maanantai 28. maaliskuuta 2011

Kisakalusto 1/?

Tästä se lähtee, kauden 2011 kalustoesittely.
Oman pyöräni löysin Mikkelistä, Polkupyöräetapista.

Lisää tarinaa ja parempia kuvia tulossa lähiaikoina! Ensimmäisen sadan kilometrin jälkeen olen hyvin tyytyväinen. Ohjauskulmaa on ehkäpä hieman loivennetty ja fillari kulki hyvin tasaisesti talvisilla ja pienillä maanteillä.

torstai 24. maaliskuuta 2011

Hämäläistä elämää, huumoria ja jäätäviä teitä

Ensimmäisen kuukauteni aikana täällä Hämeenlinnassa olen törmännyt jo muutamiin mielenkiintoisiin seikkoihin lenkkien varrella.

Maaseudulla elämä näyttää voivan hyvin. Harvoilla tiloilla päärakennuksen koko on alle 200 neliötä ja useimpia rakennuksia voi hyvällä omalla tunnolla kutsua jo kartanoiksi.

Säätilanne täällä muuttuu aivan uskomattoman nopeasti. Välillä tiet ovat olleet ihan kuivalla asfaltilla, mutta tunnissa maisemat vaihtuvat aivan toisenlaiseksi. Tässä kuva edellisen viikonlopun sunnuntailta:

Tänään torstaina menossa oli taas ihan uusia ulottuvuuksia. Reilu 10 metriä sekunnissa puhaltava tuuli ei jättänyt juuri mitään kylmäksi. Vastatuuleen pää punaisena 10 km/h ja myötätuuleen polkematta oli vauhti lähellä neljääkymppiä. Eilen oli asfaltit taas sulana, mutta tämän päivän myräkät teki tien hieman erilaiseksi. Maantiepyörällä ajettavat pätkät oli jäätyneet muutamien senttien teräsjääksi ja tuuli puhalsi tielle hetkittäin reilun puolen metrin syvyisiä kinoksia:

Sitten hieman kyseenalaisempaa kunniaa:

1. Hämäläinen huumorintaju selvisi minulle tuossa muutama viikko sitten. Aivan täällä lähistöllä on tie, jossa ensin tulee liikennemerkki:
Vain hetkeä myöhemmin näkee seuraavan varoitusmerkin:

2. Huhut kertovat, että Hämeestä tulee Suomen parhaat kirimiehet. Hämäläisen kiriharjoittelun salaisuudet paljastuivat minulle pari viikkoa sitten lenkillä. Ensin erästä tietä ajettaessa tuli näkyviin talon piha, jonka kyltti on asetettu hyvin näkyville. Viesti oli seuraava: ”VARO KOIRAA”. Ei muuta kuin isoa lehteä päälle ja jalat valmiina tykittämään. Tietä jatkaen kilometrin verran eteenpäin seuraavan talon pihapiirissä, ladon seinässä näkyy joku teksti.. jo 50 metrin päästä teksti näkyy selvästi: ”VAROKAA VIHAISTA KOIRAA”. Kyseisestä kohdasta tulee ajettua varmaan jatkossakin, pitää vain olla tuoreena liikkeellä ja pistää isoa ratasta päälle jo ensimmäisen talon kohdalla. Kesän aikana kertyy varmasti hyviä maksimikirejä tuolla tieosuudella.

maanantai 21. maaliskuuta 2011

30-sääntö

Mainitsemastani 30-säännöstä (harjoittelun rytmittäminen tekstissä) on tullut muutamiakin tiedusteluja eri ympäristöissä.

Asiahan on hyvin yksinkertainen, eikä se sisällä mitään rakettitiedettä. Säännön voi itse määrittää itselleen sopivaksi (vrt. 30, 28, 25, 20-sääntö) ja ainoa apuväline, jonka pyörän lisäksi tarvitset, on nopeusmittari.

Minulle 30-sääntö tarkoittaa sitä, että ajan joillain maantielenkeillä kaikki mäet ylös 30 km/h. Joissain ylämäissä puristusta ei juuri tarvitse, mutta toisissa pitää painaa ihan tosissaan, että tavoite täyttyy. Sääntö sopii hyvin Suomen tiestöön, kunhan pysyy poissa aivan mahtavimmista mäistä. Eihän meistä kukaan aja esimerkiksi Kolin nousua tai Puijon rinnettä ylös yli kolmeakymppiä tuosta vain. Toisaalta, ei tämä sääntö niin jäykkärakenteinen ole, etteikö jonkin nousun voisi ajaa vaikkapa 24km/h, jos siihenkin vauhtiin antaa kaikkensa. Huhuthan kertovat, että "täysiä ajaminen" silloin tällöin kehittää kisavauhtia.

