Maastopyöräilyn sprintti XCE SM-kisat 2017 Valkeakoskella

Huolimatta täysin epäkelpoisesta kisavalmistautumisesta halusin osallistua myös tänä vuonna XCE SM-kisaan ja selvittää triathlon-lihaksiston toimivuutta maastopyöräilyn sprinttilajissa. Kun SM-kisat järjestettiin vielä lähellä Valkeakoskella ja ajankohta ei ollut aivan mahdoton ajatellen kahden viikon päästä siintävää triathlonin täysmatkaa, päätin lähteä katsomaan, mihin rahkeet riittävät. Vuodesta 2012 lähtien ajetusta XCE-kisoista minulla oli kertynyt tasaisesti onnistumisia sijoituksien ollen vuosi kerrallaan lueteltuna: 1, 1, 4, 1 & 3. Olin siis aikaisempina vuosina selviytynyt A-finaaliin ja mitaleillekin ehtinyt neljästi. Oli selvää, että tänä vuonna lähtisin kisaan haastajana, koska maksimaalista sprinttitreeniä ei ollut sisältynyt ohjelmaan yhtään kertaa kesän 2016 kisan jälkeen.

Kisapäivä kulku

Valkeakosken Korkeakankaalla järjestäjät olivat pistäneet parastaan ja kisan puitteet olivat erinomaiset. Raaka 1,1km pituinen rata vaati kuskeilta vahvaa ajoa alusta loppuun ja se, kuka sietäisi maitohappoja parhaiten, olisi vahvoilla. Edelliskausista poiketen lähdöllä ei ollut niin suurta roolia, koska pitkä lähtösuora ja reitin kaksi tiukkaa nousua mahdollistivat sijoituksien petraamisen myös kisan tiimellyksen aikana.

Aika-ajoissa kellotin rennon kovaa ajaen ajan 2:33, jolla irtosi aika-ajon viides sija. Kärkikuski oli André Haga ajalla 2:30. Kova XCE-kuski Samuel Halme sekoitti pakkaa heti aika-ajosta ajaen kierroksen hengaillen läpi ja kellottaen aika-ajon hitaimman ajan. Näin ollen Samuel olisi mukana jossain seuraavista eristä ylimääräisenä kovana kuskina. Yllättäen Samuel olikin heti minun seuraavassa erässä vastassa ja kun mukana oli myös aika-ajojen neljänneksi nopein Markus Simelius, oli selvää, että erässä pitäisi paukuttaa täysillä mieliäkseen jatkaa kilpailua. Muissa erissä kahden joukkoon ajaminen oli selkeästi kevyemmän työn takana.

Ekassa erässä tiukka taistoa. Kuva: calahan.kuvat.fi

Ensimmäinen eräajo meni suunnitelmien mukaan ja onnistuin asettumaan Samuelin perään ja pitämään paikkani maaliin saakka. Jouduin jo tuossa erässä aika koville ja jouduimmekin ajamaan selkeästi aika-ajon nopeimpia aikoja vauhdikkaammin (minun aika 2:27). Markus pisteli kolmanneksi, mutta karsiutui harmittavasti jatkosta jo tässä vaiheessa, vaikka oli kisan nopeimpia kuskeja. En ollut lähellekään tässä touhussa parhaimmillani. Joroisten triathlonin puolimatkasta oli aikaa viikko ja palautuminen oli osaltaan kesken. Kroppa ei osannut käsitellä megamäärää maitohappoa ja jouduin erissä pudottamaan nopeasti tehot lähemmäksi ana-kynnyksen watteja. Normaalia olmimaista vahvuutta ei tänä vuonna ollut minulla käytettävissä. 

Seuraava erä oli jo välierä, josta kaksi parasta suuntaisi A-finaaliin ratkomaan mestaruudesta ja kaksi jälkimmäisistä ajaisi B-finaalissa sijoista 5-8. Erä oli kivenkova. Minä, Samuel, André ja Valkeakosken nuori raketti Jere Hara. Taktiikkani oli kiihdyttää taas toiseksi ja pitää sijoitus maaliin saakka. Heti lähdöstä kärkeen kampesivat Samuel ja André. Puikkasin kuitenkin suunnitelmani mukaisesi Andrésta ohi jo ennen ensimmäistä nousua ja tilanne näytti muutaman sekunnin ihan hyvältä. Seinäjyrkkä nousu ei kuitenkaan noussut minulta toivotulla tavalla ja André tuli selkeästi kehnompaa ajolinjaa pitkin mäen päällä ohitse. Andrélla oli siis selkeästi vahvempi jalka ja minä en ansaitsisi finaalipaikkaa. Pyristelin hetken siinä kolmantena, mutta jo serpentiininousun puolivälissä huomasin, että wattini eivät tänään riitä. Näin ollen rullailin maaliin kevyesti ja aloin keskittyä B-finaaliin. Jere ajoi erässä kolmanneksi ja jos ei olisi jäänyt taakseni odottelemaan alussa, olisi Jere voinut taistella A-finaalipaikasta.

Kärki karannut ja b-finaali odottaa. Menossa mukana Jere. Kuva: calahan.kuvat.fi

B-finaali oli minulle lievä pettymys, vaikka se oli juuri sitä mitä ansaitsinkin. Jälleen kerran. Jos ei riittävästi valmista kroppaa kisan vaatimuksiin, vaaditaan suoranainen ihme, että ihmepäivä sattuisi kisassa kohdilleen. Perustaso on vain hilattava riittävän ylös, että kisoissa voi odottaa menestystä realistisesti. Minulle oikeudenmukaisuus on vahvempi arvo kuin kisaviettini. Näin ollen olin iloinen, että en ollut A-finaalissa, vaikka toki olin sinne mielinyt. Nyt mestaruuden ratkaisisi minua kovemmat kuskit, aivan kuten urheilussa pitääkin olla.

B-finaaliin sain seurakseni Arto Tikkalan ja Iiro Sairasen. Jere lähti jo valmistautumaan seuraavan päivän XCO-kisaan, eikä startannut. Päätin, että B-finaalin ajan kovaa alusta loppuun ja otan ainakin sen 5 sijan haltuun, jos vain jalat ovat yhtään samoilla ajatuksilla vielä liikkeellä. Startti sujui pienen säätämisen jälkeen ihan hyvin ja onnistuin nappaamaan kärkipaikan ensimmäiseen nousuun. Ajoin tasaisesti ja onnistuin pitämään paikkani kohtuullisen vaivattomasti ja sain kuitattua SM-kisojen 5-sijan haltuuni.

A-finaalissa nähtiinkin sitten enemmän dramatiikkaa. Sijoitukset vaihtelivat useaan otteeseen ja jännitysnäytelmä tiivistyi sananmukaisesti serpentiininousun viimeiseen kaarteeseen. Kärjessä ollut Ville Tuppurainen kaatui ja Eemil Uitto, Samuel ja André ajoivat samaan kasaan. Nopeimmin kasasta eteenpäin selvisi Samuel saaden peräänsä Andrén ja Eemilin. Ville oli jäämässä kisassa neljänneksi. Näillä sijoilla ukot saapuivatkin maaliin, mutta sitten tuomarit tekivät päätöksen, jossa Andrén ja Eemilin ajot hylättiin ja Ville nousi sijalle kaksi. André sai lopulta pronssimitalin ja hienosti koko päivän ajanut Eemil joutui pettymään jääden sijalle 4. Hylkäyksen syy oli viimeisen serpentiinin kasan jälkeisen tapahtumat, kun André ja Eemil joutuivat ottamaan pari askelta merkatun radan ulkopuolelta päästen kaatuneen Villen edelle. Tämä tulkittiin ymmärtääkseni oikaisuksi. Onnittelut kärkinelikolle – olitte kovia!

Takaisin triathlon-moodiin

Näin askel juurilleni maastopyöräilijänä oli tältä erää otettu. Heti seuraavana päivänä sunnuntaina oli taas palattava triathlon-moodiin. Sunnuntaina sainkin vietyä läpi hyvän treenipäivän. Uintia kertyi avovedessä reilu 2km, polkujuoksua 11km ja ajoin iltapäivällä rennon kovaa 102km fillarilla vajaa 37km/h keskivauhdilla pk1-sykkein. Täydenmatkan kisa Tahkolla 5.8. tulisi olemaan kuitenkin todellinen jättihaaste. Saa nähdä selviänkö siitä kunnialla. Jo ensimmäinen uimaosuus jännittää, koska en ole koskaan jaksanut uida 2,2km yhtämittaista matkaa pitempää. Ja onhan siellä kisan perässä myös elämän ensimmäinen maraton, joka tuplaa kerralla pisimmän juoksulenkkini kilometrit. Hullua.

Joroinen 2017 SM-triathlon, puolimatka-debyytti kelpoaikaan 4:20:05

Tänä vuonna se vihdoin koitti. Minäkin pääsin mukaan Joroisten maagiseen ilmapiiriin. Utopialta vuosikaudet tuntunut triathlonin puolimatkan läpäisy oli muuttunut viimeisen vuoden aikana hitaasti realismiksi. Nyt oli aika testata, että mihin ukosta oikein on. Sinällään selkeää treenijaksoa kohti puolimatkan vaatimuksia ei ollut kertynyt. Suoritushan kestäisi nappisuorituksella lähemmäs 4,5 tuntia, joka on pitempi aika kuin yhdenkään treenipäivän tunnit viimeisen 6 vuoden aikana. Edessä olisi siis elämäni yksi pisimmistä kisasuorituksista ja treeneistä. Ennakkoon olin laskenut, että voisin yltää huippuvedolla ja täysin ilman ongelmia noin 4:17 loppuaikaan. Lähdin reissuun kuitenkin nöyrin mielin, koska kropalta ei voi odottaa tiettyä suoritustasoa, jos sille ei ole sen vaatimuksia etukäteen opetettu. Näin pidin itseäni kohtaan reiluna, että olen tyytyväinen alle 4h 30min aikaan, jolloin ehdin touhuta kisan aikana mahdollisten ongelmien parissa useampia minuutteja.

