sunnuntai 18. huhtikuuta 2010

Kevätkauden avajaiset maastossa!

Kyllä vain, eilen se sitten vihdoin tapahtui. Ensimmäiset metrit kuivalla maastopohjalla nimittäin ja jälleen Suomen kevät näytti parhampia puoliaan sään muodossa. Joensuussa ehkäpä ensimmäinen reitti, joka keväisin sulaa ajokuntoon on Ukonharju Lehmossa. Reitti on reilun kilometrin mittainen ja myötäilee vaihtelevaa polkua pitkin harjun päällä. Polku on hyvin selkeäpiirteisesti ajettavaa, mutta muutamat jyrkät mäet ja lukuisat terävät kivet voivat vaikeuttaa etenemistä hiukkasen.

Ukonharju on reitti, jonka ansiosta aikaisempinakin vuosina olen päässyt hyvään fyysiseen maastokuntoon. Näin ollen voi hyvin olla, että myös tänä keväänä seuraavat päivät menevät hyvin pitkälle kyseistä harjua hyödyntäen.


Uusi MSC maastopyörä oli samantien reitillä kuin kotonaan. Jyrkät mäet kiivettiin vauhdikkaasti ja jousituksenkin puolesta kaikki pelittää niin kuin pitääkin. Pyörän keveys todella tuntuu jyrkissä nousuissa ja kiihdytyksissä. Jousitus hoitaa hommansa kivikkonousuissa ja perä pysyy hyvin maassa, jolloin kuski voi keskittyä nopeimman ajolinjan seuraamiseen.

Fillariin on osapuolelle jo nyt tehty pientä päivitystä esimerkiksi kampiosastoon. Kunhan kevät tästä menee eteenpäin, niin MSC saa viimeisetkin kisaosat itseensä kiinni. Sinänsä erityisen paljon tässä pyörässä ei päivittämistä osapuolelle ole syytäkään. Tykkään MSC:n tyylistä rakentaa kisapyöriä; ensin pistetään laadukas runko, iskarit ja hyvät kiekot kiinni (nämä ratkaisevat sen, millainen fillari oikeasti saadaan aikaiseksi). MSC:ssä myös putkiosat ovat aivan viimeisen päälle ja vain voimansiirto oli hyvällä XT-tasolla. Tavallisesti pyörämerkit rakentavat pyörät niin, että runko ja kiekot on mitä sattuu, mutta takavaihtajaksi laitetaan esimerkiksi shimpan XTR, jotta asiakkaat menevät "halpaan" koko pyörän hyvyydestä. Nopean ja kisakykyisen fillarin rakentamisessa on kuitenkin kyse hieman useammasta asiasta kuin pelkästä takavaihtajasta.

En toki tarkoita, etteikö maailmassa olisi useita hinta-laatusuhteeltaan hyviä ostoksia myös pyöräpuolella. Kannattaa kuitenkin hieman katsoa, mihin rahansa sijoittaa. Fillaroidessa juuri pyörivien massojen (esim. vanteet ja renkaat) toiminta ja keveys ovat usein avainasemassa ainakin tasamaata ja ylämäkiä tahkoavilla fillaristeilla.

6 kommenttia:

  1. Ehdottomasti yksi parhaista pätkistä Joensuun seudulla, harmi vaan että vähän lyhyt. Onneksi helppo yhdistää muuhun polkuverkostoon. :)

    VastaaPoista
  2. Missäs tämä Ukonharju tarkalleen ottaen sijaitsee?

    VastaaPoista
  3. Ukonharju sijaitsee Lehmon ja Kylmäojan välissä. Kunhan löytää esimerkiksi Lehmon päiväkodin tai vastaavasti Kylmäojan ylämäen (harjun toisessa päässä), niin harju kyllä näkyy siinä vierellä.

    VastaaPoista
  4. Hyvännäköistä metsäpolkua. Harmi vaan, että täältä läntisestä Suomesta on vähä turhan pitkä matka lähteä lenkille sinne. Pitäs ihan vartavasten suunnitella reissua sinnepäin noita polkuja ajelemaan.

    VastaaPoista
  5. Kiitos tiedosta Olli, pitänee käydä viikonloppuna pyörähtämässä paikan päällä.

    Onko sinulla aina joku hovikuvaaja matkassa vai mistä saat aina nuo jäätävät poseerauskuvat? ;)

    VastaaPoista
  6. Kyllä Joensuu on ainakin maastopyöräilyn osalta loistava kaupunki. Suosittelen tänne päin tuloa ja jos niin käy, niin voin mielelläni lähteä lenkeille oppaaksi.

    Kuvista sen verran, että aika paljon tulee otettua itselaukaisulla.. välillä melko mahtavia otoksia mukana, kun ollaan vasta juoksemassa pyörän päälle. :)

    VastaaPoista

Maltatko vielä kirjata kuvan tekstin, niin tiedän sinun olevan ihminen