Huolimatta täysin epäkelpoisesta kisavalmistautumisesta halusin osallistua myös tänä vuonna XCE SM-kisaan ja selvittää triathlon-lihaksiston toimivuutta maastopyöräilyn sprinttilajissa. Kun SM-kisat järjestettiin vielä lähellä Valkeakoskella ja ajankohta ei ollut aivan mahdoton ajatellen kahden viikon päästä siintävää triathlonin täysmatkaa, päätin lähteä katsomaan, mihin rahkeet riittävät. Vuodesta 2012 lähtien ajetusta XCE-kisoista minulla oli kertynyt tasaisesti onnistumisia sijoituksien ollen vuosi kerrallaan lueteltuna: 1, 1, 4, 1 & 3. Olin siis aikaisempina vuosina selviytynyt A-finaaliin ja mitaleillekin ehtinyt neljästi. Oli selvää, että tänä vuonna lähtisin kisaan haastajana, koska maksimaalista sprinttitreeniä ei ollut sisältynyt ohjelmaan yhtään kertaa kesän 2016 kisan jälkeen.
Kisapäivä kulku
Valkeakosken Korkeakankaalla järjestäjät olivat pistäneet parastaan ja kisan puitteet olivat erinomaiset. Raaka 1,1km pituinen rata vaati kuskeilta vahvaa ajoa alusta loppuun ja se, kuka sietäisi maitohappoja parhaiten, olisi vahvoilla. Edelliskausista poiketen lähdöllä ei ollut niin suurta roolia, koska pitkä lähtösuora ja reitin kaksi tiukkaa nousua mahdollistivat sijoituksien petraamisen myös kisan tiimellyksen aikana.
Aika-ajoissa kellotin rennon kovaa ajaen ajan 2:33, jolla irtosi aika-ajon viides sija. Kärkikuski oli André Haga ajalla 2:30. Kova XCE-kuski Samuel Halme sekoitti pakkaa heti aika-ajosta ajaen kierroksen hengaillen läpi ja kellottaen aika-ajon hitaimman ajan. Näin ollen Samuel olisi mukana jossain seuraavista eristä ylimääräisenä kovana kuskina. Yllättäen Samuel olikin heti minun seuraavassa erässä vastassa ja kun mukana oli myös aika-ajojen neljänneksi nopein Markus Simelius, oli selvää, että erässä pitäisi paukuttaa täysillä mieliäkseen jatkaa kilpailua. Muissa erissä kahden joukkoon ajaminen oli selkeästi kevyemmän työn takana.
Ekassa erässä tiukka taistoa. Kuva: calahan.kuvat.fi
Ensimmäinen eräajo meni suunnitelmien mukaan ja onnistuin asettumaan Samuelin perään ja pitämään paikkani maaliin saakka. Jouduin jo tuossa erässä aika koville ja jouduimmekin ajamaan selkeästi aika-ajon nopeimpia aikoja vauhdikkaammin (minun aika 2:27). Markus pisteli kolmanneksi, mutta karsiutui harmittavasti jatkosta jo tässä vaiheessa, vaikka oli kisan nopeimpia kuskeja. En ollut lähellekään tässä touhussa parhaimmillani. Joroisten triathlonin puolimatkasta oli aikaa viikko ja palautuminen oli osaltaan kesken. Kroppa ei osannut käsitellä megamäärää maitohappoa ja jouduin erissä pudottamaan nopeasti tehot lähemmäksi ana-kynnyksen watteja. Normaalia olmimaista vahvuutta ei tänä vuonna ollut minulla käytettävissä.
Seuraava erä oli jo välierä, josta kaksi parasta suuntaisi A-finaaliin ratkomaan mestaruudesta ja kaksi jälkimmäisistä ajaisi B-finaalissa sijoista 5-8. Erä oli kivenkova. Minä, Samuel, André ja Valkeakosken nuori raketti Jere Hara. Taktiikkani oli kiihdyttää taas toiseksi ja pitää sijoitus maaliin saakka. Heti lähdöstä kärkeen kampesivat Samuel ja André. Puikkasin kuitenkin suunnitelmani mukaisesi Andrésta ohi jo ennen ensimmäistä nousua ja tilanne näytti muutaman sekunnin ihan hyvältä. Seinäjyrkkä nousu ei kuitenkaan noussut minulta toivotulla tavalla ja André tuli selkeästi kehnompaa ajolinjaa pitkin mäen päällä ohitse. Andrélla oli siis selkeästi vahvempi jalka ja minä en ansaitsisi finaalipaikkaa. Pyristelin hetken siinä kolmantena, mutta jo serpentiininousun puolivälissä huomasin, että wattini eivät tänään riitä. Näin ollen rullailin maaliin kevyesti ja aloin keskittyä B-finaaliin. Jere ajoi erässä kolmanneksi ja jos ei olisi jäänyt taakseni odottelemaan alussa, olisi Jere voinut taistella A-finaalipaikasta.