Tämän säännön mukaisesti ajaessa tuppaa keskivauhdit yleensä lenkillä hieman nousemaan. Toisaalta, tämä sääntö mahdollistaa muun muassa sen, että voi ajaa kolmen tunnin lenkin kahteen ja puoleen tuntiin. Mietitäänpä.. 15 treenituntia noin 10 tunnissa, harvinaisen täyteläistä!

Plussat
- Hyviä vaihtelevia ärsykkeitä kehoon
- Mieli pysyy virkeänä, maasto päättää milloin kiristetään vauhtia
- Nostaa kuntoa aivan loistavalla tahdilla
- Lenkkien keskinopeus saattaa kasvaa, ehtii kotiin nopeammin

Miinukset
- Yhteislenkkien rauhallinen luonne kärsii, kun Olli iskee joka mäkeen
- Jos muut alkaa ajaa näin, he ajavat kisoissa entistä kovempaa

lauantai 19. maaliskuuta 2011

"Harjoittelua" lumisateella

Pyöräilijän harjoittelu ei aina keväisinkään ole ihan helppoa. Hämeenlinnan seudulla aamulla alkanut lumisade jatkuu edelleen ja päivän aikana lunta on kertynyt kymmenisen senttiä.

Eikö suomalainen urheilija muka sitten pysty urheilemaan lumisateessa? Noh, pystyyhän se, mutta kuinka nautinnollista treenaaminen on, se on sitten ihan toinen juttu. Päivän positiivista antia oli se, että sain pitkästä aikaa lenkille seuraa. Pitkän linjan pyöräilytähti Hämeenlinnasta, Hietalan Jukka lähti aamulla näyttämään hienoja pyöräreittejä. Valitettavasti ajaminen oli sitten vähän.. kuva kertokoon kaiken:

Jukka harmitteli, että kaatuessa aina sattuu polveen. Ensimmäisen 40 minuutin aikana kaveri oli selällään neljä kertaa, mutta polvet poikkeuksellisesti (onneksi) selvisivät kolhuitta. Itse pysyin kuin ihmeen kaupalla pitkistä sladeista huolimatta pystyssä.. aina tiettyyn hetkeen asti. Kummallakaan ei luonnollisesti ollut alla nastarenkaita, koska eihän pro-miehet nastoja tarvitse. Edettiin sitten kieli keskellä suuta ja peukalo keskellä kämmentä niin hiljaa kuin pyörällä voi ikinä edetä. Vihdoin Parolannummen kohdilla oli minun vuoroni. Pyörä alta, ennen kuin ehdin mitään sanoa. Pohje kramppiin ja komeasti polviliukuun. Kaikki meni siihen asti ihan hyvin, kunnes huomasin jään muuttuvan polvien alla asfaltiksi.. niinpä niin, reikä housussa ja polven ihossa.

Pyöräilylenkin jäätyä hieman lyhyeksi päätin iltapäivällä suunnata Ahvenistolle hiihtämään. Aikaisemmasta kokemuksesta tiesin kertoa, että Ahvenistolla on baanat aina kunnossa. Myytithän on tehty murrettaviksi, tänään murtui Ahvenisto-myytti:

Onneksi otin kovan alustan sukset mukaan, koska eihän reilu kymmenen senttiä lunta vielä pehmeä alusta ole? Jäätävällä etanavauhdilla kolme kierrosta vitosta riitti tällä kertaa. Ei muuten ollut ihan sellainen lentokeli kuin toissa päivänä..

Psyykkistä harjoittelua reilun kahden ja puolen tunnin edestä. Kuka sanoikaan, että kehittyminen on enemmän tai vähemmän mentaalinen prosessi. :)

sunnuntai 13. maaliskuuta 2011

Harjoitusfilosofiani III, oma harjoittelu 2/2 (rytmittäminen)

Harjoittelun rytmittäminen Ollin tapaan:


Lähtökohtainen ajatus: Urheilun on oltava kivaa, mutta pyöräilijät tehdään talvella.

