Triathlonprojekti - kivi kengässä

Triathlon-projektini vaikein osuus tulee olemaan juoksun kehittäminen niin, että pyörävauhti ei tule hitustakaan heikkenemään. Toisaalta nykyisen tempovauhdin lasku olisi triathlon-projektissa totaalinen katastrofi. Sama tasokaan ei riitä, on kehityttävä myös pyörällä!

Itse asiassa triathlon-projekti -sana ohjaa vähän harhaan. En alkanut harjoitella lajia lyhyellä tähtäimellä, jonka loppu jo häämöttäisi..

Helmikuun "lepopäivä"

Eiliseltä kropassa kolme treeniä. Tänään oli siis lepopäivän paikka - periaatteessa. Lepopäivää voi viettää monella tapaa. Yksi oiva tapa on ottaa kisapyörä töihin mukaan ja suunnata päivän päätteeksi tykittämään täysillä metsäpolkuja!

Kovaa ajaminen on aina yhtä innostavaa. Lounastauolla töissä olin jo ihan täpinöissä: "Segmenttien ajamisessa parasta on se, että siellä on vain yksi tehoalue. Kerrankin mennään kovaa. Kaikki peliin!"

Näinhän se on. Tätä varten minä treenaan. Siis sitä, että voin ajaa kovaa.

Olen maastopyöräilijä

On se vaan selviö, että omat vahvuudet löytyvät poluilta ja nousuista. Sieltä, missä kova polkeminen ei pelkästään riitä. Olen maastopyöräilijä.

Olen surkea uimari, heikoimmillani pyörän päällä tasamaa-tempossa ja juoksukaan ei ole onnistunut vuosiin. Luonnostaan triathlonisti siis!

Hieman haastavista lähtökohdista huolimatta triathlontreenit jatkuvat. Näyttää siltä, että uintitreenit sopivat hyvin pyöräilyn ohelle. Juoksusta olen enemmän huomissani. En ole varma, että edellyttääkö asiallinen juoksukyky sitä, että pyöräilyn taso laskee väistämättä. 

Oli miten oli. Mukavaa polkuhurjastelua tänään. Erittäin virkistävää touhua talvipoluilla!

Helmikuu 2015 - missä mennään

Bloggailu on meinannut jäädä niin vähille, että ei oikein edes muista, että mitä kaikkea olen tänne puolelle kertonut ja mitkä aiheet ovat tulleet ilmi muissa medioissa. Aktiivisimmin minä käytän Twitteriä, johon tulee latailtua aika usein ajatuksia nimenomaan urheilun puolelta. Tässä tekstissä kuitenkin nyt pieni tilannepäivitys myös tänne blogin puolelle.

Vuodenvaihteen tienoilla vaihdoin seuraa Hypystä pois ja liityin paikalliseen Tawast Cycling Clubin urheilijaksi. Taustalla oli monia seikkoja, mutta vahvimpana painoi se, että halusin erityisesti triathlon-puolelle yhteisöllisempää harrastusmahdollisuutta. TCC:ssä oli lajin kannalta erittäin hyvä pöhinä päällä ja näin valinta kotikaupungin seuraan liittymisestä oli luonnollinen. Lisäksi haluan olla hyödyksi erityisesti siellä, jossa pääosin elämääni vietän. Näin ollen tarjoan pyöräilyosaamistani mielelläni nimenomaan Hämeenlinnan lähistölle jatkossa.

Seuran vaihdon jälkeen triathlon-projektini on lähtenyt aivan uuteen lentoon. Murheenkryyninä ollut uinti on petraantunut paljon viikottaisella uintivalmennuksella. Olen mukana edistyneiden ryhmässä TCC:n seuraporukassa ja saamme uintivalmennusta treenin mukana joka sunnuntai. Tänään sunnuntaina on valmennuksen neljäs kerta ja kehityskaari on ollut lupaava. Lähtötilanteeni on se, että en juurikaan koskaan ole uinut. Uimahalliin olen mennyt vain pakolla ja pisimmät uimamatkat olivat jostain yläasteelta, kun uimme väkisin puoli-cooperissa 6 minuuttia. Uinnin suhteen tavoitteeni on selvitä kunnialla Vanajanlinnan Finntriahtlonissa 750m uinnista läpi kesäkuun puolivälissä. Nyt vajaan neljän viikon treeneillä uskon jo jaksavani uida kyseisen matkan ja myös vauhti on parantunut (osin huonosta lähtötilanteesta johtuen) ihan hyvää tahtia. Paljon on kuitenkin vielä tekemistä ja 100m ajat 1:40-1:45 väliin ei vielä minua tyydytä.

