keskiviikko 21. huhtikuuta 2010

Treenikysely on päättynyt!

Jep, eli treenikysely näyttää päättyneen. Kyselyhän oli pystyssä siksi, että saadaan hieman pohjustettua minun treenifilosofiaa. Oikea vastaus kyselyyn on tuo ensimmäinen vaihtoehto, eli alle 10 lenkkiä. Kun kirjoitin viime viikolla "satasta pukkaa" kirjoituksen, niin se oli elämäni kymmenes yli 100 km yhtämittainen pyörälenkki. Kyselyä aloittaessa lenkkejä oli alla yhdeksän kappaletta. En ole vielä koskaan ajanut yli 140 km pituista lenkkiä.. noh, se tulee viimeistään maantie SM:ssä Sulkavalla (kisamatka 197 km).

Jos kaikki väärin vastanneet tulevat ajamaan tänne seuraavan 100km lenkin, niin saadaan 42 henkilöä mukaan; eli aika reilu yhteislenkki aikaiseksi. Olispa muuten mainiota ajaa isolla porukalla lenkkiä Joensuussa. Viime vuosina yli viiden henkilön lenkit on ollut aika tiukassa ja itsekin ajelen treeneistä varmaan 95% itsestäni.

Se, miksi satasia ei täällä päässä minulle ole hirveän montaa elämän aikana kertynyt, johtunee vahvasta maastopyöräilytaustasta. Yleisesti pidän myös hieman vauhdikkaammista lenkeistä, jolloin tiettyjen kilometrien kerääminen ei ole erityisen oleellista.

Tässä muutamia syitä miksi satasia ei minulle jostain syystä kerry:

- Maastopyöräilykisat ovat yleensä kestoltaan n. 2,5 tuntia. Tällöin kestoltaan saman pituinen lenkki (tai 30 min enemmän) treenissä riittää, joten matkaksi jää 60-80km.
- Kisoissa pärjää yleensä paremmin ajamalla kovaa tuon 2,5 tuntia, kuin ajamalla hiljaa vielä maalin jälkeen tunnin verran
- Harjoittelen hyvin harvoin maantiepyörällä (esim kesällä 2009 alle 10 kertaa); tällä pyörällähän satanen tulisi mittariin melko helposti
- Suosin hyvin pitkälle erinäisiä vetoja lenkin aikana. Koskaan ei ole kielletty ajamasta kovaa; tosin koskaan ei ole pakko ajaa kovaa -> päivän fiilis ratkaisee
- Yksin ajaessa 95 km vastaa jo 100 km lenkkiä. :) Oman naaman taakse ei pääse peesiin
- Työpäivän jälkeen yli 100 km lenkki vie aika myöhään, sitä paitsi talvella 70-80 km on jo ihan hyvin
- Olen pysähtynyt lenkillä kahville myös alle 10 kertaa elämässäni, pitkillä lenkeillä käydään kahvilla; koska en käy kahvilla, ei tarvitse ajaa pitkää lenkkiä :)

Tällaista tällä kertaa. Mä alan jo suunnitella tota "väärin vastanneiden-yhteislenkkiä".

2 kommenttia:

  1. Voi apua, pitkin vastata väärin... Joensuu on vähän kaukana Helsingistä ;D

    VastaaPoista
  2. Ei niin kaukana, etteikö yhtä hienoa pyörälenkkiä kannattaisi lähteä suorittamaan. :)

    VastaaPoista

Maltatko vielä kirjata kuvan tekstin, niin tiedän sinun olevan ihminen