Blogin uusi ulkoasu ja NBF2012 Jyväskylässä

Monet ovat varmasti huomanneet, että blogin ulkoasu koki aika suuren muutoksen tuossa viikko sitten. Syyt muutokseen olivat lähinnä käytännöllisyyteen ja luettavuuteen liittyviä. Pidempiä blogitekstejä on yksinkertaisesti helpompi lukea vaalealta alustalta, kun teksti on perinteiseen tapaan tummaa. Näiden kahden seikan ollessa toisin päin erityisesti tekstin korostukset, kuten lihavointi uppoaa tekstin sekaan ja näin esim. nimien bongaaminen on tekstistä vaikeaa. Tällä ulkoasulla mennään siis eteenpäin ainakin vähän aikaa.

Teetin blogin ulkoasusta myös hiljaisen kyselyn tuossa blogin sivupalkissa. Selkeä enemmistö oli muutoksen puolella, joten siinäkin suhteessa muutos oli perusteltua toteuttaa. Mitähän niitä tekstejä minulla oli muuten rästissä kirjoitettavana? Koeten vähän ryhdistäytyä tässä asiassa nyt iltojen pimetessä ja lehtien laskeutuessa jo valmiiksi liukkaiden kivien ja juurien päälle metsäpoluilla.

Fillarointiin liittyen on mainittava, että syksy on alkanut olla kokoajan kiireisempää muun elämän osalta. Vauva kasvaa huimaa vauhtia ja kotona riittää aina hommaa työpäivien jälkeen. Syksyn sateet ovat osaltaan vaikeuttaneet pyöräilylenkkien läpivientiä, mutta myös parit työreissut ovat sattuneet juuri kriittisiin viikonpäiviin, kun lenkki muutoin olisi ollut tehtävissä. Onneksi osa työreissuista on yksinkertaisesti loistavia. Tähän kategoriaan menee viimeviikon seminaaripäivät Jyväskylässä. Jyväskylässä järjestettiin Nordic Business Forum, johon sain onnekseni työn puolesta osallistua. Puhujat Forumissa olivat aivan mielettömiä ja yllättävää kyllä, kun yrittäjyydestä puhutaan, on kieli yleensä samantapaista kilpaurheilun kanssa. "Aina pyrimme kehittymään", "kaikki markkinoilla on voitettavissa" ja "yhtenäisenä tiiminä menestymme" ovat lauseita, jotka ovat tuttuja etenkin urheilupuolelta. Myös pyörälläajamisen taito oli ilahduttavan usein esimerkkeinä maailman huippupuhujien puheissa. Niin kuin yrittäjyydessäkin, on ensimmäisten kaatumisten jälkeen jatkettava pääpystyssä eteenpäin. Ennemmin tai myöhemmin pyöräily (tai liiketoiminta) voi sujua jo niin hyvin, että ensin on voitettavissa kotimaan markkinat ja lopulta myös maailman kärkiporukat.

Täytyy kyllä myöntää, että pieni yrittäjäliekki syttyi jälleen myös minun sisälläni. Ehkäpä pääsen tyydyttämään tätä yrittäjäminääni myös nykyisessä työtehtävässäni lähitulevaisuudessa.

XCM SM Kilpailut 16.9.2012 - Kisaraportti

Valmistautuminen kisaan oli lyhesti ilmaistuna vaikea. Lenkkejä kisaa edeltäviltä viikoilta oli todella vähän ja viimeisen viikon oikeiksi treeneiksi jäi torstainen 3 x8min vk/mk vedot 50km lenkin yhteydessä. Perjantain olin koko päivän viettämässä työpäivää ja lauantain valmistavaksi lenkiksi jäi fillarointi kauppaan. Kunnollista valmistavaa lenkkiä tai pitkää pk-lenkkiä en ehtinyt ajaa viimeiseen 5 viikkoon kertaakaan, joten kestävyyspuoli oli kisaan lähdettäessä iso arvoitus. Muutoinkin valmistautuminen poikkesi merkittävästi minulle tavallisesta "kaikki irti" valmistautumisesta, jossa keholle ei varmasti jää epäselväksi, että sen pitää olla valmiina pyöräilyyn myös kisapäivänä.

