääntämään suunnan kohti rantaa. Matkaa oli vain tolkuttomasti ja suunnistuspoijuja vain yksi siellä 500m päässä. Uinnin jälkimmäinen puolikas ei tainnut minulta mennä ihan optimaalista linjaa, koska koukkasin vahvasti järven selän kautta suunnistuspoijulle. Kauhoin yhä vain ja odottelin, että vihdoin sain jalat osumaan rantaan. Kuulin heti vedestä noustessani, että ero kärkeen on 6 minuuttia. Iso ero, mutta suunnitelman mukaan, asialla ei ollut mitään väliä. Minun kisani oli vasta alkanut.
Vihdoin uinti ohitse, 6 minuuttia kärjen jälkeen. Kuva: Heimo Hellsten

Otin märkkärin pois heti vedestä noustessa. Märkkäri kainalossa pingoin vaihtoalueelle pyörän luokse. Kypärä päähän, Laken ajokengät jalkaan ja boalla molemmat kengät samaan aikaan kiinni. Fillari talutukseen ja cyclocross-asenteella kohti pyöräilyn aloitusviivaa. Hagqvistin Antti kuulutteli, että yleisö odottaa minulta kovaa maastopyöräilyosuutta. Hyppäsin Rosen päälle ja sitten mentiin. Edessä oli 38km fillariosuus Imatran maastoissa. Kiehelän Samin sain kiinni kilometrin ajon jälkeen. Maastoon kääntyessämme huomasin, että Sami tippui samalla hetkellä peesistä. Ohittelin muita kisaajia heti ensimmäisillä kilometreillä. Porukalle iso kiitos siitä, että ohitteluhuutoihini sain tilaa todella kohteliaasti. Vihdoin noin 6km kohdilla näin Jirin selän edessäni ja pääsin kuittaamaan hänen ohitseen rantapolulla. Pudotin samassa rytäkässä ketjuni ja jouduin vähän pysähtymään ketjua nostamaan. Oli tehtävä Jiristä toinen ohitus 150m myöhemmin. Kysäisin ohittaessa Jiriltä, että monta kaveria on vielä edellä. ”Yksi pitäisi olla”, Jiri vastasi. Gislehän siellä oli vielä karkuteillä.

Maastopyöräreitti oli aitoa maastopyöräilyä. Mahtavaa polkua ja hyviä pieniä mäentöppäreitä. Pidin ajossani yllä kovaa intensiteettiä ja wattia meni tantereeseen niin kuin kunnon maastopyöräilyssä pitääkin. Polkematta ei vaan pääse mihinkään. Neljänä kierroksena ajettu fillariosuus oli oiva mahdollisuus tehdä asioita koko ajan paremmin ja paremmin. Jokaisella kierroksella yritin jarruttaa mutkissa vähemmän kuin edellisillä kierroksilla. Jokaisessa kivikossa yritin löytää nopeamman linjan kuin aikaisemmin. Hain jatkuvasti optimaalista ajoa. Homma pysyi hyvin hanskassa. Tuttu pyöräosuus oli myös ainoa osuus, jossa olin päättänyt täyttää energiavarastoja kisan aikana. Otin Gutzyn geelejä 1kpl/kierros ja mukana pyörässä oli myös 0,7l pullo urheilujuomaa. Energiaa oli saatava niin, että vatsa on kuitenkin riittävän tyhjä juoksuosuudella.

Toista kierrosta oli ajettu noin puoliväliin, kun näin edessä Gislen selän. Kaverin ajosta näki nopeasti, että hän tulee olemaan tänään päivän nopeimpia pyöräilijöitä. Pääsin Gislestä nopeasti ohi ja en ajatellut jäädä siihen sen pitemmäksi ajaksi palloilemaan. Pyöräosuutta oli ajettu n. 16km, kun olin koko kärjessä. Käytännössä kisani alkoi vielä tässä vaiheessa kertaalleen. Fillaroinnin loppumatka olisi aikaa takoa eroa tulevaa maastojuoksua ajatellen. Toinen kierros sujui lopun osalta hyvin ja samoin kolmas kierros meni lävitse hyvällä intensiteetillä. Kovaa ajaminen maastossa vaatii paljon energiaa. Olin jo kolmen kierroksen jälkeen ajanut yli 10 minuuttia toisia kovempaa. Jalkaa alkoi painaa melko paljon viimeiselle kierrokselle lähtiessä. Aloin siinä vähän huolestua juoksusta. Loppuun ajettuja jalkoja ei oikein saa palautettua juoksukuntoon puolikovallakaan maastopyöräilyllä. Niinpä otin vain isoimmat tehot pois viimeiseltä kierrokselta ja muutoin annoin mennä samaan tapaan kuin aiemmat kierrokset. Neljän pyöräilykierroksen ajat kertoivat tasaisen kovasta suorituksesta. Nopein kierros oli vain 45 sekuntia nopeampi kuin hitain kierros! Kolme kierrosta neljästä olivat myös nopeampia, kuin Imatra MTB:n voittajan ajat samalla 8,5km pätkällä tältä vuodelta. Tarkkoja aikaeroja tietämättäni pääsin suuntamaan kohti juoksuosuutta. Jonkin verran tietenkin osasin aikoja päässäni hahmotella. Jos saan 1,5 kierroksen matkalla 6min kärkeä kiinni, niin ehkä viimeiset 2,5 kierrosta toisivat vähintään 6min karkumatkan juoksuun…
Pyöräily takana 14 min muita nopeammin. Kuva: Heimo Hellsten

Kuulutuksen mukaan olin vahvasti kiinni kisan voitossa, kun saavuin vaihtoalueelle. Kypärä päästä, ajokengät jalasta ja pyörä telineeseen. Lenkkarit jalkaan ja lippis päähän ja menoksi. Kramppaavat etureidet, pohkeet, lähentäjät ja vatsa vaikeuttivat menoa melkoisesti. Vaivoin pääsin rannasta ensimmäisen mäen ylös. Jalat eivät olleet yhtään juoksutuulella. 10km maastojuoksu ja kroppa oli käytännössä juoksukyvyttömässä kunnossa! Mutta SM-kisassa mennään maaliin keinolla millä hyvänsä. Kilometrin jälkeen päätin vähän pysähtyä ja yritin venyttää jumeja vähän auki. Takareisien venytysyritys kariutui polvien suoristuttua ja etureisien ottaessa heti kiinni kramppiin. Etureisien venytyksen päätin sitten tehdä kyykistymällä. Suunnitelmana oli kyykkyyn ja ylös. Kyykkyyn kyllä, mutta ei ylös näillä jaloilla! 9km matkaa maaliin ja olen jumissa kyykyssä! Nyt saa olla etua sitten minuuttitolkulla, että homma hoituu kotiin. Konttaamisen kautta pääsin vaivoin ylös ja päätin, että seuraavan kerran mietin mitään tällaista kyykkäystä maalissa.
Juoksussa työpäivän tuntua - ei sitten mihinkään ilman kunnon käskystystä. Kuva: Heimo Hellsten

Reitin jyrkät nousut ja laskut olivat lihasongelmille myrkkyä. Varsinkin laskuissa olisi pitänyt päästä rennosti rullaamaan reisilihaksia vasten, mutta lihakset olivat täysin lukossa. Myös pohkeet ja sääret olivat lukossa. Alamäissä otin iskut vastaan jalkaterällä, pätkällä pohjetta, lonkilla ja alaselällä. Meno oli aivan kaameaa kiemurtelua. Toiveet 4min vauhdista tuntuivat toivottomilta. 2,8km kohdalla oleva järjestäjien huoltoteltta tuntui olevan ikuisuuden matkan päässä. Toisaalta teltan näkyminen oli myös mahtava juttu. Käytännössä 1/3 juoksusta oli taisteltu. Tein totaalisesti omaa juoksua. Vaikka aikaerot olisivat kiinnostaneet, niin niillä ei ollut mitään väliä. Minä en olisi päässyt enää sekuntiakaan kovempaa. Toivoin vain, että homma pysyy yhtään kasassa maaliin saakka. Jalat olivat niin huonossa kunnossa, että jokainen juoksuaskel rikkoi lihaskudosta aina vain lisää. Ala-asteen aikainen vatsaan pistäminen ja juoksun lopettamisen kipu oli ehkä 10% tämän juoksun kiputuntemuksista. Mutta suunnitelman mukaan mentiin eteenpäin. Tuntemuksilla ei ole väliä, jos jalat vain liikkuvat. Vain maaliviivalle pääsyllä oli merkitystä.