Uinnin lisäksi viikottaisessa ohjelmassa on ollut mukana jonkin verran pyöräilyä ja hiihtoa. Myös juoksulenkit pitäisi olla ohjelmassa, mutta jostain syystä viimeaikoina ne ovat jääneet vähemmälle. Aikaa vaan ei tunnu riittävän.

Treenejä olen integroinut paljon työmatkojen yhteyteen. Vapaampia halliaikoja uinnin suhteen on löytynyt lounastaukojen aikaan. Fillarikilometrejä olen kerännyt pyöräilemällä extralenkkejä työmatkojen yhteydessä. Liikunnallisen elämäntavan harjoittelu on lisännyt selkeästi viikottaista kuormitusta ja kroppa on ollut aika helisemässä reilun 10 tunnin treeniviikoista. Erityisesti ylävartalolla on ollut opeteltavaa, koska olen passivoinut kehon yläosaa menestyksekkäästi yli 10 vuoden ajan. Nyt treenitunneista puolet on kertynyt käyttämällä yläkroppaa, niin lihassäikeet ovat joutuneet todella oppimaan uuteen päivärytmiin.

Tekstin lisään joitain twiittejä, jotka kertovat aika hyvin tammikuun ja helmikuun alun tapahtumista.

Tuulilenkillä tänään 8.2. Hämeenlinnassa:

Olmi tuuliajolla. Välillä maaston puolelle tyyntä etsimään. #pyöräily #nastakeli pic.twitter.com/TLJuiq2jJf
— Olli Miettinen (@OMiettinen) 8. helmikuuta 2015

Eilen hiihtokeli Aulangolla kohdallaan. 34,5km ja 1:43 aikaa. Aika sisälsi juoksut ladun varteen ja tasatyönnöt vapaan baanalle (2km suunta).

Suksilla nopea keli tänään. 34km ja 1:45. Kevättä rinnassa! #hiihto #aulanko pic.twitter.com/BRPK9hNql0
— Olli Miettinen (@OMiettinen) 7. helmikuuta 2015

Muistelin viime vuosituhannen dirttiajeluitani:

Muistelen hurjia vuosia viime vuosituhannelta. Vuosi lienee 1999. #olmi #junnu #dirtillä pic.twitter.com/WHNAUaZ4JW
— Olli Miettinen (@OMiettinen) 4. helmikuuta 2015

Huomioita työmatkalla:

Mistä mahtaa johtua, että tuntemukset huippukunnosta ja 8m/s puhaltava myötätuuli korreloivat hyvin vahvasti? #mysteeri #pyöräily
— Olli Miettinen (@OMiettinen) 29. tammikuuta 2015

Pitkältä lenkiltä 24.1.

Päivän saldo: Yhteensä 101km kahdella lajilla (pyörä 84km, hiihto 17km). Aikaa paloi 4h18min. Kaloreita noin 4000. Nyt valmis! #reenipäivä
— Olli Miettinen (@OMiettinen) 24. tammikuuta 2015

Talvipyöräilyn ilot - varusteiden näkökulma

Sain vinkin blogitekstin aiheeksi. Minua pyydettiin kirjaamaan ajatuksia ja kokemuksia talvipyöräilyn varusteista. Aloittelevalla talvipyöräilijällä saattaa maku mennä touhusta nopeasti, jos varusteet eivät ole kohdallaan. Hyvin harvalle talvipyöräily muodostuu ongelmaksi siinä, että on paleltunut lenkillä. Useammin ongelmat tulevat aivan ylimitoitetusta pukeutumisesta. Lähtökohdin talvipyöräily voi olla jopa vähemmän hikistä puuhaa kuin kesällä. Itse pidän omaa pukeutumistani epäonnistuneena, jos paitani kastuu lenkillä lenkin ensimmäisen kahden kolmanneksen aikana. Käytännössä tämä tarkoittaa vaatetusta, jolla selviää pihalla seisoskellen joitain minuutteja ilman vilunväristyksiä. Pyörälenkillä minulla ei ole koskaan yhtään kerrosta ”toppaa” päällä. Toki on vielä muistettava, että talvisessa metsässä ajaminen on huomattavasti lämpöisempää touhua kuin maantien laidan ajaminen. Hyvä nyrkkisääntö tällöin on, että jos selviät maastossa vaatteilla x, niin maantielle puet samalla lämpötilalla lisäksi tuuliliivin. Maastopyöräilyyn riittävät samat varusteet kuin samalla kelillä hiihtäen. Tässä siis oletan myös hiihdon osalta sitä, että varusteet päällä ei juuri hikoilla.

