Pitkää siivua niin kovin huterasti

Allekirjoittanut sippaa lenkillä aina ennen kuin kaksi tuntia täyttyy. Niin tänäänkin, kun pöpperökelissä ja jää-kiharaisilla teillä liukastellen yritin selvitä napsun verran pitemmästä PK-lenkistä. Laskiaispullan kuvat vilkkuivat verkkokalvoilla ja parasta toivoen matka taittui huterasti höyryten aina perille saakka. Yli 4 tunnin treenejä kertyy minulle yksi viidessä vuodessa ja tänäänkin reissu päättyi tuota maagista aikarajaa aiemmin. Kestävyysurheilu on hankalaa kylmiltään. Elokuussa olisi kestettävä 180km fillarisiivu ja perään vielä maraton juosten. Huh!

#hiilarimies #rosebikes #talvipyöräily #triathlon

Cyclocross SM 8.1.2017 - nappiajolla hopeaa

ENNAKKO

Mikäs sen hienompaa kuin murtaa blogihiljaisuus onnistuneen SM-kilpailun kisaraporttiin. Se, että fillarikisasta tulee raportti ulos tammikuussa on vähintään poikkeuksellista. Aikaisempina vuosina kisakausi on päättynyt lokakuun puolivälin kieppeillä, mutta tällä kertaa cyclocrossin SM-kisat päätettiin järjestää samana päivänä muun maailman kanssa. Helsinkiin Hietsun uimarannan tuntumaan rakentuikin todellinen cyclocross-tapahtuma, joka ei löydä haastajaa aikaisempien vuosien kisoista – ainakaan radan ja kisatunnelman näkökulmasta. Suomen talvi toi kilpailuun juuri oikean lisämausteensa ja olosuhteet olivat hyvällä tavalla eeppisellä tasolla.

Cyclocross on mahtava laji. Laji, jossa vähän hassulla pyörällä ajetaan niissä vuoden surkeimmissa ajokeleissä. Cyclocross on myös niitä harvoja pyöräilylajeja, joissa Suomi voisi oikeasti menestyä ilman mieletöntä tasoitusta muille maille. Meillähän pyöräilysäät ovat yleensä vähän sinne päin ja muutama plussa-aste on oikeastaan se ainoa oikea crossi-keli. Tuo keli, joka meillä on niin juhannuksena kuin joulunakin.

Minulle kisan ennakkotunnelmat olivat jännittävät. Edellisestä kunnon fillarikisasta oli aikaa puolisen vuotta. Allekirjoittaneelle on tyypillistä, että lasken kisakuntoni talvikaudella melko alas, jotta saan hyvän nousuboostin sitten kesän kilpailuja ajatellen helpommin aikaiseksi. Nyt tammikuun intensiivinen kisa ei päästänyt varsinkaan pääkoppaa marras- ja joulukuussa helpolla. Taustalla oli jatkuvasti ajatus, että kisapäivän keliä pitäisi päästä uudella ROSE-crossarilla treenaamaan ja rutkasti.

 Rosen kisacrossari - 8 kiloa täyteläisyyttä!

Tarkoitus oli kiertää myös useampia kansallisia crossi-kisoja ja käydä kunnolla tutustumassa Hietsun rataan etukäteen, mutta niin vain kaikki ennakkosuunnitelmat oli tehty murrettaviksi. Vesisadepäivät ja pakkasjaksot seurailivat toisiaan ja tein lopulta selkeän päätöksen. Kaikki avaintreenit tulen tekemään lopulta Wattbiken päällä ja mielellään Zwiftin kautta kilpailuja ajellen. Wattbike-treenit purivat lopulta minuun mainiosti ja sain muutamilla tärkeillä avaintreeneillä suorituskykyni melko hyvälle tasolle. Näin ollen 1,5 viikkoa ennen kilpailua pystyin pitämään yli tunnin ajan 325 watin keskitehoa yllä vauhtikestävyys-sykkeillä. Tämä oli minulle hyvä tulos, koska kauden 2017 pääpaino on triathlon-lajeissa ja olin juossut loppuvuoden puolella minun mittapuulla moninkertaisia määriä. Juoksutreenit eivät tunnetusti vie pyöräilyä juurikaan eteenpäin, mutta ehkäpä cyclocrossiin niistä on vähemmän haittaa kuin muissa fillarilajeissa.

Pyöräilytreenejä oli kertynyt koko joulukuun ajan keskimäärin 4,5h per viikko. Suurin määräviikko osui vuoden viimeiselle viikolle, kun Stravaan kertyi pyöräilyä 5h 23min ja kilometrejäkin päälle 150. En siis todellakaan ollut jumissa liiasta treenaamisesta. Enemmän huolta aiheutti se, että voiko kisakykyä olla yhtä-äkkiä ja tuleeko lihaksisto toimimaan crossin vaatimuksia vastaavasti koko tunnin ajan kisapäivänä. Kalusto minulla oli kisaan kunnossa. Toivoin pakkaskeliä, että renkaiden litkutushommiin tai tuubiratkaisuihin ei ole tarvetta lähteä. Nyt piti vain valita sopiva rengassetti kahdesta hyvin erilaisesta vaihtoehdosta. Onnekseni pelinlukulasit olivat päässäni kisa-aamuna, kun tein viimeisen päätöksen ja vaihdoin vielä syyskelin luottokisarenkaani toiseen malliin. Rengastöiden johdosta menetin mahdollisuuteni tutustua rataan myös ennen kisaa kisapäivänä. Renkaiden vaihto näytteli kuitenkin hyvin merkittävää roolia päivän lopputuloksen näkökulmasta.

KISAPÄIVÄ

Kisapaikalle saapuminen oli sopivaa härdelliä. Radalle ei päässyt muiden kisojen takia ja meillä oli koko perhe mukana, joka vei ehkäpä sopivasti turhaa stressiä itse kisasta pois. Yritin saada jalkoihin pientä lämpöä ennen starttia ja siinä vähän onnistuinkin. Lämpöä oli saatava ja radan mutkista olisi päästävä nopeasti kisassa selville. Mitali olisi nimittäin tiukassa erityisesti oman äärimmäisen epävarman suorituskyvyn johdosta. Toinen haastava tekijä oli vahvat vastustajat.

Kisassa oli vastassa erityisesti kivikova kolmikko. Sasu Halme oli ehdoton ennakkosuosikki edellisen vuoden mestarina ja loppuvuoden testitulokset kertoivat jopa 15-20% paremmasta suorituskyvystä kuin mitä minun omat testini olivat olleet. Toinen suosikki oli Antti Kuitto, joka oli kiertänyt loppuvuonna useita crossi-kisoja niin Suomessa kuin Viron puolella. Voittoputki oli tainnut venähtää jo kymmenen kisan pituiseksi ja Hietsun ratakin oli miehelle varmasti tuttua tutumpi. Antti on vielä tunnettu äärimmäisen timanttisesta ajotaidosta, jonka olin laskenut säästävän hänen voimavarojaan rutkasti näin syheröisellä radalla. Kolmas erityisessä seurannassa ollut kuski oli Jarkko Niemi. Maantiepyöräilyn Suomenmestari parin vuoden takaa ja olen ottanut usein Jarkolta turpiin Ahveniston Koh i noor-ajoissa kesäisin. Tehoja tunnin suoritukseen oli siis Jarkollakin takana ja paljon. Tämän kolmikon lisäksi listalla oli useampiakin tuntemattomia nimiä. Kuka tahansa saattoi olla musta hevonen, jolla olisi vetää cyclocross-jokeri takataskustaan. Päätin, että lähden nöyrin mielin kunnioittamaan ihan kaikkia lähtöviivalla olijoita ja en hätkähtyisi, vaikka edessä näkyisi minulle vieraampiakin ajotamineita.

Taktiikkani oli selvä ja tuttu aikaisemmilta vuosilta. Tiesin, että jos löydän tehojen puolesta anaerobisen kynnyksen kisan alkuvaiheessa, niin pystyn kiristämään kisan viimeisellä puolikkaalla vauhtiani vielä vähän. Tietenkin sillä oletuksella, että lihaksisto toimii ja esimerkiksi selkä ei lyö lukkoon aivan totaalisesti. Oleelliseksi muodostui se, että riittääkö minun päivän ana-kynnykseni kisassa mihinkään. Olin tehnyt kuitenkin päätöksen, että en paukuta itseäni hapoille alussa, vaan ajan rennon kovaa ja tasaisesti. Nimenhuudossa minulla meinasi tulla vähän kiire, kun kuulin lopulta starttiin olevan minuutin verran ja minulla oli vielä lämpötakki ja tuplahousut päällä. Lopulta olin lähtöviivalla juuri sopivasti 15 sekuntia ennen starttia ja sain lyötyä Garminin käyntiin keräämään kisadataa jälkispekulaatiota ajatellen. Otin Gutzyn geelin ja tiesin, että nyt kroppa tietää taas kilpailun olevan käsillä. Sitten vain nauttimaan.

KILPAILUN KULKU

Ennakkosuosikit järjestyksessä ensimmäiseen kaarteeseen tullessa. Kuva: Jere Keskiaho

Lähtö oli yllätyksekseni helppo. Antti ja Sasu menivät kärkeen ja pääsin hyvin rennolla jalalla kolmospaikalle. Jo ensimmäisissä mutkissa Antti ja Sasu ottivat pienen eron minuun ja tuntuivat vaihtavan paikka alituiseen. Virheitä tehtiin oikein urakalla ja minullakin oli hankaluuksia löytää sopivaa vauhtia syheröisiin mutkiin. Kierroksen loppupuolella olimme kuitenkin melko hyvin taas porukassa, kun aivan kierroksen loppupuolella pääsin vähän jouhevammalla ajolinjalla kärkikaksikon kyytiin. Ensimmäisen kierroksen aikana huomasin, että juostavat raput tulevat olemaan minulle sopivat tässä kisassa ja nyt olisi vaan saatava ajo svengaamaan. Heti toisen kierroksen alussa Sasu teki pieniä nykäyksiä ja pääsi livahtamaan Antilta noin 10 sekunnin päähän. Antti yritti selkeästi haastaa Sasua ja niinpä Antti karkasi vielä minultakin muutaman sekunnin päähän eteen. Erityisesti Anttia vastaan pystyin olemaan portaissa selkeästi nopeampi ja myös pöpperölumessa löysin hyviä ajolinjoja omalle kisasetupilleni.