Kilpailun ennakossa jo kaavailin, että kisasta tulee vauhdikas ja todella kovatasoinen. Vaikka ajo onnistuisi, oli mahdollista löytää itsensä sijoitusten 10 ja 15 väliltä. Niin kävi minulle tänään, vaikka pieniä kramppihuolia lopulta olikin.

Kisa lähti alusta vauhdikkaasti, mutta ei mitään maksimivauhtia. Itse ajelin kisan numerolla 14 (olisikohan onnennumero, mietin sen saadessani).

Lähtö Kuva: Antti Rantalahti

Kaikki tiesivät, että reitin helppouden takia kärkimiehenä antaa rutkasti tasoitusta peesaajiin verrattuna. Pääryhmä oli suuri ja pysyttelin top 10 sisällä koko matkan ajan. Kulomäen jyrkkään seinään saapuessa Jukka Vastaranta lähti nousuun ensimmäisenä ja Jussi Veikkanen seurasi perästä. Mäen päällä Jussi joutui renkaanvaihtohommiin. Itse nousin mäen päälle lopun talsien noin sijalla 5. Jukka oli pienen välimatkan päässä Pökälän kanssa karussa, mutta Henkka Ojalan ja Sami Tiaisen avulla pääsin pienen porukan kanssa nopeasti kärkikahinoihin takaisin. Porukassa oli noin 10 ukkoa ja vauhdista vastasi kierroksen loppuvaiheessa lähinnä Samuli Saarela. Ensimmäinen kierros taittui 55minuutissa ja porukkaa oli kierroksen vaihtuessa varmaan 10-20 miestä.

Eka kierros takana, Sami, Juha Kangaskokko, minä Kuva: Antti Rantalahti

Toinen kierros jatkui Samulin vetohommien turvin kohtalaisen hyväkyytisenä. Pysyin helpohkosti peesissä, mutta olotila muutoin oli vähän häilyvä. En tiedä, oliko näin kova  kisa pieni shokki keholle, kun pääkoppa ei meinannut pysyä hommassa mukana. Oli kokoajan vähän heikottava olo, eikä sellainen pirteä, mihin olen kisoissa tottunut. Kulomäkeen saavuimme vielä tällä isolla kokoonpanolla. Oli selvää, että nousussa porukka räjähtäisi kappaleiksi. Niinhän siinä sitten kävi, että tässä nousussa tapahtui kisan ratkaisu. Nousuun Jukka pisti kaiken peliin ja oli selvästi kärjessä mäen päällä. Pökälä pystyi seuraamaan lähietäisyydellä, mutta me muut jäimme vähän kauemmaksi. Taisin nousta mäen päälle kolmantena, mutta en pystynyt yhtään kirimään kärkikaksikkoa kiinni. Tiimikaveri Henkka laski vauhdilla ohitseni ja sai kuin saikin karkulaiset kiinni. Näin mitalikolmikko oli muodostunut ja perässä seurasi meidän letka, johon kuuluivat, Kimmo Kananen, minä, Saarela, Tiainen, Samuli Visuri, Kangaskokko ja Samuel Halme.  Tarjolla oli siis sijat 4-10. Näin mentiin aina kierros maaliin saakka.

