Olenko muuten blogin puolelle muistanut mainita, että sunnuntain XCO:n PM-kisoissa tuli viides sija? Kone kävi kuumana vielä sunnuntainakin perjantain XCE-kisasta ja ajo jäi vähän puolittaiseksi. Sykkeet olivat kauden maksimeissa, mutta vauhti ei vastannut sykkeitä. Ajoin jopa toukokuun treenikisassa PM-kisaa kovempaa. Tarkempi analyysi kouluarvosanoineen PM-kisasta tulee lähiaikoina. Nyt katseet on siirretty huomiseen Jämi84 -kisaan.
Jämiltä minulla on hyvät muistot. Olen ajanut siellä vain yhden ainoan, mutta voitokkaan kisan, tosin laji oli silloin XCE. Vuosi sitten ajossa oli lisäjännitystä tulevan perheenlisäyksen muodossa. Tänä vuonna lähden muiden hurjien mukaan pitkälle 84km retkelle. Kauden alussa en ollut suunnitellut Jämille lähteväni ja ajatus osallistumisesta kypsyi vasta viimeisten kahden viikon aikana. Tuolloin varmistui, että mukana ovat Viron kovat ukot Maasikmets ja Tamkorv. Kaverit eivät olleet mukana tänä vuonna Tahkolla, ja haluan yhden kisan kaudessa ajaa näitä miehiä vastaan. Sinällään vähemmän teknisen ja melko tasaisen kisareitin ei pitäisi sopia minulle alkuunkaan, mutta joskus onnistun tsemppaamaan hyvin myös omien mielireittien ulkopuolella.
Virolaisten lisäksi mukana huomenna on myös kovia suomalaisia. CC-picaron ukot ja Treen Pyöräpojat tulevat varmasti olemaan huomenna korkealla. Samoin odotan hyvää ajoa suksisankari-Kittilältä. Mainittujen lisäksi huomenna fillaria Jämillä ulkoiluttaa pitkälti yli 600 ajajaa, joten ihan pienestä tapahtumasta ei ole kyse.
Nyt pakkaamaan pyörää autoon ja sitten hyville unille. Aamulla onkin aikainen startti ennen klo 7 täältä Hämeenlinnasta. Huomisessa kisassa on muuten GPS-seuranta, ja olen mukana GPS:iä kantavissa ukoissa. Kisan seuraaminen onnistuu siis reaaliajassa! Startti on klo 10. Eiköhän siitä lähdetä, että huomenna voitto tulee Suomeen!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Maltatko vielä kirjata kuvan tekstin, niin tiedän sinun olevan ihminen