Ylöjärvi XCM SM-kisat 2011 - hopeinen kisaraportti

kuva, Ari Alanko

Kisaan lähdettäessä ennakkoasetelmat olivat jännittävät ja oma kunto täydellinen arvoitus. Olihan kenraali pari viikkoa sitten sujunut surkeasti ja muun muassa Jussi Rossille olin hävinnyt tuolloin vastaavalla matkalla yli 10 minuuttia. Hyvä treenipätkä (2vk) oli kuitenkin nyt alla ja vuosien mittaan olen vähän oppinut tuntemaan itseäni niin, että saan sen hetkisen parhaan itsestäni irti. Kunto nousee myös nopeammin silloin, kun ei tarvitse rakentaa kuntoa kokonaan alusta, vaan fokuksena on enemmin kaivella se kehossa oleva potentiaali käyttöön ja tulla sopivan tuoreena kisoihin. Näin kisan jälkeen voin sanoa onnistuneeni tässä.

Viiva oli täynnä kovia ukkoja. Arvelin, että tänään saattaa hyvänäkin päivänä sijoittua sijalle 6. tai vastaavaa. En tiennyt yhtään mitä odottaa.

Kilpailu lähti melko rauhallisesti käyntiin. Kärjessä pyöri muun muassa TWD:n ja Picaron kavereita, jotka eivät tavallisesti ole olleet kärkkymässä vetovuoroja. Alkupuolen harjupätkät mentiin siis suhteellisen sopuisasti ja väkeä oli vielä reilusti mukana. Takalenkkien polkujen alettua kärkeen muodostui hiljalleen kuuden ajajan letka, jossa mukana olivat Juha Kangaskokko, Jussi Rossi, Henkka Ojala, minä ja Kimmo Kananen. Skinssin Simo Sohkanen oli hieman aikaisemmin joutunut antamaan periksi. Vauhdista polkupätkillä vastasivat lähinnä Juha ja Kimmo. Nopeasti tuli selväksi, että Henkalla ei ollut ihan paras päivä ja varsinkin nousuissa Henkka oli pienissä vaikeuksissa. Oma ajoni tuntui yllättävän hyvältä ja yllätyin suuresti, että ensin Simo ja lopulta Henkka putosivat meidän kyydistä, vaikka minulla ei tuntunut vielä edes pahalta.

Polkuja pisteltiin menemään erityisesti Juhan johdolla ihan mukavaa vauhtia, mutta ulkoilureittiosuudet ajettiin kärkiletkan osalta aivan älyttömän hiljaa. Niinpä kierroksen lähestyttyä loppuaan Venäjän Alexander ja Henkka saivat meidän neljän ukon kärkiletkan kiinni. Kierroksen lopun nousuissa Ojala tipahti uudemman kerran ja hieman myöhemmin myös Alexander oli kadonnut takarenkaan tuntumasta.

Oli toisen kierroksen vuoro. Ensimmäinen kierros meni sykemittarin mukaan aikaan 1:06. Ensimmäisen kierroksen tavoin, myös toisella kierroksella harjupätkä kohti takalenkkien polkuosuuksia mentiin hieman rennompaa kyytiä. Oli selvää, että polkupätkien alettua alkaisi vauhtia tulla rutkasti lisää.

Näin kävikin, kun noin 40 kilometrin kohdalla kärkeen ampaisi seurakaveri Juha. Kimmo seuraili toisena jonkin aikaa, mutta huomasi pian, että ajorytmi ei tänään riittänyt Juhan tahtiin. Pääsimme helposti Jussin kanssa Kimmon ohitse ja liimauduimme Juhan vauhdikkaaseen ajoon mukaan. Nopeasti selvisi, että mitalikolmikko alkaa olla kasassa, jos mitään pahempia havereita ei tule sattumaan kenellekään. Toisen kierroksen jyrkissä nousuissa tunsin oloni vielä varsin voimakkaaksi ja arvelin, että tänä vuonna pääsen vihdoin ajamalla myös kierroksen lopun nousut ylös. Kärjessä olivat siis vuosikerran 1983 kaverit: Kangaskokko, minä ja Rossi. Tällä porukalla ollaan oltu samoissa kisoissa jo viime vuosituhannen puolella, joten kyseessä oli jo melko pitkän linjan maastopyöräilijät.

