tiistai 16. toukokuuta 2017
Alle 3kk aikaa täydenmatkan kisaan - puolimaraton vihdoin juostu
Niin on taas kuukauden päivät ja ylikin kuluneet tärkeästä treeniajasta suhteessa elokuun alkuun ja triathlonin täydenmatkan kisaan Tahkolla. Kun kuukausi sitten pitkät juoksut ja fillaroinnit olivat vielä utopiaa, on nyt edes pari järkevää suoritusta takana. Elämän ensimmäinen kesäkelin puolimaraton juosten onnistui vappuaattona ja viime viikonloppuna maltoin pyöritellä fillarilla pisimmän lenkin yli kuuteen vuoteen. Paineet kestävyyden ja nopeuden kehittämiseen kaikissa kolmessa lajissa ovat melkoiset - ja kouralliseen mahtuvat treenitunnit viikossa eivät meinaa riittää millään. Huh, mielenkiintoinen projekti menossa kokonaiskuormituksen rajamailla tasapainoillessa! Kohta tarvittaisiin jotain kisoja, että pää pysyisi kasassa. :)
Tunnisteet:
harjoittelu,
kausi 2017,
kisat,
triathlon
torstai 13. huhtikuuta 2017
4kk täydenmatkan triathloniin - treenit alkakoon
Elokuun 5. päivä tänä vuonna koittaa triathlonin täysmatka Tahkolla.
Rapiat 225km lihasvoimin etenemistä pistää allekirjoittaneen todelliseen
testiin. Tähän mennessä elämässä ei ole yhtään täysmatkaa varten tehtyä
treenivuotta, eikä viimeiseen 6 vuoteen yhtään tuota tapahtumaa tukevaa
sopivaa treeniviikkoa..
3 minuuttia megahapoilla on minulle tuttuakin
tutumpaa ja 10-11 tuntia rennon kovaa on täyttä utopiaa. Juuri nyt,
aikaa kisapäivään on alle 4kk. Tämän viikon alussa oli ensimmäinen virallinen
treenipäivä tätä tavoitetta kohti ja sama meno on jatkunut
lomaviikkoa hyödyntäen crossarilenkeillä ja kevyillä pitemmillä hölkkäsuorituksilla. Näin ensimmäisinä viikkoina on
tavoitteena kerätä täysmatkan kilometrit viikossa yhden päivän sijaan. Huomasin nimittäin kauhukseni, että alkuvuoden aikana en ollut ajanut yhtenäkään viikkona pyörää 180 kilometriä, saatikka uinut 4km tai juossut 42 km matkaa.
Tässä 4kk aikana painetta lisätään vähitellen ja elokuussa toivotaan parasta. Tulee kutkuttava fyysinen ja henkinen projekti tästä - se on varmaa! Olkaahan mukana seuraamassa, miten äijän käy. Facen kautta kannattaa laittaa urheilijasivuni seurantaan - sieltä pystyy seuraamaan projektin etenemistä hieman tiiviimmin kuin täältä blogin kautta.
ROSE - kisacrossarista on kuoriutunut todella pätevä kevään treenipyörä tri-kisoja ajatellen
Tässä 4kk aikana painetta lisätään vähitellen ja elokuussa toivotaan parasta. Tulee kutkuttava fyysinen ja henkinen projekti tästä - se on varmaa! Olkaahan mukana seuraamassa, miten äijän käy. Facen kautta kannattaa laittaa urheilijasivuni seurantaan - sieltä pystyy seuraamaan projektin etenemistä hieman tiiviimmin kuin täältä blogin kautta.
sunnuntai 26. helmikuuta 2017
Pitkää siivua niin kovin huterasti
Allekirjoittanut sippaa lenkillä aina ennen kuin kaksi tuntia täyttyy. Niin tänäänkin, kun pöpperökelissä ja jää-kiharaisilla teillä liukastellen yritin selvitä napsun verran pitemmästä PK-lenkistä. Laskiaispullan kuvat vilkkuivat verkkokalvoilla ja parasta toivoen matka taittui huterasti höyryten aina perille saakka. Yli 4 tunnin treenejä kertyy minulle yksi viidessä vuodessa ja tänäänkin reissu päättyi tuota maagista aikarajaa aiemmin. Kestävyysurheilu on hankalaa kylmiltään. Elokuussa olisi kestettävä 180km fillarisiivu ja perään vielä maraton juosten. Huh!
