Tahko MTB 2014 - 60km hopeinen kisaraportti (2:29:43)

Kisan kulkua vai katsoa GPS-laitteiden piirtämän reitin perusteella ja nopeutettuna! Suosittelen 30 kertaista nopeutta alkupään kelaamista aina Mummonmäkeen saakka. Kisan voi seurata täältä: http://www.tulospalvelu.fi/gps/20140628tahko60/

Yleistä ja tapahtumat ennen lauantaita

Lauantaina 28.6.2014 ajettiin järjestysvuorossaan 16. Tahko MTB. Tällä kertaa mukana oli jälleen ennätysmäärä osallistujia, kun yli 2100 maastopyöräilijää oli saapunut ajamaan Nilsiän maastoihin. Tuollainen väkimäärä tekee tapahtumasta Suomessa ainutlaatuisen ja sitä Tahko MTB oli myös viime lauantaina.

Maastopyöräilijän kesän suurin urheilullinen juhlapäivä Suomessa. Tänään ja aivan kohta! 2000 osallistujaa sen tietää. #Tahkomtb
— Olli Miettinen (@OMiettinen) 28. kesäkuuta 2014

Minulle Tahko MTB on ehdoton pyöräilyvuoden kohokohta. Jostain syystä lataudun tähän kisaan enemmän kuin SM-kisoihin ja se oli ehkä havaittavissa Twitter-tilini kautta. Olin koko Tahko-viikon äärimmäisen täpinöissäni ja mielessä pyörivät parhaat mahdolliset valmistavat treenit ja kisataktiikan koukerot. Tänä vuonna panostimme perheen kanssa tähän tapahtumaan vielä siinä mielessä enemmän, että menimme pelipaikoille jo torstaina. Tuona päivänä twitterissä oli havaittavissa jännitystä ja toisaalta ihan asiallisia veikkauksia lauantain loppuajoista.

TJ 2! Olo edelleen Hyvä! Päästäänkö iskussa lauantaihin saakka!? Tänään siirtymä pelipaikalle ja henkinen valmistautuminen alkaa. #Tahkomtb
— Olli Miettinen (@OMiettinen) 26. kesäkuuta 2014

On sellaiset merkit ilmassa, että startissa on (yli)latautunut kaveri lauantaina. Siiviittääkö kulkuun vai jumiin, se nähdään.. #Tahkomtb
— Olli Miettinen (@OMiettinen) 26. kesäkuuta 2014

Rata ehkä kuivempi, kuin sääennustukset olivat antaneet ymmärtää. Kovia loppuaikoja tiedossa lauantaina! 60km 2:30 ja 120km 5:30? #Tahkomtb
— Olli Miettinen (@OMiettinen) 26. kesäkuuta 2014

Tämän ansiosta perjantain pystyi pyhittämään pienelle lenkille ja hyvälle henkiselle valmistautumiselle lauantain aikaista starttia varten. Huolimatta perjantain rauhoittamisesta, olin vähän huolissani siitä, että meneekö latautumiseni tällä kertaa ylitse.

Olin asettanut itselleni tavoitteen, joka tarkoitti voittoa tässä 60km kisassa. Olen jahdannut voittoa ja useampia vuosia, mutta voittoa olen päässyt tuulettamaan vain kertaalleen ja silloinkin matka oli 120km ja vuosi 2011. Henkilökohtaisen menestyksen ohella Tahkolla ajetaan kisaa myös kolmihenkisin joukkuein. Tänä vuonna tiimikisaa ajatellen joukkueeseemme tuli vielä kisaa edeltävänä iltana pieni muutos, kun tiimikaveri Simo päätti siirtyä ajamaan 240km matkaa 60km sijaan. Kun Henkkakin oli ajamassa 120km, oli minun vierelle löydettävä pari kuskia. Lopulta tiimiin tulivat Samuli Visuri ja Jerry Oksman. Tuttuja kavereita molemmat ja voitto myös tiimikisan puolella oli realistinen tavoite.

Unille menosta ei meinannut tulla mitään, joten jouduin ottamaan itseäni niskasta kiinni ja antamaan selkeän käskyn.

Itse itseään käskien.. Olmi! Älä spekuloi enää, vaan unille umpsis! Tule tule hyvä lepo ja isoa tehoa reiteen. Hyvää yötä!
— Olli Miettinen (@OMiettinen) 26. kesäkuuta 2014

Perjantaina myöhään illalla muistin kuitenkin vielä asettua altavastaajan asemaan, joka yleensä toimii urheilukilpailuissa.