5km juoksun jälkeen kuulin isältäni, että olin lähtenyt juoksuosuudelle 8min karkumatkalla. Juoksuvauhtia oli pahasti kadoksissa ja en tiennyt kuinka hurjasti takaa tulevat kirivät eroa kiinni. Tuntui, että olisin edennyt kävelyvauhtia. Todellisuudessa ensimmäinen vitonen taittui n. 21 minuutissa, mikä on paljon parempi aika kuin uskoin. Toisen kierroksen juoksun jaoin mielessäni kolmeen osaan. Ensin oli päästävä huoltoteltalle, sen jälkeen oli selvittävä kaksi todella jyrkkää mäkeä ja loppuosan helpompi osuus oli juostava edettävä 4min/km vauhdilla maaliin, vaikka konttaamalla! Viimeisellä kilometrillä en voittoa suostuisi enää päästämään käsistä. Kroppaan koski, mutta suunnitelma pelasi. Alamäissä taiteilu meni jo melkoiseksi, koska oikeastaan koko alakroppa oli poissa pelistä. Jollain kantapään takanurkalla sain otettua iskuja vastaan ja laskin lantiota alaspäin, vähän kuin istuisin juostessakin satulassa. Pieni pyöräilyhenkinen juoksu mahdollisti ylämäkiosuuden läpäisyn ja pääsin juoksuaskeleella loppuosan helpommalle osuudelle. Kilometri enää maaliin ja oli loppukirin paikka. Pitkillä suorilla katsoin vielä taakse, ettei vaan ketään kisakaveria näy lähettyvillä. Maalin häämöttäessä asia varmistui, voitto tulee. Yleisen sarjan triathlonlajin Suomen mestaruus depyyttikesänä!
Ukko ja jalat valmiit - 10km kerran kesässä sattuu! Kuva: Heimo Hellsten

Maalissa erot olivatkin lopulta yllättävän suuria. Gisle saapui liki 10 minuuttia minun jälkeeni maaliin. Sami tuli kolmantena 15 minuuttia maaliintuloni perään. Jiri oli ihan heti Samin perässä liki samalla loppuajalla. Muut taisivat jäädä lähemmäksi 20 minuuttia. Näemmä juoksu oli vaikeaa myös muille, tai ehkäpä muut eivät suostuneet niin pitkään treenivapaaseen lihasvaurioiden kanssa kuin minä.
Tuore kisa-analyysi Gislen kanssa maalissa. Kuva: Heimo Hellsten

Loppuaika 2.40:53 oli minulta tällä radalla ehdottomasti nappisuoritus. Veto oli fyysisesti hyvä, mutta erityisen iloinen olen siitä, että pää toimi juuri niin kuin olin toivonut. Saa nähdä, milloin olen seuraavan kerran kisakunnossa tänä syksynä.

torstai 3. syyskuuta 2015

Kilpailuun valmistautuminen – ajatusluokittelun kautta oikeaan kisavireeseen


Olen useissa kisaraporteissani ja blogiteksteissäni painottanut korvien välin merkitystä kilpailun suorituskyvyssä. Ajattelin nyt avata aihetta hieman laajemmin, mutta kuitenkin tiivistäen, hyvin maanläheisesti ja maalaisjärkeä seuraten. Aihe on minulle henkilökohtaisesti hyvin tärkeä. ”Kohtalaisen kilpailuhenkinen maastopyöräilijä” on lukenut kuvaustekstissäni vuosikausia. Kilpailuhenkinen -sana tuo minulle ajatuksen kaverista, joka syttyy erityisesti kilpailuissa – hän rakastaa kilpailemista. Jos hän rakastaa kilpailemista, se kuulostaa siltä, että hän lähes poikkeuksetta onnistuu kilpailuissa saavuttamaan tavoitteensa. Kuvausteksti ei ole sattumaa. Jokaisessa kilpailusuorituksessani minua kiinnostaa sen tietyn hetken urheilupotentiaalin maksimaalinen hyödyntäminen. Uskon vahvasti siihen, että urheilija voi kehnommilla fyysisillä ominaisuuksilla pärjätä fyysisesti paremmilleen pelkästään sillä, että hän osaan hyödyntää kropan potentiaalia tehokkaammin kuin joku parempikuntoinen. Puhutaan siis henkimaailman asioista.

Henkimaailman jutut eivät ole välttämättä helppoja. Optimaalisen kilpailusuorituksen henkisen puolen kokonaisuuden toistaminen seuraavassa kilpailussa voi olla äärimmäisen vaikeaa, vaikka puhutaan yhdestä ja samasta henkilöstä. Ainakin allekirjoittaneella kaikkien päähän ilmestyvien ajatuksien kokonaisvaltainen hallinta ei meinaa onnistua sitten millään. Realistina olen päätynyt valitsemaan helpon ja toisaalta kisasuoritukseen positiivisesti vaikuttavan tason.

Minulle tämä on tarkoittanut sitä, että hallitsen kisaan valmistautuessa stressitilojani luokittelemalla päähän tulevia ajatuksia. Minun päähäni ilmeneviä ajatuksia olen luokitellut niiden aiheuttaman stressin perusteella ja nimenomaan kilpailusuorituksen näkökulmasta. Näitä ajatusluokkia on kolme, eli ajatukset:  
  1. jotka aiheuttavat kilpailusuoritusta edistäviä stressitiloja
  2. jotka aiheuttavat kilpailusuoritukseen negatiivisesti vaikuttavia stressitiloja
  3. jotka ovat nollaluokkaa, eli merkityksettömiä kisasuorituksen kannalta
Ajatuksia voi hallita aktiivisella ajatustyöllä. Yritän omalla valmistautumisjaksollani päästää ajatuksiini kilpailusuoritusta edistäviä ajatuksia luoden hyödyllisiä stressitiloja ja toisaalta pyrin pitämään negatiivisesti vaikuttavan stressin kokonaan poissa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että on asioita, joita suostun ajattelemaan ja asioita, joita en suostu. Perhe lähipiirissä on kisa-aamuina varmasti huomannut varsinkin ajattelukiellossa olevien asioiden olemassaolon. On huomioitava, että homma yltyy kovin rankaksi, jos ajatuksia kertyy päähän solkenaan ja jokaisen yksittäisen ajatuksen kohdalla joutuu tekemään päätöksen, että otanko ajatuksen jatkokäsittelyyn, vai asetanko karanteeniin pääkopan ulkopuolelle. Onneksi maailmassa on paljon ajatuksia, jotka kuuluvat ns. nollaluokkaan, että niillä ei juurikaan ole positiivista tai negatiivista vaikutusta kilpailutilanteen läpivientiin. Nollasummapelin keinoja on monia, joista toiselle sopii toinen touhu ja toiselle toinen. Joku kuuntelee musiikkia, toinen lähtee kalastamaan, kolmas huoltaa kisakaluston kiiltäväksi ja neljäs voi tehdä vaikkapa rubikin kuutiota.