Uinti 1900m – 34:57

Tuhat innokasta uimaria odottaa vuoroaan. Kuva: Bullseye Teemu

Ikäryhmän kisaajat starttasivat aaltoilevaan Valvatukseen rolling starttina klo 11:10 alkaen. Yleisen sarjan miehet ja naiset olivat lähteneet 10 ja 5 minuuttia aikaisemmin. Nyt rannalla odotti noin 1000 innokasta uimaria omaa vuoroaan ja suorituksen aloitusta. Edessä oli yksi elämäni pisimmistä uintisuorituksista, joten tuttuun tapaan lähdin uimaan reittiä lävitse rauhallisin mielin. Tavoitteena oli uida mahdollisimman suoraan ja ehkäpä jotain peesejä hyödyntäen. Rolling startin hyvä puoli on se, että uintiin todella tulee tilaa reilusti, mutta toisaalta uimareiden vauhdit vaihtelevat todella paljon. Sopivavauhtisen peesipaikan löytyminen edellyttää hyvää tuuria. Uinti tuntui pitkältä ja kierrettävät keltaisen poijut näyttivät olevan uskomattoman kaukana. En halunnut edes miettiä niiden saavuttamista, vaan kauhoin menemään kärsivällisesti. ”Älä odota olevasi koskaan perillä”- ajatus toimii minulla. Silloin en menetä keskittymistä kärsimättömyyteeni, vaan pystyn uimaan vähän pitempiä matkoja. Tämä ajatus mielessä selvisin vihdoin rantaan ja kello pysähtyi juuri alle 35 min aikaan. Ensimmäinen 1900m pituinen avovesiuinti ja aika 34:57 on nyt tämän matkan uintiennätykseni. Olin siis aikataulussa ja vihdoin pääsisin ihan pian nauttimaan vauhdista pyörän päälle.

T1 vaihto

Joroisissa vaihto on monimutkaisempi prosessi kuin pienemmissä kisoissa. Pyöräilykamapussi otetaan telineestä, mennään vaihtamaan uimakamat fillarikamoiksi vähän edemmäksi, viedään uimakamapussiksi vaihtunut pussukka rekkaan ja lähdetään etsimään omaa pyörää yli tuhannen pyörän joukosta. En ollut keskittynyt nopeaan vaihtoon etukäteen millään tavoin ja näin sain tuhrattua T1-vaihdossa minuutin verran ylimääräistä kisan nopeimpiin vaihtajiin verrattuna.

Pyöräily 90km – 2:11:00 (Keskivauhti 40,9km/h, keskitehot 275w/NP 284w)

Yksinäinen meno jatkui koko matkan, peesiä ei ollut tarjolla edes sekunniksi. Kuva: Bullseye Teemu

Pyöräily lähti innokkaasti liikkeelle. En ollut koskaan aiemmin ajanut 90km matkaa kovaa triathlonpyörällä, saatikka niin, että pitäisi säästää jalkoja puolimaratonin juoksuun. Treeneissä olin pystynyt matalilla sykkeillä ajamaan helposti 37km/h vauhteja, mutta aeroasento aiheuttaa pieniä kiristyksiä kropassa. Ennakkoon olin kaavaillut, että ajaisin noin 40km/h keskivauhdilla loppuajaksi vähän alle 2:15. Alussa watit tuntuivat pyörivän jatkuvasti päälle 300 watissa. Syke oli melko alhaalla, ehkä 155 tienoilla ja ajo tuntui helpolta. Jos kyseessä olisi ollut vain pyöräkisa, niin olisin mennyt vieläkin kovempaa. Nyt yritin pitää kuitenkin jotain järkeä suorituksessa ja yritin hillitä menohaluja parhaani mukaan. Ajo maistui ja kello tykkäsi. Ajoin pääosin kaistan vasemmassa reunassa ohittaen useampia satoja kanssakisaajia. Takaa kukaan ei tullut ohitse, eikä kukaan ohitettu jäänyt kyytiin. Minulla on vielä tapana maastopyöräilyperuilta ajaa ylämäkiä vähän ylitehoilla ylös, joka varmaan osaltaan hillitsi sitä, että kukaan ohitettu ei lähtenyt 10m peesiin yrittämään. 

Rantasalmen suuntaan oli mainio myötätuuli ja keskivauhti oli 44km/h tienoilla. Oli selvää, että paluumatkasta olisi tulossa paljon tiukempi. Pyöräilyn ensimmäisellä puolikkaalla olin jäänyt noin minuutin yleisen sarjan nopeimmista pyöräilijöistä. Tuon tason ylläpitäminen olisi tarkoittanut huippua, noin 2:07-2:08 pyöräilyaikaa. Rantasalmelta takaisin päin tullessa menohaluja alkoi hillitä tuntemukset toisessa pakarassa. Vierumäellä krampannut päärynälihas (piriformis) alkoi kiristellä 60km kohdilla. Miten ärsyttävä tunne, kun syke on täysin hallussa kaukana ana-kynnyksestä ja suoritus siltä osin täysin hanskassa ja riittävän kevyttä, niin yksittäisen lihaksen toimintakyky ei pysy mukana. Nopeasti kirkastui mieleen, että en voinut ajaa enää samoilla tehoilla eteenpäin, tai ajaisin vasemman jalkani totaalisen jumiin jo pyöräosuudella. Vauhtini ja tehot laskivat jonkin verran 65km kohdista eteenpäin. Aloin myös jumpata satulassa ja yritin nauttia kaikki energiat ja nesteet, jotka olivat mukana pyörässä. Lihaksen jumioireet painoivat varmaan johonkin hermoon, koska koko jalka tuntui vähitellen tehottomalta. Yritin vain pitää mieleni positiivisena matkan edistyessä kuitenkin kohtalaisen rivakasti. Huoli puolimaratonin läpäisystä hiipi kuitenkin väkisin mieleeni. Vierumäellä juoksu hankaloitui saman lihaksen krampin tähden paljon, ja nyt edessä oli tuplat pitempi koettelemus. 

Varkauteen päin kääntyessä, noin 15km ennen T2-vaihtoa näin takaa lähestyvän yhden pyöräilijän. Vähän viimeisen käännöksen jälkeen tämä viestijoukkueen kaveri menikin minusta ohitse ja selvisi, että olin ohittanut hänet noin 40km aikaisemmin ennen Rantasalmea. Muita ei onneksi näkynyt, joten sinällään vauhti säilyi kohtuullisena. Vihdoin pyöräilyosuus oli päätöksessään ja sain ongelmista huolimatta omasta mielestäni mainion fillariajan plakkariin. 2 tuntia 11 minuuttia oli alle ennakkoajatuksieni ja ajattelin olevani hyvissä asemissa omassa sarjassani. Pyöräilyssä kärkikaveriin Jarno Piikiin tuli lopulta eroa 5,5 minuuttia. Ero on suuri erityisesti sen tähden, että Jarno ajoi oman aikansa matalemmilla wateilla. Jarnon aeroasento on kyllä poikkeuksellisen hyvä ja siinä mielessä vähän hankala vertailukohde.

Omassa pyöräsuorituksessani tein sen virheen, että en ollut ajanut yhtään pitkää pyöräkisaa koko kesän aikana. Jo yhdellä tai kahdella 100km startilla olisin saanut lihaksiston muistamaan pitkän pyöräilyn vaatimukset ja olisin selvinnyt osuudesta nopeammin ilman lihasongelmaa. Nyt kuitenkin oli edettävä vallitsevan tilanteen mukaisesti – edessä oli tuskainen puolimaraton.

T2 vaihto

Pääsin vaivoin pyörän päältä pois ja lähdin lampsimaan kohti toista varustepussia. Pakara oli aivan lukossa ja en meinannut pystyä edes hölkkäämään. Odotukset 4:00 km/h vauhdista puolimaratonilla sai heittää saman tien romukoppaan - nyt tarvittaisiin megaluokan ihmepiristyminen juoksuosuudella. Vaihtoon selvittyäni kuulin, että olen neljäntenä omassa sarjassa. Tämä uutinen oli myös pieni pettymys, koska koin, että fillariosuuden turvin minun pitäisi pystyä nousemaan ikäryhmän kärkeen puolimatkan kisoissa. Otin varustepussin ja istahdin penkille vaihtamaan varusteita. Samalla toivoin, että saisin pakarasta lihaksen kuin ihmeen kaupalla auki. Tuhrasin taas minuutin verran ylimääräistä kärkikavereihin nähden ja lähdin linkuttamaan puolimaratonia pakettiin.

Puolimaraton – 1:28:21

Juoksun ensimmäinen kilometri oli aivan karmea. Jalat olivat kuin rautakanget ja vauhti jossain 5:00 tienoilla. Otin heti juoksun alkuun Gutzyn kofeiinigeelin ja vähän ajan kuluttua olo helpotti. Juoksu käynnistyi. Kilometrin kohdilla kuulin, että olin kolmantena tai neljäntenä sarjassani. Samoilla kohdin on pieni asfalttinousu, jossa sain vähän lihaksistoa mukaan juoksuun. Vauhti parani rutkasti, mutta väsy alkoi hiipiä puseroon ja lihaksiin samalla. Yritin pitää mielen positiivisena ja sainkin iloa Garminista, joka alkoi kertoa vauhdin nousseen jopa alle 4:00 kilometrillä. Sain tuosta paljon energiaa, koska olin pelännyt, että en pysty ylipäänsä juoksemaan tätä osuutta kramppien takia. 

