Hollolan maastotriathlon 2015 - voitokas kisaraportti loppuajalla 1:24:25

Viikko aikaa maastopyöräilyn SM-kisoihin ja minä löydän itseni maastotriathlon kilpailusta. Pelin henki oli selvä. Voitto kiinnosti, mutta jalkoja ei saisi tähän kisaan uhrata. Uinnista ei ole haittaa pyöräilylle, 20km kisapyöräily on täydellistä pyöräilylle, mutta 6km maastojuoksu aiheutti harmaita hiuksia. Juoksukuntoa ei saanut nostaa ylös, ettei pyöräilyn hermotus häviä kropasta, mutta toisaalta armottomat lihasvauriotkaan eivät tulisi kyseeseen. Täysin juoksematta ei voinut startata, joten hieman oli ennen kisaa juostava. En treenannut viimeiseen kuukauteen juoksua kuin kolmeen kertaan ja nekin hyvin lyhyitä muutaman kilometrin lenkkejä. Pari päivää ennen kisaa kävin vetämässä kaksi kovaa 4 minuutin ylämäkivetoa Aulangon maastoissa. Olihan tarjolla oleva lihaskipu aloitettava alussa, että se poistuu ennen 18.7. XCE-starttia.

Hollolan kisassa minun piti siis selvitä inhimillisellä erolla uinnista rantaan ja polkea niin vimmatusti pyörää, että saisin riittävän eron juoksuosuudelle. Olin lisäksi googlettanut juoksuosuuden ajat parin viimeisen vuoden kärkikavereiden osalta ja olin päättänyt, että juoksen kello kädessä 4min/km vauhtia. Tuon vauhdin piti riittää, että kukaan ei saisi minua kiinni, jos tulisin johdossa viimeiseen vaihtoon.

Eilinen lauantain auringonpaiste oli kuin muisto vain, kun saavuin kisapaikalle tänään aamulla. Pohjoisen viima, sadesää ja lämpötila 13 astetta. Ilmatieteenlaitos oli luvannut pilvipoutaa klo 10 alkaen, mutta ainakin minun kello näytti vielä 10:27, kun taivaalta tiputti vettä oikein kunnolla. Märkää keliä olin oikeastaan toivonutkin. Tästä olisi hyötyä minulle pyöräosuudella, kun lyhyellä polkuosuudella oli muutama puun juuri, jotka olisivat märällä kelillä liukkaita. Täysjoustopyörällä pystyisin leipomaan kunnon vauhdilla polulla säässä kuin säässä.

Sade taukosi juuri ennen starttia ja edessä oli 3x300m uinti. Uinnissa "yritin keskittyä tekniikkaan" ja pitää sykkeen alhaalla, ettei voimia palaisi jälkimmäisistä lajeista hukkaan. Kierrokset sujuivat sinällään ihan mukavasti, mutta kyllähän sitä eroa uimataitoisiin kavereihin on aivan älyttömästi. Sykkeet eivät nousseet, mutta eipä vauhtikaan ollut kovin kummoista. Olen kuitenkin tyytyväinen, koska olin urheilukykyinen seuraavia lajeja ajatellen. Rannalle pulikoin lopulta kolme minuuttia kärjen perässä ja kovimpiin kisavastuksiin ero oli parin minuutin luokkaa.

 Tässä kuvassa neljäntenä pää pystyssä, ei näin Olli! Kuva: Arto Mutanen

Vaihto onnistui yllättävän hyvällä vauhdilla ja sain märkkärin nopeasti päältä pois, iskin Laken uudet ajokengät jalkaan ja kiristelin Boa-kiristimellä kenkiä ajon aikana tiukemmalle. Nopeimpia vaihtajia olin perässä vain muutaman sekunnin, joten vaihto sujui minun tasoiselle noviisille hyvin.

