torstai 18. helmikuuta 2010

Action viikonloppu edessä

Toiminnantäyteinen viikonloppu edessä: reilu tuhat kilometriä autoilua ja päälle pari uutukaista pyörää ja vuoden ensimmäiset maasturikilpailut. Eipähän olisi helmikuisesta viikonlopusta uskonut.

Tiivistetty ohjelma viikonlopun kulusta: Startti tapahtuu huomenna perjantaina tälle road-tripille heti aamusta. Joensuusta messiin lähtee huoltajakaveriksi Henkka. Menomatkalla Tamperetta kohti kiepataan kyytiin uusi maasturi. Sen metkuihin tutustumiseen on aikaa muutama tunti ennen lauantaiaamun kisoja. Tampereella on tarkoitus sitten viettää vielä yö sunnuntaihin olympialaisia seuraten. Sunnuntaina ajellaan Joensuuhun Jyväskylän kautta, josta mukaan tarttuu vielä toinen uusi pyörä, eli ensi kauden kisapyörä maantielle.

Ylöjärven hallikisojen osallistujalista kertoo kilpailusta tulevan oletettavasti tasokkaan. Mukana on maastopyöräilyn eri lajien SM-kultamitalisteja ja muidenkin lajien harrastajia. Toki osallistujia kisaan saisi tulla mukaan enemmän, jotta tämänkaltaisia tapahtumia uskalletaan järjestää Suomessa jatkossakin. Toivotaan, että matti- ja maijamyöhäiset vielä innostuvat ja ovat sitten viivalla lauantaina..

Omasta iskukyvystä en osaa tässä vaiheessa sanoa mitään, koska kisassa ajettavat suoritukset ovat alle prosentin mittaisia normaaleihin kisamatkoihini verrattuna. Toivottavaa on myös se, että uuden pyörän kanssa ollaan heti samaa mieltä siitä, kuinka pyörällä kovaa edetään. Näiden tekijöiden lisäksi viikon kestänyt flunssa näyttää vasta nyt nujertuneen, joten treenaamaan en ole päässyt vähään aikaan. Lähtökohdat eivät siis ole täysin optimaaliset, mutta lauantaina sitten nähdään kuinka kävi.

Koitan päivitellä viikonlopun etenemistä blogiini mahdollisimman tiuhaan.

1 kommentti:

Maltatko vielä kirjata kuvan tekstin, niin tiedän sinun olevan ihminen