tiistai 21. toukokuuta 2013

Valonpilkahdus PM-radalla

Tänään ajettiin tulevalla PM-radalla Hypyn ja Etelä-Suomen AM-mestaruuskisat Hyvinkäällä. Päätin lähteä testaamaan kuntoa, vaikka eilisestä tyhypäivästä työpaikalla olivat jalat osittain kipuilevina. Lisäksi tunnin ana-kynnys ajelut ovat aivan uskomattoman hyvää treeniä. Arska kyseli kommentissa aikanaan top 3 treeneistä ja nostan yhdeksi tärkeimmistä treeneistä juuri tämän kisan tapaiset suoritukset.

Radassa oli paljon samaa kuin viime vuoden XCO cupin kisassa. Joitain kohtia ajettiin eri suuntiin ja myös muutama uusi polku oli löytynyt reitille. Päivän kisassa olin mukana Rosen "Tohtorilla", joka on Sonninmäen maastoissa ehdottomasti oikea valinta kisapyöräksi. Radalla ei juuri ole palauttavia kohtia, vaan pientä temppuilua on koko ajan edessä. 29er täpärillä pystyy tykittämään kohtuu kovaa, vaikka keho on muutoin rentona.

Kuva: Mika Suvisaari

Pyörä kulki tänään ihan mukavasti ja Samuel Halmeen kovan alkukiihdytyksen jälkeen ajelin jonkin aikaa toisena. Ensimmäisen kierroksen puolivälissä Samuel teki nousussa pienen ajovirheen ja pääsin kuittaamaan ohitse. Viimeiset neljä ja puoli kierrosta pääsin pitämään kärkipaikkani kohtuullisen kivutta ja keskittymään oikeisiin ajolinjoihin teknisillä osuuksilla. Rata on todellista maastopyöräilyä, mutta todelliset kihnutusmäet Sonninmäen maastoista puuttuvat. Harmittavasti mäki ei ole 30m korkeampi, jolloin radasta saisi vieläkin tylymmän nousumetrien suhteen.

Kisa kulki siis mukavasti ja kärkipaikka varmistui vajaan kolmen minuutin marginaalilla kisan kakkoseen verrattuna. Kakkoseksi polki hienosti "oman valmennustiimin" Jerkku - hyvä ajo Jerkulta jälleen! Jos omaa ajoani vertaan viikon takaiseen räpistelyyn KOH I NOOR:issa, niin nyt ajossa oli ihan eri meininki päällä. Erityisesti ajo oli pirteämpää kuin pari viikkoa sitten Rajamäellä. Tänään vajaan tunnin suorituksen keskisyke oli 173, joka on minulle todella hyvä lukema. Kaiken lisäksi ajoon jäi vielä jonkin verran kiristysvaraa. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin ja en millään malttaisi odottaa kesäkuun alkuun, jolloin pitkät perhe- ja lomavapaat koittavat. Vasta silloin minulla alkaa olla aikaa treenata tätä kautta varten - toki perhe-elämän ehdoilla!

Tulokset AM-maastot 21.5.2013:

Sijoitus Luokka Nimi Seura Aika
1 Elite Olli Miettinen Team Skins/HyPy/ROSE 58:50:00
2 Elite Jeremias Holmberg HyPy 1:01:46:00
3 M30 Samuli Visuri CCH 1:02:16:00
4 M18 Sasu Halme KorsKa 1:02:23:00
5 Elite Juha Leinonen Vantaa 1:02:56:00
6 M40 Pasi Pulkkinen HyPy 1:03:51:00
7 M30 Kare Eskola KorsKa 1:05:32:00
8 M40 Erkko Salonen CCH 1:05:42:00
9 M30 Risto Parviainen KorsKa 1:05:43:00
10 M40 Arto Järvinen CCH 1:08:10:00

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Maltatko vielä kirjata kuvan tekstin, niin tiedän sinun olevan ihminen