Minimivaatimuksena henkisen puolen valmistautumiselle voisi pitää esimerkiksi sitä, ettei ainakaan ajatuksillaan aiheuta fyysisten ominaisuuksien alisuoritusta kilpailutilanteessa. Maalaisjärjellä alisuorittamisen tasoon ajautuu sillä, että päästää korvienväliin ja/tai kehoon lähtökohtaisesti kilpailusuoritukseen negatiivisesti vaikuttavaa kuormitusta. Ajatustenhallinta menee niin sanotusti päin prinkkalaa. Selkeästi parempi vaihtoehto on elää kilpailuun saakka nollaluokassa, eli touhuilee asioita, joilla ei ole negatiivista, mutta ei juuri positiivistakaan vaikutusta kisasuoritukseen. Luultavasti aika moni meistä valmistautuu tismalleen näin kisaan, eli pyrimme pitämään kisan poissa mielestä ihan loppuun saakka. Tämä voi olla myös tietoinen valinta siinä mielessä, että omasta kokemuksestaan urheilija tietää tekevänsä joskus vääriä ratkaisuja latautumisajatuksiensa kanssa. Tällöin urheilija on ensin ajatellut jonkin ajatuskombinaation toimivan maksimisuorituksen löytämiseksi, mutta kilpailusuoritus onkin ollut jotain täysin muuta. Latautuminen on mennyt pahasti ylitse tai urheilija on voinut stressata itsensä muuten vain pois pelistä. Itse asiassa tilanne on jo melko hyvä, jos urheilija on tajunnut voivansa aiheuttavan ajatuksillaan hallaa urheilusuoritukseen ja nyt pitäytyy suoritusta haittaavasta ajattelutyöstä. Mitään sellaista, joka ei edistä tai pidä yllä kisasuoritusta, ei ole syytä tehdä juuri ennen kilpailutapahtumaa.

Parempia vastaan kisaillessa nollatason ajatuspeli ei kuitenkaan riitä. Mikäli haluaa esimerkiksi kestävyyslajeissa taistella tasaväkisesti fyysisesti parempiaan vastaan, on latautumisen kautta päähän ja kroppaan löydettävä perustason kilpailusuorituksen ylitykseen piiskaavia stressitiloja. On selvää, että alisuorittaminen ei tällöin tule kysymykseen, eikä nollapelikään ole riitä (ellei kaikki vastustajat kilpaile alisuorittavana). Ajatuspelin hallitsevat urheilijat osaavat löytää sopivat ajatukset, joilla suoritus onnistuu lähes kerta toisensa jälkeen. Kisoissa on sauma tehdä perustason ylittäviä suorituksia. Seuraavassa joitain esimerkkejä päässä pyöritettävistä ajatuksista:

  1. Esimerkki: Triathlonistin pieni huoli omasta uintiosuudesta voi sparrata keskittymään napsun verran parempaan uintitekniikkaan ja pitämään alkuvauhdin sopivasti kynnysvauhdissa ja rantautuminen tapahtuu omaan tason nähden hyvässä ajassa (negatiivinen ääripää: sohellus jatkuu, toivotaan ihmettä, peesataan kärkiuimaria ja levätään kajakin reunalla 10 minuuttia). 
  2. Esimerkki: Maastopyöräilijä saattaa juuri riittävästi huolehtia renkaidensa kestävyydestä, jolloin hän keskittyy polkemaan kovaa renkaisen kannalta turvalliset paikat ja osaa tarkkailla juuri teräviä kiviä riittävällä tarkkuudella päästen maaliin ongelmitta (negatiivinen ääripää: 30min starttiin ja renkaat vaihtoon litkuttamalla tottakai, ei löydy mistään, syke 180 ja verenpaineet maksimissa jo ennen starttia. Rengas menee rikki ekalla vitosella ensimmäiseen kiveen, kotimatka noituen alkaa).  
  3. Esimerkki: Sopiva huoli omasta jaksamisesta saattaa johtaa siihen, että urheilija kerrankin kuuntelee aidosti omia tuntemuksiaan, ei sorru turhiin energian hukkaamiseen johtaviin tyhmyyksiin kisan aikana. Lisäksi hän saattaa pitää paremmin huolen juomahuollosta ja kisan aikaisesta ravinnosta (negatiivinen ääripää: minulla ei ole mitään mahdollisuuksia, luin netistä, että treenaan liian vähän. Häviän pelin jo tässä vaiheessa, tästä tuleekin lenkki johon ei tarvitse panostaa millään tasolla).
Ajatuksien otanta esimerkeissä on hyvin suppea. Tarkoitus oli antaa esimerkkejä aiheista, jotka voivat aluksi tuntua negatiivisesti vaikuttavilta ajatuksilta, mutta onkin käännettävissä kisatilanteessa osaksi nappisuoritusta. Mainittujen kolmen ajatuksen lisäksi ajatuksia on tarjolla satoja, ellei tuhansia. Kaikkea ei voi hallita, mutta top5 vaikuttavimmat ajatukset -listan kanssa saattaa löytää kisavauhtiin jo uutta ruutia.  

Mielenkiintoinen näkökulma on myös pohtia omaa käyttäytymistä tilanteissa, jotka eivät ole ennalta suunniteltuja. Kuinka kilpailusuorituksen käy, jos kisapyörän ketjut ovat poikki 15min ennen lähtöä? Mitä tapahtuu kisasuoritukselle, jos viikkotempossa tulee kesän huonoin ajo vain kolme päivää ennen päätapahtumaa? Meneekö urheilija näistä kipsiin, vai johtaako esimerkiksi mainittu viime hetken ketjurikko lopulta siihen, että suuremmat negatiiviset asiat pysyvät pääkopasta poissa ja ajatukset ovat juuri sopivan yksinkertaisella tasolla viimeiselle vartille ennen suoritusta. Haet autosta liittimen, korjaat ketjun ja olet onnellinen, että pääsetkin starttaamaan. Päätät tehdä kaikkesi, että maalissa loppuaika on kohdallaan.

Minulla on oiva mahdollisuus taas treenata omaa latautumistaitoani tulevana viikonloppuna. Lauantaina edessä on maastotriathlonin SM-kisa Imartalla. Kilometrin uintimatka, 40km maastopyöräily ja 10km maastojuoksu vie minut varmasti mukavuusalueen ulkopuolelle. Optimaalinen suorituskyky edellyttää suurin osin myös optimaalista pääkopan toimintaa ja latautumista. Lauantaina Imartalla nähdään kuinka tämä onnistui!

sunnuntai 16. elokuuta 2015

Luonteripyöräily 2015 - voittotaistelussa mukana

Paluu pyöräilijäksi tapahtui kreivin aikaan. Kaksi päivää aiemmin en pystynyt ajamaan kolmea tuntia hiljaa, mutta pyöräilypalaset loksahtivat kohdilleen projektin kuudentena päivänä, juuri kisapäiväksi.

Haastattelutuokio. Kuva: Teemu Saramäki

Kilpailunumerot olivat järjestetty viime vuoden sijoituksien perusteella. Numero 1 tuo aina pientä lisämotivaatiota ajamiseen. Haastatteluun minut kutsuttiin puolituntia ennen starttia. "Kilpailuaamuun pientä lisäjännitystä toi ajopaidan jättäminen Hämeenlinnaan. Samoin juomapullot muistin hakea mukaan vasta toisella yrittämällä. Mutta kai se pyörä kulkee lainapaidallakin".

Tämän vuoden kisaan olin ennalta merkannut Valtteri Härkösen. Valtteri puhkaisi vuosi sitten renkaansa ja oli varmasti nälkäinen ja potentiaalinen voittajaehdokas. Kaveri starttaa kisaan rohkeasti maantiepyörällä ja sliksirenkailla. Minä en moiseen uhkapeliin uskalla lähteä, vaan kisapyöränä minulla on crossari ja renkaina nappulakumit. Sanoisin, että minun kalustolla maaliinpääsysaumat ovat 95% ja Valtterin setillä 40-50%. Maantiepyörä on peliliikevalinta, jos hiekkatiet pääsee kunnialla lävitse ja on mukana kärkikahinoissa lopun 10km pituisella asfalttipätkällä.

