Noviisin triathlonin SM-täysmatka Tahkolla - 9:53:24

Vuoden takainen päähänpisto triathlonin täysmatkan läpäisystä konkretisoitui 5.8.2017 Tahkolla. 3 vuotta ja 3 viikkoa sitten olin vielä vannonut, etten koskaan tule osallistumaan yhteenkään triathlon-kisaan ennen kuin uinti poistetaan lajikolmikosta kokonaan. Noh, kolme viikkoa myöhemmin olin mukana Hauhon jokamiestriathlonissa koiraa ja tarzania uiden. Vuonna 2015 otin ensimmäisiä maisteja lajista totisemmin ja vuoden 2016 pyhitin maastopyöräilylle. Näin ollen täysmatkaan valmistautuminen oli sangen epäjohdonmukaista viimeistä kuuden kuukauden pätkää lukuunottamatta. Olin ennakkoon laskenut, että jos en jostain syystä väsyisi juuri lainkaan kilpailun aikana, pystyisin noin 9,5 tunnin loppuaikaan. Ihanne suoritusajoiksi olin kaavaillut 1:15 uintiin, 4:45 pyöräilyyn ja 3:20 marathonille. Väsyn välttely ei tietenkään olisi mahdollista, niinpä realistisempi tavoite oli alittaa 10 tuntia, joka vaatisi myös jouhevaa etenemistä aina maaliviivalle saakka, mutta mahdollistaisi yhteensä noin 30min lisäaikaa mainittuihin ihanneaikoihin.

Saavuimme perheen kera Tahkolle jo torstaina. Majoitus oli ensiluokkainen Tahko Span Vuori Apartments, joka sijaitsi aivan kisakeskuksen ja kisakanslian välittömässä läheisyydessä. Odotin perjantaina jo kovasti lähtöä, että saisin uintiosuuden nopeasti pois alta. Menohalut eivät kuitenkaan auttaneet, vaan oli syytä odottaa vielä yksi yö lauantaiaamuun - startti koitti jo klo 08 ja sitä ennen olisi vietävä pyörä ja varusteet vaihtoalueelle. Perjantaina illalla iskostin mieleeni ravintorytmin, jolla saisin mahdollisimman lähelle 60g hiilareita per tunti suorituksen aikana. Pääpaino ravinnossa oli pyöräilyosuudella, jossa päätin ottaa yhden Gutzyn energiapatukan ja yhden Gutzy-energiageelin jokaisen tunnin aikana. Juoksuosuudelle laskin mukaan 2,5 energiageeliä per juostu tunti. Kehnosti nukutun yön jälkeen kello herätti klo 05:30 ja aamupalan ja varusteiden viennin kautta olinkin pian lähtöalueella kellon lähestyessä starttihetkeä.

Uinti 3.8km - 1:18:53

Startti tapahtui tunteikkaasti Finlandia-hymnin soidessa taustalla. Olin päättänyt, että kunnioitan uintiosuutta ja otan sen todella rauhallisesti. Olin vain kertaalleen uinut yli 2,2km avovedessä ja senkin viikkoa ennen tätä starttia. Niinpä lähdin starttitorven pärähtäessä joukon hänniltä tekemään varovaisia uintiliikkeitä ja keskityin lähinnä oman olotilani rauhoittamiseen. Yritin myös olla miettimättä, että uinti tulisi kestämään ikuisuuden. En halunnut kroppaan yhtään maitohappoa ja koitin päästä vedessä eteenpäin niin helposti kuin vain mahdollista. Uintireitti koostui ponttoonisillalta lähtien kahdesta noin 1500m uintikierroksesta sillan pohjoispuolella, jonka jälkeen sillan ali uiden polskittiin Tahkolahden perukoille vaihtoalueelle.

Täysmatkalaiset liikkeellä leveässä rintamassa. Voi että, tämä kesti ikuisuuden.. Kuva: Teemu Ojapalo

Uin, odotin, uin, odotin. Kierrettävät keltaiset poijut lähestyivät inhottavan hitaasti. Yritin vain olla miettimättä asiaa ja odottaa vielä kärsivällisemmin. Välillä etsin jotain jalkoja, joita voisin seurata. Hetkittäin meni pitkiä aikoja, etten tiennyt yhtään missä seuraava poiju olisi edessä päin. Luulen tehneeni melkoisen mutkaisen reitin tästä syystä ja välillä jouduin suuntaamaan melko jyrkästi rantojen lähettyviltä seuraavalle poijulle. Noin tunnin uinnin kohdilla toispuoleinen hengittäminen alkoi väsyttää vasenta lonkankoukistajaa. Tuo aiheutti vähän huolta, koska lonkankoukistajia tarvitaan pyöräilyssä ja ennen kaikkea taloudellisessa juoksussa. Samalla alkoi pettää core-lihaksisto, enkä kyennyt pitämään kroppaa yhtään tikkuna. Löysänä makaronina uinti ei ole järkevää, mutta en antanut sen vaikuttaa enempää. Odotin ja odotin ja vihdoin pääsin alittamaan ponttoonisillan ja vaihtopaikka siinsi edessä noin 400m päässä.  Selvittäisin ensimmäisen etapin, enkä joutuisi keskeyttämäään yritystä ainakaan uintiosuudelle, olin tyytyväinen. Rannassa katsoin kelloa ja näin ajan olevan 1:18 ja osia. Pieni pettymys, mutta ennätyksiä on hankala tehdä, jos ei ole harjoitellut lajin vaatimia vaatimuksia. Päätin mennä tuhlaamaan aikaa lisää ensimmäiseen vaihtoon. :)

T1 - vaihto 4:29

Olin painanut päähäni, että tässä suorituksessa ei sitten hätäillä. Tämä kostaantui vaihdossa siinä mielessä, että sain aikaa palamaan oikein kunnolla. Vesisade ja viileä lämpötila johtivat siihen, että puin pyöräosuudelle fillaripaidan triathlonasun päälle. Paidan taskussa oli vielä pari energiapatukkaa, jotka tulisin tarvitsemaan energiatasojen ylläpitämiseksi. Aikaa kului ja muun muassa märkkärin saaminen vaihtopussiin oli tällä kertaa todella työn takana. Hölköttelin vihdoin Rose-fillarin luokse ja pääsin taittamaan minulle tutuinta lajia.

180km pyöräily 5:00:56

Olin treeneissä pystynyt ajamaan rennosti 150km 37,5 km/h keskivauhdilla pk1-sykkeillä. Herättelin toiveita, että pystyisin kisassa ajamaan samaa, tai hieman kovempaa vauhtia 180km. Lähdin tunnustellen liikkeelle ja annoin wattien pyöriä noin 240-250 watin hujakoilla. Syke pysyi matalana ja vauhti tuntui riittävältä. Tein pyöräilyyn lähdössä kuitenkin pienen virheen, kun laskin ottavani järjestäjien huollosta mukaani vesipullon. Missasin kuitenkin ensimmäisen huollon ja sitten totesinkin pian, että seuraavaa huoltoa sai odottaa lähes 30km matka Varpaisjärven tuntumassa ajetun tasauskierroksen johdosta. En kuitenkaan pahemmin tuosta huolestunut. Jano ei ollut yhtään ja minulla oli fillarissa oma juomapullo, johon oli liuotettu 5 geeliä mukaan. Tuon pullon piti olla tyhjä pyöräosuuden loppuun mennessä.

Fillariosuuden alussa meno maistui ja kellokin tykkäsi. On muuten rankkaa olla tuossa asennossa 5 tuntia, en jaksanut. Kuva: Teemu Ojapalo

Ensimmäinen 90km taittui suunnitelmien mukaan noin 38km/h keskivauhdilla. Söin patukoita aina kellon mukaan alkavan tunnin aluksi ja geelipullohuikan vuoro oli puolituntia myöhemmin. Järjestäjiltä sain vesipullon mukaan vihdoin noin 50km kohdilla ja siten myös nestetankkaus lähti paremmin käyntiin siinä vaiheessa. Sade oli välillä todella rankkaa, mutta sateen ropinan kuuntelu Aerokypärän laelle oli ihan mukavaa ajanvietettä. Olin toivonut, että pajamaja-paussia ei olisi tarvinnut miettiä lainkaan pyöräosuudella, mutta niin vain kupla otsassa alkoi kasvamaan liian suureksi, kun 120km oli ajettuna. Päätin kuitenkin mennä vielä jonkin aikaa ja jatkoin ajamista. Niskaa väsytti, ja välillä tuntui jotain lihasten nykimistä alaselän ja pakaran yläreunojen tietämillä. Syke oli jatkuvasti alhaalla, noin pk1 alueen alarajoilla. Huoli jaksamisesta ja marathonista alkoi kuitenkin hiipiä mieleen noin 130km kieppeillä. Päätin höllätä vähän vauhtia ja pudotin tehoja noin 20-40 watilla. Syke laski entisestään, vesisade ropisi samaan malliin ja aloin palella. Tärisin ja leuka kalisutti hampaita. Tehojen laskiessa urheilu ei pitänytkään minua enää lämpimänä, vaikka minulla oli pari paitaa päällekkäin. Tärinä alkoi viedä myös parasta terää reisistä ja lisäksi niska sekä olkapäiden etuosat alkoivat väsyä aeroasentoon. "Olisipa nyt muutaman viisi tuntinen treeni ajettuna", tuo ajatus kävi useampaan kertaan tässä vaiheessa mielessä. Totuus oli, että en pystynyt ajamaan pk1-sykkeillä vajaata viittä tuntia tällä kertaa. 

Olin vähän pulassa. Palelin hervottomasti ja samalla kupla otsassa alkoi olla kriittisellä tasolla. Oli pakko pysähtyä seuraavalle levikkeelle ja pinkoa metsän reunaan. Kun osuutta oli ajettu 150kmm oli pitkän ja hartaan pissatauon vuoro. Sain kyllä pyörän stopattua ja asteltua tärisevänä metsän reunaan, mutta sitten totesin, että en saa kylmästä kangistuneilla sormilla kiinni paidan vetoketjusta. Ongelma oli vielä se, että paitoja oli kaksin kappalein. Nysväsin ja nysväsin - aikaa paloi. Onneksi tänään aikaa saikin palaa ja tässä vaiheessa päätin, että olen erittäin tyytyväinen, jos pääsen alle 10 tunnin loppuaikaan. Olin sen verran horkassa, että en tiedä menikö stopissa aikaa 2 vai 4 minuuttia. Varmaa on se, että ainakin tuo kaksi. Vihdoin pääsin jatkamaan ja taittamaan viimeistä 30km. Ajatukset olivat sinällään kelvolliset, mutta välillä leikittelin ajatuksella, että toivoisin pyöräosuuden jo lopppuvan. Samalla toinen aivopuolisko heitti vastaan: "hah, sitten sä juokset 60km"! Se veti hiljaiseksi. Oli selvää, että pyörällä todellakin olisi fiksuinta edetä tätä 226km kokonaismatkaa, vaikka olisi kuinka jäässä ja väsyn lisääntyessä. Ajoaikani romahti palelun ja pakollisen stopin johdosta päälle viiden tunnin. Keskitehoiksi jäi 215 wattia (NP 234 W) ja Garminin mukaan keskinopeus oli tasan 36km/h. Olin siis hukannut 10-15 minuuttia täysin realistisesta pyöräilyajasta, enkä jaksanut ajaa viiden tunnin pk-lenkkiä suosiolla lävitse. Onnekseni jalat tuntuivat varsin juoksukykyisiltä T2 lähestyessä.