#hiilarimies #rosebikes #talvipyöräily #triathlon
Tunnisteet:
cyclocross,
harjoittelu,
Rose,
triathlon
sunnuntai 12. helmikuuta 2017
Talven kuulumisia ja kesän suunnitelmia muissa lähteissä
Blogitekstit meinaavat pahasti painua unholaan vauhdikkaan arkielämän johdosta. Urheiluhommissa minua kannattaa seurata esimerkiksi Facen urheilijasivuni kautta. Olen siellä Pyöräilijä Olli Miettinen. Yritän toki ottaa itseäni niskasta kiinni ja kirjata kuulumisiani myös tänne blogin puolelle.
Talvi ei ole siis mennyt laakereilla lepäillen. Parissa muussa lähteessä onkin ollut ensi kesän suunnitelmia avaavia juttuja.
1. Hattulaan.fi verkkolehdessä oli tarinaa ensi kesän huikeimmista suunnitelmista.
Olli Miettinen haukkaa ahnaasti berliininmunkkia ja juo kahvia päälle. Tämän jälkeen hän kertoo yhdeksi kauden 2017 päätavoitteekseen triathlonin täysmatkan Tahkolla elokuussa 2017. Kun maastopyöräilyn eniten nopeutta vaativan lajin XCE:n SM-mitalisti kertoo tähtäävänsä triathlonin täysmatkalle, voisi puheet helposti kuitata sokeri-kofeiinihumalan aikaansaannoksena.
Omaa mieltymystään hiilihydraattipitoiseen ruokavalioon usein itsekin ironisoiva Miettinen on kuitenkin myös neljän päivän takainen cyclocrossin SM-hopeamitalisti, samoin hopeinen mitali tuli viime kesänä maastotriathlonin SM-kisasta.
Vaikka suorituskunto on pinnalla, puheet ovat siis mietittyjä.
– Finntriathlon-sarja alkaa Vanajanlinnan sprintillä ja siitä matkat tuplaantuvat aina seuraavaan osakilpailuun. Joroisten puolimatkalle asti en ole huolissani mistään mutta sen jälkeen olen huolissani aika monesta asiasta.
Lue koko juttu:
http://hattulaan.fi/uutiset/urheilu/triathlonin-taysmatkasta-pyorasprintterin-uusi-haaste/
2. Aika-ajo.com teki taas jutun harjoittelustani ja muista kuulumisista.
Millaisia treenimääriä teet, ei tarvitse paljastaa ohjelmaa mutta jotain suuntaviivoja.
Kalenterivuoden 2016 aikana minulle kertyi yhteensä 400 tuntia treeniä. Tästä pyöräilyä oli iso valtaosa n. 350 tuntia, juoksua kertyi 40 tuntia ja uintia minimaaliset 9 tuntia. Hiihto on laji, joka on todella hyödyllistä kaikkiin lajeihini. Toivottavasti tänä talvena saan hyvin hiihtokilometrejä kertymään. Vuonna 2016 minulla oli lonkkaleikkaus pohjilla ja en voinut juurikaan hiihdellä. Tällä hetkellä olen ehtinyt ladulle vasta viidesti ja mennään jo tammikuun puoliväliä. Treenaan aika paljon kovilla tehoilla ja seuraan suorituskykyäni jokaisessa harjoituksessa. Jos kello ei tykkää, niin menen rauhallisemmin. Jos kello tykkää, niin teen intervallitreenejä niin kauan kuin tulokset näyttävät hyviltä. Minulle on mahdollista, että erilaisia intervallitreenejä tulee jopa kuudessa harjoituksessa putkeen ja sitten kroppa pyytelee rauhoittamaan vauhtia. Treenaan aina, kun voin kokea hyvällä omalla tunnolla lähteväni harjoittelemaan. Kokopäivätyö ja kaksi pientä lasta kotona vaikuttavat tietenkin treeniin. Olen harrastanut näitä kisahommia 20 vuoden ajan ja joudun aika usein pohtimaan, mikä on tärkeää elämässä – se, että lapset tekevät jotain ensi kertaa elämänsä aikana vai minun 3500 kerta samaa kaavaa seuraava treeni. Seuraan paljon kokonaisrasitusta ja yritän varmistaa vähintään kohtalaiset yöunet.
