maanantai 24. syyskuuta 2012

Blogin uusi ulkoasu ja NBF2012 Jyväskylässä

Monet ovat varmasti huomanneet, että blogin ulkoasu koki aika suuren muutoksen tuossa viikko sitten. Syyt muutokseen olivat lähinnä käytännöllisyyteen ja luettavuuteen liittyviä. Pidempiä blogitekstejä on yksinkertaisesti helpompi lukea vaalealta alustalta, kun teksti on perinteiseen tapaan tummaa. Näiden kahden seikan ollessa toisin päin erityisesti tekstin korostukset, kuten lihavointi uppoaa tekstin sekaan ja näin esim. nimien bongaaminen on tekstistä vaikeaa. Tällä ulkoasulla mennään siis eteenpäin ainakin vähän aikaa.

Teetin blogin ulkoasusta myös hiljaisen kyselyn tuossa blogin sivupalkissa. Selkeä enemmistö oli muutoksen puolella, joten siinäkin suhteessa muutos oli perusteltua toteuttaa. Mitähän niitä tekstejä minulla oli muuten rästissä kirjoitettavana? Koeten vähän ryhdistäytyä tässä asiassa nyt iltojen pimetessä ja lehtien laskeutuessa jo valmiiksi liukkaiden kivien ja juurien päälle metsäpoluilla.

Fillarointiin liittyen on mainittava, että syksy on alkanut olla kokoajan kiireisempää muun elämän osalta. Vauva kasvaa huimaa vauhtia ja kotona riittää aina hommaa työpäivien jälkeen. Syksyn sateet ovat osaltaan vaikeuttaneet pyöräilylenkkien läpivientiä, mutta myös parit työreissut ovat sattuneet juuri kriittisiin viikonpäiviin, kun lenkki muutoin olisi ollut tehtävissä. Onneksi osa työreissuista on yksinkertaisesti loistavia. Tähän kategoriaan menee viimeviikon seminaaripäivät Jyväskylässä. Jyväskylässä järjestettiin Nordic Business Forum, johon sain onnekseni työn puolesta osallistua. Puhujat Forumissa olivat aivan mielettömiä ja yllättävää kyllä, kun yrittäjyydestä puhutaan, on kieli yleensä samantapaista kilpaurheilun kanssa. "Aina pyrimme kehittymään", "kaikki markkinoilla on voitettavissa" ja "yhtenäisenä tiiminä menestymme" ovat lauseita, jotka ovat tuttuja etenkin urheilupuolelta. Myös pyörälläajamisen taito oli ilahduttavan usein esimerkkeinä maailman huippupuhujien puheissa. Niin kuin yrittäjyydessäkin, on ensimmäisten kaatumisten jälkeen jatkettava pääpystyssä eteenpäin. Ennemmin tai myöhemmin pyöräily (tai liiketoiminta) voi sujua jo niin hyvin, että ensin on voitettavissa kotimaan markkinat ja lopulta myös maailman kärkiporukat.

Täytyy kyllä myöntää, että pieni yrittäjäliekki syttyi jälleen myös minun sisälläni. Ehkäpä pääsen tyydyttämään tätä yrittäjäminääni myös nykyisessä työtehtävässäni lähitulevaisuudessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Maltatko vielä kirjata kuvan tekstin, niin tiedän sinun olevan ihminen