T2 - vaihto 2:57

Toinen vaihto oli taas oiva sauma tuhrata aikaa ylimääräinen minuutti. Päätin käyttää tuon mahdollisuuden. Tein mielestäni fiksujakin tekoja, kuten vaihdoin kuivat sukat jalkaan lenkkareiden alle. Se, että miksi minulla oli ekat sukat kastumassa pyöräilyssä, niin sitä en tiedä. Olo ja ajatukset seuraavista tunneista olivat hassut. Edessä oli elämän ensimmäinen marathon ja pisimmän juoksulenkin kilometrit oli tuplattava. Lisäksi suoritus oli kestänyt tässä vaiheessa 6h 27 minuuttia, joka oli kauemmin kuin koskaan aiemmin elämäni aikana yhdenmittaista urheilua. 

Marathon 42,2km 3:26:09

Garminista juoksu käyntiin ja ei muuta kuin marathonia taittamaan. Jalat toimivat alussa mahtavasti. Mikään lihas ei kiristellyt ja energiaakin tuntui olevan kropassa. Mielialaa nosti myös se, että palelu loppui kuin seinään sään poutaantuessa ja tietenkin jo juoksemallakin saa pidettyä itseään lämpimänä vaikka nollakelissä. Pidin edelleen tavoitesykkeinä rentoa hengitystä ja pk1-alueen yläaluetta. Kovia tunnin lenkkejä juoksen noin 175 sykkeillä, nyt sykehaarukka oli 135-140 tasolla. Hyvät juoksutuntemukset vahvistuivat kilometrien edetessä. Alussa minun oli hankala pitää vauhti yli 4:10 tahdissa. Ensimmäinen vitonen taittui rivakasti ja olin alle kolmen tunnin marathon vauhdissa.

Alussa oli lenkkarit syönnillään! Kuva: Teemu Ojapalo

Syke pysyi alhaalla, mutta olin todellakin huolestunut vauhdistani. Menin aivan liian kovaa ja juostavaa oli vielä kolmen tunnin verran. En tietenkään voisi jaksaa tuota vauhtia loppuun saakka ja mieleen nousivat elämän aikana useaan kertaan mainittu todealla hankala viimeinen 10km marathonilla. Toisaalta en halunnut turhaan jarrutella, koska en sinällään grillannut kestävyyskuntoani tällä tahdilla. Enemmänkin olin huolissani jalkojen lihaskestävyydestä. Treenilenkeilläni pohkeet menevät lukkoon aina noin 10km kohdilla. Tällä kertaa toivoin pääseväni ilman tuuliskivipohkeita huomattavasti pidemmälle. 

Ensimmäinen reilu kymppi sujui hyvällä askeleella rapiaan 46 minuuttiin ja samalla sain tutustuttua juoksureittiin. Reitillä näkyi kisakavereita useaan otteeseen ja erityisesti Törmälän Teemun ja Hiltusen Paavon kanssa tuli tsempattua toisiemme menoa. Ekan kympin kohdilla kuulin olevani noin 8 min johdossa omassa sarjassa. Jaloissa oli edelleen hyvät tuntemukset, mutta maaliin oli kuitenkin yli 32km jäljellä! Järkyttävä matka. Edelleen piti juosta 10km matka, että maaliin olisi saman verran matkaa kuin elämäni pisin juoksulenkki. Sain rakkaalta vaimoltani aina jokaisella kierroksella pienen geelipullon, jossa oli 2,5 energiageeliä sekoitettuna veteen. Geelipullo oli juotava tyhjäksi tasaisesti kierroksen aikana ja järjestäjien juomahuollosta otin vettä yleensä pienen pysähdyksen tehden, jotta sain vedet vatsaan ilman ilmapallon nielaisua. Veden juominen oli äärimmäisen tärkeää. Olin nauttinut ensimmäisen 7,5 tunnin aikana nestettä alle 2 litraa. Nestehukkani oli tuossa vaiheessa jo melkoinen.   

Toinen kymppi sujui vielä ihan hyvin ja juoksuvauhti asettui 4:40 tienoille. Kierroksen loppupuolella reisissä alkoi painamaan kuitenkin melkoisesti. Myös pohkeissa alkoi kiristellä ja jouduin keskittymään niin matalaan askeltamiseen kuin mahdollista. Yritin pitää kadenssin korkealla noin 180 tienoilla. Geeliä, vettä, reitin mutka ja suora kerrallaan. "Liikuta niitä jalkoja, älä mieti muuta" ajattelin. Nyt oli tärkeää päästä niin pitkälle kuin mahdollista - totaaliseinää ei vielä ollut tullut, ja se oli melkoisen suurella todennäköisyydellä vielä edessä. Puolimarathonin kohdilla olin käyttänyt aikaa juoksuuni noin 1:39. Tuntemukset jaloissa olivat selvät, että vauhti tulisi jonkin verran hiipumaan. Aloin nitkahtaa. Toisen kierroksen lopussa kuulin olevani 10 minuutin johdossa sarjassani.

Kolmas kierros sujui kelvollisesti aina 25km kohdille saakka. Vauhti oli jo kierroksen alussa tipahtanut 4:50 tasolle ja pienikin keskittymisen herpaantuminen pudotti kilometrivauhdin 5:00 lähettyville. Nautin tasaisesti geeliä ja pysähtelin huolloissa vettä hörppimään. Vatsa hölskyi, mutta pystyin silti juoksemaan. Lihakset ja koko ukko alkoi olla kierroksen lopulla todella väsynä. Kolmas kierros täyttyi aikaan 51:28 ja enää olisi 10,3km teräsmiehen titteliin ja ensimmäisen maratonin maaliin. Viimeiselle kierrokselle lähtiessä kuulin johtavani sarjaani 13 minuutilla. Sarjavoitto tulisi plakkariin, kunhan en pysähtyisi ja pystyisin pitämään alle 5:30 kilometrivauhteja. 

Viimeinen kymppi oli työläs. Kiersin reittiä jokaiseen seuraavaan kiintopisteeseen. Välillä ne oli seuraavat mutka, välillä seuraava huolto. Kilometrit tuntuivat ikuisilta. En oikeastaan enää juossut vaan menin sellaista epämääräistä rangaistavaa pikakävelyä hidatettuna. Kilometrivauhti tipahti 5:20 lukemiin, joka sai tällä kertaa riittää. Tärkeinä oli, että en pysähtyisi - voisi olla, että en saisi enää juoksua käyntiin. Otin geeliä kierroksen alussa vähän korostetulla vauhdilla ja jatkoin hiipivällä hölkällä eteenpäin. Kilometri kerrallaan sain vaihdoin kierroksen kerittyä kokoon ja mieli alkoi rentoutua isommin viimeiselle lahden kierrokselle lähtiessä vain 1,5 km ennen maalia. 

Maaliviivan ylitys oli paikka tuulettaa. Päähänpistoprojekti oli viety onnistuneesti läpi ja vieläpä alle 10 tunnin loppuaikaan. Marathoniin käytin lopulta aikaa 3:26:09, joka oli kaikki osallistujat huomioiden 7. nopein juoksuaika. Loppuaikani koko suorituksessa oli lopulta 9:53:24. Sarjavoitto varmistui lopulta noin 11 minuutin erolla jalkapallopuolelta tunnettuun Gustav Långbackaan.

Maalitunnelmat

Maalissa olin väsynyt, kuten tällaisen suorituksen jälkeen pitää ollakin. En ollut halunnut vain läpäistä kilpailua, vaan ulosmitata kehon suorituskyvyn totaalisesti. Maalissa pystyin vaivoin kävelemään, mutta tunnistin kuitenkin perheeni ja muistin missä maassa nämä kisat pidettiin. Nestehukkaa oli todennäköisesti 4-5 litraa. Koko 10 tunnin aikana olin saanut nestettä kehooni vain 2,5-3 litran verran. Palautumisjuoma maistui, mutta sitten loppui ruokahalu. Ravinnon syömisen ajattelukin etoi. Majoitukseen kävely 700m matka tuntui lähes epärealistiselta. Jalat olivat vain totaalisen loppu. Olin tyytyväinen - jokainen tehty treenitunti konkretisoitui matkan aikana matkaa edistävästi. Pari tuntia maaliviivan ylittämisen jälkeen mietin, että näinköhän palaudun seuraavaan kisaan kahden viikon päähän. Silloin edessä on Waltteri Bottas duathlon, jossa pitäisi painaa reilu tunti maksimivauhdeilla. Pidin tätä ajatusta terveenä merkkinä, en ollut saanut urheilusta todellakaan tarpeekseni triathlonin täysmatkan kisan aikana. Mieli teki mieli koviin kisoihin heti saman tien. :) 

Kun ruoka alkoi vihdoin maistua illalla yhdeksän jälkeen, pääsi palautuminen käyntiin todenteolla. Tuon hetken jälkeen kroppa on ottanut ravintoa vastaan poikkeuksellisen hyvällä ruokahalulla.

Varhaiskeski-ikäisten miesten 30-34 mitalikolmikko: Långbacka, Miettinen, Pyykkö. 

Kuva: Teemu Ojapalo

Minkä verran treeniä riittää triathlonin täysmatkalle?

Pikakelauksella sprintteristä dieseliksi. Toivottavasti se on mahdollista. 

Fillarilenkeillä pidetään pää matalalla myös kuvia otettaessa

Ensimmäinen triathlonin täysmatka on lähempänä kuin uskallan ajatellakaan. Tulevana lauantaina kropan olisi siedettävä 3,8km uintia, 180km pyöräilyä ja 42,2km juoksua. Yhteensä taivallettavaa on siis 226km ja jo tuon matkan läpäisy on kovan luokan suoritus. Mitä tahansa matkalla voi tapahtua ja vaikka kaikki olisi tehty viimeisen päälle, saattaa matka tyssätä syystä tai toisesta. Olen valmistautunut tähän megapitkään suoritukseen parhaani mukaan työ- ja perhe-elämää kunnioittaen. Yhtenä pääfokuksena on ollut pitää kokonaiskuormitus hallussa ja en ole hyökännyt päätä pahkaa jättisuuriin treenimääriin. Olen rakentanut kuntoa säntillisen epäsäännöllisesti loppua kohti ruuvia kiristellen. Itse asiassa ruuvi on kiristynyt aika aggressiivisesti aivan tapahtumapäivän kynnyksellä.

Suorituskykyni tulee Tahkolla nojaamaan ennen kaikkea muutamiin avainharjoituksiin, joita olen tehnyt vain 1-2 viikkoa ennen päätapahtumaa. Uin elämän ensimmäisen yli 3km uinnin 8 päivää ennen starttia ja pyörällä onnistuin tekemään ensimmäisen IM-triathlon-treenin (150km/4h) vain viikko ennen Tahkoa. Juoksulenkeistä pisimpänä on ja pysyy 22km lenkit (3kpl tältä keväältä). Kahdessa lajissa tulen siis tekemään elämäni pisimmät suoritukset (uinti ja juoksu), pyörällä 180km tulee olemaan toiseksi pisin lenkkini - olen ylittänyt kertaalleen vuonna 2011 Sulkavalla maantiepyöräilyn SM-kisoissa.