Ensimmäinen 7km lenkki meni hyvin ja juuri ennen kierroksen päätöstä sain kiinni Turun kaverin, jonka vauhti tuntui väsyville reisilleni sopivalta. Jämähdin siihen peesiin ja tarkoituksena oli roikkua siinä mukana ehkäpä maaliin saakka. Tämä ratkaisu oli minulta fiksu. Toinen 7km kierros oli työläs, mutta selän seuraaminen oli riittävän yksinkertaista puuhaa. Olotilani vaihteli paljon. Rintakehä olisi halunnut juosta kovempaa, mutta jalat ja erityisesti reidet olivat jo eri mieltä. Reidet olivat totaalisen tulessa – kipu melkoinen. Jälleen kerran saan katsoa itseäni peiliin. Ei kroppa voi tietää kisassa mitä on tulossa, jos sille ei ole etukäteen siitä vinkkiä riittävästi annettu. Kestävyyteni oli koetuksella, lihaksisto oli koetuksella, hyvä suoritusaika alkoi olla koetuksella. Edessä oli hankala viimeinen kierros. Kun maaliin oli matkaa enää 6km, kuulin nousseeni sarjassani toiseksi ja "Mikkeliin on vain 40 sekuntia". Enhän minä tuota viestiä tarkalleen ymmärtänyt ja toisaalta aloin olla siinä tilassa, että mitään ei ollut enää tehtävissä. Jos pysyisin Turun miehen mukana ja pystyisin ottamaan parin kilometrin loppukirin loppuun, olisin voinut voittaa vielä sarjani. 

Reidet olivat toista mieltä. Jos olisin pysähtynyt, niin en olisi enää päässyt juoksuun. Jalkojen paino oli tuplaantunut ja reisien kipu huumaava. Nitkahdin. Turun kaveri pääsi askel kerrallaan erkanemaan ja minun vauhtini romahti. Piti löytää samalla hetkellä uusi vauhti, jolla pääsisin maaliin. Matkaa oli enää 4km. 4:00 vauhti oli tuossa vaiheessa utopiaa, niin myös 4:20 vauhti. Askel kerrallaan painoin menemään. Tuntui, että matelisin, niin teinkin. Vihdoin kilometrit taittuivat ja otin viimeisellä kilometrillä vähän loppukiriä. Maalissa kello pysähtyi aikaan 4:20:05 ja kuuluttuja kertoi, että olisin neljäs. Mahtava aika, mutta sijoitus selkeä pettymys. Maalissa kävelykin tuntui todella hankalalta, jalat olivat aivan tohjona. 

Kaikki jäi matkalle - jalat krampissa maalissa. Kuva: BullseyeTeemu

Heti maaliviivalla ajatukset siirtyivät kolmen viikon päähän Tahkon täysmatkalle – en koskaan selviäisi siitä reissusta lävitse. Maalissa kuulin vanhemmiltani, että sijoitus tässä kisassa ei ehkä olekaan neljäs, vaan sijoitus olisi toinen. Loppukiri viimeisellä kilsalla oli ollut tärkeä, koska sijan kolme kaverilla oli vain 20 sekuntia hitaampi loppuaika. Kärkeen ero oli kasvanut vajaaseen pariin minuuttiin (+ 1:49). Voittoon meidän sarjassa painoi Mikko Vekkeli ja pronssille kiirehti Otto Laitinen hirmuisen 1:18:15 puolikkaan siivittämänä.

Yhteenveto 

Elämän ensimmäinen triathlon puolimatka plakkarissa loppuajalla 4:20:05 – olen tyytyväinen. Vuoden kuluttua Lahden Ironmanissa haetaan sitten kunnon parannusta. Uinnista on otettavissa kolmisen minuuttia, pyörällä 2 minuuttia, juoksussa 4-5 minuuttia ja vaihdoistakin 1-2 minuuttia. Nyt tiedän niin paljon enemmän, että mitä puolimatkan läpäisy vaatii ja millaisia valmistavia treenejä on syytä viedä läpi ennen kisapäivää.

Joroisten kisan jälkeen minulla onkin vuorossa maastopyöräilykisa Valkeakoskella. Lauantaina 22.7.2017 kisataan XCE:n SM-mitaleista, joihin päätin ilmoittautua hankalasta ajankohdasta huolimatta. Kahden minuutin maksimihapot maastopyörällä ei ole sitä optimiaalisinta valmistautumista parin viikon päästä siintävään Tahkon täysmatkaan nähden. Saa nähdä, että mitä tästä tulee - mutta näillä mennään. :)

Unelma elää edelleen - passion to be the fastest

Passion to be the fastest - videota kehiin!

20 vuotta sitten haaveilin olevani maastopyöräilijä. Vuotta myöhemmin ostin ensimmäisen todellisen maastopyöräni.

Maastopyöräilijän status täyttyi, mutta nälkä kasvoi. Jo 13-vuotiaana nassikkana halusin ajaa kilpaa

maastopyörällä. Nopeasti ajatukset siirtyivät siihen, että joskus haluan taistella tässä lajissa Suomenmestaruusmitalista myös aikuisten tasolla. Vuodet vierivät, unelma jäi selkäytimeen. Vuonna 2008 tavoite yleisen sarjan SM-mitalista täyttyi. Haave ja tavoite siirtyi Suomenmestaruuden tavoitteluun. Olen aina rakastanut ajaa maastopyörällä sydämen kyllyydestä kovaa. Vuodet vierivät edelleen. Kuin tilauksesta vuonna 2012 viralliseksi lajiksi tuli XCE, eli maastosprintti. Pääsin yhdistämään tärkeät tavoitteeni - ajaa pyörällä täysillä ja tavoitella Suomenmestaruutta muita vastaan. Heti ensimmäisenä vuotena tärppäsi!

Tavoitteet on täytetty nyt kolmeen kertaan, mutta sama intohimo kovaan maastopyöräilyyn elää edelleen. Siksi teimme seuraavan videon. Hyppää kyytiin vauhdikkaaseen maastopyöräilyyn Hämeenlinnan poluilla! Olkaahan hyvät!
Kiitos Jouni Uotiselle, joka oli mukana kameran kanssa ja tekemässä tärkeää työtä editoinnin kanssa. 

Passion to be the fastest (in Finland)

Tuhannen watin demovideo - pyöräilyä, josta minä tykkään

Napakka lyhyt demovideo kesältä 2015. Miltä tuhat wattia näyttää maastossa? Kuskina Olli Miettinen, pyörä alla Rose Psycho Path. Kameran takana Jouni Uotinen.

Kokonainen video löytyy seuraavasta tekstistä:
http://ollimiettinen.blogspot.fi/2016/04/unelma-elaa-edelleen-passion-to-be.html

Terveystalkoot - sijoita itseesi!

Terveystalkoot - sijoita itseesi!

• Jo 15min ajan oleskelu metsässä alentaa verenpainetta
• Ihmiset ovat aina liikkuneet luonnon hienoimpiin paikkoihin, niihin kulkee polkuja - hyödynnä ympäristösi polkuverkostoja. Sen sijaan, että käyt seudun yhdessä hienossa paikassa kerran vuodessa, niin voit tsekata top 5 paikat yhtenä päivänä ja useita kertoja viikossa!
• Miltä kuulostaisi laji, jossa koko kroppa joutuu hommiin - etenet silti äärimmmäisen taloudellisesti, täyteläistä!
• Hyödynnä harrastajien tietotaitoa alkuun pääsemiseksi - kysy vaikka allekirjoittaneelta!

Aloita maastopyöräily jo tänään!

Parasta urheilussa on kehittyminen - minun projektini

Parasta urheilussa on kehittyminen. Siitä lähdetään, että tulevana kesänä mennään jossain fillaripuolen asiassa selkeitä askelia eteenpäin. Olen kehno laskuissa - tiedän. Pari vuotta sitten Rovaniemen SM-kisassa menetin mitalisaumat pelkuruuteen alamäissä. Alamäkihommia on siis petrattava. Täysin toivoton tilanne ei kuitenkaan analyysin perusteella ole.

Kuvassa on pari pitkää laskua Tahko MTB-kisasta. Toinen on alamäkiosuus Kinahmi I päältä ja toinen Tuulivaaran jälkeinen pitkä laskupätkä. Poljettavat laskut näyttävät kulkevan kohtuullisesti. Kuivalla kelillä kello on tykännyt, vaikka teen poljettavissa laskuissa kaikkeni, että voimaa säästyy tulevaan. Heikkoudet ovat kuitenkin tiedossa ja prosessien alla petrattavana. Katsotaan, mitä saadaan kesäkaudelle tällä saralla aikaan!

Nopeammaksi maastopyöräilijäksi just nyt?

Yöjuoksulle oiva vaihtoehto. Mikä on kuuminta hottia just nyt? Yöpyöräily maastossa tietenkin. Kapeassa rännissä mennään niin kovaa kuin uskaltaa - mielellään napsun verran ylikin. Ympärillä on säkkipimeää, joten keskittyminen on pidettävä luonnollisesti 100% oleellisessa. Tästä hommasta kiittää koko kroppa. Aistit avoimeksi ja kaikki peliin - tämä jos jokin tekee meistä nopeampia kesän polkupätkille!

Kilpailukausi ohi - opettavainen vuosi takana

Viheliäs virustauti on asettunut asumaan ylähengitysteihini. Ensin kipeytyi kurkku, sitten ärtyivät poskiontelot ja nyt mennään keuhkoputken puolella. Puolitoista viikkoa urheilemattomia päiviä ja edelleen toipilaana oleminen johtivat valitettavaan ratkaisuun. Minä en tule puolustamaan tulevana sunnuntaina cyclocrossin Suomenmestaruutta Oulussa. Sain urheilla oikeastaan koko vuoden lävitse ilman sairasteluita, joten en osaa olla erityisen murheellinen tästä kiintiöflunssasta. Tätä se elämä vaan on, vaikka kuinka olisi halu kilpailla ja pysyä terveenä.

