torstai 14. kesäkuuta 2012

Laajavuori XCM, 16.6.2012 - ennakko

Ylihuomenna ajetaan kilpaa MTB maratonin merkeissä Jyväskylän Laajavuoressa. Jukola-viikonloppuna ajettava kisa on muodustunut jo miltei legendaariseksi tapahtumaksi kesäkuun puolivälissä. Reittinä on tänäkin vuonna, vanha tuttu, mukavasti mäkiä sisältävä maastoreitti, jonka pituus on noin 20km. Kilpailussa tämä reitti kierretään kolmesti.

Jyväskylän maaperä on mielenkiintoinen. Kuivalla kelillä rata on todella nopea ja reitillä on vain pari ikimärkää mutaista spottia. Tilanne muuttuu täysin sateen sattuessa kohdalle. Tällöin poluista tulee pieniä puroja ja jokia, joissa ei saa mitään ilmaiseksi. Reitti kuluttaa silloin paljon kuskia, mutta ennen kaikkea pyörää!

Tänä vuonna näyttää siltä, että pääsemme nauttimaan kuivasta ja nopeasta reitistä. Sateita ei ole ollut Jyväskylään tarjolla useaan päivään, joten märkiin kohtiin saadaan vielä viimeiseen asti helpostusta.

Vaikka rata on hyvin nopea, ei siellä pelkillä maantieominaisuuksilla pärjää. Esimerkiksi Rosendahl GP on lastenleikkiä tähän rataan verrattuna. Kuskilla pitää olla muitakin ominaisuuksia, kuin kykyä pyörittää kampia tasaisen vahvasti ja peesailusta ei maastossa juuri ole hyötyä. Reitin nousut vaativat useissa kohdin yli 1000 watin vääntöä, jos mielii mäen päälle vauhdilla. Vauhdikkaissa alamäissä taas liika jarruttelu vie aikaa ja siksi alamäkien laskutekniikan on myös hyvä olla hallussa. Tärkeintä on löytää itselleen sopiva etenemistahti, joka vie mahdollisimman kovaan loppuaikaan - ainakaan kärkipäässä ei laiskottelulle jää aikaa ja sykkeet pyörivät koko kisan ajan yli 90% lukemissa. Kisa loppuajan tänä vuonna arvelen olevan noin 2h 20min. Vaikka kisa on ajallisesti melko lyhyt, niin viimeisellä kierroksella jokainen reitin tiukka nousu alkaa olla haaste kuskille kuin kuskille.

Pyörä- ja rengasvalinnan kanssa ei kannata turhaan päätänsä vaivata. Reitti on monipuolinen, jossa niin jäykkäperäisellä kuin myös täpärillä on tähtihetkensä. Renkaiksi itse suosittelen laitettavaksi sopivan kestävät, sopivan rullaavat ja sopivan kevyet renkaat.

Nähdään lauantaina Jyväskylässä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Maltatko vielä kirjata kuvan tekstin, niin tiedän sinun olevan ihminen