Tuhannen watin demovideo - pyöräilyä, josta minä tykkään

Napakka lyhyt demovideo kesältä 2015. Miltä tuhat wattia näyttää maastossa? Kuskina Olli Miettinen, pyörä alla Rose Psycho Path. Kameran takana Jouni Uotinen.

Kokonainen video löytyy seuraavasta tekstistä:
http://ollimiettinen.blogspot.fi/2016/04/unelma-elaa-edelleen-passion-to-be.html

Urheilutapahtuman ravinto - saavuta nappisuorituksesi

Haluatko tehdä parhaasi osallistuessasi urheilutapahtumaan? Jos vastasit kyllä, niin sinun kannattaa tsekata oheinen kotikutoinen video. Video kertoo, kuinka esimerkiksi Tahko MTB 60km matkalla voi lähteä tavoittelemaan 2,5 tunnin loppuaikaa. Ajoin vuonna 2014 Tahkon 2:29:46 aikaan tismalleen tämän ohjeen mukaisesti. Tietenkin ohje on sovellettavissa myös muihin suorituksiin.



Positiivisen palautteen johdosta jatketaan Gutzy-karkeloita vielä toisella viikolla! Suunnista siis www.gutzykauppa.fi ja täppää ostoskoriin alekoodi: Olmi

Terveystalkoot - sijoita itseesi!

Terveystalkoot - sijoita itseesi!

• Jo 15min ajan oleskelu metsässä alentaa verenpainetta
• Ihmiset ovat aina liikkuneet luonnon hienoimpiin paikkoihin, niihin kulkee polkuja - hyödynnä ympäristösi polkuverkostoja. Sen sijaan, että käyt seudun yhdessä hienossa paikassa kerran vuodessa, niin voit tsekata top 5 paikat yhtenä päivänä ja useita kertoja viikossa!
• Miltä kuulostaisi laji, jossa koko kroppa joutuu hommiin - etenet silti äärimmmäisen taloudellisesti, täyteläistä!
• Hyödynnä harrastajien tietotaitoa alkuun pääsemiseksi - kysy vaikka allekirjoittaneelta!

Aloita maastopyöräily jo tänään!

Nopeammaksi maastopyöräilijäksi just nyt?

Yöjuoksulle oiva vaihtoehto. Mikä on kuuminta hottia just nyt? Yöpyöräily maastossa tietenkin. Kapeassa rännissä mennään niin kovaa kuin uskaltaa - mielellään napsun verran ylikin. Ympärillä on säkkipimeää, joten keskittyminen on pidettävä luonnollisesti 100% oleellisessa. Tästä hommasta kiittää koko kroppa. Aistit avoimeksi ja kaikki peliin - tämä jos jokin tekee meistä nopeampia kesän polkupätkille!

Nopeutta maastopoluille - ROSE Ground Control 2

Kauden 2016 toisen maastofillarin julkaisu! Onko tämä se puuttuva palanen, jota Olmi hyräili kaudella 2015? Kyllä on!

ROSE Ground Control 2 27,5"

Pyörää suunnitellessa odotukset painottuivat vauhdin ja hauskanpidon puolelle. Nyt haettiin pyörää, joka tuo ajovuoteen lisää huippufiiliksen fillarointitunteja!

No, mitä sitten laitettiin? 27,5" pomminvarmat kiekot, 130mm joustoa molemmissa päissä, leveä risertanko, Reverb hissitolppa, uusi Sram GX 1x11 osasarja.. yms. Tämän pyörän päälle hypätään, kun Olmin: pää, sydän ja reidet huutavat vauhtia. Silmät eivät vuoda vettä vain ajoviimasta, vaan ajaessa itketään onnesta! Tällä suuntaan haastaville metsäpoluille ja päästän pedon irti. Siitä lähdetään, että valtaosa polkupätkistä mennään kovempaa kuin koskaan aiemmin - erityisesti, jos lähtö on vähän maalia ylempänä. Lopputuloksena allrkirjoittaneen alamäki- & polkuvauhdit tulevat kehittymään myös kisoihin!

Paluu aikuisten sarjaan - uusi kisapyörä ROSE DR. Z 3

Olmin uusi kisatykki on nyt julkaistu! Täysjousitettu 29er täysjousto, joka pitää sisällään useita hyvin olmimaisia ratkaisuja.

Avainsanoja pyörää suunnitellessa olivat: luotettavuus, nopeus, maastovauhti ja kuskin voimien säästäminen. Taas on fillari räätälöity viimeisen päälle kuskin ominaisuuksiin ja mieleen sopivaksi.  Löytyy lukitusvipua molempiin päihin, ketjuohjuria ja leveää ohjaustankoa. Esimerkiksi Tahkolla 2,5 tunnin loppuajan missaamiselle löytää syyn ainoastaan satulan päältä. Pyörähän on Rosen DR. Z 3 ja vuosimallia 2016. Tarkempi esittely fillarista löytyy lähiaikoina täältä blogista. Kiitos Roselle mahtavasta fillarista!

Maastoduathlon SM-kilpailu 2015 Iisalmi – triathlonkisat päätökseen voitolla

Kauden toiseksi viimeinen kilpailu käytiin lauantaina Iisalmessa. Maastoduathlonin SM-kilpailuissa reitit koostuivat vaihtelevista polkupätkistä ja ulkoilureiteistä. Radalla oleva kosteus toi sopivasti lisähaastetta jo muutenkin rankkaan lajiin. Tavoitteekseni olin asettanut urheilullisen suorituksen, joka tarkoittaa oman suorituskyvyn ulosmittaamista ilman laiskottelujaksoja. Tuloksellisesti korkean intensiteetin kisasuorituksella oli mahdollisuus taistella koko kilpailun voitosta.

Kilpailulajien rytmitys oli minulle vieras ja aiheutti pientä ajatustyötä optimaalista suoritustapaa pohtiessa. Triathlonissa pääsee uinnin jälkeen tuoreilla jaloilla pyöräilemään. Lauantain kisassa vedettiin kolme suoritusta kahdella lajilla ja uintiosuus olikin korvattu 7,8km maastojuoksulla. Kuinka usein olen juossut täysillä lämmittelyissä ennen pyöräilyä? Aivan oikein, en koskaan! Paperilla siis aivan mahdotonta myrkkyä minun jaloilleni, joita olen yrittänyt säästellä juoksutreeneiltä parhaan kykyni mukaan (edelleen tammikuusta lähtien viikoittaiset määrät pyörivät noin 30min/vko tasolla). Aloittavan maastojuoksuosuuden jälkeen oli vuorossa 15km maastopyöräily ja kilpailu kruunattiin vielä toisella juoksuosuudella, jolla oli pituutta 5,2km. Kilpailuun lähtiessä minulla ei ollut tarkkaa käsitystä optimaalisesta juoksuvauhdista, jonka jälkeen pääsisin pyörän päälle riittävän hyvissä voimissa. Näin ollen päädyin seuraamaan tilannetta ja erityishuomio kohdistui toisiin yleisen sarjan kavereihin. Vaikka tavoitteena olikin pitää koko kilpailun ajan kovaa intensiteettiä, niin suoranaiseen hölmöilyyn liki kahden tunnin suorituksissa ei ole varaa. Huippu-urheilijat pystyvät juoksemaan pahimmillaan itsensä sairaalaan jo 400m matkalla, joten kahden tunnin maksimiveto tällaiselle toimistotonttu-kilpakuntoilijalle oli täyttä utopiaa. Ana-kynnyksen hujakoilla oli mahdollisuus jaksaa maaliin saakka, mutta radikaaleja kynnyksen ylityksiä varsinkin tehojen puolesta oli vältettävä.

Juoksu 7,8km – aika 31.30 kärkitaistossa

Startissa vauhtia piisaa. Kuva: Tarja Kivirinta

Taktiikka toimi hyvin, vaikka Arton alun 3min/km vauhti meinasi säikäyttää. Onneksi vauhti tasaantui inhimillisemmille lukemille melko pian ja reitin polkuosuuksilla pääsin pudottamaan askelta myös pyöräilylihaksien varaan. Teknisesti juoksuni ei ole kaunista, mutta jos on tottunut istumaan satulassa 20 vuoden ajan, niin ”satulalla istutaan” myös juoksun aikana. Pysyin kärkiletkassa melko kivuttomasti, vaikka sliksipohjainen lenkkari olikin melkoisen niljakas mutapätkillä ja märissä juurissa. Oli vain katsottava tarkasti jokaisen askeleen paikka ja vältettävä turhaa energian tuhlausta hutiaskeliin. Heti ekan kierroksen loppupuolella alkoi jo tapahtua orastavia ratkaisuja. Koko lähtöporukan kärkeen viiletti Anjalan Liiton kovan luokan juoksumies Sami Maamela, joka päästettiin suosiolla menemään. Minä seurailin vähän aikaa Artoa ja Kallea, kunnes Arto pudotti inasen vauhtia ja päätin jatkaa hieman vauhdikkaammin eteenpäin (kellon mukaan purulla 3,20-3,30 vauhtia, mutapoluilla vauhdit selkeästi maltillisemmat). Ensimmäisen 2,6km jälkeen olin johtavaa Maamelaa ehkä 20 sekuntia perässä ja minun takana Arto ja Kalle olivat noin 10 sekunnin päässä. Toinen ja kolmas kierros noudattivat ensimmäisen kierroksen käsikirjoitusta ja 7,8km juoksun päätteeksi saavuin vaihtoalueelle koko lähdön toisena ja pahimpia kisakavereita minuutin verran edellä.

MTB-osuus 15km (sis vaihdot) – 53.19,19

Rose Thrill Hill - kisapyörä vailla vertaa!

