Startissa minua jännitti mukavasti ja keho kieli siitä, että olin valmis kisaan. Pari edellistä viikkoa treeniä oli kertynyt rutkasti ja odotin, että kykenisin ajamaan kisan superkompensaation hetkellä. En tiedä kävikö lopulta niin, mutta ainakin mukava tärinä oli päällä koko ajan ennen kisaa ja mieli virkeänä! Pystyin olemaan todella keskittynyt ja nukutun yön aikana olin kiivennyt reitin tärkeimpiä nousuja mielessäni useita kertoja. Starttipyssyn paukahdettua adrenaliini virtasi kehoon ja vihdoin jalat pääsivät irti!
Kisan alku otettiin kärjessä viime vuoden tapaan rauhallisesti. Itse harhailin alussa jonkin verran: ensin mönkijän perässä ohi reitiltä ja toinen paikka vajavaisten reittimerkintöjen takia vanhalle reitille. Onneksi porukka oli rehdillä päällä ja harhailijat ensin huudettiin ja jopa odotettiin takaisin porukkaan.
Niinkuin aavistelin aikaisemmin viikolla, orastavat kisan ratkaisut tehtiin mummonmäessä ennen ensimmäistä Kinahmin polkua. Mummiksen loppupuolella kärkeen paahtoi kaksi naapurimaan edustajaa. En ollut kuitenkaan huolissani, koska tiesimme olevamme Ojalan ja Kustin kanssa nopeita polkuosuuksilla. Ylämäessä tunsin oloni vahvaksi ja pystyin kohtalaisen keveällä jalalla tekemään eroa Henkkaan. Nopeasti myös naapurimaan kaverit tulivat selkä edellä vastaan, vaikka Kinahmi 1:sen poluilla pidin vauhdin hyvin kontrollissa menemättä lähellekään punaiselle. Vuosi sitten jouduin Kinahmin päällä todella pahasti jumiin virolaisten taakse ja nyt olin ehkäpä epäkohteliain koskaan pyöräilyurani aikana. Menin nimittäin tokaisemaan ensimmäistä miestä ohittaessani, että: "pääsenkö kohta ohitse, vai tulenko väkisin?" Eipä mennyt kauaa, niin kaveri ajoi leveämmässä mutkassa polun laitaan ja pääsin helposti Henkan kanssa jahtaamaan kärkimiestä. Pian myös kärkimies oli saavutettu, mutta kapea polku ei mahdollistanut ohitusta ennen ensimmäistä väliaikapaikkaa. Niinpä Eskolan huoltoon tulimme kolmikkona Taavi Selder, Henkka ja minä. Kusti tuli vajaan minuutin perässä.
Kinahmintie pyöritettiin kolmikolla rennon kovaa kohti kakkos-Kinahmia. Ennen ylämäen alkua (polulla) Taavi tippui porukasta ja pääsimme kävelyosuudelle Henkan kanssa pienellä erolla. Lastenvaunujen työntelystä oli näemmä ollut apua, koska kävely jyrkkään mäkeen sujui todella kevyesti. Jalat eivät menneen yhtään lukkoon ja pääsin hyvään ajorytmiin heti mäen päällä. Henkka seurasi lähietäisyydellä perästä ja ero kasvoi muihin nähden polkulaskuissa entisestään ja meno maistui - aijai, niin hyvältä! Hyvän ajofiiliksen lisäksi huolto toimi täydellisesti ja aina kun nestetankkaus pääsi juolahtamaan mieleen, niin uusi täysi juomapullo napsahti käteen. Matka eteni mukavasti, ohitimme nopeasti ensin Kalkkiruukin, sitten Lehtomäen - homma sujui kuin käsikirjoituksessa..
Jonkin verran Lehtomäen jälkeen on pitkähkö hiekkatiejakso. Sen päätteeksi reitti kääntyy oikealle alamäkeen viettävälle asfalttitielle. Tie on jonkin verran ennen Tuulivaaraa. Tällä asfalttitiellä minulle tapahtui epäonninen rengasrikko. Jostain syystä sisärenkaan prestan sielu oli irronnut ja jouduin reilun 40 vauhdista pudottamaan äkkiä vauhdin nollille isompia haavereita järjestämättä. Henkka ehti kysäistä, että onhan minulla sisärengas mukana, kunnes jatkoi vauhdilla matkaa eteenpäin. Itse koetin pitää fiiliksen hyvänä ja tehdä asiat sujuvasti pakettiin, että pääsisin jatkamaan matkaa mahdollisimman nopeasti. Onneksi vararengas ja minipumppu olivat mukana, sain pyörän ajokuntoon minipumppuiluun nähden nopeasti. Tietenkin minipumpulla oikeiden paineiden saavuttaminen on hidasta ja lopulta rengas jäi hieman liiankin pehmeäksi loppukisaa ajatellen. Pumpun kyljessä lukee "Pocketrocket" - ihan raketin lailla ei ilma tällä kertaa renkulaan mennyt.
Rengastyöt harmittivat hetken ja ajorytmin keskeytyminen vei kehon parhaan iskun hetkeksi mennessään. Lisäksi pehmeä eturengas sai minut varomaan laskuissa. Loppureitillä ajoin vain pyöreiden kivien yli ja aina keulimisilla piti varmistaa sopivan tasainen alastulopaikka eturenkaalle. Jotenkin ajo oli pehmeän puoleista ja halusin saada itseni tiimin vuoksi maaliin varmuudella. Loppumatkalla ohitin medilaserin Tähden ja ajoin kisan viimeisen huipun, eli Elgranden kovaa ylös mahdollisten muiden sippaajien saavuttamiseksi. Loppulaskussa nautin täysillä päästäen vauhdin pitkillä jarrutusväleillä hetkittäin todella kovaksi.
Pyörä toimi laskussa koko kisan tavoin täydellisesti ja toisaalta ajolinjaltaan loppulasku oli todella selkeä. Valitettavasti lisää selkiä ei enää tullut vastaan, vaan sija jäi maaliin tullessa viidenneksi.
Kunto menee oikeaan suuntaan ja nyt ajatukset siirtyvät kolmen viikon päähän xco SM-kisaan!
Mielenkiintoinen Tahko-juttu Hevoskuurin sivuilla: http://hevoskuuri.fi/pyoraily/4712-henri-ojala-ja-sini-alusniemi-60-kilometrin-voittajat-tahkolla
