Olin normaaliin tapaan ajamassa työmatkafillarillani
työpaikalta kohti kotia. Täällä Hämeenlinnassa on työmatkallani pari pientä
mäen nyppylää. Ensimmäinen mäki nousee itään päin ajaessa junaradan ylittävälle
sillalle ja toinen hieman myöhemmin Hätilän liikekeskukselle saavuttaessa.
Ajelin pyörälläni kohti kotia neljän aikoihin, kunnes
jouduin pysähtymään Verkatehtaan kohdalla punaisiin valoihin. Hetken kuluttua
valot vaihtuivat vihreälle. Starttasin tyylilleni uskollisena maltilla, mutta
kuitenkin oletuksela, että ajaisin 70 metrin päästä alkavaan
nousuun ensimmäisenä. Vielä mitä! Oikealta puski nuori, ehkä reilu
parikymppinen, kaveri väkisin ohitse ja ajattelin, että mikäpäs siinä.
Annoin
kaverin mennä eteen ajamaan, kun näytti olevan kovin kiireinen. Hetkeä myöhemmin ensimmäinen ylämäki alkoi ja kaveri alkoi painamaan kampea ihan tosissaan. Ajelin siinä peesissä ja katsoin vähän ihmeissäni, kun kaveri oikeasti ulosmittaa kaiken, mitä kehostaan saa irti. Mäen
loppupuolella jopa miehen tekniikka hajosi ja pää pomppi n. 30cm ylösalas
jokaisella kampikierroksella. Yritystä oli vähintään 110 prosenttia!
Ehkäpä myös muutamia maitohappoja pääsi kertymään tämän mäkiajajan jalkoihin?
Rullailin siinä perässä ehkä 350 watin tehoilla. Kieltämättä ajoimme mäen ns.
normaaliin työmatkaliikenteeseen nähden ihan kohtalaista vauhtia ylös. Mielessä oli jo seuraava nousu, jossa voisi lisätä tehoja. Minulla ei ekassa mäessä kiire ollut, ja tiukan paikan tullen olisi reisistä löytynyt lisää liki 1000 wattia.
Ensimmäisen mäen laella koin sitten yllätyksen.
Olimme juuri mäen päällä ja ajattelin, että seuraavassa mäessä voisin vähän
kiristää vauhtia. Vielä mitä! Mäen päällä kaveri nosti käden nyrkissä
ilmaan ja alkoi heiluttamaan kättään lähes hallitsemattomasti! Ensin
ihmettelin, että mikä hänelle tuli, kunnes tunnistin liikkeistä aidon
tuuletuksen ilon. Kaveri otti tästä ”mäkikirin voitosta” kaiken irti. Kysäisin siinä pienen hämmennyksen jälkeen, että ”Tuliko
voitto?” Siihen kaveri vastasi onnellisena, mutta hengästyneenä: ”Voitto tuli!”
Harmittavasti keskustelu loppui siihen,
kun kaveri käänsi pyöränsä kaupan pihaan (ehkä kuntosalille) ja tuuletteli
vielä muutamia kertoja jälkeenpäin.
Tuli muuten todella hyvä fiilis itsellekin
tästä toisen ilon aidosta purkauksesta! Nauroin oikeasti ääneen koko loppu
kotimatkan silkasta ilosta! Ehkäpä oli hyvä, ettei kaveri mennyt mäen alla tokaisemaan
minulle: ”kumpi ensin mäen päällä?”. Tuollainen lause minulle on kuin punainen
viitta härälle. Silloin ei enää peesailla. :)
Kuva: Jouni Uotinen
Kyllä veti suun hymyyn juttua lukiessakin :) Jotenkin hauska kuvitella tuo tilanne ja kaveri tuulettamassa "mäkikirin" voittoa. Kyllähän sitä kelpaa tuuletella, kun voittaa moninkertaisen SM-mitalistin, vaikka "kisa" tais ollakin vain hänen tiedossaan :)
VastaaPoistaMyysteriksi jäi, että tiesikö hän edes minun ajaneen perässään. Toisaalta vielä suurempi mysteeri on se, että sattuiko hän tietämään minun taustoja.
PoistaOli miten oli, olen tuolle kaverille pullakahvit velkaa.
Joo ajattelinkin, että tuskin välttämättä tiesi sun taustoja, mutta nuo tuuletukset vaan sopi tilanteeseen hyvin. Molemmille osallisille tuo tilanne varmasti ainakin toi iloa :) Sehän pyöräilyssä on tärkeää.
PoistaKyl määkin tuulettasin... =D
PoistaSinähän olet monta kertaa ollut mäen päällä minua ennen? Harvemmin olet tuuletellut. Toisaalta en muista noilla kerroilla kuulleeni selkeää haastetta: "kumpi ensin tuon mäen päällä"?.. :)
Poista