tiistai 29. syyskuuta 2015

Maastoduathlon SM-kilpailu 2015 Iisalmi – triathlonkisat päätökseen voitolla

Kauden toiseksi viimeinen kilpailu käytiin lauantaina Iisalmessa. Maastoduathlonin SM-kilpailuissa reitit koostuivat vaihtelevista polkupätkistä ja ulkoilureiteistä. Radalla oleva kosteus toi sopivasti lisähaastetta jo muutenkin rankkaan lajiin. Tavoitteekseni olin asettanut urheilullisen suorituksen, joka tarkoittaa oman suorituskyvyn ulosmittaamista ilman laiskottelujaksoja. Tuloksellisesti korkean intensiteetin kisasuorituksella oli mahdollisuus taistella koko kilpailun voitosta.

Kilpailulajien rytmitys oli minulle vieras ja aiheutti pientä ajatustyötä optimaalista suoritustapaa pohtiessa. Triathlonissa pääsee uinnin jälkeen tuoreilla jaloilla pyöräilemään. Lauantain kisassa vedettiin kolme suoritusta kahdella lajilla ja uintiosuus olikin korvattu 7,8km maastojuoksulla. Kuinka usein olen juossut täysillä lämmittelyissä ennen pyöräilyä? Aivan oikein, en koskaan! Paperilla siis aivan mahdotonta myrkkyä minun jaloilleni, joita olen yrittänyt säästellä juoksutreeneiltä parhaan kykyni mukaan (edelleen tammikuusta lähtien viikoittaiset määrät pyörivät noin 30min/vko tasolla). Aloittavan maastojuoksuosuuden jälkeen oli vuorossa 15km maastopyöräily ja kilpailu kruunattiin vielä toisella juoksuosuudella, jolla oli pituutta 5,2km. Kilpailuun lähtiessä minulla ei ollut tarkkaa käsitystä optimaalisesta juoksuvauhdista, jonka jälkeen pääsisin pyörän päälle riittävän hyvissä voimissa. Näin ollen päädyin seuraamaan tilannetta ja erityishuomio kohdistui toisiin yleisen sarjan kavereihin. Vaikka tavoitteena olikin pitää koko kilpailun ajan kovaa intensiteettiä, niin suoranaiseen hölmöilyyn liki kahden tunnin suorituksissa ei ole varaa. Huippu-urheilijat pystyvät juoksemaan pahimmillaan itsensä sairaalaan jo 400m matkalla, joten kahden tunnin maksimiveto tällaiselle toimistotonttu-kilpakuntoilijalle oli täyttä utopiaa. Ana-kynnyksen hujakoilla oli mahdollisuus jaksaa maaliin saakka, mutta radikaaleja kynnyksen ylityksiä varsinkin tehojen puolesta oli vältettävä.

Juoksu 7,8km – aika 31.30 kärkitaistossa

Startissa vauhtia piisaa. Kuva: Tarja Kivirinta

Taktiikka toimi hyvin, vaikka Arton alun 3min/km vauhti meinasi säikäyttää. Onneksi vauhti tasaantui inhimillisemmille lukemille melko pian ja reitin polkuosuuksilla pääsin pudottamaan askelta myös pyöräilylihaksien varaan. Teknisesti juoksuni ei ole kaunista, mutta jos on tottunut istumaan satulassa 20 vuoden ajan, niin ”satulalla istutaan” myös juoksun aikana. Pysyin kärkiletkassa melko kivuttomasti, vaikka sliksipohjainen lenkkari olikin melkoisen niljakas mutapätkillä ja märissä juurissa. Oli vain katsottava tarkasti jokaisen askeleen paikka ja vältettävä turhaa energian tuhlausta hutiaskeliin. Heti ekan kierroksen loppupuolella alkoi jo tapahtua orastavia ratkaisuja. Koko lähtöporukan kärkeen viiletti Anjalan Liiton kovan luokan juoksumies Sami Maamela, joka päästettiin suosiolla menemään. Minä seurailin vähän aikaa Artoa ja Kallea, kunnes Arto pudotti inasen vauhtia ja päätin jatkaa hieman vauhdikkaammin eteenpäin (kellon mukaan purulla 3,20-3,30 vauhtia, mutapoluilla vauhdit selkeästi maltillisemmat). Ensimmäisen 2,6km jälkeen olin johtavaa Maamelaa ehkä 20 sekuntia perässä ja minun takana Arto ja Kalle olivat noin 10 sekunnin päässä. Toinen ja kolmas kierros noudattivat ensimmäisen kierroksen käsikirjoitusta ja 7,8km juoksun päätteeksi saavuin vaihtoalueelle koko lähdön toisena ja pahimpia kisakavereita minuutin verran edellä.

MTB-osuus 15km (sis vaihdot) – 53.19,19

Rose Thrill Hill - kisapyörä vailla vertaa!