Kolmannella kierroksella ajo jatkui entisellään ja Kangaskokko alkoi viihtymään enemmän ja enemmän keulamiehenä. Samin kanssa pohdittiin, että näinköhän selviäisin maaliin ilman kramppeja.. Kulomäki tuli taas melko pian vastaan ja lähdin meidän letkan kolmantena nousuun. Pääsin mäen ajamalla ylös saakka ja ehdin nousussa kohota letkan kärkeen. Mäen päällä sydän hakkasi  maksimilukemat neljään vuoteen (186) ja minun oli pakko lähteä alamäkeen kevyesti rullaillen. Juha tykitti siinä alamäessä karkuun ja minä tarrasin Visurin peesiin. Hetken kuluttua myös Sami tuli mukaan. Kimmo jäi Kulomäkeen suoristelemaan kramppia. Kaikki näytti ihan hyvältä tässä vaiheessa ja arvelin taistelevani ihan hyvin sijasta 4.  Jossain vaiheessa siinä Valtteri Repo nousi porukkaan mukaan ja otti siten Kimmon paikan meidän top 10-letkassa. Ehdin juuri toivottaa Vallun tervetulleeksi, kunnes seuraavassa  loivassa nousussa tunsin ikävää nykimistä vasemmassa takareidessä. Ehkä sekunti myöhemmin pikkunykiminen muuttui 1000-kertaiseksi ja takareisi kramppasi ihan lukkoon. Ajo piti keskeyttää, koska lihas väänsi jalan 90-asteen kulmaan, eikä ajaminen ollut mahdollista. Siinä sitten letka meni menojaan ja jalka jatkoi järkyttävän kovaa kramppiaan reilun minuutin ajan. Pyörän päälle hyppääminen oli mahdotonta, saatikka polkeminen. Jokainen kammenkierros nappasi takareiden jumiin heti! Seisoskelun jälkeen pääsin jatkamaan matkaa hisssuttelemalla eteenpäin. Pian takaa tuli ohitse tiimikaveri Jerry, joka kertoi myös kärsineensä krampeista. Nyt vauhti oli jo parempaa ja pääsin peesissä jonkin aikaa tuskaillen ja vähän myöhemmin ajoni alkoi taas sujua. 

Noin 6km ennen maalia näimme, että takaa tulee Veikkanen mukanaan Kimmo. Otettiin sitten Jerryn kanssa järki käteen ja hypättiin tähän junaan mukaan ja kisakeskus alkoikin lähestyä vauhdilla siinä Jussin peesissä ajellessa. Omat jalat vertyivät taas hyvään iskuun ja olisin voinut iskeä maalin lähellä tiukasti tämän porukan sijoituksista, mutta peesailemalla ei ollut oikein intoa kiriä ahkerinta vetomiestä vastaan. Jarruttelemalla sain ylitettyä maaliviivan juuri Jussin takana pysyen. 

Maali Kuva: Antti Rantalahti

Maalissa sijoitukseni oli 12. ja eroa kärkeen muodostui 5 minuuttia - yllättävän vähän pitkä hissuttelu huomioiden. Meidän alkuperäisen letkan (sijat 4-10) nopein oli lopulta Vallu, joka kuittasi kirillään sijan 4. Kärkikolmikko saapui maaliin järjestyksessä Ojala, Pökälä ja Vastaranta. Henkka ratkaisi pelin ennen viimeistä lyhyttä polkua, kun Pökälä oli ajautunut kärjestä vähän ajolinjalta leveäksi. Jukka kärsi krampeista ja tipahti kärkikaksikon porukasta aikaisemmin.

Omalta kohdaltani ajo oli lähellä maksimia vähäiset treenit huomioiden. Oli yllättävää, että varsinkin Kulomäessä olin vahva ja vähän pirteämmällä kunnolla olisin voinut iskeä kakkoskierroksella helposti Henkan kyytiin siinä laskussa. Nyt kuitenkin pitkien lenkkien puute näkyi suorituksessa kramppeina, joten pääsyy tulokseen löytyy suoraan peiliin katsomalla. 

Nyt katseet suunnataan lokakuun puoliväliin ja cyclocrossin SM-kisoihin!

XCM SM-kilpailut 16.9.2012 - Nopeita junia ja pysähtyneitä hetkiä

Kisat takana ja keho kesti menoa hyvin aina 2h20 min. Sitten tuli ohjelmaan vanha minua kuvaava sanonta: "Nopeasti, mutta epävarmasti" ja onhan minut joskus tunnettu lempinimellä kramppiolmi. :)

Viimeisen kierroksen Kulomäen päälle kelailin sijoituksella 4 ja en olisi koskaan uskonut, että vain 5 min myöhemmin joudun olemaan tykityskisassa 2min paikallaan takareiden superkrampin johdosta. Maaliin pyörittelin Veikkasen Jussin, Kanasen Kimmon ja Jerry Oksmanin porukassa. Kolme jälkimmäistä olivat ns. kramppipartio, jotka Jussi kokosi viimeisellä kympillä oman rengasrikkonsa johdosta vasta tässä vaiheessa.