Altavastaajana oleminen takaa yleensä hyvän lopputuloksen. Julistan täten itseni huomiseen kisaan altavastaajaksi! #Tahkomtb
— Olli Miettinen (@OMiettinen) 27. kesäkuuta 2014

Kisa-aamuna jännitystä havaittavissa

Yön nukkuminen meni vähän niin ja näin. Olisin ollut valmis starttiin jo klo 5:30. Näin useista kertoja unta siitä, että kello soi, vaikka todellisuudessa se oli liikkunut vain pari minuuttia eteenpäin edellisesta tarkistuskerrasta. Minulla kehoon tulee tällaisina hetkinä sellainen outo olo, jonka tiedän helpottavan vasta startin tapahduttua. En ollut tuntemuksista huolissani, koska tiedän tuon olon yleensä hyväksi kisavauhtia ajatellen. Pysyttelin väkisin punkassa klo 06:40 saakka, jolloin vihdoin pääsin "heräämään" kisa-aamuun. Kroppa valmistautui kisaan siis normaaliin tapaan ja aamupalan nauttiminen oli haastavaa. Leipää piti alkaa syödä ennen kuin kahvi ehti edes tippumaan. Nopeasta reagoinnista huolimatta muutama pala leipää jäi syömättä ja samoin kävi jogurtille ja banaanille. Kahvia sain alas vain muutaman suullisen.

Oli selvää, että keho odotti vain pääsevänsä irti ja kisaamaan. Vaimo hoiti perheen pikkuisten vaippa- ja aamutoimet ja itse sain keskittyä kilpailuun. Pyörä kaipasi vain hieman ketjuöljyä ja tarkistin renkaiden ilmanpaineet. Ajoin tänä vuonna kisan sisärenkailla ja mukaani pakkasin yhden vararenkaan ja kaksi Co2-patruunaa nopeaa renkaantäyttöä ajatellen. Kisaan lähti energiaksi mukaan 3 Gutzyn mansikkageeliä ja 3 kolan makuista kofeiinigeeliä. Huolto oli toteutettu Skinsin naisväen toimesta ja sain kisan aikana täyden juomapullon urheilujuomaa kolmessa eri kohdassa. Kiitos tästä Skinsin huoltotytöille!

Kisapyörä - Rose Thrill Hill 3 

Kisavaatteet vedin niskaani puolisen tuntia ennen starttia ja tämän takia verryttely jäi vähän lyhyeksi. Ehdin ajaa varmaan 1,5km, kun piti jo kiiruhtaa hakemaan GPS-laitetta ja hyvää lähtöpaikkaa eturivistä.

Tunteet pinnassa startissa ja matka alkaa

Lyhyen haastattelun jälkeen pääsin odottelemaan kisan alkamista. Jotain tämän kisan merkityksestä minulle kertoo se, että kuulutus "1 minuutti lähtöön" sai minulle kyyneleet silmiin. Onneksi silmillä oli lasit peililinsseillä, muuten joku olisi voinut ihmetellä, että mitä oikein on tapahtumassa. Minkäs teet, kun rakastat lajia ja jotain kisaa aivan älyttömästi? Tuo liikuttava tunne on minulle oikeasti liikuttava. Sen pystyy purkamaan vain kovalla ajolla! Pian ei enää tarvinnut odottaa ja lippusiima nousi pitelemästä kuskeja paikallaan. Vihdoin päästiin vauhtiin!

Taktista peliä Mummonmäessä

Olin ennakolta päättänyt, että tänä vuonna en päästä ketään helpolla karkuun. Olin merkannut punaisella ylös Toni Tähden, Jeremias Holmbergin, Alges Maasikmetsin, Riivo Schumannin ja Helmet Tamkorvin. Tarkkana päätin olla myös minulle tuntemattomampien virolaisten kanssa, kuten vuosi sitten oli käynyt Taavi Selderin kanssa.

Alkuvauhti oli tuttuun tapaan hyvin rauhallista aina Mummonmäkeen saakka. Riivo iski pari kertaa loivissa nousuissa irti, mutta muutamalla polkaisulla nämä vedot tyrehtyivät alkuunsa. Iso porukka pysyi koossa rauhallisen alkuvauhdin johdosta aina Mummonmäkeen saakka. Tähän vuoteen mennessä kisan ensimmäiset ratkaisut olivat tapahtuneet aina Mummonmäessä, joten aloin olla erityisen hereillä tuossa vaiheessa. Yllätyksellisesti myös Mummonmäki kiivettiin tällä kertaa hyvin maltillisesti ylös. Olin päättänyt, että tällä kertaa olen oikeilla paikoilla Kinahmi 1 -polkunousun alkaessa. Mummonmäkeä ajoin sijoilla 1-3 koko matkan ja toiset kärkipään kaverit olivat Toni Tähti ja Alges Maasikmets. Ensimmäinen tiukka taistelu käytiin Kinahmi 1:n polulle järjestäytyessä. Paahdoimme Tonin kanssa aika kauan ihan hyvää vauhtia, mutta silti Alges ehti mutkaan ensimmäisenä. Tai ainakin melkein, kun Toni päätti yrittää vielä ihan sisästä Algesin ohitse. Toni taisi vähän jopa osua Algesiin ja näin myös minulle aukesi ovi polulle heti Tonin perään. Olin siis hyvin suunnitelmani mukaisessa tilanteessa - Kinahmi 1 polut edessä ja ei yhtään epävarmaa kuskia edessä! Kisa oli hyvin hallussa!