Vaihtoalueella oli edessä tämän kesän ansiosta vähän tutummat rutiinit. Kesäkuun alussa olin vielä aivan toivoton vaihdoissa, nyt menee jo paremmin. Ensin läpimärät lenkkarit nopeasti jalasta, sitten fillarikypärä päähän ja hihna kiinni. Vauhdilla Laken kengät jalkaan ja boa-kiristyksellä kengät kiinni. Fillari mukaan ja juosten ulos vaihtoalueelta pyöräilyosuuden alkuun, josta nätti hyppy suoraan satulaan ja sitten vain watteja peliin. Kuuluttajalta kuulin, että olin kärkimies-Maamelaa perässä noin 1:20. Juoksuosuus tuntui jaloissa, mutta päivän ideana oli ajaa ana-kynnyksen tuntumassa huolimatta siitä, että mitä tuntemuksia jaloissa sattuu olemaan. Yritin käyttää voimaa vain silloin, kun voimankäyttö näkyy optimaalisesti loppuajassa ja turhaa hötkyilyä pyrin parhaani mukaan välttämään. Kokemuksesta tiedän (ja kaikkien muidenkin pitäisi tietää), että noin tunnin mittaisen pyöräilyosuuden ajan nopeimmin niin, että teen koko matkalla tasaisen suorituksen. Alussa on maltettava mieltä ja loppupuolella voi sitten kiristää vauhtia, jos voimia sattuu vielä olemaan. Kyseessähän onnistuessaan on klassinen negative split. Parin kilometrin ajon jälkeen pääsin Maamelan ohi ja siirryin samalla koko lähdön kärkipaikalle. Ajo sujui ihan mukavasti ja kisareitin aito maastopyöräily oli mieleeni. Reitti oli vielä kuin tehty ominaisuuksilleni ja ROSE-fillarilleni. Pidän ylämäistä ja nopeasta tai seminopeasta kivikkojumpasta kapealla polulla. Kisapyöräni on tuollaisella reitillä kuin kotonaan ja helpottaa reitin selvittämistä älyttömästi esimerkiksi 29er jäykkäperään verrattuna. Täysjouston ansiosta jumppakohtiakin voi ajaa satulasta tai satulan tuntumasta, jolloin tärkeää energiaa säästyy. Tämä on oleellista erityisesti triathlon ja duathlon-lajeissa, joissa eroja ja ratkaisuja tehdään vielä pyöräosuuden jälkeenkin. Pyöräosuus oli muuten ainoa osuus, jossa tankkasin energiaa ja nestettä kroppaan. Kolme geeliä ja pullolinen urheilujuomaa riitti, ettei mahassa vaan satu hölskymään liikaa viimeisellä juoksupätkällä.

Jumppapätkää, sopii minulle! Kuva: Tarja Kivirinta

Fillariosuudelle suunnittelemani tasainen vauhdinjako onnistui nappiin. Ajoin tasooni nähden kovaa, mutta pystyin pitämään samaa vauhtia jatkuvasti. Tätä tasaisen vauhdin tuntumaa tukee myös Stravassa näkyvä data, jonka mukaan kiipesin reitin alkupuolen ensimmäisen 2,5 minuutin pituisen nousun kolmeen kertaan vain 5 sekunnin sisään. En ollut juuri ennen Iisalmen kisaa ehtinyt pyöräilemään, mutta sain viimeisteltyä pyöräilyjalkaa torstaina Wattbiken päällä. Kyseinen 30 minuutin pikatreeni oli äärimmäisen tärkeä, koska kisan aikana tehojen käyttö tuntui tutulta ja alkuviikon höttöinen olo oli tipotiessään. Kierros kierrokselta ero taaksepäin kasvoi tasaisesti. Sinällään en ollut kisan aikana aikaeroista tietoinen, mutta minulla on melko hyvä tuntuma siitä, että milloin ajan Suomen mittapuulla riittävän hyvää vauhtia ja milloin joudun pudottamaan vauhdin mukavuusalueen puolelle. Pieniä pohjekramppeja lukuun ottamatta koko MTB-osuus meni varsin mallikkaasti. Viimeisellä kierroksella pudotin pikkuisen intensiteettiä ja ajelin vähän pienemmällä vaihteella helppoja osuuksia, jotta veri kiertäisi jaloissa suotuisasti juoksua ajatellen. Pyöräilyn päätteeksi kuulin olevani ”reilusti kiinni Suomen mestaruudessa”. Jalat eivät olleet enää tuoreet, mutta toisaalta lihaksisto oli paljon parempi kuin muutama viikko sitten Imatralla. Huolellisen ja puolinopean vaihdon jälkeen pääsin viimeiselle reilun vitosen juoksuosuudelle.