Rohkaisen kaikkia tutustumaan talvipyöräilyn maailmaan ja tässä tueksi muutamia vinkkejä, jotka perustuvat minun kokemuksiini. Varusteet, joita talviseen pyörälenkkeilyyn tarvitaan ovat seuraavat:

• Kengät: Talviajokengät, tai normaalit kesäkengät lämpöisillä kengänsuojilla (kengät voivat olla numeroa isommat, jotta niihin mahtuu kaksi sukkaa). Varpaat jäätyvät herkästi, joten jalkaterien lämpimänä pitäminen kannattaa testata omalta kohdalta. Se on mahdollista, varpaiden ei tarvitse palella!

• Housut: Lyhyet normaalit ajohousut, talvipyöräilyhousut (edestä koko matkalta tuulenpitävät ja ilman säämiskää) ja erittäin kylmiä kelejä varten urheilukerraston alaosa. Jalat pyöriessään tuottavat paljon lämpöä ja reisien hikoaminen lenkin aikana tekee olosta tukalan. Laadukkailla talvihousuilla aluskerraston alaosaa ei tarvitse pukea kuin vasta yli 10 asteen pakkassäässä. Maastossa saattaa pärjätä vielä silloin ilman aluskerrastoa. Itse suosittelen talviajohousuja ilman säämiskää, jolloin talvihousun alle voi pukea säämiskälliset normaalit lyhyet ajohousut. Ne istuvat hyvin ja tällä tavoin nivuset saavat tärkeän toisen vaatekerran talvista kylmyyttä ajatellen.

• Ylävartalo: Urheilukerraston yläosa, talviajotakki (esimerkiksi pyöräilytiimien talvitakki), tuuliliivi, buff kaulaan. Näillä pärjää noin 6 pakkasasteeseen. Tästä kylmemmille keleille voi laittaa vaikka toisen aluskerraston paidan, jolloin selviää jo 10 pakkasasteen lenkistä. Kaulassa Buff on ollut kova sana, jonka voi tarvittaessa nostas leuan tai poskien päälle.

• Kädet: Lämpöiset hiihtohanskat, kylmemmille keleille esim lobsterit tai kunnon nahkarukkaset. Kädet paleltuvat herkästi ja varsinkin tielenkeille kannattaa varata lämpöiset hanskat mukaan.

• Pää: Kypärän alle ohut, mutta lämmin myssy. 

Varusteita ei siis tarvitse olla kovin isoa liutaa. Talvipyöräilyn ilo lähtee siitä, että on pukeutunut hyvillä varusteilla oikein. Haastavimmat yhtälöt tulevat siitä, jos samalla lenkillä mielii urheilla, mutta haluaa myös pysähdellä pitemmiksi ajoiksi. Itse suosittelen, että nämä kaksi tavoitetta kannattaa jättää eri lenkeille. Eli urheilulenkit ja sosiaaliset rennot yhteisajelut kannattaa ajaa eri kerroilla. Oikea urheilulenkille puettu vaatetus on herkästi kylmä, jos joudut pysähtelemään paljon lenkin aikana. Lenkkivaatteissa on yleensä kiire ajamaan ja lenkin ensimmäninen vartti saattaa tuntua siltä, että vaatetta on niukasti. Jutustelulenkkejä varten on taas puettava reilummin, mutta silloin vauhdista kannattaa tinkiä kaikissa tilanteissa. Talvipyöräilyn ilo perustuu yleensä siihen, että ei aja varusteitaan hiestä märäksi ja olotilaa siten tukalaksi.

