keskiviikko 22. joulukuuta 2010

Kevään kutsu

Niinpä niin.. kevään kutsu kuuluu jo! Talvipäivänseisaus on onnellisesti ohitettu ja näin ollen päivänvalo alkaa hiljalleen syömään pois tätä massiivista pimeyttä. Suomessa talvipäivänseisaus on kestävyysurheilijalle varsin hieno päivä, koska enää ei ole kauan aikaa siihen, että lenkit onnistuvat jo osittain valoisalla sekä pääosin lauhemmassa kuin 20 pakkasasteessa. Luksusta!

Täällä Joensuussa pakkasta on riittänyt reilu kolmisen viikkoa aika urakalla. Kerran tai kahdesti koko jakson aikana on elohopea jaksanut kiivetä (muutamaksi tunniksi!) yli 15 pakkasasteen, joten ulkourheilu varsinkin työpäivien perään on ollut aika vaikeaa. Jotenkin näissä hommissa tulee mieleen, että ei kai sitä joudu kilpailemaan sellaisten kavereiden kanssa ensi kesänä, joilla työ ja 20 asteen pakkaset eivät ole jatkuvana riesana treeneissä. Muistelin tuossa eräänä päivänä, että taisin olla 15 tai 16 -vuotias, kun olen viimeksi ollut vähintään 4 viikkoa vapaalla ilman päätoimista opiskelua tai työelämää. Olisikohan jo ensi kesänä 40 tuntia/viikossa työskenteleville omat sarjat kisoissa? Talven keskilämpötilastakin voisi kehittää jonkinlaisen tasoitusjärjestelmän mäkihypyn tuulikompensaation tyyliin. :)

Onneksi palo urheiluun on taas kova ja ainakin lihaskunnollisesti treeni on purrut jo melko hyvin. Myös juoksu on alkanut sujua, tosin onhan edellisistä juoksulenkeistä aikaa lähemmäs seitsemän vuotta.

Viime viikolla paras treenipäivä oli ehdottomasti torstai. Työpäivän jälkeen jaksoin ensin nousta rullille reiluksi puoleksi tunniksi. Sen jälkeen vuorossa oli vastustreeni vaihtelevin watein, kesto myös noin puoli tuntia. Reilun tunnin hengähdystaoun jälkeen otin nokan crossarilla kohti lähitienoon harjuja, joissa paikallinen seikkailu-urheiluseura Karsu oli pitämässä tuona iltana hankijuoksutreenejä. Hangessa harjuja hölkkäillen sykkeet nousivat usein lähelle maksimeita ja keskisykekin pysyi yli 150 lukemissa. Karsun porukka on muutenkin aivan loistavalla asenteella liikenteessä joka ikinen kerta, joten on aivan satavarmaa, että pyrin osallistumaan kyseisiin harjoituksiin myös lähitulevaisuudessa! Kova treeni tosiaan, koska olihan viime kesänä maantie SM-kisoissa koko kisan keskisyke 131...

torstai 9. joulukuuta 2010

Miksi ihminen treenaa?

Olipa kerran itsensä hyvin huonoon kuntoon päästänyt pyöräilijä. Eräänä torstaipäivänä viikon rasitukset tuntuivat jo jäsenissä ja työpäivän jälkeen oli tarkoitus käydä vain kevyesti ulkoilemassa.

Työpaikalta kotiin hän ehti hyvissä ajoin ennen iltapäivä kello neljää; olihan työpäivä aloitettu jo hyvän aikaa ennen aamukahdeksaa. Kotona odotti pikainen luistelusuksien voitelu, jonka jälkeen hieman ennen viittä nokka otettiin monojuoksulla kohti lähistöllä kiertävää hiihtoreittiä. Mukana tietenkin desin verran ravitsevaa vettä, jos suuta alkaisi jossain kohdassa kuivaa. Tunnin hiihtolenkki alkoi rauhallisesti luistavilla suksilla luistattaen. Väkeä baanoilla oli jonkin verran ja tämähän aiheuttaa hitusen kisahenkiselle sankarillemme päänvaivaa. Sykkeet olisi pidettävä matalalla, mutta samanaikaisesti kukaan ei saa häntä ohittaa, eikä ketään mielellään päästetä peesiin roikkumaan! Tunnin ja neljänkymmenen minuutin kohdalla, väsymys alkoi hiljalleen hiipiä puseroon... onneksi vesi oli vielä koskemattomana takataskussa ja siitä puolet sujahti nopeasti kurkusta alas.