Juoksu 5,2km – 22.30,24

Mistä pidän kiinni... otan nuo peukut (pyöräilijä)! Kuva: Tarja Kivirinta

Pienet pohjekrampit ja toisen jalkapohjan kramppaaminen teki juoksun alusta vähän hassun oloista. Laukkasin kuin hevonen. Pysähtyminen ei onneksi tällä kertaa tullut mieleen, vaan päätin availla krampit ensimmäisellä polkuosuudella juoksemalla. Homma toimi hyvin suunnitelman mukaisesti ja jalkaterä oppi hyvin nopeasti, että kramppi ei voi vetää varpaita koukkuun jalkapohjan alle, jos jalalla astutaan jatkuvasti kivien ja juurien päälle ja askel rullaa aina varpaita osoittamaan ylöspäin. Ei mennyt kauan, kun myös pohkeet päättivät rentoutua suurempien repeilyjen sijaan. Muutoin ukosta alkoi olla vähän veto poissa ja ehkä ihan kovin kisatsemppikin oli jo laskenut. 2,6 km ennen maalia viimeiselle kiekalle lähtiessä kuulin vielä kuulutuksista, että tuossa menee tuleva Suomenmestari. Sain pidettyä vauhdin stabiilina ja väsyneellä hölkällä pääsin vääntäytymään maaliin loppuajassa 1.47.19. Kalle Kauppinen otti hopeaa reilut 4 minuuttia jääneenä ja Arto Lehikoinen pronssia saapuen maaliin kymmenisen sekuntia Kallen jälkeen.

Yhteenveto triathlonin debyyttikaudesta

Triathlonin puolen kilpailut ovat nyt tämän kauden osalta kisattu. Debyyttivuosi triathlon-lajeihin on ollut henkilökohtaisella tasolla menestys (tuloslista). Iisalmen voitto tarkoitti muun muassa sitä, että triathlonin puolelta on nyt meneillään neljän kilpailun voittoputki. Kaiken kaikkiaan vuosi on ollut melkoista tasapainoilua eri ominaisuuksia vuorotellen kehittäen. Vuosi sitten syksyllä olin liki juoksukyvytön ja pisin uintimatkani oli 200m todellista sekauintia. Ruuhkavuosista johtuen olen ehtinyt treenailla kuluneen vuoden keskimäärin noin 5,5h/vko. Tämäkin määrä näyttää töiden jälkeen perheen näkökulmasta siltä, että isä lähtee melko usein treenaamaan. Jos pieneltä 1,5- tai 3-vuotiaalta lapselta kysyy, että haluisitteko, että isä leikkii teidän kanssa enemmän, niin vastaus on aina iloinen ”joo!!”. Hyvä fiilis perheen kanssa tuo positiivista voimaa myös urheilun puolelle. Mieli levollisena kortisolit pysyvät alhaalla ja treeni tarttuu. Käytännössä urheiluun käyttämäni melko vähäinen tuntimäärä tarkoittaa sitä, että hyvää fyysistä perustasoa en voi pitää yllä, enkä voi treeniaikaa painottaa pitkiin peruskuntolenkkeihin. Tänä kesänä hyvän kunnon jaksot eivät ole kestäneet edes viikkoa. Olen hakenut aktiivisesti useita ”hyvän kunnon” päiviä, joita olen toivonut parhaani mukaan osuvan kisapäiville. Tällainen hyvän kisakunnon päivä on ollut mahdollinen noin kahden-kolmen viikon välein. Valtaosa kuluneen vuoden treeneistäni ovat olleet erityyppisiä hermotuksen kehittämiseen perustuvia harjoituksia ja kestävyyskuntoa olen joutunut hakemaan välillä jopa pelkästään mentaalipuolen tempuilla. Treenijumia ei ainakaan näillä tunneilla pääse syntymään ja näin olen päässyt tuoreilla lihaksilla ja nousuvireessä moniin startteihin. Näyttää siltä, että oikeat urheilulliset ajatukset ovat omiaan nostamaan kehon valmiuksia kestävyyssuoritukseen, vaikka oikeat pitkät fyysiset kestävyystreenit olisivatkin jääneet vähän rästiin viimeiseltä kahdeksalta vuodelta. Ehkäpä tässä olisi jo seuraavan blogitekstin aihetta…

2 kommenttia:

  1. Hieno rapsa! Oikein hyvin kirjoitat ja perustelet miksi teet, mitä ja miten. Sellaista on mielenkiintoista lukea! Moniin muihin raporttiteksteihin verrattuna nämä sun juttus on freesiä luettavaa! Onnittelut jälleen kerran Suomen Mestaruudesta! Ja erityisesti hienosta Triathlon debyyttikesästä!!!! Tsemiä reeneihin! Yritä ny joskus päästä pk-lenkillekkin, niin voit laajentaa repertuaaria ja kokeilla joitain vähän pidempiäkin matkoja ens suvena! Kaikkea hyvää ja onnistumisia jatkossakin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Petri. Jatketaan harjoituksia, kilpailemista ja raportointia jatkossakin. Tsemppiä myös sulle syksyyn ja jatkoon!

      Poista

Maltatko vielä kirjata kuvan tekstin, niin tiedän sinun olevan ihminen