Tiimikaveri Henkka vei koko potin tällaisella radalla, vaikka mies tunnetaan täysin juurakko- ja kivikkomiehenä - isot onnittelut!!!

Kunnon raportti tulloo myöhemmin!

XCM SM-kilpailut 16.9.2012 Hyvinkää - mestarit areenalla ennakko

Huomenna kilpaillaan kauden mtb maraton (XCM) Suomen mestaruudesta Hyvinkäällä. Poikkeuksellisen kilpailusta tekee rata, joka on todella nopea ja teknisesti helppo. Voidaan jopa puhua hiekkatieajon Suomen mestaruuskisasta.

Ehkäpä tästä syystä tai monien sattumuksien summana kilpailuun osallistuva joukko on kovempi kuin koskaan aikaisemmin. Erittelen tässä kilpailuun ennakkoon kovia kuskeja miesten sarjasta ja useat jäävät vielä nostamatta esille. Ajajat aakkosjärjestyksessä.

Halme Samuel (U23 XCO SM-hopeamitalisti 2012. Voimakas ajaja helpossa maastossa, tempotykki.)

Kananen Kimmo (Finlandia MTB voittaja 2012. Mitalisuosikki - Jäätävä tasamaan, ylämäkien ja kirien tykittäjä.)

Kangaskokko Juha (XCM SM pronssimies 2011. Mitalisuosikki - Kova ja kokenut SM-kisojen vakiomitalisti)

Lehtinen Sakari (XCO SM pronssimies 2012. Kotiradallaan ajava tekniikkataituri, saletisti nopea myös Kulomäessä.)

Miettinen Olli (Blogin kirjoittaja, vaipanvaihtaja, XCE SM-mestari 2012. Ikuinen altavastaaja ja minimaalinen yllätysmomentti.)

Niemi Jarkko (Maantie SM voittaja 2012. Tasamaan maantiejyrä, tämä rata voisi sopia Jarkolle..)

Ojala Henri (Kansallisten kisojen hallitsija kaikissa maastolajeissa 2010-2012. XCE hopeamitalisti 2012. Mitalisuosikki - Myös tällä helpolla radalla, vaikka ei tunne varmasti oloaan kotoisaksi hiekkatiellä.)

Pökälä Samuel (U23 XCO SM voittaja, Paritempo SM voittaja 2012. Mitalisuosikki - Voimakkaana kuskina, jolla ei ole heikkouksia missään. Harhaan ajaessaan löytää varmasti takaisin reitille.)

Repo Valtteri (XCO SM hopeamitalisti 2012. Mitalisuosikki - monipuolinen helppojen ratojen erikoismies.)

Rossi Jussi (XCO SM voittaja 2012, XCM hallitseva mestari. Mitalisuosikki - Monipuolinen ja voimakas kuski kaikenlaisessa maastossa ilman heikkouksia.)

Sohkanen Simo (XCM 2012 cupin johtaja. Suosikki - teknisten ratojen erikoismies, joka ei ehkä ihan ole kotonaan hiekkatiepeesailussa.)

Tiainen Sami (Kortteli SM-mestari 2012, CC SM voittaja 2011. Mitalisuosikki - Voimakas, sitkeä ja nopea kuski helpoille radoille ja ylämäkiin. Jaksaa varmasti maaliin saakka, jos pääsee porukasta irti.)

Vastaranta Jukka (XCM EM hopeamitalisti 2011, Voittajasuosikki - Maailmanluokan XCM ajajana ylivoimainen suosikki.)

Veikkanen Jussi (Suomen ainoa miespuolinen pyöräilyedustaja Lontoossa 2012. Mitalisuosikki - vahva ajaja, joka maantiepyöräilyurastaan huolimatta on kova maastossa. Ehkäpä Jukan kovin haastaja sunnuntaina.)

Tässä siis 14 kuskia, jotka ilmoittautumislistalla nousivat sekunnissa silmiin. Todella kovaa porukkaa ja vielä tällaisella radalla, jos pienillä kuntoeroilla on todella vaikea tehdä ratkaisuja. Huh huh, millainen kisa tulossa!