Vaihtoalueella oli edessä tämän kesän ansiosta vähän tutummat rutiinit. Kesäkuun alussa olin vielä aivan toivoton vaihdoissa, nyt menee jo paremmin. Ensin läpimärät lenkkarit nopeasti jalasta, sitten fillarikypärä päähän ja hihna kiinni. Vauhdilla Laken kengät jalkaan ja boa-kiristyksellä kengät kiinni. Fillari mukaan ja juosten ulos vaihtoalueelta pyöräilyosuuden alkuun, josta nätti hyppy suoraan satulaan ja sitten vain watteja peliin. Kuuluttajalta kuulin, että olin kärkimies-Maamelaa perässä noin 1:20. Juoksuosuus tuntui jaloissa, mutta päivän ideana oli ajaa ana-kynnyksen tuntumassa huolimatta siitä, että mitä tuntemuksia jaloissa sattuu olemaan. Yritin käyttää voimaa vain silloin, kun voimankäyttö näkyy optimaalisesti loppuajassa ja turhaa hötkyilyä pyrin parhaani mukaan välttämään. Kokemuksesta tiedän (ja kaikkien muidenkin pitäisi tietää), että noin tunnin mittaisen pyöräilyosuuden ajan nopeimmin niin, että teen koko matkalla tasaisen suorituksen. Alussa on maltettava mieltä ja loppupuolella voi sitten kiristää vauhtia, jos voimia sattuu vielä olemaan. Kyseessähän onnistuessaan on klassinen negative split. Parin kilometrin ajon jälkeen pääsin Maamelan ohi ja siirryin samalla koko lähdön kärkipaikalle. Ajo sujui ihan mukavasti ja kisareitin aito maastopyöräily oli mieleeni. Reitti oli vielä kuin tehty ominaisuuksilleni ja ROSE-fillarilleni. Pidän ylämäistä ja nopeasta tai seminopeasta kivikkojumpasta kapealla polulla. Kisapyöräni on tuollaisella reitillä kuin kotonaan ja helpottaa reitin selvittämistä älyttömästi esimerkiksi 29er jäykkäperään verrattuna. Täysjouston ansiosta jumppakohtiakin voi ajaa satulasta tai satulan tuntumasta, jolloin tärkeää energiaa säästyy. Tämä on oleellista erityisesti triathlon ja duathlon-lajeissa, joissa eroja ja ratkaisuja tehdään vielä pyöräosuuden jälkeenkin. Pyöräosuus oli muuten ainoa osuus, jossa tankkasin energiaa ja nestettä kroppaan. Kolme geeliä ja pullolinen urheilujuomaa riitti, ettei mahassa vaan satu hölskymään liikaa viimeisellä juoksupätkällä.

Jumppapätkää, sopii minulle! Kuva: Tarja Kivirinta

Fillariosuudelle suunnittelemani tasainen vauhdinjako onnistui nappiin. Ajoin tasooni nähden kovaa, mutta pystyin pitämään samaa vauhtia jatkuvasti. Tätä tasaisen vauhdin tuntumaa tukee myös Stravassa näkyvä data, jonka mukaan kiipesin reitin alkupuolen ensimmäisen 2,5 minuutin pituisen nousun kolmeen kertaan vain 5 sekunnin sisään. En ollut juuri ennen Iisalmen kisaa ehtinyt pyöräilemään, mutta sain viimeisteltyä pyöräilyjalkaa torstaina Wattbiken päällä. Kyseinen 30 minuutin pikatreeni oli äärimmäisen tärkeä, koska kisan aikana tehojen käyttö tuntui tutulta ja alkuviikon höttöinen olo oli tipotiessään. Kierros kierrokselta ero taaksepäin kasvoi tasaisesti. Sinällään en ollut kisan aikana aikaeroista tietoinen, mutta minulla on melko hyvä tuntuma siitä, että milloin ajan Suomen mittapuulla riittävän hyvää vauhtia ja milloin joudun pudottamaan vauhdin mukavuusalueen puolelle. Pieniä pohjekramppeja lukuun ottamatta koko MTB-osuus meni varsin mallikkaasti. Viimeisellä kierroksella pudotin pikkuisen intensiteettiä ja ajelin vähän pienemmällä vaihteella helppoja osuuksia, jotta veri kiertäisi jaloissa suotuisasti juoksua ajatellen. Pyöräilyn päätteeksi kuulin olevani ”reilusti kiinni Suomen mestaruudessa”. Jalat eivät olleet enää tuoreet, mutta toisaalta lihaksisto oli paljon parempi kuin muutama viikko sitten Imatralla. Huolellisen ja puolinopean vaihdon jälkeen pääsin viimeiselle reilun vitosen juoksuosuudelle.

Juoksu 5,2km – 22.30,24

Mistä pidän kiinni... otan nuo peukut (pyöräilijä)! Kuva: Tarja Kivirinta

Pienet pohjekrampit ja toisen jalkapohjan kramppaaminen teki juoksun alusta vähän hassun oloista. Laukkasin kuin hevonen. Pysähtyminen ei onneksi tällä kertaa tullut mieleen, vaan päätin availla krampit ensimmäisellä polkuosuudella juoksemalla. Homma toimi hyvin suunnitelman mukaisesti ja jalkaterä oppi hyvin nopeasti, että kramppi ei voi vetää varpaita koukkuun jalkapohjan alle, jos jalalla astutaan jatkuvasti kivien ja juurien päälle ja askel rullaa aina varpaita osoittamaan ylöspäin. Ei mennyt kauan, kun myös pohkeet päättivät rentoutua suurempien repeilyjen sijaan. Muutoin ukosta alkoi olla vähän veto poissa ja ehkä ihan kovin kisatsemppikin oli jo laskenut. 2,6 km ennen maalia viimeiselle kiekalle lähtiessä kuulin vielä kuulutuksista, että tuossa menee tuleva Suomenmestari. Sain pidettyä vauhdin stabiilina ja väsyneellä hölkällä pääsin vääntäytymään maaliin loppuajassa 1.47.19. Kalle Kauppinen otti hopeaa reilut 4 minuuttia jääneenä ja Arto Lehikoinen pronssia saapuen maaliin kymmenisen sekuntia Kallen jälkeen.

Yhteenveto triathlonin debyyttikaudesta

Triathlonin puolen kilpailut ovat nyt tämän kauden osalta kisattu. Debyyttivuosi triathlon-lajeihin on ollut henkilökohtaisella tasolla menestys (tuloslista). Iisalmen voitto tarkoitti muun muassa sitä, että triathlonin puolelta on nyt meneillään neljän kilpailun voittoputki. Kaiken kaikkiaan vuosi on ollut melkoista tasapainoilua eri ominaisuuksia vuorotellen kehittäen. Vuosi sitten syksyllä olin liki juoksukyvytön ja pisin uintimatkani oli 200m todellista sekauintia. Ruuhkavuosista johtuen olen ehtinyt treenailla kuluneen vuoden keskimäärin noin 5,5h/vko. Tämäkin määrä näyttää töiden jälkeen perheen näkökulmasta siltä, että isä lähtee melko usein treenaamaan. Jos pieneltä 1,5- tai 3-vuotiaalta lapselta kysyy, että haluisitteko, että isä leikkii teidän kanssa enemmän, niin vastaus on aina iloinen ”joo!!”. Hyvä fiilis perheen kanssa tuo positiivista voimaa myös urheilun puolelle. Mieli levollisena kortisolit pysyvät alhaalla ja treeni tarttuu. Käytännössä urheiluun käyttämäni melko vähäinen tuntimäärä tarkoittaa sitä, että hyvää fyysistä perustasoa en voi pitää yllä, enkä voi treeniaikaa painottaa pitkiin peruskuntolenkkeihin. Tänä kesänä hyvän kunnon jaksot eivät ole kestäneet edes viikkoa. Olen hakenut aktiivisesti useita ”hyvän kunnon” päiviä, joita olen toivonut parhaani mukaan osuvan kisapäiville. Tällainen hyvän kisakunnon päivä on ollut mahdollinen noin kahden-kolmen viikon välein. Valtaosa kuluneen vuoden treeneistäni ovat olleet erityyppisiä hermotuksen kehittämiseen perustuvia harjoituksia ja kestävyyskuntoa olen joutunut hakemaan välillä jopa pelkästään mentaalipuolen tempuilla. Treenijumia ei ainakaan näillä tunneilla pääse syntymään ja näin olen päässyt tuoreilla lihaksilla ja nousuvireessä moniin startteihin. Näyttää siltä, että oikeat urheilulliset ajatukset ovat omiaan nostamaan kehon valmiuksia kestävyyssuoritukseen, vaikka oikeat pitkät fyysiset kestävyystreenit olisivatkin jääneet vähän rästiin viimeiseltä kahdeksalta vuodelta. Ehkäpä tässä olisi jo seuraavan blogitekstin aihetta…

Kilpailuun valmistautuminen – ajatusluokittelun kautta oikeaan kisavireeseen

Olen useissa kisaraporteissani ja blogiteksteissäni painottanut korvien välin merkitystä kilpailun suorituskyvyssä. Ajattelin nyt avata aihetta hieman laajemmin, mutta kuitenkin tiivistäen, hyvin maanläheisesti ja maalaisjärkeä seuraten. Aihe on minulle henkilökohtaisesti hyvin tärkeä. ”Kohtalaisen kilpailuhenkinen maastopyöräilijä” on lukenut kuvaustekstissäni vuosikausia. Kilpailuhenkinen -sana tuo minulle ajatuksen kaverista, joka syttyy erityisesti kilpailuissa – hän rakastaa kilpailemista. Jos hän rakastaa kilpailemista, se kuulostaa siltä, että hän lähes poikkeuksetta onnistuu kilpailuissa saavuttamaan tavoitteensa. Kuvausteksti ei ole sattumaa. Jokaisessa kilpailusuorituksessani minua kiinnostaa sen tietyn hetken urheilupotentiaalin maksimaalinen hyödyntäminen. Uskon vahvasti siihen, että urheilija voi kehnommilla fyysisillä ominaisuuksilla pärjätä fyysisesti paremmilleen pelkästään sillä, että hän osaan hyödyntää kropan potentiaalia tehokkaammin kuin joku parempikuntoinen. Puhutaan siis henkimaailman asioista.

