Noviisin triathlonin SM-täysmatka Tahkolla - 9:53:24

Vuoden takainen päähänpisto triathlonin täysmatkan läpäisystä konkretisoitui 5.8.2017 Tahkolla. 3 vuotta ja 3 viikkoa sitten olin vielä vannonut, etten koskaan tule osallistumaan yhteenkään triathlon-kisaan ennen kuin uinti poistetaan lajikolmikosta kokonaan. Noh, kolme viikkoa myöhemmin olin mukana Hauhon jokamiestriathlonissa koiraa ja tarzania uiden. Vuonna 2015 otin ensimmäisiä maisteja lajista totisemmin ja vuoden 2016 pyhitin maastopyöräilylle. Näin ollen täysmatkaan valmistautuminen oli sangen epäjohdonmukaista viimeistä kuuden kuukauden pätkää lukuunottamatta. Olin ennakkoon laskenut, että jos en jostain syystä väsyisi juuri lainkaan kilpailun aikana, pystyisin noin 9,5 tunnin loppuaikaan. Ihanne suoritusajoiksi olin kaavaillut 1:15 uintiin, 4:45 pyöräilyyn ja 3:20 marathonille. Väsyn välttely ei tietenkään olisi mahdollista, niinpä realistisempi tavoite oli alittaa 10 tuntia, joka vaatisi myös jouhevaa etenemistä aina maaliviivalle saakka, mutta mahdollistaisi yhteensä noin 30min lisäaikaa mainittuihin ihanneaikoihin.

Saavuimme perheen kera Tahkolle jo torstaina. Majoitus oli ensiluokkainen Tahko Span Vuori Apartments, joka sijaitsi aivan kisakeskuksen ja kisakanslian välittömässä läheisyydessä. Odotin perjantaina jo kovasti lähtöä, että saisin uintiosuuden nopeasti pois alta. Menohalut eivät kuitenkaan auttaneet, vaan oli syytä odottaa vielä yksi yö lauantaiaamuun - startti koitti jo klo 08 ja sitä ennen olisi vietävä pyörä ja varusteet vaihtoalueelle. Perjantaina illalla iskostin mieleeni ravintorytmin, jolla saisin mahdollisimman lähelle 60g hiilareita per tunti suorituksen aikana. Pääpaino ravinnossa oli pyöräilyosuudella, jossa päätin ottaa yhden Gutzyn energiapatukan ja yhden Gutzy-energiageelin jokaisen tunnin aikana. Juoksuosuudelle laskin mukaan 2,5 energiageeliä per juostu tunti. Kehnosti nukutun yön jälkeen kello herätti klo 05:30 ja aamupalan ja varusteiden viennin kautta olinkin pian lähtöalueella kellon lähestyessä starttihetkeä.

Uinti 3.8km - 1:18:53

Startti tapahtui tunteikkaasti Finlandia-hymnin soidessa taustalla. Olin päättänyt, että kunnioitan uintiosuutta ja otan sen todella rauhallisesti. Olin vain kertaalleen uinut yli 2,2km avovedessä ja senkin viikkoa ennen tätä starttia. Niinpä lähdin starttitorven pärähtäessä joukon hänniltä tekemään varovaisia uintiliikkeitä ja keskityin lähinnä oman olotilani rauhoittamiseen. Yritin myös olla miettimättä, että uinti tulisi kestämään ikuisuuden. En halunnut kroppaan yhtään maitohappoa ja koitin päästä vedessä eteenpäin niin helposti kuin vain mahdollista. Uintireitti koostui ponttoonisillalta lähtien kahdesta noin 1500m uintikierroksesta sillan pohjoispuolella, jonka jälkeen sillan ali uiden polskittiin Tahkolahden perukoille vaihtoalueelle.