Lue koko juttu:
http://www.aika-ajo.com/harjoittelu/urheilijaesittelyssa-olli-miettinen/
Talvi ei ole siis mennyt laakereilla lepäillen. Parissa muussa lähteessä onkin ollut ensi kesän suunnitelmia avaavia juttuja.
1. Hattulaan.fi verkkolehdessä oli tarinaa ensi kesän huikeimmista suunnitelmista.
Olli Miettinen haukkaa ahnaasti berliininmunkkia ja juo kahvia päälle. Tämän jälkeen hän kertoo yhdeksi kauden 2017 päätavoitteekseen triathlonin täysmatkan Tahkolla elokuussa 2017. Kun maastopyöräilyn eniten nopeutta vaativan lajin XCE:n SM-mitalisti kertoo tähtäävänsä triathlonin täysmatkalle, voisi puheet helposti kuitata sokeri-kofeiinihumalan aikaansaannoksena.
Omaa mieltymystään hiilihydraattipitoiseen ruokavalioon usein itsekin ironisoiva Miettinen on kuitenkin myös neljän päivän takainen cyclocrossin SM-hopeamitalisti, samoin hopeinen mitali tuli viime kesänä maastotriathlonin SM-kisasta.
Vaikka suorituskunto on pinnalla, puheet ovat siis mietittyjä.
– Finntriathlon-sarja alkaa Vanajanlinnan sprintillä ja siitä matkat tuplaantuvat aina seuraavaan osakilpailuun. Joroisten puolimatkalle asti en ole huolissani mistään mutta sen jälkeen olen huolissani aika monesta asiasta.
Lue koko juttu:
http://hattulaan.fi/uutiset/urheilu/triathlonin-taysmatkasta-pyorasprintterin-uusi-haaste/
2. Aika-ajo.com teki taas jutun harjoittelustani ja muista kuulumisista.
Millaisia treenimääriä teet, ei tarvitse paljastaa ohjelmaa mutta jotain suuntaviivoja.
Kalenterivuoden 2016 aikana minulle kertyi yhteensä 400 tuntia treeniä. Tästä pyöräilyä oli iso valtaosa n. 350 tuntia, juoksua kertyi 40 tuntia ja uintia minimaaliset 9 tuntia. Hiihto on laji, joka on todella hyödyllistä kaikkiin lajeihini. Toivottavasti tänä talvena saan hyvin hiihtokilometrejä kertymään. Vuonna 2016 minulla oli lonkkaleikkaus pohjilla ja en voinut juurikaan hiihdellä. Tällä hetkellä olen ehtinyt ladulle vasta viidesti ja mennään jo tammikuun puoliväliä. Treenaan aika paljon kovilla tehoilla ja seuraan suorituskykyäni jokaisessa harjoituksessa. Jos kello ei tykkää, niin menen rauhallisemmin. Jos kello tykkää, niin teen intervallitreenejä niin kauan kuin tulokset näyttävät hyviltä. Minulle on mahdollista, että erilaisia intervallitreenejä tulee jopa kuudessa harjoituksessa putkeen ja sitten kroppa pyytelee rauhoittamaan vauhtia. Treenaan aina, kun voin kokea hyvällä omalla tunnolla lähteväni harjoittelemaan. Kokopäivätyö ja kaksi pientä lasta kotona vaikuttavat tietenkin treeniin. Olen harrastanut näitä kisahommia 20 vuoden ajan ja joudun aika usein pohtimaan, mikä on tärkeää elämässä – se, että lapset tekevät jotain ensi kertaa elämänsä aikana vai minun 3500 kerta samaa kaavaa seuraava treeni. Seuraan paljon kokonaisrasitusta ja yritän varmistaa vähintään kohtalaiset yöunet.
Lue koko juttu:
http://www.aika-ajo.com/harjoittelu/urheilijaesittelyssa-olli-miettinen/
sunnuntai 22. tammikuuta 2017
Talvipyöräily - Ehkäpä paras talviajokenkä - LAKE MXZ 303
Jo LAKE-kengän ulkonäkö kertoo, että kyseessä on todellinen talviajokenkä
Talvipyöräily ja talviajokengät: Palelevat
varpaat pyöräillessä on yksi ikävimmistä pyöräilyä hankaloittavista
tekijöistä talvipyöräilyn osalta. Toisin kuin yleisesti luullaan,
talvipyöräilyä ei tarvitse harrastaa varpaat jäässä tai huonolla
polkemistuntumalla tavallisilla kengillä. Asiaan löytyy ratkaisu – hyvät
ja laadukkaat talviajokengät. Olen onnekas, että minulla on hyviä yhteistyökumppaneita, kuten LAKE. Sain käyttööni ja testiin ehkäpä parhaat
talvipyöräilykengät, jotka löytyvät tällä hetkellä markkinoilta. Kuinka
LAKE MXZ 303 kenkä sitten suoriutuu suomalaisessa talvikelissä sekä mitä
tekniikkaa ja ominaisuuksia kengästä löytyy? Näitä teemoja käyn läpi
tässä tekstissä.
