perjantai 26. syyskuuta 2014

Nappisuoritusta etsimässä

Tervetuloa etsimään nappisuoritusta!


Kyseinen Facebook-päivitykseni oli jatkumoa edellisen päivän "opitaan virheistä"-aihepiirille. Tuli mieleen, että miksi oppisimme vain virheistä, kun vähintään yhtä hyödyllistä on paahtaa eteenpäin myös nappisuorituksien jälkeen. Tästä ajatustyö lähti liikkeelle ja vaimon veli lähti sparraamaan nappisuorituksen aihepiiriä. Kommentit levisivät nopeasti blogitekstin asteelle, joten jatkanpa asian pohdintaa täällä.

Onko nappisuoritusta olemassa?

Minusta olisi vähintään reilua, että nappisuoritus olisi olemassa. Olisi asia, jota voisimme pitää mainiona onnistumisena ja saisimme arkeen syytä juhlaan. Minulle nappisuoritus on osaamisen ja kykyjen ulosmittaamista jossain paikassa ja jossain hetkessä. Esimerkiksi sopii hyvin pieni lapsi, joka osaa laskea vaikkapa lukuun 5 saakka. Jos lapselle pidetään leikkimielinen "tentti" ja hän osaa kaikki numerot, täyttyvät minun yksinkertaisen nappisuorituksen määritelmän vaatimukset. Nappisuorituksen saavuttamisesta voi antaa lapselle kannustusta ja se tuottaa lapselle iloa. Tämä kannustanee lasta opiskelemaan numeroita lisää ja voikin olla, että seuraavana päivänä nappisuoritus ovat numerot 1-7. Nappisuoritusta voi siis petrata, ja edellisen päivän nappisuoritus voi olla tänään jo ihan perustason juttua.

Tällä samalla logiikalla voimme elää myös täällä aikuisten (astetta) monimutkaisemmassa maailmassa. Nappisuoritus on minulle kykyjen ja taitojen ulosmittaamista "järkevissä rajoissa". Erilaisten tilanteiden monimutkaisuudesta johtuen, armoa on annettava yksinkertaista tenttitilannetta enemmän. Esimerkiksi 60km maastopyöräilykilpailun suoritukseemme vaikuttaa niin paljon ulkoisia tekijöitä, että omia vaikutusmahdollisuuksiamme niihin kaikkiin voi olla lähes mahdoton tietää etukäteen. Olisi jotenkin epätoivoista pyrkiä ymmärtämään ihan kaikkea ja vielä vaatia sen jälkeen itseltä täydellistä suoritusta.
 

Matka nappisuoritukseen on yhtä tärkeä kuin nappisuoritus itse
 
Nappisuorituksen voi ymmärtää pelkkänä tuloksena. Elämässä ja arjessa näkökulmaa voi olla kuitenkin syytä laajentaa. Minä ajattelen, että yleensä samaan lopputulokseen (erityisesti osaamisen tai urheilun viitekehyksessä) pääsemiseksi on fiksumpaa priorisoida tehokkainta vaihtoehtoa, jolloin aikaa tai voimavaroja jää muulle järkevälle toiminnalle, kuten toisten ihmisten auttamiselle tai vaikka itsensä kehittämiselle edelleen. Tällä ajatusmallilla myös matkan nappisuoritukseen voi tehdä nappiin.

Kun nappisuoritus ymmärretään toisaalta tuloksena, mutta samalla tehokkaimpana keinona päästä sinne, nousevat keskiöön nappisuorituksen eteen tehtävät panostukset. Urheilun viitekehyksessä minä priorisoin reilun pelin hengessä nopeinta tapaa kehittyä samaan lopputulokseen. Samalla junnaavalla toiminnalla pääsee vain harvoin nopeasti eteenpäin. Yleensä vaihtelevat ärsykkeet ruokkivat omia kykyjä nopeampaan kehitykseen. Erilaisia tapoja kehittyä on paljon, mutta uskon siihen, että meille jokaiselle ihmiselle on se oma "optimaalinen" kehittymiskoktaili olemassa. Sen selvittäminen ei sitten olekaan ihan helpoimmasta päästä. Pitäähän valmentajille jotain haastetta olla tarjolla. 

Myös muilta ihmisiltä voi saada asiallista sparrausta omaan suoritukseensa. Hölmömpää ei ole siis kertoa muille ihmisille tästä omasta mielestä "optimaalisesta" toiminnasta tai suorituksesta. Yksi asiallinen ja osuva kyseenalaistus saattaa sparrata nappisuorituksen vaatimuksen hetkessä ylöspäin.

Mitä nappisuoritus on tarkoittanut minulle kesällä 2014 - case Olmi? 