Vaikka kirjoittelenkin tähän paljon hien välttämisestä, niin lopulta talvipyöräilystä saa ihan täyttä urheilua. Viileät säät vain mahdollistavat sen, että lenkillä ei tule armottoman kuuma. Muutaman tunnin lenkin jälkeen saatat olla hyvin pari kiloa kevyempi, vaikka ajopaidat ovatkin täysin kuivia. Varusteisiin kannattaa siis panostaa!

Olmin nousukuntokilpailemisen perusteet

Olen usein kuluneen kauden aikana puhunut, että kilpailen nousukuntoilemalla. Nopeasti mietittynä aihe on saattanut kuulostaa huonolta vitsiltä, mutta voin vakuuttaa, että siinä on ollut iso osa myös totuutta. Tässä tekstissä menen nousukuntokisaamisen aihepiiriin hieman syvemmälle. Kerron, miten sitä itse toteutan ja mitä se ainakin minulta vaatii. 

Nousukunto tarkoittaa tässä tapauksessa luonnollisesti sitä, että kilpailupäivänä kunnon suunta on ylöspäin. Kisaaminen tapahtuu siis nousuvireessä. Minulle itselleni päivän vireellä on todella suuri merkitys kilpailusuoritukseen. Nousukuntokisaaminen mahdollistaa kiireisessä elämänvaiheessa eläville ihmisille hyvän keinon tehdä kilpailussa kauden huippusuorituksia. Jos kestävyysurheilijalla on vuosittain käytettävissä vaikka 300 harjoitustuntia ja mielii silti kilpailuissa lähelle kansallista kärkipäätä, pitää treenejä suunnitella keskeisimpien kilpailujen ehdoilla. Tasaiset treeniviikot ja massiiviset peruskuntoilun tunnit puoli vuotta ennen kilpailukautta eivät yksinkertaisesti toimi.

Onnistuneen nousukuntoilun hyvät puolet kilpailuissa on se, että todennäköisyys hyvälle päivälle parantuu. Epävarmuutta taasen kertyy siitä, että muutokset perustekemisen tasossa on hyvin suuria. Huippusuorituksen taso vaihtelee suuresti esimerkiksi kolmen viikon aikasektorilla. Tämän johdosta on tiedettävä, että mitkä treenit sopivan omaan kroppaan parhaiten ja mikä nopean kunnonnousun päivistä paras kilpailua ajatellen.

Nousukunnon vauhti ja tunne

Kai tiedät, miltä nousukunto juuri sinussa tuntuu? Ilman tätä tietoa, voi nousukuntoilun hakeminen olla haastavaa. Nousukunnossa lisäät treenejä ja laajennat ärsykkeitä. Keho ottaa koppeja, ärsykkeet osuvat ja uppoavat. Tunnet, kuinka hapekkaampi veri kohisee suonissa. Happea tuntuu riittävän, vaikka vähennät hengityksen ihan minimiin. Olo tuntuu extrapirteältä ja sydän erinomaiselta. Oikeastaan tunne muistuttaa sitä, kun olet ollut sairaana ja aloittelet taas treenejä. Jossain noin 4-6 treenin kohdalla homma alkaa taas toimia ja suorituskyky palautuu (minun näkökulmastani nousee) nopeasti takaisin entiselleen.

Nousukuntopäivien aikana päiväkohtaiset tuntemukset vaihtelevat suuresti, mutta usein seuraava päivä on aina parempi kuin edellinen. Ärsykkeiksi tarjottavat intervallitreenit nostavat kuntoa, mutta samalla kuorivat hyvin agressiivisesti jaksamista. Saatat jopa tuntea, että parin-kolmen viikon päästä olisit ihan sipissä. Kisapäivää ei kannata siis suunnitella liian pitkän ja kovan jakson päätteeksi, jossa väsy verottaa kisavauhtia ison osan.

Perustat kuntoon ja peruskuntotreenit

Vauhdikkaan nousukunnon tärkeimpänä kulmakivenä on kropan fyysiset perustat. Peruskunnon on oltava kohdillaan, että se kestää parin viikon terävät intervallivedot kisapäivää ennen. Kropassa treenin vasteen on oltava kohdallaan. Peruskuntoa ei tarvitse kuitenkaan kerryttää ammattilaisten lailla. Jos ammattilaiset panostavat 9kk pituiseen kauteen ja pisimmät kisat kestävät 3 viikkoa, niin muutaman kisaviikonlopun handlaaminen Suomen kesässä onnistuu huomattavasti vähäisemmällä pk-harjoittelulla.

