Kisa takana ja olipahan oikeastaan ihan mahtipäivä ennakko-odotuksiin nähden. Voimatasot olivat kohdallaan ja Strava-tykittelyt näyttävät pelittävän hyvin myös mtb-maratonin treeneinä. Yllättäen kevään pisin lenkki ei tuottanut ongelmia edes kisavauhdissa.
Kisan voitti odotetusti tiimikaveri Ojalan Henkka. Kakkoseksi ajoi komeasti valmennettava Jeremias Holmberg, vain 15 sekuntia Henkan perässä! Kolmanneksi itsensä taisteli jäykkäperäisellä pyörällä sitkeällä iskutuksella Medilaserin Samuel Halme. Onnittelut kärkikolmikolle!
Minä olin kisassa lopulta neljäs tiukan loppukirin jälkeen. Kirikavereina ja oikeastaan koko kisan ajokavereina olivat Riivo Schumann ja Samuli Visuri. Riivo meni hetkittäin ylämäissä menojaan, mutta Samulin kanssa meillä oli varsin yhteiset sävelet kisan läpiviemiseksi. Ensimmäisellä kierroksella Samulin kanssa vähän hölmösti passailtiin ja päästettiin kärkikolmikko karkaamaan. Ensimmäinen kierros ajettiin minuutin päässä kärjestä ja toisella kierroksella ero kasvoi parilla minuutilla lisää. Odotin eron kasvavan isommaksikin, koska todellinen tykittely ei oli toisella kierroksella meidän porukassa vähissä.
Loppukiriin asetelmat olivat mielenkiintoiset, koska maali oli asfalttitien varressa pitkän helpon osuuden perään. Ainoa haastava kohta oli jyrkkä käännös pihalle, jossa maali lopulta oli. Etureisien kramppihuolien jälkeen en pitänyt itseäni kovin suurena kirisuosikkina, mutta päätin pistää jalat pyörimään heti asfaltille käännöksen jälkeen. Riivo seurasi tiukasta perässä ja taisi jopa ohittaa minut ennen tiukkaa mutkaa vasemmalle. Olin kuitenkin sisäkurvin puolella ja Riivo jätti siihen metritolkulla minulle tilaa kääntää sisäkurvista itseni pihalle kohti maalia. Näin olin ehkä pari metriä ennen Riivoa maalissa.
Maalissa minulla oli kärkeen eroa reilut 3 minuuttia, jota pidän melko pienenä aikaerona. Kisan keskisyke 166 kertoo, että kirraamisen varaa jäi tuleviin karkeloihin. Tässä kisassa kiristämiseen ei oikeastaan ollut mahdollisuuksia, koska kramppihuolet ja pitkien kestävyystreenien puute aiheutti haastetta kisan loppupuolelle rennosta olotilasta huolimatta.
Tais olla eka kisa 27,5":lla? Ei kalustosta olis mitään kommenttia irronnut? Oliko Halme tosiaan ainoa kärkiporukan kuski jäykkäperällä? Kalustostahan on varmasti ihan kyllästymiseen asti aikojen kuluessa jauhettu, mutta nythän olis sillekin rintamalle uutta keskustelun viritystä, kun alkaa olemaan kotimaankin kisoissa samalla viivalla monenlaista kalustoa (jäykkis-täysjousto ja sitten vielä 26-27,5-29).
VastaaPoistaOikein mainio kommentti, kiitos! Ehdottomasti olisi ollut tarpeen mainita myös pyörän toimivuudesta.
PoistaKärkiporukasta myös Riivo ajoi jäykkäperäisellä. Onhan tuolla poluilla nopeusero aika merkittävä täysjoustojen suuntaan - se näkyi erityisesti 7 veljeksen reitillä, jossa tuntui aika puuduttavalta ajaa täpärillä jäykkismiesten perässä.
Minun 27,5 toimi kisassa mahtavasti. Thrill Hill on kyllä hyvä pyörä Suomen haastaviin maastoihin. Herkkyyttä riittää takana ja kiekkokoko varmistaa hyvän pidon nousuissa ja juurakkopätkillä. Välikoko on ketterä käännellä nopeissa shikaaneissa, joita esim Rajamäen kisassa on jonkin verran. Pystyin rennosti laskettelemaan omassa letkassani ja koin olevani hyvin kilpailukykyinen pyörän nopeuden kanssa. Teknisissä ylämäissä pyörä on minun käytössä ihan parhaimmillaan.
Märillä juurilla olin tässä kisassa hieman pulassa 2,3bar RaceKing-renkailla (olisin ollut aivan kaikilla pyörillä..). Minulla on myös pitkä 6-asteen kannatin käännettynä toisin päin. Jos jyrkissä laskuissa on korkeita juuria, ja ukko ei ole hereillä, niin pyörän takapää saattaa nousta vähän ilmaan.
Kunhan litkutan renkaat seuraaviin kisoihin, niin meno muuttuu nätisti. Samoin saatan kannattimen alle laittaa 5mm spacerin, jolloin painopiste nousee aivan hitusen ylöspäin keulasta.