Kuluneena kesänä minulla on ollut muutamia päätavoitteita, joiden kanssa olen halunnut tulla toimeen. Näitä ovat: 
  • Panostaa perheeseen mahdollisimman paljon pienten lasten tähden 
  • Taistella SM-mitaleista pyöräilyn SM-kisoissa
  • Pitää itseni tässä kombinaatiossa täysjärkisenä ja työkykyisenä
Näiden tavoitteiden takia ajan järjestäminen perhettä varten on ollut tärkein juttu. Toinen keskeinen juttu on ollut hallita kokonaiskuormitusta ja erityisesti stressihormonin kehitystä. Perheen parissa vietetty aika ei ole kovin hedelmällistä, jos pinna on kokoajan tiukalla ja oma jaksaminen romahtamaisillaan. Näiden kahden keskeisen näkökulman takia lopputulemaksi on jäänyt, että pyöräilyn SM-mitalista piti taistella mahdollisimman vähäisellä panostuksella pyöräilyyn nähden. Vähemmän pyöräilytunteja on tarkoittanut enemmän aikaa perheelle. Samalla kun tiedämme, että urheilutreenit nostavat kortisolihormonitasoja (stressihormoni) kehossa, niin lisäkuormitus treenien suhteen olisi tehnyt vuodesta vieläkin rankemman. Minun piti siis pyrkiä määrittämään minimiaika, jolla voisin taistella mitaleista, mutta samalla minun piti kyetä mahdollisuuksieni mukaan optimoimaan pyöräilyyn käytettävä aika mahdollisimman tuottavaksi, eli tehokkaaksi ja kehittäväksi. Pyöräilyn poisjättäminen ei ollut vaihtoehto, koska urheilu on minulle keino myös hallita omaa jaksamistani ja sillä on mieletön vaikutus myös mielialaan. Hyvät tulokset kisoissa antavat myös todella paljon lisäenergiaa.

Pyöräilytuntien tiputtaminen 250 tuntiin ei ollut lyhytjänteinen päätös. Tänä kesänä koin, että pyöräilytreenien optimointi oli nimenomaan panostus pitkäjänteisyyteen ja tulevaisuuteen. Olen onnistunut olemaan monessa mukana perheen parissa, mutta onnistunut myös taistelemaan sijoituksista minulle tärkeissä pyöräkisoissa. Tämän lisäksi olo on ollut verrattain energinen ja olen säilyttänyt positiivisen otteen elämän eri asioihin. 250 treenituntia on tarkoittanut sitä, että minun on pitänyt järjestää jokainen treeni kehittäväksi. Kehittävyyttä olen seurannut aktiivisella mittaroinnilla, johon Strava on ollut todella mainio apuväline.


Nappisuoritukset muussa elämässä 
 
Nappisuorituksien metsästäminen voi olla virkistävää. Sitä ei pidä tehdä pakonomaisesti, vaan enemminkin kannustavalla otteella. Saavuttamattomia nappisuorituksia ei pidä jäädä märehtimään, vaan virheistä voi myös ottaa opiksi. Oman toiminnan optimointi on yleensä hyödyllistä urheilun lisäksi myös muissa konteksteissa. Tämä tehokkuus on usein hyvä juttu esimerkiksi opiskeluissa ja töissä. Kyllähän tentittävän kirjan asiat kannattaa mielummin opiskella ennen tenttiä, eikä vasta tentin jälkeen. Jos hallitsee hyvin oppimisensa, saattavat  täydet/riittävät arvosanat napsahdella puolella työllä johonkin epätehokkaaseen opiskeluun nähden. Näin tehokkaalle oppijalle voi jäädä aikaa toteuttaa myös muuta elämäänsä ja antaa aikaa tärkeille asioille. 

Milloin tehoton toiminta olisi parempi juttu kuin tehokas toimintatapa? On muistettava, että me ihmiset olemme erilaisia. Osa ei halua mennä kaikissa asioissa täysillä eteenpäin. Ihmiselle kova vauhti voi pahimmillaan olla iso stressitekijä, jolloin ei ehkä ole fiksuin tapa elää elämäänsä stressaamalla päivittäin omasta optimaalisesta kehittymisestä. Jos jokin tietty asian optimointi kuormittaa enemmän kuin lopputulos antaa takaisin, niin kannattaa isosti miettiä, mihin ryhtyy. 

torstai 25. syyskuuta 2014

Virheistä oppia, kauden yhteenveto ja seuraavat kisasuunnitelmat

Lauantain XCM-pettymyksestä alkaa olla kulunut sopivasti aikaa, jotta olen voinut miettiä tekemiäni virheitä oppiakseni välttämään niitä jatkossa. Suurin ongelma etukäteen Rajamäen kisassa piti olla energiatasojen hallinta. Olin huolissani, että miten pystyn pitämään hiilaritasoni päällä koko kisan ajan. Lopulta tätä ajatusta en ehtinyt edes kisassa miettiä ja pidin jopa kisan viimeisillä kilometreillä kisan nopeimpia (vähintään top 2, kun Jukka Vastarannan aikaa ei ole tiedossa) vauhteja. Ongelmat ja virheet tapahtuivat kilpailusuorituksen muissa osissa, joten en osannut ottaa asioita tarpeeksi laajamittaisesti huomioon etukäteen.


Kokenutta kuskia vietiin tonttiin kisan aikana viidesti, joista kahta kaatumista pidin normaaleina ja odotettuina. Näissä kahdessa kaatumisessa näin jo ennen tilannetta, että kohta lähtee. Sen sijaan kolme kaatumista näistä viidestä olivat sellaisia, että en vieläkään tiedä, että miksi, tai varsinkaan, että mihin olen kaatunut. Nämä kolme menevät siis samaan kategoriaan muutaman vuoden takaiseen kaatumiseen Seinäjoella.