Yksin pyöräily säällä kuin säällä - asenne ratkaisee

Olen lähes kaikki lenkit viimeisen 10 vuoden aikana joutunut ajamaan yksin. Treenikavereita on ollut paikkakunnilla vähänlaisesti tai aikataulut eivät ole muutamien enemmän ajavien kanssa vain natsanneet. Joskus sitä miettii, että miten ihmeessä sitä jaksaa Suomen kaltaisissa sääoloissa ajaa pyörää vuodesta tai jopa vuosikymmenestä toiseen. Pimeää aikaa on 8 kuukautta ja vettäkin tiputtelee vähintään tarpeeksi usein. Talvet parhaimmillaan kruunautuvat viikkojen pituisilla paukkupakkasjaksoilla.

Soppaan kun lisätään vielä se, että en treenaile sisällä, enkä ole koskaan käynyt spinnigissä. Ehkä juuri tästä johtuen en vuosittain pääse sellaisille tuntimäärille, jotka ovat tavallisesti pyöräilypiireistä tuttuja. Vähän vähemmillä mennään, mutta silloin kun treenataan, tehdään se kunnolla.

Yksin treenaamiseen olen kehittänyt pari pikkujuttua, jotka helpottavat asennoitumista näissä oloissa. Fillarilenkeillä tuulisina päivinä syksyllä ja kevään kylmillä säillä auttaa kummasti, kun päättää ja vakuuttaa itselleen, että lenkillä on kokoajan myötätuuli ja alamäki. Tämä on muuten myös oivaa lääkettä lenkkien keskinopeuksille. Ainakaan maantien laitaa ei pysty alle 30km/h vauhdeilla etenemään, koska pyörä kiitää myötäisessä väkisinkin kovempaa.

Ylämäistä sen sijaan olen aina pitänyt. Jotenkin minulla päässä naksahtavat asiat kohdalleen, kun mäki sattuu kohdilleen. Tänään tuli mieleen, että ehkäpä ylämäet eivät niin kummallisia olekaan. Eikös ne ole ihan tasamaata, jotka vain sattuvat olemaan jossain tietyssä kulmassa.

Vaikka näillä fillarointivuosilla tulee sateella ajoa välteltyä aika reippaasti, niin aikanaan piti siihenkin kehittää pieni sparrausajatus. Samalla ajatuksella tai oikeastaan sopimuksella myös työmatkat tulee ajettua pyörällä myös sateella. Sadepäivinäkin pyörään koskeminen luonnistuu, kun tekee itsensä kanssa sopimuksen, että lähtee lenkille tai töihin pyörällä niin kauan, kuin iho pitää vettä. Nopeasti sitä sitten huomaakin, että onnistuuhan se ajo myös sateella ja se saattaa olla hetkittäin jopa mukavaa (mutta ei enää näillä vuosilla - tai ehkä kerran kesässä on ihan ok.. kun on vähintään 28 astetta lämmintä).

Asenne ratkaisee - tsemmiä syksyn treeneihin kaikille!

Erilainen MTB-kokemus tiedossa Hyvinkäällä 16.9.2012

Kävin tänään tutustumassa Hyvinkään tulevaan MTB Maratonin SM-kisareittiin. Lähtö on perinteiseen tapaan Puolimatkan koululta, jonne täältä Hämeenlinnasta ehtii noin puolessa tunnissa autolla. Hieman siis nopeammin, kuin aikanaan Joensuusta.

Kisareitti tarjoaa suomalaiseen maastopyöräilyyn aivan uudenlaista kokemusta. Reitti on teknisesti äärettömän helppo ja uskomattoman kovavauhtinen. Reitti on ajettavissa ihan aloittelijasta lähtien ja sadekaan ei saa pohjaa ajokelvottomaksi. Pääosa reitistä, noin 90%, on kovapohjaista hiekkapintaista ulkoilureittiä. Ei siis purua, vaan napakkaa hiekkapohjaa. Ihan virallista polkua 27km reitillä on vain pari kilometriä. Mäkeä reitillä on vähänlaisesti, mutta sen kerran kun mäkeen päästään, niin sitten saadaan ajaa tosissaan. Kulomäki oli minun pyöräilyurani tiukin nousu koskaan. Saa nähdä, meneekö enää kolmannella kierroksella sunnuntaina ajamalla ylös, vai pitääkö kramppivaaroissa talutella.