Täysmatkalaiset liikkeellä leveässä rintamassa. Voi että, tämä kesti ikuisuuden.. Kuva: Teemu Ojapalo

Uin, odotin, uin, odotin. Kierrettävät keltaiset poijut lähestyivät inhottavan hitaasti. Yritin vain olla miettimättä asiaa ja odottaa vielä kärsivällisemmin. Välillä etsin jotain jalkoja, joita voisin seurata. Hetkittäin meni pitkiä aikoja, etten tiennyt yhtään missä seuraava poiju olisi edessä päin. Luulen tehneeni melkoisen mutkaisen reitin tästä syystä ja välillä jouduin suuntaamaan melko jyrkästi rantojen lähettyviltä seuraavalle poijulle. Noin tunnin uinnin kohdilla toispuoleinen hengittäminen alkoi väsyttää vasenta lonkankoukistajaa. Tuo aiheutti vähän huolta, koska lonkankoukistajia tarvitaan pyöräilyssä ja ennen kaikkea taloudellisessa juoksussa. Samalla alkoi pettää core-lihaksisto, enkä kyennyt pitämään kroppaa yhtään tikkuna. Löysänä makaronina uinti ei ole järkevää, mutta en antanut sen vaikuttaa enempää. Odotin ja odotin ja vihdoin pääsin alittamaan ponttoonisillan ja vaihtopaikka siinsi edessä noin 400m päässä.  Selvittäisin ensimmäisen etapin, enkä joutuisi keskeyttämäään yritystä ainakaan uintiosuudelle, olin tyytyväinen. Rannassa katsoin kelloa ja näin ajan olevan 1:18 ja osia. Pieni pettymys, mutta ennätyksiä on hankala tehdä, jos ei ole harjoitellut lajin vaatimia vaatimuksia. Päätin mennä tuhlaamaan aikaa lisää ensimmäiseen vaihtoon. :)

T1 - vaihto 4:29

Olin painanut päähäni, että tässä suorituksessa ei sitten hätäillä. Tämä kostaantui vaihdossa siinä mielessä, että sain aikaa palamaan oikein kunnolla. Vesisade ja viileä lämpötila johtivat siihen, että puin pyöräosuudelle fillaripaidan triathlonasun päälle. Paidan taskussa oli vielä pari energiapatukkaa, jotka tulisin tarvitsemaan energiatasojen ylläpitämiseksi. Aikaa kului ja muun muassa märkkärin saaminen vaihtopussiin oli tällä kertaa todella työn takana. Hölköttelin vihdoin Rose-fillarin luokse ja pääsin taittamaan minulle tutuinta lajia.

180km pyöräily 5:00:56

Olin treeneissä pystynyt ajamaan rennosti 150km 37,5 km/h keskivauhdilla pk1-sykkeillä. Herättelin toiveita, että pystyisin kisassa ajamaan samaa, tai hieman kovempaa vauhtia 180km. Lähdin tunnustellen liikkeelle ja annoin wattien pyöriä noin 240-250 watin hujakoilla. Syke pysyi matalana ja vauhti tuntui riittävältä. Tein pyöräilyyn lähdössä kuitenkin pienen virheen, kun laskin ottavani järjestäjien huollosta mukaani vesipullon. Missasin kuitenkin ensimmäisen huollon ja sitten totesinkin pian, että seuraavaa huoltoa sai odottaa lähes 30km matka Varpaisjärven tuntumassa ajetun tasauskierroksen johdosta. En kuitenkaan pahemmin tuosta huolestunut. Jano ei ollut yhtään ja minulla oli fillarissa oma juomapullo, johon oli liuotettu 5 geeliä mukaan. Tuon pullon piti olla tyhjä pyöräosuuden loppuun mennessä.

Fillariosuuden alussa meno maistui ja kellokin tykkäsi. On muuten rankkaa olla tuossa asennossa 5 tuntia, en jaksanut. Kuva: Teemu Ojapalo