Kaikki valmiina, mutta kuski vain puuttuu..

Tuloksellisesti kulunut kausi on ollut huikea menestys. Aikaa urheilemiselle on ollut vähemmän kuin koskaan aiemmin. Kahden pienen lapsen isänä olen hyvällä omallatunnolla viettänyt aikaa perheen parissa. Jotenkin tuntuu inhimilliseltä, että 19:sta perättäinen aktiivinen kilpakuntoiluvuosi harjoitteluineen ei ehkä ole omia lapsia tärkeämpää tekemistä. Olen saanut nähdä lapsieni kasvua, mieletöntä luontaista kehittymisen iloa ja hetkeen heittäytymistä. Tämän kivijalan ollessa vahvana taustalla, olen voinut hyvällä asenteella ja raikkaalla pääkopalla panostaa urheiluun käyttämäni ajan täysillä. Jokaisella treenillä on ollut kehittävä tarkoitus ja jokaisessa kilpailussa on tavoitteena ollut nappisuoritus tasapaksun perussuorituksen sijaan. Koen, että olen henkisesti huomattavasti vahvempi urheilija kuin koskaan aiemmin, tästä iso kiitos kuuluu perheelle.

Kulunut vuosi on ollut debyyttikauteni triathlonin pariin. Tämän vuoden tammikuussa olin yhden kerran uinut yli 200m putkeen altaassa. Uinnin kanssa olin aivan lastenkengissä ja samoin juoksupuoli oli todellinen arvoitus. Nollatasolta ponnistaessa kehittymistahti oli nopeaa ja oman kehittymisen konkreettinen näkeminen oli äärimmäisen inspiroivaa. Harjoittelin vuoden lävitse viikkotasolla 5-7 tuntia ja yritin pitää edellisvuosien pyöräilytasoni ja samalla kehittää hyvin agressiivisesti uinti- ja juoksukykyä. Kombinaatio oli haastava, mutta erittäin opettavainen. Opin kauden aikana älyttömän paljon itsestäni. Oppia tuli kantapään kautta, mutta myös fiksulla järkeilyllä ja ennakoinnilla. Löysin muun muassa realistisen rytmin, jolla pystyin kilpailemaan pyöräilykilpailuissa ja triathlonkilpailuissa omaa kuntoa hyvin ulosmitaten. Opin myös sen, että ollessani omalla tasollani hyvässä juoksukunnossa, en pysty ylläpitämään vahvuuksiani maastopyöräilijänä. Edelleen opin, että voin "juosta pyöräillen". Triathlonissa olen edelleen aivan totaalinen noviisi ja en pidä itseäni vielä triathlonistina. Olen tämän lajin suhteen oppimatkan alkupäässä. Kisatuloksien lisäksi kausi on pitänyt sisällään mahtavia uusia tuttavuuksia, joihin en olisi koskaan törmännyt pyörimällä vain maastopyöräilypiireissä. Tämä sosiaalinen ulottuvuus on ollut minulle todella tärkeä. Minulla on mahtava oman kaupungin seura (Tawast Cycling Club) takana ja on ollut kunnia kantaa kisoissa TCC:n kisa-asua.

Hyvän ja tasaisen perussuorittamisen sijaan luotin kuluneena kautena aaltoilevaan fyysiseen suorituskykyyn. Olin hyvällä omalla tasollani vain kilpailuviikonlopuissa. Vielä muutama päivä ennen kilpailuita suorituskyky saattoi olla totaalisen keskeneräinen. Henkisesti tämä ei ollut pelkkää herkkua, koska lähes jokaisella treenilenkillä olin fysiikan osalta pahasti "pihalla". Kun minun piti olla nopea pyörän kanssa, olinkin juoksukunnossa. Kun minun piti olla nopea juoksija, jalat olivatkin tottuneet kovaan juurakkoajoon. Kun minun piti olla kestävyysurheilija, olinkin sippi jo tunnin kohdalla. Osaltaan tähän löytyy luonnollisia selityksiä. Saavutin kauden aikana Suomenmestaruudet muun muassa MTB sprintissä (XCE) ja maastotriathlonissa. Toisessa ajetaan pyörällä 2 minuutin pituisia maksimivetoja ja toisessa uidaan, maastopyöräillään ja maastojuostaan kokonaissuorituksen kestäen liki kolme tuntia. Jälkimmäisessä yksi kahden minuutin maksimiveto voisi pilata koko kilpailun. Urheilijalta vaaditaan näissä kahdessa kilpailussa aivan erilaisia ominaisuuksia ja näin muokkasin omia ominisuuksiani hyvin nopeallakin aikavälillä seuraavaa tavoitekilpailua silmällä pitäen. Lajit ovat kuitenkin riittävän lähellä toisiaan, että hermotusmuutoksilla ja oman kropan tuntemisella oli mahdollisuus tehdä hyvät suoritukset kilpailuissa ja tismalleen kalenteriin merkittyinä SM-kisapäivinä. Hyväkuntoisen urheilijan ei tarvitse tällaiseen peliin lähteä, mutta suoraan toimistosta kilpailemaan tullessa pitää pienetkin asiat tehdä tismalleen oikein, jos mielii pärjätä.

Kauden 2015 tuloslista

Kauden nostot:

- Rakastan ajaa kovaa maastopyörällä: kolmas XCE-mestaruus oli mannaa

- Hauhon jokamiestriahtlonin voitto, vuoden projekti kruunautui käsikirjoituksen mukaan

- Sprinttitriathlonin loppuajan parannus 8 pv aikana 1.12:36 --> 1:04:06 Vanajanlinna

- Tawast Cycling Club ja kotikisan Aulanko MTB:n voitto toukokuussa
- Hämeen Sanomien viikon vitosen ykköspaikka kertaalleen :)

HäSa 30.9.2015

On kiitoksien aika! Kiitos perheelle, kiitos seuralle, kiitos kilpailujen järjestäjille, kiitos kisakavereille. Oli mahtava kisakausi teidän kanssanne. En malta odottaa, että kisat taas odottavat ensi kaudella.

Suurkiitokset aivan mahdottoman tärkeille yhteistyökumppaneille, jotka takaavat minun onnistuneet treenit ja luovat mahdollisuuden nappisuorituksiin kisoissa!

• ROSE-fillarit
• Gutzy-ravineet
• Lake-kengät
• Wattbike

Kilpailuun valmistautuminen – ajatusluokittelun kautta oikeaan kisavireeseen

Olen useissa kisaraporteissani ja blogiteksteissäni painottanut korvien välin merkitystä kilpailun suorituskyvyssä. Ajattelin nyt avata aihetta hieman laajemmin, mutta kuitenkin tiivistäen, hyvin maanläheisesti ja maalaisjärkeä seuraten. Aihe on minulle henkilökohtaisesti hyvin tärkeä. ”Kohtalaisen kilpailuhenkinen maastopyöräilijä” on lukenut kuvaustekstissäni vuosikausia. Kilpailuhenkinen -sana tuo minulle ajatuksen kaverista, joka syttyy erityisesti kilpailuissa – hän rakastaa kilpailemista. Jos hän rakastaa kilpailemista, se kuulostaa siltä, että hän lähes poikkeuksetta onnistuu kilpailuissa saavuttamaan tavoitteensa. Kuvausteksti ei ole sattumaa. Jokaisessa kilpailusuorituksessani minua kiinnostaa sen tietyn hetken urheilupotentiaalin maksimaalinen hyödyntäminen. Uskon vahvasti siihen, että urheilija voi kehnommilla fyysisillä ominaisuuksilla pärjätä fyysisesti paremmilleen pelkästään sillä, että hän osaan hyödyntää kropan potentiaalia tehokkaammin kuin joku parempikuntoinen. Puhutaan siis henkimaailman asioista.

Henkimaailman jutut eivät ole välttämättä helppoja. Optimaalisen kilpailusuorituksen henkisen puolen kokonaisuuden toistaminen seuraavassa kilpailussa voi olla äärimmäisen vaikeaa, vaikka puhutaan yhdestä ja samasta henkilöstä. Ainakin allekirjoittaneella kaikkien päähän ilmestyvien ajatuksien kokonaisvaltainen hallinta ei meinaa onnistua sitten millään. Realistina olen päätynyt valitsemaan helpon ja toisaalta kisasuoritukseen positiivisesti vaikuttavan tason.

Minulle tämä on tarkoittanut sitä, että hallitsen kisaan valmistautuessa stressitilojani luokittelemalla päähän tulevia ajatuksia. Minun päähäni ilmeneviä ajatuksia olen luokitellut niiden aiheuttaman stressin perusteella ja nimenomaan kilpailusuorituksen näkökulmasta. Näitä ajatusluokkia on kolme, eli ajatukset:  

1. jotka aiheuttavat kilpailusuoritusta edistäviä stressitiloja
2. jotka aiheuttavat kilpailusuoritukseen negatiivisesti vaikuttavia stressitiloja
3. jotka ovat nollaluokkaa, eli merkityksettömiä kisasuorituksen kannalta

Ajatuksia voi hallita aktiivisella ajatustyöllä. Yritän omalla valmistautumisjaksollani päästää ajatuksiini kilpailusuoritusta edistäviä ajatuksia luoden hyödyllisiä stressitiloja ja toisaalta pyrin pitämään negatiivisesti vaikuttavan stressin kokonaan poissa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että on asioita, joita suostun ajattelemaan ja asioita, joita en suostu. Perhe lähipiirissä on kisa-aamuina varmasti huomannut varsinkin ajattelukiellossa olevien asioiden olemassaolon. On huomioitava, että homma yltyy kovin rankaksi, jos ajatuksia kertyy päähän solkenaan ja jokaisen yksittäisen ajatuksen kohdalla joutuu tekemään päätöksen, että otanko ajatuksen jatkokäsittelyyn, vai asetanko karanteeniin pääkopan ulkopuolelle. Onneksi maailmassa on paljon ajatuksia, jotka kuuluvat ns. nollaluokkaan, että niillä ei juurikaan ole positiivista tai negatiivista vaikutusta kilpailutilanteen läpivientiin. Nollasummapelin keinoja on monia, joista toiselle sopii toinen touhu ja toiselle toinen. Joku kuuntelee musiikkia, toinen lähtee kalastamaan, kolmas huoltaa kisakaluston kiiltäväksi ja neljäs voi tehdä vaikkapa rubikin kuutiota.