Näitä neljää kaatumista (1 Seinäjoki ja 3 Rajamäki) yhdistävät muutamatkin seikat. Keskeisin yhdistävä asia on se, että olen pyrkinyt ajamaan näissä kisoissa hyvin kovaa, mutta mahdollisimman vähällä energialla. Tällä ajatuksella pyrin kisan aikana istumaan satulassa niin paljon kuin mahdollista. Kun lisääntynyt istuminen yhdistetään kisoihin, joissa mennään vauhtien puolesta kovempaa kuin muissa kisoissa, aletaan päästä ongelman juurisyyn äärelle. Alkaa kuulostaa siltä, että samanlainen kuoppa maassa johtaa pyörän takaiskarin syvempään niiaukseen. Tämä johtaa taas siihen, että kammet liikkuvat niiaustilanteissa tavallista alempana. Tämä johtaa taas siihen, että ne kivet, joihin en tavallisesti kammillani (kaatavalla tavalla) osu, ovatkin nyt kampien ulottuvilla. Tämä taas johtaa siihen, että saatan kaatua helposti neljästi sellaisissa kohdissa, joissa en olisi koskaan uskonut kaatuvani.

Mitä voin siis oppia lauantaisesta Rajamäen kisasta, mutta en ollut oppinut kahden vuoden takaa Seinäjoelta? 


Vastaus: Jos olen menossa kisaan, joka kestoltaan vaatii erityistä luumuilua pyörän päällä, mutta silti hyvin kovia vauhteja - minun pitää tehdä tarvittavat muutokset kisapyörääni. Minun on huolehdittava, että kammet eivät ui normaalia maastoajoani alempana, joten minun on syytä pumpata 15-20 Psi:tä enemmän ilmaa takaiskariin. Luulen, että jo 20 Psi:n lisääminen olisi pelastanut minut kolmelta kaatumiselta Rajamäen kisassa. Nöyrää myöntää tällainen moka, mutta jospa nyt pysyisi muistissa! Toinen vaihtoehto on toki treenata itsensä sellaiseen kuntoon, että pystyn ajamaan XCO-tyylillä 3,5 tuntia. Tämä onkin heti astetta pitempi projekti ajallisesti.

Kausi 2014 oli minulle tuloksellisesti pettymys erityisesti SM-kisojen osalta. En pystynyt ajamaan yhtään SM-mitalia maastopyöräilylajeissa ja erityisesti XCE:n nelossija oli karmaiseva lopputulos. Sijathan olivat: XCO 4. XCE 4. ja XCM 7. Kevään ja alkukesän haastavat lähtökohdat huomioiden tuloslista on toisaalta ihan ok ja kesällä sattui muutamat hyvät päivät erityisesti isoihin kuntoajoihin. Perheen parista olen saanut ilon ja onnen hetkeä tänä kesänä useiden SM-mitaleiden edestä.

Katseet ovat siis siirretty eteenpäin. Seuraavat tärkeät kisat nostin esiin jo eilen Twitterin puolella. Tässä samainen twiitti nyt täällä blogissa.


lauantai 20. syyskuuta 2014

XCM SM-kilpailu - 7 veljeksen reitillä 20.9.2014

Auts! Olo on kuin olisi ottanut nakkikioksilla 10 minuuttia pahasti turpiin. Eipä ollut minun kisareissu Rajamäelle tälläkään kertaa pelkillä ruusuilla tanssimista. Tein omat kaatumisennätykseni ja niihin menetetyt sijat ja yksi paha harhaanajo ei juuri ilonaiheita jättänyt, vai jättikö sittenkin?

Startissa päättäväinen vai mietteliäs ilme? Kuva: Jari Birling

Kisan alku oli verrattain odottavainen, kunnes kärkeen paahtivat hurjat herrat: Kittilä, Vastaranta Jukka ja Sohkanen. Etsin itselleni porukasta hyvän paikan ja olin siinä neljäntenä ennen ennakkosuosikkeihin kuuluvaa tiimikaveri Ojalaa. Oma olo tuntui ensimmäisillä kilometreillä ihan hyvältä ja luottavaiselta. Ajattelin, että pysyisin melko hyvin porukoissa 7 veljeksen "takalenkille", jossa ajattelin todellisien kisan ratkaisujen tapahtuvan. Ennakkoajatuksissani olin myös takalenkin suhteen aika hyvillä tuntemuksilla, koska röllipolut olivat ainakin ennen sujuneet minulta ihan kohtalaisesti.

Nämä ennakkosuunnitelmat sain pian lähdön jälkeen heittää kuitenkin romukoppaan. Kisa ei ehtinyt kunnolla edes alkaa, kun minun oli aika kaatua päivän ensimmäisen kerran ja vähintään tyylillä. Painettiin siinä menemään Kustin käskemänä polkua lähes 40 lasissa, kun vasen kampeni osui napakasti maahan. En ollut huomannut mitään erikoista huomioitavaa, jolloin pahimmat kaatumuset yleebsä tapahtuvat. Osuman seurauksena vasen jalkani irtosi polkimesta ja oikea käsi tangosta! Kaaduin pyörän päällä eteenpäin ja lonkan varaan ohjaintangon päälle. Pääni roikkui melkein etunavan tietämillä. Yllätyksekseni olin kuskin sijaan pahasti matkustajan roolissa. Pyörä jatkoi etenemistään ja minä roikuin mukana hölmistyneenä. Odotin vain, että milloin rysähtää. Menin varmaan 10m matkan metsään päin, kunnes pyörä tökkäsi johonkin. Lensin suoraan selälleni maahan. Onneksi selän alla ei ollut tällä kertaa kiviä! Nousin pian ylös ja hyppäsin takaisin pyörän selkään. Jarrukahva oli vääntynyt alaviistoon ja etujarrua piti käyttää peukalolla. Tipuin kaatumisen johdosta sijalta 4 reilusti top 10 sijoituksien ulkopuolelle. Tilanne mitalisaumojen suhteen näytti "vähän" huonolta. Porukka, johon tipuin ei pysynyt kärkimiesten mukana. Letkan meno ei ollut yksinkertaisesti sitä, mitä minun pitäisi ajaa mitalitilasta taistellessa. Henkisesti tämä oli kova paikka ja kapealla polulla ohittaminen oli liki mahdotonta.

