sunnuntai 13. maaliskuuta 2011

Harjoitusfilosofiani III, oma harjoittelu 2/2 (rytmittäminen)

Harjoittelun rytmittäminen Ollin tapaan:


Lähtökohtainen ajatus: Urheilun on oltava kivaa, mutta pyöräilijät tehdään talvella.

Minulle kauden alku tarkoittaa yleensä syksyn viimeisen kilpailun jälkeistä aikaa. Syksyn viimeisen kilpailun jälkeen alkaa vaihtelevan pituinen tauko (Off season) harjoittelusta. Käytännössä tämä tarkoittaa pyöräilyn unohtamista joksikin ajaksi. Toki, jos säät sallivat ja ajo/urheilu maistuu, niin se on sallittua. Jos kesällä tulee kilpailtua hyvin paljon, on tauko kuitenkin aina paikallaan. Minulla tauon kesto on suoraan riippuvainen Suomen hiihtokeleistä. Heti, kun maa on valkoinen lumesta ja hiihto onnistuu, on uusi kausi alkanut. Harmittavasti aikaiseen lumien tulemiseen ei pahemmin voi nykyaikana luottaa ja helposti taukoa jatkuu aina tammikuulle saakka.

Tammikuusta alkaa sitten koko kesää ajatellen tärkein harjoittelujakso. Tammikuusta eteenpäin - aina huhtikuun alkuun saakka ”harjoitellaan niin paljon kuin jaksetaan, tai mielellään jonkin verran yli”. Toisin sanoen kaikki tunnit ja treenit, joita Suomen talvessa kykenee tekemään, luovat kesälle sen potentiaalin, joilla pyörä lopulta joko kulkee tai ei kulje kovaa. Eri asia sitten on se, että kuka onnistuu hyödyntämään talvella tekemänsä potentiaalin maksimaaliseksi ajovauhdiksi ja vieläpä kesän tärkeimpiin kilpailuihin. Talvella harjoittelu koostuu minulla lähinnä hiihdosta. Silloin harvoin, kun pakkasta on alle 10 astetta, saatan kaivaa olohuoneen nurkasta myös maastopyörän tai krossarin, jolloin tuntuma pyöräilyyn säilyy. Harmiksemme talvisin pakkanen pysyttelee turhan yleisesti lähellä 20 astetta, jolloin treeni on lähes pakosti jaettava kahteen osaan. Yksi hyvä tapa on hiihdellä työpäivän perään tunti-puolitoista ja käydä sitten illalla vielä juoksemassa puolesta tunnista tuntiin. Pyöräilyä olen harrastanut jo niin kauan, että sisällä ajajaksi ei minusta ole. Pää ei yksinkertaisesti kestä seinän tuijottamista puolta tuntia kauempaa. Talvisin ja koko kauden aikana sisäpyöräilyharjoittelua minulle kertynee yleensä alle 10 tunnin verran. Spinningissä tai kuntosalillakaan en käy. Olohuonekuntopiirejä tulee tehtyä jonkin verran, että kädet eivät kuihdu aivan olemattomiin. Niin kuin ylhäällä mainitsin: urheilun on oltava kivaa.

Huhtikuusta elokuun loppuun pääsen sitten ”omalle alueelleni”. Vihdoinkin treeneissä on lupa luukuttaa! Käytännössä viikot kuluvat niin, että yli kolmen tunnin lenkkejä viikoittain kertyy yksi tai kaksi kappaletta. Ylämäkivedot, ”kymppitempot”, vauhtileikittelyt ovat kuitenkin aina sallittuja. Mikä onkaan hienompaa, kun huhtikuun ensimmäisellä viikolla repäistä kymppitempo ihan kylmiltään täysillä. Oi sitä tunnetta keuhkoissa; kipua, verenmakua, ahdistusta. Silti korvienväli huutaa lisää. Silloin tuntuu, ”että nyt päästää taas asiaan”. Mieli halajaa kisoihin ja päivät kuluvat auringonpaisteessa kuin siivillä. Viikon kahdella pk-lenkilläkään ei millään malttaisi olla noudattamatta ylämäissä kuuluisaa 30-sääntöä. Jokainen meistä pyöräilijöistä varmaan noudattaa kyseistä sääntöä, jos kuntoon mielii päästä nopeasti ja hyvillä mielin, eikö niin?

2 kommenttia:

  1. Ihan vaan mielenkiinnosta ja enempi muita kestävyyslajeja harrastaneena (kuin pyöräilyä), mikä on "30-sääntö"?

    VastaaPoista
  2. No kappas, se tuolla seuraavassa osiossa selitetäänkin.. =)

    VastaaPoista

Maltatko vielä kirjata kuvan tekstin, niin tiedän sinun olevan ihminen