Kengän
sopivuus: LAKE:n valikoimasta on erittäin hyvä mahdollisuus löytää
juuri itselleen sopivat ajokengät. Lestin leveyttä on tarjolla kaksi
vaihtoehtoa: ns. normaali ja leveä. Kokotaulukko pitää hyvin paikkaansa
ja esimerkiksi jalkaterän mittaamalla pääsee hyvin kiinni sopivaan
ajokenkään. Tässä vaiheessa kannattaa miettiä, että talvea ajatellen
vähän reilu koko toiminee paremmin kuin tiukasti mitoitettu kenkä, joka
voisi tulla kyseeseen kesäkäytössä. Vähän reilumpaan kokoon voi helposti
lisätä toisen pohjallisen tai käyttää kahta sukkaa, jolloin kengästä
saa taatusti sopivan eri säätiloja ajatellen.
Kengän
istuvuus: LAKE MXZ 303-ajokenkä kiristetään jalkaterän osalta
BOA-kiristyksellä sekä yhdellä hihnalla nilkan korkeudelta.
BOA-kiristyksellä on elinikäinen takuu. Kengän saa hyvin tiukattua
vasten jalkaa ja polkemistuntuma säilyy talviajokengäksi hyvällä
tasolla. Oikein kylmillä keleillä säätöä on helppo tehdä myös ajon
aikana, jos haluaa välillä enemmän liikkumatilaa tai tiukemman otteen
jalkaterälleen. Pikakiristys toimii siis molempiin suuntiin.
Kengän saa kiinni ryhdikkäästi BOA-kiristyksellä ja pikasoljella
Kengän
talviominaisuudet: Kengän päällä on vettähylkivä ja hengittävä Pittards
WR100 nahkapäällinen. Kengän korkeus yltää aina pohjelihaksen
alareunaan saakka, joten nilkat pysyvät talvikelissä lämpöisenä ja
pyöräilyhousu selviää omasta osuudestaan paremmin. Nilkan seudun
mukavuuden takaa Airprene-neopreenivarsi. Klossin kiinnitys on eristetty
kokonaan jalasta eikä kylmä viima pääse klossin pulttien rei’istä
kengän sisälle. Kengän Vibran-pohjan kuviointi on karkea ja kenkä pitää
hyvin tarvittavilla askelilla maahan. Kengän LAKE-tekstit ovat
heijastimet, jotka on suunnattu sivuille ja taakse. Pyörivä jalka
herättää hyvin huomion liikenteessä ja heijastimet ovat oiva
turvallisuutta lisäävä ominaisuus. Lämmön ylläpidon takaavat kolme eri
ominaisuutta, joita kengästä löytyy. Koko kengässä on Outlast
lämmönsäätelyvuoraus, varpaita suojaa 3M Thinsulate kärkivuoraus ja
Thermosol-eristepohjallinen estää lämpöhukan pohjan kautta. Teknisiä nimiä tärkeämpää allekirjoittaneelle on se, että miten kenkä toimii käytännössä. Tästä tärkeästä näkökulmasta LAKE täyttää odotukset esimerkillisesti.
Parhaimmillään LAKE MXZ 303 on juuri siinä, mihin se on tarkoitettu - talvipyöräilyssä
LAKE
MXZ 303-ajokenkä talvikäytössä: Allekirjoittaneelle talviajokengän
tärkeimmät ominaisuudet kallistuvat siihen, että kenkä ei nouse
rajoittavaksi tekijäksi talven ulkoiluja ja lenkkejä suunniteltaessa.