Minimivaatimuksena henkisen puolen valmistautumiselle voisi pitää esimerkiksi sitä, ettei ainakaan ajatuksillaan aiheuta fyysisten ominaisuuksien alisuoritusta kilpailutilanteessa. Maalaisjärjellä alisuorittamisen tasoon ajautuu sillä, että päästää korvienväliin ja/tai kehoon lähtökohtaisesti kilpailusuoritukseen negatiivisesti vaikuttavaa kuormitusta. Ajatustenhallinta menee niin sanotusti päin prinkkalaa. Selkeästi parempi vaihtoehto on elää kilpailuun saakka nollaluokassa, eli touhuilee asioita, joilla ei ole negatiivista, mutta ei juuri positiivistakaan vaikutusta kisasuoritukseen. Luultavasti aika moni meistä valmistautuu tismalleen näin kisaan, eli pyrimme pitämään kisan poissa mielestä ihan loppuun saakka. Tämä voi olla myös tietoinen valinta siinä mielessä, että omasta kokemuksestaan urheilija tietää tekevänsä joskus vääriä ratkaisuja latautumisajatuksiensa kanssa. Tällöin urheilija on ensin ajatellut jonkin ajatuskombinaation toimivan maksimisuorituksen löytämiseksi, mutta kilpailusuoritus onkin ollut jotain täysin muuta. Latautuminen on mennyt pahasti ylitse tai urheilija on voinut stressata itsensä muuten vain pois pelistä. Itse asiassa tilanne on jo melko hyvä, jos urheilija on tajunnut voivansa aiheuttavan ajatuksillaan hallaa urheilusuoritukseen ja nyt pitäytyy suoritusta haittaavasta ajattelutyöstä. Mitään sellaista, joka ei edistä tai pidä yllä kisasuoritusta, ei ole syytä tehdä juuri ennen kilpailutapahtumaa.

Parempia vastaan kisaillessa nollatason ajatuspeli ei kuitenkaan riitä. Mikäli haluaa esimerkiksi kestävyyslajeissa taistella tasaväkisesti fyysisesti parempiaan vastaan, on latautumisen kautta päähän ja kroppaan löydettävä perustason kilpailusuorituksen ylitykseen piiskaavia stressitiloja. On selvää, että alisuorittaminen ei tällöin tule kysymykseen, eikä nollapelikään ole riitä (ellei kaikki vastustajat kilpaile alisuorittavana). Ajatuspelin hallitsevat urheilijat osaavat löytää sopivat ajatukset, joilla suoritus onnistuu lähes kerta toisensa jälkeen. Kisoissa on sauma tehdä perustason ylittäviä suorituksia. Seuraavassa joitain esimerkkejä päässä pyöritettävistä ajatuksista:

1. Esimerkki: Triathlonistin pieni huoli omasta uintiosuudesta voi sparrata keskittymään napsun verran parempaan uintitekniikkaan ja pitämään alkuvauhdin sopivasti kynnysvauhdissa ja rantautuminen tapahtuu omaan tason nähden hyvässä ajassa (negatiivinen ääripää: sohellus jatkuu, toivotaan ihmettä, peesataan kärkiuimaria ja levätään kajakin reunalla 10 minuuttia). 
2. Esimerkki: Maastopyöräilijä saattaa juuri riittävästi huolehtia renkaidensa kestävyydestä, jolloin hän keskittyy polkemaan kovaa renkaisen kannalta turvalliset paikat ja osaa tarkkailla juuri teräviä kiviä riittävällä tarkkuudella päästen maaliin ongelmitta (negatiivinen ääripää: 30min starttiin ja renkaat vaihtoon litkuttamalla tottakai, ei löydy mistään, syke 180 ja verenpaineet maksimissa jo ennen starttia. Rengas menee rikki ekalla vitosella ensimmäiseen kiveen, kotimatka noituen alkaa).  
3. Esimerkki: Sopiva huoli omasta jaksamisesta saattaa johtaa siihen, että urheilija kerrankin kuuntelee aidosti omia tuntemuksiaan, ei sorru turhiin energian hukkaamiseen johtaviin tyhmyyksiin kisan aikana. Lisäksi hän saattaa pitää paremmin huolen juomahuollosta ja kisan aikaisesta ravinnosta (negatiivinen ääripää: minulla ei ole mitään mahdollisuuksia, luin netistä, että treenaan liian vähän. Häviän pelin jo tässä vaiheessa, tästä tuleekin lenkki johon ei tarvitse panostaa millään tasolla).

Ajatuksien otanta esimerkeissä on hyvin suppea. Tarkoitus oli antaa esimerkkejä aiheista, jotka voivat aluksi tuntua negatiivisesti vaikuttavilta ajatuksilta, mutta onkin käännettävissä kisatilanteessa osaksi nappisuoritusta. Mainittujen kolmen ajatuksen lisäksi ajatuksia on tarjolla satoja, ellei tuhansia. Kaikkea ei voi hallita, mutta top5 vaikuttavimmat ajatukset -listan kanssa saattaa löytää kisavauhtiin jo uutta ruutia.  

Mielenkiintoinen näkökulma on myös pohtia omaa käyttäytymistä tilanteissa, jotka eivät ole ennalta suunniteltuja. Kuinka kilpailusuorituksen käy, jos kisapyörän ketjut ovat poikki 15min ennen lähtöä? Mitä tapahtuu kisasuoritukselle, jos viikkotempossa tulee kesän huonoin ajo vain kolme päivää ennen päätapahtumaa? Meneekö urheilija näistä kipsiin, vai johtaako esimerkiksi mainittu viime hetken ketjurikko lopulta siihen, että suuremmat negatiiviset asiat pysyvät pääkopasta poissa ja ajatukset ovat juuri sopivan yksinkertaisella tasolla viimeiselle vartille ennen suoritusta. Haet autosta liittimen, korjaat ketjun ja olet onnellinen, että pääsetkin starttaamaan. Päätät tehdä kaikkesi, että maalissa loppuaika on kohdallaan.

Minulla on oiva mahdollisuus taas treenata omaa latautumistaitoani tulevana viikonloppuna. Lauantaina edessä on maastotriathlonin SM-kisa Imartalla. Kilometrin uintimatka, 40km maastopyöräily ja 10km maastojuoksu vie minut varmasti mukavuusalueen ulkopuolelle. Optimaalinen suorituskyky edellyttää suurin osin myös optimaalista pääkopan toimintaa ja latautumista. Lauantaina Imartalla nähdään kuinka tämä onnistui!

XCE Suomenmestaruus Mynämäellä

Siniristi pukee niin nätisti. Jes! Kisassa olin ensin aika-ajon kakkonen ja erävaiheessa tuli semifinaalin ja A-Finaalin voitot. Tuloksena uran kolmas XCE Suomenmestaruus. Olen pienestä pitäen toivonut, että olisin nopea maastopyöräilijä. Onnistui! Kakkoseksi Samuel Halme ja kolmanneksi Andre Haga. Sasu Halme veti finaalissa kakkospaikalta päin kantoa mutkassa ja kaatui. Tämän harmittavan tapauksen johdosta oma työni helpottui merkittävästi.

Tänään napsahti fillaripuolen neljäs yleisen sarjan SM-kulta. Cyclocrossin voitto loppusyksyltä tarkoittaa, että nyt on kaksi Suomen mestaruutta hallinnassa samanaikaisesti. Pikkupoikana tasapainoilin fillarilla liikennevaloissa ja vihreän vaihduttua iskin täysillä tien yli, kuten formulastartissa. Välillä silmät kiinni äänen perusteella ja mittariin 40km/h ennen kuin sai lopettaa. Nyt neljän vuoden ajan on ollut tarjolla laji, jossa kiihdytysvoima jyllää. On tärkeää olla ekassa mutkassa kärjessä. Vuosi sitten oli sprinttipuolen mestaruuksissa välivuosi, mutta nyt tuli balsamia vuoden takaiseen pieneen arpeen. XCE-mestaruus on ollut tarjolla neljä kertaa ja minulle on niistä siunaantunut kolme. Huomenna on ihan eri kisa tarjolla Liedossa.. kaksituntinen kivikko-kalliojumppaa. Huomenna nautiskellaan.

Rose Thrill Hill 3 - testiajo videolla (Olmin peruskuntolenkki)

Kausi 2014 - Yhteenveto - 285 treenituntia ja 6 voittoa

Kausi 2014 on tullut yhteenvetoa vaille valmiiksi. Haastava kausi on kaiken kaikkiaan takana. Osasyynä ruuhkavuodet kahden pienen vaippaikäisen isänä ja toisaalta kevään lukuisat sairastelut tekivät valmistautumisjaksosta vaikean. Nämä kaksi tekijää ovat näkyneet erityisesti treenimäärissä, jotka eivät tällä kaudella ole kovin mairittelevissa lukemissa. Perustekemisen tason ylläpito ei ole ollut sitten mahdollista ja olen joutunut ponnistelemaan yhä harvempiin kisoihin erilaisia täsmätreenejä tehden ja nousukuntoa hakien.