Ensimmäinen 90km taittui suunnitelmien mukaan noin 38km/h keskivauhdilla. Söin patukoita aina kellon mukaan alkavan tunnin aluksi ja geelipullohuikan vuoro oli puolituntia myöhemmin. Järjestäjiltä sain vesipullon mukaan vihdoin noin 50km kohdilla ja siten myös nestetankkaus lähti paremmin käyntiin siinä vaiheessa. Sade oli välillä todella rankkaa, mutta sateen ropinan kuuntelu Aerokypärän laelle oli ihan mukavaa ajanvietettä. Olin toivonut, että pajamaja-paussia ei olisi tarvinnut miettiä lainkaan pyöräosuudella, mutta niin vain kupla otsassa alkoi kasvamaan liian suureksi, kun 120km oli ajettuna. Päätin kuitenkin mennä vielä jonkin aikaa ja jatkoin ajamista. Niskaa väsytti, ja välillä tuntui jotain lihasten nykimistä alaselän ja pakaran yläreunojen tietämillä. Syke oli jatkuvasti alhaalla, noin pk1 alueen alarajoilla. Huoli jaksamisesta ja marathonista alkoi kuitenkin hiipiä mieleen noin 130km kieppeillä. Päätin höllätä vähän vauhtia ja pudotin tehoja noin 20-40 watilla. Syke laski entisestään, vesisade ropisi samaan malliin ja aloin palella. Tärisin ja leuka kalisutti hampaita. Tehojen laskiessa urheilu ei pitänytkään minua enää lämpimänä, vaikka minulla oli pari paitaa päällekkäin. Tärinä alkoi viedä myös parasta terää reisistä ja lisäksi niska sekä olkapäiden etuosat alkoivat väsyä aeroasentoon. "Olisipa nyt muutaman viisi tuntinen treeni ajettuna", tuo ajatus kävi useampaan kertaan tässä vaiheessa mielessä. Totuus oli, että en pystynyt ajamaan pk1-sykkeillä vajaata viittä tuntia tällä kertaa. 

Olin vähän pulassa. Palelin hervottomasti ja samalla kupla otsassa alkoi olla kriittisellä tasolla. Oli pakko pysähtyä seuraavalle levikkeelle ja pinkoa metsän reunaan. Kun osuutta oli ajettu 150kmm oli pitkän ja hartaan pissatauon vuoro. Sain kyllä pyörän stopattua ja asteltua tärisevänä metsän reunaan, mutta sitten totesin, että en saa kylmästä kangistuneilla sormilla kiinni paidan vetoketjusta. Ongelma oli vielä se, että paitoja oli kaksin kappalein. Nysväsin ja nysväsin - aikaa paloi. Onneksi tänään aikaa saikin palaa ja tässä vaiheessa päätin, että olen erittäin tyytyväinen, jos pääsen alle 10 tunnin loppuaikaan. Olin sen verran horkassa, että en tiedä menikö stopissa aikaa 2 vai 4 minuuttia. Varmaa on se, että ainakin tuo kaksi. Vihdoin pääsin jatkamaan ja taittamaan viimeistä 30km. Ajatukset olivat sinällään kelvolliset, mutta välillä leikittelin ajatuksella, että toivoisin pyöräosuuden jo lopppuvan. Samalla toinen aivopuolisko heitti vastaan: "hah, sitten sä juokset 60km"! Se veti hiljaiseksi. Oli selvää, että pyörällä todellakin olisi fiksuinta edetä tätä 226km kokonaismatkaa, vaikka olisi kuinka jäässä ja väsyn lisääntyessä. Ajoaikani romahti palelun ja pakollisen stopin johdosta päälle viiden tunnin. Keskitehoiksi jäi 215 wattia (NP 234 W) ja Garminin mukaan keskinopeus oli tasan 36km/h. Olin siis hukannut 10-15 minuuttia täysin realistisesta pyöräilyajasta, enkä jaksanut ajaa viiden tunnin pk-lenkkiä suosiolla lävitse. Onnekseni jalat tuntuivat varsin juoksukykyisiltä T2 lähestyessä.

T2 - vaihto 2:57

Toinen vaihto oli taas oiva sauma tuhrata aikaa ylimääräinen minuutti. Päätin käyttää tuon mahdollisuuden. Tein mielestäni fiksujakin tekoja, kuten vaihdoin kuivat sukat jalkaan lenkkareiden alle. Se, että miksi minulla oli ekat sukat kastumassa pyöräilyssä, niin sitä en tiedä. Olo ja ajatukset seuraavista tunneista olivat hassut. Edessä oli elämän ensimmäinen marathon ja pisimmän juoksulenkin kilometrit oli tuplattava. Lisäksi suoritus oli kestänyt tässä vaiheessa 6h 27 minuuttia, joka oli kauemmin kuin koskaan aiemmin elämäni aikana yhdenmittaista urheilua. 