Minulle kauden alku tarkoittaa yleensä syksyn viimeisen kilpailun jälkeistä aikaa. Syksyn viimeisen kilpailun jälkeen alkaa vaihtelevan pituinen tauko (Off season) harjoittelusta. Käytännössä tämä tarkoittaa pyöräilyn unohtamista joksikin ajaksi. Toki, jos säät sallivat ja ajo/urheilu maistuu, niin se on sallittua. Jos kesällä tulee kilpailtua hyvin paljon, on tauko kuitenkin aina paikallaan. Minulla tauon kesto on suoraan riippuvainen Suomen hiihtokeleistä. Heti, kun maa on valkoinen lumesta ja hiihto onnistuu, on uusi kausi alkanut. Harmittavasti aikaiseen lumien tulemiseen ei pahemmin voi nykyaikana luottaa ja helposti taukoa jatkuu aina tammikuulle saakka.

Tammikuusta alkaa sitten koko kesää ajatellen tärkein harjoittelujakso. Tammikuusta eteenpäin - aina huhtikuun alkuun saakka ”harjoitellaan niin paljon kuin jaksetaan, tai mielellään jonkin verran yli”. Toisin sanoen kaikki tunnit ja treenit, joita Suomen talvessa kykenee tekemään, luovat kesälle sen potentiaalin, joilla pyörä lopulta joko kulkee tai ei kulje kovaa. Eri asia sitten on se, että kuka onnistuu hyödyntämään talvella tekemänsä potentiaalin maksimaaliseksi ajovauhdiksi ja vieläpä kesän tärkeimpiin kilpailuihin. Talvella harjoittelu koostuu minulla lähinnä hiihdosta. Silloin harvoin, kun pakkasta on alle 10 astetta, saatan kaivaa olohuoneen nurkasta myös maastopyörän tai krossarin, jolloin tuntuma pyöräilyyn säilyy. Harmiksemme talvisin pakkanen pysyttelee turhan yleisesti lähellä 20 astetta, jolloin treeni on lähes pakosti jaettava kahteen osaan. Yksi hyvä tapa on hiihdellä työpäivän perään tunti-puolitoista ja käydä sitten illalla vielä juoksemassa puolesta tunnista tuntiin. Pyöräilyä olen harrastanut jo niin kauan, että sisällä ajajaksi ei minusta ole. Pää ei yksinkertaisesti kestä seinän tuijottamista puolta tuntia kauempaa. Talvisin ja koko kauden aikana sisäpyöräilyharjoittelua minulle kertynee yleensä alle 10 tunnin verran. Spinningissä tai kuntosalillakaan en käy. Olohuonekuntopiirejä tulee tehtyä jonkin verran, että kädet eivät kuihdu aivan olemattomiin. Niin kuin ylhäällä mainitsin: urheilun on oltava kivaa.

Huhtikuusta elokuun loppuun pääsen sitten ”omalle alueelleni”. Vihdoinkin treeneissä on lupa luukuttaa! Käytännössä viikot kuluvat niin, että yli kolmen tunnin lenkkejä viikoittain kertyy yksi tai kaksi kappaletta. Ylämäkivedot, ”kymppitempot”, vauhtileikittelyt ovat kuitenkin aina sallittuja. Mikä onkaan hienompaa, kun huhtikuun ensimmäisellä viikolla repäistä kymppitempo ihan kylmiltään täysillä. Oi sitä tunnetta keuhkoissa; kipua, verenmakua, ahdistusta. Silti korvienväli huutaa lisää. Silloin tuntuu, ”että nyt päästää taas asiaan”. Mieli halajaa kisoihin ja päivät kuluvat auringonpaisteessa kuin siivillä. Viikon kahdella pk-lenkilläkään ei millään malttaisi olla noudattamatta ylämäissä kuuluisaa 30-sääntöä. Jokainen meistä pyöräilijöistä varmaan noudattaa kyseistä sääntöä, jos kuntoon mielii päästä nopeasti ja hyvillä mielin, eikö niin?

torstai 10. maaliskuuta 2011

Urheilu-uutisia

Tänään oli hyvä treenipäivä Ahvenistolla.

Suksimalla kilometrejä kertyi aika tarkalleen 38 ja aikaa hurahti seitsemän minuuttia yli kahden tunnin. Syke pompotteli koko lenkin ajan keskimäärin 132 kertaa minuutissa. Yksi asia, josta tietää treenin sujuvan on se, että hiihtelee ensimmäisenä latukoneen jälkeen uria aamuisin. Vaihtoehtoisesti hyvän treenin merkki on se, että oma auto on ainoana parkkipaikalla treenin loputtua.