Kilometrit toisensa jälkeen maali alkoi lähestyä. Aloin ottamaan jo joitain vetovuoroja vastoin ennakkotaktiikkaani. Olin tässä vaiheessa tosin henkisesti varautunut ottamaan tänään maksimissaan pronssia; olihan Juhan ajo niin voimakasta ja Rossin meno puheineen kuulosti uskomattoman kevyeltä. Vajaa kymmenen kilometriä ennen maalia vedin nurminousun jälkeiseen kivikkolaskuun kärjessä.

kuva, Ari Alanko

Perässä tulivat Rossi ja Juha. Annoin mennä rennon kovaa parisen minuuttia ja kun katsoin taakse, yllättäen perässä oli vain Jussi. Jussi sanoi kuulleensa kivikkolaskussa jonkinlaisen kolahduksen ja yhdessä toivottiin, että toivottavasti Juha ei ollut kaatuessaan satuttanut itseään. Kisan luonne muuttui melkoisesti ja tajusin nopeasti taistelevani jopa SM-kullasta. Kisan viimeiset kaksi nousua alkoivat lähestyä. Jaloissa oli vielä kohtalaisen hyvin taakia jäljellä.

Toiseksi viimeisen nousun vedin kärjessä, vajaan parin minuutin kihnuutus ei kuitenkaan tuonut ratkaisua. Jussi tuntui tulevan kevyesti perässä ja siellä supan syvyyksissä ennen viimeistä nousua tokaisin, että ”eipä taida tänään minusta olla vastusta tuohon nousuun”. Jussi vastasi, että ”eihän sitä koskaan tiedä”. Viimeisen nousun alettua kaveri lisäsi vauhtia ja selkä erkani jo melkein kymmenen metrin päähän. Mäen päällä oli kannustamassa Korpelan Aki joka huusi, että minulla on vielä mahkut saada Jussi kiinni. Jatkoin omaa vauhtiani mäen päälle ja niinpä vain Jussin takarengas oli yhen äkkiä ihan siinä edessä. Matkaa maaliin oli vajaa kilometri ja siitäkin puolet alamäkeä. Kumpi ehtii ensin tuohon viimeiseen laskuun, niin voittaa tänään, arvelin mielessäni..

Painoin mäen alkaessa väkisin Jussista ohi ja tulin hyvällä kyydillä alamäen kärjessä velodromin vierelle asti. Maali oli vain kahden mutkan takana! Siniristipaita yleisessä sarjassa on ollut tavoitteenani vuodesta -97 lähtien.. nyt tänään maaliin oli vain 300m ja kiinnitys tuohon paitaan on minulla. Mitä sitten Olli päättää tehdä?

Sen sijaan, että polkisi niin mielettömän kovaa pyöräkilpailun maaliin, niin meikäläinen alkaa laittamaan keulaa ja takaiskaria lukkoon! Järki käteen mies! No järkeä ei siellä kädessä ollut, vaan vipu sieltä takaiskarista, ja unohdin hetkeksi polkemisen kokonaan.. Jussi kuittasi siinä sitten ohitse ja en kehdannut kaataa meitä molempia viimeisessä mutkassa tunkemalla väkisin sisäkurvista kylkeen. Parempi mies voitti tänään, mutta olihan voittokin lähellä. Kuittasin hopeaa reilu 10m siniristipaidan jälkeen. Olipahan huima kisa!

2. Miettinen, 1. Rossi, 3. Kangaskokko

Siitä sitten vielä mitalia: