Huomenna ajetaan kauden 2013 viimeinen XCO-cupin osakilpailu. Kisapaikkana toimii Korson Vierumäen metsät, joissa kesällä hain kivikkoiseen maan tuntumaa kädet verillä. Silloin kilpailu jäi puolitiehen, mutta huomenna on tarkoitus ajaa maaliin. Itselläni kisassa on panoksena vankistaa tämän hetkinen XCO-cupin kärkipaikka kokonaiskilpailun voitoksi. Korsossa on radan eteen tehty kuulemma kovasti töitä ja käytännössä huomenna ajetaan radan avajaiskilpailu. Sää näyttää olevan huomiseksi puotainen, joten myös minulla on saumat pysyä kivikko-osuudet pystyssä, toisin kuin kävi kesäkuussa.
Ajotuntumani ei tällä hetkellä ole ihan parhaassa terässä. Erinäisten syiden johdosta en ole päässyt ajamaan kovaa pyörällä kuin kahdesti viimeiden kahden viikon aikajaksolla. Näistä toinen kerta oli Korttelin SM-kisa. Väliin on sitten mahtunut työskentelyä, sairastelua ja loppuvuoden koti-isyyteen orientoitumista. Varmaa pyöräilykunnon suhteen on se, että en ole ainakaan ylikunnossa. Arvelen, että kroppa on huomenna herkällä päällä - vauhtia voin varmasti antaa lyhyissä pätkissä, mutta pitkähkö ajoaika tulee tekemään reissusta todella kovan.
Kisapyörään olen tehnyt sellaisen muutoksen, että poistin sisärenkaat käytöstä. Sain vihdoin hankittua litkut ja litkuttelin renkaat torstaina. Puolihauskaa hommassa oli se, että luulin reilun kahden kuukauden ikäisten renkaiden olevan vielä täysin litkutuskunnossa. Näin ei ollut ja lopulta jouduin hylkäämään kolme eri TL-ready Racing Ralphia kyljissä olleiden viiltojen johdosta. Minulla oli tainnut kesän aikana olla onnea, koska sisärenkaat olivat viilloista huolimatta pysyneet ehjinä. Onneksi "hyllystä" löytyi pari uutta rengasta alle, ja sain renkaat nousemaan päälle jalkapumppua käyttäen.
Eilen perjantaina pääsin ajamaan ensimmäisen testilenkin ja ilmat näyttävät ainakin toistaiseksi pysyvän sisällä. Eilisellä lenkillä oli samalla tarkoitus antaa keholle vinkkiä siitä, että sunnuntaina on kisa edessä. En ollut käyttänyt sykkeitä yli 150 puoleentoista viikkoon. Eilen kävin kellottamassa Ahveniston XC-radan ja sain keuhkoille mukavaa venytystä aikaiseksi. Ajasta ei eilisen kellotuksen jälkeen puhuta mitään, se nähdään huomenna kisassa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Maltatko vielä kirjata kuvan tekstin, niin tiedän sinun olevan ihminen