Henkimaailman jutut eivät ole välttämättä helppoja. Optimaalisen kilpailusuorituksen henkisen puolen kokonaisuuden toistaminen seuraavassa kilpailussa voi olla äärimmäisen vaikeaa, vaikka puhutaan yhdestä ja samasta henkilöstä. Ainakin allekirjoittaneella kaikkien päähän ilmestyvien ajatuksien kokonaisvaltainen hallinta ei meinaa onnistua sitten millään. Realistina olen päätynyt valitsemaan helpon ja toisaalta kisasuoritukseen positiivisesti vaikuttavan tason.

Minulle tämä on tarkoittanut sitä, että hallitsen kisaan valmistautuessa stressitilojani luokittelemalla päähän tulevia ajatuksia. Minun päähäni ilmeneviä ajatuksia olen luokitellut niiden aiheuttaman stressin perusteella ja nimenomaan kilpailusuorituksen näkökulmasta. Näitä ajatusluokkia on kolme, eli ajatukset:  

1. jotka aiheuttavat kilpailusuoritusta edistäviä stressitiloja
2. jotka aiheuttavat kilpailusuoritukseen negatiivisesti vaikuttavia stressitiloja
3. jotka ovat nollaluokkaa, eli merkityksettömiä kisasuorituksen kannalta

Ajatuksia voi hallita aktiivisella ajatustyöllä. Yritän omalla valmistautumisjaksollani päästää ajatuksiini kilpailusuoritusta edistäviä ajatuksia luoden hyödyllisiä stressitiloja ja toisaalta pyrin pitämään negatiivisesti vaikuttavan stressin kokonaan poissa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että on asioita, joita suostun ajattelemaan ja asioita, joita en suostu. Perhe lähipiirissä on kisa-aamuina varmasti huomannut varsinkin ajattelukiellossa olevien asioiden olemassaolon. On huomioitava, että homma yltyy kovin rankaksi, jos ajatuksia kertyy päähän solkenaan ja jokaisen yksittäisen ajatuksen kohdalla joutuu tekemään päätöksen, että otanko ajatuksen jatkokäsittelyyn, vai asetanko karanteeniin pääkopan ulkopuolelle. Onneksi maailmassa on paljon ajatuksia, jotka kuuluvat ns. nollaluokkaan, että niillä ei juurikaan ole positiivista tai negatiivista vaikutusta kilpailutilanteen läpivientiin. Nollasummapelin keinoja on monia, joista toiselle sopii toinen touhu ja toiselle toinen. Joku kuuntelee musiikkia, toinen lähtee kalastamaan, kolmas huoltaa kisakaluston kiiltäväksi ja neljäs voi tehdä vaikkapa rubikin kuutiota.

Minimivaatimuksena henkisen puolen valmistautumiselle voisi pitää esimerkiksi sitä, ettei ainakaan ajatuksillaan aiheuta fyysisten ominaisuuksien alisuoritusta kilpailutilanteessa. Maalaisjärjellä alisuorittamisen tasoon ajautuu sillä, että päästää korvienväliin ja/tai kehoon lähtökohtaisesti kilpailusuoritukseen negatiivisesti vaikuttavaa kuormitusta. Ajatustenhallinta menee niin sanotusti päin prinkkalaa. Selkeästi parempi vaihtoehto on elää kilpailuun saakka nollaluokassa, eli touhuilee asioita, joilla ei ole negatiivista, mutta ei juuri positiivistakaan vaikutusta kisasuoritukseen. Luultavasti aika moni meistä valmistautuu tismalleen näin kisaan, eli pyrimme pitämään kisan poissa mielestä ihan loppuun saakka. Tämä voi olla myös tietoinen valinta siinä mielessä, että omasta kokemuksestaan urheilija tietää tekevänsä joskus vääriä ratkaisuja latautumisajatuksiensa kanssa. Tällöin urheilija on ensin ajatellut jonkin ajatuskombinaation toimivan maksimisuorituksen löytämiseksi, mutta kilpailusuoritus onkin ollut jotain täysin muuta. Latautuminen on mennyt pahasti ylitse tai urheilija on voinut stressata itsensä muuten vain pois pelistä. Itse asiassa tilanne on jo melko hyvä, jos urheilija on tajunnut voivansa aiheuttavan ajatuksillaan hallaa urheilusuoritukseen ja nyt pitäytyy suoritusta haittaavasta ajattelutyöstä. Mitään sellaista, joka ei edistä tai pidä yllä kisasuoritusta, ei ole syytä tehdä juuri ennen kilpailutapahtumaa.

Parempia vastaan kisaillessa nollatason ajatuspeli ei kuitenkaan riitä. Mikäli haluaa esimerkiksi kestävyyslajeissa taistella tasaväkisesti fyysisesti parempiaan vastaan, on latautumisen kautta päähän ja kroppaan löydettävä perustason kilpailusuorituksen ylitykseen piiskaavia stressitiloja. On selvää, että alisuorittaminen ei tällöin tule kysymykseen, eikä nollapelikään ole riitä (ellei kaikki vastustajat kilpaile alisuorittavana). Ajatuspelin hallitsevat urheilijat osaavat löytää sopivat ajatukset, joilla suoritus onnistuu lähes kerta toisensa jälkeen. Kisoissa on sauma tehdä perustason ylittäviä suorituksia. Seuraavassa joitain esimerkkejä päässä pyöritettävistä ajatuksista:

1. Esimerkki: Triathlonistin pieni huoli omasta uintiosuudesta voi sparrata keskittymään napsun verran parempaan uintitekniikkaan ja pitämään alkuvauhdin sopivasti kynnysvauhdissa ja rantautuminen tapahtuu omaan tason nähden hyvässä ajassa (negatiivinen ääripää: sohellus jatkuu, toivotaan ihmettä, peesataan kärkiuimaria ja levätään kajakin reunalla 10 minuuttia). 
2. Esimerkki: Maastopyöräilijä saattaa juuri riittävästi huolehtia renkaidensa kestävyydestä, jolloin hän keskittyy polkemaan kovaa renkaisen kannalta turvalliset paikat ja osaa tarkkailla juuri teräviä kiviä riittävällä tarkkuudella päästen maaliin ongelmitta (negatiivinen ääripää: 30min starttiin ja renkaat vaihtoon litkuttamalla tottakai, ei löydy mistään, syke 180 ja verenpaineet maksimissa jo ennen starttia. Rengas menee rikki ekalla vitosella ensimmäiseen kiveen, kotimatka noituen alkaa).  
3. Esimerkki: Sopiva huoli omasta jaksamisesta saattaa johtaa siihen, että urheilija kerrankin kuuntelee aidosti omia tuntemuksiaan, ei sorru turhiin energian hukkaamiseen johtaviin tyhmyyksiin kisan aikana. Lisäksi hän saattaa pitää paremmin huolen juomahuollosta ja kisan aikaisesta ravinnosta (negatiivinen ääripää: minulla ei ole mitään mahdollisuuksia, luin netistä, että treenaan liian vähän. Häviän pelin jo tässä vaiheessa, tästä tuleekin lenkki johon ei tarvitse panostaa millään tasolla).

Ajatuksien otanta esimerkeissä on hyvin suppea. Tarkoitus oli antaa esimerkkejä aiheista, jotka voivat aluksi tuntua negatiivisesti vaikuttavilta ajatuksilta, mutta onkin käännettävissä kisatilanteessa osaksi nappisuoritusta. Mainittujen kolmen ajatuksen lisäksi ajatuksia on tarjolla satoja, ellei tuhansia. Kaikkea ei voi hallita, mutta top5 vaikuttavimmat ajatukset -listan kanssa saattaa löytää kisavauhtiin jo uutta ruutia.  

Mielenkiintoinen näkökulma on myös pohtia omaa käyttäytymistä tilanteissa, jotka eivät ole ennalta suunniteltuja. Kuinka kilpailusuorituksen käy, jos kisapyörän ketjut ovat poikki 15min ennen lähtöä? Mitä tapahtuu kisasuoritukselle, jos viikkotempossa tulee kesän huonoin ajo vain kolme päivää ennen päätapahtumaa? Meneekö urheilija näistä kipsiin, vai johtaako esimerkiksi mainittu viime hetken ketjurikko lopulta siihen, että suuremmat negatiiviset asiat pysyvät pääkopasta poissa ja ajatukset ovat juuri sopivan yksinkertaisella tasolla viimeiselle vartille ennen suoritusta. Haet autosta liittimen, korjaat ketjun ja olet onnellinen, että pääsetkin starttaamaan. Päätät tehdä kaikkesi, että maalissa loppuaika on kohdallaan.

Minulla on oiva mahdollisuus taas treenata omaa latautumistaitoani tulevana viikonloppuna. Lauantaina edessä on maastotriathlonin SM-kisa Imartalla. Kilometrin uintimatka, 40km maastopyöräily ja 10km maastojuoksu vie minut varmasti mukavuusalueen ulkopuolelle. Optimaalinen suorituskyky edellyttää suurin osin myös optimaalista pääkopan toimintaa ja latautumista. Lauantaina Imartalla nähdään kuinka tämä onnistui!

Unelmista totta - Kisakalusto 2015 saapunut! Rose Thrill Hill 3 (2015)

Odotus palkittiin ja unelmista on jälleen tehty totta. Kiitos Rosebikes! Tässä ensimmäiset maistit pyörästä, joka on Rose Thrill Hill 3 - Olmi edition. Tämä peli huutaa Tahkolle ja kesän XCO-kapinoihin!

Kaudella 2014 minulla oli todella nopea pyörä. Suurempiin muutoksiin ei ollut siis tarvetta. Tämän kauden kisapyörään tehdyt modaukset perustuvat kisojen kokemuksiin. Rosella toiveet toteutaan ja sain jälleen päättää osat, mitkä pyörään tulivat, ihan vapaasti. Niin sinäkin, jos pyörää Roselta ajattelit tilata - suosittelen!

