tiistai 8. helmikuuta 2011

Harjoitusfilosofiani - osa I - tausta

Ajattelin tällä kertaa kertoa joitain ajatuksia harjoitusfilosofiastani. Juttusarja saa alkaa taustojen kertomisella.

Olen aina ollut kiinnostunut siitä, kuinka pääsen mahdollisimman hyvään kuntoon mahdollisimman pienellä harjoitustuntimäärällä. Tähän syynä ei ole se, ettenkö tykkäisi aivan älyttömästi tehdä pitkiä harjoituksia, vaan enemmänkin muun elämän aiheuttamat aikatauluhaasteet. Aina 15-vuotiaasta lähtien kesät ovat menneet erilaisissa kesätöissä, lukion suorittaminen vei oman aikansa. Ylioppilasjuhlat menivät sotilaspuvussa, koska armeija kului Utissa laskuvarjoja availlen. Sen jälkeen seuraavat neljä kesää ja monet lomat menivät hyvin fyysisissä yötöissä Suomen kiitoautojen terminaalissa. Oi sitä palautumisen juhlaa, mitä useat sadatuhannet makkaralaatikkokilot saivat öisin aikaan iltapäivien fillarilenkkien päälle. Yhtään ajankäyttöä ei ole helpottanut kauppatieteiden maisteriksi valmistuminen vajaassa kuudessa vuodessa niin, että viimeiset kaksi vuotta tein kokopäiväisesti töitä valtionhallinnossa. Onnekseni vakituisena virkamiehenä saan jatkaa työuraa hyvillä mielin vielä tälläkin hetkellä.

Niinpä viimeiset vuodet harjoitusmääräni on vuositasolla pyörineet noin 350–500 tunnin kieppeillä. Elämäni aikana olen ainoastaan kerran harjoitellut viikossa yli 20 tuntia; vain muutamia kertoja on treeniviikkoon mahtunut yli 15 harjoitustuntia. Toisaalta hyvin harvoin viikot kuluvat alle 10 tuntia harjoitellen.

Koko elämäni olen ollut hyvin kilpailuhenkinen. Mielestäni kilpailuhenkisyys on ihmisessä terve piirre ja se saa meidät tavoittelemaan jotain parempaa olotilaa, kuin mitä tällä hetkellä on. Monet ihmiset kertovat, että he eivät ole yhtään kilpailuhenkisiä, mutta saattavat kuitenkin iloita kovasti, kun pärjäävät esimerkiksi jossain lautapelissä muita paremmin. Uskon vahvasti, että jokaisessa ihmisessä kilpailuvietti on olemassa ja sinänsä monessakaan asiassa ei olisi kovin paljon mieltä, jos tuloksella ei olisi ikinä mitään väliä. Ihminen hakee elämäänsä mielellään jännitystä ja ”sopivia” adrenaliinipiikkejä. Toiset pelaavat mielellään kolikkopelejä/pokeria, tai kannustavat jotain tiettyä urheiluseuraa tai maata innokkaasti penkkiurheillen. Jotkut toiset taas kaipaavat jännitystä tekemällä benjihyppyjä tai jotain muuta enemmän tai vähemmän, miten sen nyt sanoisi - arveluttavaa.

Minun valintani taas on ollut aina urheileminen ja kilpaileminen. Urheiluissa ja kilpailuissa on tarjolla kaikkea edellä mainittua. Yleensä laji tai jokin toimi johon ryhdyn saa minut janoamaan kyseisen asian osaamista ja kehittymistä. Kilpailuviettini pakottaa minut harjoittelemaan ja jatkuva kehittyminen saa minut jatkamaan treeniä aina vain lisää. Yleensä toisaalta harjoittelen vain sen verran, että menestyisin sillä tasolla, jota realistisesti asetettu tavoite vaatii. Realistisuudesta johtuen olen valitettavasti alkanut hiljalleen menettää toivoa siitä, että nykyisillä harjoitusmäärilläni kykenisin ikinä voittamaan pyöräilyssä siniristipaitaa yleisessä sarjassa. Kokoaikaisesti työskentelevien ”sarjassa” se voisi olla melko lähellä.