Juoksuosuudet kulkivat hyvin

Sain Antin toisen kierroksen puolivälissä kiinni ja päätin vähän hengähtää siinä kyydissä. Hengähdys ei kestänyt lopulta kovin kauaa, kun alkoi tapahtua. Lähestyimme Antin kanssa ensimmäistä pitkää rantahiekkaosuutta toisella kierroksella, kun Antille kävi jotain. Eturengas lähti vähän vaeltamaan ja taittoi lopulta 90 astetta poikittain. Samalla hetkellä Antti lähti tangon yli lennolle ja näin nousin pakolla kisassa toiseksi. Olen aikaisemminkin nostanut SM-kisoissa sijoituksiani vastaavalla tavalla ja pari vuotta sitten saavutin SM-kultaa Juho Hännisen tehden samanlaisen ilmalennon kriittisessä kisavaiheessa.

 Antin kaatumisen johdosta nousin kakkospaikalle toisella kierroksessa. Kuva: Jere Keskiaho

Olin hetken vähän ymmälläni. Sasu oli edessä liki 20 sekunnin päässä ja Antti ehkä tulisi kovaa takaa vielä mukaan taisteluun. En tiedä, että kiristinkö pikkaisen ajoa, mutta niin  vain alkoi mutkissa meno tökkiä pahemman kerran.  Eturengas livahti milloin minnekin ja löysin itseni kertaalleen kunnolla kumostakin lyöden polven kovaa jäätyneeseen maaperään. Antti oli takana vähimmillään ehkä reilun 5 sekunnin päässä, mutta ei kuitenkaan saavuttanut minua. Tärkeimpänä asiana tässä oli se, että lopetin höseltämisen ajon aikana. En enää ajanut mutkiin kovaa, vaan pelkästään mutkien väleissä. Pyrin pitämään renkaat maassa ja välttämään virheitä. Tämä tepsi mahdottoman hyvin. Ero Sasuun pysähtyi välittömästi siihen 20 sekunnin tuntumaan ja ero taakse päin Anttiin alkoi kasvaa. Ajoni siis helpottui, mutta toisaalta minusta tuli paljon nopeampi. Ajotakin takataskussa minulla oli vielä toinen Gutzyn kofeiinigeeli, jonka nappasin kisan puolivälissä.

 ROSE:n kisapyörä oli reitillä kohdallaan. Kuva: Jere Keskiaho

Tunnelma ajon aikana oli aivan mahtava. Kannustusta riitti lähes koko radan ympärille, kellot kalkattivat ja katsojat tsemppasivat nimeltä huutaen ajamaan kovempaa. Niin parasta – kiitos!

Kaikki alkoi mennä täysin suunnitelman mukaan. Kakkospaikalla ajaminen tuntui hienolta ja pystyin rennolla diesel-jyhkinnällä pitämään eron kärkimies-Sasuun samoissa. Olisikohan se ollut neljäs tai viides kierros, kun lisäsin aivan vähän tehoja ja ero oli Sasuun pienimmillään reilut 15 sekuntia. Tällä kierroksella ajoin myös oman nopeimman kierrosaikani kisassa ja se saattoi olla samalla myös koko kisan nopein kierrosaika (Stravan mukaan).  Jostain syystä tässäkin tilanteessa jatkoin taktiikkaani hyvin tarkasti, enkä lähtenyt päättömästi repimään eroa Sasua kohti kiinni. Fyysisesti se olisi voinut olla jossain määrin realistista, mutta toisaalta olisin äärimmäisen todennäköisesti alkanut kaatuilla mutkissa ja näin olisi ollut sauma kalusto-ongelmiin ja sitä kautta kakkossijakin olisi ollut vaarassa. Ajoin kovaa mutkien välejä, mutta mutkissa varmistelin edelleen. Kroppa ja pyörä pelasivat mahtavasti. Suorituskyky oli puoleen vuoteen reilusti parhaimmillaan ja jälleen kerran täysin oikeana päivänä.

 Maali alkaa häämöttää - kakkospaikka on sinettiä vaille. Kuva: Jere Keskiaho

Keskityin ja nautin. Mikäs se hienompaa kuin mennä rennon kovaa eteenpäin ja kello tykkää. Viimeiset kaksi kierrosta ero pysyi samana Sasuun ja kaveri ajoi ansaittuun voittoon. Minä saavuin maaliin toisena tasan 20 sekuntia Sasulle hävinneenä. Antti nappasi pitkän uransa ensimmäisen yleisen sarjan SM-mitalin ollen hienosti kolmas minulle reilun minuutin taipuneena. Niemen Jarkko oli neljäs.

 Nuoruutta ja kokemusta palkintopallilla. Kuva: Antti Ruotsalo

Tästä kisatuloksesta iso kiitos yhteistyökumppaneilleni. Levyjarrullinen ROSE XEON CDX CROSS -huippucrossari oli varmaan kisan paras pyörä tälle radalle. Wattbiken avulla tehdyt kovat treenit olivat minun suorituskyvyn tärkein tekijä. Gutzyn lisäravinteet mahdollistavat minulta kerta toisensa jälkeen nappisuoritukset kisatilanteessa. LAKE:n huippukengillä voima siirtyy reidestä takarenkaaseen täsmällisesti. Uusi yhteistyökumppani OmaSP mahdollistaa kauden kilpailureissuja. KIITOS!

Kilpailukausi ohi - opettavainen vuosi takana

Viheliäs virustauti on asettunut asumaan ylähengitysteihini. Ensin kipeytyi kurkku, sitten ärtyivät poskiontelot ja nyt mennään keuhkoputken puolella. Puolitoista viikkoa urheilemattomia päiviä ja edelleen toipilaana oleminen johtivat valitettavaan ratkaisuun. Minä en tule puolustamaan tulevana sunnuntaina cyclocrossin Suomenmestaruutta Oulussa. Sain urheilla oikeastaan koko vuoden lävitse ilman sairasteluita, joten en osaa olla erityisen murheellinen tästä kiintiöflunssasta. Tätä se elämä vaan on, vaikka kuinka olisi halu kilpailla ja pysyä terveenä.

Kaikki valmiina, mutta kuski vain puuttuu..

Tuloksellisesti kulunut kausi on ollut huikea menestys. Aikaa urheilemiselle on ollut vähemmän kuin koskaan aiemmin. Kahden pienen lapsen isänä olen hyvällä omallatunnolla viettänyt aikaa perheen parissa. Jotenkin tuntuu inhimilliseltä, että 19:sta perättäinen aktiivinen kilpakuntoiluvuosi harjoitteluineen ei ehkä ole omia lapsia tärkeämpää tekemistä. Olen saanut nähdä lapsieni kasvua, mieletöntä luontaista kehittymisen iloa ja hetkeen heittäytymistä. Tämän kivijalan ollessa vahvana taustalla, olen voinut hyvällä asenteella ja raikkaalla pääkopalla panostaa urheiluun käyttämäni ajan täysillä. Jokaisella treenillä on ollut kehittävä tarkoitus ja jokaisessa kilpailussa on tavoitteena ollut nappisuoritus tasapaksun perussuorituksen sijaan. Koen, että olen henkisesti huomattavasti vahvempi urheilija kuin koskaan aiemmin, tästä iso kiitos kuuluu perheelle.

Kulunut vuosi on ollut debyyttikauteni triathlonin pariin. Tämän vuoden tammikuussa olin yhden kerran uinut yli 200m putkeen altaassa. Uinnin kanssa olin aivan lastenkengissä ja samoin juoksupuoli oli todellinen arvoitus. Nollatasolta ponnistaessa kehittymistahti oli nopeaa ja oman kehittymisen konkreettinen näkeminen oli äärimmäisen inspiroivaa. Harjoittelin vuoden lävitse viikkotasolla 5-7 tuntia ja yritin pitää edellisvuosien pyöräilytasoni ja samalla kehittää hyvin agressiivisesti uinti- ja juoksukykyä. Kombinaatio oli haastava, mutta erittäin opettavainen. Opin kauden aikana älyttömän paljon itsestäni. Oppia tuli kantapään kautta, mutta myös fiksulla järkeilyllä ja ennakoinnilla. Löysin muun muassa realistisen rytmin, jolla pystyin kilpailemaan pyöräilykilpailuissa ja triathlonkilpailuissa omaa kuntoa hyvin ulosmitaten. Opin myös sen, että ollessani omalla tasollani hyvässä juoksukunnossa, en pysty ylläpitämään vahvuuksiani maastopyöräilijänä. Edelleen opin, että voin "juosta pyöräillen". Triathlonissa olen edelleen aivan totaalinen noviisi ja en pidä itseäni vielä triathlonistina. Olen tämän lajin suhteen oppimatkan alkupäässä. Kisatuloksien lisäksi kausi on pitänyt sisällään mahtavia uusia tuttavuuksia, joihin en olisi koskaan törmännyt pyörimällä vain maastopyöräilypiireissä. Tämä sosiaalinen ulottuvuus on ollut minulle todella tärkeä. Minulla on mahtava oman kaupungin seura (Tawast Cycling Club) takana ja on ollut kunnia kantaa kisoissa TCC:n kisa-asua.

Hyvän ja tasaisen perussuorittamisen sijaan luotin kuluneena kautena aaltoilevaan fyysiseen suorituskykyyn. Olin hyvällä omalla tasollani vain kilpailuviikonlopuissa. Vielä muutama päivä ennen kilpailuita suorituskyky saattoi olla totaalisen keskeneräinen. Henkisesti tämä ei ollut pelkkää herkkua, koska lähes jokaisella treenilenkillä olin fysiikan osalta pahasti "pihalla". Kun minun piti olla nopea pyörän kanssa, olinkin juoksukunnossa. Kun minun piti olla nopea juoksija, jalat olivatkin tottuneet kovaan juurakkoajoon. Kun minun piti olla kestävyysurheilija, olinkin sippi jo tunnin kohdalla. Osaltaan tähän löytyy luonnollisia selityksiä. Saavutin kauden aikana Suomenmestaruudet muun muassa MTB sprintissä (XCE) ja maastotriathlonissa. Toisessa ajetaan pyörällä 2 minuutin pituisia maksimivetoja ja toisessa uidaan, maastopyöräillään ja maastojuostaan kokonaissuorituksen kestäen liki kolme tuntia. Jälkimmäisessä yksi kahden minuutin maksimiveto voisi pilata koko kilpailun. Urheilijalta vaaditaan näissä kahdessa kilpailussa aivan erilaisia ominaisuuksia ja näin muokkasin omia ominisuuksiani hyvin nopeallakin aikavälillä seuraavaa tavoitekilpailua silmällä pitäen. Lajit ovat kuitenkin riittävän lähellä toisiaan, että hermotusmuutoksilla ja oman kropan tuntemisella oli mahdollisuus tehdä hyvät suoritukset kilpailuissa ja tismalleen kalenteriin merkittyinä SM-kisapäivinä. Hyväkuntoisen urheilijan ei tarvitse tällaiseen peliin lähteä, mutta suoraan toimistosta kilpailemaan tullessa pitää pienetkin asiat tehdä tismalleen oikein, jos mielii pärjätä.