Mitä muutoksia sitten teetin? Alamäkiin kaipaan hieman lisää vauhtia ja halusin pyörästä vähän helpommin käskytettävän. Pyörän muutosten lisäksi ajattelin myös kuskin ominaisuudessa kiriä laskuihin lisää vauhtia. Vauhti nähdään sitten kesän kisoissa! Toinen muutos liittyy iskariin, vaikka ylämäissä minulla ei ole hätää juuri ollut. Valitsin tälle kaudelle takaiskariksi vaihtoehdon, jonka saa kokonaan lukkoon. Nyt minulla on äärimmäisen nopea täysjousto ja kevyt jäykkäperäinen maasturi samassa paketissa. Renkaisiin lähdin tällä kertaa suosiolla vahvempien renkaiden maailmaan. Snake skin-mallit siis alla, tottakai.

Hovimekaanikko oli ihan täpinöissään ja pisti osaltaan pyörää kasaan. Ensimmäiset sanat mekaanikon suusta pyörästä: "WAU, WAU, WAU, WAUUUU!". Totuus tulee tosiaan lasten suusta.

Kausi 2014 - Yhteenveto - 285 treenituntia ja 6 voittoa

Kausi 2014 on tullut yhteenvetoa vaille valmiiksi. Haastava kausi on kaiken kaikkiaan takana. Osasyynä ruuhkavuodet kahden pienen vaippaikäisen isänä ja toisaalta kevään lukuisat sairastelut tekivät valmistautumisjaksosta vaikean. Nämä kaksi tekijää ovat näkyneet erityisesti treenimäärissä, jotka eivät tällä kaudella ole kovin mairittelevissa lukemissa. Perustekemisen tason ylläpito ei ole ollut sitten mahdollista ja olen joutunut ponnistelemaan yhä harvempiin kisoihin erilaisia täsmätreenejä tehden ja nousukuntoa hakien.

Koko kauden aikana treenitunteja kertyi 284,5. Tuossa ajassa ehdin ajaa/hiihtää kilometrejä kasaan yhteensä 6362 verran. Stravaan näillä ajoilla ehdin paukuttaa yhteensä 237 KOM:ia. Eli eli melkein 1 KOM/treenitunti.

Kilpailuja laskin nopeasti käyneeni 15 kappaletta. Kilpailuiksi lasken kaikki kisat, jotka ovat olleet vähintään aluecup-statuksella ja vastassa on ollut vähintään 2 kuskia Suomen tämän hetken top 10:istä. Näistä voittoja kertyi seitsemän kappaletta. Kakkostiloja tuli kaksi kappaletta, kolmanneksi ajoin kerran, neljänneksi päädyin neljästi ja kerran olin seitsemäs.

Kauden ehdottomana huippuhetkenä oli lopulta cyclocrossin suomenmestaruus. TahkoMTB:n kakkostilaa pidän toiseksi kovimpana suorituksena ja oli ihan mukava hävitä omalle valmennettavalle se 24 sekuntia. Taakse jäi kuitenkin liki 2000 kuskia. Suuremmista kuntoajoista voitot irtosivat Luonteripyöräilystä ja Tähtisadeajoista. KOHINOOR-kisoissa ehdin kärjessä maaliin kahdesti, joista toisella kerralla sain hyvän päänahan U23 mestarista. SM-kisoista jäi käteen cyclocross-mestaruuden lisäksi nelostilat XCE ja XCO-lajeista ja sijoitus 7. XCM-lajista. Näistä sijoituksista XCO on tyydyttävä, mutta XCE ja XCM menivät pahasti alakanttiin odotuksiin nähden. Uskaltanen mainita onnistumisena vielä Hauhon jokamiestriathlonin kuntosarjan voiton, joka lopulta auttoi minua pärjäämään paljon paremmin syksyn fillarikisoissa - tästä enemmän toisessa tekstissä myöhemmin. Hauhon voittoa en kuitenkaan laske yhdeksi kuudesta voitosta.

Vaihtelevista tuloksista huolimatta olen varsin tyytyväinen kauteen 2014. Pahimmillaan haastavan kevään jälkeen olisin voinut olla kokonaan ulkona kisatasosta. Näin ei lopulta käynyt ja kisoissa syntyi tulosta vaikeista lähtökohdista huolimatta. Paljon parempaan en lopulta voinut tällä kaudella pystyä, koska aivan kaikkea ei voi itse hallita ja tilastollisia epäonnistumisia tulee näin herkissä lajeissa väkisin.

Iso kiitos kaikille kisakavereille hienosta kaudesta! Olette rehdillä kisaamisella antaneet todella paljon haastetta ja ilon hetkiä minulle tämän vuoden aikana. Olen etuoikeutettu, että saan ajaa toistaiseksi siellä kärkiporukoissa ja silti hyvin kannustavan ilmapiirin ympäröimänä. Kiitos myös kaikille kisojen järjestäjille ja erityiset kiitokset omalle (nyt jo ex-)tiimille - Team Skinsille! Kiitos myös Hypy:lle, jonka väreissä ajoin viimeisen kerran Tampereen cyclocrosseissa. Kiitokset ROSE:lle mahtavista kisapyöristä, Gutzylle äärimmäisen kisakykyisistä urheiluravinteista ja Skins/Evoc:ille kisavaatteista! Erityiskiitokset perheelle ja vaimolle, että olen saanut lähteä noin moneen kisaan perhekiireistä huolimatta!

Kiitos myös Stravalle, jonka kautta saan kilpailla jokaikinen päivä, jos vain haluan. Tästä jatketaan intoa puhkuen valmistautumaan kauteen 2015.

Toivoo pyöräilijä ja toivottavasti tuleva sprinttitriathlonisti
Olli M alias Olmi

-----

Valtaosa treeneistä on ollut noin tunnin pituisia. Silloin teemana on ollut "treenaa tunti, jolla on tarkoitus". Mihinkään summittaiseen hakuammuntaan ei ole ollut varaa. Tavoite oltava selkeänä mielessä ja joka kerta pyörän päällä pitää miettiä päivän parasta tekoa sitä jotain tavoitetta kohti. 

Kisaviikoilla tämä ajattelu korostuu. "Jos minulla olisi käytössä vain yksi treenitunti, niin miten minun olisi treenattava, että kisaan vaadittava kokonaisuus (kunto, vire, hermotus jne.) on seuraavan kisan tarpeisiin parhaimmillaan?".

Nousukuntoa/ -virettä varten oma kroppa on tunnetava hyvin ja jo kahden peräkkäisen päivän suunnittelu etukäteen voi olla vaarallista. Pitää olla rohkeutta tarjota juuri oikeat ärsykkeet sinä tiettynä päivänä. Usein tämä tarkoitti myös totaalisen lepolenkin valitsemista kovan treenin sijaan. Hölmöintä on mennä kisaan vähän treenanneena ja väsyneenä!

Henkisesti vaan rankkaa miettiä jokaikistä treeniä näin. Enemmän tunteja antaisi varaa tehdä turhia tunteja enemmän..

-----

Anaerobista suorituskykyä etsimässä

Edellisessä blogitekstissäni kuvailin tunteita ja ajatuksia, joita kilpailija kohtaa kahden tunnin maksimaalisessa kisasuorituksessa. Tekstiini sain perin asiallisen kommentin, jossa kyseenalaistettiin, että voiko kukaan viettää ana-kynnyksellä kahta tuntia. Tässä vielä kommentti:

"Luulisi noinkin kokeneen urheilijan tietävän ettei anaerobisella kynnyksellä pysty viettämään kahta tuntia. Kannattaa vaikka hieman tutustua kyseisen aiheen kirjallisuuteen."

Huolimatta siitä, kommentoija ei sinällään kysynyt mitään, eikä myöskään pyytänyt asian käsittelyä jatkamaan, niin ajattelin tässä valottaa edellisen blogitekstin taustoja. Voi olla, että suhtaudun urheiluun vähän liiankin tunteella, mutta toisaalta en pidä ajatuksiani täysin tuulesta temmattuina.

A) Anaerobinen kynnys minun urheilussani

Ensin on syytä kerrata hieman käsitteitä. Minulle anaerobinen kynnys tarkoittaa maksimaalista syke- tai tehotasoa, jonka ihminen pystyy pitämään yllä yhden tunnin ajan. Kestävyysurheilussa tätä kynnystä voidaan selvittää vaikka laboratoriossa kuntotestillä. Kohtalaisen normaalia on, että testejä tehdään vaikka kolme vuosittain. Yksi kauden aluksi loppusyksyllä, yksi keväällä ennen kisakautta ja kolmas muutoin hyödyllisimpänä ajankohtana. Näiden perusteella saadaan esiin kohtalainen arvaus siitä, että mikä henkilön anaerobinen kynnys on. Nykyaikana on normaalia, että moni urheilija määrittelee oman ana-kynnyksensä erilaisin laskelmin. Esimerkiksi laskelman perusteena voi olla oman 20 minuutin maksimisuoritus, josta ana-kynnystä pyritään jollain kaavalla selvittämään (esimerkiksi 95% 20 minuutin tehoista). Itse kartan mielelläni näitä laskennallisia kynnyslaskentoja ja totuus tulee esiin yleensä vasta aidosta tunnin suorituksesta.

Minulle yksi, kaksi tai kolme tällaista testiä ei siis riitä. Tiedän omasta suorituskyvystäni sen verran, että jollain huhtikuun laskennallisella anaerobisella kynnyksellä ei ole juurikaan yhtäläisyyksiä minun heinäkuun 3. päivän, tai vaikkapa elokuun 14. päivän anaerobisen kynnyksen kanssa. Hauskaksi hommaa menee myös siinä, että välttämättä edes heinäkuun ja elokuun aikana taso ei ole lähellekään stabiili. Sen sijaan huomattavasti mielenkiintoisemmaksi asia menee siinä, että päivän vireen vaihteluiden lisäksi minä olen sellainen luonnonoikku, että pystyn tismalleen samana päivänä ja tismalleen samoissa olosuhteissa ajamaan tunnin aikana hyvin erityyppisen suorituksen (selitys seuraava esimerkissä), vaikka ajaisin vertailuajat samaa tavoitetta hakien, eli "täysillä". Vielä exrta-kiinnostavaksi homman tekee se, että saatan pystyä ajamaan samassa hetkessä eri vauhtia tismalleen samoilla sykkeillä.

Esimerkki Olmi-case: Kisavauhti n. 15 minuutin XCO-radalla täysillä päivänä x.

Vaihtoehto 1. Ajan itsekseni 4 kierrostä täysillä maitohappoja vastaan kisavauhdilla, loppuaika tasan 1h ja kierrosajat keskimäärin 15min (lopputulemana rehellinen tunne: annoin kaikkeni ja mielestäni tällä suorituksella on perusteet toimia jonkinlaisena mittarina minun anaerobisesta kynnyksestäni) - keskisyke 175

Vaihtoehto 2. Ajan samalla radalla aluecupin kisan 4 kierrosta täysillä, loppuaika 58 min ja kierrosajat keskimäärin 14:30 (Olipa kova kisa, mutta tuntuipa hyvältä) - keskisyke 175

Vaihtoehto 3. Ajan onnistuneen ajon SM-kisassa 8 kierrosta täysillä, loppuaika 1h 55min ja kierrosajat keskimäärin 14:25 (Maksimiveto, annoin kaikkeni ja pysyin myös henkisesti jokaisen sekunnin mukana kisassa) - keskisyke 175

Tällaisesta ajokäyttätymisestä on minulla itselläni paljon kokemusta. Jostain syystä pystyn kanavoimaan energiani paremmin pyöräilyn ehdoille, jos koen sen todella olevan tärkeää. Tämän johdosta voin ajaa jossain määrin kovemmilla tehoilla samassa hetkessä, vaikka syketasoni pysyy vakiona.

B) Korvien välin rooli huippusuorituksessa

En keksi tismalleen saman suorituspäivän suorituskykyjen heittelyyn muuta syytä kuin oman korvien välin. Olen tässä vuosien varrella huomannut, että on lähes 100% selvää, että ajan aina kisatilanteessa kovempaa kuin jossain omassa vapaaehtoisessa kisavauhtisessa treenissäni. Tämän johdosta pidän luonnollisesti kilpailuja myös kaikista parhaimpina treeneinä. Ehkä tässä on jotain samaa, kuin esimerkiksi suomalaisten hiihtourheilijoiden kommentit alkukaudella: "tarvitsen vain lisää kovia kilpailuja", niin vauhti alkaa löytyä. Niin, miksi juuri kovia kilpailuja - eikös kovaa voisi mennä omissa treeneissäkin? Vain harva voi. Näiden kokemuksien perusteella uskallan väittää, että myös muilla urheilijoilla korvien väli näyttelee varsin suurta roolia suorituskyvyssä. Tämän johdosta uskallan nostaa korvien välin toiminnan esiin tässä "kaksi tuntia anaerobisen kynnyksellä" -kysymyksessä.

Omien kokemuksieni lisäksi minua ovat aina kiehtoneet todelliset urheilun huippusuoritukset. Päivät, jolloin huippu-urheilija ylittää oman suorituskykynsä (rehellisin keinoin) jostain käsittämättömästä syystä. Näitä päiviä voivat olla esimerkiksi: Kun urheilija juoksee puolimaratonin ennätysaikaansa parantaen ennätystä yli 5 minuuttia. Kun Matti Heikkinen jonain yhtenä pöljänä päivänä 4 vuoden välein menee suksilla kovempaa kuin kukaan muu maailmassa. Kun ajat pyörällä soolona tunnin täysillä, viereesi ilmestyy kisakaveri, joka sparraa sinut ajamaan toisen tunnin vieläkin kovempaa. Näitä yllä mainittuja kertoja saattavat yhdistää onnistuneen urheilijan kommentit:

- Olipa tänään hyvä päivä!
- Tuntui, kun ana-kynnykseni olisi hypännyt 10 pykälää/30 wattia korkeammalle täksi päiväksi!
- En voi uskoa, että pystyin tuollaiseen aikaan, ennätys parani huimasti!
- Alussa tuntui vaikealta, mutta yhtä-äkkiä ajo alkoi tuntumaan helpommalta ja pystyin kiristämään ajaen lopulta kovempaa kuin koskaan aiemmin!

Kun kaikki toimii, ovat tällaiset huippusuoritukset mahdollisia.

C) Lopputulema ja vision rooli

1. Pyöräilyssä tunnin ja kahden ero ei ole aina kovin suuri

Edellisessä blogitekstissäni jo mainitsin, että kahden tunnin maksimisuoritus on jotain, jonka saavuttaa hyvin harvoin. Omiin kokemuksiini vedoten uskallan kuitenkin väittää, että joskus homma vaan toimii ja tietty taso pysyy yllä kokonaiset kaksi tuntia. Jos ajan kesän aikana vaikka 5 kpl a' 1h
kestävää maksimivetoa treeneissä, voin mielestäni laskea itselleni kohtalaisen tarkan anakynnyksen (esimerkiksi 310w/175avg). Mitä sitten tapahtuu, jos jossain kisassa ajoaika on tasan 2 tuntia ja datakertymä on keskimääriltään 311w/178avg? Erityisesti syketason osalta saman tason ylläpito ei välttämättä ole ongelmallista, mutta tehon puoleen on enemmän tehtävää. Kun esimerkiksi XCO-kuskin vire on oikesti kohdillaan, ei ajovauhdissa ole juuri eroa, vaikka ajaisi kisaa vain tunnin vai kaksi. Noina päivinä tilanne voi olla se, että jo tunnin kohdalle on antanut käytännössä kaikkensa (pl. loppukiri), mutta silti hyväkuntoinen urheilija pystyy vääntämään samalla tasolla toisen tunnin perään.

Taustalla pyöräilyn osalta tässä voi olla se, että moni pyöräilijä harjoittelee lähtökohdin pitkiä suorituksia, esimerkiksi yli kahta tuntia jatkuvasti. Näin kroppa voi oikeastaan olla sellaisessa tilassa, että siitä ei edes irtoa kovempaa vauhtia tunnin ajaksi, kun treeniä on puskettu pitkää siivua ja kaksikin tuntia tuntuu minilenkiltä. Tässä samassa yhteydessä tulee muuten mieleen tuore maratonin huikea maailmanennätys? Aika 2:02 ja rapiat. Olisi mielenkiintoista tietää, että kuinka paljon kovempaa kuin 1:01 ennätysmies olisi pystynyt juoksemaan puolikkaan?

2. Korvien välin merkitys on aliarvostettua

Osa kilpailijoista sulaa ja alisuorittaa kisoissa, osa taas puhkeaa värikkäämpään kukkaan kuin koskaan aikaisemmin. Miksi näin mahtaa tapahtua? Ihminen on kokonaisuus, jonka toimintakeskuksena toimii pääosin pääkoppa. Hermoilulla, rentoudella, epämotivaatiolla, intohimolla, pakolla, halulla ja latautumisella on iso merkitys jonkin tietyn päivän ja tietyn hetken urheilusuoritukseen. Uskallan väittää, että korvien välissä on meillä monilla urheilijoilla rutkasti kapasiteettia, jota emme osaa käyttää lähellekään maksimaalisesti oman suorituskykymme piiskaamiseksi.
 
3. Visio - pystynkö minä, vai enkö pysty

Urheilijan kehittymisen kannalta yksi isoimmista asioista on usko omaan tekemiseen. Usko siihen, että pystyn johonkin - pystyn kehittymään. Lopulta sillä, että yltääkö ana-kynnyksen pitämiseen kahden tunnin ajaksi koskaan, ei ole hirveästi väliä. Sen sijaan sillä on väliä, että asettaako itselleen
vision, johon pyrkii tinkimättä erityisesti kilpailujen aikana - mieluusti myös treeneissä. Esimerkiksi SM-kisaan aiheellinen tavoite on olla luovuttamatta sekuntiakaan missään vaiheessa. Vision asettamisella on tyypillistä, että se kannattaa asettaa niin, että sen saavuttaminen ei ole itsestään selvyys.

Harvoin on haitaksi, että visio on jopa vähän ylimitoitettu. Tällöin sen tavoittelu on jotain, joka saattaa ajaa meitä urheilijoita koko ajan parempaan suuntaan ja saamme itsestämme enemmän irti. Ainakin minulle itselleni käy pahimmillaan niin, että "liian realistinen" ajattelu voi johtaa siihen, että alan antaa jo valmistautumisvaiheessa periksi. Tällaisessa tilanteessa urheilijan mielestä voi olla fiksumpaa ihan varmuuden vuoksi passailla ja niinpä tavoiteltavaa maksimisuoritusta ei koskaan voi edes tulla esiin. Olen nähnyt elämässäni niin paljon ihmisten tekemiä huimia juttuja, että tavoitteet voi oikeasti heittää aika korkealle.

Terveisin omien vajavaisten kykyjen ammentamisesta kiinnostunut Olmi. :)

Virheistä oppia, kauden yhteenveto ja seuraavat kisasuunnitelmat

Lauantain XCM-pettymyksestä alkaa olla kulunut sopivasti aikaa, jotta olen voinut miettiä tekemiäni virheitä oppiakseni välttämään niitä jatkossa. Suurin ongelma etukäteen Rajamäen kisassa piti olla energiatasojen hallinta. Olin huolissani, että miten pystyn pitämään hiilaritasoni päällä koko kisan ajan. Lopulta tätä ajatusta en ehtinyt edes kisassa miettiä ja pidin jopa kisan viimeisillä kilometreillä kisan nopeimpia (vähintään top 2, kun Jukka Vastarannan aikaa ei ole tiedossa) vauhteja. Ongelmat ja virheet tapahtuivat kilpailusuorituksen muissa osissa, joten en osannut ottaa asioita tarpeeksi laajamittaisesti huomioon etukäteen.

