maanantai 13. toukokuuta 2013

Rajamäki SkinsMTB 11.5.2013 - kisaraportti

Ryytynyt oli mies maalissa lauantaina ensimmäisen kisan jälkeen. Ensimmäinen tunti oli kohtalaisen pirteää ajoa, kunnes vatsan kanssa alkoi olla pahempia ongelmia. Urheilujuomat eivät imeytyneet lainkaan ja vatsakivut estivät hetkittäin hengittämisen lähes kokonaan.

Tiivistettynä kisa meni näin:

1. kierros - Alussa kärkijoukoissa, kunnes tiimikaveri Simo ja Henkka lähtivät polkupätkällä karkuun. Jäin jumiin Riivon taakse ja hetken kuluttua meistä muodostui Riivon ja Samulien kanssa kakkosporukka taistelemaan kolmannesta sijasta. Ensimmäinen kierros meni ihan mukavasti ja olimme kärkeä perässä reilut 2 minuuttia.

2. kierros - Alkupään jossain nousussa Riivo ja Samulit lisäsivät vauhtia. En vastannut, koska tiesin kisan olevan vielä pahasti kesken. Jäin ajelemaan pienen takamatkan päähän kakkosporukasta, kunnes yhtä-äkkiä maha meni aivan uskomattoman kipeäksi. En saanut henkeä ja en pystynyt istumaan satulassa kädet ohjaintangolla. Pahanolon kanssa ajofiilikset hukkuivat pahemman kerran. Lämpimän sään ja kisavauhdin kanssa ei pahemmin ole varaa imeytymisongelmiin. Se johtaa aina jossain välissä pahemaan nestehukkaan.. Tipuin tokalla kierroksella sijalle 8. Ajoin kierroksella pitkät matkat noin 140 sykkeillä. Usein mielessä kävi jopa keskeytys.

3. kierros - Lähdin kierrokselle Vähämetsän Juhan kanssa, tiimikaveri Jerry ihan lähellä takana. Alkupuolen polulla pystyin taas vähän antamaan vauhtia, mutta noin 10 min ajon jälkeen möhlin juomapulloni maahan. Tämä tarkoitti sitä, että viimeisen tunnin tulin ilman juomista. Olin aivan loppu ja koko kroppa oli voimaton. Ajoa haittasivat lisäksi lukuisat pienet krampit. Kömmin maaliin sijalla 9. yli 15 minuuttia kärjelle hävinneenä. Onnittelut Henkalle ja Simolle! Myös kolmanneksi ajanut Samuli Saarela oli Rajamäellä vireessä.

Maalissa oli vähän hämmentynyt olo. Koskaan ei maratonin ajaminen ollut tuntunut näin vaikealta. Kunto ei yksinkertaisesti vielä riittänyt näihin kekkereihin. Ilman 29er täpäriä olisin tippunut vaikka kuinka kauaksi tuloslistalla. Fillari oli loistava!

2 kommenttia:

  1. Harmittavaa, että sulle kävi noin. Toisaalta "lohdullista", että siellä kärkipäässäkin kuskit on vaan ihmisiä, joille joskus ongelmia tulee, niillehän ei mitään voi. Toivottavasti olet kunnossa seuraavassa kisassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmittavaa sinänsä, mutta tuntemukset olivat kunnon mukaisia ja siten oikeutettuja. :)

      Poista

Maltatko vielä kirjata kuvan tekstin, niin tiedän sinun olevan ihminen