Puula kierretty 150km aikaan 4 tuntia tasan

Aloin pohtimaan, että millähän tasolla treenimäärät ovat olleet viimeisen puolen vuoden aikana. Yleisesti olisi paikallaan kerätä riittävästi ns. perustekemisen tasoa, jotta kropassa olisi mahdollisimman hyvä rutiini kisan tarpeisiin nähden. Minun tilanteeni oli 3 viikkoa sitten se, että jo puolikkaan triathlonin läpäisy tavoitevauhdeilla oli kovan työn takana ja selkeimmät ongelmat löytyivät kestävyyden ja erityisesti lihaskestävyyden puolelta. Minulla oli siis kolme viikkoa aikaa kerätä kestävyyttä ja samalla löytää realistisia tavoitetehoja, joiden kanssa voisin taivaltaa (ainakin teoriassa) täydenmatka triathlonin lävitse. Pelkästä läpäisystä en ole oikein innostunut, vaan tietenkin haluan läpäistä matkan juuri niin nopeasti kuin edellytykseni juuri sinä kisapäivänä tarjoavat.

Tsekataanpa, että paljon treeniä on kertynyt tässä alkuvuoden aikana.

Treenidataa aikavälillä 1.1.-1.8.2017. (yhteensä 30 viikkoa)

• Uinti 32 tuntia ja 104km (1h 3min ja 3,45km viikossa)
• Pyöräily 172 tuntia ja 4750km (5h 45min ja 158km viikossa)
• Juoksu 47 tuntia ja 598km (1h 33min ja 19,9km viikossa)

Yhteensä: 251 tuntia (keskimäärin 8h 20min viikossa)   

 Uintimäärät ovat kasvaneet viimeisen vuoden aikana

Viimeisen reilun viiden vuoden aikana treeniä on kertynyt lajeista seuraavasti:

• Uinti 200km (noin 650m/viikko)
• Pyöräily 30827km (n. 102km/viikko)
• Juoksu 1549km (n. 5km/viikko)

Olen siis pystynyt nostamaan treenimääriä viimeisellä puolen vuoden jaksolla, jos perspektiiviä laajennetaan noin viiden vuoden aikajänteelle.

Niin kuin huomaamme, lauantain suoritus tulee olemaan ajallisesti pitempi, kuin keskimääräisen treeniviikkoni viikoittainen tuntimäärä. Edes viimeisen puolen vuoden aikajaksolla en ole pystynyt keräämään 7 päivän aikana treeniä yhden täydenmatkan triathlonin ylittävää määrää. Huolestuttavaa on osaltaan myös se, että viikoittaisilla treeneillä olen päässyt yhden täydenmatkan määrien lähelle vain pyöräilyssä ja uinnissa. Juoksun keskiarvot ovat viikossa vain puolet yhdestä marathonista. Sinällään tämä ei ole yllätys, koska juoksu on ainakin minun jaloilleni (kuten monien muidenkin ihmisten jaloille) ylivoimaisesti vammaherkin harjoitusmuoto. Olen pystynyt välttämään tyystin erilaiset rasitusvammat nimenomaan ylenmääräisiä juoksuharjoituksia välttelemällä. 

Lauantain kisa tulee olemaan minulle äärimmäinen koettelemus. Lähden nöyrin mielin matkaan, mutta tietty suunnitelma takaraivossa. Launtaina pitää olla rohkeutta muuttaa suunnitelmaa tuntemuksien mukaan. Olenkin laskenut ns. ihanneaikani täysmatkalle, mutta kuten kotona sanoin - siihen pitää lisätä varoaikaa vähintään tunnin verran. Pitäkäähän peukkuja lauantaina!

Maastopyöräilyn sprintti XCE SM-kisat 2017 Valkeakoskella

Huolimatta täysin epäkelpoisesta kisavalmistautumisesta halusin osallistua myös tänä vuonna XCE SM-kisaan ja selvittää triathlon-lihaksiston toimivuutta maastopyöräilyn sprinttilajissa. Kun SM-kisat järjestettiin vielä lähellä Valkeakoskella ja ajankohta ei ollut aivan mahdoton ajatellen kahden viikon päästä siintävää triathlonin täysmatkaa, päätin lähteä katsomaan, mihin rahkeet riittävät. Vuodesta 2012 lähtien ajetusta XCE-kisoista minulla oli kertynyt tasaisesti onnistumisia sijoituksien ollen vuosi kerrallaan lueteltuna: 1, 1, 4, 1 & 3. Olin siis aikaisempina vuosina selviytynyt A-finaaliin ja mitaleillekin ehtinyt neljästi. Oli selvää, että tänä vuonna lähtisin kisaan haastajana, koska maksimaalista sprinttitreeniä ei ollut sisältynyt ohjelmaan yhtään kertaa kesän 2016 kisan jälkeen.

Kisapäivä kulku

Valkeakosken Korkeakankaalla järjestäjät olivat pistäneet parastaan ja kisan puitteet olivat erinomaiset. Raaka 1,1km pituinen rata vaati kuskeilta vahvaa ajoa alusta loppuun ja se, kuka sietäisi maitohappoja parhaiten, olisi vahvoilla. Edelliskausista poiketen lähdöllä ei ollut niin suurta roolia, koska pitkä lähtösuora ja reitin kaksi tiukkaa nousua mahdollistivat sijoituksien petraamisen myös kisan tiimellyksen aikana.

Aika-ajoissa kellotin rennon kovaa ajaen ajan 2:33, jolla irtosi aika-ajon viides sija. Kärkikuski oli André Haga ajalla 2:30. Kova XCE-kuski Samuel Halme sekoitti pakkaa heti aika-ajosta ajaen kierroksen hengaillen läpi ja kellottaen aika-ajon hitaimman ajan. Näin ollen Samuel olisi mukana jossain seuraavista eristä ylimääräisenä kovana kuskina. Yllättäen Samuel olikin heti minun seuraavassa erässä vastassa ja kun mukana oli myös aika-ajojen neljänneksi nopein Markus Simelius, oli selvää, että erässä pitäisi paukuttaa täysillä mieliäkseen jatkaa kilpailua. Muissa erissä kahden joukkoon ajaminen oli selkeästi kevyemmän työn takana.

Ekassa erässä tiukka taistoa. Kuva: calahan.kuvat.fi

Ensimmäinen eräajo meni suunnitelmien mukaan ja onnistuin asettumaan Samuelin perään ja pitämään paikkani maaliin saakka. Jouduin jo tuossa erässä aika koville ja jouduimmekin ajamaan selkeästi aika-ajon nopeimpia aikoja vauhdikkaammin (minun aika 2:27). Markus pisteli kolmanneksi, mutta karsiutui harmittavasti jatkosta jo tässä vaiheessa, vaikka oli kisan nopeimpia kuskeja. En ollut lähellekään tässä touhussa parhaimmillani. Joroisten triathlonin puolimatkasta oli aikaa viikko ja palautuminen oli osaltaan kesken. Kroppa ei osannut käsitellä megamäärää maitohappoa ja jouduin erissä pudottamaan nopeasti tehot lähemmäksi ana-kynnyksen watteja. Normaalia olmimaista vahvuutta ei tänä vuonna ollut minulla käytettävissä. 

Seuraava erä oli jo välierä, josta kaksi parasta suuntaisi A-finaaliin ratkomaan mestaruudesta ja kaksi jälkimmäisistä ajaisi B-finaalissa sijoista 5-8. Erä oli kivenkova. Minä, Samuel, André ja Valkeakosken nuori raketti Jere Hara. Taktiikkani oli kiihdyttää taas toiseksi ja pitää sijoitus maaliin saakka. Heti lähdöstä kärkeen kampesivat Samuel ja André. Puikkasin kuitenkin suunnitelmani mukaisesi Andrésta ohi jo ennen ensimmäistä nousua ja tilanne näytti muutaman sekunnin ihan hyvältä. Seinäjyrkkä nousu ei kuitenkaan noussut minulta toivotulla tavalla ja André tuli selkeästi kehnompaa ajolinjaa pitkin mäen päällä ohitse. Andrélla oli siis selkeästi vahvempi jalka ja minä en ansaitsisi finaalipaikkaa. Pyristelin hetken siinä kolmantena, mutta jo serpentiininousun puolivälissä huomasin, että wattini eivät tänään riitä. Näin ollen rullailin maaliin kevyesti ja aloin keskittyä B-finaaliin. Jere ajoi erässä kolmanneksi ja jos ei olisi jäänyt taakseni odottelemaan alussa, olisi Jere voinut taistella A-finaalipaikasta.

Kärki karannut ja b-finaali odottaa. Menossa mukana Jere. Kuva: calahan.kuvat.fi

B-finaali oli minulle lievä pettymys, vaikka se oli juuri sitä mitä ansaitsinkin. Jälleen kerran. Jos ei riittävästi valmista kroppaa kisan vaatimuksiin, vaaditaan suoranainen ihme, että ihmepäivä sattuisi kisassa kohdilleen. Perustaso on vain hilattava riittävän ylös, että kisoissa voi odottaa menestystä realistisesti. Minulle oikeudenmukaisuus on vahvempi arvo kuin kisaviettini. Näin ollen olin iloinen, että en ollut A-finaalissa, vaikka toki olin sinne mielinyt. Nyt mestaruuden ratkaisisi minua kovemmat kuskit, aivan kuten urheilussa pitääkin olla.

B-finaaliin sain seurakseni Arto Tikkalan ja Iiro Sairasen. Jere lähti jo valmistautumaan seuraavan päivän XCO-kisaan, eikä startannut. Päätin, että B-finaalin ajan kovaa alusta loppuun ja otan ainakin sen 5 sijan haltuun, jos vain jalat ovat yhtään samoilla ajatuksilla vielä liikkeellä. Startti sujui pienen säätämisen jälkeen ihan hyvin ja onnistuin nappaamaan kärkipaikan ensimmäiseen nousuun. Ajoin tasaisesti ja onnistuin pitämään paikkani kohtuullisen vaivattomasti ja sain kuitattua SM-kisojen 5-sijan haltuuni.

A-finaalissa nähtiinkin sitten enemmän dramatiikkaa. Sijoitukset vaihtelivat useaan otteeseen ja jännitysnäytelmä tiivistyi sananmukaisesti serpentiininousun viimeiseen kaarteeseen. Kärjessä ollut Ville Tuppurainen kaatui ja Eemil Uitto, Samuel ja André ajoivat samaan kasaan. Nopeimmin kasasta eteenpäin selvisi Samuel saaden peräänsä Andrén ja Eemilin. Ville oli jäämässä kisassa neljänneksi. Näillä sijoilla ukot saapuivatkin maaliin, mutta sitten tuomarit tekivät päätöksen, jossa Andrén ja Eemilin ajot hylättiin ja Ville nousi sijalle kaksi. André sai lopulta pronssimitalin ja hienosti koko päivän ajanut Eemil joutui pettymään jääden sijalle 4. Hylkäyksen syy oli viimeisen serpentiinin kasan jälkeisen tapahtumat, kun André ja Eemil joutuivat ottamaan pari askelta merkatun radan ulkopuolelta päästen kaatuneen Villen edelle. Tämä tulkittiin ymmärtääkseni oikaisuksi. Onnittelut kärkinelikolle – olitte kovia!