Kärki karannut ja b-finaali odottaa. Menossa mukana Jere. Kuva: calahan.kuvat.fi
B-finaali oli minulle lievä pettymys, vaikka se oli juuri sitä mitä ansaitsinkin. Jälleen kerran. Jos ei riittävästi valmista kroppaa kisan vaatimuksiin, vaaditaan suoranainen ihme, että ihmepäivä sattuisi kisassa kohdilleen. Perustaso on vain hilattava riittävän ylös, että kisoissa voi odottaa menestystä realistisesti. Minulle oikeudenmukaisuus on vahvempi arvo kuin kisaviettini. Näin ollen olin iloinen, että en ollut A-finaalissa, vaikka toki olin sinne mielinyt. Nyt mestaruuden ratkaisisi minua kovemmat kuskit, aivan kuten urheilussa pitääkin olla.
B-finaaliin sain seurakseni Arto Tikkalan ja Iiro Sairasen. Jere lähti jo valmistautumaan seuraavan päivän XCO-kisaan, eikä startannut. Päätin, että B-finaalin ajan kovaa alusta loppuun ja otan ainakin sen 5 sijan haltuun, jos vain jalat ovat yhtään samoilla ajatuksilla vielä liikkeellä. Startti sujui pienen säätämisen jälkeen ihan hyvin ja onnistuin nappaamaan kärkipaikan ensimmäiseen nousuun. Ajoin tasaisesti ja onnistuin pitämään paikkani kohtuullisen vaivattomasti ja sain kuitattua SM-kisojen 5-sijan haltuuni.
A-finaalissa nähtiinkin sitten enemmän dramatiikkaa. Sijoitukset vaihtelivat useaan otteeseen ja jännitysnäytelmä tiivistyi sananmukaisesti serpentiininousun viimeiseen kaarteeseen. Kärjessä ollut Ville Tuppurainen kaatui ja Eemil Uitto, Samuel ja André ajoivat samaan kasaan. Nopeimmin kasasta eteenpäin selvisi Samuel saaden peräänsä Andrén ja Eemilin. Ville oli jäämässä kisassa neljänneksi. Näillä sijoilla ukot saapuivatkin maaliin, mutta sitten tuomarit tekivät päätöksen, jossa Andrén ja Eemilin ajot hylättiin ja Ville nousi sijalle kaksi. André sai lopulta pronssimitalin ja hienosti koko päivän ajanut Eemil joutui pettymään jääden sijalle 4. Hylkäyksen syy oli viimeisen serpentiinin kasan jälkeisen tapahtumat, kun André ja Eemil joutuivat ottamaan pari askelta merkatun radan ulkopuolelta päästen kaatuneen Villen edelle. Tämä tulkittiin ymmärtääkseni oikaisuksi. Onnittelut kärkinelikolle – olitte kovia!
Takaisin triathlon-moodiin
Näin askel juurilleni maastopyöräilijänä oli tältä erää otettu. Heti seuraavana päivänä sunnuntaina oli taas palattava triathlon-moodiin. Sunnuntaina sainkin vietyä läpi hyvän treenipäivän. Uintia kertyi avovedessä reilu 2km, polkujuoksua 11km ja ajoin iltapäivällä rennon kovaa 102km fillarilla vajaa 37km/h keskivauhdilla pk1-sykkein. Täydenmatkan kisa Tahkolla 5.8. tulisi olemaan kuitenkin todellinen jättihaaste. Saa nähdä selviänkö siitä kunnialla. Jo ensimmäinen uimaosuus jännittää, koska en ole koskaan jaksanut uida 2,2km yhtämittaista matkaa pitempää. Ja onhan siellä kisan perässä myös elämän ensimmäinen maraton, joka tuplaa kerralla pisimmän juoksulenkkini kilometrit. Hullua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Maltatko vielä kirjata kuvan tekstin, niin tiedän sinun olevan ihminen