Napsin kaatumisen jälkeen repivällä ajotyylillä muutamia sijoja ja olin petrauksien jälkeen ehkä sijalla 7-8. Kärki oli kuitenkin jo karannut näkymättömiin. Pistin toiveet pitkän matkan varaan ja yritin pitää mielen positiivisena. Kertynyt ilo sijoituksien petraamisesta ei kestänyt kauaa, koska jo reilun 4km kohdalla oli aika kaatua uudelleen. Ajoporukkani kaksi etummaista kaveria ajoivat kahden korkean kiven välin yllättävän täpärästi ja ehtivät juuri väistää sen ajoissa. Minä tulin samaa linjaa kolmantena ja en ehtinyt kissaa sanoa, kun räsäytin vauhdilla vasemman kampeni kiveä päin. Pyörä jäi siihen ja itse lensin luodin lailla polun oikealle puolelle metsään. Vääntäydyin pyörälleni ja mielettömän pitkä letka paahtoi ohitse. Kaatumiskohta oli vauhdikas ja en kehdannut hypätä jonon väliin aiheuttaen lisää harmia. Tipuin jonnekin sijoille 25 ja tuloksellisen kisan ajaminen alkoi tuntua toivottomalta. Ajattelin, että nappiajokaa  ei todennäköisesti riittäisi edes top 5 sijoille. Kaatumisten aiheuttamat fyysiset iskut tuntuivat, mutta erityisesti henkiselle puolelle menestystoiveiden kariutuminen oli kova paikka. En olisi koskaan uskonut, että 4km kohdalla olen poissa pelistä.

Jatkoin matkaa, vaikka keskeyttäminen alkoi pyöriä mielessä. Harmitusta lisäsi edelleen se, että kapea polku ei mahdollistanut vieläkään juuri ohituksia. Onnistuin ohittamaan aina välillä muutamia selkiä, mutta energiaa höntyilyyn paloi tuhottomasti ja vauhti ei vastannut sitä, mitä reidestä polulle tarjottiin. Jouduin ohituksissa menemään usein puskan reunoja pitkin, kun se ainoa ja nopein ajolinja eli polku oli varattu. Ohittelumäärää helpotti lopulta se, että edestä ajoi reilut viisi ukkoa (mukana ainakin Holmberg ja Sairanen) yhden risteyksen harhaan ja siinä sain vähän ilmaisia sijoja takaisin. 

Hiekkatieosuuksilla ja Palkkisillantien asfalttipätkällä (12km jälkeen) pistin jalkaa pyörimään vauhdikkaammin ja sain takaa letkat jätettyä ja juuri ennen metsään siirtymistä ohitettua myös Arto Lehikoisen. Sijoituksista minulla ei juuri ollut tietoa, mutta edessä päin ei porukkaa näkynyt, vaikka taaksepäin ero kasvoi ihan mukavasti. Tällä polkuosuudella kaatuilin keväällä cupin kisassa moneen kertaan, mutta nyt ajo svengasi paremmin.

 Puudroppi menomatkalla - Kuva: Jari Birling

Kivikot ylittyivät melko nätisti ja puunrungon ylittävän dropin jälkeen pääsimme tämän kisan tarjoamalla uudelle reitille. Kattopeitteentien ylityksen jälkeen edessä oli pitkospuista, vaikeita nousuja ja lukuisa määrä juuria ja kiviä! Pitkokset ajettaisiin vielä takasin tullessa toidin päin, mutta sen jälkeen vuorossa oli reitin takalenkki. Kierrettävä 30km pätkä lähestyi nopeasti ja edessä alkoi pian vilkkua Vastarannan Mikon selkä. Silloin tiesin, että sijoitus alkaa olla vähintään 10 joukossa. Sain Mikon nopeasti kiinni, vaikka meillä molemmilla oli pieniä suunnistusongelmia yhdessä risteyksessä.

Ajelin Mikon perässä ehkä puolisen kilometriä, kunnes Mikko teki pienen virheen nousussa ja pääsin ohitse. Sen jälkeen en Mikkoa enää tässä kisassa nähnyt. Tietämättäni olin ollut sijalla 8 ja Mikon ohittamisen jälkeen jo ihan hyvällä sijalla 7. Takalenkin kivikkoinen polku ja alkukisan tempominen alkoi syömään tehoja ja ensimmäisen kerran toivoin maalin läheisyyttä, kun ajokellossa oli ajettuna 1h 15min! Silloin tajusin, että rentous on säilytettävä ja reissu on vielä pitkä ja kivinen.

Yritin ensin löytää hyvää fiilistä ajoon ja toisaalta säilyttää sitä aina onnistumisten jälkeen, kun vaikeat kohdat menivät vähintään kelvollisella tavalla. Ison Kypärän haastava lasku sujui ihan kohtuullisesti. Laavuilla olevilta ihmisiltä tuli hyvää kannustusta.

