torstai 4. helmikuuta 2010

Tammikuu takana.

Aika rientää ja tammikuu onkin ehtinyt vaihtua jo helmikuuksi. Kovat pakkaset näyttävät olevan taaksejäänyttä elämää ja treenimäärät ovat nousseet viimepäivinä jo ihan hyvälle tasolle. Tammikuusta jäi käteen lähinnä erinäisiä korvaavia harjoitteita kestävyystreenin sijaan. Minulle harvinaista oli se, että jo tammikuun puolella tuli ajettua pari tehokkaampaa treeniä trainerilla, ja muutoinkin vanhaa Swingiä tuli käytettyä huomattavasti aikaisempia vuosia enemmän. Muistaakseni vuosi sitten ensimmäiset tiukemmat vedot ajoin vasta maaliskuun puolella, joten saa nähdä, että missä vaiheessa tänä kesänä kuntohuippu tulee esiin.

Opintovapaasta alkoi viimeinen kuukausi ja 6 kuukauden opintopätkä alkaa näin ollen olla lopuillaan. Maaliskuun alusta on tarkoitus palata jälleen innokkaana työn pariin Palkeille.. saa nähdä kuinka työasiat ovat muistissa pitkän poissaolon jälkeen. Noh, aikaa kuitenkin on vielä niin opiskelujen päättämiseen kuin myös harjoitteluun ja hyviin treenipäiviin. Hyvä näin!

Fillaripuolelle on muuten tulossa uutta väriä melko laajalla rintamalla lähiaikoina.. kannattaa pysytellä kuulolla. Vanhat huippupelit (Giant Anthem maasturi ja Canyon Passione Elite maantiepyörä) odottavat kotiutumista uuteen omistukseen ja kiinnostuttuaan niitä voikin halutessaan kysellä vaikka mailin kautta.

Helmikuun etenemisestä palaan juttuun lähiaikoina.. voi olla, että ensimmäinen kisakin ajetaan jo tässä kuussa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Maltatko vielä kirjata kuvan tekstin, niin tiedän sinun olevan ihminen