Kisakauden avaus Rajamäellä - hyvillä mielin!

 Kisakauden kynnyksellä hymyilyttää. Uusi seura, uusi kisapyörä, uusi lajivalikoima odottavat!

Huomenna taas mennään ja hyvillä mielin mennäänkin. Kisakausi 2015 alkaa - huh huh, että voisi jopa vähän jännittää! Minä suuntaan tuohon viereen Rajamäelle ja lähden totuttelemaan kroppaa maastopyöräkisojen vaatimuksiin. Viimeistelyjakso on ollut haastava kahden flunssan ja pienten selkäongelmien vuoksi. En ole saanut tuttua ja turvallista vähintään neljän päivän treeniputkea tällä kertaa toteutettua, ja kroppa ei ole saanut selkeää vinkkiä tulevasta. Rikon siis tärkeintä kisaan valmistavaa periaatettani, joka kisa-aamuna on: "Olen antanut kropalle selkeät askelmerkit siitä, että mitä tänään on edessä ja mitä siltä tänään odotan". Kolmen viikon sairastelu-/työ-/ palauttelujakso ja kisaa edeltävän päivän rauhallinen 30km pyörittely eivät tätä ajatusmallia tue ja kropan pitäisi olla kisan suhteen aivan hakoteillä. Osaltaan maastopyöräilytekemistä on ollut sekoittamassa myös triathlon-lajien treenailut, joka on tietenkin ollut oma inspiroiva valintani. Siellä on tapahtunut paljon positiivista pöhinää, mutta jätän niiden kertomisen seuraaviin blogiteksteihin.

Optimaalinen näkymä kisakavereiden näkökulmasta? Miettisen selkä painuu vastustamattomasti horisonttiin.. :)

En kuitenkaan huolehdi huomisen kisan osalta tuon enempää. Huominen on tavallaan juhlapäivä. Kyllähän sitä kilpailijan luonteinen kaveri syttyy kisaan aina, olivat lähtökohdat sitten ihan mitä tahansa. Minulle huominen on tärkeä askel kevään treeneissä, josta lähden astelemaan rappusia aina sinne lokakuun cyclocross SM-kisaan saakka. Huominen on testi ja kesän aloitus, joka on vaan puskettava lävitse. Parhaimmillaan puhutaan positiivisesta kärsimyksestä koko kisan ajan. Ennen kaikkea huominen on tärkeä etappi kohti seuraavaa tärkeää kisaa Aulanko MTB:tä, joka ajetaan tässä kotikonnuilla reilun kahden viikon kuluttua. Siellä haluan olla jo ajokunnossa ja sen jälkeen muuntelen hermotusta taas triathlonin suuntaan. Paperilla kaikki menee nätisti, käytäntö voi olla vähän toinen. :)

Huominen kauden alku Rajamäellä on minulla iso juttu myös uuden seuran näkökulmasta. Minut on otettu Tawast Cycling Clubiin aivan älyttömän hienosti vastaan ja puen suurella kunnialla uuden seurani värit päälle huomiseen kisaan. Lähtökohdin edustan TCC:tä triathlon-kisoissa, kuntoajoissa ja tietenkin fillaripuolen SM-kisoissa. Maastopyöräilyn cup-kisoissa saatan vielä vetää jonkin puolittaisen yllärikortin, jos ja kun mtb-tiimikuviot asettuvat ihan uomiinsa.

Aurinkoista kevättä ja ajointoa itse kullekin säädylle!

Polkujuoksuilta Aulangolla - video

Pohkeet jumiin polkujuoksulla

Eilen lauantaina tuli vedettyä elämän toiseksi pisin juoksulenkkini. Suunnattiin tänne kotikisani, eli Aulanko MTB:n mahtaville poluille. 

Kotoa siirtymää on vain n. puoli kilometriä, joten reitille pääsee periaatteella: lenkkarit jalkaan ja menoksi. Sain tasaisen kaverin mukaan ja vietiin lenkki läpi melko stabiilia vauhtia. Koko kierros kerrytti matkaa n. 16,5km ja tämä juostiin 5:18/km keskivauhdilla. Keskisyke asettui pk:n ylärajoille (148), mutta totuuden nimissä pohkeet eivät olisi kestäneet tänään kovempaa vauhtia. Juoksut olivat olleet minimissä taas pari viikkoa ja iskutus tottumattomalle lihaksistolle on aina pieni shokki.