Se taisi olla hieman ennen Ladun majaa, kun sain kiinni sijalla 6 etenevän Heikki Tukin. Meillähän oli ollut hyvät kapinat Heikin kanssa pari viikkoa sitten Palokassa. Pääsin nopeasti kaverista ohitse ja ero kasvoi melko nopeasti. Ladun majan huollossa kuulin olevani kärkeä perässä 8 minuuttia. Aivan järjettömän paljon! Kaatumisten aiheuttamia aikamenetyksiä oli kyllä minuuttitolkulla - jo tässä vaiheessa. Tuota aikaeroa se ei kuitenkaan selittäisi.

Kivikkijumppa jatkui. Välillä ajo kulki ja välillä homma oli melkoista pelleilyä. Moottoritien alitus alkoi lähestyä, mutta minä aloin samalla väsyä entistä enemmän. Aloin tekemään virheitä koko ajan enemmän. Fokus ajamiseen oli hukassa, koska en tiennyt, voisinko saada enää ketään kiinni tässä kisassa. Päätin sitten räveltää taas ja kolmannen kaatumisen johdosta pyöräni tanko kääntyi lähes 90-astetta vasemmalle. Samoin jarrukahva osoitti suoraan alaspäin. Itseni löysin tällä kertaa kivikosta. Naputtelin ohjaamon suurinpiirtein kuntoon ja yritin kiristää tankoa kohdilleen yhdellä kuusiokoloavaimella. Eipä onnistunut, kun pultin vastspuolelta olisi pitänyt pitää toisella avaimella vastaa. Ei auttanut kuin jatkaa matkaa. Tukki sai minut tuossa säätäessä uudelleen kiinni ja moottoritietä ennen oleva kävelynousu noustiin lähes peräkanaa. Olin pyörän päällä ehkä vähän nopeampi, vaikka aristelin ajoani hieman, kun tiesin, että tanko saattaa kääntyä milloin tahansa uudelleen hervottomaan asentoon. Etenin rennosti, mutta jo loivissa nousuissa olin aika sippi. Watteja ei yksinkertaisesti ollut. Poluilla ajo sentään sujui ja Kytäjäntien lähistön autoliikkeiden asfalttipätkällä näin taas uuden tutun selän. Tukki oli tippunut jo kauemmaksi taakse. Edessä vilkkuva selkä kuului tiimikaveri Sohkaselle. Nopea sananvaihto ja kaveri kertoi lähteneensä liian kovaa tänään. Otin kaverin mukaan peesiin, vaikka olin luullut, että itse saisin hetken hengähtää.

Vantaanjoen rantapolulla Simppa jäi vähän minusta ja  olin noussut sijalle 5. Ero kasvoi nopeasti ja kyseinen sija alkoi tuntua mahdolliselta. Eteenpäin en eroa tiennyt. Viimeinen huolto toimi ja sain pullon ennen paluureittiä. Paluumatkan pitkoksilla olin sitten vähän ongelmissa. Yritin ajaa puita pitkin energiaa säästellen ja vauhtia ylläpitäen. Eihän siitä lopulta mitään tullut. Ensin ajoin kovalla vauhdilla oikean olkapääni puuta päin ja lensin mukkelismakkelis pitkoksilta vasemmalle. Samassa rytäkässä kramppailivat jalat ja jumittelin paikallani varmaan vajaan minuutin. Tämän jälkeen lisäsin vauhtia pitkoksilla, jotta saisin menettämääni aikaa kiinni. Näin ei käynyt, vaan liian kova vauhti aiheutti sen, että voisin ajaa mutkan pitkoksilla totaalisesti pitkäksi! Eturengas lähti alta ja otin vasemmalla jalalla tiputusta vastaan. Jalka yliojentui ja samalla etureiden kaikki lihakset iskivät armottomaan kramppiin! Tiedättekö miltä tuntuu, kun jalka yliojentuu? Nyt minä tiedän miltä yliojentunut jalka tuntuu, kun se jumittaa yliojennuksessa minuutin verran. Koskee, ja koskee edelleen täällä kotonakin useita tunteja myöhemmin.

Noh, meno jatkui taas. Polvi tuntui väljältä a vaikeissa ylämäissä tappelin kramppeja vastaan. Kattopeitteentien jälkeisen puunrunkodropin ajaminen vastapalloon onnistui kuitenkin helposti ja polulla meno maistui edelleen. Palkkisillan asfaltilla tiesin, että mitään ihmeitä ei enää tarvitsisi tehdä. Pitäisi jaksaa pyörittää reilu 10km maaliin ja pokata vitossija haltuun. Onhan se parempi sija kuin 4! Ongelmat eivät kuitenkaan vielä olleet ohitse. Kaatumiskiintiöni ei ollut täyttynyt tämän päivän osalta.
 
 Varma 5-sija hallussa.. vai? Kuva: Jari Birling

Mittarissa alkoi olla 56km ja ajoaikaa oli takana 2:55. Vasen kampeni osui taas johonkin ja lensin kyljelleni ja pää edeltä hiekkatien reunaan. Olin juuri ohittanut naisihmisen ja hän taisi säikähtää, kun makasin liikkumattomana maassa. Olisin halunnut liikkua, mutta molempien jalkojen pohkeet ja jalkapohjat olivat krampissa. Päässä vähän humisi ja vajaan minuuttin stopin jälkeen jatkoin taas matkaa. Johtuikohan se kaatumisesta, mutta piti ottaa vielä yksi kunnon takapakki tähän kisaan. Missasin nimittäin seuraavan polun! Jatkoin matkaa tietä pitkin, kunnes jonkin ajan kuluttua tajusin olevani aivan väärässä paikassa. Hyvästi sija 5. Tein Herusentielle 6:20 kestävän pummin (2:55-3:01).


