keskiviikko 23. maaliskuuta 2016

Olmi aikataulussa

Noin 5 kuukautta sitten kuulin, että oikean jalan lonkkanivelen nivelmaljassa on muutaman sentin repeämä. Urheilullisen elämäntavan jatkaminen edellytti lonkkaoperaatiota. Edessä oli ensin operaation odotusta ja toisaalta operaatiota seuraava pitkä 3,5-4kk kuntoutusjakso, joka on edelleen loppupuoleltaan käynnissä. Kilpaurheilulliset tavoitteet tulevalle kaudelle olivat hankalasti asetettavissa.


Olen nyt kolmen päivän ajan pystynyt ajamaan kovempia vetoja maastopyörällä. Ajo on tuntunut hyvältä ja kroppa on yllättävänkin valmis kisatyyppiseen ajoon. Tästä voin täysin kiittää Wattbikeä, jonka avulla olen voinut optimoida treenitunteja kuntoutustilanteen jatkuvasti huomioiden. Tammikuussa viihdyin Wattbiken päällä 60 tuntia! Tässä vaiheessa näyttää siis siltä, että voin asettaa kesän kisoihin tavoitteita lähes normaalisti. Tuntuu oikeastaan etuoikeutetulta. Nyt vain on pysyttävä poissa pöpeliköstä ainakin kuukauden päivät. Ehkäpä Olmi vielä kiitää tuolla metsäpoluilla..

4 kommenttia:

  1. Ai että, hienoa lukea tällaista! Loistava juttu, että kaikki on sujunut hyvin, olet päässyt nopeasti takaisin hommiin kiinni!

    Itselläni sama operaaatio ei valitettavasti mennyt yhtä sutjakkaasti, telakka oli pitkä ja sieltä pois pääsy pitkä ja kivinen. (mulla jouduttiin tekemään enemmän remonttia) Mutta nyt onneksi taas pyörän päällä, nauttien joka hetkestä! On muuten hieno tunne kun pääsee tekemään taas juttuja kunnolla.

    Tsemiä kuntoutukseen, tällä kuntoutusvauhdilla olet ihan tikissä kesän karkeloissa!

    L

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Täällä ollaan tosiaan toivekkaana tulevaa kautta ajatellen. Hyvä, jos sinullakin hommat ovat nyt kunnossa. Takapakkien ottaminen taitaa olla näissä kuntoutushommissa aika harmittavan helppoa.

      Poista
  2. XCM SM on niin myöhään kesällä, että siellä sitten kovaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pyöräilyn suhteen ei ole pahemmin rajoituksia edes kesäkuun kisoja ajatellen. Triathlon-hommat ovat pieni kysymysmerkki. Ne siirtynevät syksyyn - toisaalta tri-kunto ja XCM-kunto ei mahdu samaan ukkoon. Pohdittavaa siis tiedossa.

      Poista

Maltatko vielä kirjata kuvan tekstin, niin tiedän sinun olevan ihminen