Kokenutta kuskia vietiin tonttiin kisan aikana viidesti, joista kahta kaatumista pidin normaaleina ja odotettuina. Näissä kahdessa kaatumisessa näin jo ennen tilannetta, että kohta lähtee. Sen sijaan kolme kaatumista näistä viidestä olivat sellaisia, että en vieläkään tiedä, että miksi, tai varsinkaan, että mihin olen kaatunut. Nämä kolme menevät siis samaan kategoriaan muutaman vuoden takaiseen kaatumiseen Seinäjoella.

Näitä neljää kaatumista (1 Seinäjoki ja 3 Rajamäki) yhdistävät muutamatkin seikat. Keskeisin yhdistävä asia on se, että olen pyrkinyt ajamaan näissä kisoissa hyvin kovaa, mutta mahdollisimman vähällä energialla. Tällä ajatuksella pyrin kisan aikana istumaan satulassa niin paljon kuin mahdollista. Kun lisääntynyt istuminen yhdistetään kisoihin, joissa mennään vauhtien puolesta kovempaa kuin muissa kisoissa, aletaan päästä ongelman juurisyyn äärelle. Alkaa kuulostaa siltä, että samanlainen kuoppa maassa johtaa pyörän takaiskarin syvempään niiaukseen. Tämä johtaa taas siihen, että kammet liikkuvat niiaustilanteissa tavallista alempana. Tämä johtaa taas siihen, että ne kivet, joihin en tavallisesti kammillani (kaatavalla tavalla) osu, ovatkin nyt kampien ulottuvilla. Tämä taas johtaa siihen, että saatan kaatua helposti neljästi sellaisissa kohdissa, joissa en olisi koskaan uskonut kaatuvani.

Mitä voin siis oppia lauantaisesta Rajamäen kisasta, mutta en ollut oppinut kahden vuoden takaa Seinäjoelta? 

Vastaus: Jos olen menossa kisaan, joka kestoltaan vaatii erityistä luumuilua pyörän päällä, mutta silti hyvin kovia vauhteja - minun pitää tehdä tarvittavat muutokset kisapyörääni. Minun on huolehdittava, että kammet eivät ui normaalia maastoajoani alempana, joten minun on syytä pumpata 15-20 Psi:tä enemmän ilmaa takaiskariin. Luulen, että jo 20 Psi:n lisääminen olisi pelastanut minut kolmelta kaatumiselta Rajamäen kisassa. Nöyrää myöntää tällainen moka, mutta jospa nyt pysyisi muistissa! Toinen vaihtoehto on toki treenata itsensä sellaiseen kuntoon, että pystyn ajamaan XCO-tyylillä 3,5 tuntia. Tämä onkin heti astetta pitempi projekti ajallisesti.

Kausi 2014 oli minulle tuloksellisesti pettymys erityisesti SM-kisojen osalta. En pystynyt ajamaan yhtään SM-mitalia maastopyöräilylajeissa ja erityisesti XCE:n nelossija oli karmaiseva lopputulos. Sijathan olivat: XCO 4. XCE 4. ja XCM 7. Kevään ja alkukesän haastavat lähtökohdat huomioiden tuloslista on toisaalta ihan ok ja kesällä sattui muutamat hyvät päivät erityisesti isoihin kuntoajoihin. Perheen parista olen saanut ilon ja onnen hetkeä tänä kesänä useiden SM-mitaleiden edestä.

Katseet ovat siis siirretty eteenpäin. Seuraavat tärkeät kisat nostin esiin jo eilen Twitterin puolella. Tässä samainen twiitti nyt täällä blogissa.

Seuraavat kaksi kisaa, joihin asetan itselleni hyvän kisapäivän vaatimukset, ovat: - Vanajanlinnan triathlon - Tahko MTB Molemmat 2015.
— Olli Miettinen (@OMiettinen) 24. syyskuuta 2014

Satasen kerhossa myös vuonna 2014

Huh, tulihan se satasen lenkki tänään! Koko vuosi sitä metsästettiin ja nyt tärppäsi. Noh, ei nyt ihan. Kausi on ajettu vaan huomattavasti lyhkäisemmillä lenkeillä, mitä normaalisti tai aikaisempina vuosina. Samalla tämän päivän lenkin kanssa ylittyi nimittäin vuoden 2014 osalta ensimmäisen kerran 3 tuntia treeniä! Toivon, että tuntien "uhraukset" urheilusta ovat olleet hyödyksi perheelle. Tänäänkin oli tehtävä tyly valinta ja jätettävä vaimo huolehtimaan kahden vaippaikäisen aamutoimista aina lounaaseen ja nukutuksiin saakka. Jollain tapaa itsekästä päättää, että "minä nyt menen ajamaan yhden pakkomielteisen kolmituntisen".

Lötköpötkömiehen vuoden ensimmäinen satkupatku. PK-kausi avattu! #pyöräily pic.twitter.com/ghrcIHBFKJ
— Olli Miettinen (@OMiettinen) 30. heinäkuuta 2014

Hyvää kulkua on pitänyt hakea tarkoilla täsmätreeneillä ja koko kesää ei ole ollut mitään mahdollista olla hyvässä kunnossa. Huippukunnon sijaan tällaisen vähän treenaavan harrastelijan on turvauduttava kisoissa nousukunnossa kisaamiseen. Sen saavuttaminen on huippukuntoa huomattavasti helpompaa, ja toisaalta nousukunto tuo viikoittaiseen treenaamiseen onnistumisen kokemuksia, jotka pitävät mielialan korkealla. On mukavaa ajaa viikoittain kovempaa samoilla poluilla kuin koskaan aikaisemmin.

Rovaniemen kisojen jälkeen on ollut ihan hyviä pyöräilypäiviä. Kauden ensimmäinen KOHINOOR- voitto irtosi viikko sitten torstaina. Kisassa oli vielä muutamia ihan kovia maantiemiehiä mukana, joten voitto lämmitti mieltä entistäkin enemmän. Taakse jäivät muun muassa TWL:n Jesse Kaislavuo ja Finnfalzin parivaljakko Urmas ja Järvinen. Loppukiri nousi mukavasti Stravan mukaan tein loppunousuun oman ennätykseni. Aivan mäen päälle vauhti hidastui hitaimmillaan 27,5km/h tasolle.

Syksyn kilpailujen suhteen kalenteri ja mieli on vielä aika avoin. Crossin SM-kisat kiinnostavat ja samoin XCM SM-karkelot. Katsotaan nyt, pystynkö pitämään itseäni edes tässä kunnossa. Lapsiperheen ohella haastetta tulee tuomaan paluu töihin. Elokuun 1. päivästä lähtien ei sitten arkisia vapaita työn puolesta olekaan lähiaikoihin tiedossa.

Rovaniemen XCO SM-kisa 20.7.2014 – kisaraportti

Rovaniemen SM-kisaviikonloppu on siis takana. En voi sanoa onnellisesti takana, koska kilpaurheilijana haluan kisoissa yltää vähintään omalle tasolleni. 

Harmittavaan nelossijaan päättynyt XCE-kilpailu ei ollut poissa mielessä vielä sunnuntainakaan. Pari päivää kauden suurimmasta pettymyksestä oli vuorossa XCO. Ennakkoon huomasin, että minulla on Rovaniemen kisapäivää ajatellen vahvuuksia, mutta myös arveluttavia asioita:

Plussat:

-          Kunto oli Valkeakosken kisojen mukaan lähellä mitalitasoa – jonkinlainen usko vähintään pronssitilaan oli mielessä

-          Rovaniemen mäkinen ja kivikkoinen rata sopisi melko hyvin ominaisuuksilleni

-          Kisapyörä: Rose Thrill Hill:illä en todennäköisesti antanut kenellekään tippaakaan tasoitusta kaluston ajo-ominaisuuksien perusteella

-          Kisan huoltotaktiikka oli selvä

Haasteet:

-          XCE-kilpailun fyysinen vaikutus suoritukseen oli kysymysmerkki

-          XCE-kisan pettymyksen pureskelu oli vielä sunnuntaina kesken

-          Ennen kisaa viimeisten 12 kuukauden aikana treeniä oli kertynyt n. 200 tuntia

-          Kilpailun kesto oli 1h 50min, olin treenannut noin pitkän treenin viimeksi 8 päivää ennen kilpailua

-          Rasvojen käyttö energiana oli kysymysmerkki

-          Mahdolliset kramppihuolet viimeisillä kierroksilla

-          Olin lähes varma, että ajaudun kisan aikana jossain vaiheessa rengasrikkoon

-          Kisarutiini piti ammentaa edellisiltä vuosilta

Haasteita oli siis starttihetkellä plussia enemmän. Olin kuitenkin päättänyt, että kisassa lähdetään taistelemaan hyvästä sijoituksesta ja pyrin ajamaan kropan tyhjäksi maaliin mennessä.

Kisaraportti tuntemuksineen kierros kierrokselta (7 kierroksen kisa).

1. Kierros – Startti ja sijoituksien tunnustelu

Kohtalaisen navakka startti, mutta vauhti ei ensimmäisessä nousussa tuntunut mitenkään mahdottomalta. Ajelin ihan kärkiporukassa lähinnä sijalla 5. Ennen laskuosuutta Jukka Vastaranta karkasi porukalta viimeisessä nyppylässä ja kakkossija oli vielä viiden kuskin ulottuvilla (Tähti, Pökälä, Miettinen, Kittilä, Mikko Vastaranta). Laskussa en ollut opiskellut ajolinjoja aivan muun letkan tavoin ja tipahdin Mikon taakse kuudenneksi. Kakkospaikka oli kuitenkin aivan lähellä ja vauhti tuntui realistiselta. Stravan mukaan 1. kierroksen aikani oli 15:08.