Takaisin triathlon-moodiin

Näin askel juurilleni maastopyöräilijänä oli tältä erää otettu. Heti seuraavana päivänä sunnuntaina oli taas palattava triathlon-moodiin. Sunnuntaina sainkin vietyä läpi hyvän treenipäivän. Uintia kertyi avovedessä reilu 2km, polkujuoksua 11km ja ajoin iltapäivällä rennon kovaa 102km fillarilla vajaa 37km/h keskivauhdilla pk1-sykkein. Täydenmatkan kisa Tahkolla 5.8. tulisi olemaan kuitenkin todellinen jättihaaste. Saa nähdä selviänkö siitä kunnialla. Jo ensimmäinen uimaosuus jännittää, koska en ole koskaan jaksanut uida 2,2km yhtämittaista matkaa pitempää. Ja onhan siellä kisan perässä myös elämän ensimmäinen maraton, joka tuplaa kerralla pisimmän juoksulenkkini kilometrit. Hullua.

Joroinen 2017 SM-triathlon, puolimatka-debyytti kelpoaikaan 4:20:05

Tänä vuonna se vihdoin koitti. Minäkin pääsin mukaan Joroisten maagiseen ilmapiiriin. Utopialta vuosikaudet tuntunut triathlonin puolimatkan läpäisy oli muuttunut viimeisen vuoden aikana hitaasti realismiksi. Nyt oli aika testata, että mihin ukosta oikein on. Sinällään selkeää treenijaksoa kohti puolimatkan vaatimuksia ei ollut kertynyt. Suoritushan kestäisi nappisuorituksella lähemmäs 4,5 tuntia, joka on pitempi aika kuin yhdenkään treenipäivän tunnit viimeisen 6 vuoden aikana. Edessä olisi siis elämäni yksi pisimmistä kisasuorituksista ja treeneistä. Ennakkoon olin laskenut, että voisin yltää huippuvedolla ja täysin ilman ongelmia noin 4:17 loppuaikaan. Lähdin reissuun kuitenkin nöyrin mielin, koska kropalta ei voi odottaa tiettyä suoritustasoa, jos sille ei ole sen vaatimuksia etukäteen opetettu. Näin pidin itseäni kohtaan reiluna, että olen tyytyväinen alle 4h 30min aikaan, jolloin ehdin touhuta kisan aikana mahdollisten ongelmien parissa useampia minuutteja.

Uinti 1900m – 34:57

Tuhat innokasta uimaria odottaa vuoroaan. Kuva: Bullseye Teemu

Ikäryhmän kisaajat starttasivat aaltoilevaan Valvatukseen rolling starttina klo 11:10 alkaen. Yleisen sarjan miehet ja naiset olivat lähteneet 10 ja 5 minuuttia aikaisemmin. Nyt rannalla odotti noin 1000 innokasta uimaria omaa vuoroaan ja suorituksen aloitusta. Edessä oli yksi elämäni pisimmistä uintisuorituksista, joten tuttuun tapaan lähdin uimaan reittiä lävitse rauhallisin mielin. Tavoitteena oli uida mahdollisimman suoraan ja ehkäpä jotain peesejä hyödyntäen. Rolling startin hyvä puoli on se, että uintiin todella tulee tilaa reilusti, mutta toisaalta uimareiden vauhdit vaihtelevat todella paljon. Sopivavauhtisen peesipaikan löytyminen edellyttää hyvää tuuria. Uinti tuntui pitkältä ja kierrettävät keltaisen poijut näyttivät olevan uskomattoman kaukana. En halunnut edes miettiä niiden saavuttamista, vaan kauhoin menemään kärsivällisesti. ”Älä odota olevasi koskaan perillä”- ajatus toimii minulla. Silloin en menetä keskittymistä kärsimättömyyteeni, vaan pystyn uimaan vähän pitempiä matkoja. Tämä ajatus mielessä selvisin vihdoin rantaan ja kello pysähtyi juuri alle 35 min aikaan. Ensimmäinen 1900m pituinen avovesiuinti ja aika 34:57 on nyt tämän matkan uintiennätykseni. Olin siis aikataulussa ja vihdoin pääsisin ihan pian nauttimaan vauhdista pyörän päälle.

T1 vaihto

Joroisissa vaihto on monimutkaisempi prosessi kuin pienemmissä kisoissa. Pyöräilykamapussi otetaan telineestä, mennään vaihtamaan uimakamat fillarikamoiksi vähän edemmäksi, viedään uimakamapussiksi vaihtunut pussukka rekkaan ja lähdetään etsimään omaa pyörää yli tuhannen pyörän joukosta. En ollut keskittynyt nopeaan vaihtoon etukäteen millään tavoin ja näin sain tuhrattua T1-vaihdossa minuutin verran ylimääräistä kisan nopeimpiin vaihtajiin verrattuna.

Pyöräily 90km – 2:11:00 (Keskivauhti 40,9km/h, keskitehot 275w/NP 284w)

Yksinäinen meno jatkui koko matkan, peesiä ei ollut tarjolla edes sekunniksi. Kuva: Bullseye Teemu

Pyöräily lähti innokkaasti liikkeelle. En ollut koskaan aiemmin ajanut 90km matkaa kovaa triathlonpyörällä, saatikka niin, että pitäisi säästää jalkoja puolimaratonin juoksuun. Treeneissä olin pystynyt matalilla sykkeillä ajamaan helposti 37km/h vauhteja, mutta aeroasento aiheuttaa pieniä kiristyksiä kropassa. Ennakkoon olin kaavaillut, että ajaisin noin 40km/h keskivauhdilla loppuajaksi vähän alle 2:15. Alussa watit tuntuivat pyörivän jatkuvasti päälle 300 watissa. Syke oli melko alhaalla, ehkä 155 tienoilla ja ajo tuntui helpolta. Jos kyseessä olisi ollut vain pyöräkisa, niin olisin mennyt vieläkin kovempaa. Nyt yritin pitää kuitenkin jotain järkeä suorituksessa ja yritin hillitä menohaluja parhaani mukaan. Ajo maistui ja kello tykkäsi. Ajoin pääosin kaistan vasemmassa reunassa ohittaen useampia satoja kanssakisaajia. Takaa kukaan ei tullut ohitse, eikä kukaan ohitettu jäänyt kyytiin. Minulla on vielä tapana maastopyöräilyperuilta ajaa ylämäkiä vähän ylitehoilla ylös, joka varmaan osaltaan hillitsi sitä, että kukaan ohitettu ei lähtenyt 10m peesiin yrittämään. 

Rantasalmen suuntaan oli mainio myötätuuli ja keskivauhti oli 44km/h tienoilla. Oli selvää, että paluumatkasta olisi tulossa paljon tiukempi. Pyöräilyn ensimmäisellä puolikkaalla olin jäänyt noin minuutin yleisen sarjan nopeimmista pyöräilijöistä. Tuon tason ylläpitäminen olisi tarkoittanut huippua, noin 2:07-2:08 pyöräilyaikaa. Rantasalmelta takaisin päin tullessa menohaluja alkoi hillitä tuntemukset toisessa pakarassa. Vierumäellä krampannut päärynälihas (piriformis) alkoi kiristellä 60km kohdilla. Miten ärsyttävä tunne, kun syke on täysin hallussa kaukana ana-kynnyksestä ja suoritus siltä osin täysin hanskassa ja riittävän kevyttä, niin yksittäisen lihaksen toimintakyky ei pysy mukana. Nopeasti kirkastui mieleen, että en voinut ajaa enää samoilla tehoilla eteenpäin, tai ajaisin vasemman jalkani totaalisen jumiin jo pyöräosuudella. Vauhtini ja tehot laskivat jonkin verran 65km kohdista eteenpäin. Aloin myös jumpata satulassa ja yritin nauttia kaikki energiat ja nesteet, jotka olivat mukana pyörässä. Lihaksen jumioireet painoivat varmaan johonkin hermoon, koska koko jalka tuntui vähitellen tehottomalta. Yritin vain pitää mieleni positiivisena matkan edistyessä kuitenkin kohtalaisen rivakasti. Huoli puolimaratonin läpäisystä hiipi kuitenkin väkisin mieleeni. Vierumäellä juoksu hankaloitui saman lihaksen krampin tähden paljon, ja nyt edessä oli tuplat pitempi koettelemus. 

Varkauteen päin kääntyessä, noin 15km ennen T2-vaihtoa näin takaa lähestyvän yhden pyöräilijän. Vähän viimeisen käännöksen jälkeen tämä viestijoukkueen kaveri menikin minusta ohitse ja selvisi, että olin ohittanut hänet noin 40km aikaisemmin ennen Rantasalmea. Muita ei onneksi näkynyt, joten sinällään vauhti säilyi kohtuullisena. Vihdoin pyöräilyosuus oli päätöksessään ja sain ongelmista huolimatta omasta mielestäni mainion fillariajan plakkariin. 2 tuntia 11 minuuttia oli alle ennakkoajatuksieni ja ajattelin olevani hyvissä asemissa omassa sarjassani. Pyöräilyssä kärkikaveriin Jarno Piikiin tuli lopulta eroa 5,5 minuuttia. Ero on suuri erityisesti sen tähden, että Jarno ajoi oman aikansa matalemmilla wateilla. Jarnon aeroasento on kyllä poikkeuksellisen hyvä ja siinä mielessä vähän hankala vertailukohde.

Omassa pyöräsuorituksessani tein sen virheen, että en ollut ajanut yhtään pitkää pyöräkisaa koko kesän aikana. Jo yhdellä tai kahdella 100km startilla olisin saanut lihaksiston muistamaan pitkän pyöräilyn vaatimukset ja olisin selvinnyt osuudesta nopeammin ilman lihasongelmaa. Nyt kuitenkin oli edettävä vallitsevan tilanteen mukaisesti – edessä oli tuskainen puolimaraton.

T2 vaihto

Pääsin vaivoin pyörän päältä pois ja lähdin lampsimaan kohti toista varustepussia. Pakara oli aivan lukossa ja en meinannut pystyä edes hölkkäämään. Odotukset 4:00 km/h vauhdista puolimaratonilla sai heittää saman tien romukoppaan - nyt tarvittaisiin megaluokan ihmepiristyminen juoksuosuudella. Vaihtoon selvittyäni kuulin, että olen neljäntenä omassa sarjassa. Tämä uutinen oli myös pieni pettymys, koska koin, että fillariosuuden turvin minun pitäisi pystyä nousemaan ikäryhmän kärkeen puolimatkan kisoissa. Otin varustepussin ja istahdin penkille vaihtamaan varusteita. Samalla toivoin, että saisin pakarasta lihaksen kuin ihmeen kaupalla auki. Tuhrasin taas minuutin verran ylimääräistä kärkikavereihin nähden ja lähdin linkuttamaan puolimaratonia pakettiin.

Puolimaraton – 1:28:21

Juoksun ensimmäinen kilometri oli aivan karmea. Jalat olivat kuin rautakanget ja vauhti jossain 5:00 tienoilla. Otin heti juoksun alkuun Gutzyn kofeiinigeelin ja vähän ajan kuluttua olo helpotti. Juoksu käynnistyi. Kilometrin kohdilla kuulin, että olin kolmantena tai neljäntenä sarjassani. Samoilla kohdin on pieni asfalttinousu, jossa sain vähän lihaksistoa mukaan juoksuun. Vauhti parani rutkasti, mutta väsy alkoi hiipiä puseroon ja lihaksiin samalla. Yritin pitää mielen positiivisena ja sainkin iloa Garminista, joka alkoi kertoa vauhdin nousseen jopa alle 4:00 kilometrillä. Sain tuosta paljon energiaa, koska olin pelännyt, että en pysty ylipäänsä juoksemaan tätä osuutta kramppien takia. 