Nousukuntokisaamisen perusfilosofiaan sopii hyvin, että ulosmittaa intervallitreeneillä koko pk-pohjansa ulos tärkeimpien kisojen lähestyessä. Minulle peruskuntotreenit ovat ennen kaikkea rasvojen käynnistysajoja. Pitkähkö urheiluhistoriani riittää tavallisesti parin viikon kovaan intervallitreenitykseen, joten niiden takia en pitkää pk-kautta tarvitse - pari pitempää lenkkiä ja yksi kunnon sippaus riittävät. Kun parin tunnin lenkki sujuu ilman pullanhimoa, niin tiedän, että olen rasvojen puolesta valmis esim XCM-kisaan.

Tavoitteiden asettamisen merkitys

Tavoitteiden asettaminen on ollut ja tulee aina olemaan kilpaurheilun tärkeimpiä asioita. Tuskin kukaan mestari on koskaan tehnyt treenejä sinne päin ja toivonut, että jospa jotain tarttuisi kehoonkin. Tavoitteet luovat jokaiselle treenille kunnon tarkoituksen. Ihmisen mieli on yksilöllisen mutkikas ja toiset pystyvät pitämään asetetut tavoitteet kirkkaana mielessä pitempään kuin toiset. Nousukuntoilun tyyppinen tavoitteiden asettaminen sopii hyvin lyhytjänteisille, kärsimättömille ja jopa kiireisille kilpakuntoilijoille.

Nousukuntokisaaminen ei ole mahdollista jatkuvasti. Nousukuntoilu onnistuu vain henkilölle henkilökohtaisesti sopivin väliajoin. Tässä yhteydessä tarkoitan sellaista nousukunnon hakua, jolla käytettävissä olevalla vuosittaisella treenimäärällä voi tavoiteltavassa kisasuorituksessa saavuttaa kauden top 5 suorituksen. Ihmiselle sopivan väliajan minimipituus määrittää tärkeimpien tavoitteiden minimietäisyyden toisistaan. Konkreettiset ja kirkkaat tavoitteet antavat merkityksen nousukuntoviikkojen treeneille. Tavoitteet eivät ole vain taustalla mielessä treenien aikana, vaan tunne on lähempänä Rocky Balboa - tunnetta. Harjoittelu ei ole silloin peruspuurtamista, eikä lievän innostavaa, vaan aivan mielettömän motivoivaa ja mahtavaa. Hyvä psyykkinen tunne auttaa treenin tarttumisessa keuhkoihin ja jalkoihin. Olet koko ajan aivan varma, että teet asioista oikein ja nopea kehitys odottaa seuraavina päivinä. Parhaimmillaan nousukuntoilun paras päivä osuu juuri tavoitepäivään ja tuloksena on yksi kesän parhaista suorituksista.

Tavoitteiden asettamisessa on syytä muistaa realismi. Nousukuntokisaamisella ei varmaan koskaan tehdä elämän parhaita suorituksia. Edellisvuosien huippupäivien taso on saavutettavissa, mutta niiden ylittäminen on äärimmäisen epätodennäköistä. Jos tavoitteena on taistella kansallisen kilpailun voitosta, niin on hyvin tärkeää, että vaadittava ajovauhti on löytynyt kropasta aikaisemmin.  

Kunnon alasajon merkitys ja nousukunnon ajoittaminen

Niin kuin sanottu, ikuisessa nousukunnossa ei voi olla. Kunto on siis välillä ajettava alas, että nousukunnon todelliset tuntemukset on helpommin saavutettavissa. Alasajon tarkoituksena on palauttaa keho, hermosto ja mieli edellisen huippuiskun rasituksilta. Samalla aikaa jää toteuttaa muita elämän tavoitteita. Tämä sopii hyvin esimerkiksi ruuhavuosien tiimellyksen aikaiseen kilpaurheiluun. 

