sunnuntai 30. lokakuuta 2011

Kellot talviaikaan

Näin se aika rientää. Kesä on todella taaksejäänyttä elämää ja oikeastaan elellään jo loppusyksyä. Kellot siirtyivät yöllä talviaikaan ja tämähän tarkoittaa sitä, että pimeä tulee jo viiden aikaan iltapäivällä; joulukuussa jo kolmelta. Pihalla on siis pääosin aivan uskomattoman pimeää ja varhaisin aamulla töihin mennessä pitää olla tarkkana, että autoilijat havaitsevat meidät fillareilla liikkuvat työmatkalaiset. Valoisuutta toisi kovasti lumi ja sitä ainakin minä odottelen kovasti. Valoisuuden lisäksi lumi tuo pyöräilijälle oivat talviharjoittelumuodot, kuten hiihdon ja lumikenkäilyn lajivalikoimaan lisäksi. Joensuussa ei ollut poikkeuksellista käydä ensi kertaa luonnon lumilla hiihtämässä vielä lokakuun puolella. Täällä Hämeessä lämpötila on pysynyt vielä todella vankasti plussan puolella.

Kohti uutta kautta

Seuraavan kerran pitäisi olla kunnossa joskus toukokuussa. Tämä luo omanlaisensa haasteen pyöräilijälle Suomessa. Talviaika pitäisi malttaa rakennella pohjaa ja kestävyyttä, mutta toisaalta talvella on hyvä aika kehittää kehoon voimaa ja miksei kisavauhtiakin. Kaiken olisi oltava tasapainossa, että toukokuun tullessa keho olisi sopivan kovassa iskussa, mutta silti kunnon olisi tärkeää kestää aina lokakuun alkuun saakka. Talvella liikaa revitellyt vauhtikestävyyslenkit taas saattavat väsyttää ihmisen jo ennen kauden alkua. Ylenmääräisellä pk-jauhannalla taas on vaara ajaa keho kunnolliseen pk-jumiin, jolloin kisavauhdin löytyminen voi olla koko kesän aikana hyvin haastavaa. Suomalaisella (maasto)pyöräilijällä haasteita siis riittää.

Ensi kautta odotan jo todella kovalla innolla. Tämä johtuu siitä, että minun pyöräilyyni vuodelle 2012 on tulossa melko paljon muutoksia. Saa nähdä mitä lähiaikoina tämän suhteen selviää.

4 kommenttia:

  1. Muistahan rapportoida talviharjoittelusta. Jos sitä itsekin saisi vinkkiä sieltä, miten jaksaa Tahkolla kaksi kierrosta..

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentista. Eiköhän sitä muutama sana tule tässä tulevan talven mittaan treeneistä puhuttua, joten ei muuta kuin pysyttelet linjoilla, niin homma alkaa avautua. Koetan itse ottaa vähän järjestelmällisemmän otteen treeniin tulevalle kaudelle, joten saa nähdä, mitä tästä tulee..

    Jos pari kierrosta on mielessä, niin kannattaa jo tuossa tammikuussa alkaa miettiä, että kuinka homma hoituisi helpoiten sitten Tahkolla.

    VastaaPoista
  3. Harjoittelet ilmeisesti hiihtäen? Ihan mielenkiinnosta: Kummalla tyylillä? Näitä pertsa juoksijoille ja luistelu pyöräilijöille jakojahan on aina tehty.

    VastaaPoista
  4. Jep, hiihtoa aina sen verran, mitä ehtii ja ulkona tarkenee. Töiden ehdoilla tietenkin. Tyyli ollut pääosin luistelua. Kylmimmillä keleillä (-18 ->) sitten pertsaa. Pyöräilyä ei kyllä voita mikään treenimuotona, toisaalta mentaalipuolelle tekee hyvää pitää pyöräilystä taukoa jonkin verran.

    VastaaPoista

Maltatko vielä kirjata kuvan tekstin, niin tiedän sinun olevan ihminen