Ensimmäinen 7km lenkki meni hyvin ja juuri ennen kierroksen päätöstä sain kiinni Turun kaverin, jonka vauhti tuntui väsyville reisilleni sopivalta. Jämähdin siihen peesiin ja tarkoituksena oli roikkua siinä mukana ehkäpä maaliin saakka. Tämä ratkaisu oli minulta fiksu. Toinen 7km kierros oli työläs, mutta selän seuraaminen oli riittävän yksinkertaista puuhaa. Olotilani vaihteli paljon. Rintakehä olisi halunnut juosta kovempaa, mutta jalat ja erityisesti reidet olivat jo eri mieltä. Reidet olivat totaalisen tulessa – kipu melkoinen. Jälleen kerran saan katsoa itseäni peiliin. Ei kroppa voi tietää kisassa mitä on tulossa, jos sille ei ole etukäteen siitä vinkkiä riittävästi annettu. Kestävyyteni oli koetuksella, lihaksisto oli koetuksella, hyvä suoritusaika alkoi olla koetuksella. Edessä oli hankala viimeinen kierros. Kun maaliin oli matkaa enää 6km, kuulin nousseeni sarjassani toiseksi ja "Mikkeliin on vain 40 sekuntia". Enhän minä tuota viestiä tarkalleen ymmärtänyt ja toisaalta aloin olla siinä tilassa, että mitään ei ollut enää tehtävissä. Jos pysyisin Turun miehen mukana ja pystyisin ottamaan parin kilometrin loppukirin loppuun, olisin voinut voittaa vielä sarjani. 

Reidet olivat toista mieltä. Jos olisin pysähtynyt, niin en olisi enää päässyt juoksuun. Jalkojen paino oli tuplaantunut ja reisien kipu huumaava. Nitkahdin. Turun kaveri pääsi askel kerrallaan erkanemaan ja minun vauhtini romahti. Piti löytää samalla hetkellä uusi vauhti, jolla pääsisin maaliin. Matkaa oli enää 4km. 4:00 vauhti oli tuossa vaiheessa utopiaa, niin myös 4:20 vauhti. Askel kerrallaan painoin menemään. Tuntui, että matelisin, niin teinkin. Vihdoin kilometrit taittuivat ja otin viimeisellä kilometrillä vähän loppukiriä. Maalissa kello pysähtyi aikaan 4:20:05 ja kuuluttuja kertoi, että olisin neljäs. Mahtava aika, mutta sijoitus selkeä pettymys. Maalissa kävelykin tuntui todella hankalalta, jalat olivat aivan tohjona. 

Kaikki jäi matkalle - jalat krampissa maalissa. Kuva: BullseyeTeemu

Heti maaliviivalla ajatukset siirtyivät kolmen viikon päähän Tahkon täysmatkalle – en koskaan selviäisi siitä reissusta lävitse. Maalissa kuulin vanhemmiltani, että sijoitus tässä kisassa ei ehkä olekaan neljäs, vaan sijoitus olisi toinen. Loppukiri viimeisellä kilsalla oli ollut tärkeä, koska sijan kolme kaverilla oli vain 20 sekuntia hitaampi loppuaika. Kärkeen ero oli kasvanut vajaaseen pariin minuuttiin (+ 1:49). Voittoon meidän sarjassa painoi Mikko Vekkeli ja pronssille kiirehti Otto Laitinen hirmuisen 1:18:15 puolikkaan siivittämänä.

Yhteenveto 

Elämän ensimmäinen triathlon puolimatka plakkarissa loppuajalla 4:20:05 – olen tyytyväinen. Vuoden kuluttua Lahden Ironmanissa haetaan sitten kunnon parannusta. Uinnista on otettavissa kolmisen minuuttia, pyörällä 2 minuuttia, juoksussa 4-5 minuuttia ja vaihdoistakin 1-2 minuuttia. Nyt tiedän niin paljon enemmän, että mitä puolimatkan läpäisy vaatii ja millaisia valmistavia treenejä on syytä viedä läpi ennen kisapäivää.

Joroisten kisan jälkeen minulla onkin vuorossa maastopyöräilykisa Valkeakoskella. Lauantaina 22.7.2017 kisataan XCE:n SM-mitaleista, joihin päätin ilmoittautua hankalasta ajankohdasta huolimatta. Kahden minuutin maksimihapot maastopyörällä ei ole sitä optimiaalisinta valmistautumista parin viikon päästä siintävään Tahkon täysmatkaan nähden. Saa nähdä, että mitä tästä tulee - mutta näillä mennään. :)

Talven kuulumisia ja kesän suunnitelmia muissa lähteissä

Blogitekstit meinaavat pahasti painua unholaan vauhdikkaan arkielämän johdosta. Urheiluhommissa minua kannattaa seurata esimerkiksi Facen urheilijasivuni kautta. Olen siellä Pyöräilijä Olli Miettinen. Yritän toki ottaa itseäni niskasta kiinni ja kirjata kuulumisiani myös tänne blogin puolelle.

Talvi ei ole siis mennyt laakereilla lepäillen. Parissa muussa lähteessä onkin ollut ensi kesän suunnitelmia avaavia juttuja.

1. Hattulaan.fi verkkolehdessä oli tarinaa ensi kesän huikeimmista suunnitelmista.

Olli Miettinen haukkaa ahnaasti berliininmunkkia ja juo kahvia päälle. Tämän jälkeen hän kertoo yhdeksi kauden 2017 päätavoitteekseen triathlonin täysmatkan Tahkolla elokuussa 2017. Kun maastopyöräilyn eniten nopeutta vaativan lajin XCE:n SM-mitalisti kertoo tähtäävänsä triathlonin täysmatkalle, voisi puheet helposti kuitata sokeri-kofeiinihumalan aikaansaannoksena.
Omaa mieltymystään hiilihydraattipitoiseen ruokavalioon usein itsekin ironisoiva Miettinen on kuitenkin myös neljän päivän takainen cyclocrossin SM-hopeamitalisti, samoin hopeinen mitali tuli viime kesänä maastotriathlonin SM-kisasta.

Vaikka suorituskunto on pinnalla, puheet ovat siis mietittyjä.
– Finntriathlon-sarja alkaa Vanajanlinnan sprintillä ja siitä matkat tuplaantuvat aina seuraavaan osakilpailuun. Joroisten puolimatkalle asti en ole huolissani mistään mutta sen jälkeen olen huolissani aika monesta asiasta.

Lue koko juttu:
http://hattulaan.fi/uutiset/urheilu/triathlonin-taysmatkasta-pyorasprintterin-uusi-haaste/

2. Aika-ajo.com teki taas jutun harjoittelustani ja muista kuulumisista.

Millaisia treenimääriä teet, ei tarvitse paljastaa ohjelmaa mutta jotain suuntaviivoja.
Kalenterivuoden 2016 aikana minulle kertyi yhteensä 400 tuntia treeniä. Tästä pyöräilyä oli iso valtaosa n. 350 tuntia, juoksua kertyi 40 tuntia ja uintia minimaaliset 9 tuntia. Hiihto on laji, joka on todella hyödyllistä kaikkiin lajeihini. Toivottavasti tänä talvena saan hyvin hiihtokilometrejä kertymään. Vuonna 2016 minulla oli lonkkaleikkaus pohjilla ja en voinut juurikaan hiihdellä. Tällä hetkellä olen ehtinyt ladulle vasta viidesti ja mennään jo tammikuun puoliväliä. Treenaan aika paljon kovilla tehoilla ja seuraan suorituskykyäni jokaisessa harjoituksessa. Jos kello ei tykkää, niin menen rauhallisemmin. Jos kello tykkää, niin teen intervallitreenejä niin kauan kuin tulokset näyttävät hyviltä. Minulle on mahdollista, että erilaisia intervallitreenejä tulee jopa kuudessa harjoituksessa putkeen ja sitten kroppa pyytelee rauhoittamaan vauhtia. Treenaan aina, kun voin kokea hyvällä omalla tunnolla lähteväni harjoittelemaan. Kokopäivätyö ja kaksi pientä lasta kotona vaikuttavat tietenkin treeniin. Olen harrastanut näitä kisahommia 20 vuoden ajan ja joudun aika usein pohtimaan, mikä on tärkeää elämässä – se, että lapset tekevät jotain ensi kertaa elämänsä aikana vai minun 3500 kerta samaa kaavaa seuraava treeni. Seuraan paljon kokonaisrasitusta ja yritän varmistaa vähintään kohtalaiset yöunet.

Lue koko juttu:
http://www.aika-ajo.com/harjoittelu/urheilijaesittelyssa-olli-miettinen/

Cyclocross SM 8.1.2017 - nappiajolla hopeaa

ENNAKKO

Mikäs sen hienompaa kuin murtaa blogihiljaisuus onnistuneen SM-kilpailun kisaraporttiin. Se, että fillarikisasta tulee raportti ulos tammikuussa on vähintään poikkeuksellista. Aikaisempina vuosina kisakausi on päättynyt lokakuun puolivälin kieppeillä, mutta tällä kertaa cyclocrossin SM-kisat päätettiin järjestää samana päivänä muun maailman kanssa. Helsinkiin Hietsun uimarannan tuntumaan rakentuikin todellinen cyclocross-tapahtuma, joka ei löydä haastajaa aikaisempien vuosien kisoista – ainakaan radan ja kisatunnelman näkökulmasta. Suomen talvi toi kilpailuun juuri oikean lisämausteensa ja olosuhteet olivat hyvällä tavalla eeppisellä tasolla.

Cyclocross on mahtava laji. Laji, jossa vähän hassulla pyörällä ajetaan niissä vuoden surkeimmissa ajokeleissä. Cyclocross on myös niitä harvoja pyöräilylajeja, joissa Suomi voisi oikeasti menestyä ilman mieletöntä tasoitusta muille maille. Meillähän pyöräilysäät ovat yleensä vähän sinne päin ja muutama plussa-aste on oikeastaan se ainoa oikea crossi-keli. Tuo keli, joka meillä on niin juhannuksena kuin joulunakin.

Minulle kisan ennakkotunnelmat olivat jännittävät. Edellisestä kunnon fillarikisasta oli aikaa puolisen vuotta. Allekirjoittaneelle on tyypillistä, että lasken kisakuntoni talvikaudella melko alas, jotta saan hyvän nousuboostin sitten kesän kilpailuja ajatellen helpommin aikaiseksi. Nyt tammikuun intensiivinen kisa ei päästänyt varsinkaan pääkoppaa marras- ja joulukuussa helpolla. Taustalla oli jatkuvasti ajatus, että kisapäivän keliä pitäisi päästä uudella ROSE-crossarilla treenaamaan ja rutkasti.

 Rosen kisacrossari - 8 kiloa täyteläisyyttä!

Tarkoitus oli kiertää myös useampia kansallisia crossi-kisoja ja käydä kunnolla tutustumassa Hietsun rataan etukäteen, mutta niin vain kaikki ennakkosuunnitelmat oli tehty murrettaviksi. Vesisadepäivät ja pakkasjaksot seurailivat toisiaan ja tein lopulta selkeän päätöksen. Kaikki avaintreenit tulen tekemään lopulta Wattbiken päällä ja mielellään Zwiftin kautta kilpailuja ajellen. Wattbike-treenit purivat lopulta minuun mainiosti ja sain muutamilla tärkeillä avaintreeneillä suorituskykyni melko hyvälle tasolle. Näin ollen 1,5 viikkoa ennen kilpailua pystyin pitämään yli tunnin ajan 325 watin keskitehoa yllä vauhtikestävyys-sykkeillä. Tämä oli minulle hyvä tulos, koska kauden 2017 pääpaino on triathlon-lajeissa ja olin juossut loppuvuoden puolella minun mittapuulla moninkertaisia määriä. Juoksutreenit eivät tunnetusti vie pyöräilyä juurikaan eteenpäin, mutta ehkäpä cyclocrossiin niistä on vähemmän haittaa kuin muissa fillarilajeissa.