Minun nousukuntokilpaileminen poikkeaa ajoitukseltaan merkittävästi valtaväestön treenifilosofiasta. Perinteisesti treenimääriä lasketaan radikaalisti tavoitepäivän lähestyessä. Keventämisellä haetaan kroppaan huippuvirettä. Minä menen treeneissä aivan eri suuntaan. Vähillä vuosittaisilla treeneillä ei ole syytä vetää maksimitreenejä kolme viikkoa ennen pääkilpailua. Sitä vastoin nousuvireen haku edellyttää tiukkoja treenejä aivan kilpailun kynnykselle. Minulla tämä kahden tai kolmen viikon valmistautumisjakso on siis kovaa treenaamista. Lähtötilanteessa saatan olla sellaisessa kunnossa, että jo reilun tunnin lenkki tuntuu väsyttävältä.

Tehotreenien oikea ajoitus

Laskukunnon saavutuksen jälkeen kehoon ajetaan treenejä, joilla se tajuaa tarvitsevansa parempaa suorituskykyä. Käytännössä levänneeseen kroppaan ajetaan enenevissä määrin erilaisia vetoja. Aivan äärimmäiset (kehon sen hetkisen) jaksamisen ylitykset eivät välttämättä ole fiksuja, vaan sopivat askelmat on nähtävä aina tavoitepäivään saakka. Nousukuntoa tunnustellessa pitää kuitenkin olla rohkea tekemään vaadittavia muutoksia jopa päivittäisiin suunnitelmiinsa. Jos kroppa ei siedäkään suunnitelmissa olevia viittä maksimivetoa, niin sitten niitä tehdään vähemmän. Itse teen treenejä niin, että ajan vain onnistuneet vk-/mk-vedot per päivä ja koetan ajaa lisää sitten seuraavana päivänä. Jos ajo tökkii jo ensimmäisessä vedossa pahasti, niin jätän vedot kokonaan ajamatta tai koetan lenkin loppupuolella vetoa uudelleen. Parhaimmillaan suunniteltu palauttava päivä muuttuu mielettömäksi kulkupäiväksi ja räväkäksi intervalli-ilotulitukseksi. Silloin on aika taas oppia jotain. Miksi suunniteltuun palauttavaan päivään tulikin huippupäivä? Ei muuta kuin selaamaan edellisiä treenejä ja etsimään syytä nousukehityksen jatkumiselle!

Minun vetotreenini ovat yleensä maksimisetti onnistuneita vetoja. Vetojen mitat vaihtelevat suuresti. Lyhimmät ovat noin 20 sekuntia ja pisimmät saattavat yltää aina reilun tunnin suorituksiin saakka. Reilun tunnin kisavauhtisia vetoja en uskalla kuitenkaan treenata kovin lähellä pääkilpailua, vaan hyvän treenipäivän on osuttava noin 4-5 päivää ennen kisapäivää.

Onnistumiset - urheilun ilo

Nouskuntoilun hyvä puoli on se, että onnistumisia voi hakea useilta elämän alueilta. Kun kaikki ei ole kiinni urheilussa, niin myös urheilun ilo on helppo säilyttää. Nousukuntoboostissa urheilu maistuu mahtavalle ja myös yllättävät kisatulokset innostavat treenien ja kisojen huumassa. Yksittäisen kuukauden, viikon, saatikka yhden treenin poisjäänti ei vaivaa mieltä, vaan onnistumisia voi hakea silloin muun elämän tärkeiltä sektoreilta. Itselleni on tärkeää, että pystyn lähtemään lenkille aidosti hyvällä omallatunnolla. Jos näen, että kotona kaivataan apua, niin olen siellä auttamassa. Pienten lasten touhuja katsoessa näkee kehityksen heissä, eikä itsessään. Sekin on todella motivoivaa.   

Kokemuksen hyödyntäminen kisapäivänä

"Minä tiedän, että tänään on hyvä päivä".  Mainittu lause on äärimmäisen tärkeä ajatus kisa-aamuna. Isoa väsymystä kehossa ei voi olla, koska kunto on keritty kasaan vain muutaman lähiviikon aikana. Kroppa on ollut päivä toisensa jälkeen valmiimpi kisasuoritukseen ja superkompensaatio on lähes väistämätön tila juuri tavoitepäivän aamuna. On muistettava, että treenejä ei ole kuitenkaan kovin paljon alla. Niinpä kisaan on kuitenkin lähdettävä viisaasti ja maltilla, jotta jalkaa riittää aina loppukahinoihin saakka. On kilpakuntoilijan juhlapäivä!

Aiheesta ehkä lisää joskus toisessa blogitekstissä!