Odotan kengältä, että se pitää jalat lämpimänä, mutta samalla kengän on
toimittava myös lauhemmassa talvikelissä ilman ylenmääräistä
ylikuumentumista. Nämä odotukset ovat Suomen ajokeleissä itse asiassa
hyvin merkittävät. Kengän pitää olla lämmin, hengittävä ja sohjokeleillä
sen on pidettävä jalka kuivana. LAKE palvelee tässä näkökulmassa
urheilijaa tai työmatkapyöräilijää erittäin hyvin. Olen ajanut kengällä
kylmimmillään liki 20-asteen pakkaskelissä ja ajon aikana suurimmat
huolet olivat aivan muualla kuin jalkaterien lämmönsäätelyssä. Yhdellä
sukalla tarkenee ajaa muutaman tunnin lenkkejä optimaalisessa
pikkupakkaskelissä. Loskakeleillä olen päässyt sukat kuivana aina
määränpäähän. Kenkä on riittävän ryhdikäs jalassa ja poljintuntuma on
näin lämpimäksi talviajokengäksi erinomainen. Pohjan kuviointi toimii
luvatun kaltaisesti ja se on myös miellyttävä kävellä rakennuksien
sisätiloissa. Olen pystynyt astelemaan työpaikalle sangen
huomaamattomasti ilman työkavereiden luuloa, että olisin pukenut
yhtä-äkkiä korkokenkiä jalkaani.
Kengän
hinta ja laatu: Kengän ovh-hinta on 300 euron tienoilla. Kengän hinta
ei ole halvimmasta päästä, mutta rahoilleen ostaja saa vastinetta.
Talviajokenkä on vuosien sijoitus ja sijoittamaansa hintaa vastaan
ihminen saa markkinoiden parhaan ajokengän, joka toimii mainiosti Suomen
talviolosuhteissa. Olen saanut ajaa liki 20 vuoden aikana useilla
erilaisilla talvipyöräilyratkaisuilla. Palelevat varpaat ja pelaaminen
kengänsuojien kanssa ovat asioita, joiden kanssa mittani alkoi lopulta
täyttyä. Huono kenkätilanne aiheuttaa sen, että urheilijan tai
työmatkoja pyöräilevän pitää jättää talvikauden pyörälenkkejä ajamatta
tai kärsiä niiden aikana kylmistä jalkateristä. LAKE:n talviajokenkä
poistaa tämän kaltaiset hankaluudet ja suoriutuu talviominaisuuksiltaan
tehtävästään moitteettomasti. Hyvät talviajokengät on sijoitus, joka yksi
suomalaisen pyöräilijän fiksuimmista hankinnoista. Kenkä on jo nyt päivittäisessä talvipyöräilykäytössä. Tämän lisäksi en malta odottaa,
että pääsen maaliskuun alussa napakoille talvipoluille pitämään hauskaa
fillarin kanssa!
perjantai 13. tammikuuta 2017
Cyclocross SM 8.1.2017 - nappiajolla hopeaa
ENNAKKO
Mikäs sen hienompaa kuin murtaa blogihiljaisuus
onnistuneen SM-kilpailun kisaraporttiin. Se, että fillarikisasta tulee
raportti ulos tammikuussa on vähintään poikkeuksellista. Aikaisempina
vuosina kisakausi on päättynyt lokakuun puolivälin
kieppeillä, mutta tällä kertaa cyclocrossin SM-kisat päätettiin
järjestää samana päivänä muun maailman kanssa. Helsinkiin Hietsun
uimarannan tuntumaan rakentuikin todellinen cyclocross-tapahtuma, joka
ei löydä haastajaa aikaisempien vuosien kisoista – ainakaan
radan ja kisatunnelman näkökulmasta. Suomen talvi toi kilpailuun juuri
oikean lisämausteensa ja olosuhteet olivat hyvällä tavalla eeppisellä
tasolla.
Cyclocross on mahtava laji. Laji, jossa vähän
hassulla pyörällä ajetaan niissä vuoden surkeimmissa ajokeleissä.
Cyclocross on myös niitä harvoja pyöräilylajeja, joissa Suomi voisi
oikeasti menestyä ilman mieletöntä tasoitusta muille maille.
Meillähän pyöräilysäät ovat yleensä vähän sinne päin ja muutama
plussa-aste on oikeastaan se ainoa oikea crossi-keli. Tuo keli, joka
meillä on niin juhannuksena kuin joulunakin.
Minulle kisan ennakkotunnelmat olivat jännittävät.
Edellisestä kunnon fillarikisasta oli aikaa puolisen vuotta. Allekirjoittaneelle on
tyypillistä, että lasken kisakuntoni talvikaudella melko alas, jotta
saan hyvän nousuboostin sitten kesän kilpailuja
ajatellen helpommin aikaiseksi. Nyt tammikuun intensiivinen kisa ei
päästänyt varsinkaan pääkoppaa marras- ja joulukuussa helpolla.