Pummin johdosta tipuin johonkin sijoille 11-14. Takana olivat kaverit Sairanen ja Heinikainen. Eteen olivat ehtineet ainakin Uusipiuhari, Vähämetsä, Sohkanen, Holmberg, Halme, Visuri, Tukki ja Veikkolainen. Kiinnostus tässä vaiheessa oli aikalailla pakkasen puolella. Ajokaan ei oikein sujunut, kunnes otin Gutzyn geelin. Se oli taas kolme minuuttia ja poweria alkoi piisata. Ensin ohitin Vähämetsän Jussin (taisi olla tässä kisassa nyt neljäs kerta) ja samoin pääsin irti Uusipiuhari, Sohkanen, Veikkolainen kolmikosta. Maaliin räpiköin yleisen sarjan sijalla 7. Tämän lisäksi maaliin ehtivät saapua M40 voittaja Visuri ja M18 sankarimme Sasu Halme.

Kotiin saapuessa vastassa oli 2-vuotias Helmi-tyttömme laastaripaketti käsissä ja hoki: "isi, pipi, isi, pipi". Mahtava päivä lopulta!

Kiitos kaikille kisakavereille ja järjestejille! Kiitos tiimin huollolle, täydellistä menoa! Kiitos kaudesta 2014!

sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Nousukuntokisa - Tähtisadeajot 2014 ja voitto kotiin

Tavoitteeksi asetettu nousukunto toteutui tänään Tähtisadeajoissa. Uintitreenit olivat venyttäneet keuhkoja sopivasti ja neljä kohdennettua fillaritreeniä reilun viikon sisään olivat tehneet tehtävänsä. Kroppa oli valmis Tähtisadeajojen vaatimuksiin.

Vierailu Palokkaan oli minulle toinen kerta. Ensi kerralla vuonna 2009 napsahti voitto tilille ja samoin pääsi käymään myös tänään. Rata oli muuttunut vuosien varrella melkoisesti ja nyt aletaan puhua ihan oikeasta maastopyöräkisasta. Crossarilla ei ole enää asiaa tämän kisan kärkipaikoille. Starttasin itse Rosen Psycho Pathilla (XCE-tykilläni), joka on todella nopea nousuissa ja helpoilla maasto-osuuksilla. Jälkiviisaana pohdittuna koen, että syksyn aiheuttamasta pehmeydestä johtuen Thrill Hill olisi ollut tänään vieläkin nopeampi vaihtoehto.

Kisapyörä valmiina lähtöön!

Järjestelyt olivat kisassa hoidettu tuttuun tapaan aivan viimeisen päälle. Kannustus reitin varrella oli mahtavaa ja reitin suhteen ei kertaakaan tarvinnut arpoa, että ajaako oikealla uralla. Kisaa ajatellen myös sopivan kovia vastustajia oli ilmestynyt viivalle. Näin tavoitteeksi asetettamani kärkipaikka sai sopivasti latautumista aikaiseksi.

Kisan alussa lähdettiin aivan uskomattoman kovaa, kun kärkeen kiiruhti maantiehirmu Jaakko Toppari. Siinä mentiin niin tiellä kuin maastossakin 50-lasissa. Huh! Minua alkoi jo vähän hirvittää, koska jätin tälläkin kertaa lämmittelyt ajamatta. Tietoisesti halusin säästellä kisaa varten ja ajattelin ratkaisujen tapahtuvan toisen kierroksen nousuissa. Alun kovassa kyydissä kroppa lämpeni turhankin nopeasti ja uumoilin kisasta tulevan vielä haastavan. Jos kisakaverit tätä halusivat, niin onnistuivat - kokeneen ketun puntti alkoi jo hieman tutista.

 Startti on tapahtunut Kuva. Studiovoima

Kärkeen muodostui nopeasti nelikko, johon kuuluivat Heikki Tukki (OTC), Samuel Halme (Medilaser), Toppari (Jurvan Voima) ja allekirjoittanut. Pysyttiin hyvin kasassa noin 15 kilometriä, kunnes yhdellä polkuosuudella olimme Tukin kanssa päässeet oikeastaan vahingossa irti toisesta parivaljakosta. Emme vetäneet mitään hirmuvauhtia tieosuuksilla, mutta poluilla vauhtimme taisi olla riittävää. Pitemmilläkään suorilla kaksikkoa Toppari/Halme ei enää näkynyt.

Rentoa vuorovetoa. Kuva: Lasse Vuori

Ensimmäisellä kierroksella jännitettävää oli myös kirimaalin kanssa, jonka sijaintia ei oltu paljastettu etukäteen. Ennen kisaa meitä kuitenkin infottiin, että reitin kovin nousu olisi Lehmämäki, joka tulee reitillä vastaan noin 22km kohdilla. Siinä ei paljon tarvinnut yhteenlaskua suorittaa, missä kirimaalin todennäköisin sijainti olisi. Ajon aikana Tukki näytti voimakkaalta ja ajattelin, että mennään mahdollisimman pitkään vaan yhdessä, että saadaan hyvä loppuaika ja kuorma jakaantuu vetotöiden osalta tasaisesti. Poluilla olin vähän helisemässä, kun syksyinen pehmeä maasto ei ole jäykälle pikkupyörälle ihan parhaasta päästä. Lisäksi kehoni on tottunut ajamaan täpärillä rennosti istuen tänä kesänä. En ollut pomputuksessa ihan kotonani, mutta fillarin keveydestä ja ketteryydestä sai nauttia! 