Marathon 42,2km 3:26:09

Garminista juoksu käyntiin ja ei muuta kuin marathonia taittamaan. Jalat toimivat alussa mahtavasti. Mikään lihas ei kiristellyt ja energiaakin tuntui olevan kropassa. Mielialaa nosti myös se, että palelu loppui kuin seinään sään poutaantuessa ja tietenkin jo juoksemallakin saa pidettyä itseään lämpimänä vaikka nollakelissä. Pidin edelleen tavoitesykkeinä rentoa hengitystä ja pk1-alueen yläaluetta. Kovia tunnin lenkkejä juoksen noin 175 sykkeillä, nyt sykehaarukka oli 135-140 tasolla. Hyvät juoksutuntemukset vahvistuivat kilometrien edetessä. Alussa minun oli hankala pitää vauhti yli 4:10 tahdissa. Ensimmäinen vitonen taittui rivakasti ja olin alle kolmen tunnin marathon vauhdissa.

Alussa oli lenkkarit syönnillään! Kuva: Teemu Ojapalo

Syke pysyi alhaalla, mutta olin todellakin huolestunut vauhdistani. Menin aivan liian kovaa ja juostavaa oli vielä kolmen tunnin verran. En tietenkään voisi jaksaa tuota vauhtia loppuun saakka ja mieleen nousivat elämän aikana useaan kertaan mainittu todealla hankala viimeinen 10km marathonilla. Toisaalta en halunnut turhaan jarrutella, koska en sinällään grillannut kestävyyskuntoani tällä tahdilla. Enemmänkin olin huolissani jalkojen lihaskestävyydestä. Treenilenkeilläni pohkeet menevät lukkoon aina noin 10km kohdilla. Tällä kertaa toivoin pääseväni ilman tuuliskivipohkeita huomattavasti pidemmälle. 

Ensimmäinen reilu kymppi sujui hyvällä askeleella rapiaan 46 minuuttiin ja samalla sain tutustuttua juoksureittiin. Reitillä näkyi kisakavereita useaan otteeseen ja erityisesti Törmälän Teemun ja Hiltusen Paavon kanssa tuli tsempattua toisiemme menoa. Ekan kympin kohdilla kuulin olevani noin 8 min johdossa omassa sarjassa. Jaloissa oli edelleen hyvät tuntemukset, mutta maaliin oli kuitenkin yli 32km jäljellä! Järkyttävä matka. Edelleen piti juosta 10km matka, että maaliin olisi saman verran matkaa kuin elämäni pisin juoksulenkki. Sain rakkaalta vaimoltani aina jokaisella kierroksella pienen geelipullon, jossa oli 2,5 energiageeliä sekoitettuna veteen. Geelipullo oli juotava tyhjäksi tasaisesti kierroksen aikana ja järjestäjien juomahuollosta otin vettä yleensä pienen pysähdyksen tehden, jotta sain vedet vatsaan ilman ilmapallon nielaisua. Veden juominen oli äärimmäisen tärkeää. Olin nauttinut ensimmäisen 7,5 tunnin aikana nestettä alle 2 litraa. Nestehukkani oli tuossa vaiheessa jo melkoinen.   

Toinen kymppi sujui vielä ihan hyvin ja juoksuvauhti asettui 4:40 tienoille. Kierroksen loppupuolella reisissä alkoi painamaan kuitenkin melkoisesti. Myös pohkeissa alkoi kiristellä ja jouduin keskittymään niin matalaan askeltamiseen kuin mahdollista. Yritin pitää kadenssin korkealla noin 180 tienoilla. Geeliä, vettä, reitin mutka ja suora kerrallaan. "Liikuta niitä jalkoja, älä mieti muuta" ajattelin. Nyt oli tärkeää päästä niin pitkälle kuin mahdollista - totaaliseinää ei vielä ollut tullut, ja se oli melkoisen suurella todennäköisyydellä vielä edessä. Puolimarathonin kohdilla olin käyttänyt aikaa juoksuuni noin 1:39. Tuntemukset jaloissa olivat selvät, että vauhti tulisi jonkin verran hiipumaan. Aloin nitkahtaa. Toisen kierroksen lopussa kuulin olevani 10 minuutin johdossa sarjassani.