Kauden 2015 tuloslista

Kauden nostot:

- Rakastan ajaa kovaa maastopyörällä: kolmas XCE-mestaruus oli mannaa

- Hauhon jokamiestriahtlonin voitto, vuoden projekti kruunautui käsikirjoituksen mukaan

- Sprinttitriathlonin loppuajan parannus 8 pv aikana 1.12:36 --> 1:04:06 Vanajanlinna

- Tawast Cycling Club ja kotikisan Aulanko MTB:n voitto toukokuussa
- Hämeen Sanomien viikon vitosen ykköspaikka kertaalleen :)

HäSa 30.9.2015

On kiitoksien aika! Kiitos perheelle, kiitos seuralle, kiitos kilpailujen järjestäjille, kiitos kisakavereille. Oli mahtava kisakausi teidän kanssanne. En malta odottaa, että kisat taas odottavat ensi kaudella.

Suurkiitokset aivan mahdottoman tärkeille yhteistyökumppaneille, jotka takaavat minun onnistuneet treenit ja luovat mahdollisuuden nappisuorituksiin kisoissa!

• ROSE-fillarit
• Gutzy-ravineet
• Lake-kengät
• Wattbike

Luonteripyöräily 2015 - nautinnollista puolustustaistelua hakemaan

Luonteri kutsuu taas. Tälläkään kertaa kyseessä ei ole lapsuudesta tuttu kalareissu, vaan Mikkeliin Anttolaan saapumisen syy on pyöräily. 

Lähtötunnelmaa vuoden takaa

Luonteripyöräily on reilun 90km pituinen hiekkatieajelu höystettynä n. 1300 nousumetrillä. Vuoden takaa puolustettavaa on voiton edestä, vaikka lähtökohdin tämän vuoden tapahtuman tavoitteeksi olen asettanut vauhdikkaasta pyöräilystä nauttimisen. Lisäksi en malta odottaa kuinka hyvästä treenistä lauantain tapahtuma käykään loppusyksyn kilpailuja ajatellen. Kroppaa tulee varmuudella saamaan oikeita ärsykkeitä, jotka liittyvät kestävyyteen, voiman käyttöön, pyöritystekniikkaan, ajotaktiikkaan ja oman kisakyvyn hallintaan aina maaliviivalle saakka.

Tälle kesälle ominaiseen tapaan olen joutunut hakemaan aktiivisesti kisakuntoa myös aivan viimeisellä viikolla ennen tapahtumaa. Usein sanotaan, että viimeisellä viikolla ei pysty enää kunnolle tekemään mitään, mutta olen vahvasti eri mieltä. Ehkä inhimillisempää on ajatella, että kunto ei sinällään kehity, mutta kehon piileviä voimavaroja juuri tavoitekisan tarpeisiin on mahdollista kehittää paljon vielä viimeisellä viikolla. Viikko sitten keskiviikkona olin 30 minuutin superlyhyen triathlonin kunnossa. Laskin tuossa alkuvuoden treenimääriä tammikuusta lähtien ja harjoittelua on kertynyt yhteensä 200 tuntia. 180 tuntia olen ollut pyörän päällä ja juoksua on tullut 20 tunnin edestä. Umpipyöräilijänä Hauhon kisan 3:20-3:30/km juoksuvauhti oli jotain uskomatonta minulle verrattain kovan pyöräilyn perään. Juoksuvauhdin perustana oli fillaroinnin hermotuksen hienosäätö juoksun tarpeisiin. On sanomattakin selvää, että mainittua juoksuvauhtia ylläpitämällä en mitenkään voi Luonterilla ajaa kolmea tuntia liki 300 watilla, näillä treenimäärillä. Ongelmaa ei olisi, jos kuntopohja olisi vankka ja laaja. Minun tapauksessani kapeaa terävää kärkeä suunnataan viikkotasolla eri tapahtumien suuntaan.

Tämän viimeisen viikon ohjelmassa on ollut opettaa jalkoja pyörimään. Pyöräilykunto on hermotuksen osalta hyvä silloin, kun kävely tuntuu oudolta, mutta kisapyörän päällä meno on luonnollista. Crossarilla 30km/h vauhti pitäisi pysyä päällä niin, ettei tunne edes polkevansa.  Ennen sunnuntaita elokuussa oli ollut vain yksi yli 1,5 tunnin lenkki. Sunnuntaina sain ajettua vähän yli kaksi tuntia ja (6 päivän ja kolmen treenin) valmistautumisjakso Luonteria ajatellen jatkui tiistaina. Kävin testilenkillä ja olin vielä pitkän tien päässä tavoitteesta. En jaksanut ajaa ylipäänsä kolmea tuntia, vaikka pidin sykkeet 10 pykälää PK:n alarajan alapuolella. Kropalla ei vielä tiistaina ollut mitään hajua kestävyysurheilusta.  Kolme päivää aikaa, ja hitaan vauhdin sippaus pitää muuttaa voimakkaaksi ajoksi ilman pienintäkään väsähtämismahdollisuutta. Normaalisti ajatteleva urheilija jättäisi Luonterin kisan väliin järjettömänä ratkaisuna ja jäisi kotiin ajamaan pitempää lenkkiä..

Tänään torstaina minulla on viimeinen fiksu paikka muistuttaa kroppaa Luonteripyöräilyn vaatimuksista. Lenkin pitää olla pitkä, mutta se ei saa painaa yhtään jaloissa lauantaina. Olisin halunnut tykittää kovaa, että saan varmasti hiilarit loppuun nopeasti ja joudun rasvojen käyttäjäksi. En voi kuitenkaan ottaa riskiä palautumisen kanssa.  Jos tiistain tavoin tänäänkin ajaudun lenkillä suuriin energiaongelmiin myös matalilla sykkeillä, ei tilanne näytä lainkaan hyvältä lauantain rallia ajatellen.  Kuinka paljon saa tehtyä henkisen puolen tsemppauksella ja mitä ehtii tapahtua fysiikan puolella. Se nähdään lauantaina.  Kävi miten kävi, niin nousukunto on taas tilattu.

Nähdään lauantaina Anttolassa ja nautitaan kiharaisista hiekkateistä nousuineen!

Cyclocross SM 2015 Tampere - mestaruuden kisaraportti

Hämeen Sanomien juttu 20.10.2014

”Ei sun oo pakko lähteä sinne kisoihin”. Näin tokaisi vaimo sunnuntaina aamulla minun antienergisyyttä katsoessaan. Päätin kuitenkin lähteä, vaikka edellispäivän kenraali oli ollut aivan katastrofi. Kroppa ja hermotus tuntuivat lauantaina niin väsyneiltä, että jätin koko valmistavan lenkin kesken. Näytti siltä, että juoksu oli jälleen kerran pilannut pyöräilykyvyn ja olin jossain sekatilassa juoksun ja pyöräilyn hermotuksien välimaastossa.

Rose-kisapyörässäni ei ollut renkaita ja myös kaksi vuotta vanha voimansiirto vähän jännitti. Pyörän ajoasento oli lisäksi pistetty kuntoon elokuista Luonteripyöräilyä varten, joten helpon käsittelevyyden sijaan asento oli verrattain aerodynaaminen. Kaikki oli siis vähän hassusti siihen nähden, että edessä olisi todennäköisesti ajotaitoa vaativa mutakisa ja minulla pyörä oli säädetty kovaa ja kuivaa hiekkatieajoa varten. Toivoin todella, että tulevalla kisaradalla ei olisi hypättäviä esteitä, koska alaotteelta ajavana minulla ei olisi tänään mitään mahdollisuuksia hypätä esteiden yli ajamalla. Tiedättekö muuten miksi ajan alaotteelta? Minulle vastaus on selviö ja minun logiikan mukaan minun pitää ennemmin kysyä, että miten te muut pystytte ajamaan niin paljon yläotteelta? Minulla syynä on jarruteho, joka ei riitä minun tarpeisiini alkuunkaan yläotteelta ajaen. 

 Alaote-Miettinen. Kuva: Petteri Pyrrö

Kisan startti oli vasta klo 13:30, joten päätin tankata kotona viimeisen lämpöisen ruoan ja pullakahvit vielä 10:30 aikoihin. Tuon jälkeen suuntasin moottoritien varteen odottamaan, että pääsisin tiimiauton kyytiin. Kaikki meni suunnitelmien mukaan. Sateessa ei tarvinnut pitkään touhuta, kun kamat olivat tiimiauton kyydissä ja Tampere lähestyi vauhdilla. Paavolan Tomi toimi poikansa kanssa autokuskina/huoltajana ja kisaukot saivat ottaa rennosti kyydissä matkustaen. Uudet renkaat olivat autossa odottamassa tiimikaveri Antin tuomana ja oli sovittu, että ne asennettaisiin matkalla Tampereelle.  Kyseessä olivat samanlaiset renkaat, jotka asensin uutena kaksi vuotta sitten Kelkkapuiston kisaan ja ne toimivat silloin kisan aikana mahtavasti. Oletin, että radan luonne olisi Kaukajärvellä Kelkkapuiston kaltainen.

Matkalla puhuttiin kisataktiikoista ja kehuttiin kilpaa, kuinka huonossa kunnossa ollaan. Kisaan oli aikaa noin kaksi tuntia, kun kieltäydyin muuten tiimikaveri Simon tarjoamasta karkista. Kaverit siinä ihmettelivät ratkaisuani, mutta tähdensin, että huonokuntoisena pärjätessään pitää kaikki muut jutut tehdä kisapäivänä kohdilleen. Oma kisataktiikkani vahvistui jo matkan aikana. Jos rata olisi kova, niin lähtisin peesaamaan nopeampia, mutta pehmeällä radalla ajaisin ihan alusta saakka omaa ajoani muista välittämättä. Tällä tavalla optimoisin oman loppuaikani maaliin, joka kuitenkin lopulta ratkaisee crossissa myös sijoitukset.

Kisapaikalle saavuttaessa näky oli hyvin cyclocrossimainen. Rata oli äärettömän märkä ja ulkona oli jäätävän kylmä. Minulla oli mukana vain yhdet ajokengät, joten päätin priorisoida pyörän ja varusteiden kunnon maksimiin kisastarttia ajatellen. En siis lähtenyt kastelemaan varusteitani sateeseen, vaan saavuin starttiin vain 600 metriä verrytelleenä, mutta muutoin mukavassa olotilassa. Vartti ennen starttia imaisin kisaa varten Gutzyn kofeiinigeelin ja se saisi riittää tällä kertaa koko tunniksi. Tärisin ulkona hervottomasti, mutta en turhaan hillinnyt tärinää, koska eikös sen tarkoitus ole juuri pitää kroppaa lämpimänä?

Lähtöviivalla jännitti. Kovakuntoisia ukkoja riitti ympärillä. Cyclocrossin lokakuisissa kisoissa on aina se hienous, että ne yllätyksellisiä. Niissä ei koskaan tiedä kuka pärjää ja mitä kisan aikana lopulta tapahtuu. Päivän vireen suunta pitkän kisakauden päätteeksi ratkaisee näissä kekkereissä aivan älyttömästi. Ne, jotka ovat kuntonsa kanssa menossa parempaan päin ajavat paljon raikkaammin kuin kovakuntoiset laskukuntoilijat. Olin taas tehnyt kaikkeni, että vire olisi minulla oikean suuntainen. Treenejä olin nostanut hillityn aggressiivisesti viimeisen kahden viikon aikana ja olin koko ajan pyrkinyt siihen, että en ole kisapäivänä lainkaan väsynyt – en fyysisesti, enkä myöskään hermotuksen osalta.  

Startin tapahduttua kävi vanhanaikaiset ja ampaisin kärkeen.  Pääsin rennosti ajaen ensimmäiseen mutkaan ja radan ainoaan nousuun kärkipaikalla. Kiire ei minulla ollut mihinkään ja päätin, että tänään en ajaisi itseäni hapoille missään vaiheessa. Olin suunnitellut, että minun pitäisi ajaa niin kuin cartingissa, eli vauhti on säilytettävä ja kaikki turha höntyily on jätettävä pois. Ehdin ensimmäisenä vielä ensimmäiselle mutajuoksuosuudelle, mutta sitten Hännisen Juho pinkoi tuhatta ja sataa ohitse. ”Huh huh! Sinne se mestaruus painuu horisonttiin jo ekalla kiekalla, näinhän se piti käydäkin”, ajattelin mielessäni. En häkeltynyt, koska eihän minun mistään mestaruuksista pitänytkään ajaa.   

Ensimmäisen kiekan päätteeksi minut sai kiinni myös Sasu Halme. Toisen kierroksen uimarantaosuudella Sasukin pääsi minulta karkuun. Sasu innosti, että ajetaan Juho kiinni! Minä pidin pääni ja annoin nuoruuden painua horisonttiin. Jatkoin ikiomaa kisaa niin kuin olin itseni kanssa sopinut. Olin siis kolmantena ja takana näin melko lähellä Kangaskokon Juhan ja muut kisaajat. Olin kärkeä perässä ehkä 20 sekuntia ja taaksepäin ero oli samaa luokkaa. 

Olin oikeastaan äärettömän onnellinen ajaessani sijalla 3. Minulla oli sittenkin mahdollisuus mitaliin tämän kesäkauden aikana! Hienoa oli myös se, että minun ei tarvinnut tykittää menemään täysillä, joka olisi vaarantanut loppukisan vauhdit. Meinasin hetkittäin tuudittautua tuohon pronssiseen ajatukseen, mutta poistin sen samalla taka-alalle, koska keskittyminen pitää aina crossissa pitää täysin ajamisessa. Sadekeli ja pitkä mutajuoksu olivat tässä todella merkittävässä roolissa. Edellispäivän kivikova rata oli muuttunut todella pehmeäksi. Minun lauantainen sekaoloni jostain pyöräilyn ja juoksun välimaastosta alkoi tuntua muutaman kierroksen jälkeen täydelliseltä yhdistelmältä. Juoksut vedin rennon letkeästi ja pyörän päälle hypätessä en lähtenyt puskemaan happoja jalkoihin. Koko ajan mentiin lähellä ana-kynnystä, mutta ei koskaan sen ylitse – ei edes sekunniksi. Kroppa pysyi siis hyvin hallussa ja ajaminen oli siksi helppoa. Ajovirheitä ei tullut ja kierrokset olivat hyvin tasaisia. Stravan mukaan nopeimman ja hitaimman kierroksen ero oli vain 15 sekuntia! Jotain olen kai näiden vuosien aikana oppinut.

 Maastossakin rennolla ilmeellä. Kuva: Kosti Koistinen

Kisan neljännellä kierroksella pääsin kuittaamaan Sasun ohitse, kun Sasulla oli jotain ongelmia pyöriensä kanssa. Sasulla näytti olevan jopa useampi pyörä mukana, vaikka todellisuudessa ne toiset olivat lainapelejä. Itse jatkoin yhdellä ja samalla pyörällä ja Rose pelasi täydellisesti. Vaihteet napsuivat kohdilleen ja pari vuotta vanha voimansiirtokin toimi mainiosti. Yläotteelta jarruteho oli minimissä, mutta alaotteelta ja jarrukahvan alaosasta puristaen sain jarruista hyvin tehoa irti. Eteenpäin katsellessani Juhon selkä näkyi vakiintuneen noin 20-25 sekunnin päähän. Olin tyytyväinen tilanteeseen. Tiesin, että jos jaksaisin maaliin, saisin voitetun hopean tai Sasun hirmuisen nousun jälkeen ehkä pronssia. 

 Mutajuoksua metsässä. Kuva: Petteri Pyrrö

Säästelin koko kisan ajan jokaikisessä kohdassa, missä se oli yhtään mahdollista. En esimerkiksi ajanut kertaakaan reitin ainoaa nousua kovaa ylös. En myöskään koskaan hyppinyt juoksuesteitä huolimattomasti ylitse. Itse asiassa astuin joka kerta esteen päälle, että pääsisin niiden yli mahdollisimman vähällä. ”Säilytä vauhti, pysy rentona, löydä nopeimmat ajolinjat”, nämä lauseet olivat selkärangassa.  Jokainen kierros tuntui koko ajan helpommalta. Pystyin ajamaan mutkiin kovempaa ja pehmeille osuuksille löysin aina vaan parempia ajolinjoja. 

Kaksi kierrosta ennen maalia näin, että aloin hiljalleen saavuttaa kärkimies Juhoa. Ero oli ensimmäistä kertaa alle 20 sekuntia ja nostin siinä ehkä 2 % omaa intensiteettiäni. Juoksuosuudet mentiin Juhon kanssa hyvin samaa vauhtia, mutta metsässä ja pehmeillä osuuksilla aloin olla vähän nopeampi. Jatkoin rennosti, enkä lähtenyt ajamaan Juhoa kiireellä kiinni. Päätin säästellä vielä ja luotin itseeni, että tasaisella vauhdilla saan Juhon kiinni viimeistään viimeisellä puolen kilometrin pätkällä.

Toiseksi viimeisen kierroksen lähetessä loppuaan ero oli vain 15 sekunnin luokkaa. Kroppa toimi – pahalta ei tuntunut yhtään. Ei kisan aikana, ei myöskään tässä vaiheessa. Vuosi sitten treenikisassa kypsyin tällä radalla 45 minuutissa älyttömiin kramppeihin. Nyt pelkäämiäni kramppejakaan ei tullut ja koin, että pystyisin jopa ajamaan kiriä XCE-tyyliin tarvittaessa. Ensin piti vain saada Juho kiinni, että pääsisin todella taistelemaan voitosta. ”Mitä jos Juho onkin säästellyt?”, kävi väkisin mielessä. 

Viimeiselle kierrokselle lähtiessä jatkoin siis samalla tavalla. Sain mahtavaa kannustusta ja kuulin olevani maalin kohdalla vain 10 sekuntia kärjen perässä. Nyt mielessä oli, että: "Rennosti mäki ylös ja tarkasti oikealle kääntyvä mutka ennen juoksuosuutta". Metsäpätkän juoksuosuudella pidin rennon napakkaa hölkkävauhtia, mutta niin, että pyöräily ei vaarannu maitohappoiluun. Juhon selkä oli noin 7 sekunnin päässä. Kun pääsimme hyppäämään pyörän päälle takaisin, sain Juhon kiinni ennen uimarantaa. Huomasin olevani juurakkoisella polulla jo merkittävästi Juhoa nopeampi. Vielä uimarannalla Juhon nopeat juoksujalat toimivat hienosti ja jäin taas noin 5 sekunnin päähän. Minulle ei tullut mielenkään juosta enää yhtään ylimääräistä tämän kisan aikana.

Matkaa maaliin oli vain reilun kilometrin verran. Pysyin rauhallisena. Minulla oli viimeiselle mutasuoralle mainiot ajolinjat ja olin viimeiset kolme kierrosta ollut Juhoa aina nopeampi sillä osuudella. Lisäksi jo ennen uimarantaa näin, että pyörän päällä saatan olla vähän voimakkaampi. En höntyillyt vaan odotin viimeisten juoksuesteiden lähestymisen. Menin niistä rennosti yli ja pääsin aivan Juhon kantaan. Maaliin oli ehkä 450m. Edessä oli kisan viimeinen pehmeä kohta. Pehmää osuutta oli noin 30 m, jonka jälkeen oli vielä 100m pituinen liukas kapeampi osuus. Oikealle kääntyvän mutkan jälkeen oli paikkani tehdä jotain. Päätin, että silloin isketään! Juho kanttasi kurviin aivan sisältä ja minä olin todennut nopeammaksi ulkokaarteen.. sitten tapahtui jotain.. 

PAM! Juho pamauttaa sisäkurvissa merkkitolppaan ja vetää mahdottoman OTB:n keskelle mutalikkoa! Ajan kaukaa vasemmalta ohitse. Siirryn ilmaiseksi kärkeen ja alan laittaa watteja peliin. Katson liukkaan pätkän ajolinjat kohdilleen ja pidän vauhtia yllä. Parit viimeiset hiekkatiekurvit ja olo alkaa tuntua aika mahtavalta. Viimeisellä suoralla pistän menemään vielä vähän kirin poikasta ja kuittaan ensimmäisen cyclocrossin suomenmestaruuteni. Maaliviivan yli ajaessa irtosi aikamoiset tuuletukset!

KIITOS!

 Mitalikolmikko, 10 vuotta enemmän näkyy kasvoissa! Kuva: Kosti Kostiainen

 



Allekirjoittaneen videokommentit heti tuoreeltaan maaliin saapumisen jälkeen:

 

(Videon lähteenä Hannahoo:n poljento-blogin kisaraportti.)

Kaatuminen oli todella harmi homma Juhon kannalta. Oikeastaan myös minun kannaltani. Emme koskaan saa tietää, että mitä olisi käynyt, jos olisimme pysyneet pystyssä ja päässeet ajamaan oikeasti kisaa aivan maaliin saakka. Helpolla en olisi luovuttanut, mutta oikeastaan Juho olisi mestaruuden ansainnut. Samoin ikävät tekniset murheet Sasulla tekivät tästä päivästä minulle huomattavasti helpomman. Nämä kaksi kaveria ovat muuten sen luokan kuskeja, että taisi olla viimeinen vuosi, kun voitan näitä veijareita enää koskaan cyclokisoissa.

Kiitos yhteistyökumppaneille! Erityisesti ROSE, GUTZY ja SKINS-tiimi! Hieno lopetus tälle kilpailukaudelle!

Cyclocross SM 2015 - Tampere ja voitto!

Cyclocross SM-kisat takana. Paitaan ei ole jätetty kasvuvaraa, mutta kelpaa silti! Hieno päivä!

Kiitos Roselle aivan mielettömästä kisapyörästä! Kiitos Gutzylle mahtavista kisaeväistä! Ja kiitos Skins-tiimille äärettömän hienosta avusta kaikessa koko kisapäivän ajan!

Kisaraportti täällä: http://ollimiettinen.blogspot.fi/2014/10/cyclocross-sm-2015-tampere-mestarin.html?m=1

Cyclocross SM 2015 - huomenna!

Veret seisauttava viimeistely vuoden 2014 viimeiseen SM-kisaan tehty. Se oli 31min ja kotiin. Kulkua ei sitten minkäälaista. Piti tehdä mäkäräismäiset "nostot", mutta ei.

Eli huomennakin mennään rauhassa, kuivassa, auringossa, rennosti ja nautiskellen.. NOT!

Se on tunti crossia! Sadetta, kylmää, kipua ja totista vääntöä. Herkkua ei ole kenelläkään! 99% osuus aivoista pyytää luovuttamaan, korviin kuuluu "sä et pysty tohon, ei sun tarvii".

Mutta ei! Pakko yrittää asettua sen 1% puolelle, joka vielä uskoo kykyihin. Se pieni, mutta pippurinen urheilija, joka minussakin pihisee. "Sä pystyt, anna mennä. Pääset kovempaa"!

Jos joskus, niin huomenna valikoivasta kuulosta on hyötyä. Nähdään Tampereella klo 13:30 alkaen!

"Edellisillan kahvi ja pulla

on huomisen kisassa 

voimana reidessä mulla. 

Kun startista lähtien kaikkensa antaa

saa mitalin parhaat kotiinsa kantaa. 

Jos en starttaa mitalin nälissä

palaan reissusta auts

häntä koipien välissä. 

Joten ei muuta

kuin reidestä voimaa tarjoo

kaikki peliin!

Niin oot nopeempi varjoo."

Luonteri-Pyöräily 2014 - voitokas kisaraportti

En malttanut olla vastaamatta synnyinseudun lähialueen kisan kutsuun ja siten olla osallistumatta 95km pituiseen haastavaan kisaan Mikkelin Anttolassa. Näin jälkikäteen ajateltuna ei harmita - reissu sopi hyvin tähän elokuun puolivälin ajankohtaan ja kävi mitä parhaimmasta treenistä tulevia maastokisoja ajatellen. Myös tuloksellinen minimitavoite, eli voitokas ajo, täyttyi.

Lähtökohdat hyvälle suoritukselle eivät olleet aivan varmimmalla pohjalla. Crossarilla kilometrejä on kertynyt tänä kesänä todella vähän ja ajoasento poikkeaa aika paljon minun muista pyöristäni. 95km kisamatka taas oli koko vuoden toiseksi pisin lenkki, joten kropassa pitkän matkan rutiinia ei ollut. Kolmas epävarmuustekijä oli se, että kilpasarjassa vastassa olleet kaverit olivat pääosin minulle vieraita, joten omien vahvuuksien ollessa piilossa, myös toisten kuskien suorituskyky oli selvitettävä kisan aikana. 

Lähtötunnelmissa rennoin mielin.  Kuva: Mikko Rahikainen

Pitkän kisamatkan johdosta en tietoisesti verrytellyt yhtään ennen starttia. Tässä kisassa ajetaan alkuun noin 10km pätkä asfalttia, joten peesin ansiosta laskin lämmittely olevan mahdollinen kilpailun ollessa käynnissä. Startti ja maali olivat Anttolanhovissa, josta ajettiin hyvin rauhallisesti lipuvan etuauton perässä ensimmäiset pari kilometriä. Kun joukko oli turvallisesti Mikkeli - Anttolatien Luonterin puoleisella puolella, alkoi vapaa vauhti. Porukka lähti pitämään ihan hyvää vauhtia ja noin 8 hengen porukalla nopeus pysyi asfalttiosuudella lähellä 40 tasoa. Crossareille tuo 40 on ihan hyvä vauhti totaalisen rennon verryttelyn sain heittää tuossa vaiheessa romukoppaan. Tyydyin tarkkailemaan tilannetta ja vedin omat vetovuorot kisan alussa hyvin rennosti.

Ensimmäiset selkäjumin tuntemukset tulivat jo 15 kilometrin kohdalla ja edessä olevat 80km ja yli 1000 nousumetriä sai olon vähän epävarmaksi. Toisilla kuskeilla näytti ajohaluja olevan rutkasti, joka lisäsi ihmetystäni. En päässyt oikein kärryille, että olenko tässä porukassa vahvoilla vai en. Hiekkatien alkaessa ja ylämäkien kasvaessa kärkeen muodostui 8 henkilön porukka. Mukana oli 6 crossaria, yksi maantiepyörä ja yksi maasturi. Ajo oli tunnustelevaa ja odoteltiin varmaan isompia nousuja. Tyydyin tarkkailemaan ja jumppasin jumiutunutta selkääni. Ensimmäisen geelin otin 40 minuutin ajon jälkeen ja päätin jatkaa samalla rytmillä aina maaliin saakka.

Koikkalan lähestyessä ajoa alkaa olla takana 40km. Tiilikaisen Tino oli vetänyt pienen irtiottonsa turvin keulilla pari kilsan matkan. Juuri tuon jälkeen reitille osui Teivaantien napakka nousu - Suomen mittapuulla seinä! Järjestäjät infosivat noususta kyltillä, jossa luki: "tulossa hyvä ylämäki :)". Tämä oli mainio paikka pieniä 8 hengen kärkiporukkaa pienemmäksi. Lähdin ajamaan nousua rennon kovaa ylös. Tämä oli myös hyvä paikka testata irtiottoporukan oikeita voimasuhteita loppukisaa ajatellen. Porukka alkoi pirstoutua ja esimerkiksi Tino tipahti kyydistä harmittavan rengasrikon johdosta. Mäen päälle erottautui neljä ukkoa: Miettinen (cx), Juuso Ojasalo (cx), Heikki Köykkä (cx) ja Valtteri Härkönen (road). Eroa taaksepäin alkoi kertyä nopeasti.

Tämä nelikko ei lopulta pysynyt pitkään tällaisena, kun yhdessä alamäessä takaa tuli pari autoa ohitse ja kärjessä ajanut Härkönen joutui vaihtamaan ajolinjaansa kohti tien reunaa. Tiessä oli joku kuoppa, eturengas löi vanteelle ja alkoi kuulua sihinää. Härkönen toivotti meille mukavaa loppumatkaa ja kärkikolmikko oli syntynyt.

Pyöritimme kolmikkona vetovuoroja tasaiseen tahtiin. Omat vetoni katsoin mittarista ja pyrin vetämään yhtä vetoa noin 800m matkan. Kaikki oli kohtalaisen hyvissä voimissa, kun matkaa oli takana 60km. Lossille oli matkaa vielä 12 kilometriä. Jännitysmomenttia lossi toi sen verran, että olisimmeko kolmikolla tarpeeksi paljon kärjessä, että lossi veisi meidät kolme salmen ylitse ennen muita. 60km kohdalla lossi pyöri mielessä, mutta samalla alkanut sade. Peesissä ei ollut mukavaa ja ajolasit menivät nopeasti huuruun ja käyttökelvottomiksi.

Meno tuntui stabiloituneen ja odottelimme lossia. Vain pari kilsaa ennen pakollista stoppia Köykkä alkoi kuitenkin jäädä nousuissa. Myös herra Ojasalo jäi välillä vähän taakse, mutta tuli lopulta kantaani ja ajoimme kahdestaan lossille. Olimme lossilla 15 sekuntia ennen Köykkää, mutta sovimme, että jatketaan yhdessä matkaa salmen toiselta puolelta. Maaliin oli matkaa vain 23km, enkä tiennyt yhtään mitä odottaa. Lossissa otin viimeisen geelin ja venyttelin pikaisesti jalkoja. Takareisi nappasi jopa kramppiin etureittä venyttäessä. Ajoaikaa oli takana lähes kaksi tuntia ja nestettä oli mennyt tasan 7dl. Toinen pullo oli vielä jäljellä, joten nestepuoli oli hanskassa. Sade alkoi yltyä.

Lossimatka oli ohi parissa minuutissa. Sain jalkoja vähän palautetuksi ja minun oli vähän vaikea ajaa kavereiden vauhtia nousuissa. Alkupuolen tasamaapätkä mentiin yhdessä, mutta sitten eteen ilmestyi uudelleen tuttu kyltti "hyvästä ylämäestä". Huikkasen kavereille, että "ajetaan rennosti ylös!", mutta se jäikin meidän kolmikon viimeiseksi yhteiseksi hetkeksi. En lisännyt vauhtia, vaan pidin samaa rytmiä kuin kisan alkupuolella. Olin nopeasti yksin ja ero taaksepäin kasvoi vauhdilla. Sade oli pehmentänyt tietä ja pyörän takarengas upposi pehmeään hiekkaan jyrkimmissä kohdissa. Noissa kohdissa tiesin, että nyt olen vahvoilla. Ainoa epävarmuus lopun 13km asfalttiosuus, jossa kaksikko saattaisi saada yksittäisen ajajan kiinni hyvällä yhteistyöllä.

Asfaltin alkaessa jalat alkoivat olla tyhjät. Selkä oli totaalijumissa ja käsien ojentajat eivät meinanneet jaksaa kannatella vartaloa aerodynaamisessa ajoasennossa. Jumppailin tieosuudella selkääni aina kun vauhti pysyi yllä itsekseen ja yritin päästä eteenpäin niin pienellä energialla kuin mahdollista. Garminin laitoin näyttämään karttaa ja toivoin sen tsemppaavan, kun aikanaan näytölle ilmestyisi viiva lähdöstä, joka johtaa takaisin Anttolanhoviin ja siten maaliin. 

Kuva: Timo Häkkinen

Ennen Anttolaa oli vielä yksi iso nousu ja takaatulevaa kaksikkoa ei näkynyt. Tiesin, että keula on vähintään kaksi minuuttia. Ajo tuntui raskaalta, mutta fiilis oli mainio.

Ensin Hovin risteys näkyi mittarin näytössä ja muutaman minuutin myöhemmin ihan oikeassa elämässä. Tuttu tunneli johti viimeiseen Hovin nousuun ja maaliin oli enää pari kilometriä. Hovin nousussa olin kyllä jo niin valmis, että meno muistutti epäpyöräilyä. Maali oli onneksi aivan nurkan takana. Maalissa kello pysähtyi aikaan 2:50:50. Matkaa kertyi 94,5km ja keskivauhti oli 33,5km/h. Ero Ojasaloon ja Köykkään oli lopulta kertynyt liki viiteen minuuttiin. Maalissa pääsin Länsi-Savon haastatteluun ja olihan se hienoa olla ex-mikkeliläinen. Länkkäri teki lopulta kisasta sivun kokoisen jutun - otsikolla: "Miettisen voittoisa paluu".

Kaatosateessa suoritettu idyllinen palkintojenjako ahtaassa teltassa oli myös mainio kokemus. Olipa hauskaa!

Kuva: Mikko Rahikainen

Kiitos kisakaverille ja tapahtuman järjestäjille! Onnistunut reissu Savoon oli toteutunut!

Tapahtuman plussat:

- Reitti! Oikeasti haastava reitti. Tämä on hiekkatiekisa, joka ei lopu loppukiriin. 
- Reitin merkkaus onnistunut.
- Kisakeskus Anttolanhovi. Sopi mahtavasti kisan puitteiden paikaksi. Suihku- ja saunatilat ovat erinomaiset ja ruoka kisan jälkeen oli aivan mielettömän hyvää. Jälkkäriksi tarjottu mustikkapiirakka vaniljakastikkeella on jotain, mitä ei muissa tapahtumissa ole ollut lähellekään koskaan tarjolla.
- Chip-ajanotto
- Tuotekassi ja palkinnot hyviä. Syötävät maistuvat aina.

- Hintalaatusuhde: 50e, jolla saa: kisaoikeuden, huoltoautot, huippuruoan, tuotekassin, huipputreenin ja kropan sekaisin - hyvä!

Jotain rakentavia kehitysehdotuksia nousi viikonlopun aikana mieleen:

- Osa kilpailijoista ilmoittaisi mielellään seuran tai tiimin, jonka nimissä urheilee. Nyt se ei ollut ilmoittautumisjärjestelmässä mahdollista.
- Ennakkomarkkinointi: Fillarifoorumia olisi voinut käyttää tapahtuman markkinoinnissa enemmän. Huhtikuussa tullut (lopulta ainoa) viesti oli ajoissa, mutta keskustelua olisi voinut elvyttää kesällä uudelleen.
- Kilpailunumerot eivät meinanneet sopia millään nopean kisapyörän tankoon. Numerot olivat myös erittäin heppoisia. Lapun ulkomitat voisivat olla pienemmät. Nippusiteet käsien alla 95km ajan tekee pahaa jälkeä.
- Kisan etuauto ajoi lähdössä noin 15km/h. Alamäkeen ja tunneliin käännyttäessä vauhti oli jopa liian hiljainen, kun takaatulevat eivät varmaan nähneet lähestyvää mutkaa ja pyörät rullasivat luonnostaan paljon etuauton vauhtia nopeammin.

Tulossa Luonteri-Pyöräily 2014 - Mikkelin Anttolassa

Tulevana lauantaina teen paluun synnyinseudulleni Mikkeliin ja sieltä tuttujen kalavesien lähistölle Anttolaan ja Luonterille. Tällä kertaa virvelit jäävät kotiin, mutta armoton kelaaminen pidetään edelleen ohjelmassa. Edessä on nimittäin Luonteri-Pyöräily! Tarjolla cyclocrossarille 92km mäkisiä hiekkateitä ja hienoja maisemia.

Vuosi sitten kyseisen tapahtuman vei nimiinsä Kimmo Kananen ja kakkoseksi polki Jarmo Rissanen. Ei siis mitään turhia kuskeja tässä maassa. Huhujen mukaan herra Kananen on myös tällä kertaa mukana ja treenejä on kertynyt ukon jalkoihin Stravan mukaan todella paljon. Minulle matka tulee olemaan vähän ylipitkä ja tällä kaudella maantie- ja hiekkatieajot ovat olleet minulle myrkkyä. Poluilla on tuntunut kotoisalta, mutta pelkkiä "helppoja" watteja vastaan ajaminen ei meinaa luonnistua. Lähtökohdat eivät siis mairittele minun menestymistoiveitani.

1300 nousumetrin lisäksi tällä reitillä on muutamia mielenkiintoisia juttuja. Ensinnäkin mieleen juolahtaa ajettavien hiekkateiden kunto. Lähes 1,5kk kuiva kausi Suomen suosituimpiin kuuluvalla kesämökkialueella on varmasti ollut armoton tieosuuksille. Parhaimmillaan tai paremminkin pahimmillaan nimismiehen kiharaa on kymmeniä kilometrejä! Tärisen jo valmiiksi! Toinen kiintoisa seikka on 70km kohdalla oleva lossi. Lossilla ylitetään 200m leveä vesistö. Se kuinka lossi tulee vaikuttamaan kilpailuun, on minulle vielä melko suuri mysteeri. Eiköhän se lauantaina kisan tuoksinnan aikana selviä.

Odotukset oman ajon suhteen ovat maltilliset, mutta toiveikkaat. Toivon, että jaksaisin ajaa maaliin saakka ja voimia riittäisi vielä viimeisiin mäkiinkin. Kenraalitreenit ovat olleet katastrofaalisen vaikeita, joten lauantaina lienee huippukulku! Vuoden 2014 toiseksi pisin lenkki siis edessä. Nähdään lauantaina Anttolassa!

Cyclocross SM Lieto, ansaittu dnf

Oma kisa totaalinen loppukauden ansaittu floppi - täysin treenaamatta ei ole näihin karkeloihin asiaa. Olisin tarvinnut kunnollisen viimeistelyviikon, mutta alkuviikon kiireet ja säätkään eivät oikein olleet optimaalisesti treenien takana.

Onnittelut nopeimmille, hienosti crossattu ukot! Kärkikolmikko: Samuel Pökälä, Juha Kangaskokko ja Toni Tähti.

Olipahan ajomiesten rata! Itse olin kisassa todella pahasti pihalla heti alusta lähtien. Avorenkailla otti tuubimiehiin verrattuna maastossa turpiin ja paljon. Minulla oli vielä alla vuoden vanhat renkaat ja reitillä pysyminen oli äärimmäisen haastavaa. Toisaalta en ollut  saanut viritettyä itseäni viimeisellä viikolla oikeastaan minkäänlaiseen kisakuntoon - niinpä optimaalisella kalustollakaan en olisi tänään mitalia ansainnut.

Nyt on kausi ohi ja alkaa olla aika pistää kroppa kuntoon! Olen jostain syystä päästänyt itseni sellaiseen tilaan, että vain pyöräily on jotenkin ok, mutta muut lajit ovat vaikeita. Nyt on aika monipuolistua ja palata sitten vuoden 2014 puolella urheilijoiden kirjoihin!

Cyclocross SM 20.10.2013 Lieto – kisaennakko ja suosikkipoiminnat

Kauden 2013 päättävät kisat ajetaan huomenna Liedossa. Maitohappoja, mutkia, pehmeää alustaa, juuria, kiviä, 33mm leveät renkaat ja droppitanko! Rivissä mitalinälissään liki 20 potentiaalista kisakuskia. Kuka vie potin ja ketkä valloittavat kilpailun himmeämmät mitalit? Tässä tekstissä huomisen kisan suosikkipoiminnat!

Samuel Pökälä: Tempon MM-kisakävijä, hallitseva cyclomestari, XCO hopeamitalisti, kaamea wattihirmu jne. Ehdottomasti taistelemassa huomenna kirkkaimmasta mitalista! Itse näen, että muut ovat haastajia huomenna.

Henri Ojala: Aina kovassa iskussa oleva pyöräilevä Skins-Mustis. Kaverille 400 wattia on arkipäivää ja ajotaito ehdotonta Suomen kärkipäätä. Silloin, kun kisat järkätään Liedossa, niin Henkka on tarjolla kirkkaimmalle sijalle, vaikka laji olisi pitsinnypläys! Huomenna kuitenkin ajetaan crossia ja Henkka taistelee saletisti kärkisijasta!

Juha Kangaskokko: Pohjois-Pohjanmaan suvereeni crossivelho saapuu varmasti paikalle. Legendaarista SM-mitalivuosikertaa (-83), joka ei koskaan luovuta kisoissa mitalitaistoja! Mitalikandidaatti varmuudella, mutta riittääkö isku kirkkaimpaan?

Jussi Nummikko: Treenannut itseään hirmuiseen iskuun kohta viisi vuotta, eikä vieläkään yhtään päivää huonoa päivää! Watteja löytyy jaloista, vaikka minulle jakaa. Jussi viihtyy yleensä mieluummin sileissä ratakisoissa, joista mitaleita on kertynyt pitkä liuta. Yllätysmahdollisuus!

Simo Sohkanen: Skins-tiimistä Henkan lisäksi toinen ajotaito-specialisti myös crossarin päällä. Mitalisaumat riippuvat paljon radan teknisestä vaativuudesta. Simpalle rata sopii sitä paremmin, mitä enemmän ja mitä korkeampia töyssyjä ja hyppyjä löytyy!

Samuel Halme: Halmeen veljeskaksikon vanhempi osapuoli, joka on aina vaarallinen tunnin kisoissa! Mahdoton mitalitehopotentiaali jaloissa.

Toni Tähti: Kun pyöräily on elämä. Jyväskylän kisatykki saapuu varmaan Lietoon fillarilla! Todennäköisesti huomennakin ensimmäisessä mutkassa kärjessä, mutta riittääkö potku mitaleille?

Olli Miettinen: Pöljän päivän metsästäjä saapuu kisoihin. Kramppiolmi, jonka kisamenestys riippuu siitä, ehtiikö maaliin ennen kramppeja! Herkistelyä on alla kohta kaksi kuukautta, joten ylikunnossa ei olla lainkaan. Riittääkö isku mitaleille? Yritystä piisaa ja aivot ovat crossi-moodissa aivan varmasti!

Maantiepyöräilyn mustat hevoset (CCH, Koils –kuskit): Valitettavasti en tunne näitä kavereita tarpeeksi hyvin, että voisin heistä aitoa ennakkoa kirjata. Arvelen, että siellä mitalipotentiaalia riittää; onko crossikuntoa haettu syksyllä tarpeeksi?

Crossikisoissa Tampereella 12.10.2013 - kramppiolmin paluu

Olipahan hauska crossikisa tänään Tampereella. Vaikka olin liikenteessä kisakunnon osalta ruosteisena, niin meno oli lupauksia herättävää. Rata Kaukajärven rannassa oli ihan oikeaa crossia. Ennen kisaa mainitsin järjestäjille, että minä olen kisassa mukana ainoastaan hakemassa kisakuntoa viikon kuluttua ajettaviin SM-kisoihin. Kerroin, että viikon kuluttua tulen ajamaan 20% paremmin..

Osallistujamäärän vähäisyydestä huolimatta kisavauhti ei juuri kovempiin kinkereihin nähden jäänyt kalpeaksi. Mukana olivat muun muassa Samuel Pökälä, lajin hallitseva Suomen mestari sekä Sasu Halme, joka on päässyt aivan huikean hienoon syysvireeseen. Niinhän siinä sitten kävikin, että pääsin kavereiden kanssa irti heti kisan alkuun ja meno tuntui mukavalta aina 40 minuutin kohdille saakka.

Olin lähinnä tarkkaillut tilannetta kisan alkupuolella ja jätin vetohommia parempikuntoisille. Pelkästä peesailusta olisi ollut noloa tipahtaa kyydistä - niinpä otin Samuelin tarjoaman vetovuoron kisan puolivälin jälkeen. Siinä vetoa lataillessani vielä huikkasin kavereille, että: "Ette sitten jätä minua tämän johdosta!" Pistelin menemään yhden kierroksen verran sangen pirteästi kärkipaikalla ja meno tuntui itseasiassa todella hyvältä. Pyörä pelasi ihan viimeisen päälle ja varsinkin nopeissa mutkissa olin vahvoilla.

Kun kärjestä tiputaan, niin se pitää tehdä tyylillä! Vetovuorokierroksen jälkeisellä juoksuesteillä minulla napsahti takareisi kramppiin. Siinä ei kovin korkeita estejuoksupomppuja enää sitten tehty ja jäin hetkeksi oikomaan takareiden vetoa auki. Siihen loppui Miettisen pojan rypistely kärkisijoilla, jota oli kestänyt ansiokkaat 45 minuuttia. Kahlasin lopulta maaliin pitäen sijoitukseni kolmantena, vaikka loppukierrosten juoksuesteiden ylityksissä näytin enemmän tai vähemmän epäketterältä ukolta.

Lopuksi voimme sitten miettiä, että riittääkö tuo 20% petraus viikon kuluttua. Loppuaikaan nähden todellakin riittää, mutta se ei ole realismia. Entäpä sitten kärkiporukassa pysytyt minuutit? Tänään olin mukana 45/69min. Ihan ei 20 % parannus riitä, mutta 25% saattaa mahdollistaa taistelut hyvistä sijoista myös Liedossa 20. päivä tätä kuuta. Katsotaan, ehtiikö kroppa takaisin kisakuntoon viikossa!

Lokakuussa mennään - treenit niukilla ja kunto kateissa

Viimeiset viikot ovat olleet minulle haasteellisia pyöräilyn tiimoilta. Kunto on ropissut alaspäin oikein kunnolla ja kovaksi äitynyt poskiontelotulehdus heti flunssan perään aiheutti massiivisen aukon treeneihin. Viimeisen 1,5kk aikana treeniä on kertynyt yhteensä vain 20 tunnin verran! Puhutaan siis noin 3-4h/viikkoa tahdista. Määrät ovat auttamatta liian vähäisiä jopa minulle, joka yleensä on kohtalaisen hyvin pitänyt kuntoa yllä treenitauoista välittämättä.

Vähäiset treenit viimeisinä viikkoina on johtanut siihen, että kuluvan kauden treenitunnit tulevat jäämään minulla alle 300 tunnin. Lukema (toteuma nyt 260-270 tuntia) on vähemmän kuin aikoihin. Onnekseni urheilukokemukseni ansiosta olen onnistunut nostamaan kuntoani muutamiin tärkeisiin kisoihin melko onnistuneesti. Toinen hyvä puoli vähäisissä treeneissä on se, että en ainakaan ole ollut vaarassa kärsiä ylirasituksesta. Kolmas hyvä seikka on tietenkin perheelle jääneen ajan moninkertaistuminen ja olen saanut nauttia siitä ja olla mukana tyttären ensimmäisen elinvuoden touhuissa.

Vähäinen treenaaminen on pitkästä urheilijahistoriasta huolimatta johtanut fyysisen kunnon epävarmuuteen. Tasainen perussuorittamisen taso on jotain, mitä en ole voinut tänä kesänä saavuttaa. Olen kisannut kuin "vanhoilla meriiteillä tai haamuheitolla MM-kisoissa". Näistä ongelmista huolimatta sain osittain yllättäen kerättyä XCO-cupin kokonaisvoiton kasaan. Sinällään treenejä lisäämällä en olisi sillä puolella voinut saavuttaa enempää.

Cyclocrossin SM-kisaan tässä kaikesta huolimatta vielä tähdätään. Nyt on vajaa kolme viikkoa aikaa treenailla ja yrittää saada happi kulkemaan jaloissa pirteämmin.

ps. Voin muuten kirjoitella blogia useamminkin, jos lukijaväki niin haluaa. Mistä sinä haluaisit lukea seuraavaksi?

Huominen crossihaaste2 siirtyy

Huomenna oli tarkoitus ajaa täällä Hämeessä syksyn crossihaaste2. Valitettavasti en pääse vetämään porukkaa huomenna, kun flunssa näyttää uusivan. Olisikohan syynä keskiviikkoinen crossihaaste1 Parolassa, joka tuli ajettua rehdissä cx-säässä. Vettä satoi hanakasti ja pari crossihenkistä maksimivetoa sai flunssatoipilaan näemmä koville.

Nyt siis pieni aikalisä ja katsotaan uutta aikaa, kunhan keho on valmis liki kolmen tunnin crossivetoon. Uusi aikataulu ilmestyy tänne blogiin ja tietenkin myös twitteriin. Pitääpä tässä samalla alkaa miettiä crossihaaste3:sta.

Pitäkäähän itsenne terveinä - on vielä huikeita ajokelejä jäljellä! Marraskuun lopussa on sitten hyvää aikaa vaihtaa lajia sekä nauttia pallopeleistä ja raudan kesyttelystä.

Olmin Crossihaaste1 - Parolan kuntorata 18.9.2013 klo 17 - tervetuloa!

Huomenna ajetaan totisen leikkimielinen Olmin crossihaaste1 -kilpailu Parolan kuntoradalla. Lähtö tapahtuu Parolan sotilaiden esteradan ja cooper-radan välittömästä läheisyydestä. Veryttelykierros ajetaan klo 17 ja kisakierros klo 17:15 alkaen. Kisareittinä toimii Parolon 4,3km kuntorata. Reitillä juostaan kolme nousua. Kartassa juostavat nousut on merkitty punaisella tähdellä. Juoksukohdat käydään läpi myös verytttelykierroksen aikana. Kisan reittikartta on tässä (reitti vaalenpunainen väri, starttipaikka vihreän i:n oikealla puolella, hiekkakentällä):

Ensimmäisen kisakierroksen jälkeen pidetään 10 min palautustauko. Tämän jälkeen on mahdollisuus haastaa minua uudelleen. Reitti on sama, mutta ainoastaan minun on juostava merkityt mäet. Muut saavat ajaa koko kierroksen.

Tervetuloa!

Talvilenkillä jännitystä

Olipa jännä pyörälenkki viime lauantaina! Tiet aivan jäässä ja crossarissa edessä pieni nastarengas ja takana kisatason 32mm leveä kesäkumi suoraan SM-kisoista. Pahimmillaan reitit olivat niin liukkaita, että jo ajatus polkaisusta sai takapyörän hakemaan uutta linjaa.

Kaikesta huolimatta päätimme kaverin kanssa sitkeästi viedä lenkin lävitse. Olivathan kamat jo päällä ja lenkin aloituspaikka saavutettu. Lenkin alkupuolella alkoi tuntua siltä, että pyörää ei pääse polkemaan koko päivänä lainkaan. Suuntasimme hieman pienemmille autoteille ja metsäautopätkille. Vajaan kymmenen asteen pakkanen ja navakka myrskyä edeltävä puuskittainen etelätuuli tekivät ilmasta todella kylmän. Varpaisiin hiipi kylmyys jo lenkin puolivälissä tutuista talvikengistä ja kaksista sukista huolimatta. Kädet säilyivät metsäautoteillä liukastellen lämpimänä, mutta naama oli viimassa kovilla.

Pikkuteille siirtyminen mahdollisti onneksi keskittymisen myös ajoon. Niinpä metsäautoteillä kerätty 30km matka taittui reilusti yli 27 keskivauhdeilla. Tuli ihan kevättalven klassikot mieleen. Tuolla lenkillä olisi pitänyt järjestää kisa ja katsoa kenellä pokeri riittää antaa vauhtia peilikirkkaasta alustasta huolimatta.

Lopulta lenkistä tuli oikein hieno päivä pyöräilyn näkökulmasta. Muistui taas vahvasti mieleen, että miksi ihmeessä tämä laji kerrassaan mahtava!

Tässäpä vielä tracker-linkki treenistä:

Cyclocrossin sosiaalisuus kuvina

Cyclocrossissa on sitä jotain.. jotain erilaista kuin muissa pyöräilyn alalajeissa. Yksi tunnusomainen piirre on lajin rentous ja ylenpalttinen sosiaalisuus. Ehkäpä annetaan näiden kuvien kertoa lajista enemmän:

Kuvat: Jouni Uotinen

ps. Loppukevennyksenä:

Ajomiehet juovat lenkillä vauhdista

Aikaerojen historia - olipa kerran vuosi 1997...

Kiitos muuten teille kaikille aivan loistavasta keskustelusta ja kommentoinnista tuohon eiliseen tekstiini! Todella asiallisia kommentteja ja hienosti perusteltuja mielipiteitä. Nopean otannan perusteella aikojen ottamista myös maastopyöräilykilpailuissa kannattaa jatkaa. Lisäksi on parempi, että ajat ovat suurinpiirtein kohdillaan, koska tuloslistalla voi olla käyttöä myös kilpailupäivän jälkeisissä tilanteissa.