Reilun kahden tunnin/ n. 30km hiihdon jälkeen vajaan kilometrin pituinen monojuoksu kämpille tuntui tästä arkipäivän ulkoilijasta jo väsyttävältä. Edellisestä ruoastakin oli kulunut jo kuutisen tuntia ja keho ei selvästikään ole vielä yhteistyöhaluinen käyttämään rasvoja energialähteenä. Kotiovelle saapuessa heräsi mieleen se ainokainen aivoissa pyörivä ajatus pienestä juoksulenkistä. Niinpä minuutin jalkinevaihto-operaation jälkeen epämääräinen mieshenkilö verhoutuneena kokovartalon kokoiseen maitohappono lähtikin soljumaan hitaasti hölkäten pitkin Joensuun pimeitä katuja. Askel oli niin matala, että sivuprofiilista oli havaittavissa, kuinka jalkapohja kävi jokaisella askelella jonkin verran maantason alapuolella. Joidenkin kymmenien minuuttien kuluttua kämpän ovi alkoi häämöttää ja tunniksi kaavailtu happihyppely oli venähtänyt lähes kolmen tunnin pituiseksi treeniksi.

Tunti tämän ulkoilun jälkeen työläisen jäsenissä painoi kovin ja keuhkoissa oli aistittavissa hivenen verenmakua. Olo oli kuitenkin erityisen rentoutunut ja mieli onnellinen. Eikä pelkästään siitä, että olihan hänellä mielessään varma tieto siitä, että keho on saanut yhden niistä tärkeistä pienistä ärsykkeistä, jotka helpottavat toimimista fillarin päällä ensi kesänä.

keskiviikko 8. joulukuuta 2010

Offseason 2010-2011

Jokohan se alkaisi olla aika laittaa menneen kauden offseason pakettiin. Taisin jossain aikaisemmassa kirjoituksessa aikanani puhua parin päivän treenitauosta syksyn kisojen jälkeen, mutta toisin on käynyt. Katselin tuossa sykemittarista viimeisten viikkojen treenejä ja näytti siltä, että kahdeksan viikkoa putkeen on mennyt lähes nollalla treenitunnilla. Lyhyitä hölkkätreenejä olen kyllä tehnyt ja ohjelmassa on ollut myös jonkin verran olohuone-kuntopiirejä. Juoksua ja lihaskuntoa ei kyllä voi treeniksi pyöräilijänä laskea, joten kestävyysurheilijana ollaan juuri nyt aika heikossa hapessa.

Julistan täten offseasonin päättyneeksi.

Hienoa tässä on ainakin se, että hyvillä mielin pääsee useammankin kuukauden niin, että kunto ei ainakaan tästä voi heiketä. Nousukunnossa on aina mukavampi urheilla kuin laskukunnossa...

torstai 2. joulukuuta 2010

Syysloma

Madeiran lomaviikko on nyt takanapäin ja olihan siellä sitä mäkeä, niin kuin ennen matkaa arvelinkin.

Uskomatonta kyllä, mutta meren rannasta jo 10 kilometrin matkan jälkeen oltiin yli tuhannessa metrissä! Kyllähän se pisti suomalaisen miehen hiljaiseksi.

Pitihän se viikolla käydä lähes 600m korkea jyrkännekin tsekkaamassa!

Pyöräilykohteeksi Madeira ei ehkä ole se paras vaihtoehto älyttömistä mäistään johtuen. Joissain ylängöillä voisi olla pienet saumat harrastella xc-ajelua. Täälläkin tosin ollaan noin 1400 metriä merenpinnan yläpuolella.

Muutamilla kävelyretkillä muun muassa saaren itäkärki näkyi jo melko läheltä.

Kallioiden seinämillä pääsi hetkittäin leikkimään luolamiestäkin. Sinänsä ihme, ettei oma korkeanpaikanheikotus päässyt reissulla pahemmin valloilleen. Noh, onhan sitä joskus juostu lentokoneen sivuovestakin ulos rinkka jalassa, joten kyllä sitä kaiteiden välissä uskaltaa kävellä, vaikka tiputusta olisikin satoja metrejä harha-askeleen jälkeen.

Puoli vuorokautta Madeiran jälkeen Suomi otti matkalaiset vastaan napakassa 20 asteen pakkaskelissä. Kalastuskärpäsen innoittamana lähdin talsimaan samantien jäille!

Kylmähän se hieman oli, mutta onhan sitä Suomessakin omanlaistaan luonnon kauneutta. Pieni hölkkä tällaisessa maisemassa on aina paikallaan!