Olen tässä viikon sisällä aloittanut jo varovaisesti pyöräilyharjoittelujnkin. Viikonloppuna muun muassa käytiin fillareilla kääntymässä Sidneyn ja New Yorkin risteyksessä.

Pyöräilyyn on muuten parikin hyvää kikkaa siihen, kuinka harjoituksista saa sopivan pitkiä. Joskus, kun ei millään meinaisi jaksaa ajaa pitempää lenkkiä kannattaa vierailla esim. ilmatieteenlaitoksen sivuille ja katsoa, mistä suunnasta tänään tuulee. Esimerkiksi eilen Hämeenlinnassa tuuli puhalsi noin 10m/s etelästä. Lenkille tulee hyvin kestoa, kun väsyneillä jaloilla lähtee puottelemaan mahdollisimman suoraa tietä kohti pohjoista tasan tunnin verran. Tunnin kohdalla sitten pyörä kotia kohti ja tien laitaa takaisin; siinäpä hyvää henkistä ja fyysistä treeniä kerralla.

keskiviikko 9. maaliskuuta 2011

Maailman paras urheilulaji

Mikä on urheilulaji, jossa (vain muutamia mainitakseni): kunto kohisee, lihaksisto kehittyy, mieli lepää, luonto ja ympäristö tuleva tutuiksi, sitä voi tehdä yksin tai porukassa, siitä on apua arkielämään, siinä voi aina kehittyä, siinä ei rikastu niin, että pää sekoaisi ja suorituksen kesto on helposti säädettävissä oman kuntonsa mukaisesti?

maastopyöräily tietenkin

Suomen uskomattoman hienot maastot, vihreät metsät ja vapaus liikkua erinomaisessa polkuverkostossa ovat pienestä pojasta lähtien kiehtoneet minua kovin. Lähimetsän polut tulivat tutuiksi heti, kun apupyörät pyörän viereltä otettiin pois. Aktiivisen harrastamisen aloitin 13-vuotiaana, jolloin kävin ensi kertaa katsomassa Mikkelin Tornimäellä vuoden -97 XC-cupin osakilpailua. Maastossa kovaa ajaminen näytti superhienolta ja kilpailuhenkinen luonteeni veti vahvasti mukaan kilpailemaan. Maastossa ajaminen oli yksinkertaisesti superhauskaa ja nopeasti tajusin, että pyörä on ylivoimaisesti nopein kulkuväline metsässä, jos eteneminen suoritetaan lihasvoimaa käyttämällä. Nopeasti mieltä alkoi kiehtoa ajatus: ”miltä tuntuisi ajaa näitä samoja polkuja Suomen kovinta vauhtia pyörällä?”. Tuo ajatus varmaan jossain alitajunnassa jäytää edelleen, mutta nykyään pyöräily sisältää paljon muutakin.

Niin kuin sanoin, pyörä on nopein kulkuväline, joka liikkuu ainoastaan lihasvoiman (ja painovoiman) avulla. Pyöräilyssä tuntee urheilevansa, mutta samalla maastopyöräily mahdollistaa luonnolle ystävällisin keinoin mielettömien paikkojen näkemisen. Esimerkkinä voidaan mainita metsäpolut tai vaellusreitit, joita kävelemällä edetään 20km päivässä, voi maastopyörällä edetä Suomen suvessa sadan kilometrin tahdilla. Jylhiä maisemia ehtii hyvin pysähtyä katselemaan, mutta ns. ”tylsät sektorit” voi sitten pyöritellä hieman vauhdikkaammin. Maastopyöräily luonnossa mahdollistaa myös useiden metsän eläimien bongaamisen.. ja toisin kuin maantiepyöräilyssä, nähdyt eläimet ovat yleensä vielä elossa.

Maastopyöräilyharrastuksen voi aloittaa sijoittamalla pyörään ja varusteisiin (ajovaatteet, kypärä ja ajokengät) hieman alle tuhat euroa. Minimissään deore-tason osat, joustohaarukka ja lukkopolkimet ovat tärkeitä ensimmäistä kulkupeliä valittaessa. Mikäli kalustostaan ja varusteista pitää huolen, niin seuraavia kuluja ei olekaan tiedossa useampaan tuhanteen kilometriin. Renkaita toisaalta mitä luultavimmin puhkeaa ainakin pari ja jossain vaiheessa pitää päivittää myös voimansiirto (ketju, etu- ja takarattaat) uusiksi. Halpaa kuin saippua, jos kalusto jää tähän.

Kaikki ovat varmaan kanssani samaa mieltä siitä, mikä maailman paras urheilulaji on?