2. Kierros – Meno muuttuu tahmeaksi

Toisen kierroksen alkaessa taas isolla nousulla, ajauduin ensimmäisiin vaikeuksiin. En tiedä, oliko ensimmäisen kierroksen lasku pistänyt kropan koetukselle, koska mäen nousu muuttui aivan myrkyksi heti toisen kierroksen alkuun. Tuntui, että selkä menee jumiin ja pyörittämisestä ei meinannut tulla mitään. Kakkostila katosi nousussa kauas porukalla (Tähti, Pökälä ja Kittilä). Minä jäin Mikon kanssa ajamaan sijasta 5. Mielessä pyörivät ajatukset, että ”näinköhän XCE-kisa painaa edelleen” ja ”mikä ihme se tämän päivän kisavauhtini oikein on?”

2. kierroksen karmea floppi varmistui kierrosajasta: 16:39! Yli 1,5 minuuttia hitaammin, kuin sopivalta tuntuva vauhti 1- kiekalla.. ei hyvä!

3. Kierros – ”Taidan heivata – eihän tästä tule yhtään mitään”

Kolmannelle kierrokselle lähtiessä Mikko oli jo jättänyt minut ja ajelin surkeana yksikseni. Ylämäkeen en päässyt yhtään mihinkään ja päivän ajovauhti oli edelleen totaalisesti kateissa. Selkä oli umpijumissa ja happi ei kulkenut mihinkään. Otin kierroksen alkuun geelin ja toivoin sen tuovan iloa ajoon. Olikohan niin, että pitkä tauko kunnon fillarilenkistä oli ajanut minut totaalisesti hiilarimieheksi ja joutuisin kisaamaan liki 2 tuntia hiilareiden kanssa? Useampaan kertaan mietin, että tämä kisa taitaa jäädä tänään kesken. En pysty kisaa ajamaan, vaan vauhti on todellisen turistireissun tasoa.

Henkisen taistelun tuoksinnassa ja keskeytyksen pyöriessä mielessä kierrosaika romahti vieläkin surkeammaksi: 17:23. Kaiken kaikkiaan näytti todella huonolta!

4. Kierros – Käynti lähes sijalla 7. – hitaasti meno alkaa parantua

Neljännelle kierrokselle lähtiessä otin uuden täyden juomapullon, mutta meno oli edelleen tahmeaa. Olin henkisesti aika rikki. Vanha tuttu kisakaveri Kangaskokko oli saanut minut kiinni. Ylämäessä vaaran päälle tarjosin Juhalle jo ohituspaikkaa, mutta Juha sanoi: ”ei nyt näin nousun aikana”. Tuosta kommentista sain vähän uskoa ja ajoin hieman kovempaa lopun jyrkät osuudet mäen päälle. Juha tippui samalla kyydistä ja aloin lisäämään vähän vauhtia myös muilla osuuksilla. Tällä kierroksella Totto climbissä näin Tonin, joka ajoi mäkeä ylös takarengas tyhjänä. Olin siis äskettäin ollut lähes sijalla 7, mutta nyt olinkin jo 5. Edessä meni Mikko, jonka saavuttaminen pirteällä ajolla voisi olla mahdollista. Vaikka kierros lähti todella nihkeästi käyntiin, niin aloin tuntemaan itseäni kierroksen loppua kohden kilpailijaksi.

Nelos-kierroksen loppuaika oli piristyvän lopun ansiosta 16:49.

5. Kierros – Nousu jatkuu ja meno maistuu

Viidennen kierroksen alkuun otin kisan ensimmäisen kofeiinigeelin. Mäen alkupään otin iisisti, mutta juuri ennen loppujyrkkää sain Mikon kiinni. Kysyin heti ohituspaikkaa ja Mikko herrasmiehenä antoi heti tilaa. Minulla on pyörässä edessä vain 38-hampainen eturatas, joten kovin hiljaa en jyrkkiäkään kohtia voi pyörittää. Niinpä nousin putkelle ja annoin mennä astetta pirteämmin mäen päälle. Mikko oli tipahtanut kyydistä ja olin yhtä-äkkiä vankasti nelostilalla. Pronssista en ajamalla haaveillut, mutta tällä radalla saattaa tapahtua mitä vain. Totto-laskun alkaessa kuulin, että pronssiin olisi minuutti ja siellä ajaa Pökälä. Olin yllättynyt, että Kusti oli onnistunut tiputtamaan Pökälän kyydistään. Alamäki alkoi kisan edetessä parantua myös minulta ja sain melko ehjän kierroksen aikaiseksi.

Vauhdin parantuessa 5. kierros taittui aikaan 16:23. Kyseessä oli siis minun toiseksi nopein kierros tässä kisassa.

6. Kierros – Pronssitila alkaa häämöttää

6. kierroksen alkaessa otin täyden juomapullon pyörääni ja lähdin ajamaan maltilla nousua. Loppujyrkän ajoin taas putkelta ja pääsin takalenkille ihan hyvässä vauhdissa. Erään pitkän suoran päässä olin näkevinäni Pökälän selän. ”Voiko tuo olla totta”, mietin mielessäni ja jatkoin menoa. Totto-climbissä sain varmuuden havainnolleni, kun näin Samuelin laskettelevan kopin alta samalla kuin itse olin nousemassa sinne. Haran Petri huusi, että ero on 25 sekuntia ja nyt kaikki peliin. Iskin laskuun vauhdilla ja alamäen serpentiineissä näin Samuelin jo jatkuvasti. Usko pronssiin heräsi siis kierros ennen maalia. En lähtenyt kuitenkaan pronssia tuulettelemaan, koska edessä ajoin Pökälä. Aika-ajon hallitseva mestari ja kovien maantiekisojen voittaja tältä kaudelta. Jos joku, niin Pökälä kykenee ajamaan myös väsyneenä kovaa fillaria. Viimeiselle kierrokselle lähtiessä kuulin, että olen vain 11 sekuntia Samuelin perässä!

Kierrosaika 6. kierroksella oli 16:29. Tämän kilpailun kolmanneksi nopein kierrosaika tähän mennessä.

7. Kierros – Kuvitteellinen taistelu pronssista

Viimeinen kierros siis käynnistyi ja ensimmäisen nousun päällä näin TWL:n värit Pökälän selässä. Yritin vähän lisätä kampikierroksia, mutta toinen takareisi napsahti saman tien kramppiin. Ajoin krampin auki, mutta lyhyt alamäki nousun alussa pisti toisenkin takareiden lukkoon. En voinut siis lisätä mäessä vauhtia, vaan jouduin katsomaan, kun Samuel takoo mäkeä hyvällä vauhdilla ylös ja pronssi karkaa. Viimeinen jyrkkä osuus oli minulle itselleni kova taistelu, kun tuntui, että riittävän pientä vaihdetta ei pyörästäni näille kramppijaloille löytyisi. Pääsin lopulta mäen päälle, mutta ero pronssiin oli taas repsahtanut. Jatkoin omaa vauhtiani kohti maalia, koska Rovaniemellä ei yksikään polkupätkä ole varma. Terävät kivet voivat viedä unelman sekunnissa. Onneksemme emme kumpikaan kuitenkaan joutuneet rengastöihin, vaan Samuel lasketteli ansaittuun pronssiin ja itse ajoin maaliin neljäntenä. Aivan, kuten vuosi sitten XCO SM-kisassa.

Viimeisen kierroksen kierrosaika oli lopulta 16:20. Eli ajoin vielä kerran koko kisani toiseksi nopeimman kierroksen. En siis periaatteessa sulanut pronssitaistelussa, vaan se ratkesi Samuelin selkeään tason nostoon vikalla kierroksella.

Yhteenveto:

Kultaan ajoi suvereenisti ja hienolla asenteella Jukka Vastaranta. Hopealle elämänsä parhaalla maastopyöräsuorituksella Kusti Kittilä ja pronssille siis maantiesankari Samuel Pökälä. Onnittelut kolmikolle!

Minulle jäi käteen 4. sija. Tämä 4. sija oli yhteensä viides, joita olen urallani ehtinyt maastopyöräilyyn verrattavissa SM-kisoissa yleisessä-/elite-luokassa saavuttamaan. Rehellisesti sanottuna, minulle on etuoikeus, että sain ajaa Rovaniemellä näin hienosta sijoituksesta. Viimeisen 12 kuukauden aikana treenit ovat olleet todella rikkonaisia ja voisi olla, että tuollainen 200 tuntia vuoteen ei mahdollistaisi edes puumitalisijoitusta.

Valkeakoski Nordic-cup XCO 13.7.2014 – palautumisen monimutkaisuus SM-kisaa ajatellen

Hienot olivat kisat, vaikka ne minun osalta kesken jäivätkin. Olin epäonnekas, kun jouduin rengastöihin jo ensimmäisen kierroksen puolivälissä. Kisani oli siis tuloksellisesti ohitse, ennen kuin se kunnolla oli edes alkanut. Olin rikkohetkellä kisassa viidentenä, muutaman sekunnin kärkeä perässä.

Harmitushymyt rengasrikon jälkeen 2- kiekan nousussa. Kuva: Jukka G.

Helteinen sää yhdistettynä yli 1000 nousumetrin xco-kilpailuun on kovaa leikkiä. Lämpimässä säässä kroppa on yleensä herkällä päällä ja silloin voi ajaa kovempaa kuin muulloin. Kovaa ajaminen tuo kuitenkin omat haasteensa nestetasapainon ylläpidolle ja sopivan kilpailuvauhdin löytämiselle. Kuskit olivat todellisessa grillissä! Valkeakosken Nordic cupin- osakilpailuun oli saapunut vielä vauhtia pitämään kova xco-kuski Latviasta ja Suomen oma mtb-ylpeys Jukka Vastaranta.