Kisan epistola oli selvä. Ensinnäkin toivoin, että kroppa olisi ylipäänsä valmis kisaan. Jos näin olisi, niin lossille 72km kohdille pitää selvitä tuoreena ja sitten isketään mäkiin ja katsotaan, mitä tapahtuu.

Alussa lähdettiin ajelemaan ihan hyvällä höökillä. Kärkeen muodostui jo parin kilsan jälkeen 6-7 ukon kärkiletka.

Rennosti, mutta vahvasti eteenpäin. Kuva: Teemu Saramäki

Vetovuorot vaihtuivat tasaisesti ja asfalttitie muuttui hetken kuluttua hiekkatieksi. Vauhti pysyi vakiona, mutta jo 10-15km kohdalla letka oli lyhentynyt kolmeen ukkoon. Mukana olivat: Härkönen, Miettinen ja Picaron Aaltonen. Alun vastatuulesta huolimatta saimme pidettyä ensimmäinen tunti 35 kilsan keskivauhtia. Voimasuhteet oli kolmikolla sen verran tasaiset, että sooloiluun ei ollut varaa. Vauhti pysyi yllä nimenomaan hyvällä yhteistyöllä ja kaikki hyötyivät toisistaan. Oli todennäköistä, että tällä kolmikolla jatkettaisiin aina lossille saakka. Huolehdin oman kropan kisakyvystä nauttimalla tasaisesti Gutzyn geelejä. Jumppamaalla vähän väliä selkää sain vältettyä selkäjumit, jotka vievät minulta jalat pois pelistä. Mitään ihmeellistä ei ennen lossia tapahtunut. Parissa nousussa Aaltonen jäi vähän jälkeen, mutta tuli helposti mukaan porukkaan tasaisilla pätkillä.

Huolta taaksepäin ei ollut. Pystyimme pitämään kärjessä lossille saakka samaa vauhtia. Taisin katsoa kellosta, että lossi ja 72km saavutettiin hitusen yli kahden tunnin ajamisen jälkeen. Lossi odotteli meitä ja päästiin kärkikolmikkona salmen yli viimeiselle 20km pätkälle. Muistelin viime vuodesta, että ennen lopun asfalttipätkää oli muutama hyvä ylämäki, joissa voisi koittaa ratkaista peliä. Ratkaisusaumat oli kuitenkin ohuet ja harmaita hiuksia aiheutti myös vahvasti ajanut Valtteri maantiepyörällään. Aloin olla väistämättä nappularenkaillani altavastaajana..

Olmi-poweria nousuun ja kolmikko muuttuu kaksikoksi. Kuva: Teemu Saramäki

Lisäsin ylämäkiin vauhtia ja Aaltonen alkoi olla vaikeuksissa. Paras terä on minulla ollut tänä kesänä kateissa ja niin tänäänkin. Turbo toimii vain puolittain, mutta se onneksi riittää jossain määrin. Valtteri pysyi kyllä mukana, mutta saimme asfalttitielle saapuessamme revittyä eroa Aaloseen puolisen minuuttia. Jatkettiin kaksistaan yhteistyötä. Minä vedin loivat nousut ja Valtteri painoi kiiturilla keulilla alamäissä. Ero Aaltoseen kasvoi edelleen ja voittotaistelu oli kahden kauppaa. Olin jo tyytyväinen, mutta tietenkin yrittäisin voittaa.

90km kyltti jäi taakse ja olin keulilla. Kiristin siinä vähän ajatuksissani napsun verran ajokenkiä ja PAM! Aerokiekkojen humina kiihtyi takaviistosta. Valtteri tekee iskun, johon vastaan vaistomaisesti. Ero käy ehkä 5 metrissä, mutta sitten pääsen tuikkaamaan pääni imuun ja kerin eron melko helposti kiinni. Luottamus yhteistyöhön koki kolauksen. Maali oli kuitenkin todella lähellä ja olimme ajamassa hyvää loppuaikaa. Olisi sääli, että pysähtyisimme tien varteen vain pari kilsaa ennen maalia. Sanoin Valtterille, että en enää mielelläni vedä tuollaista hunsvottia ja jouduin tsekkailemaan viimeisillä vetovuoroilla taakse, ettei taas tule iskua. Minun saumat alkoi oli heikot. Ajettiinhan me jatkuvasti 40km/h lasissa ja nappularenkailla kovemmat vauhdit vaatii watteja paljon. Jalat eivät innostuneet tästä vaihtoehdosta.

Kaksi kilsaa ennen maalia on kisan viimeinen mäki. Tasainen pyöritys ylös ja ei ratkaisua. Tunnelma oli ihan leppoisa, enää voitto oli ratkaistava jollain tapaa.

Maali häämöttää. Kärkikaksikon verinen taisto voitosta edessä..? Kuva: Teemu Saramäki

Vähän hassulla tapaa sovittiin kilsa ennen maalia herrasmieskiri. Kättäpäälle, että ei enää peesata toisiamme. Päätettiin, että ajetaan rinnakkain omia kaistoja aina maaliin saakka. Olin eittämättä kaluston puolesta heikoilla. Samoilla tehoilla menisin pari kilsaa tunnissa hitaammin kuin kaveri. Voittoon olisi siis oltava reilusti Valtteria vahvempi.

300m ennen maalia alettiin kirimään. Vauhti kiihtyi ja ukot ihan rinnakkain. Ehkä kaveri metrin edellä. Kaikki peliin! Sentti sentiltä saavutan.. maali lähestyy.. maali. Ei auta, maaliviivalla olen vielä ehkä 30cm takamatkalla ja kakkostila haltuun. Onnittelut Valtterille voitosta - olit parempi!

Maaliintulo. Kuva: Pertti Eerikäinen/ Anttolan Sanomat

torstai 13. elokuuta 2015

Luonteripyöräily 2015 - nautinnollista puolustustaistelua hakemaan

Luonteri kutsuu taas. Tälläkään kertaa kyseessä ei ole lapsuudesta tuttu kalareissu, vaan Mikkeliin Anttolaan saapumisen syy on pyöräily. 

Lähtötunnelmaa vuoden takaa

Luonteripyöräily on reilun 90km pituinen hiekkatieajelu höystettynä n. 1300 nousumetrillä. Vuoden takaa puolustettavaa on voiton edestä, vaikka lähtökohdin tämän vuoden tapahtuman tavoitteeksi olen asettanut vauhdikkaasta pyöräilystä nauttimisen. Lisäksi en malta odottaa kuinka hyvästä treenistä lauantain tapahtuma käykään loppusyksyn kilpailuja ajatellen. Kroppaa tulee varmuudella saamaan oikeita ärsykkeitä, jotka liittyvät kestävyyteen, voiman käyttöön, pyöritystekniikkaan, ajotaktiikkaan ja oman kisakyvyn hallintaan aina maaliviivalle saakka.

Tälle kesälle ominaiseen tapaan olen joutunut hakemaan aktiivisesti kisakuntoa myös aivan viimeisellä viikolla ennen tapahtumaa. Usein sanotaan, että viimeisellä viikolla ei pysty enää kunnolle tekemään mitään, mutta olen vahvasti eri mieltä. Ehkä inhimillisempää on ajatella, että kunto ei sinällään kehity, mutta kehon piileviä voimavaroja juuri tavoitekisan tarpeisiin on mahdollista kehittää paljon vielä viimeisellä viikolla. Viikko sitten keskiviikkona olin 30 minuutin superlyhyen triathlonin kunnossa. Laskin tuossa alkuvuoden treenimääriä tammikuusta lähtien ja harjoittelua on kertynyt yhteensä 200 tuntia. 180 tuntia olen ollut pyörän päällä ja juoksua on tullut 20 tunnin edestä. Umpipyöräilijänä Hauhon kisan 3:20-3:30/km juoksuvauhti oli jotain uskomatonta minulle verrattain kovan pyöräilyn perään. Juoksuvauhdin perustana oli fillaroinnin hermotuksen hienosäätö juoksun tarpeisiin. On sanomattakin selvää, että mainittua juoksuvauhtia ylläpitämällä en mitenkään voi Luonterilla ajaa kolmea tuntia liki 300 watilla, näillä treenimäärillä. Ongelmaa ei olisi, jos kuntopohja olisi vankka ja laaja. Minun tapauksessani kapeaa terävää kärkeä suunnataan viikkotasolla eri tapahtumien suuntaan.