Koko kauden aikana treenitunteja kertyi 284,5. Tuossa ajassa ehdin ajaa/hiihtää kilometrejä kasaan yhteensä 6362 verran. Stravaan näillä ajoilla ehdin paukuttaa yhteensä 237 KOM:ia. Eli eli melkein 1 KOM/treenitunti.

Kilpailuja laskin nopeasti käyneeni 15 kappaletta. Kilpailuiksi lasken kaikki kisat, jotka ovat olleet vähintään aluecup-statuksella ja vastassa on ollut vähintään 2 kuskia Suomen tämän hetken top 10:istä. Näistä voittoja kertyi seitsemän kappaletta. Kakkostiloja tuli kaksi kappaletta, kolmanneksi ajoin kerran, neljänneksi päädyin neljästi ja kerran olin seitsemäs.

Kauden ehdottomana huippuhetkenä oli lopulta cyclocrossin suomenmestaruus. TahkoMTB:n kakkostilaa pidän toiseksi kovimpana suorituksena ja oli ihan mukava hävitä omalle valmennettavalle se 24 sekuntia. Taakse jäi kuitenkin liki 2000 kuskia. Suuremmista kuntoajoista voitot irtosivat Luonteripyöräilystä ja Tähtisadeajoista. KOHINOOR-kisoissa ehdin kärjessä maaliin kahdesti, joista toisella kerralla sain hyvän päänahan U23 mestarista. SM-kisoista jäi käteen cyclocross-mestaruuden lisäksi nelostilat XCE ja XCO-lajeista ja sijoitus 7. XCM-lajista. Näistä sijoituksista XCO on tyydyttävä, mutta XCE ja XCM menivät pahasti alakanttiin odotuksiin nähden. Uskaltanen mainita onnistumisena vielä Hauhon jokamiestriathlonin kuntosarjan voiton, joka lopulta auttoi minua pärjäämään paljon paremmin syksyn fillarikisoissa - tästä enemmän toisessa tekstissä myöhemmin. Hauhon voittoa en kuitenkaan laske yhdeksi kuudesta voitosta.

Vaihtelevista tuloksista huolimatta olen varsin tyytyväinen kauteen 2014. Pahimmillaan haastavan kevään jälkeen olisin voinut olla kokonaan ulkona kisatasosta. Näin ei lopulta käynyt ja kisoissa syntyi tulosta vaikeista lähtökohdista huolimatta. Paljon parempaan en lopulta voinut tällä kaudella pystyä, koska aivan kaikkea ei voi itse hallita ja tilastollisia epäonnistumisia tulee näin herkissä lajeissa väkisin.

Iso kiitos kaikille kisakavereille hienosta kaudesta! Olette rehdillä kisaamisella antaneet todella paljon haastetta ja ilon hetkiä minulle tämän vuoden aikana. Olen etuoikeutettu, että saan ajaa toistaiseksi siellä kärkiporukoissa ja silti hyvin kannustavan ilmapiirin ympäröimänä. Kiitos myös kaikille kisojen järjestäjille ja erityiset kiitokset omalle (nyt jo ex-)tiimille - Team Skinsille! Kiitos myös Hypy:lle, jonka väreissä ajoin viimeisen kerran Tampereen cyclocrosseissa. Kiitokset ROSE:lle mahtavista kisapyöristä, Gutzylle äärimmäisen kisakykyisistä urheiluravinteista ja Skins/Evoc:ille kisavaatteista! Erityiskiitokset perheelle ja vaimolle, että olen saanut lähteä noin moneen kisaan perhekiireistä huolimatta!

Kiitos myös Stravalle, jonka kautta saan kilpailla jokaikinen päivä, jos vain haluan. Tästä jatketaan intoa puhkuen valmistautumaan kauteen 2015.

Toivoo pyöräilijä ja toivottavasti tuleva sprinttitriathlonisti
Olli M alias Olmi

-----

Valtaosa treeneistä on ollut noin tunnin pituisia. Silloin teemana on ollut "treenaa tunti, jolla on tarkoitus". Mihinkään summittaiseen hakuammuntaan ei ole ollut varaa. Tavoite oltava selkeänä mielessä ja joka kerta pyörän päällä pitää miettiä päivän parasta tekoa sitä jotain tavoitetta kohti. 

Kisaviikoilla tämä ajattelu korostuu. "Jos minulla olisi käytössä vain yksi treenitunti, niin miten minun olisi treenattava, että kisaan vaadittava kokonaisuus (kunto, vire, hermotus jne.) on seuraavan kisan tarpeisiin parhaimmillaan?".

Nousukuntoa/ -virettä varten oma kroppa on tunnetava hyvin ja jo kahden peräkkäisen päivän suunnittelu etukäteen voi olla vaarallista. Pitää olla rohkeutta tarjota juuri oikeat ärsykkeet sinä tiettynä päivänä. Usein tämä tarkoitti myös totaalisen lepolenkin valitsemista kovan treenin sijaan. Hölmöintä on mennä kisaan vähän treenanneena ja väsyneenä!

Henkisesti vaan rankkaa miettiä jokaikistä treeniä näin. Enemmän tunteja antaisi varaa tehdä turhia tunteja enemmän..

-----

Virheistä oppia, kauden yhteenveto ja seuraavat kisasuunnitelmat

Lauantain XCM-pettymyksestä alkaa olla kulunut sopivasti aikaa, jotta olen voinut miettiä tekemiäni virheitä oppiakseni välttämään niitä jatkossa. Suurin ongelma etukäteen Rajamäen kisassa piti olla energiatasojen hallinta. Olin huolissani, että miten pystyn pitämään hiilaritasoni päällä koko kisan ajan. Lopulta tätä ajatusta en ehtinyt edes kisassa miettiä ja pidin jopa kisan viimeisillä kilometreillä kisan nopeimpia (vähintään top 2, kun Jukka Vastarannan aikaa ei ole tiedossa) vauhteja. Ongelmat ja virheet tapahtuivat kilpailusuorituksen muissa osissa, joten en osannut ottaa asioita tarpeeksi laajamittaisesti huomioon etukäteen.

Kokenutta kuskia vietiin tonttiin kisan aikana viidesti, joista kahta kaatumista pidin normaaleina ja odotettuina. Näissä kahdessa kaatumisessa näin jo ennen tilannetta, että kohta lähtee. Sen sijaan kolme kaatumista näistä viidestä olivat sellaisia, että en vieläkään tiedä, että miksi, tai varsinkaan, että mihin olen kaatunut. Nämä kolme menevät siis samaan kategoriaan muutaman vuoden takaiseen kaatumiseen Seinäjoella.

Näitä neljää kaatumista (1 Seinäjoki ja 3 Rajamäki) yhdistävät muutamatkin seikat. Keskeisin yhdistävä asia on se, että olen pyrkinyt ajamaan näissä kisoissa hyvin kovaa, mutta mahdollisimman vähällä energialla. Tällä ajatuksella pyrin kisan aikana istumaan satulassa niin paljon kuin mahdollista. Kun lisääntynyt istuminen yhdistetään kisoihin, joissa mennään vauhtien puolesta kovempaa kuin muissa kisoissa, aletaan päästä ongelman juurisyyn äärelle. Alkaa kuulostaa siltä, että samanlainen kuoppa maassa johtaa pyörän takaiskarin syvempään niiaukseen. Tämä johtaa taas siihen, että kammet liikkuvat niiaustilanteissa tavallista alempana. Tämä johtaa taas siihen, että ne kivet, joihin en tavallisesti kammillani (kaatavalla tavalla) osu, ovatkin nyt kampien ulottuvilla. Tämä taas johtaa siihen, että saatan kaatua helposti neljästi sellaisissa kohdissa, joissa en olisi koskaan uskonut kaatuvani.

Mitä voin siis oppia lauantaisesta Rajamäen kisasta, mutta en ollut oppinut kahden vuoden takaa Seinäjoelta? 

Vastaus: Jos olen menossa kisaan, joka kestoltaan vaatii erityistä luumuilua pyörän päällä, mutta silti hyvin kovia vauhteja - minun pitää tehdä tarvittavat muutokset kisapyörääni. Minun on huolehdittava, että kammet eivät ui normaalia maastoajoani alempana, joten minun on syytä pumpata 15-20 Psi:tä enemmän ilmaa takaiskariin. Luulen, että jo 20 Psi:n lisääminen olisi pelastanut minut kolmelta kaatumiselta Rajamäen kisassa. Nöyrää myöntää tällainen moka, mutta jospa nyt pysyisi muistissa! Toinen vaihtoehto on toki treenata itsensä sellaiseen kuntoon, että pystyn ajamaan XCO-tyylillä 3,5 tuntia. Tämä onkin heti astetta pitempi projekti ajallisesti.

Kausi 2014 oli minulle tuloksellisesti pettymys erityisesti SM-kisojen osalta. En pystynyt ajamaan yhtään SM-mitalia maastopyöräilylajeissa ja erityisesti XCE:n nelossija oli karmaiseva lopputulos. Sijathan olivat: XCO 4. XCE 4. ja XCM 7. Kevään ja alkukesän haastavat lähtökohdat huomioiden tuloslista on toisaalta ihan ok ja kesällä sattui muutamat hyvät päivät erityisesti isoihin kuntoajoihin. Perheen parista olen saanut ilon ja onnen hetkeä tänä kesänä useiden SM-mitaleiden edestä.

Katseet ovat siis siirretty eteenpäin. Seuraavat tärkeät kisat nostin esiin jo eilen Twitterin puolella. Tässä samainen twiitti nyt täällä blogissa.