Tällä radalla on mahdollista ajaa kärjen osalta lähes 30km/h keskivauhdilla koko kisa! Nyt ei tarvitse lähteä Viron puolelle ajamaan hiekkateitä, vaan sitä on tarjolla viikon kuluttua sunnuntaina Hyvinkäällä. Kaikki mukaan - ei tuolla kuitenkaan maantiepyörällä kilpailua voittaisi!

Viikossa kuntoon - jälleen kerran

Ja se viikon ensimmäinen päivä on tänään!

Tänään sunnuntaina on tasan viikko XCM SM-kilpailuihin. Viimeiseen kahteen viikkoon kertyneet 3 pyörälenkkiä ja (useammat yölliset jumppapalloilut vauva sylissä) eivät ole olleet ihan sitä kisavalmistautumista kisoihin, mitä olin ennalta suunnitellut. Koh i noor-kisojen huono jalka selittyi lopulta jollain oudolla keuhkoputkipöpöllä ja pienellä kuumeilulla, joka onneksi tässä vaiheessa alkaa helpottamaan.

Tänään oli määrä ajaa ensimmäinen kisaan valmistavista kohdennetuista treeneistä. Tuli pyörittyä vaihtelevalla vauhdilla Hämeenlinnan polkuja ristiin rastiin yhteensä 73 km edestä. Noh, oli siellä välillä tiepätkääkin, ei täällä ihan noin paljoa niitä polkua putkeen ole. Meno oli niin hurjaa, että kerran takarenkaassa oli kiinni kahden tuuman rautanaula - puhkihan renkula meni ja tuli todettua, että vanha minipumppu ei ole enää kisakunnossa. Kyseinen minipumppu oli parempi renkaan tyhjennyshommissa kuin täyttämisessä. Onneksi seudun fillarimiehillä oli tarvittava määrä varusteita mukana, ja ei tarvinnut jäädä Hattulan perämetsiin puolta tuntia kauemmin kökkimään.

Huomenna olisi tarkoitus mennä Hyvinkäälle katsomaan, että millaista baanaa on viikon päästä kisassa luvassa. Tänään kuulin huhua, että kisassa saattaa olla kunnon vauhtia tiedossa. Suomen kärjestä maantiepuolelta tuttuja (pro-)kavereita on tulossa kisaamaan syksyistä maastoa Hyvinkäälle.

Jabba on ollut syksyisessä metsässä huippu peli! Omalla mutu-tuntumalla sanoisin, että tällä pyörällä vaikeat märät polut kulkevat muutaman asteen kovempaa kuin aikaisempien vuosien pyörillä. Lähtisiköhän sitä viikon päästä Hyvinkäälle pyörittelemään kisaa 130mm täpärillä..

Huippukuntoon syksyksi - kauden toinen kuntopiikki?

Niin on tämäkin vuosi kääntynyt jo syyskuun puolelle ja viimeistään nyt alkaa olla ajankohtaista pohtia, kuinka syys- ja lokakuun kisoihin riittää kuskissa kuntoa ja potkua. Itse asiassa näin myöhäisessä vaiheessa aiheen miettimisen kanssa alkaa olla tulipalokiire, sillä toiminnallinen reagointi olisi syytä aloittaa viimeistään elokuun puolivälin tienoilla.

Tässä vaiheessa muistutan, että tämän tekstin sisältö noudattaa suomalaisen kilpakuntoilijan valmistautumista ja tällä tekstillä ei ole suoraa yhteyttä huippu-urheilun kanssa. Tämän tekstin tiimoilta mietitään, kuinka rajallisella vuosittaisella (esim. 300-400 tuntia) harjoittelumäärällä voidaan kuntoa vielä kohottaa syksyn aikana. Parhaimmillaan kuntoilija saavuttaa syksyllä koko kauden kovimman iskunsa, eikä pitkän kauden väsymys pääse yllättämään. Henkilökohtaisesti olen parina edellisenä kautena onnistunut löytämään syksyn tärkeisiin kisoihin kauden parasta iskua. Vuosi sitten XCM SM-kilpailuissa kunnon ajoittaminen mahdollisti hopeasijalle ajon kauden matalimmilla keskisykkeillä. Ajo vain oli helpompaa kuin kertaakaan aikaisemmin kauden aikana.