Fillariosuudelle lähtiessä ero kärkeen oli siis kolme minuuttia. Se on muuten pitkä aika ja matka fillarilla. Pyöränä minulla oli Rosen Thrill Hill-täysjousto. Ajettava rata oli helppoudesta huolimatta verrattain raskas. Alusta oli sopivan pehmeää ja välillä oli tarjolla muutamia lyhyitä ylämäkiä. Sain heti fillariosuuden alkuun muutaman kaverin kiinni ja laskeskelin märästä maasta renkaanjäljistä, että kolme kaveria on vielä edessä. Noin 3,5km kohdalla sain uintiosuuden nopeimman kaverin kiinni reitin jyrkimmässä nousussa. Edessä olivat enää tri-mestari Somppi ja maastotriathlonissa aiemminkin mainetta niittänyt Hirsimäki. Jatkoin omaa ajoani ja yllätyin, kuinka nopeasti Sompin selkä tulikaan näkyviin. Ajoa oli takana vajaa 5km, kun alamäessä ohitin ukon ja pääsin samalla vähän karkuun. Vähän myöhemmin myös Hirsimäki tuli selkä edellä vastaan ja päätin lepuuttaa minuutin verran jalkoja ja iskeä seuraavassa nousussa. Kaikki meni suunnitelmien mukaan ja lyhyen palauttelun jälkeen polkaisin seuraavan ylämäen kovempaa ylös ja olin kärkipaikalla, kun pyöräosuutta oli takana 7km. Nyt oli 13km aikaa takoa eroa juoksuosuutta ajatellen. Kierroksen lopun polut ajoin rennon kovaa ja seuraavalle kierrokselle pääsin noin minuutin johdossa.

Toinen kierros edessä ja vauhtia piisaa. Kuva: Arto Mutanen

Toinen kierros noudatti ajon puolesta ensimmäisen kaavaa ja ero kasvoi tasaisesti. Voimaa riitti jaloissa edelleen ja keskivauhti fillariosuudella pysyi 28,5km/h lukemissa. Ei tarvinnut ajaa täysiä, mutta silti watteja oli maahan tarjottava, ettei meno hyytynyt pehmeään alustaan. Pyöräosuuden lopuksi ero taaksepäin toiseksi nousseeseen Somppiin oli kasvanut lopulta kolmen minuutin hujakoille. Edellispäivän treenikierroksen aikaa sain petrattua jonkin verran ja pyöräosuuden ajaksi kirjautui liki viiden minuutin ero Somppiin ajalla: 41:58. Hirsimäki jäi pyörällä yli kuuden minuutin päähän.

Vaihtopaikka siintää jo edessä, nyt rennosti! Kuva: Arto Mutanen 

Tein taas nopean vaihdon ja otin ensimmäistä kertaa juoksuosuudelle kellon mukaan. Noudatin taktiikaani, että johdosta lähtisin juoksemaan rennosti 4min/km vauhtia ja tunnustelisin samalla jalkojen tuntemuksia. Juoksureitti oli mukavan vaihteleva ja siinä oli kiva pitää tasaista vauhtia yllä. Vauhti ei tuntunut kovalta ja nopeasti huomasin, että pääsen valittua vauhtia melko helposti maaliin saakka.

 Juoksu kulkee ja reidet kipeytyy vasta illaksi Kuva: Arto Mutanen

Entinen kisakaveri 15 vuoden takaa Sami Salonen oli katsomassa kisaa ja huuteli toivottuja väliaikoja juoksun aikana. Kuulin ensimmäisen juoksukierroksen jälkeen, että ero taakse alkoi olla 3,5 minuuttia, joten hätää ei ollut. Jatkoin myös toisen kierroksen samaa vauhtia 6km juoksu taittui lopulta aikaan 24:04. Juoksuosuudella olin lopulta toiseksi nopein puolisen minuuttia Hirsimäkeä hitaampana.

Kello kädessä tuuletellen maaliin - on se vaan kiva voittaa! Kuva: Arto Mutanen

Loppuaika 1:24:25 varmisti ensimmäisen triathlonvoittoni ja eroa taakse kakkostilalle nousseeseen Hirsimäkeen tuli 3:35. Somppi saapui maaliin kolmantena 4:28 minun jälkeeni.

Aivan olivat mahtavat kisat ja oli mukava urheilla, kun kroppa toimi normaalisti. Jos vuosi sitten joku olisi sanonut, että voitan kisan, jossa uidaan 900m ja juostaan 6km, en olisi koskaan uskonut kaveria. Uimataidoton ja polvivaivainen mies ei koskaan ryhtyisi triathlonistiksi. Hauholta vajaa vuosi sitten puraissut kärpänen oli voimakas! Vuodessa on tapahtunut ihmeitä ja maastopyöräilypohjilta on ollut melko kivutonta nousta taistelemaan hyvistä sijoituksista myös triathloneissa. Oikea Reitti hoiti kilpailun järjestelyt aivan viimeisen päälle ja en edes malta odottaa, että pääsen samojen järjestäjien kisaan jo elokuun alussa Hauhon jokamiestriathlonissa. Hienoa työtä ja kiitokset sinne suuntaan! Kiitos myös kisakavereille ja yleisölle mahtavasta kisapäivästä! Hauholla on siis seuraava triathlonstarttini. Nyt seuraava viikko mennään 100% maastopyöräily mielessä.