keskiviikko 19. helmikuuta 2014

Flunssaa pukkaa ja talvi oikuttelee

Eletään helmikuun puoliväliä ja Hämeenlinna on lumeton. Märkää riittää ja kuivat ulkoilusäät ovat todella tiukassa. Näinä kevättalven aikoina sitä kaipaa sopivia yöpakkasia ja päivälle aurinkoisia plussakelejä. Tuolloin aamuisin pääsee nauttimaan maastoon nopeista poluista ja päivällä olisi vaivatonta ajella maantien reunaa peruskunnon kehittäminen mielessä. Aurinko tuo voimaa ainakin minulle.

Olen tammikuun puolivälistä lähtien pyrkinyt treenaamaan 10 tuntia per viikko. Tämä on ollut realistinen maksimimäärä työssäkäyvälle ja perheelliselle urheilijalle. Keksin mielestäni hyvän suunnitelman, jolla tavoitetunnit on melko helpolla saavutettavissa. Arkipäivät (ma-pe) treenailen noin 5 tuntia yhteensä ja viikonloppuna (la-su) tuplaan arkipäivien tunnit. Tällä kaavalla sain pari viikkoa 10 tuntia jopa täyteen. Tavoitetuntien kautta olen malttanut ajaa myös yhden pk-lenkin viikkoon. Oikeastaan kaikki muut viikon treeneistä on ollut enemmän tai vähemmän vauhtileikittelyksi laskettavia.

Olikohan syy sitten sykekäyrän rock'n roll, vai mikä, mutta kohtalokseni tuli ottaa vastaan jälleen yksi flunssavirus tuossa viikko sitten. Kuume ei (tälläkään kertaa) noussut ylös, mutta aivastelua, nuhaa ja kurkku- ja pääkipua on ollut senkin edestä. Nyt tuo urheilun estänyt tauti alkaa olla nujerrettu ja ehkäpä huomenna torstaina on aika taas tehdä pieni varovainen treeni.

Tuntuu jollain tapaa, että taas on kunnon kanssa aloitettava alusta. Rikkonainen syksy, talvi ja tämä flunssa ei ole oikein saanut kehoa sellaiseen iskuun, kun toivoisin. Erityisesti hitaat pk-lenkit ovat minulle myrkkyä. Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä, että rasvat unohtavat aktiivisuutensa energiantuottotalkoissa. Kylmässä ja pimeässä ajaminen tuntitolkulla ei ole ihan suosikkilistani kärjessä. Mielummin nautin Strava-vetojen kautta napakasta vauhdista ja kovan treenin tuottamasta endorfiinista lenkin jälkeen. Kunnon vetojumpalla saa itsensä aika sippiin jo reilussa tunnissa. Aamulla töihin ajaessa kunto saattaa tuntua huimalta ja sitä odottaa, että joku tulisi viereen haastamaan ylämäkivetoon työmatkan aikana.

Sääennustukset lupailevat huomisesta eteenpäin Hämeenlinnaan kahden päivän pituista talvea. Toivottavasti te pääsette ja myös minä pääsen nauttimaan ulos kuivista ulkoilusäistä!

2 kommenttia:

  1. Otatko päivässä d-vitamiiniä? Itse olin ennen kanssa joka talvi 2-4 kertaa kipeä, mutta nyt kun olen ottanut 100-200mikrogrammaa d-vitamiiniä päivään niin pienintäkään flunssaa ei ole ollut. Aika huikeaa tuo d-vitamiini!

    VastaaPoista
  2. Mä komppaan kans tuota D-vitamiinia. Oon sen lisäksi syönyt sinkkia ja Omega3:ia niin on flunssat vähentyneet. Toki kokonaan en ole onnistunut niitä karistamaan, mutta harvemmin niitä on tavannut olla.

    VastaaPoista

Maltatko vielä kirjata kuvan tekstin, niin tiedän sinun olevan ihminen