Seuraavat kaksi kisaa, joihin asetan itselleni hyvän kisapäivän vaatimukset, ovat: - Vanajanlinnan triathlon - Tahko MTB Molemmat 2015.
— Olli Miettinen (@OMiettinen) 24. syyskuuta 2014

Temput eivät riittäneet - paita meni XCE:ssä

Kaikki oli aikahyvin kohdillaan, mutta ei vain riittänyt. En hävinnyt huonoille, vaan mahtaville urheilijoille! Omalta osalta harmittaa se, että en pystynyt XCE SM-kisan finaalissa kuin keskinkertaiseen suoritukseen. "Teen oman parhaani"- fraasi ei siis toteutunut. Välierään asti kaikki oli hallussa. Startit pelasivat ja pystyin vaivatta kontrolloimaan itseni jatkoon finaaleihin saakka. En ollut päivän aikana ajanut XCE-kierrosta kertaakaan täysiä ja sen piti tapahtua finaalissa. Finaalissa lähdön uskomaton mokailu jätti minut nelikon viimeiseksi ja tällä radalla sieltä nousu oli mahdotonta. Henkisesti ehkä vähän murruin, kun kultamitaliin meni saumat ja ei tullut ajettua kunnolla edes pronssista.

Virheitä tuli tehtyä ja ne harmittavat. Niitä ei auta kuitenkaan jäädä surkuttelemaan, vaan niistä pitää oppia! Myös vanhan koiran on nyt syytä oppia uusia temppuja. Paita lähti näin kiertoon ja seuraavan vuoden sitä ylpeydellä saa kantaa CCH:n Erik Eklund. Onnittelut!

Huomenna sunnuntaina ajetaan sitten XCO:n SM-mitaleista. Rata on raastava ja kierroksia ajetaan 7 kappaletta. Teräviä kiviä on ja paljon. Mielenkiintoinen kisa siis tulossa. 

XCE SM-kisat pe 18.7.2014 Rovaniemellä

Huomenna mennään ja kovaa klo 16 Rovaniemen Santasportin hiihtomaassa! XCE, eli maastopyöräsprintin SM-kisat pärähtävät kärkikuskien osalta käyntiin tuolloin ja finaalit tykitetään klo 17:30 alkaen.

Kävin tänään tsekkaamassa radan ja vauhtia piisaa. Radan pituus on 900 m ja näyttää siltä, että maksimillakin ajaessa kello tikittää yli kahden minuutin. Happoa kertyy reiteen ja paljon! Kuka vie ja ketkä vikisevät - se selviää huomenna!

Oma XCE-pyöräni on kuin tehty Roviksen XCE-radalle. Alkukiihdytys pitää iskeä kovaa, jotta ensimmäiseen nousuun pääsee hyville paikoille. Tämä pyörä lähtee, kun tarvis on.

Ohituspaikkoja radalla periaatteessa on, mutta kuinka usein niitä pääsee yrittämään, nähdään vasta huomenna. Pirteällä reidellä kaikki on mahdollista.

Ainoa XCE-radan jännä paikka on 30m pitkä kivikko-osuus, jossa mennään täysillä ajaen väkisinkin rengasrikkovaara korkealla. Ainoa varma tapa päästä turvallisesti ja renkaat ehjänä kivikon lävitse on umpikumirenkaat tai ajaa yksinkertaisesti hiljempaa. Toivotaan, että huominen kisa ei kenenkään osalta kaadu kalustorikkoihin, vaan päästään katsomaan rehellisesti, kuka oli nopein.

Saa pitää peukkuja!

Valkeakoski Nordic-cup XCO 13.7.2014 – palautumisen monimutkaisuus SM-kisaa ajatellen

Hienot olivat kisat, vaikka ne minun osalta kesken jäivätkin. Olin epäonnekas, kun jouduin rengastöihin jo ensimmäisen kierroksen puolivälissä. Kisani oli siis tuloksellisesti ohitse, ennen kuin se kunnolla oli edes alkanut. Olin rikkohetkellä kisassa viidentenä, muutaman sekunnin kärkeä perässä.

Harmitushymyt rengasrikon jälkeen 2- kiekan nousussa. Kuva: Jukka G.

Helteinen sää yhdistettynä yli 1000 nousumetrin xco-kilpailuun on kovaa leikkiä. Lämpimässä säässä kroppa on yleensä herkällä päällä ja silloin voi ajaa kovempaa kuin muulloin. Kovaa ajaminen tuo kuitenkin omat haasteensa nestetasapainon ylläpidolle ja sopivan kilpailuvauhdin löytämiselle. Kuskit olivat todellisessa grillissä! Valkeakosken Nordic cupin- osakilpailuun oli saapunut vielä vauhtia pitämään kova xco-kuski Latviasta ja Suomen oma mtb-ylpeys Jukka Vastaranta.

Vielä edellisenä iltana olin latautuneen oloinen ja hyvin keskittynyt kilpailuun. Kuuden kierroksen kilpailu sopi hyvin suunnitelmaan ja ajattelin, että pari kierrosta aluecup:in kisoihin lisää olisi sopiva lisäys, joka ei tuota ongelmia Rovaniemen SM-viikonloppua ajatellen. Edellisenä iltana klo 23 aikaan kuulin kuitenkin Twitterin kautta huhun, että kierroksia ajettaisiinkin 7 kappaletta. Tämä sai kokemuksestani johtuen pasmani vähän sekaisin. Moni varmaan ajattelee, että mitä ihmeen väliä sillä on, että ajetaanko kilpailussa 6 vai 7 kierrosta. Minulle tällä oli suuri merkitys. Kerronpa nyt, että miksi.

Tahkon ja Valkeakosken kilpailun aikaväli oli 2 viikkoa. Olin tuossa välillä kesän parhaassa ja huonoimmassa terässä. Tahkon jälkeisellä viikolla en päässyt mihinkään, kun maitohapot valtasivat kehon jo 125 sykkeillä. Vähän myöhemmin Tein sitten omia ennätyksiäni lähipoluille. Valkeakosken osalta aikaikkuna kisan jälkeen Roviksen kahteen SM-kisan starttiin oli 4 lepopäivän verran. En missään nimessä halunnut vaarantaa kauden päätähtäintä Rovaniemen XCE ja XCO-starteissa. Kun mies on herkässä ja hyvässä kunnossa, saa hän itsestään irti kaiken, jos vain pää kestää. Kovalla latautumisella voimavarojen maksimaalista hyödyntämistä voi edesauttaa. Aluecupin 4 kierroksen kovasta ”tunnin kisasta” palautuminen vie minulta 1-2 päivää. Tahkolta, johon olin ladannut kaiken peliin niin henkisesti kuin fyysisestikin, palautuminen vei massiiviset 7 päivää! Valkeakosken osalta loppu olikin silkkaa matematiikkaa. Kuinka kauan kisassa voin antaa 100% kaikkeni, että palaudun 100% varmuudella XCE-kisaan perjantaiksi, joka ajetaan 5 päivän kuluttua Valkeakosken kisasta. XCE-kisaa ajatellen minun pitää myös virittää olo nopeaksi vähintään yhdellä täsmätreenillä. Tuota treeniä ei voi tehdä, jos ei ole täydessä tikissä. Minun piti olla siis palautuneena Valkeakosken jälkeen mielellään tiistaiksi, mutta viimeistään keskiviikoksi.

Valkeakosken ensimmäisen kierroksen rengasrikon jälkeen minulla oli siis ainoastaan hävittävää. Kunnolliseen tulokseen ei ollut enää saumoja, ja kovalla ajolla olisin voinut ajaa itseni pahimmillaan tiputukseen helteestä johtuen. Näin olisin menettänyt hyvän sijan niin Valkeakosken kisassa kuin kahdessa tulevassa tämän kauden päästartissa Rovaniemellä. Päätin jo edellisenä iltana, että olon Valkeakosken kisassa pitää olla äärimmäisen hyvä, että ajan kaikki 7 kierrosta maaliin. Lopulta rengasrikkoon sulanut latautuminen kävi yhdestä kierroksesta ja koin paremmaksi jättää kisan kesken 6 ajetun kierroksen jälkeen.

 Alamäen vakava tyylinäyte. Kuva: Jukka G.

Stravan mukaan kisavauhtini olisi riittänyt taistelemaan ehkä kolmossijasta. 6 ajetun kierroksen perusteella taisin olla 3 kierroksella Halmeen Sasua nopeampi, mutta kolmella kierroksella hitaampi. Minä jouduin vielä ajamaan yksin, enkä saanut tarvittavaa kiriapua kovista kisakavereista. Jossittelu on kuitenkin turhaa – eilisestä kisasta minulla ei ole tulosta.

Väsyä näkyy jo 5-kiekalla. Kuva: Jukka G.

Minun osaltani käteen jäi vain hyvä treeni aivan mahtavassa tapahtumassa! Kiitos Valkeakosken kisan puuha-ihmisille, olitte tehneet aivan todella hienon kisan! Kiitos myös kannustajille ja iso kiitos Mikkelin huolto-osastolle!

Minä olen jo heti eilisen kisan jälkeen kääntänyt katseeni Rovaniemelle – siellä nähdään!

Huomenna Valkeakoski XCO - Nordic cup!

Kilpailukeskus mallia Medilaser MTB Weekend. pic.twitter.com/LPUGFxr3cP
— Timo Mustikkamaa (@TMustikkamaa) 12. heinäkuuta 2014

Huomenna aivan tässä kotikulmien lähistöllä kisataan kansainväliset maastopyöräilykisat!

http://www.promtb.info/

Valkeakosken Korkeakankaalle on tehty mielenkiintoinen rata, joka on houkutellut liki 30 kovaa kuskia lähtöviivalle. 7 kilpailukierrosta pistää kuskit ahtaalle liki 1200 nousumetrin johdosta. Lepäämään ei pääse myöskään laskuissa, jotka ovat kivien ja kallioiden johdosta teknisyydeltään melko vaativia. Olen henkisesti varautunut jos jonkin tasoiseen selkäsaunaan, mutta lupaan tehdä parhaani ja yrittää minimoida selkäsaunan kovuutta! On hienoa, tai paremminkin kunnia, päästä ajamaan samaa kisaa Vastarannan Jukan ja parin kovan ulkomaalaisen kuskin kanssa.