Valitettavasti surullisena saamme lukea lähes päivittäin siitä, kuinka joku ”urheilija” pilaa tätä elämän herkkua käyttämällä kiellettyjä aineita menestyksensä eteen. Doping on koko urheiluidean pahin tappaja ja en voisi sietää uutista siitä, että joku minun kilpakumppani olisi pilannut terveen urheilutapahtuman useaan kertaan käyttämällä menestykseen laittomia keinoja. Ymmärtäisikö hän, kuinka älyttömän monta sataa ja tuhatta harjoittelutuntia toisilta urheilijoilta hän on heittänyt hukkaan? Joskus olen miettinyt, että esimerkiksi ammattilaispyöräilyyn voisi kehittää sellaisen järjestelmän, että jos joku kärähtää, niin koko tiimi joutuisi sanktioksi loppukauden mittaiseen kilpailukieltoon. Voisiko tällainen sosiaalinen ja lopulta taloudelliseksi muodostuva paine olla ratkaisu tähän loistavan asian syöpään? Minulle kukaan vippaskonsteja käyttävä henkilö ei ole urheilija, vaan he harrastavat jotain ihan muuta, mitä minä ymmärrän sanalla urheilu. Minulle urheilu on vain ja ainoastaan ihmisen luontaisen kehittymisen mittari. Urheilu on luottamusta ja reiluutta toisia kilpakumppaneita kohtaan. Terve kilpailu ajaa meitä kaikkia parempiin tuloksiin ja paremmassa kunnossa olevina ihmisinä kykenemme selviytymään myös useista arkipäivän tilanteista helpommin.

Miksi siis itse urheilen?
- Terveyteni ja hyvinvointini (fyysinen ja mentaalinen) tähden
- Kehittyäkseni aina vain paremmaksi ja löytääkseni joskus henkilökohtaisen ”fyysisen maksimin”
- Voittaakseni edes joskus (pyöräilyssä)
- Ylitettyäni realistisella tavalla asetetut tavoitteet = uskomaton tunne
- Urheilu mahdollistaa moni-ilmeisen ruokavalion (karkit ja donitsit ovat sallittuja, jee!)
- Tulevat lapset luultavasti haluavat, että isä jaksaa juosta pulkka perässä ainakin 10 kilometrin lenkkejä hangessa
- Tutustuakseni aivan loistaviin ihmisiin erilaisten harrastusten kautta
- jne.

Listaa voisi jatkaa varmasti hyvin pitkälle.

Tästä siis lähdetään liikkeelle. Tämä teksti ei olisi loppunut ikinä, joten päätin nyt viheltää pelin poikki. Ainakin miljoona asiaa jäi vielä tänne puolelle kerrottavaksi. Soittakaa vaikka, jos jotain kysyttävää jää.

Seuraavassa osassa käydään läpi sitä, kuinka minä koetan tuskissani pärjätä Suomen pyöräilytapahtumissa noin 400 treenitunnin voimin.

6 kommenttia:

  1. Hyvä kirjoitus ja mielenkiintoinen aihe.

    VastaaPoista
  2. Jos voisit vielä kertoa, että oletko harrastanut jo nuorena jotain urheilua? Eli oletko urheillut säännöllisesti aina?
    Aika kovaa se pyörä liikkuu noilla tunneilla.

    VastaaPoista
  3. Voitko kertoa jotain harjoittelun rytmittämisestä kun tähdätään kesälle hyvään kuntoon? pk kauden kesto, tehotreenit ym? Hyvä juttu tämä eka osio!

    VastaaPoista
  4. Kiitokset mainioista kommenteista!

    Otan kantaa esitettyihin kysymyksiin seuraavassa harjoittelua koskevassa tekstissä (osa II).

    VastaaPoista
  5. Hhhm, mietin noita harjoitus määriä? vuodessa on 52 viikkoa, harvoin tulee alle 10 tunnin viikkoja. Vaikka pitäisi pari viikkoa totaali levon niin silti tulee tuo 500 tuntia täyteen? Eli mieten lasket nuo harjoitus tunnit kun puhut 350-500h vuositasolla.Muuten hyvää tekstiä.

    VastaaPoista
  6. Kiitos jälleen hyvästä kommentista!

    Kymmenen tuntia tulee käytännössä täyteen säännöllisemmin vain kisakautena = touko-elokuu. Mitä tuohon parin viikon totaalilepoon tulee.. niin, Joensuussa asuneena talvisin voi kulua pitkiäkin jaksoja melko minimaalisella harjoittelulla. Samoin offseasonit vietän yleensä 1-2kk mittaisina. En käy spinningeissä tai kuntosalilla, tämä näkyy vähäisinä harjoittelumäärinä pakkas-/sadejaksoina.

    VastaaPoista

Maltatko vielä kirjata kuvan tekstin, niin tiedän sinun olevan ihminen