Tässä joitain ajatuksia, joiden avulla kauden huippukunto saattaa osua syksyyn:

1.)    Jaksota pitkä kausi kahteen (tai kolmeen) osaan

Suomessa pyöräilykilpailuissa pärjääminen syksyllä on yleisesti kiinni väsymystä vastaan taistelusta. Syksyn kisoissa potin korjaa yleensä ajaja, joka on vähiten sippinä kauden rasituksista, jolla motivaatio on vielä kohdallaan ja treenit on tehtävissä iltojen pimetessä laadukkaasti.  Tähän tavoitteeseen on vaikea päästä, jos on jo toukokuussa lähellä huippukuntoa ja pyrkii pitämään tasonsa läpi kauden ilman selkeää kesälomaa pyöräilyn parista. Toukokuun alusta aina lokakuun puoliväliin saakka aikaa kertyy 5,5 kuukautta, joka kuntoilijan treenimäärillä on lähes mahdoton yhtälö selvitä intensiivisestä kokonaisesta kaudesta ilman syksyistä väsymystä. 

Jos kausi on ollut yhtenäinen ilman pidempiä urheilutaukoja, on maastopyöräilijän järkevää jaksottaa kausi kahteen osaan. Aikaisempina vuosina kauden jaksotus on ollut helpompaa, kun XCO SM-kilpailut ajettiin vielä elokuun puolella ja heinäkuu oli käytännössä vapaa kaikista maastopyöräilykilpailuista. Tuolloin kauden ensimmäinen jakso oli helposti päätettävissä Tahkolle, jonka jälkeen parin viikon pyöräilyloman jälkeen alettiin nostamaan kuntoa ensin viikon kahden peruskuntojaksolla ja sen perään kisoja kiertäen kunto virittyi elo- ja syyskuun tärkeisiin kisoihin. Toisaalta tällä reseptillä kausi alkoi painaa tavallisesti syyskuun puolivälissä, eli juuri XCM SM-kisojen aikoihin ja lokakuulla ajettavat cyclocrossit olivat jo totaalista selviytymistaistelua. Mikäli lajivalikoima ei kata kaikkia metsän puolella ajettavia kansallisia kisoja, on oman jaksamisen ylläpito toki helpompaa. Nykyisin heinäkuu on kilpailutoiminnaltaan aikaisempia vuosia aktiivisempi ja kuun loppupuolella ajetaan vielä XCO SM-kilpailut. Tämän lisäksi elokuu ja loppukausi on maastopyöräilyn näkökulmasta hyvin vilkasta aikaa, joten kunnon ylläpito huipussaan on todella haasteellista. Tähän auttaa kauden jaksottaminen selkeästi kahteen osaan.

2.)    Merkitse syksyn tavoite- ja päätöskilpailu ajoissa kalenteriin

Kilpailevan kuntoilijan näkökulmasta keskeiseksi muodostuu tärkeimpien kilpailujen merkitseminen ajoissa kalenteriin. Milloin ja missä kilpailussa ajattelin olla syksyllä huippukunnossa? Tiedosta itsellesi myös, milloin kausi päättyy, jonka jälkeen huippukunnon esiin nouseminen ei olisi enää mielekästä.  Tärkeän kilpailun nostaminen esiin helpottaa syksykunnon kohottamista ja motivoitumista.

3.)    Keskustele syksyn tärkeistä kilpailuista ja treenijaksojen ajankohdista perheen kanssa

Mikäli kotona on perhettä, kannattaa syksyn yksittäiset tavoitekilpailut ottaa ajoissa yhteisesti päätettäväksi ja keskustella perheen piirissä treenin yhtenäisyyden tärkeydestä kilpailua ajatellen. Kilpakuntoilijalle treenilupa tulee kotoa huomattavasti helpommin nostamalla esimerkiksi kaksi kolmen viikon jaksoa vuodesta esiin harjoittelupainotteisesti, jolloin voi lupailla elävänsä ja urheilevansa 43 jäljelle jäänyttä viikkoa siviilielämän ehdoilla.  