Latautumista en ole kerännyt huomiselle aivan maksimaalista määrää. Tähän on syynä Tahkon jälkeen tullut sippi, joka varmaan johtui latautumisen purkaantumisesta kovassa kisassa. Nyt pitää olla tarkkana, koska jo perjantaina on edessä Rovaniemellä XCE:n SM-kisat ja viikon päästä XCO:n SM:t. Iskua on oltava myös Valkeakosken jälkeen.

Toivottavasti huomenna Korkkiksella on jalka herkkänä ja ajo maistuu kaikki kuusi kierrosta. Aluecupeissa on ajettu 4 kiekkaa ja sekin on ollut verrattain kovaa touhua. Extrahaasteita huomiselle tarjoaa helle, joka tekee kuskeista keveitä kukkakeppejä maaliin saapuessamme. Hyvin mielenkiintoinen päivä tulossa - tulkaahan kannustamaan!

Valkeakosken XCO-viikko ja SM-kisat Roviksella lähestyvät

Vihdoinkin tänään alkoi tapahtua! Se vei nimittäin 8 päivää, kun happi alkoi Tahkon jälkeen taas kulkea tämän pyöräilijän kropassa.

Yllättävää kyllä, niin pään lyöminen seinään saattaa joskus auttaa. En oikein muuten tehnyt mitään toisin väsyn helpottamiseksi, kuin jätin todella väsyinä päivinä maksimivedot ajamatta. Päätös ei ollut vaikea, koska maksimivetoja ei voinut ajaa. Täysiä lepopäiviä en ole kuitenkaan pitänyt, vaan olen joka päivä käynyt tarjoamassa kovaa ajoa jaloille. Ajokenkä ei ollut kuitenkaan syönnillään ennen tätä päivää. Tänään sykkeet palautuivat alamailta takaisin ylängöille ja happea alkoi reisiin riittää. Parin tutun ylämäen KOM:it (Stravaan kirjautuvat kärkiajat, eli kulkee kovempaa kuin itsellä koskaan aikaisemmin) ovat hyvän päivän takeina vankkumattomasti!

 Kilometrimäki-selfie neonvärit päällä!

Parempi suunta tuli ihan kreivin aikaan, kun Valkeakosken XCO-kisat lähestyvät tulevana sunnuntaina. Siellä pääsee mittaamaan omaa vauhtia tai vauhdittomuutta muun muassa Jukka Vastarantaa vastaan. Odotan innolla, että mitä tuosta kisasta tulee ja paljon tällainen osa-aikainen kuntoilija on perässä kansainvälistä kärkivauhtia.Tärkeää vireen löytäminen on myös Rovaniemen SM-kisoja ajatellen. Ne siintävät jo vajaan kahden viikon päässä ja en ole kyennyt tekemään aitoja XCE-treenejä vielä yhtään! Ne tulevatkin ohjelmaan heti keskiviikosta eteenpäin ja yritän saada ukkoon nopeutta puolentoista viikon pikakurssilla. Rovaniemellä ajan XCE-kisan perjantaina 18.7. ja XCO-skapat sunnuntaina 20.7. Molemmista starteista mitali kiinnostaa ja erityisesti perjantaina on yrityksessä puolustaa siniristipaitaa vuosilta 2012 ja 2013. Tripla on siis hakusessa.

Huomenna tiistaina ajetaan Korkeakankaan samalla radalla Pirkanmaan alue-cuppia. Tarkoituksena on osallistua kisaan myös huomenna ja toivon, että kulku on kohdallaan! Palataan asiaan siis jo huomenna! Mikäli blogiin ei kuulu mitään, niin Twitter-laulaa useammin: https://twitter.com/OMiettinen

Pitkän kaavan palautuminen Tahkosta menossa

Taisi tulla tyhjennettyä tämän miehen Pajazzo Tahkolla. Leikkisästi olen aiemmin ilmaissut, että Tahkon jälkeen alkaa armoton taistelu fyysisen kunnon syöksykierrettä vastaan. Nyt näyttää siltä, että tämä on totisinta totta. Kulkua ei ole Tahko-launtain jälkeen ollut sitten yhtään - ei yhtikäs yhden yhtäkään. Maitohapot ovat puudutusainetta, jotka pistävät reisiä käyttökelvottomaksi. Lenkin alusta lähtien uni painaa päälle ja ajo muuttuu vaikeaksi jo 125 sykkeiden yli mentäessä.

Ei ole siis mies terävimmillään. Niinpä olen antanut itselleni jo varoituksen epäurheilijamaisesta käytöksestä ja huhuillut ihmisen kaulaan sopivia M-kokoisua "epäkunnossa"-kylttejä.

Mennyt sunnuntai Tahkon jälkeen tuli matkustettua tänne Hämeenlinnan kotiin. Perhekyyti Mondeolla kesti 11.40-19:10 välisen ajan ja tämä osaltaan hidasti optimaalista palautumista. Maanantaista minulla ei ole mitään muistikuvaa, pidin varmaan lepopäivän. Tiistaina ajelin rennosti maantiellä, koska tiesin torstaina olevan KOHINOOR-ajot Ahveniston moottoriradalla. Keskiviikkona olin suunnitellut lenkkiä, joka lopulta toteutui iltalähtönä klo 21:20. Ajelin puolihaipakkaa Tyrväntöön ja kokonaislenkiksi tuli 54km / 260w keskitehoilla. Olin kotona joskus klo 23 aikaan ja palloilin pirteänä kuin peipponen vielä klo 00:30.

Torstaina oli sitten kisapäivä Ahvenistolla. Keskiviikon iltalenkissä ei ollut mitään järjen hiventä tätä kisaa ajatellen. Kulku sen mukainen, eli ei kulkua lainkaan. Aika-ajokierroksella ajoin 4 min pintaan 420 w keskitehoilla. Tuo on reilut 40w vähemmän kuin normaalisti motarin kierroksellani. Olin aika-ajossa vasta kolmas ja palautuminen lähti kehnosti käyntiin yhteislähtöä ajatellen. Jarkko Niemi vei suvereeniin tyyliin yhteislähdön nätillä yhden miehen irtiotolla. Me ajettiin Siukolan Laurin kanssa kimpassa sijoilla 2 ja 3, mutta ei mahdettu Niemelle mitään. Joskus olen jaksanut tykittää jokaisella 15 kierroksella ihan hyvää kyytiä mäen päälle, nyt riitti yksi kerta. Kisan aikana tuli muuten vettä aivan älyttömästi! Parhaimmillaan 25km/h vauhdissa ei nähnyt kärkipaikalla eteenpäin! Moottorirata lainehti ja ajo oli melkoisen jännää jyrkissä alamäen mutkissa. Pari kertaa takarengas menetti otteen asfaltista, mutta niin vain pysyin pystyssä ilman haavereita. Maaliin selvisin ja pokkasin kakkostilan loppukirissä Latea vastaan. Kisan keskitehoiksi Rotorit antoivat 290w. Tästä tehosta 51% oli tintattu vasemmalla jalalla ja 49% oikealla (tietokoneella Garmin connect kertoo näemmä 50/50 voimatuotosta). 15 kierrosta Ahvenistolla kerryttää kesän nousumetrisaldoa 660m, ainakin tämän uuden Garmin edge 1000 mukaan.

Tehojen vuoristorataa moottoriradalta

Lisädataa KOHINOOR-ajoista

Mutta juupa juu. Ei ole torstain jälkeen happi kulkenut kropassa ja pari lyhyttä lenkkiä ovat olleet todella vaikeita. Kahden viikon päästä pitäisi olla kunnossa Rovaniemen XCE ja XCO starteissa. Kiire tulee ja ihmeitä pitää taas tapahtua. Välissä on vielä viikon kuluttua ajettava Valkeakosken XCO-kisa, jossa vastassa saattaa olla aivan hurjia kuskeja jopa ulkomailta.

Nyt etsimään jalkoja massiivisen iltapalan avulla!

Kaikki blogitekstit auki!

Oli aika pistää blogin lukeminen taas helpoksi. Nyt on erityisesti tietokoneella ja tableteilla helppo selailla myös tämän blogin vanhempia tekstejä.

Palaan perinteiseen näkymään taas, kunhan pyöräilytapahtumia alkaa tänne blogin puolelle kertyä nykyistä useammin. Nyt kirjoittelu on ollut valitettavan tauotettua. Lupaan parantaa tapani tässä kevään edetessä!

Takatalvi iski tänne Hämeeseen ihan tosissaan. Asensin tänään uutukaiset nastarenkaat maasturiin ja kävin ajamassa renkaita sisään reilun 30km verran. Toivottavasti nastat pysyvät nyt kiinni ja seuraavilla lenkeillä pääsee testaamaan renkaiden oikeaa suorituskykyä. Pyörästä tuli kyllä mahtava nopeille jääränneille. Veikkaanpa, että kyseessä on yksi Suomen nopeimmista talvipolkujen maastureista tällä hetkellä!

Schwalbe vakuutti eturenkaana jo sisäänajolenkillä, mutta Aulangon puistometsän jääränneillä takarenkaana toimiva Continental oli vähän livakan oloinen. En edes vielä testannut, että mihin nämä pystyvät, vaan ajo oli todella hissuttelua. Toivottavasti myös Conti alkaa pelittämään kunnolla.