Kinahmi I päällä karkuun

Päästiin Tonin kanssa kohtalaisen hyvään rytmiin Kinahmin päällä ja Alges jäi jälkeen. Emme ajaneet erityisen kovaa, mutta meno oli tarpeeksi jouhevaa. Jonkin ajan kuluttua takaa alkoi kuulua tuttua ryminää ja tuo ääni tuli Ojalan Henkan pyörästä. Kaverilla oli matkana 120km, mutta ukko halusi ajaa kärkiletkan mukana myös ensimmäiset 60km. Se, kuinka Henkka oli päässyt Algesin ohitse, on minulle edelleen mysteeri. Kinahmintielle tulimme tällä kolmikolla, noin 43 sekuntia ennen Algesia. Holmbergin Jerkku saapui Eskolan huoltoon ja väliaikapisteelle vielä saman verran Algesin perässä. Olin siis kärkikolmikossa, jossa yksi kuski oli eri matkalla. Jalat ja kroppa tuntuivat todella hyviltä ja tuntui, että kiristämisen varaa olisi.

Menoa Kinahmi I päällä laskussa:

 

Kinahmi II - kävelyosuus

Kinahmintien rennon pyörittelyn jälkeen lähestyimme kisan seuraavaa isompaa nousua. Kinahmi II tuli varsin nopeasti vastaan ja mäki nousi mukavasti aina kävelyosuudelle saakka. Itse asiassa myös kävely sujui tällä kertaa mainiosti ja jalat pyörivät nätisti myös kävelyn jälkeen. Kärkikolmikon osalta meno oli selvä: nousuissa saatettiin Tonin kanssa ajaa hetki kahdestaan, mutta Henkka rytyytteli aina alamäissä meidät kiinni. Tällä kolmikolla edettiin aina 40km kohdille saakka. Samalle asfalttitielle, jossa olin vuosi sitten joutunut kärkipaikalta renkaanvaihtohommiin. Kyseessä on tie ennen Tuulivaaran nousua. Nyt renkaat säilyivät ehjänä, mutta Alges ajoi meidän kolmikon kiinni. Niinpä matka jatkui hetken aikaa neljästään, kun lähestyimme Tuulivaaran nousua.

Tuulivaaran nousussa minulla alkoi ilmetä ensimmäisiä kramppiongelmia. Reidet iskivät muutaman kerran ihan lukkoon, mutta päätin jatkaa polkemista niin pitkään, kun olisi yhtään mahdollista - tänään oli päivä, jolloin ei luovuteta kuin pakon edessä! Emme kuitenkaan pystyneet vastaamaan Algesin iskuun Tuulivaaran nousussa, vaan jäimme Tonin kanssa noin 20 sekunnin päähän perään. Onneksemme Tahkollakin ylämäen jälkeen koittaa tasamaata tai alamäkeä. Niinpä melko nopeasti aikaero jämähti ensin paikalleen ja hetken kuluttua aloimme Tonin kanssa saavuttaa Algesia. Olimme pääsemässä yhdessä laskussa juuri Algesin kantaan, kun huomasin edessä vasemmalle kaartuvan mutkan, jossa oli useita teräviä kiviä. Ehdin jo miettiä, että jos johonkin tänään renkaani puhkon, niin se on tuo mutka. Päätin ottaa tuon mutkan varman päälle, mutta Toni antoi mennä kiviä päin vähän turhan varomattomasti. Eipä aikaakaan, kun Tonin takarengas alkoi sihisemään ja Tonin kisa oli siinä.

Pääsin nopeasti Algesin kantaan ja samalla myös Henkka oli taas letkassa. Nyt kärjessä oli taas kolme miestä, mutta Toni oli vaihtunut Algesiin. Enää ei kuitenkaan mennyt kauaa, kun kolmikkoon tuli yllättäen taas muutos. Kisan loppupään ratkaisupaikat alkoivat samalla lähestyä.