Kolmas kierros sujui kelvollisesti aina 25km kohdille saakka. Vauhti oli jo kierroksen alussa tipahtanut 4:50 tasolle ja pienikin keskittymisen herpaantuminen pudotti kilometrivauhdin 5:00 lähettyville. Nautin tasaisesti geeliä ja pysähtelin huolloissa vettä hörppimään. Vatsa hölskyi, mutta pystyin silti juoksemaan. Lihakset ja koko ukko alkoi olla kierroksen lopulla todella väsynä. Kolmas kierros täyttyi aikaan 51:28 ja enää olisi 10,3km teräsmiehen titteliin ja ensimmäisen maratonin maaliin. Viimeiselle kierrokselle lähtiessä kuulin johtavani sarjaani 13 minuutilla. Sarjavoitto tulisi plakkariin, kunhan en pysähtyisi ja pystyisin pitämään alle 5:30 kilometrivauhteja. 

Viimeinen kymppi oli työläs. Kiersin reittiä jokaiseen seuraavaan kiintopisteeseen. Välillä ne oli seuraavat mutka, välillä seuraava huolto. Kilometrit tuntuivat ikuisilta. En oikeastaan enää juossut vaan menin sellaista epämääräistä rangaistavaa pikakävelyä hidatettuna. Kilometrivauhti tipahti 5:20 lukemiin, joka sai tällä kertaa riittää. Tärkeinä oli, että en pysähtyisi - voisi olla, että en saisi enää juoksua käyntiin. Otin geeliä kierroksen alussa vähän korostetulla vauhdilla ja jatkoin hiipivällä hölkällä eteenpäin. Kilometri kerrallaan sain vaihdoin kierroksen kerittyä kokoon ja mieli alkoi rentoutua isommin viimeiselle lahden kierrokselle lähtiessä vain 1,5 km ennen maalia. 

Maaliviivan ylitys oli paikka tuulettaa. Päähänpistoprojekti oli viety onnistuneesti läpi ja vieläpä alle 10 tunnin loppuaikaan. Marathoniin käytin lopulta aikaa 3:26:09, joka oli kaikki osallistujat huomioiden 7. nopein juoksuaika. Loppuaikani koko suorituksessa oli lopulta 9:53:24. Sarjavoitto varmistui lopulta noin 11 minuutin erolla jalkapallopuolelta tunnettuun Gustav Långbackaan.

Maalitunnelmat

Maalissa olin väsynyt, kuten tällaisen suorituksen jälkeen pitää ollakin. En ollut halunnut vain läpäistä kilpailua, vaan ulosmitata kehon suorituskyvyn totaalisesti. Maalissa pystyin vaivoin kävelemään, mutta tunnistin kuitenkin perheeni ja muistin missä maassa nämä kisat pidettiin. Nestehukkaa oli todennäköisesti 4-5 litraa. Koko 10 tunnin aikana olin saanut nestettä kehooni vain 2,5-3 litran verran. Palautumisjuoma maistui, mutta sitten loppui ruokahalu. Ravinnon syömisen ajattelukin etoi. Majoitukseen kävely 700m matka tuntui lähes epärealistiselta. Jalat olivat vain totaalisen loppu. Olin tyytyväinen - jokainen tehty treenitunti konkretisoitui matkan aikana matkaa edistävästi. Pari tuntia maaliviivan ylittämisen jälkeen mietin, että näinköhän palaudun seuraavaan kisaan kahden viikon päähän. Silloin edessä on Waltteri Bottas duathlon, jossa pitäisi painaa reilu tunti maksimivauhdeilla. Pidin tätä ajatusta terveenä merkkinä, en ollut saanut urheilusta todellakaan tarpeekseni triathlonin täysmatkan kisan aikana. Mieli teki mieli koviin kisoihin heti saman tien. :) 

Kun ruoka alkoi vihdoin maistua illalla yhdeksän jälkeen, pääsi palautuminen käyntiin todenteolla. Tuon hetken jälkeen kroppa on ottanut ravintoa vastaan poikkeuksellisen hyvällä ruokahalulla.

Varhaiskeski-ikäisten miesten 30-34 mitalikolmikko: Långbacka, Miettinen, Pyykkö. 

Kuva: Teemu Ojapalo