Pyöräilytreenejä oli kertynyt koko joulukuun ajan keskimäärin 4,5h per viikko. Suurin määräviikko osui vuoden viimeiselle viikolle, kun Stravaan kertyi pyöräilyä 5h 23min ja kilometrejäkin päälle 150. En siis todellakaan ollut jumissa liiasta treenaamisesta. Enemmän huolta aiheutti se, että voiko kisakykyä olla yhtä-äkkiä ja tuleeko lihaksisto toimimaan crossin vaatimuksia vastaavasti koko tunnin ajan kisapäivänä. Kalusto minulla oli kisaan kunnossa. Toivoin pakkaskeliä, että renkaiden litkutushommiin tai tuubiratkaisuihin ei ole tarvetta lähteä. Nyt piti vain valita sopiva rengassetti kahdesta hyvin erilaisesta vaihtoehdosta. Onnekseni pelinlukulasit olivat päässäni kisa-aamuna, kun tein viimeisen päätöksen ja vaihdoin vielä syyskelin luottokisarenkaani toiseen malliin. Rengastöiden johdosta menetin mahdollisuuteni tutustua rataan myös ennen kisaa kisapäivänä. Renkaiden vaihto näytteli kuitenkin hyvin merkittävää roolia päivän lopputuloksen näkökulmasta.

KISAPÄIVÄ

Kisapaikalle saapuminen oli sopivaa härdelliä. Radalle ei päässyt muiden kisojen takia ja meillä oli koko perhe mukana, joka vei ehkäpä sopivasti turhaa stressiä itse kisasta pois. Yritin saada jalkoihin pientä lämpöä ennen starttia ja siinä vähän onnistuinkin. Lämpöä oli saatava ja radan mutkista olisi päästävä nopeasti kisassa selville. Mitali olisi nimittäin tiukassa erityisesti oman äärimmäisen epävarman suorituskyvyn johdosta. Toinen haastava tekijä oli vahvat vastustajat.

Kisassa oli vastassa erityisesti kivikova kolmikko. Sasu Halme oli ehdoton ennakkosuosikki edellisen vuoden mestarina ja loppuvuoden testitulokset kertoivat jopa 15-20% paremmasta suorituskyvystä kuin mitä minun omat testini olivat olleet. Toinen suosikki oli Antti Kuitto, joka oli kiertänyt loppuvuonna useita crossi-kisoja niin Suomessa kuin Viron puolella. Voittoputki oli tainnut venähtää jo kymmenen kisan pituiseksi ja Hietsun ratakin oli miehelle varmasti tuttua tutumpi. Antti on vielä tunnettu äärimmäisen timanttisesta ajotaidosta, jonka olin laskenut säästävän hänen voimavarojaan rutkasti näin syheröisellä radalla. Kolmas erityisessä seurannassa ollut kuski oli Jarkko Niemi. Maantiepyöräilyn Suomenmestari parin vuoden takaa ja olen ottanut usein Jarkolta turpiin Ahveniston Koh i noor-ajoissa kesäisin. Tehoja tunnin suoritukseen oli siis Jarkollakin takana ja paljon. Tämän kolmikon lisäksi listalla oli useampiakin tuntemattomia nimiä. Kuka tahansa saattoi olla musta hevonen, jolla olisi vetää cyclocross-jokeri takataskustaan. Päätin, että lähden nöyrin mielin kunnioittamaan ihan kaikkia lähtöviivalla olijoita ja en hätkähtyisi, vaikka edessä näkyisi minulle vieraampiakin ajotamineita.

Taktiikkani oli selvä ja tuttu aikaisemmilta vuosilta. Tiesin, että jos löydän tehojen puolesta anaerobisen kynnyksen kisan alkuvaiheessa, niin pystyn kiristämään kisan viimeisellä puolikkaalla vauhtiani vielä vähän. Tietenkin sillä oletuksella, että lihaksisto toimii ja esimerkiksi selkä ei lyö lukkoon aivan totaalisesti. Oleelliseksi muodostui se, että riittääkö minun päivän ana-kynnykseni kisassa mihinkään. Olin tehnyt kuitenkin päätöksen, että en paukuta itseäni hapoille alussa, vaan ajan rennon kovaa ja tasaisesti. Nimenhuudossa minulla meinasi tulla vähän kiire, kun kuulin lopulta starttiin olevan minuutin verran ja minulla oli vielä lämpötakki ja tuplahousut päällä. Lopulta olin lähtöviivalla juuri sopivasti 15 sekuntia ennen starttia ja sain lyötyä Garminin käyntiin keräämään kisadataa jälkispekulaatiota ajatellen. Otin Gutzyn geelin ja tiesin, että nyt kroppa tietää taas kilpailun olevan käsillä. Sitten vain nauttimaan.

KILPAILUN KULKU

Ennakkosuosikit järjestyksessä ensimmäiseen kaarteeseen tullessa. Kuva: Jere Keskiaho

Lähtö oli yllätyksekseni helppo. Antti ja Sasu menivät kärkeen ja pääsin hyvin rennolla jalalla kolmospaikalle. Jo ensimmäisissä mutkissa Antti ja Sasu ottivat pienen eron minuun ja tuntuivat vaihtavan paikka alituiseen. Virheitä tehtiin oikein urakalla ja minullakin oli hankaluuksia löytää sopivaa vauhtia syheröisiin mutkiin. Kierroksen loppupuolella olimme kuitenkin melko hyvin taas porukassa, kun aivan kierroksen loppupuolella pääsin vähän jouhevammalla ajolinjalla kärkikaksikon kyytiin. Ensimmäisen kierroksen aikana huomasin, että juostavat raput tulevat olemaan minulle sopivat tässä kisassa ja nyt olisi vaan saatava ajo svengaamaan. Heti toisen kierroksen alussa Sasu teki pieniä nykäyksiä ja pääsi livahtamaan Antilta noin 10 sekunnin päähän. Antti yritti selkeästi haastaa Sasua ja niinpä Antti karkasi vielä minultakin muutaman sekunnin päähän eteen. Erityisesti Anttia vastaan pystyin olemaan portaissa selkeästi nopeampi ja myös pöpperölumessa löysin hyviä ajolinjoja omalle kisasetupilleni.

Juoksuosuudet kulkivat hyvin

Sain Antin toisen kierroksen puolivälissä kiinni ja päätin vähän hengähtää siinä kyydissä. Hengähdys ei kestänyt lopulta kovin kauaa, kun alkoi tapahtua. Lähestyimme Antin kanssa ensimmäistä pitkää rantahiekkaosuutta toisella kierroksella, kun Antille kävi jotain. Eturengas lähti vähän vaeltamaan ja taittoi lopulta 90 astetta poikittain. Samalla hetkellä Antti lähti tangon yli lennolle ja näin nousin pakolla kisassa toiseksi. Olen aikaisemminkin nostanut SM-kisoissa sijoituksiani vastaavalla tavalla ja pari vuotta sitten saavutin SM-kultaa Juho Hännisen tehden samanlaisen ilmalennon kriittisessä kisavaiheessa.

 Antin kaatumisen johdosta nousin kakkospaikalle toisella kierroksessa. Kuva: Jere Keskiaho

Olin hetken vähän ymmälläni. Sasu oli edessä liki 20 sekunnin päässä ja Antti ehkä tulisi kovaa takaa vielä mukaan taisteluun. En tiedä, että kiristinkö pikkaisen ajoa, mutta niin  vain alkoi mutkissa meno tökkiä pahemman kerran.  Eturengas livahti milloin minnekin ja löysin itseni kertaalleen kunnolla kumostakin lyöden polven kovaa jäätyneeseen maaperään. Antti oli takana vähimmillään ehkä reilun 5 sekunnin päässä, mutta ei kuitenkaan saavuttanut minua. Tärkeimpänä asiana tässä oli se, että lopetin höseltämisen ajon aikana. En enää ajanut mutkiin kovaa, vaan pelkästään mutkien väleissä. Pyrin pitämään renkaat maassa ja välttämään virheitä. Tämä tepsi mahdottoman hyvin. Ero Sasuun pysähtyi välittömästi siihen 20 sekunnin tuntumaan ja ero taakse päin Anttiin alkoi kasvaa. Ajoni siis helpottui, mutta toisaalta minusta tuli paljon nopeampi. Ajotakin takataskussa minulla oli vielä toinen Gutzyn kofeiinigeeli, jonka nappasin kisan puolivälissä.

 ROSE:n kisapyörä oli reitillä kohdallaan. Kuva: Jere Keskiaho

Tunnelma ajon aikana oli aivan mahtava. Kannustusta riitti lähes koko radan ympärille, kellot kalkattivat ja katsojat tsemppasivat nimeltä huutaen ajamaan kovempaa. Niin parasta – kiitos!

Kaikki alkoi mennä täysin suunnitelman mukaan. Kakkospaikalla ajaminen tuntui hienolta ja pystyin rennolla diesel-jyhkinnällä pitämään eron kärkimies-Sasuun samoissa. Olisikohan se ollut neljäs tai viides kierros, kun lisäsin aivan vähän tehoja ja ero oli Sasuun pienimmillään reilut 15 sekuntia. Tällä kierroksella ajoin myös oman nopeimman kierrosaikani kisassa ja se saattoi olla samalla myös koko kisan nopein kierrosaika (Stravan mukaan).  Jostain syystä tässäkin tilanteessa jatkoin taktiikkaani hyvin tarkasti, enkä lähtenyt päättömästi repimään eroa Sasua kohti kiinni. Fyysisesti se olisi voinut olla jossain määrin realistista, mutta toisaalta olisin äärimmäisen todennäköisesti alkanut kaatuilla mutkissa ja näin olisi ollut sauma kalusto-ongelmiin ja sitä kautta kakkossijakin olisi ollut vaarassa. Ajoin kovaa mutkien välejä, mutta mutkissa varmistelin edelleen. Kroppa ja pyörä pelasivat mahtavasti. Suorituskyky oli puoleen vuoteen reilusti parhaimmillaan ja jälleen kerran täysin oikeana päivänä.

 Maali alkaa häämöttää - kakkospaikka on sinettiä vaille. Kuva: Jere Keskiaho

Keskityin ja nautin. Mikäs se hienompaa kuin mennä rennon kovaa eteenpäin ja kello tykkää. Viimeiset kaksi kierrosta ero pysyi samana Sasuun ja kaveri ajoi ansaittuun voittoon. Minä saavuin maaliin toisena tasan 20 sekuntia Sasulle hävinneenä. Antti nappasi pitkän uransa ensimmäisen yleisen sarjan SM-mitalin ollen hienosti kolmas minulle reilun minuutin taipuneena. Niemen Jarkko oli neljäs.

