Tahkosta on toivuttu ja paluu normaaliin päivärytmiin on onnistunut suhteellisen helposti. Vaikka Tahko olikin lopulta minulle pieni pettymys tuloksellisesti, oli ajamisessa paljon hyviä juttuja havaittavissa. Nyt katseet on siirretty 20.7. ajettaviin XCO SM-kisoihin, joihin valmistautuminen on syytä tehdä huolella.
SM-kisassa kovaa ajaminen ei tule onnistumaan, jos tässä vain rentoillaan viikkotolkulla. Perinteisesti minulle parasta valmistautumista ovat olleet kovat treeniviikot juuri ennen pääkisoja; näin kisan kova vauhti ei tule keholle yllätyksenä. Tänään ajetaan Hämeenlinnan Ahvenistolla klo 1830 yksi tulevien SM-kisojen keskeisimmistä treeneistäni. KOH I NOOR-ajoissa painetta jaloille on luvassa yli tunnin verran. Lisäksi tämän päivän kisassa on myös yhden kierroksen aika-ajo. Voisiko parempaa treeniä siis olla enää tarjolla? Ensin 4 min maksimiveto ja sen jälkeen anakynnystreeni kokonaisen tunnin verran.
Nähdään illalla Ahvenistolla - täällä ollaan jo valmiina!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Maltatko vielä kirjata kuvan tekstin, niin tiedän sinun olevan ihminen