maanantai 14. heinäkuuta 2014

Valkeakoski Nordic-cup XCO 13.7.2014 – palautumisen monimutkaisuus SM-kisaa ajatellen

Hienot olivat kisat, vaikka ne minun osalta kesken jäivätkin. Olin epäonnekas, kun jouduin rengastöihin jo ensimmäisen kierroksen puolivälissä. Kisani oli siis tuloksellisesti ohitse, ennen kuin se kunnolla oli edes alkanut. Olin rikkohetkellä kisassa viidentenä, muutaman sekunnin kärkeä perässä.

Harmitushymyt rengasrikon jälkeen 2- kiekan nousussa. Kuva: Jukka G.

Helteinen sää yhdistettynä yli 1000 nousumetrin xco-kilpailuun on kovaa leikkiä. Lämpimässä säässä kroppa on yleensä herkällä päällä ja silloin voi ajaa kovempaa kuin muulloin. Kovaa ajaminen tuo kuitenkin omat haasteensa nestetasapainon ylläpidolle ja sopivan kilpailuvauhdin löytämiselle. Kuskit olivat todellisessa grillissä! Valkeakosken Nordic cupin- osakilpailuun oli saapunut vielä vauhtia pitämään kova xco-kuski Latviasta ja Suomen oma mtb-ylpeys Jukka Vastaranta.

Vielä edellisenä iltana olin latautuneen oloinen ja hyvin keskittynyt kilpailuun. Kuuden kierroksen kilpailu sopi hyvin suunnitelmaan ja ajattelin, että pari kierrosta aluecup:in kisoihin lisää olisi sopiva lisäys, joka ei tuota ongelmia Rovaniemen SM-viikonloppua ajatellen. Edellisenä iltana klo 23 aikaan kuulin kuitenkin Twitterin kautta huhun, että kierroksia ajettaisiinkin 7 kappaletta. Tämä sai kokemuksestani johtuen pasmani vähän sekaisin. Moni varmaan ajattelee, että mitä ihmeen väliä sillä on, että ajetaanko kilpailussa 6 vai 7 kierrosta. Minulle tällä oli suuri merkitys. Kerronpa nyt, että miksi.

Tahkon ja Valkeakosken kilpailun aikaväli oli 2 viikkoa. Olin tuossa välillä kesän parhaassa ja huonoimmassa terässä. Tahkon jälkeisellä viikolla en päässyt mihinkään, kun maitohapot valtasivat kehon jo 125 sykkeillä. Vähän myöhemmin Tein sitten omia ennätyksiäni lähipoluille. Valkeakosken osalta aikaikkuna kisan jälkeen Roviksen kahteen SM-kisan starttiin oli 4 lepopäivän verran. En missään nimessä halunnut vaarantaa kauden päätähtäintä Rovaniemen XCE ja XCO-starteissa. Kun mies on herkässä ja hyvässä kunnossa, saa hän itsestään irti kaiken, jos vain pää kestää. Kovalla latautumisella voimavarojen maksimaalista hyödyntämistä voi edesauttaa. Aluecupin 4 kierroksen kovasta ”tunnin kisasta” palautuminen vie minulta 1-2 päivää. Tahkolta, johon olin ladannut kaiken peliin niin henkisesti kuin fyysisestikin, palautuminen vei massiiviset 7 päivää! Valkeakosken osalta loppu olikin silkkaa matematiikkaa. Kuinka kauan kisassa voin antaa 100% kaikkeni, että palaudun 100% varmuudella XCE-kisaan perjantaiksi, joka ajetaan 5 päivän kuluttua Valkeakosken kisasta. XCE-kisaa ajatellen minun pitää myös virittää olo nopeaksi vähintään yhdellä täsmätreenillä. Tuota treeniä ei voi tehdä, jos ei ole täydessä tikissä. Minun piti olla siis palautuneena Valkeakosken jälkeen mielellään tiistaiksi, mutta viimeistään keskiviikoksi.