Ehkäpä aikaerokatkeruuteni on kohdallani syntynyt huomattavasti aikaisemmin kuin 14.10.2012. Muisti palaa pätkien, mutta nyt tänään torstaina mieleeni juolahti jotain, joka on vaivannut takaraivossa viimeiset 15 vuotta. Eli ei kovin pitkään sentään.. vähän yli puolet eliniästä. :) 

Mutta nyt siitä tuloksien ja aikaerojen oikeellisuuden tärkeydestä.. tämä kertoo ehkä jotain myös kilpailuhengestäni. Ajassa pitää palata vuoteen 1997 ja ensimmäiseen maastopyöräkilpailuuni - legendaariseen Hartolan MTB-enduroon: Päitsiin. Osallistuin tuolloin 13- vuotiaana ensimmäiseen pyöräkilpailuun ja kyseisessä endurokisassa nuorimmaisille tarkoitettu sarja oli M-18 vuotiaat. Olin aikaisempina vuosina jo pyöräillyt paljon ja vuonna 1997 kilometrejä kertyi päivittäin usein useita kymmeniä. Tuonna vuonna opin keulimaan kunnolla, tuona vuonna takarenkaalla hyppien meni ensimmäisen kerran yli 300 hyppyä peräkkäin. Tunteja ja kilometrejä siis kertyi runsaasti - parhaimmillaan vappuaattona pienessä lumisateessa päivän kilometrit ylittivät 100 rajapyykin. Pyörän päällä tuli vietettyä aikaa todella paljon ja jo taustalla oli kytenyt uskomaton kilpailuhenki. Koulujen välisissä suunnistus-, hiihto- ja maastojuoksukisoissa maaliviivan jälkeen ylenantaminen oli enemmän sääntö kuin poikkeus. Kun edessä on kisat - tämä mies ottaa pelin aina tosissaan, mutta 100 % rehdisti!

Mitä Päitsissä sitten tapahtui vuonna 1997? Viivalla oli siis 13-vuotias todella kisahenkinen pikkumies - samassa sarjassa, jossa oli mukana yli 5 vuotta vanhempia kavereita. Kisan yhteispituus oli 75km, joista 8 erikoiskoetta käsittivät yhteensä 25km kellotettavaa osuutta. Kilpailu sujui todella hyvin. Kisan ensimmäinen ja viimeinen pätkä olivat kuin nykyisiä pitkiä XC-ratoja. Ajo kulki ja muistan erityisesti kilpailun alkupuolella olleen erään erikoiskokeen polun, jonka viereiset havupuut löivät kädet punaisille veripisteille. Sain juuri tällä pätkällä edessä minuuttia aikaisemmin lähteneen kaverini melkein kiinni. Muilla pätkillä en kertaakaan ehtinyt näköetäisyydelle asti, mutta koskaan en kaverini mukaan saapunut maaliin yli minuuttia hänen jälkeensä. Kisa ajettiin loppuun ja odotin aivan hulluna tuloksia. Hartolassa tuloksien saaminen kesti, kesti, kesti ja kesti. Useiden tuntien ja kärsimättömän odottelun jälkeen tuloslistat tulivat vihdoin seinälle. Pätkäaikoja ei vielä esillä ollut, vain kokonaistulokset. Olin kilpailussa tuloksien mukaan sijalla 8, ja olin myös hävinnyt reilusti kaverilleni. Olin tuloksista todella hämilläni, mutta pakko se vain oli uskoa, vaikka käytännössä en voinut jäädä kaverilleni. 13-vuotiaan pokka ei niiden odottelutuntien jälkeen kestänyt mennä varmistamaan asiaa. Protestiaika oli 15 minuuttia ja tämän jälkeen jaettiin palkinnot.

Tuloksia ei vielä tuolloin saanut heti mukaansa. Silloin kirjoitettiin osoite listaan, ja tulokset tulivat jälkikäteen postissa. Armoton usean päivän odottelu alkoi! Vihdoin tuloslistat pätkäaikoineen kolahti postilaatikkoon. Revin kirjekuoren auki ja aloin silmäilemään tuloksia. Olin pätkäaikojen tuloksissa järestään sijoilla 4-5.. kunnes silmäni osuivat juuri sen pikataipaleen tuloksiin, joka oli mennyt kisassa todella hyvin. Kiinniajamisen johdosta minun piti voittaa kaveriani tällä pätkällä oikeasti noin 50 sekuntia. Tuloksissa minut oli laitettu koko meidän sarjan viimeiseksi häviten kaverilleni 9 min 10 s. Yhdellä kolmen kilometrin pikataipaleella olin saanut 10 minuuttia liian huonon ajan - lyijkynällä kirjattujen tulosten johdosta! Oikeasti aikani olisi ollut pätkällä kolmen joukossa ja sillä tuloksella olisin ajanut 13-vuotiaana M-18-sarjassa neljänneksi koko kisassa. Näin ei koskaan käynyt - jäi vain tänne asti silloin tällöin vaivaava fiilis hampaankoloon.. Kisa oli elämäni kovin urheilujuttu tuohon mennessä ja koko vuosien treenit menivät tuloksien virheen takia hukkaan. Toisaalta tuloksen johdosta palo pyöräilykisoihin syttyi vieläkin suuremmaksi, joka ei näytä sammuvan koskaan!

Ehkäpä toiveet oikeita tuloksia kohtaan on juurtunut jo tuolta vuodelta 1997..

Ajanotto on turhaa SM-tason pyöräkilpailuissa – osallistu keskusteluun!

Tämä seuraava teksti on osallistava. Voit siis osallistua keskusteluun kommentoimalla asiaa suoraan tämän tekstin kommenttikenttään. Voit halutessasi osallistua myös twitterin kautta - twiittaa @OMiettinen.

Pahinta ei ole tappio, vaan aiheeton murskatappio. Tämän blogitekstin tausta ulottuu aivan lähimenneisyyteen. Niin otsikon kuin ensimmäisen lauseen ajatus liittyvät viikonloppuna ajettuihin cyclocrossin SM-kilpailuihin ja kisan tuloslaskentaan. Pieni avoinnaoleva episodi kilpailutuloksien kanssa innoitti minut pohtimaan aihetta laajemminkin.

Mistä siis taustalla on kysymys? Viime sunnuntain cyclocrossin SM-kilpailuissa ajoin erittäin tiukan kilpailun jälkeen itseni kolmanneksi. Kilpailun voittaja oli lähes kahdeksan kierrosta kymmenestä takanani. Kilpailun kakkoseen ero kaventui kisan edetessä tasaisesti ja maalisuoralla olimme aivan peräkkäin. Eroa hopeatilaan maalissa oli juuri ja juuri 20 metriä. Katsojana kisoissa ollut Guimaraesin Jukka otti maaliviivalla kuvat kaikista kolmesta ajajasta ja erot olivat seuraavanlaisia: voittaja (Pökälä) – kakkonen (Kananen) 22 sekuntia, kakkonen – kolmonen (Miettinen) 4 sekuntia. Saavuin siis maaliin sijalla kolme ja 26 sekuntia voittajan jälkeen.

Järjestäjän toimittamissa kilpailun virallisissa tuloksissa kilpailun voittajan (Pökälä) ja kolmosen (Miettinen) välille aikaeroksi on merkitty 2 minuuttia 30 sekuntia. Eli 150 metrin = 26 sekunnin ero muuttui virallisiin tuloksiin yli viisinkertaiseksi, joka nopeasti laskettuna tekee matkassa 780 metriä, eli lähes puolet 2,5 km kisakierroksesta. Virallisten tuloksien mukaan olen ollut hyvin kaukana kärkitaistosta kyseisessä kilpailussa. Kyseisissä tuloksissa SM-kilpailun niukka ja taistelua vaatinut tappio on muuttunut arkistoitaessa aiheettomaksi murskatappioksi.

Minulle aikaerot ovat olleet erityisesti SM-kisoissa tärkeitä. Olen tottunut, että urheilusuorituksia mitataan pyöräilyssäkin kellolla, jolloin kilpailun loppuajoilla on merkitystä. Se saa meidät pyöräilijät yrittämään maaliin saakka täysillä. Tässä tapauksessa esimerkkinä mainitut (26 sekuntia voittajaan ja 4 sekuntia hopeaan) erot kertovat, että voitto oli cyclocrossin SM-kilpailussa 14.10.2012 minulle mahdollinen ja lähellä. Tuo aika kertoo, että kisassa en antanut kertaakaan periksi, vaan ajoin maaliin todella täysiä. Totuuden mukainen tulos kertoo, että aikaero Suomen parhaaseen crossarikuskiin oli tunnin suorituksessa alle puoli minuuttia! Puoli minuuttia tunnin suorituksessa on hyvin pieni ero. Puhutaan jo korvienvälin tason erosta. Mikäli kunto olisi aivan hitusenkin parempi, ja tahtotila olisi pysynyt samana – tuota puolen minuutin eroa ei koskaan olisi edes syntynyt. Nyt arkistot kertovat toista ja tuloksia tarkastellen kilpailun voittoa voidaan pitää totaalisen ylivoimaisena ilman ainuttakaan haastajaa. Toisena tärkeänä seikkana olen pitänyt SM-kisojen ajanotossa sitä, että sen avulla olen pystynyt hyvin vuosien varrella vertaamaan eroja tuloksien perusteella esim. kilpailun voittajaan. Tätä tietoa on voinut käyttää apuna muun muassa harjoittelun suunnittelussa. Joskus treenit ovat purreet hyvin ja aikaero vakiovoittajaan on voinut kaventua.

Olen nyt viestitellyt järjestäjän kanssa ja kysellyt, voisiko tuloksia korjata oikeiksi. Järjestävä osapuoli ei ole ollut kovin innokas muuttamaan tuloksia. Järjestäjä ei näe ongelmallisena sitä, että aikaero maalissa on 2 min 30 sekuntia oikean neljän sekunnin sijaan. Perusteluna tälle sanotaan, että tärkeintä kilpailuissa ovat sijoitukset ja ajoilla ei ole niin väliä, koska kilpailussa ei ollut kyse etappikilpailuista. Lisäksi perusteluihin kuuluu, että radat muuttuvat vuosittain, jolloin maaliin tullessa ajanotolla ei ole vertailumielessä merkitystä. Mitäpä mieltä te lukijat olette, jos samaistutte kilpaurheilijan tilanteeseen:

• Onko urheilijalle samantekevää lukea kilpailun jälkeen lehdestä, että on jäänyt minuuttikaupalla kärjestä, vaikka oikeasti ero on ollut kymmeniä metrejä ja urheilija on pistänyt itsensä likoon ihan täysillä?
• Entäpä onko järjestäjän fiksua keksiä maaliin tulon jälkeen aikoja aivan mielivaltaisesti ilman mitään todellisia perusteluita (26 sekuntia vs. 2 min 30 s)?
• Onko meillä kilpailijoilla oikeus saada pyöräkilpailusta totuuden mukainen tulos tuloslistalle?
• Kuuluuko ajanotto maastopyöräilyn SM-kilpailuihin, vai voisiko kisoja alkaa ajaa vain sijoituksesta unohtamalla kellot kokonaan?