Tämän viimeisen viikon ohjelmassa on ollut opettaa jalkoja pyörimään. Pyöräilykunto on hermotuksen osalta hyvä silloin, kun kävely tuntuu oudolta, mutta kisapyörän päällä meno on luonnollista. Crossarilla 30km/h vauhti pitäisi pysyä päällä niin, ettei tunne edes polkevansa.  Ennen sunnuntaita elokuussa oli ollut vain yksi yli 1,5 tunnin lenkki. Sunnuntaina sain ajettua vähän yli kaksi tuntia ja (6 päivän ja kolmen treenin) valmistautumisjakso Luonteria ajatellen jatkui tiistaina. Kävin testilenkillä ja olin vielä pitkän tien päässä tavoitteesta. En jaksanut ajaa ylipäänsä kolmea tuntia, vaikka pidin sykkeet 10 pykälää PK:n alarajan alapuolella. Kropalla ei vielä tiistaina ollut mitään hajua kestävyysurheilusta.  Kolme päivää aikaa, ja hitaan vauhdin sippaus pitää muuttaa voimakkaaksi ajoksi ilman pienintäkään väsähtämismahdollisuutta. Normaalisti ajatteleva urheilija jättäisi Luonterin kisan väliin järjettömänä ratkaisuna ja jäisi kotiin ajamaan pitempää lenkkiä..

Tänään torstaina minulla on viimeinen fiksu paikka muistuttaa kroppaa Luonteripyöräilyn vaatimuksista. Lenkin pitää olla pitkä, mutta se ei saa painaa yhtään jaloissa lauantaina. Olisin halunnut tykittää kovaa, että saan varmasti hiilarit loppuun nopeasti ja joudun rasvojen käyttäjäksi. En voi kuitenkaan ottaa riskiä palautumisen kanssa.  Jos tiistain tavoin tänäänkin ajaudun lenkillä suuriin energiaongelmiin myös matalilla sykkeillä, ei tilanne näytä lainkaan hyvältä lauantain rallia ajatellen.  Kuinka paljon saa tehtyä henkisen puolen tsemppauksella ja mitä ehtii tapahtua fysiikan puolella. Se nähdään lauantaina.  Kävi miten kävi, niin nousukunto on taas tilattu.

Nähdään lauantaina Anttolassa ja nautitaan kiharaisista hiekkateistä nousuineen!

torstai 6. elokuuta 2015

Hauhon jokamiestriathlon 2015 - kilpasarjan voitokas kisaraportti

Puolen tunnin työ lähestyy loppuaan. Kuva: Jussi Suonio

"Tässä kohden pitäisi olla kisaa johtavan mukana", tokaisin vaimolle, kun ajelimme autolla pyöräosuuden kääntöpaikan kohdalla Hauholle tultaessa. Käytännössä tuo kisatilanne tarkoittaisi sitä, että minulla olisi mahdollisuus valita helppo peesipaikka ja säästellä juoksuun, tai sitten olisi vielä 5 kilometriä pyöräosuutta jäljellä tehdä eroa muihin kilpakumppaneihin. Jätin kisataktiikan hautumaan näillä ajatuksilla.

Viime vuotiseen tapaan Suomen rennoin triathlonkisa saatiin viedä läpi mainiossa säässä. Paikalle saapui reilusti yli 200 urhoollista jokamiestriathlonistia. Kaikki valmiina voittamaan itsensä ja pieni nippu niitä, jotka taistelivat myös hymyhuulilla täysillä muita vastaan. Kuuluin itse näihin kumpaankin kategoriaan. Vuoden takainen kuntosarjan voitto ja tarkkaan lasketut menestyksen kriteerit yhdistettynä vuoden treeneihin loivat mahdollisuuden taistella jopa koko kisan voitosta. Enhän minä tätä tavoitetta kehdannut kenellekään ääneen sanoa.

Lähdin uintiosuudelle märkäpuku päällä, vaikka uintimatka on Hauholla vain 200m. Monet kokeneet kaverit olivat jättäneet puvun pois ja uivat kisa-asullaan. Pohdin itsekin, että meneekö märkäpuvun käytön ajallinen hyötyni lopulta siihen, kun otan puvun päältäni ensimmäisessä vaihdossa. Puvun poisotto oli siis kisan yksi kriittisistä hetkistä. Olin laskenut, että pyöräosuudelle pitää päästä noin 30s päässä johtajasta, jotta voin vahvalla pyöräosuuden alulla saada kärjen kiinni ennen 5km kääntöpaikkaa.

Vuosi sitten uin koiraa, rintaa, tarzania ja seisoskelin mudassa. Tänä vuonna meni vähän paremmin ja taisin rantautua kilpasarjan kuudentena. Taktisesti otin märkkiksen heti maalle tulon jälkeen pois päältä ja juoksin se sylissä vaihtopaikalle.

Märkäpuku kainalossa kiireellä pyörän luokse

Kuulin olevani noin 30 sekunnin päässä kärjestä, kun sain ajokengät jalkaan, kypärän päähän ja pingoin Rose-fillarin kanssa pyöräosuuden alkuun. Edellä oli 4-5 kaveria, joista selkeästi johdossa oli Hypyn Erwin Borremans. Lisäksi välissä oli porukka, johon kuuluivat Osmo, Nikkilä, Hirsimäki ja Koski. Kolmen kilometrin pyöräilyn jälkeen kärkiletka oli koossa ja jatkoimme matkaa epämääräisellä vuorovedolla kohti kääntöpaikkaa. Vauhti ei ollut kova, vaan olisimme kunnolla ajamalla päässeet rutkasti kovempaa. Pidin kuitenkin malttini.

Tein oman vuoroni vetotöistä ja odotin kääntöpaikkaa. Näinhän taktiikkaan oli kirjoitettu. Kääntöpaikka tuli nopeasti ja pääsimme kääntämään pyörät kohti Hauhoa. Ehdimme ajaa vajaan kilometrin, kun iskun paikka tuli. Ensin Osmo kiihdytti vauhtia ja lähdin hänen peräänsä. Taakse tuli muutaman metrin väli ja Osmo sanoi: "nyt mennään". Otin keulapaikan, polkaisin muutaman napakan polkaisun ja huomasin olevani yksin irti muista 15m turvin. Nyt tai ei koskaan, oli paikka tykittää. Nenä kiinni ohjainkannattimeen, reidet pyörimään ja ajatukset kadenssiin. Vastaan tuli tuttuja ja seurakavereita ja kuulin paljon "Hyvä Olli!"- kannustusta. Se tuo aina voimaa, kun pääsee urheilemaan muiden ihmisten tsempatessa. Vilkuilin välillä mittaria ja nopeus oli usein yli 50km/h. Kilometrien kyltit tulivat vauhdilla vastaan ja vaihtopaikka lähestyi. Lopussa jouduin ohittamaan vielä yhden 40-kymppiä hissuttelevan pakettiauton. Availin ajokengät ajon aikana, mutta ehdin ottaa vain toisen kengän pois ennen, kun minun piti jo jalkautua. Toinen jalka paljaana kiirehdin toiseen vaihtoon Fillariosuus taittui aikaan 14:27, joka tarkoitti 43km/h keskivauhtia.