Kirimaalin voittaminen kyllä kiinnosti kovasti. Jo XCE- ja Strava-henkisyys pakottaa ajattelemaan noin. :) Lehmämäen kirimaali pisti lopulta ennaakosuunnitelmat yhteisestä pariajelusta uusiksi, kun lisäsin napsun verran vauhtia edellisiin nousuihin verrattuna. Tukki ei noussutkaan mäkeä yhtä lennokkaasti ja niinpä olinkin yksin kärjessä. Lehmämäen laki tuli nopeasti vastaan ja ero taakse oli revennyt yli kymmeneen sekuntiin.

Ratkaisu Lehmämäessä on tapahtumassa. Kuva: Lasse Vuori

Eihän tässä näin pitänyt käydä! En varmasti jaksaisi maaliin itsekseni, ajattelin. Odottelin ja hidastelin Lehmämäen päällä hetken aikaa, kunnes päätin lähteä ajamaan upporikasta ja rutiköyhää. Kampea toisen eteen ja nenää kiinni kannattimeen. Tarkoituksena oli liukua ilmojen läpi niin vähillä tehoilla kisavauhtia ylläpitäen kuin vain mahdollista. En oikein tykkää yhtään ajaa tasaisia tiepätkiä ja pelkäsin 35 kilometrin sooloilun olevan myrkkyä omille ominaisuuksilleni. Tai siis myrkkyä sille, että niitä tiellä ajon ominaisuuksia minussa ei ole. Onneksi tällä reitillä oli nykymuodossaan polkuja ja nousuja, jotka ovat minulle sitä ominta juttua. Aina mäen tai polun kohdalla huokasin ja pistin jalat paremmin hommiin. Olisipa joskus tarjolla sellainen kisa, jossa ajettaisiin palkästään ylämäkeen ja mielellään valtaosin polkua pitkin..

Ensimmäinen kierros taittui lopulta aikaan 1:04 ja kuulin olevani 50 sekunnin turvin johdossa. Huikkasin aikaeron ilmoittajille, että alle minuutti ei riitä! Olisin toivonut olevani enemmän karussa. Ei auttanut - aivot narikkaan ja rennon kovaa eteenpäin. Edessä oli siis vielä reilun tunnin maastotempo. Takana tulevien kavereiden järjestyksestä minulla ei ollut mitään tietoa ja koko toisen kierroksen aikana en saanut lisätietoa aikaeron suhteen. Tieosuuksia pyrin ajamaan sopivan kovilla tehoilla, mutta erityisesti nousut ja polkuosuudet oli syytä ajaa hyvin. Suunnitelma piti ja matka taittui. Garmista seurasin erityisesti kymppikilsojen täyttymistä ja ajoaikaa. Energiageelit alkoivat maistua tokalla kiekalla 20 min välein, kun etureisien päällä oli pieniä krampin alun tuntemuksia. Lopulta Lehmämäki ja kierroksen viimeiset polut tulivat vastaan ajoissa ja selvisin maaliin ilman kramppiongelmia. Loppuaika oli 2:05:10.

 3km maaliin - voitto hanskassa. Kuva: Lasse Vuori

Palkinnot olivat tuttuun tapaan kohdallaan ja myös nakkikeitto kisan jälkeen maistui. Kuusi nopeinta ukkoa pääsivät ihan kunnon tavarapalkinnoille.

Kärkikuusikko. Kuva: Studiovoima

Tästä jatketaan kautta avovesiuintitreeneillä ja toivotaan, että suunnitelman XCM SM-kisasta toteutuvat. Ajointoa siis riittää! Alla vielä tämän päivän kisan tulokset.

Tulokset Tähtisadeajot 7.9.2014

Miehet Yleinen 60km

1. Miettinen Olli Team Skins/Hypy/ROSE 2:05:10
2. Tukki Heikki Oulu Triathlon & Cycling 2:06:59 0:01:49
3. Halme Samuel Team Medilaser 2:09:02 0:03:52
4. Uusi-Piuhari Teemu Team Medilaser 2:09:52 0:04:42
5. Oja Hannu Pyörärinki 2:10:04 0:04:54
6. Lahtinen Tuomo Heinola 2:10:26 0:05:16
7. Kunnari Jukka-Pekka CC Picaro 2:10:47 0:05:37
8. Toppari Jaakko Jurvan Voima 2:13:15 0:08:05
9. Järvinen Mikko Briko 2:13:29 0:08:19
10. Kahelin Jouni Vaajakosken Terä 2:14:05 0:08:55

torstai 4. syyskuuta 2014

Syksyn kuulumiset - monipuolista syystreeniä

Syyskuu menossa jo! Huh, vauhti on vain kiihtynyt työelämään siirtymisen jälkeen. Vapaa-aika vuorokausittain on laskettavissa minuuteissa ja monet rutiineiden päälle tulevat extra-puuhat on pitänyt järjestää yöunien kustannuksella. Orastavaa väsyä on jo nyt havaittavissa.