Taustalla oli jatkuvasti ajatus, että kisapäivän keliä pitäisi päästä
uudella ROSE-crossarilla treenaamaan ja rutkasti.
Rosen kisacrossari - 8 kiloa täyteläisyyttä!
Tarkoitus
oli kiertää myös useampia kansallisia crossi-kisoja ja käydä kunnolla
tutustumassa Hietsun rataan etukäteen, mutta niin vain kaikki
ennakkosuunnitelmat oli tehty murrettaviksi. Vesisadepäivät ja
pakkasjaksot seurailivat toisiaan ja tein lopulta selkeän päätöksen.
Kaikki avaintreenit tulen tekemään lopulta Wattbiken päällä ja
mielellään Zwiftin kautta kilpailuja ajellen. Wattbike-treenit purivat
lopulta minuun mainiosti ja sain muutamilla tärkeillä avaintreeneillä
suorituskykyni melko hyvälle tasolle. Näin ollen 1,5
viikkoa ennen kilpailua pystyin pitämään yli tunnin ajan 325 watin
keskitehoa yllä vauhtikestävyys-sykkeillä. Tämä oli minulle hyvä tulos,
koska kauden 2017 pääpaino on triathlon-lajeissa ja olin juossut
loppuvuoden puolella minun mittapuulla moninkertaisia määriä.
Juoksutreenit eivät tunnetusti vie pyöräilyä juurikaan eteenpäin, mutta
ehkäpä cyclocrossiin niistä on vähemmän haittaa kuin muissa fillarilajeissa.
Pyöräilytreenejä oli kertynyt koko joulukuun ajan
keskimäärin 4,5h per viikko. Suurin määräviikko osui vuoden viimeiselle
viikolle, kun Stravaan kertyi pyöräilyä 5h 23min ja kilometrejäkin
päälle 150. En siis todellakaan ollut jumissa liiasta
treenaamisesta. Enemmän huolta aiheutti se, että voiko kisakykyä olla
yhtä-äkkiä ja tuleeko lihaksisto toimimaan crossin vaatimuksia vastaavasti koko
tunnin ajan kisapäivänä. Kalusto minulla oli kisaan kunnossa. Toivoin
pakkaskeliä, että renkaiden litkutushommiin tai
tuubiratkaisuihin ei ole tarvetta lähteä. Nyt piti vain valita sopiva
rengassetti kahdesta hyvin erilaisesta vaihtoehdosta. Onnekseni
pelinlukulasit olivat päässäni kisa-aamuna, kun tein viimeisen päätöksen
ja vaihdoin vielä syyskelin luottokisarenkaani toiseen
malliin. Rengastöiden johdosta menetin mahdollisuuteni tutustua rataan
myös ennen kisaa kisapäivänä. Renkaiden vaihto näytteli kuitenkin hyvin
merkittävää roolia päivän lopputuloksen näkökulmasta.
KISAPÄIVÄ
Kisapaikalle saapuminen oli sopivaa härdelliä.
Radalle ei päässyt muiden kisojen takia ja meillä oli koko perhe mukana,
joka vei ehkäpä sopivasti turhaa stressiä itse kisasta pois. Yritin
saada jalkoihin pientä lämpöä ennen starttia ja
siinä vähän onnistuinkin. Lämpöä oli saatava ja radan mutkista olisi
päästävä nopeasti kisassa selville. Mitali olisi nimittäin tiukassa
erityisesti oman äärimmäisen epävarman suorituskyvyn johdosta. Toinen
haastava tekijä oli vahvat vastustajat.
Kisassa oli vastassa erityisesti kivikova kolmikko.
Sasu Halme oli ehdoton ennakkosuosikki edellisen vuoden mestarina ja
loppuvuoden testitulokset kertoivat jopa 15-20% paremmasta
suorituskyvystä kuin mitä minun omat testini olivat olleet.