Kisan kaksi viimeistä nousua ja ratkaisut tapahtuvat

Tonin jäädessä rengashommiin 40km kohdalla, ei mennyt enää kauaa, niin saimme kärkiletkaan taas uuden kaverin. Juuri ennen Rahasmäen hiekkatieseinää porukkaan tuli mukaan oma valmennettava ja seurakaveri: Jeremias Holmberg. Tiukassa nousussa Alges yritti jälleen irti ja paahdoimme Jerkun kanssa lähellä perässä. Hetkittäin näytti, että eroa syntyy, mutta niin vain saimme aina Algesin uudelleen kiinni. Olimme Jerkun alamäissä huomattavasti nopeampia - olihan meillä täpärit ja Algesilla jäykkäperäinen fillari! Henkka jatkoi tutulla kaavalla ja jätti nousuissa meihin väliä, mutta otti aina meidät kiinni laskuissa. 

Rahasmäen laskussa kohti El Grandea minulla meni reidet totaaliseen kramppiin. Vedettiin mäki alas Jerkun kanssa kuitenkin sellaista haipakkaa, että arvelin Algesin olevan ongelmissa tuossa vauhdissa. Taaksepäin ei ehditty katsella ja tykitin Jerkun perässä sen, mitä kramppaavilla jaloilla pystyin. Algesia ei enää alamäen jälkeen kuulunut, mutta tiesimme, että eroa pitäisi kerätä ennen El Grandea, muuten voisi käydä vielä kehnosti. El Granden alkupään tasaisella osuudella Henkka ajoi taas meidän kärkikaksikon kiinni ja kertoi, että Alges oli joutunut rengashommiin Rahasmäen laskussa. Niinpä voittotaistelu 60km matkalla käytiin minun ja Jerkun välillä!

El Grande - kramppijaloilla ylös

Granden todellinen nousu lähestyi ja minun jalkani alkoivat ilmoitella, että päivän pyöräilyt alkavat olla paketissa. Seisaaltaan en voinut ajaa lainkaan, koska etureidet kramppasivat. Nenää en voinut nostaa kannattimesta, koska takareidet kramppasivat. Minulla oli tasan yksi asento, jossa jalkojen pyörittely oli jollain tapaa mahdollista. Voittosaumani näin melko pienenä, mutta en kuitenkaan luovuttanut! Jerkku iski Granden alettua ja eroaa alkoi tulla hiljalleen aina sekunti kerrallaan. Nousu on kuitenkin pitkä ja myös viimeisessä laskussa on ennenkin tapahtunut kaikenlaista. Jatkoin omaa vauhtiani mäkeä ylös ja maaliintuloajalla oli iso vaikutus myös joukkuekisan kannalta. Granden loppupuolella sain hyvää kannustusta ja mäen laki alkoi lähestyä. Parhaimmat kannustukset tulivat Jerkun lähipiiriltä: "Et saa Jerkkua kiinni! Anna pojan voittaa!". :)

Loppulaskuun lähtiessä ero oli Jerkun hyväksi noin 10 sekuntia. Viimeisen laskun uusi linja oli minulle vieras ja kovaa vauhtia esti myös alati kramppaavat jalat. Tein kuitenkin kaikkeni, mutta niin vain ero kasvoi noin 15 sekuntiin laskun aikana. Enää oli tarjolla loppusuora maaliin, mutta tuollaista eroa ei enää siinä saa millään kiinni. Ei ainakaan näillä jaloilla, jotka räjähtivät isoon kramppiin noin puoli kilometriä ennen maalia. Revin krampit auki polkemalla väkisin ja niinpä pääsin maaliin kohtalaisella erolla Jerkkuun. 

Aika maalissa oli 2:29:43 ja hävisin Jerkulle 24,1 sekuntia. Kolmanneksi maaliin ajoi Maasikmets, jo reilut 3 minuuttia meidän perässä.

Henkilökohtaisen kakkostilan ohelle tiimikisasta meille tuli voitto. Ero ei ollut iso, koska voitto varmistui vain puolen minuutin erolla!

Urheilujuhlan tuntua ja kompakti palkintopolitiikka

Kisan jälkeen vietin aikaa Rosen teltalla ja tankkasin nestettä ja ruokaa menetettyjen jalkojen palauttamiseksi. Palkintojenjako oli edessä illalla klo 19. Oman jännityksensä palkintojenjakoon toi se, että Mondeomme oli pakattu aivan täyteen. Käytännössä autossa ei ollut tilaa juuri paria maitopurkkia enempää ja minun piti varautua siihen, että pääsen matkustamaan kotiin pyörän päällä katolla! Tänä vuonna palkinnot olivat mainiosti kohdallaan ja myös pientä ja kompaktia oli valittavissa! Erityisen Strava-yhteensopiva Garmin edge 1000 ja Fenixin valosetti tulevat varmasti kovaan käyttöön. Tiimikisasta pokkasimme Thulen Proride pyöränkuljetustelineet katolle. 

Voiton jahtaaminen jatkuu minun osalta vuonna 2015! Kiitos kaikille Tahko-viikonloppuun osallistuneille - oli hieno viikonloppu!