 Nuoruutta ja kokemusta palkintopallilla. Kuva: Antti Ruotsalo

Tästä kisatuloksesta iso kiitos yhteistyökumppaneilleni. Levyjarrullinen ROSE XEON CDX CROSS -huippucrossari oli varmaan kisan paras pyörä tälle radalle. Wattbiken avulla tehdyt kovat treenit olivat minun suorituskyvyn tärkein tekijä. Gutzyn lisäravinteet mahdollistavat minulta kerta toisensa jälkeen nappisuoritukset kisatilanteessa. LAKE:n huippukengillä voima siirtyy reidestä takarenkaaseen täsmällisesti. Uusi yhteistyökumppani OmaSP mahdollistaa kauden kilpailureissuja. KIITOS!

Basecamptriathlon 2016 - mestaruutta puolustamassa

X-Terra World Tourin testikilpailuna järjestetty Basecamptriathlon oli kilpailuohjelmassani myös tänä vuonna. Olihan vuoden takaa puolustettavana maastotriathlonin Suomenmestaruus. Heinäkuun puolivälin tienoilla kesken jäänyt MTB-kausi oli vaihtunut poikkeuksellisen varhain triathlon-painotteiseksi loppukaudeksi. Siirtymä ei ollut ennakkoon suunniteltu, vaan pikemminkin hankalien selkävaivojen johdosta pakon sanelema. Tiukka triathlontreenikään ei luonnollisesti suju ilman, että selkä/kroppa on kunnossa. Niinpä elokuun pääprioriteettina minulla oli saada kroppa taas kuntoon, että voisin ylipäänsä kilpailla kovaa syyskuun alun tärkeässä tapahtumassa.

Lähtökohdat elokuun harjoitteluun olivat ristiriitaiset. Uintivauhtia ei ole elämäni aikana vielä ollut koskaan, joskin se vähäinenkin kyky uida ykköstasoa kovempaa oli uintitreenien väliin jättämisen johdosta kadoksissa. Juoksupuolelle siirtyminen onnistui kivuttomammin ja jo muutamalla lenkillä pystyin nostamaan juoksuvauhtia vuoden takaiselle tasolle. Maastopyörän päällä vierailin vain harvoin, koska selkävaivojen syyt löytyvät nimenomaan istumatyön ja maastopyöräilyn istumisen yhteisvaikutuksesta. Kun sopassa lihashuolto oli vielä lähes kokonaan laiminlyöty, ei tilanne ollut enää kestävä. Elokuu oli lihasjumien availun aikaa ja kävin jopa kahteen kertaan hierojalla. Minun mittapuulla aktiivisen kehon huollon lisäksi vältin kaikkea, jolla vaivat voisivat palata takaisin. Maastopyöräilijä tekee mielellään kestävyystreenit pyörän päällä poluista nauttien. En kuitenkaan riskeerannut selkääni edes tuollaisilla harjoituksilla ja näin ollen kisaa edeltävät viimeiset 6 viikkoa harjoittelin vähemmän kuin koskaan – yhteensä treenitunteja tuolle kuuden viikon jaksolle kertyi alle 20. Kroppa oli kuitenkin palautunut umpipyöräily-alkukaudesta, joka oli yksi tärkeimmistä tavoitteistani. Vastapainoksi olin menettänyt otteen kestävyysurheiluun ja tasaisen vahvaan maastopyöräilysuoritukseen.

Synkissä tunnelmissa ukkoskuuron jälkeen.

Saavuimme Rauhaan perheen kera kilpailua edeltävänä iltana ja saimme onneksi huoneen hotellista, vaikka olinkin ennakkovarannut majoituksen epähuomiossa la-su välille. Ehdin käydä tsekkaamassa perjantaina jopa 10,5km pituisen fillarireitin. Olin ajanut reittiä pari kilometriä, kun taivas repesi täysin ja sain tutustua polkujen jäätä liukkaampiin kiviin ja juurakkoihin rankan ukkoskuuron säestämänä. Ajokengät olivat tätä myöten valmiiksi märät seuraavan päivän kilpailua ajatellen ja illalla oli lisähommana kuraisen pyörän pesu Saimaan rannassa.

Kisakeskus illan hämärtyessä - huomenna sama paikka kuhisee ihmisiä

Yö hotellissa sujui hyvin ja aamupalakin oli maittava. Tsekkasin kisa-aamuna vielä ennakkoon ilmoittautuneiden nimilistan läpi ja sanoinkin vaimolle pari tuntia ennen starttia, että päivän ehdoton ennakkosuosikki taitaa olla Olli-Pekka Tolvanen. O-P:n uintikyvystä ei minulla ollut harmainta aavistusta, mutta maastopyöräilyssä mies on nykyään kärkikymmenikössä tässä maassa ja hiihtäjät pystyvät luonnostaan juoksemaan todella vahvasti. Kun minun uintikykyä ei ole lainkaan, en nähnyt realistiseksi, että voisin uinnissa tehdä eroa edukseni. Omaa suorituskykyäni pidin arvoituksena, mutta olin jo ennakkoon päättänyt, että aloitan tänäkin vuonna kilpailun vasta jalkojen osuttua maankamaralle. Tämän jälkeen en luovuttaisi kilpailussa missään tilanteessa ennen kuin maali aikanaan tulisi vastaan. Olin päättänyt, että energian loppumisen ja mahdollisten kramppien iskiessä antaisin vain mennä olotilasta välittämättä. Luonnollisesti olin laskenut kisassa tankattavan energian tarkasti, että vatsaan imeytyy maksimaalinen 60g/hiilaria (powered by Gutzy) jokaista kilpailutuntia kohden. En tietenkään halunnut sipata yhtään aikaisemmin kuin se olisi väistämätöntä.

Kilpailun alku oli kutkuttava. Laji on niin omanlaisensa, että kilpailijoiden voimasuhteita on todella vaikea arvioida ennakkoon. Lähdin toteuttamaan omaa kilpailustrategiaani miettimättä muita sen enempää. Uinnissa ainoa tavoitteeni oli päästä rantaan ilman paniikkia ja väsymystä. Lähtötorven töötättyä aloin puhaltamaan ilmaa veteen ja odotin poijuja. Odottavan aika on pitkä, erityisesti jos odotus ja minun uimavauhtini ovat samassa lauseessa. Menomatka kohti päätypoijua eteni vielä jotenkin, mutta poijulta 500m matka rantaan kesti ikuisuuden. Rantautumispaikkakaan ei ollut noin kaukana (500m päässä) ollen täysin selvillä. Koko kisaporukan uima-ajat olivat poikkeuksellisen hitaita. Ylivoimaisesti nopeimpana Saimaasta nousi Gisle, joka kellotti uimaosuudelle ajaksi 15:58. Kaverit, jotka pystyvät uimaan kilometrin noin 15min aikaan muissa järvissä, viettivät Saimaassa aikaa 18-19 minuuttia. Minä olen vielä omassa sarjassa ja sain jalat maan pinnalle vasta 23 minuutin polskimisen jälkeen. Ero Gisleen oli yli 7 minuuttia. Gislen ja minun välillä oli noin 28 muuta kilpailijaa ja esimerkiksi Olli-Pekan läsnäolosta minulla ei ollut harmainta aavistusta.

Uintiosuuden aikoja:

Gisle Sjöberg 15:58
Erwin Borremans 18:28
Miikka Osmo 18:30
Olli-Pekka Tolvanen 19:34
Olli Miettinen 23:17
Pekka Nieminen 23:40

Vaihto onnistui pientä märkäpukusäätöä lukuun ottamatta ihan hyvin. Jostain syystä minulla meni 15 sekuntia siihen, että sain edes toisen käden taipumaan märkkärin niskassa olevaan tarraan. Otin puvun pois heti rannalla ja sitten avasin kisani vasta todenteolla. Pyöräosuudelle lähtiessä kuulin olevani kärkeä perässä noin 7:30.

Pyöräosuuden ensimmäisen 3km aikana ohitin ehkä 20 muuta kilpailijaa. Muutamassa kohdin jouduin passailemaan hiljempaa, kun polku oli kapea ja kilpailijoita useampia. Valtaosin sain kuitenkin hyvin tietä ja pääsin ajamaan omaa vauhtiani. Noin 5km kohdalla kuulin olevani edelleen noin 7min kärjestä jääneenä. Kierroksen polkuosuudella sain pidettyä hyvää ajorytmiä ja selkiä tuli vastaan tasaiseen tahtiin. Erwin Borremansin ohitin noin 8km kohdilla ja seuraavaksi edessä keikkui Hiltusen Paavo. Vahvana tri-pyöräilijänä arvelin Paavon olevan yhteistyöintoinen ja tyydyin Paavon vauhtiin polkuosuudella ennen kierroksen lopun asfalttia. Vastarannan Jukalta kuulimme, että kärki oli 3:20 päässä edessä, eli kilpailu oli kehittynyt minun kannalta suotuisasti. Kierroksen lopun asfaltin alkaessa Paavo nappasi pyörän tien sivuun ja tokaisi, että ei osallistu enää asfaltilla vetotöihin. Painelin kierroksen rennon kovaa loppuun ja kylpylän takana olevassa nousussa Paavo tippuikin peesistä. Kuulin olevani sijoilla 4-6 ja minulle kerrottiin aikaeroja Gisleen. En edelleenkään tiennyt, että onko O-P minun edessäni vai takana.

Tiesin omasta pyöräilyvauhdistani, että jos kaveri on takana, niin hän tuskin saa minua kiinni. Toisen kierroksen loppupuolella ohittelin muun muassa Miikka Osmon ja aivan kierroksen lopussa näin jo Gislen selän. Kolmannen kierroksen alkaessa kylpylän nousuun jäi vuorostaan Gisle. Kuulin liikenteenohjaajalta siinä Gislen kanssa lähekkäin ajaessa, että ”nyt se voittotaistelu vasta alkaa”. Tuon lauseen viestin käsittely oli edelleen hankalaa ja sain kuvan, että Gisle olisi ollut koko kisan johdossa tuohon saakka. Jatkoin omaa vauhtiani ja toivoin repiväni eroa vuoden takaisen tyyliin. Kolmas kierros taittui ohitse ja viimeinen neljäskin kierros ehti aivan loppupuolelle, kun näin erään tummapaitaisen kaverin ajavan kovaa edessäni. Enää ei ollut epäselvää, missä O-P oli menossa. Vain O-P voisi käyttää tuollaista tehoa polkuosuuksilla ja vain hän pystyy säilyttämään eron tässä vaiheessa kisaa minun ajovauhtiin verrattuna.

 ROSE DR. Z 29er täpäri oli juuri oikea peli tällekin reitille.

Kilpailutilanne kirkastui mieleeni vihdoin selkeääkin selkeämmin. Vain 3km ennen pyöräosuuden päättymistä olin saanut ensimmäistä kertaa tietooni, että O-P on onkin ollut koko kisan ajan edessäni. En kuitenkaan lisännyt vauhtiani enää, koska olin jo käyttänyt paljon ylimääräistä energiaa fillariosuudella muita kovempaa ajaen. Kun kierros oli aivan lopussa, olin vain 15 sekunnin päässä kärkipaikasta – kilpailun seuraavat askeleet selvisivät vasta tässä vaiheessa minulle lopullisesti. Nyt mestaruus ratkaistaisiin 10km maastojuoksussa.