Triathlonpyörä viimeisen päälle, tämä tottelee, kun reisi käskee!

Pyöräilyn ja juoksun vaihto meni verrattain nopeasti, mutta huomasin, että kova yksinäinen pyörätykittely oli vienyt parhaan terän jaloista. Pohkeita kiristi ja suuri osa lihaksesta meni kramppiin juoksun alusta. Kuulutuksista kuulin, että eroa taakse on vain alle 20 sekuntia. Nyt ei todellakaan olisi aikaa mihinkään kramppivenyttelyihin, vaan lenkkarin on yksinkertaisesti liikuttava.

Pingoin loivaa ensimmäistä juoksukilometriä kramppeja vastaan ja hätäilin, että näinköhän tässä käy vielä köpelösti ja minut juostaan heittämällä kiinni. Jalat eivät vain toimineet. 1km kyltillä reitti onneksi kääntyi vähän laskuksi, jonka jälkeen tulee jyrkkä ylämäki. Laskussa pääsin vähän rullaamaan happea jalkoihin ja jyrkässä nousussa pääsee juoksemaan pyöräilylihaksilla. Sain pohkeiden krampit auki, kun juoksua oli takana 1,5km. Takaa kuului kuitenkin välillä Borremansin ja kavereiden ääniä ja yhtään ei voinut himmailla. "Yritän nyt johtaa ainakin 2km tolpalle saakka", pyörittelin ajatuksissani. Ehdin 2km kyltille ensimmäisenä ja eroa tuntui olevan taaksepäin vielä 10 sekunnin luokkaa. Hauhon viimeinen juoksukilometri on alamäkivoittoista ja siinä pääsee hyvällä jalalla tykittämään hyvällä vauhdilla eteenpäin. Olin päässyt kramppihuolistani ja laskettelin pyöräilijän "lennokkaalla" askeleella kohti maalia. Noin 500m ennen loppua tajusin, että kyllä se voitto tänään tulee, jos en satu nilkkaani lopussa pyöräyttämään. Lisäsin vielä vähän loppukirin tynkää ja pääsin kääntämään Hauhotalon nurkilta maalisuoralle. Käsi pystyyn ja voitto plakkariin. 3km maastojuoksuosuus vei lopulta aikaa 10:01, joka on minulle hyvä aika. Olen treenannut juoksua tammikuusta vain alle 20h ja luottanut treeneissä hermotuksen kehittämiseen. Resepti näyttää toimivan.

Voitto plakkarissa - vuoden projetki kruunautuu!

Loppuaikani oli 30:18, joka tarkoitti liki 4 minuutin petrausta vuoden takaiseen kisaani nähden. Käytännössä kaikki meni juuri niin kuin olin vuosi sitten loppuyhteenvedossa omiksi saumoiksi vuoden treeneillä laskenut. Sinällään olisi ollut hienoa vetää kisa alle 30min aikaan, mutta käytännössä kirivaraa ei minulla tässä kisassa paljon ollut. Toiseksi päivän kisassa kirmasi Borremans, minulle 15 sekuntia jääneenä. Kolmanneksi ehti Miikka Osmo, 23 sekuntia perässä.

Palkintokorokkeella päivän kolme nopeinta. Kuva: Tuomas Turunem

Iloinen triathlontapahtuma oli taas takana ja sama rento tunnelma kuin vuosi sitten sai jatkoa. Ihmiset nauttivat kisahuumasta ja yleisöä on reitin varrella tuomassa tunnelmaa. Tätä tapahtumaa ei voi kuin suositella äärimmäisen lämpimästi. Minulle kisa on jo nyt erityinen. Matalan kynnyksen kisana uskaltauduin vuosi sitten mukaan 5 päivän treenillä. Triathlonkärpäsen puraistua olen saanut liikunnalliseen elämääni rutkasti monipuolisuutta ja iloisia hetkiä kuluneen vuoden aikana. Tämä Hauhon kisa kruunasi tämän kesän triathlon-kokemukset. Nyt loppukaudesta vain nautitaan ja uskon kisaavani vain yhdessä triathlon-kisassa syksyllä Imartalla.

maanantai 3. elokuuta 2015

Hauhon jokamiestriathlon 2015 - ennakko

Vuosi sitten innostuin triathlonista juuri Hauholla. Viiden päivän treenillä irtosi kuntosarjan voitto. Lupasin silloin, että olen vuonna 2015 kisassa mukana nopeampana ja voimakkaampana. Suora lainaus 7.8.2014 blogitekstistä:

"Loppua kohden juoksu helpottui entisestään ja viimeinen puoli kilometriä tuli jo paremmin. Otin vielä puolittaiset loppukirit maaliin ja kuulin kuulutuksesta, että olin voittanut kuntosarjan ajalla 34:15. Viimeisen vaihdon ja juoksun yhteisajaksi tuli näin 12:19. Eroa oman sarjan kakkoseen oli kertynyt 1:10 ja kilpasarjaan verrattuna hävisin päivän nopeimmalle Kai Söderdahlille 3:15.

Ero kärkimiehiin on iso, mutta ehkäpä lopulta kuitenkin realistinen saavutettava. Vielä 6 päivää sitten olin varma, että en koskaan koskisi lajiin, jossa on uintia ja olin menettänyt myös toivoni, että voisin koskaan juosta edes tämän tyyppistä suoritusta polvivaivojen takia. Viiden päivän treeneillä lopputulos oli tässä. Nyt minulla on kokonainen vuosi aikaa treenailla ja lupaan, että kesällä 2015 olen mukana yleisessä sarjassa. Tavoitteena on pudottaa uinnista pois 1,5 minuuttia, pyöräilystä 0,5 minuuttia (samalla läpäistä vähäisemmällä kuormituksella peesistä johtuen) ja juoksussa näen kirivaraa olevan 1-1,5 minuuttia. Teoreettiset haastamismahdollisuudet ovat siis ilmassa.

Yhtä iloisena, yhtä rentona, mutta selkeästi vahvempana ja nopeampana - vuoden päästä Hauholla nähdään!"

Näin siis aika tarkalleen vuosi sitten. Nyt on tullut aika lunastaa vuoden takaiset lupaukset todeksi. Kuntopuolta on hiottu timanttiseksi, jotta mies ei hyydy alkumetreille. Eilen uintireissu päättyi isoon märkäpukuun tulleeseen repeämään. 15 vuoden tauko juoksuradalta oli innostavampi kokemus. 1000m (3:14) ja 400m (64s) olivat ohjelmassa. Tykkäsin!


Keskiviikkona Hauholla, hymyhuulilla! Ei totisesti, mutta varmasti täysillä. 


Tasavauhtinen valmistava pyöräily suoritettiin maanantai-iltana Vanajanlinna Finntriathlonreitillä.

perjantai 24. heinäkuuta 2015

Treenien jälkeen XCM-kauden avaukseen Lahteen

Treeniä koneeseen, kun oikotietä onneen ei ole. Maanantaina illalla vähän maastospurtteja. Tiistaina kolmeen vuoteen pisin lenkki ja eilen torstaina oli kombo: aamulla 60km MTB parilla maksimivedolla ja illalla maantiekisa Ahvenistolla. Kisassa sijoitus 6, jalkojen hävitessä kahdelle viimeiselle kierrokselle. Kroppa on ihan ihmeissään, kun ei lötkötelläkään laakereilla 24/7. Tänään ohjelmassa palauttelua ja vähän uintia. Huomenna lauantaina suuntaan Lahteen avaamaan marathon cup-kauteni. Kulkeeko happi vai sitoutuuko reiteen happo? Veikkaan jälkimmäistä, mutta jospa tulisi kulkua syksyn koitoksiin.. hienoja kisoja on vielä paljon edessä.


tiistai 21. heinäkuuta 2015

Polkupyöräilyn perusteet osa1 - Hämeen pullakeisari lenkillä

Lieto ja XCO SM-kisa löi naamaan kahdella märällä hanskalla. Ensimmäinen napsu tuli maastopyöräilystä ja toinen kestävyysurheilusta. Olin menettänyt otteen molempiin näistä.

Oli katsottava totuutta silmiin. Megatason alisuorittamiselle on aina syynsä. Lihaksisto oli treenattu kestämään muutaman minuutin maksimivedot, mutta pitkät lenkit ja kovat maastopyörätreenit ovat puuttuneet ohjelmasta oikeastaan kokonaisen vuoden ajan. Tällaisella treenillä keholle ei paljon jää saumaa tietää, että mitä kahden tunnin mutajumppa siltä vaatii. Se menee shokkiin ja siitä toipuu vaan levolla ja kunnon treenijaksolla.

Kävin tänään testaamassa missä kunnossa olen. Lähdin ajamaan ihan hiljaa maantiepyörällä. Pääsin 50km ja reilusti alle kaksi tuntia ennen ensimmäistä sippausta. Hiilarit loppuivat ja jalat lopettivat pyörimästä. En ollut enää kestävyysurheilija. Hiilarimies kulkee pelkästään hiilareilla. Pullan mussutus ja lyhyet lenkit ovat mahdollistaneet sen, että rasvat eivät energiahommissa ole mukana. Urheiluketoosin sijaan ukossa vaikuttaa urheilukatosi. Sinne meni.

Energiasipin jälkeen jatkoin kuitenkin matkaa. Väistelin sadepilviä ja yritin nauttia ajelusta jalattomuudesta huolimatta. Wattimittarissa pyöri alle 200 lukemat ja yritin pyörittää höyryillä eteenpäin. Lopulta kotiin saavuin 108km ajon jälkeen. Ajoin yli kahteen vuoteen pisimmän lenkkini ja treenini. Tämä oli polkupyöräilyn perusteet osa1 minulle, Hämeen viralliselle hiilarimiehelle ja pullakeisarille. Ehkäpä viikon päästä hiilarimies on muisto vain..

sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Lieto XCO SM - häntä kopien välissä kotiin

Maastopyöräilykyvytön kuski tänään Liedossa. Sykkeet peruskuntoalueella, mutta silti kroppa totaalilukossa. Jumppaa olisi pitänyt jaksaa mutalikossa, jotta renkaat olisivat pitäneet ja meno ollut jouhevaa. Minusta ei ollut tänään tuollaiseem ajoon alkuunkaan ja SM XCO jäi kesken jo kisan alkuvaiheessa. Olin liian usein matkustajan roolissa kuskin sijaan. Onnittelut kovimmalle hurjalle: Sasu Halme! Onnittelut Kusti Kittilälle todella vahvasta hopea-ajosta! Onnittelut myös Toni Tähti pronssimitalista! Ootte mun idoleita nyt!

lauantai 18. heinäkuuta 2015

XCE Suomenmestaruus Mynämäellä


Siniristi pukee niin nätisti. Jes! Kisassa olin ensin aika-ajon kakkonen ja erävaiheessa tuli semifinaalin ja A-Finaalin voitot. Tuloksena uran kolmas XCE Suomenmestaruus. Olen pienestä pitäen toivonut, että olisin nopea maastopyöräilijä. Onnistui! Kakkoseksi Samuel Halme ja kolmanneksi Andre Haga. Sasu Halme veti finaalissa kakkospaikalta päin kantoa mutkassa ja kaatui. Tämän harmittavan tapauksen johdosta oma työni helpottui merkittävästi.

Tänään napsahti fillaripuolen neljäs yleisen sarjan SM-kulta. Cyclocrossin voitto loppusyksyltä tarkoittaa, että nyt on kaksi Suomen mestaruutta hallinnassa samanaikaisesti. Pikkupoikana tasapainoilin fillarilla liikennevaloissa ja vihreän vaihduttua iskin täysillä tien yli, kuten formulastartissa. Välillä silmät kiinni äänen perusteella ja mittariin 40km/h ennen kuin sai lopettaa. Nyt neljän vuoden ajan on ollut tarjolla laji, jossa kiihdytysvoima jyllää. On tärkeää olla ekassa mutkassa kärjessä. Vuosi sitten oli sprinttipuolen mestaruuksissa välivuosi, mutta nyt tuli balsamia vuoden takaiseen pieneen arpeen. XCE-mestaruus on ollut tarjolla neljä kertaa ja minulle on niistä siunaantunut kolme. Huomenna on ihan eri kisa tarjolla Liedossa.. kaksituntinen kivikko-kalliojumppaa. Huomenna nautiskellaan.

sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

Hollolan maastotriathlon 2015 - voitokas kisaraportti loppuajalla 1:24:25

Viikko aikaa maastopyöräilyn SM-kisoihin ja minä löydän itseni maastotriathlon kilpailusta. Pelin henki oli selvä. Voitto kiinnosti, mutta jalkoja ei saisi tähän kisaan uhrata. Uinnista ei ole haittaa pyöräilylle, 20km kisapyöräily on täydellistä pyöräilylle, mutta 6km maastojuoksu aiheutti harmaita hiuksia. Juoksukuntoa ei saanut nostaa ylös, ettei pyöräilyn hermotus häviä kropasta, mutta toisaalta armottomat lihasvauriotkaan eivät tulisi kyseeseen. Täysin juoksematta ei voinut startata, joten hieman oli ennen kisaa juostava. En treenannut viimeiseen kuukauteen juoksua kuin kolmeen kertaan ja nekin hyvin lyhyitä muutaman kilometrin lenkkejä. Pari päivää ennen kisaa kävin vetämässä kaksi kovaa 4 minuutin ylämäkivetoa Aulangon maastoissa. Olihan tarjolla oleva lihaskipu aloitettava alussa, että se poistuu ennen 18.7. XCE-starttia.

Hollolan kisassa minun piti siis selvitä inhimillisellä erolla uinnista rantaan ja polkea niin vimmatusti pyörää, että saisin riittävän eron juoksuosuudelle. Olin lisäksi googlettanut juoksuosuuden ajat parin viimeisen vuoden kärkikavereiden osalta ja olin päättänyt, että juoksen kello kädessä 4min/km vauhtia. Tuon vauhdin piti riittää, että kukaan ei saisi minua kiinni, jos tulisin johdossa viimeiseen vaihtoon.

Eilinen lauantain auringonpaiste oli kuin muisto vain, kun saavuin kisapaikalle tänään aamulla. Pohjoisen viima, sadesää ja lämpötila 13 astetta. Ilmatieteenlaitos oli luvannut pilvipoutaa klo 10 alkaen, mutta ainakin minun kello näytti vielä 10:27, kun taivaalta tiputti vettä oikein kunnolla. Märkää keliä olin oikeastaan toivonutkin. Tästä olisi hyötyä minulle pyöräosuudella, kun lyhyellä polkuosuudella oli muutama puun juuri, jotka olisivat märällä kelillä liukkaita. Täysjoustopyörällä pystyisin leipomaan kunnon vauhdilla polulla säässä kuin säässä.

Sade taukosi juuri ennen starttia ja edessä oli 3x300m uinti. Uinnissa "yritin keskittyä tekniikkaan" ja pitää sykkeen alhaalla, ettei voimia palaisi jälkimmäisistä lajeista hukkaan. Kierrokset sujuivat sinällään ihan mukavasti, mutta kyllähän sitä eroa uimataitoisiin kavereihin on aivan älyttömästi. Sykkeet eivät nousseet, mutta eipä vauhtikaan ollut kovin kummoista. Olen kuitenkin tyytyväinen, koska olin urheilukykyinen seuraavia lajeja ajatellen. Rannalle pulikoin lopulta kolme minuuttia kärjen perässä ja kovimpiin kisavastuksiin ero oli parin minuutin luokkaa.

