XCM SM-kilpailu - 7 veljeksen reitillä 20.9.2014

Auts! Olo on kuin olisi ottanut nakkikioksilla 10 minuuttia pahasti turpiin. Eipä ollut minun kisareissu Rajamäelle tälläkään kertaa pelkillä ruusuilla tanssimista. Tein omat kaatumisennätykseni ja niihin menetetyt sijat ja yksi paha harhaanajo ei juuri ilonaiheita jättänyt, vai jättikö sittenkin?

Startissa päättäväinen vai mietteliäs ilme? Kuva: Jari Birling

Kisan alku oli verrattain odottavainen, kunnes kärkeen paahtivat hurjat herrat: Kittilä, Vastaranta Jukka ja Sohkanen. Etsin itselleni porukasta hyvän paikan ja olin siinä neljäntenä ennen ennakkosuosikkeihin kuuluvaa tiimikaveri Ojalaa. Oma olo tuntui ensimmäisillä kilometreillä ihan hyvältä ja luottavaiselta. Ajattelin, että pysyisin melko hyvin porukoissa 7 veljeksen "takalenkille", jossa ajattelin todellisien kisan ratkaisujen tapahtuvan. Ennakkoajatuksissani olin myös takalenkin suhteen aika hyvillä tuntemuksilla, koska röllipolut olivat ainakin ennen sujuneet minulta ihan kohtalaisesti.

Nämä ennakkosuunnitelmat sain pian lähdön jälkeen heittää kuitenkin romukoppaan. Kisa ei ehtinyt kunnolla edes alkaa, kun minun oli aika kaatua päivän ensimmäisen kerran ja vähintään tyylillä. Painettiin siinä menemään Kustin käskemänä polkua lähes 40 lasissa, kun vasen kampeni osui napakasti maahan. En ollut huomannut mitään erikoista huomioitavaa, jolloin pahimmat kaatumuset yleebsä tapahtuvat. Osuman seurauksena vasen jalkani irtosi polkimesta ja oikea käsi tangosta! Kaaduin pyörän päällä eteenpäin ja lonkan varaan ohjaintangon päälle. Pääni roikkui melkein etunavan tietämillä. Yllätyksekseni olin kuskin sijaan pahasti matkustajan roolissa. Pyörä jatkoi etenemistään ja minä roikuin mukana hölmistyneenä. Odotin vain, että milloin rysähtää. Menin varmaan 10m matkan metsään päin, kunnes pyörä tökkäsi johonkin. Lensin suoraan selälleni maahan. Onneksi selän alla ei ollut tällä kertaa kiviä! Nousin pian ylös ja hyppäsin takaisin pyörän selkään. Jarrukahva oli vääntynyt alaviistoon ja etujarrua piti käyttää peukalolla. Tipuin kaatumisen johdosta sijalta 4 reilusti top 10 sijoituksien ulkopuolelle. Tilanne mitalisaumojen suhteen näytti "vähän" huonolta. Porukka, johon tipuin ei pysynyt kärkimiesten mukana. Letkan meno ei ollut yksinkertaisesti sitä, mitä minun pitäisi ajaa mitalitilasta taistellessa. Henkisesti tämä oli kova paikka ja kapealla polulla ohittaminen oli liki mahdotonta.

Napsin kaatumisen jälkeen repivällä ajotyylillä muutamia sijoja ja olin petrauksien jälkeen ehkä sijalla 7-8. Kärki oli kuitenkin jo karannut näkymättömiin. Pistin toiveet pitkän matkan varaan ja yritin pitää mielen positiivisena. Kertynyt ilo sijoituksien petraamisesta ei kestänyt kauaa, koska jo reilun 4km kohdalla oli aika kaatua uudelleen. Ajoporukkani kaksi etummaista kaveria ajoivat kahden korkean kiven välin yllättävän täpärästi ja ehtivät juuri väistää sen ajoissa. Minä tulin samaa linjaa kolmantena ja en ehtinyt kissaa sanoa, kun räsäytin vauhdilla vasemman kampeni kiveä päin. Pyörä jäi siihen ja itse lensin luodin lailla polun oikealle puolelle metsään. Vääntäydyin pyörälleni ja mielettömän pitkä letka paahtoi ohitse. Kaatumiskohta oli vauhdikas ja en kehdannut hypätä jonon väliin aiheuttaen lisää harmia. Tipuin jonnekin sijoille 25 ja tuloksellisen kisan ajaminen alkoi tuntua toivottomalta. Ajattelin, että nappiajokaa  ei todennäköisesti riittäisi edes top 5 sijoille. Kaatumisten aiheuttamat fyysiset iskut tuntuivat, mutta erityisesti henkiselle puolelle menestystoiveiden kariutuminen oli kova paikka. En olisi koskaan uskonut, että 4km kohdalla olen poissa pelistä.