Toinen suosikki oli Antti Kuitto, joka oli kiertänyt loppuvuonna useita
crossi-kisoja niin Suomessa kuin Viron puolella. Voittoputki oli
tainnut venähtää jo kymmenen kisan pituiseksi ja Hietsun ratakin oli
miehelle varmasti tuttua tutumpi. Antti on vielä tunnettu
äärimmäisen timanttisesta ajotaidosta, jonka olin laskenut säästävän
hänen voimavarojaan rutkasti näin syheröisellä radalla. Kolmas
erityisessä seurannassa ollut kuski oli Jarkko Niemi. Maantiepyöräilyn
Suomenmestari parin vuoden takaa ja olen ottanut usein
Jarkolta turpiin Ahveniston Koh i noor-ajoissa kesäisin. Tehoja tunnin
suoritukseen oli siis Jarkollakin takana ja paljon. Tämän kolmikon
lisäksi listalla oli useampiakin tuntemattomia nimiä. Kuka tahansa
saattoi olla musta hevonen, jolla olisi vetää cyclocross-jokeri
takataskustaan. Päätin, että lähden nöyrin mielin kunnioittamaan ihan
kaikkia lähtöviivalla olijoita ja en hätkähtyisi, vaikka edessä näkyisi
minulle vieraampiakin ajotamineita.
Taktiikkani oli selvä ja tuttu aikaisemmilta
vuosilta. Tiesin, että jos löydän tehojen puolesta anaerobisen kynnyksen
kisan alkuvaiheessa, niin pystyn kiristämään kisan viimeisellä
puolikkaalla vauhtiani vielä vähän. Tietenkin sillä oletuksella,
että lihaksisto toimii ja esimerkiksi selkä ei lyö lukkoon aivan
totaalisesti. Oleelliseksi muodostui se, että riittääkö minun päivän
ana-kynnykseni kisassa mihinkään. Olin tehnyt kuitenkin päätöksen, että
en paukuta itseäni hapoille alussa, vaan ajan rennon
kovaa ja tasaisesti. Nimenhuudossa minulla meinasi tulla vähän kiire,
kun kuulin lopulta starttiin olevan minuutin verran ja minulla oli vielä
lämpötakki ja tuplahousut päällä. Lopulta olin lähtöviivalla juuri
sopivasti 15 sekuntia ennen starttia ja sain lyötyä
Garminin käyntiin keräämään kisadataa jälkispekulaatiota ajatellen.
Otin Gutzyn geelin ja tiesin, että nyt kroppa tietää taas kilpailun
olevan käsillä. Sitten vain nauttimaan.
KILPAILUN KULKU
Ennakkosuosikit järjestyksessä ensimmäiseen kaarteeseen tullessa. Kuva: Jere Keskiaho
Lähtö oli yllätyksekseni helppo. Antti ja Sasu
menivät kärkeen ja pääsin hyvin rennolla jalalla kolmospaikalle. Jo
ensimmäisissä mutkissa Antti ja Sasu ottivat pienen eron minuun ja
tuntuivat vaihtavan paikka alituiseen. Virheitä tehtiin
oikein urakalla ja minullakin oli hankaluuksia löytää sopivaa vauhtia
syheröisiin mutkiin. Kierroksen loppupuolella olimme kuitenkin melko
hyvin taas porukassa, kun aivan kierroksen loppupuolella pääsin vähän
jouhevammalla ajolinjalla kärkikaksikon kyytiin.
Ensimmäisen kierroksen aikana huomasin, että juostavat raput tulevat
olemaan minulle sopivat tässä kisassa ja nyt olisi vaan saatava ajo
svengaamaan. Heti toisen kierroksen alussa Sasu teki pieniä nykäyksiä ja
pääsi livahtamaan Antilta noin 10 sekunnin päähän.
Antti yritti selkeästi haastaa Sasua ja niinpä Antti karkasi vielä
minultakin muutaman sekunnin päähän eteen. Erityisesti Anttia vastaan
pystyin olemaan portaissa selkeästi nopeampi ja myös pöpperölumessa
löysin hyviä ajolinjoja omalle kisasetupilleni.
Sain
Antin toisen kierroksen puolivälissä kiinni ja päätin vähän hengähtää
siinä kyydissä. Hengähdys ei kestänyt lopulta kovin kauaa, kun alkoi
tapahtua. Lähestyimme Antin kanssa ensimmäistä pitkää rantahiekkaosuutta
toisella kierroksella, kun Antille kävi jotain.
Eturengas lähti vähän vaeltamaan ja taittoi lopulta 90 astetta
poikittain. Samalla hetkellä Antti lähti tangon yli lennolle ja näin
nousin pakolla kisassa toiseksi. Olen aikaisemminkin nostanut
SM-kisoissa sijoituksiani vastaavalla tavalla ja pari vuotta sitten saavutin SM-kultaa Juho Hännisen tehden samanlaisen ilmalennon
kriittisessä kisavaiheessa.