Reitti on kyllä hieno! Rehtiä maastoa ja mukavasti myös korkeuseroja. Nyt päivää myöhemmin on edelleen tiiliskivet pohkeiden paikalla - tänään uinnissa oli otettava pullari käyttöön ja vedettävä koko tunti täysin käsien varassa. Kävely on sellaista pingviinikävelyä.

Triathlon-projektissa keskiössä on ollut ja tulee olemaan uinnin kehittäminen. Vauhti on ollut paranemaan päin, mutta tekniset puutteet ovat vielä isoja. Uintisparraus, jota saan, on asiallista ja asiantuntevaa. Tässä tämä päivän uintisession loppupalaute: https://twitter.com/OMiettinen/status/592364993934434306?s=09

Lauantain juoksureitin datoja:

Kun liekki syttyi - vuosi 1997

Maastopyöräily vei allekirjoittaneen mennessään jo vuoden 1995 tienoilla, mutta ensimmäisen oikean maastopyörän sain ostettua "vasta" vuonna 1997. Koko elämän säästöt tililtä sileeksi ja pyörä alle. Tuolloin 13-/14-vuotiaana nassikkana tunteja ja kilometrejä kertyi päivittäin yllättävän paljon. Myös ajotekniikkaa hiottiin Mikkelin maastoissa päivittäin. Näin keväisin mieleen palaa tuo lapsuusvuosien uskomaton palo pyöräilyä kohtaan. Se on jotain, jota ei voi sanoilla kuvata. Hieno laji!

Rose Thrill Hill 3 - testiajo videolla (Olmin peruskuntolenkki)

Kova treeni kestävyysurheilussa - voiko siitä nauttia?

Onneksi tämä ei pidä paikkaansa kestävyysurheilussa. Ainakin viimeinen lause sitaatista.. isosti eri mieltä. pic.twitter.com/MNEgWfM3CP
— Olli Miettinen (@OMiettinen) 3. huhtikuuta 2015

Twiitillä lähdetään liikkeelle ja perään kirjataan vähän perusteluita. Monille tulee varmaan mieleen, että kestävyysurheilijat eivät edes tiedä, mitä kova treeni tarkoittaa. Tämä voi sinällään pitää paikkaansa, jos urheiluviikot ovat ainoastaan pitkää ja kevyttä treeniä. Kovaksi treeniksi itse luokittelen kovat intervallivedot, tai esimerkiksi 15-180 minuutin maksimivauhtituuppaukset. Kovaa treeniä en itse luokittele kivun perusteella. Minua treenissä kiinnostaa lähtökohdin maksimaalinen kehittävyys. Tämä on joskus kovaa treeniä, joskus jotain muuta. Tässä kuitenkin esimerkki kestyvyysurheilun yhdestä "kovasta treenistä": 

Kestävyysurheilu on perinteisesti hissuttelua. Mennään vähintään pari tuntia ja kovasta treenistä ei välttämättä voi puhua. Mutta kyllä, myös kestävyyslajeissa treenataan kovaa. Esimerkiksi pyöräilyssä kuskin anakynnys voi olla tehoissa 340w. Kun aletaan ajamaan vetoja, jotka ovat tehoiltaan 2-3x tuon.. eli 700-1000w ja mennään niin pitkää kuin pystyy - alkaa kehoon kertymään erilaisia tuntemuksia. Kokenutta kuskiakin nämä tuntemukset alkavat pian kangistaa. Treenannut kroppa on kuitenkin sellainen, että ei se välttämättä kipua tuota. Erityisesti, jos hapoista on tehty arkipäivää. Kivulta vältytään myös silloin, jos keukot eivät veny isommaksi kuin aikaisemmat maksimit. Kovaa fillarointi ei myöskään riko paikkoja, tai aseta niveliä ja jänteitä äärirajoille voimailulajeihin verrattuna. 

Kovaa treeniä voidaan vetää silti. Todella kovaa. Se, että annat kaikkesi ja menet vaikka 60km/h mittarissa viritetyn mopon ohi tuo kovan vauhdin tunnetta ja antaa adre-tyydytystä, vaikka oikeasti olet ihan nakit ja muusi jo minuutissa. Meidän lajeissa kokovartalomaitohappoilu ei ole välttämättä pois nautinnosta.. Olet nimittäin juuri nauttinut maksimivauhdista ja tiedät, että kehityt niin paljon kovemmaksi seuraavia treenejä ja kisoja ajatellen. Eli ei muuta kuin veto uusiksi. Palautellaan pari minsaa ja sitten uudelleen! Kerrankin saa latoa kovaa, jota varten on koko elämä treenattu. "Kivusta nautintoon on matkaa pelottavan vähän, jos sitäkään."