Jatkoin matkaa, vaikka keskeyttäminen alkoi pyöriä mielessä. Harmitusta lisäsi edelleen se, että kapea polku ei mahdollistanut vieläkään juuri ohituksia. Onnistuin ohittamaan aina välillä muutamia selkiä, mutta energiaa höntyilyyn paloi tuhottomasti ja vauhti ei vastannut sitä, mitä reidestä polulle tarjottiin. Jouduin ohituksissa menemään usein puskan reunoja pitkin, kun se ainoa ja nopein ajolinja eli polku oli varattu. Ohittelumäärää helpotti lopulta se, että edestä ajoi reilut viisi ukkoa (mukana ainakin Holmberg ja Sairanen) yhden risteyksen harhaan ja siinä sain vähän ilmaisia sijoja takaisin. 

Hiekkatieosuuksilla ja Palkkisillantien asfalttipätkällä (12km jälkeen) pistin jalkaa pyörimään vauhdikkaammin ja sain takaa letkat jätettyä ja juuri ennen metsään siirtymistä ohitettua myös Arto Lehikoisen. Sijoituksista minulla ei juuri ollut tietoa, mutta edessä päin ei porukkaa näkynyt, vaikka taaksepäin ero kasvoi ihan mukavasti. Tällä polkuosuudella kaatuilin keväällä cupin kisassa moneen kertaan, mutta nyt ajo svengasi paremmin.

 Puudroppi menomatkalla - Kuva: Jari Birling

Kivikot ylittyivät melko nätisti ja puunrungon ylittävän dropin jälkeen pääsimme tämän kisan tarjoamalla uudelle reitille. Kattopeitteentien ylityksen jälkeen edessä oli pitkospuista, vaikeita nousuja ja lukuisa määrä juuria ja kiviä! Pitkokset ajettaisiin vielä takasin tullessa toidin päin, mutta sen jälkeen vuorossa oli reitin takalenkki. Kierrettävä 30km pätkä lähestyi nopeasti ja edessä alkoi pian vilkkua Vastarannan Mikon selkä. Silloin tiesin, että sijoitus alkaa olla vähintään 10 joukossa. Sain Mikon nopeasti kiinni, vaikka meillä molemmilla oli pieniä suunnistusongelmia yhdessä risteyksessä.

Ajelin Mikon perässä ehkä puolisen kilometriä, kunnes Mikko teki pienen virheen nousussa ja pääsin ohitse. Sen jälkeen en Mikkoa enää tässä kisassa nähnyt. Tietämättäni olin ollut sijalla 8 ja Mikon ohittamisen jälkeen jo ihan hyvällä sijalla 7. Takalenkin kivikkoinen polku ja alkukisan tempominen alkoi syömään tehoja ja ensimmäisen kerran toivoin maalin läheisyyttä, kun ajokellossa oli ajettuna 1h 15min! Silloin tajusin, että rentous on säilytettävä ja reissu on vielä pitkä ja kivinen.

Yritin ensin löytää hyvää fiilistä ajoon ja toisaalta säilyttää sitä aina onnistumisten jälkeen, kun vaikeat kohdat menivät vähintään kelvollisella tavalla. Ison Kypärän haastava lasku sujui ihan kohtuullisesti. Laavuilla olevilta ihmisiltä tuli hyvää kannustusta.

Se taisi olla hieman ennen Ladun majaa, kun sain kiinni sijalla 6 etenevän Heikki Tukin. Meillähän oli ollut hyvät kapinat Heikin kanssa pari viikkoa sitten Palokassa. Pääsin nopeasti kaverista ohitse ja ero kasvoi melko nopeasti. Ladun majan huollossa kuulin olevani kärkeä perässä 8 minuuttia. Aivan järjettömän paljon! Kaatumisten aiheuttamia aikamenetyksiä oli kyllä minuuttitolkulla - jo tässä vaiheessa. Tuota aikaeroa se ei kuitenkaan selittäisi.

Kivikkijumppa jatkui. Välillä ajo kulki ja välillä homma oli melkoista pelleilyä. Moottoritien alitus alkoi lähestyä, mutta minä aloin samalla väsyä entistä enemmän. Aloin tekemään virheitä koko ajan enemmän. Fokus ajamiseen oli hukassa, koska en tiennyt, voisinko saada enää ketään kiinni tässä kisassa. Päätin sitten räveltää taas ja kolmannen kaatumisen johdosta pyöräni tanko kääntyi lähes 90-astetta vasemmalle. Samoin jarrukahva osoitti suoraan alaspäin. Itseni löysin tällä kertaa kivikosta. Naputtelin ohjaamon suurinpiirtein kuntoon ja yritin kiristää tankoa kohdilleen yhdellä kuusiokoloavaimella. Eipä onnistunut, kun pultin vastspuolelta olisi pitänyt pitää toisella avaimella vastaa. Ei auttanut kuin jatkaa matkaa. Tukki sai minut tuossa säätäessä uudelleen kiinni ja moottoritietä ennen oleva kävelynousu noustiin lähes peräkanaa. Olin pyörän päällä ehkä vähän nopeampi, vaikka aristelin ajoani hieman, kun tiesin, että tanko saattaa kääntyä milloin tahansa uudelleen hervottomaan asentoon. Etenin rennosti, mutta jo loivissa nousuissa olin aika sippi. Watteja ei yksinkertaisesti ollut. Poluilla ajo sentään sujui ja Kytäjäntien lähistön autoliikkeiden asfalttipätkällä näin taas uuden tutun selän. Tukki oli tippunut jo kauemmaksi taakse. Edessä vilkkuva selkä kuului tiimikaveri Sohkaselle. Nopea sananvaihto ja kaveri kertoi lähteneensä liian kovaa tänään. Otin kaverin mukaan peesiin, vaikka olin luullut, että itse saisin hetken hengähtää.