 

4.)    Pidä selkeä lepojakso (1-2vk heinä- tai) elokuun aikana

Pitkän kauden jälkeen kroppaa ja varsinkaan päätä ei välttämättä saa harjoittelua koventamalla uuteen nousuun. Pahimmillaan ajo alkaa maistua todella puulle ja sateessa ajaminen lämpöisen kesän jälkeen ei miellytä. Tuoretta oloa on miltei mahdoton saavuttaa ilman selkeää lepojaksoa, jossa korppa ja pää saavat rauhassa levätä.  Lepojakson tärkein tehtävä on saada palautettua korvienväli ja kroppa jälleen tarpeeksi tuoreeksi ottamaan treeniä vastaan. Mikäli kuntopiikkiä rakentelee aina lokakuulle saakka, on lepojakson oikea aika elokuussa. Motivointikeinot poikkeavat ihmisestä riippuen. Toiselle ajajalle lepojakso pitää olla elämää täysin erossa pyöräilystä, kun joku toinen lataa akkujaan lepojakson aikana katselemalla netistä edellisen kauden vastaavien tapahtumien kuvia ja videoita. Myös tulevan kauden pyörävalinnat saattavat saada syksyisen pyöräilybuumin uuteen lentoon, vaikka kalustoa uusisikin vasta seuraavana keväänä.  

5.)    Aloita treenaaminen lepojakson jälkeen maltilla, mutta tarpeeksi pitkäkestoisesti

Viikon tai kahden lepojakson jälkeen on syytä käynnistellä konetta muutaman päivän ajan maltillisesti. Ajo voi tuntua alkuun todella tahmealta ja jo parin tunnin lenkillä voi kohdata ikäviä ongelmia energian riittävyyden kanssa. Maltillisen pk-ajelun ideana on nimenomaan käynnistää keho uudelleen ottamaan treeniä vastaan ja aktivoida myös kilpavauhdin toimintoja.  

6.)    Merkitse kalenteriin sopivat pääkilpailua edeltävät treenikisat ja/tai simulaatiotreenipäivät - ja pidä niistä kiinni

Kesäkauden jälkeen peruskuntolenkkejä ei tarvitse pitää ainoina harjoitteina kovinkaan kauaa. Kunto on kesän jälkeen kohdallaan, joten tehoharjoituksien pariin voi siirtyä jo muutamien pk-lenkkien jälkeen.  Kisojen ajaminen ja paikalliset tempoajot (maantiellä ja maastossa) toimivat hyvinä kunnon terävöittäjinä. Älä huoli, jos pyörä ei heti ensimmäisellä kahdella viikolla kulje kesän huippuvauhtia. Tarkoitus on kohdentaa kunto nousevana juuri tavoitekilpailuun. Syksyn ajan pahimpia ongelmia kunnolle aiheuttaa lukuisten lenkkien väliinjättäminen pään väsymisen ja motivaation uupumisen johdosta. Motivaatioväsyminen on toisaalta osattava tunnistaa todellisesta kropan uupumistilasta.

7.)    Harjoittele sovittu treenijakso määrätietoisesti ja kurinalaisesti – nauti ajamisesta ennen talvea

Syksykaudella kunnon kohottaminen edellyttää määrätietoista otetta harjoitteluun. Kun ajankohta treenijaksolle on tiedossa niin itsellä kuin perheelläkin, on treenaamisen järjestäminen helppoa. Parhaimmillaan lepojakson ansiosta keho alkaa toimia syksyllä todella hyvin ja kovistakin tehoharjoituksista palautuminen on nopeaa. Tämä mahdollistaa treenaamisen melko kovana aivan päätavoitteena olevan kilpailun lähistölle saakka. Asenne ratkaisee lenkeillä todella paljon. Muista, että syksyllä kaikki on mahdollista ja nousukunnossa oleva urheilija pärjää varmasti hienosti laskukunnossa taistelevien kisatovereiden kanssa!