Valkeakosken ensimmäisen kierroksen rengasrikon jälkeen minulla oli siis ainoastaan hävittävää. Kunnolliseen tulokseen ei ollut enää saumoja, ja kovalla ajolla olisin voinut ajaa itseni pahimmillaan tiputukseen helteestä johtuen. Näin olisin menettänyt hyvän sijan niin Valkeakosken kisassa kuin kahdessa tulevassa tämän kauden päästartissa Rovaniemellä. Päätin jo edellisenä iltana, että olon Valkeakosken kisassa pitää olla äärimmäisen hyvä, että ajan kaikki 7 kierrosta maaliin. Lopulta rengasrikkoon sulanut latautuminen kävi yhdestä kierroksesta ja koin paremmaksi jättää kisan kesken 6 ajetun kierroksen jälkeen.

 Alamäen vakava tyylinäyte. Kuva: Jukka G.

Stravan mukaan kisavauhtini olisi riittänyt taistelemaan ehkä kolmossijasta. 6 ajetun kierroksen perusteella taisin olla 3 kierroksella Halmeen Sasua nopeampi, mutta kolmella kierroksella hitaampi. Minä jouduin vielä ajamaan yksin, enkä saanut tarvittavaa kiriapua kovista kisakavereista. Jossittelu on kuitenkin turhaa – eilisestä kisasta minulla ei ole tulosta.

Väsyä näkyy jo 5-kiekalla. Kuva: Jukka G.

Minun osaltani käteen jäi vain hyvä treeni aivan mahtavassa tapahtumassa! Kiitos Valkeakosken kisan puuha-ihmisille, olitte tehneet aivan todella hienon kisan! Kiitos myös kannustajille ja iso kiitos Mikkelin huolto-osastolle!

Minä olen jo heti eilisen kisan jälkeen kääntänyt katseeni Rovaniemelle – siellä nähdään!

6 kommenttia:

  1. Harmittava rengasrikko, koska mäki näytti nousevan hienosti ja dh-rännistä kuultiin Ollin tulleen kaikkein sulavimmin ainakin silmämääräisesti myös nämä osuudet. t: Valkeakoski

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmittava juu, mutta kuuluu niin tähän lajiin. Muutama tilastokelpoinen rikko otettava kauteen, että pääsee muut kisat ongelmitta. :) Toivottavasti Rovaniemellä hommat sujuvat. Stravan mukaan DH1-laskussa olen ollut nopein, mutta DH2- puolella on vauhti ollut muiden kanssa samaa luokkaa. Vuoden päästä sitten onnistumisia koko kisan ajan!

      Poista
  2. Btw, 7 kierrosta on vähän sinun syysi :) Jouduimme miettimään tilannetta tiistaisen aluecupin jälkeen, koska kilpailun kesto pitää olla 90-105min ja aikasi lupasivat tämän alitusta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän. Yllätys oli se juttu. 18.6. lähtien aina edelliseen iltaan klo 22:30 saakka oli tiedossa 6 kierrosta, joten siihen ei osannut varautua. 7 kiekkaa oli ehdottomasti ok, mutta harmittavasti kesän ainoalla viikolla, kun myös seuraavana perjantaina (SM XCE) pitää olla kunnossa. Kansainväliseksi kisaksi kilpailu oli juuri oikean mittainan. Minun oma syynihän tässä on se, että peruskuntoa ei tällä kaudella ole ja toisaalta preferoin tuota SM XCE-starttia.

      Poista
  3. Ja ROSE vaikuttaa erittäin varteenotettavalta pyörältä!!!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thrill Hill on vakuuttanut kyllä Tahkolla ja nyt esimerkiksi Valkeakoskella. Kiipeämisominaisuudet kohdallaan ja näemmä myös alamäkiin pystyy tällä pyörällä iskemään hyvin kilpailukykyisesti. Minä en ole mitenkään erityisten hyvä laskija (yllättäen pari pientä lasta kotona on vienyt laskuista vauhtia pois).. Olihan Fillari-lehtikin todennut Thrill Hill:in "yllättäen" nopeimmaksi omissa kellotuksissaan. Minä olen pyörän nopeuden tietänyt ensimmäisestä lenkistä lähtien. :)

      Poista

Maltatko vielä kirjata kuvan tekstin, niin tiedän sinun olevan ihminen