Juoksuosuudet kulkivat hyvin
Antin kaatumisen johdosta nousin kakkospaikalle toisella kierroksessa. Kuva: Jere Keskiaho
Olin hetken vähän ymmälläni. Sasu oli edessä liki
20 sekunnin päässä ja Antti ehkä tulisi kovaa takaa vielä mukaan
taisteluun. En tiedä, että kiristinkö pikkaisen ajoa, mutta niin vain
alkoi mutkissa meno tökkiä pahemman kerran. Eturengas
livahti milloin minnekin ja löysin itseni kertaalleen kunnolla
kumostakin lyöden polven kovaa jäätyneeseen maaperään. Antti oli takana
vähimmillään ehkä reilun 5 sekunnin päässä, mutta ei kuitenkaan
saavuttanut minua. Tärkeimpänä asiana tässä oli se, että
lopetin höseltämisen ajon aikana. En enää ajanut mutkiin kovaa, vaan
pelkästään mutkien väleissä. Pyrin pitämään renkaat maassa ja välttämään
virheitä. Tämä tepsi mahdottoman hyvin. Ero Sasuun pysähtyi
välittömästi siihen 20 sekunnin tuntumaan ja ero taakse
päin Anttiin alkoi kasvaa. Ajoni siis helpottui, mutta toisaalta
minusta tuli paljon nopeampi. Ajotakin takataskussa minulla oli vielä
toinen Gutzyn kofeiinigeeli, jonka nappasin kisan puolivälissä.
ROSE:n kisapyörä oli reitillä kohdallaan. Kuva: Jere Keskiaho
Tunnelma ajon aikana oli aivan mahtava. Kannustusta
riitti lähes koko radan ympärille, kellot kalkattivat ja katsojat
tsemppasivat nimeltä huutaen ajamaan kovempaa. Niin parasta – kiitos!
Kaikki alkoi mennä täysin suunnitelman mukaan.
Kakkospaikalla ajaminen tuntui hienolta ja pystyin rennolla
diesel-jyhkinnällä pitämään eron kärkimies-Sasuun samoissa. Olisikohan
se ollut neljäs tai viides kierros, kun lisäsin aivan vähän
tehoja ja ero oli Sasuun pienimmillään reilut 15 sekuntia. Tällä
kierroksella ajoin myös oman nopeimman kierrosaikani kisassa ja se
saattoi olla samalla myös koko kisan nopein kierrosaika (Stravan
mukaan). Jostain syystä tässäkin tilanteessa jatkoin taktiikkaani
hyvin tarkasti, enkä lähtenyt päättömästi repimään eroa Sasua kohti
kiinni. Fyysisesti se olisi voinut olla jossain määrin realistista,
mutta toisaalta olisin äärimmäisen todennäköisesti alkanut kaatuilla
mutkissa ja näin olisi ollut sauma kalusto-ongelmiin
ja sitä kautta kakkossijakin olisi ollut vaarassa. Ajoin kovaa mutkien
välejä, mutta mutkissa varmistelin edelleen. Kroppa ja pyörä pelasivat
mahtavasti. Suorituskyky oli puoleen vuoteen reilusti parhaimmillaan ja
jälleen kerran täysin oikeana päivänä.
Maali alkaa häämöttää - kakkospaikka on sinettiä vaille. Kuva: Jere Keskiaho
Keskityin ja nautin. Mikäs se hienompaa kuin mennä
rennon kovaa eteenpäin ja kello tykkää. Viimeiset kaksi kierrosta ero
pysyi samana Sasuun ja kaveri ajoi ansaittuun voittoon. Minä saavuin
maaliin toisena tasan 20 sekuntia Sasulle hävinneenä.
Antti nappasi pitkän uransa ensimmäisen yleisen sarjan SM-mitalin ollen
hienosti kolmas minulle reilun minuutin taipuneena. Niemen Jarkko oli
neljäs.
Nuoruutta ja kokemusta palkintopallilla. Kuva: Antti Ruotsalo
Tunnisteet:
cyclocross,
kisaennakko,
kisaraportti,
kisat,
pyörät,
Rose,
SM-kilpailu,
SM-mitali,
Wattbike
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)