 Tässä kuvassa neljäntenä pää pystyssä, ei näin Olli! Kuva: Arto Mutanen

Vaihto onnistui yllättävän hyvällä vauhdilla ja sain märkkärin nopeasti päältä pois, iskin Laken uudet ajokengät jalkaan ja kiristelin Boa-kiristimellä kenkiä ajon aikana tiukemmalle. Nopeimpia vaihtajia olin perässä vain muutaman sekunnin, joten vaihto sujui minun tasoiselle noviisille hyvin.

Fillariosuudelle lähtiessä ero kärkeen oli siis kolme minuuttia. Se on muuten pitkä aika ja matka fillarilla. Pyöränä minulla oli Rosen Thrill Hill-täysjousto. Ajettava rata oli helppoudesta huolimatta verrattain raskas. Alusta oli sopivan pehmeää ja välillä oli tarjolla muutamia lyhyitä ylämäkiä. Sain heti fillariosuuden alkuun muutaman kaverin kiinni ja laskeskelin märästä maasta renkaanjäljistä, että kolme kaveria on vielä edessä. Noin 3,5km kohdalla sain uintiosuuden nopeimman kaverin kiinni reitin jyrkimmässä nousussa. Edessä olivat enää tri-mestari Somppi ja maastotriathlonissa aiemminkin mainetta niittänyt Hirsimäki. Jatkoin omaa ajoani ja yllätyin, kuinka nopeasti Sompin selkä tulikaan näkyviin. Ajoa oli takana vajaa 5km, kun alamäessä ohitin ukon ja pääsin samalla vähän karkuun. Vähän myöhemmin myös Hirsimäki tuli selkä edellä vastaan ja päätin lepuuttaa minuutin verran jalkoja ja iskeä seuraavassa nousussa. Kaikki meni suunnitelmien mukaan ja lyhyen palauttelun jälkeen polkaisin seuraavan ylämäen kovempaa ylös ja olin kärkipaikalla, kun pyöräosuutta oli takana 7km. Nyt oli 13km aikaa takoa eroa juoksuosuutta ajatellen. Kierroksen lopun polut ajoin rennon kovaa ja seuraavalle kierrokselle pääsin noin minuutin johdossa.

Toinen kierros edessä ja vauhtia piisaa. Kuva: Arto Mutanen

Toinen kierros noudatti ajon puolesta ensimmäisen kaavaa ja ero kasvoi tasaisesti. Voimaa riitti jaloissa edelleen ja keskivauhti fillariosuudella pysyi 28,5km/h lukemissa. Ei tarvinnut ajaa täysiä, mutta silti watteja oli maahan tarjottava, ettei meno hyytynyt pehmeään alustaan. Pyöräosuuden lopuksi ero taaksepäin toiseksi nousseeseen Somppiin oli kasvanut lopulta kolmen minuutin hujakoille. Edellispäivän treenikierroksen aikaa sain petrattua jonkin verran ja pyöräosuuden ajaksi kirjautui liki viiden minuutin ero Somppiin ajalla: 41:58. Hirsimäki jäi pyörällä yli kuuden minuutin päähän.

Vaihtopaikka siintää jo edessä, nyt rennosti! Kuva: Arto Mutanen 

Tein taas nopean vaihdon ja otin ensimmäistä kertaa juoksuosuudelle kellon mukaan. Noudatin taktiikaani, että johdosta lähtisin juoksemaan rennosti 4min/km vauhtia ja tunnustelisin samalla jalkojen tuntemuksia. Juoksureitti oli mukavan vaihteleva ja siinä oli kiva pitää tasaista vauhtia yllä. Vauhti ei tuntunut kovalta ja nopeasti huomasin, että pääsen valittua vauhtia melko helposti maaliin saakka.
 Juoksu kulkee ja reidet kipeytyy vasta illaksi Kuva: Arto Mutanen

Entinen kisakaveri 15 vuoden takaa Sami Salonen oli katsomassa kisaa ja huuteli toivottuja väliaikoja juoksun aikana. Kuulin ensimmäisen juoksukierroksen jälkeen, että ero taakse alkoi olla 3,5 minuuttia, joten hätää ei ollut. Jatkoin myös toisen kierroksen samaa vauhtia 6km juoksu taittui lopulta aikaan 24:04. Juoksuosuudella olin lopulta toiseksi nopein puolisen minuuttia Hirsimäkeä hitaampana.

Kello kädessä tuuletellen maaliin - on se vaan kiva voittaa! Kuva: Arto Mutanen

Loppuaika 1:24:25 varmisti ensimmäisen triathlonvoittoni ja eroa taakse kakkostilalle nousseeseen Hirsimäkeen tuli 3:35. Somppi saapui maaliin kolmantena 4:28 minun jälkeeni.

Aivan olivat mahtavat kisat ja oli mukava urheilla, kun kroppa toimi normaalisti. Jos vuosi sitten joku olisi sanonut, että voitan kisan, jossa uidaan 900m ja juostaan 6km, en olisi koskaan uskonut kaveria. Uimataidoton ja polvivaivainen mies ei koskaan ryhtyisi triathlonistiksi. Hauholta vajaa vuosi sitten puraissut kärpänen oli voimakas! Vuodessa on tapahtunut ihmeitä ja maastopyöräilypohjilta on ollut melko kivutonta nousta taistelemaan hyvistä sijoituksista myös triathloneissa. Oikea Reitti hoiti kilpailun järjestelyt aivan viimeisen päälle ja en edes malta odottaa, että pääsen samojen järjestäjien kisaan jo elokuun alussa Hauhon jokamiestriathlonissa. Hienoa työtä ja kiitokset sinne suuntaan! Kiitos myös kisakavereille ja yleisölle mahtavasta kisapäivästä! Hauholla on siis seuraava triathlonstarttini. Nyt seuraava viikko mennään 100% maastopyöräily mielessä.


lauantai 11. heinäkuuta 2015

Hollolan maastotriathlon 12.7.2015 - huomenna!

Huomenna minulla on edessä uusi lajivaltaus, kun pääsen kisaamaan äärimmäisen kiinnostavassa lajissa, maastotriatlonissa. Kilpailu järjestetään Hollolan Tiilijärven ympäristössä. Kävin tänään lauantaina katsomassa reittejä kisapaikalla.


Uintiosuus suoritetaan kirkasvetisessä pienessä järvessä. Pitkällä matkalla uidaan veteen merkitty 300m matka kolmeen kertaan. Yhteensä uintimatka on siis 900m. Jokaisella kierroksella käydään rannassa kiertämässä laituri maan kautta.

Pyöräreitti on 10km pitkä. Se kierretään kahdesti. Reitti on 8,5km matkalta kuntoilurataa tai tietä, ja loppu 1,5km nopeaa helppoa polkua. Melkein millä tahansa pyörällä voi osallistua. Suurimmat haasteet reitti tarjoaa korkeuserojen ja pehmeän alustan yhdistelmänä. Treenikierroksella ajoin kierroksen täysjoustopyörällä ja nappularenkailla 28 keskivauhdilla, joten nopeaa baanaa on luvassa.

Juoksuosuus on sitten enemmän maastomallia. 3km kierros kierretään kahdesti ja reitille mahtuu kivikkoista rantapolkua, muutama pieni mäki, vähän pitkospuita ja nopeaa hiekkatietä. Uinnin ja pyörän jälkeen 6km maastojuoksu saa pistettyä urheilijat varmasti koville.

Pitkän kisan lisäksi Hollolassa voi kilpailla lyhyen version 300m, 10km, 3km. Myös sillä matkalla pääsee nauttimaan kisatunnelmasta ja haastamaan itsensä.

Hienot kisat siis edessä, nähdään huomenna Hollolassa!