Luonterin jälkeen on tapahtunut paljon, joskin kisarintamalta ei ole paljon kerrottavaa. Vajaa viikko sitten oli Ahvenistolla kauden päättävä KOHINOOR-kilpailu, josta sain puristettua kauden toisen voiton. Ajokunto tuossa kisassa oli totaalinen mysteeri, koska pyöräilytreenit olivat sadekauden johdosta vähissä ja olen samalla aloittanut treenaamaan uintia. Käyn nykyään kolmesti viikossa ennen työpäivää uimahallissa ja nyt on kaikkiaan kuusi vapaaehtoista uintitreeniä takana. Myös uinnit ovat olleet pois yöunista, koska hallille olen pyrkinyt heti aamukuuden jälkeen, jotta ehdin töihin ennen puolta kahdeksaa.

Ensin kuitenkin muutama sana tuosta KOHINOOR-kisasta. Panosta oli mukavasti, kun minulla oli mahdollisuudet kokonaiskisan voittoon triplan edestä, eli kolmas vuosi peräkkäin. Siukolan Lauri oli ennen viimeistä kisaa pisteissä vain 10 pisteen päässä, joten Laurin mahdollisesti voittaessa oli minun päästävä vähintään neljän joukossa maaliin. Vauhtia oli taattu, kun kisassa oli mukana myös TWL:n kova U23-ikäinen maantie suomenmestari Oskari Vainionpää. Itse olin kisassa mukana oikeastaan täysin uintitreenien varassa. Yllätyin kovasti, kun keuhkollisesti meno oli helpompaa kuin kauden missään muussa kisassa. Näemmä uimahallissa tehdyt hengityksenpidätykset olivat saaneet jotain muutosta keuhkoissa aikaiseksi.

Irtiotto syntynyt. Kuva: Jari Viitanen

Kisa ratkesi lopulta aika varhain, kun Oskari kiristi vauhtia jo toisen kierroksen lopussa. Säntäsin perään ja muut tippuivat kyydistä. Teimme hyvällä vuorovedolla töitä koko kisan ajan ja lopulta voitto ratkesi loppukirissä maalimäkeen. Loppukiristä on hyvä video, sen pääset katsomaan tästä:



Tuloksena siis tuli kisan voitto ja lopulta myös kolmas perättäinen KOHINOOR-cupin voitto. En ollut tänä kesänä radalla oikein kertaakaan terävimmilläni, mutta onneksi rutiinillakin saa tulosta aikaan. Maastopyöräilijälle moottoriradan profiili sopii myös mainiosti.

Sitten muutama sananen syyskuun suunnitelmista. Uintitreenit jatkuvat ja metsästän itselleni kohtuullista uintivauhtia triathloneja ajatellen. Ihmeisiin en varmasti tule pystymään, mutta kehittymisen nälkä on melkoinen. Jokaisella kuudella nyt tehdyillä uintikerroilla minulla on ollut kello mukana ja vaadin, että vauhti on kiihtynyt edellisestä treenikerrasta. Tällä hetkellä uintivauhti tuntuu olevan noin 3:30/200m ja tuota vauhtia pystyn ylläpitämään "joitain" satoja metrejä. Volttikäännökset olen laittanut hallissa karanteeniin, koska niitä ei myöskään avovedessä tulla koskaan tekemään. Uintitreenit eivät ole minulle ainoastaan urheilullinen tavoite, vaan olen perustellut itselleni hyvän uintitaidon tärkeyttä myös laajemmalla perspektiivillä. Pienten lasten isänä olisi kyllä harvinaisen järkyttävää, jos vesillä tiukan paikan tullen jollekin rakkaalle tapahtuisi todella ikävästi, kun minun oma uintitaitoni ei olisi ajantasalla. Koen, että minun vastuulla on, että pystyn veden varaan joutuessani pelastamaan itseni, mutta myös mahdollisesti hädässä olevia toisia ihmisiä. 

Triathlonin näkökulmasta lopulta homma on karkasi niin isosti käsistä, että menin jo ostamaan itselleni märkäpuvun. Puku saapui tämän viikon tiistaina ja tänään torstaina ehdin ensimmäistä kertaa järveen sen kanssa. Olipa ihan mukavaa ja veikkaan, että tässä syksyn aikana löydän itseni järvestä vielä monta kertaa.


Triathlonkärpäsen puraistua menin ilmoittautumaan Finntriathlonin ensimmäiseen osakisaan tuohon naapuriin. Kisa on Vanajanlinnan triathlon ja se kisataan 14.6.2015. Siellä on tarkoitus pistellä menemään se, mitä talven treeneiltä saan kapasiteettia rakennettua.

Mutta kyllä minä tulen tänä syksynä ajamaan kilpaa myös pyörällä! Itse asiassa seuraava koitos on jo hyvin lähellä, kun palaan Tähtisadeajojen kilpailijaksi vuosien tauon jälkeen. Olen osallistunut kisaan kertaalleen vuonna 2009 ja silloin kisasta napsahti voitto. Nyt reitti on kokenut jonkin verran muutoksia ja cyclocrossarin sijaan starttaan maasturilla. Mäkiä 60km reitille on kerätty huimasti, noin 1500m edestä! Yritän saada nousukunnon rakennettua neljällä kohdistetulla treenillä, joista kolme on nyt ajettu. Vielä yksi pitkähkö treeni olisi edessä ja sen aika on huomenna perjantaina. Sunnuntaina toivon, että nautin superkompensaatiosta ja jalka on pirteä aina maaliin saakka.

Tähtisadeajojen jälkeen suunnitelmissa on vielä XCM SM-kisa Rajamäellä 20.9.2014. Palataan näihin kisakuulumisiin, kun skapat ovat takana!

Hyvää syksyä ja nautinnollisia ulkoilukelejä kaikille!