keskiviikko 6. kesäkuuta 2012

Iskuun Tahkolle? viimeiset 3,5 viikkoa treeniaikaa

Kestävyysurheilun kisaaminen on siitä mielenkiintoista touhua, että johonkin tiettyyn päivään huippukuntoon mieliminen edellyttää harjoittelulta progressiivista kehitystä ja jatkuvuutta. Tänä vuonna hyvää iskua koettaa aika moni osuttaa kesäkuun viimeiselle lauantaille – 30.6.2012 ajetaan Tahko MTB.


Me kisailijat starttailemme täällä Suomessa alkukauden kisoihin hyvin erilaisista lähtökohdista, joka näkyy myös tuloslistoilla. Toisilla kisastartteja on alla toistakymmentä ja sitten on meitä, jotka vasta availevat jäseniään talven jäljiltä. Esim. maantiemiehillä kisat alkavat olla kohta paketissa ja porukat alkavat olla jo ensimmäisen pienen loman tarpeessa.

Kuinka paljon tässä viimeisen kolmen ja puolen viikon aikana on tehtävissä? Itse toivon ja ennen kaikkea uskon, että paljonkin. Tilanne ei ole optimaalinen, koska tänä vuonna olisi ollut mahdollisuus saada huipputreenejä alle ensin Rajamäellä (polkuajorutiinia) ja sitten Valkeakoskella (mäkistä jumppaa Tahkon malliin). Nämä kaksi kisaa jäivät minulta ajamatta ja kausi ei ole kunnolla päässyt käyntiin. Olen itse nyt Tahko-vinkkieni mukaisessa tilanteessa, eli Korson maraton oli ensimmäinen läpiajettu ”pitkä kisa” koko kautena. Mikäli kovia kisoja olisi ollut alla, olisi Korsossa voinut hakea jo maksimaalista treeniä. Tällöin puolentoista viikon kuluttua ajettavaa Jyväskylän maratonia olisi voinut pitää viimeistelytreeninä Tahkoa ajatellen. Kaikki ei mene aina ihan niin kuin ennen kautta on suunnitellut.

Spekulointi ei nyt auta, vaan on mentävä todellisen tilanteen mukaan. Homman nimi on se, että ensimmäinen tositreeni tänä vuonna tuli kuluneena sunnuntaina, neljä viikkoa ennen Tahko-starttia. Onnekseni voin todeta, että aikaisempien vuosien kokemuksen perusteella Tahkolla voi olla jonkinlaisessa kunnossa, kunhan kauden on aloittanut viimeistään Korsossa. Korsosta muodostuu tällöin kisa, jolla päästään vasta avaamaan peli maastokisailun muodossa. Se on ensimmäinen tärkeä jalansija kohti parempaa vauhtia Tahkolle. Jos Korso sopii kisavauhtiin totutteluun, niin reilun viikon kuluttua ajettava Laajavuoren maraton antaa sopivat ärsykkeet tarjoamalla lukuisia tiukkoja ylämäkiä.

Viimeisten kolmen viikon aikana harjoittelun rytmittäminen tulee nousemaan arvoon arvaamattomaan. Kuinka treenata niin, että kovia tehotreenejä tulee viikoittain optimaalisen kehittymisen varmistava määrä? Entäpä kuinka paljon pitää ajaa rauhallisia pitkiä lenkkejä, että lihakset pääsevät huoltoon ja kehon rasvojen käyttö energianlähteenä pysyy hyvin yllä? Itse asiassa viikkokohtainen rytmikään ei ole järin kiinnostavaa seurattavaa. Tärkeintä on saada huippuisku päälle juuri 30.6. Tahkon starttiin, joten tässä ehtii olla kunnolla sipissäkin jonain viikkona. Selvää on se, että nyt pitää takoa niitä treenejä, joilla tietää kuntonsa kehittyvänsä oikeaan suuntaan!

Entäpä pitäisikö viivalla olla mieluummin nousukunnossa, kuin tavoitella huippukuntoa? Tätä voisimme pohtia lähitulevaisuuden blogiteksteissä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Maltatko vielä kirjata kuvan tekstin, niin tiedän sinun olevan ihminen