Hiihtolenkkejä Ahvenistolla

Ahveniston moottorirata oli vihdoin tänään täydellisessä hiihtokunnossa. Hämeenlinnaan on tullut reippaasti luonnonlunta ja lisäksi motarille on tykitetty lumipatjaa reilun viikon ajan. Nyt kelpaa hiihdellä!

Olin vielä reilu viikko sitten aikamoisissa ongelmissa hiihdon suhteen, kun olin ilman kunnollista vapaan paria. Onneksi pyöräilypiireistäkin tuttu hiihtomies Vuokatista (Koo Kittilä) tuli hätiin ja toimitti hyvin asiallisen parin tänne minulle testiin. Nyt muutaman lenkin jälkeen on sukset todettu sen verran nopeiksi, että haluan pitää ne itselläni.

Tänään testasin pitkästä aikaa urheilua suoraan työpäivän perään. Menin töihin seitsemäksi ja hoidin parit tärkeät, osin stressaavatkin, palaverit alta pois. Klo 15 jälkeen astuin töistä pihalle ja alle 10 minuutin palautuksella olin hiihtämässä Ahvenistolla. Suksi ja ukko pelasivat taas hieman paremmin yhteen keskenään ja hetkittäin vauhti oli jo ihan mallikasta. Stressihormonitasot olivat valmiiksi ylhäällä treenin lähtiessä ja hiihtolenkki jatkoa henkisen rasituksen jälkeistä stressitilaa fyysisen rasituksen muodossa. Tällä hetkellä lenkit hyytyvät lopussa ikävästi johtuen käsilihasten surkeasta tilasta. Onneksi wassu tekee sille puolelle kutaa, ja kohta siimoista (siis kädet) on enemmän hyötyä kuin haittaa myös hiihtohommiin. Tämän päivän lenkkidata löytyy Trackerista. Reilun viiden kilometrin kierrokseen meni keskimäärin aikaa noin 17 min 30 sec.

Lenkin jälkeen olin ihan piipussa ja tämä johtuu täysin pitkien lenkkien puutteesta viimeisten kuukausien treeneissä. Hiilarit loppuvat intensiivisessä suorituksessa aina 1,5h kohdalla ja sen jälkeen keho alkaa etsiä energiaa muualta. Kun pitkät lenkit uupuvat, ei keho suoraan osaa käyttää rasvaa energiana ja uutta vauhtia pitää hakea hieman epämiellyttävän energiakuopan kautta.

Tänään energiakuoppa tuli ylitettyä ja lähipäivinä pitemmät treenit onnistuvat jälleen helpommin. On se ihmisen keho vaan fiksu! Ehkäpä viikon kuluttua pääsen tavoitevauhtiani pk-lenkeillä.