Vantaanjoen rantapolulla Simppa jäi vähän minusta ja  olin noussut sijalle 5. Ero kasvoi nopeasti ja kyseinen sija alkoi tuntua mahdolliselta. Eteenpäin en eroa tiennyt. Viimeinen huolto toimi ja sain pullon ennen paluureittiä. Paluumatkan pitkoksilla olin sitten vähän ongelmissa. Yritin ajaa puita pitkin energiaa säästellen ja vauhtia ylläpitäen. Eihän siitä lopulta mitään tullut. Ensin ajoin kovalla vauhdilla oikean olkapääni puuta päin ja lensin mukkelismakkelis pitkoksilta vasemmalle. Samassa rytäkässä kramppailivat jalat ja jumittelin paikallani varmaan vajaan minuutin. Tämän jälkeen lisäsin vauhtia pitkoksilla, jotta saisin menettämääni aikaa kiinni. Näin ei käynyt, vaan liian kova vauhti aiheutti sen, että voisin ajaa mutkan pitkoksilla totaalisesti pitkäksi! Eturengas lähti alta ja otin vasemmalla jalalla tiputusta vastaan. Jalka yliojentui ja samalla etureiden kaikki lihakset iskivät armottomaan kramppiin! Tiedättekö miltä tuntuu, kun jalka yliojentuu? Nyt minä tiedän miltä yliojentunut jalka tuntuu, kun se jumittaa yliojennuksessa minuutin verran. Koskee, ja koskee edelleen täällä kotonakin useita tunteja myöhemmin.

Noh, meno jatkui taas. Polvi tuntui väljältä a vaikeissa ylämäissä tappelin kramppeja vastaan. Kattopeitteentien jälkeisen puunrunkodropin ajaminen vastapalloon onnistui kuitenkin helposti ja polulla meno maistui edelleen. Palkkisillan asfaltilla tiesin, että mitään ihmeitä ei enää tarvitsisi tehdä. Pitäisi jaksaa pyörittää reilu 10km maaliin ja pokata vitossija haltuun. Onhan se parempi sija kuin 4! Ongelmat eivät kuitenkaan vielä olleet ohitse. Kaatumiskiintiöni ei ollut täyttynyt tämän päivän osalta.
 

 Varma 5-sija hallussa.. vai? Kuva: Jari Birling

Mittarissa alkoi olla 56km ja ajoaikaa oli takana 2:55. Vasen kampeni osui taas johonkin ja lensin kyljelleni ja pää edeltä hiekkatien reunaan. Olin juuri ohittanut naisihmisen ja hän taisi säikähtää, kun makasin liikkumattomana maassa. Olisin halunnut liikkua, mutta molempien jalkojen pohkeet ja jalkapohjat olivat krampissa. Päässä vähän humisi ja vajaan minuuttin stopin jälkeen jatkoin taas matkaa. Johtuikohan se kaatumisesta, mutta piti ottaa vielä yksi kunnon takapakki tähän kisaan. Missasin nimittäin seuraavan polun! Jatkoin matkaa tietä pitkin, kunnes jonkin ajan kuluttua tajusin olevani aivan väärässä paikassa. Hyvästi sija 5. Tein Herusentielle 6:20 kestävän pummin (2:55-3:01).

Pummin johdosta tipuin johonkin sijoille 11-14. Takana olivat kaverit Sairanen ja Heinikainen. Eteen olivat ehtineet ainakin Uusipiuhari, Vähämetsä, Sohkanen, Holmberg, Halme, Visuri, Tukki ja Veikkolainen. Kiinnostus tässä vaiheessa oli aikalailla pakkasen puolella. Ajokaan ei oikein sujunut, kunnes otin Gutzyn geelin. Se oli taas kolme minuuttia ja poweria alkoi piisata. Ensin ohitin Vähämetsän Jussin (taisi olla tässä kisassa nyt neljäs kerta) ja samoin pääsin irti Uusipiuhari, Sohkanen, Veikkolainen kolmikosta. Maaliin räpiköin yleisen sarjan sijalla 7. Tämän lisäksi maaliin ehtivät saapua M40 voittaja Visuri ja M18 sankarimme Sasu Halme.

Kotiin saapuessa vastassa oli 2-vuotias Helmi-tyttömme laastaripaketti käsissä ja hoki: "isi, pipi, isi, pipi". Mahtava päivä lopulta!

Kiitos kaikille kisakavereille ja järjestejille! Kiitos tiimin huollolle, täydellistä menoa! Kiitos kaudesta 2014!