Pyöräosuuden aikoja:
Olli Miettinen 1:49:20
Olli-Pekka Tolvanen 1:52:46
Pekka Nieminen 1:55:54
Miikka Osmo 2:00:20
Gisle Sjöberg 2:02:14
Erwin Borremans 2:13:00

Koin olevani vähän altavastaaja, mutta näissä lajeissa ei koskaan tiedä, miten matka alkaa lopulta painamaan (Onneksi luin vasta kilpailun jälkeen, että O-P oli pinkonut puolimaratonin 1.15. alkuiseen loppuaikaan - tämä tieto olisi latistanut kisafiiliksen lopullisesti :D). Kun vaihdossakaan ei eroa juuri syntynyt, olin juoksuosuuden käynnistyessä vain 15 sekuntia O-P:n perässä. Alussa näytti, että juoksuvauhtimme ovat hyvin lähellä toisiaan. Välimatka oli maaston profiilista riippuen 80-120m. Niin lähellä, mutta samalla niin tuskaisen kaukana. Jalkani olivat yllättävän hyvät siihen nähden, että suoritusta oli takana jo yli 2 tuntia ja olin jälleen aika huolella ulosmitannut suorituskykyäni pyöräosuudella. Edellisvuosien megakrampit loistivat poissaolollaan ja pystyin juoksemaan paljon rennommin. Isot mäet tuottivat edelleen hankaluuksia, lihakset nykivät jonkin verran, mutta se kuuluu asiaan. Kun ensimmäinen 5km oli takana, niin O:P oli karannut noin 30 sekunnin päähän. Toisella kierroksella minun oli tunnustettava, että ero kasvoi. Ne kohdat, joissa olin edelliskierroksella nähnyt kärkimiehen, olivat nyt yksinäistä puurtamista. Mestaruus oli karannut silmiin kantamattomiin, mutta sain pidettyä verrattain hyvän rytmin aina maaliin saakka. 10km maastojuoksu taittui minultakin alle 42min loppuaikaan ja O-P pinkoi matkan vielä 1,5min nopeammin. Jossiteltavaa ei siis jäänyt ja Olli-Pekalle ansaittu Suomenmestaruus, onnittelut!

Juoksuosuuden aikoja:
Olli-Pekka Tolvanen 40:42
Olli Miettinen 41:58
Pekka Nieminen 42:37
Gisle Sjöberg 45:13
Miikka Osmo 45:59

Allekirjoittanut maalissa, kaikki jäi reitille. Kuva: Basecamptriathlon

Loppuaikoja:
Olli-Pekka Tolvanen 2:54:34
Olli Miettinen 2:56:15
Pekka Nieminen 3:05:13
Gisle Sjöberg 3:05:48
Miikka Osmo 3:06:26

Kisan lopputulos ei juuri jättänyt sijaa jossitteluun. Vaikka olisin tiennyt O-P:n olevan edelläni jo pyöräosuuden alussa, ei kisan lopputulos olisi todennäköisesti muuttunut. Olisin ehkä hieman railakkaammin ja riskillä yrittänyt ajaa O:P:ta kiinni ja varmaan siinä onnistunutkin, mutta tämä olisi väistämättä verottanut minun juoksuvauhtiani viimeiseltä osuudelta. Maalajeista minun ei kannata näin ollen juuri spekuloida – ne menivät juuri niin hyvin kuin tässä kunnossa minulta voisi mennä. Karu totuus edelleen on, että uinnin puolesta annan aivan liikaa tasoitusta kaikille.

Ensi kaudella triathlon-kisoja onkin kalenteri täynnä, joten nyt talvikaudella uintia pitää petrata paljon. Ensin on saatava uppotukki-Olmi pintaan ja tämän jälkeen lisätä uintiin urheiluelementtiä. Joillakin ihmisillä on 5 eri uintivauhtia, minulla vauhteja on kaksi: on ja off. Uintipuolessa on paljon kehittymispotentiaalia ja niin on myös aika-ajokyvyssä pyörän päällä ja juoksussa. Odotan jo nyt innolla ja kauhulla monipuolista urheilukautta 2017, joka (terveyden salliessa) huipentuu elokuun alussa täydenmatkan triathloniin Tahkolla.

Tahko MTB 2016 - Olmin lupaus, olenko aikataulussa?

Vuosi sitten Tahko MTB-kilpailu meni osaltani alakanttiin. Heti tapahtuman seuraavana päivänä tein Olmin lupauksen, että samanlainen ajo ei toteudu tänä vuonna (lupaus luetaan rennosti elastimaisesti räppäillen). Kilpailuun on nyt aikaa hieman vajaa kuukausi, joten nyt on hyvä aika pohtia, että missä vaiheessa lupauksen suhteen ollaan menossa.

  
Viime kaudella debytoin triathlon-kisoissa ja minulla oli haastava kilpailuohjelma, joissa maastopyöräilytapahtumat ja triathlonkisat vuorottelivat muutaman viikon välein. Olin koko kesän ajan hermotuksellisessa sekametelisopassa. Pystyin tekemään kilpailuissa kohtalaista tulosta, mutta treenaaminen oli todella hankalaa, koska niitä tehdessä tunsin olevani aina vieraan lajin parissa. Mikään ei tuntunut omalta. Palautuminen oli hidasta, koska ukko joutui kilpailuissa venymään äärimmilleen niin fyysisesti, henkisesti kuin hermotuksenkin osalta. Se mitä vuosi sitten opin, maastopyöräilyn huippusuoritus ja minulle huippu triathlonkunto ei voi olla minussa samanaikaisesti. Kun maastopyöräilyssä kroppa viritetään tuottamaan kovaa tehoa lähellä anakynnystä metsäpolkujen vaihtelevuuden ehdoilla, pitää triathlonissa taitaa vahvasti kaikki kolme lajia. Erityisesti juoksuharjoittelu (oikeastaan jo juoksukyky) tuntuu olevan vahvalle ja harmoniselle pyöräilysuoritukselle myrkkyä.

Vuonna 2015 treenitunteja minulle kertyi yhteensä 280 tuntia. Kertynyt tuntimäärä kertoo siitä, että palauttelu vaati viime vuonna paljon aikaa. Nyt vuoden 2016 alkupuoliskon ollessa lopuillaan, on treenimäärissäkin tapahtunut roimaa petrausta. Ruuhkavuosia viettävänä, kokoaikaisena työntekijänä ja lonkkaoperaatiosta toipilaana olen päässyt urheilemaan aikaisempaan nähden hyvin. Ruuhkavuosien vaikutus urheilijaan on yleensä urheilijan henkilökohtainen valinta. Jos perhettä haluaa nähdä ja lasten kanssa viettää aikaa mahdollisimman paljon, niin treeniajoista on jonkin verran tingittävä. Esimerkiksi minulla tämä tarkoittaa sitä, että saatan tehdä puolet viikon harjoituksista silloin, kun lapset ovat yöunilla (käytännössä klo 20:30-6:30 välisenä aikana). Perhe-elämän sujuvuus on ihmisen kokonaishyvinvoinnin kannalta yksi isoimmista avaintekijöistä, joka myös osaltaan tukee huippusuorituksen saavuttamista ja siihen pyrkimistä. Mutta toki myös omasta jaksamisesta ja laadukkaista yöunista on pidettävä kiinni.

Lenkeillä mieli lepää Suomen valoisassa kesäillassa

Treenitunteja on nyt alkuvuoden osalta kasassa noin 220. Pikku hiljaa noususuhdanteinen harjoittelu on vaikuttanut kulkuun positiivisesti. Kun vuosi sitten yhdestä XCM-kisasta palautuminen vei liki viikon, niin nyt alkukauden perusteella vastaava palautumisaika on noin 20 tuntia. Niin se vain on - pyöräilijät tehdään pyöräilemällä. Kun tunteja kertyy vähänlaisesti, ei treenejä tehdä tietenkään treenitunteja tai kilometrejä tavoitellen. Oleellisempaa on, että jokainen treenihetki kehittää minua kilpailusuoritukseen joko vahvuutta vahvistamalla tai heikkoutta parantamalla. Esimerkiksi Tahko MTB-kisassa kuskilta vaaditaan laajalla rintamalla erilaisia ominaisuuksia, joiden kaikkien on syytä olla kohdallaan, kun tavoitellaan huippuaikaa esimerkiksi 60km matkalla. Kun ominaisuudet ovat pääosin hallussa ja kilpailukalusto tukee huippusuorituksen ulosmittausta, voi lopputulos olla tavoitteiden kaltainen.

Tahkolla kisapyörällä on kohtalaisen suuri merkitys. Pyörän osalta tärkeänä pidän sitä, että pyörä on äärimmäisen luotettava ja sillä pystyy ajamaan kovaa teknisillä polkuosuuksilla ja laskuissa. Lisäksi, kun reitillä on nousuja noin 1200 metriä, pitää kiekkojen olla riittävän kevyet ja renkaiden rullata kohtalaisesti. Yksi kuskin tärkeistä ominaisuuksista on ajaa siellä polulla oman kalustonsa mukaisesti. Pyörän ja erityisesti renkaiden ehjänä pitäminen on kuskin vastuulla. Jos 1,5 barin paineella täytetyn maastorenkaan ajaa koko kuski-pyörä-kombinaation painolla päin terävää kiveä, niin rengas puhkeaa melko varmasti. Samoin erilaiset kevennysosat, jotka saattavat osoittaa milloin mihinkin suuntaan, pysyvät poissa minun kisapyöristäni.

ROSE DR Z-kisatykki, 29er täpäri 100mm joustomatkoilla

Minun valintani tänä vuonna Tahkolle on ROSE DR Z 29er täysjoustopyörä. Olen nyt alkukauden aikana päässyt ajamaan pyörällä paljon ja tiedän, että tänä vuonna huippuaika ei jää kalustosta kiinni. Tekisi mieli sanoa, että kuivalla kelillä minun olisi jopa hieman noloa viettää Tahkon 60km matkalla yli 2,5 tuntia. En kuitenkaan sano tuota ääneen, koska matkaan pitää lähteä nöyrin mielin ja oletuksena ei voi pitää täydellistä onnistumista. Lukuisat kellotukset ja testipätkät Hämeenlinnan poluilla kertovat kuitenkin hyvästä menosta. Olmi ja Tohtori-pyörä ovat paukuttaneet polkupätkien ennätyksiä uusiksi hyvin laajalla rintamalla. Fillari menee poluilla kuin ajatus ja pääsen todella tekemään vain omaa hommaani kuskin paikalla – eli polkea niin vimmatusti. Aulanko MTB:n jälkeen Stravaan on kirjautunut 28 uutta KOM:ia, joten myös treeneissä on ollut vapaus tykittää kovaa.

Tämän epämääräisen välitilinpäätöksen yhteenvetona voisi mainita, että olen aika hyvin ”Olmin lupauksen” suhteen aikataulussa. Viimeisen kuukauden aikana tapahtuvilla asioilla on iso merkitys Tahkon kisan kulkuun. Tavoitteenani on nyt jatkaa XCM-kisojen ajamista melko tiiviisti ja näin yritän pitää kunnon osalta maltillista noususuhdannetta yllä aina heinäkuun alkuun saakka. Haluan olla Nilsiässä viivalla nousukunnossa, joka on tänä vuonna haastavampaa kuin aiemmin. Yleensä olen ollut Tahkoa ennen niin pohjilla, että muuta kuin nousukuntovaihtoehtoa ei ole ollutkaan. On selvää, että marginaalit fyysisen iskun suhteen ovat tänä vuonna kapeammat. Tulee mielenkiintoinen kesäkuu. Tsemppiä itse kullekin kesän fillaritapahtumissa – ja nähdään Tahkolla vajaan kuukauden päästä!