Vielä edellisenä iltana olin latautuneen oloinen ja hyvin keskittynyt kilpailuun. Kuuden kierroksen kilpailu sopi hyvin suunnitelmaan ja ajattelin, että pari kierrosta aluecup:in kisoihin lisää olisi sopiva lisäys, joka ei tuota ongelmia Rovaniemen SM-viikonloppua ajatellen. Edellisenä iltana klo 23 aikaan kuulin kuitenkin Twitterin kautta huhun, että kierroksia ajettaisiinkin 7 kappaletta. Tämä sai kokemuksestani johtuen pasmani vähän sekaisin. Moni varmaan ajattelee, että mitä ihmeen väliä sillä on, että ajetaanko kilpailussa 6 vai 7 kierrosta. Minulle tällä oli suuri merkitys. Kerronpa nyt, että miksi.

Tahkon ja Valkeakosken kilpailun aikaväli oli 2 viikkoa. Olin tuossa välillä kesän parhaassa ja huonoimmassa terässä. Tahkon jälkeisellä viikolla en päässyt mihinkään, kun maitohapot valtasivat kehon jo 125 sykkeillä. Vähän myöhemmin Tein sitten omia ennätyksiäni lähipoluille. Valkeakosken osalta aikaikkuna kisan jälkeen Roviksen kahteen SM-kisan starttiin oli 4 lepopäivän verran. En missään nimessä halunnut vaarantaa kauden päätähtäintä Rovaniemen XCE ja XCO-starteissa. Kun mies on herkässä ja hyvässä kunnossa, saa hän itsestään irti kaiken, jos vain pää kestää. Kovalla latautumisella voimavarojen maksimaalista hyödyntämistä voi edesauttaa. Aluecupin 4 kierroksen kovasta ”tunnin kisasta” palautuminen vie minulta 1-2 päivää. Tahkolta, johon olin ladannut kaiken peliin niin henkisesti kuin fyysisestikin, palautuminen vei massiiviset 7 päivää! Valkeakosken osalta loppu olikin silkkaa matematiikkaa. Kuinka kauan kisassa voin antaa 100% kaikkeni, että palaudun 100% varmuudella XCE-kisaan perjantaiksi, joka ajetaan 5 päivän kuluttua Valkeakosken kisasta. XCE-kisaa ajatellen minun pitää myös virittää olo nopeaksi vähintään yhdellä täsmätreenillä. Tuota treeniä ei voi tehdä, jos ei ole täydessä tikissä. Minun piti olla siis palautuneena Valkeakosken jälkeen mielellään tiistaiksi, mutta viimeistään keskiviikoksi.

Valkeakosken ensimmäisen kierroksen rengasrikon jälkeen minulla oli siis ainoastaan hävittävää. Kunnolliseen tulokseen ei ollut enää saumoja, ja kovalla ajolla olisin voinut ajaa itseni pahimmillaan tiputukseen helteestä johtuen. Näin olisin menettänyt hyvän sijan niin Valkeakosken kisassa kuin kahdessa tulevassa tämän kauden päästartissa Rovaniemellä. Päätin jo edellisenä iltana, että olon Valkeakosken kisassa pitää olla äärimmäisen hyvä, että ajan kaikki 7 kierrosta maaliin. Lopulta rengasrikkoon sulanut latautuminen kävi yhdestä kierroksesta ja koin paremmaksi jättää kisan kesken 6 ajetun kierroksen jälkeen.

 Alamäen vakava tyylinäyte. Kuva: Jukka G.

Stravan mukaan kisavauhtini olisi riittänyt taistelemaan ehkä kolmossijasta. 6 ajetun kierroksen perusteella taisin olla 3 kierroksella Halmeen Sasua nopeampi, mutta kolmella kierroksella hitaampi. Minä jouduin vielä ajamaan yksin, enkä saanut tarvittavaa kiriapua kovista kisakavereista. Jossittelu on kuitenkin turhaa – eilisestä kisasta minulla ei ole tulosta.

Väsyä näkyy jo 5-kiekalla. Kuva: Jukka G.

Minun osaltani käteen jäi vain hyvä treeni aivan mahtavassa tapahtumassa! Kiitos Valkeakosken kisan puuha-ihmisille, olitte tehneet aivan todella hienon kisan! Kiitos myös kannustajille ja iso kiitos Mikkelin huolto-osastolle!

Minä olen jo heti eilisen kisan jälkeen kääntänyt katseeni Rovaniemelle – siellä nähdään!

Huomenna Valkeakoski XCO - Nordic cup!

Kilpailukeskus mallia Medilaser MTB Weekend. pic.twitter.com/LPUGFxr3cP
— Timo Mustikkamaa (@TMustikkamaa) 12. heinäkuuta 2014

Huomenna aivan tässä kotikulmien lähistöllä kisataan kansainväliset maastopyöräilykisat!

http://www.promtb.info/

Valkeakosken Korkeakankaalle on tehty mielenkiintoinen rata, joka on houkutellut liki 30 kovaa kuskia lähtöviivalle. 7 kilpailukierrosta pistää kuskit ahtaalle liki 1200 nousumetrin johdosta. Lepäämään ei pääse myöskään laskuissa, jotka ovat kivien ja kallioiden johdosta teknisyydeltään melko vaativia. Olen henkisesti varautunut jos jonkin tasoiseen selkäsaunaan, mutta lupaan tehdä parhaani ja yrittää minimoida selkäsaunan kovuutta! On hienoa, tai paremminkin kunnia, päästä ajamaan samaa kisaa Vastarannan Jukan ja parin kovan ulkomaalaisen kuskin kanssa.

Latautumista en ole kerännyt huomiselle aivan maksimaalista määrää. Tähän on syynä Tahkon jälkeen tullut sippi, joka varmaan johtui latautumisen purkaantumisesta kovassa kisassa. Nyt pitää olla tarkkana, koska jo perjantaina on edessä Rovaniemellä XCE:n SM-kisat ja viikon päästä XCO:n SM:t. Iskua on oltava myös Valkeakosken jälkeen.

Toivottavasti huomenna Korkkiksella on jalka herkkänä ja ajo maistuu kaikki kuusi kierrosta. Aluecupeissa on ajettu 4 kiekkaa ja sekin on ollut verrattain kovaa touhua. Extrahaasteita huomiselle tarjoaa helle, joka tekee kuskeista keveitä kukkakeppejä maaliin saapuessamme. Hyvin mielenkiintoinen päivä tulossa - tulkaahan kannustamaan!

Valkeakosken XCO-viikko ja SM-kisat Roviksella lähestyvät

Vihdoinkin tänään alkoi tapahtua! Se vei nimittäin 8 päivää, kun happi alkoi Tahkon jälkeen taas kulkea tämän pyöräilijän kropassa.

Yllättävää kyllä, niin pään lyöminen seinään saattaa joskus auttaa. En oikein muuten tehnyt mitään toisin väsyn helpottamiseksi, kuin jätin todella väsyinä päivinä maksimivedot ajamatta. Päätös ei ollut vaikea, koska maksimivetoja ei voinut ajaa. Täysiä lepopäiviä en ole kuitenkaan pitänyt, vaan olen joka päivä käynyt tarjoamassa kovaa ajoa jaloille. Ajokenkä ei ollut kuitenkaan syönnillään ennen tätä päivää. Tänään sykkeet palautuivat alamailta takaisin ylängöille ja happea alkoi reisiin riittää. Parin tutun ylämäen KOM:it (Stravaan kirjautuvat kärkiajat, eli kulkee kovempaa kuin itsellä koskaan aikaisemmin) ovat hyvän päivän takeina vankkumattomasti!

 Kilometrimäki-selfie neonvärit päällä!

Parempi suunta tuli ihan kreivin aikaan, kun Valkeakosken XCO-kisat lähestyvät tulevana sunnuntaina. Siellä pääsee mittaamaan omaa vauhtia tai vauhdittomuutta muun muassa Jukka Vastarantaa vastaan. Odotan innolla, että mitä tuosta kisasta tulee ja paljon tällainen osa-aikainen kuntoilija on perässä kansainvälistä kärkivauhtia.Tärkeää vireen löytäminen on myös Rovaniemen SM-kisoja ajatellen. Ne siintävät jo vajaan kahden viikon päässä ja en ole kyennyt tekemään aitoja XCE-treenejä vielä yhtään! Ne tulevatkin ohjelmaan heti keskiviikosta eteenpäin ja yritän saada ukkoon nopeutta puolentoista viikon pikakurssilla. Rovaniemellä ajan XCE-kisan perjantaina 18.7. ja XCO-skapat sunnuntaina 20.7. Molemmista starteista mitali kiinnostaa ja erityisesti perjantaina on yrityksessä puolustaa siniristipaitaa vuosilta 2012 ja 2013. Tripla on siis hakusessa.

Huomenna tiistaina ajetaan Korkeakankaan samalla radalla Pirkanmaan alue-cuppia. Tarkoituksena on osallistua kisaan myös huomenna ja toivon, että kulku on kohdallaan! Palataan asiaan siis jo huomenna! Mikäli blogiin ei kuulu mitään, niin Twitter-laulaa useammin: https://twitter.com/OMiettinen

Pitkän kaavan palautuminen Tahkosta menossa

Taisi tulla tyhjennettyä tämän miehen Pajazzo Tahkolla. Leikkisästi olen aiemmin ilmaissut, että Tahkon jälkeen alkaa armoton taistelu fyysisen kunnon syöksykierrettä vastaan. Nyt näyttää siltä, että tämä on totisinta totta. Kulkua ei ole Tahko-launtain jälkeen ollut sitten yhtään - ei yhtikäs yhden yhtäkään. Maitohapot ovat puudutusainetta, jotka pistävät reisiä käyttökelvottomaksi. Lenkin alusta lähtien uni painaa päälle ja ajo muuttuu vaikeaksi jo 125 sykkeiden yli mentäessä.

Ei ole siis mies terävimmillään. Niinpä olen antanut itselleni jo varoituksen epäurheilijamaisesta käytöksestä ja huhuillut ihmisen kaulaan sopivia M-kokoisua "epäkunnossa"-kylttejä.

Mennyt sunnuntai Tahkon jälkeen tuli matkustettua tänne Hämeenlinnan kotiin. Perhekyyti Mondeolla kesti 11.40-19:10 välisen ajan ja tämä osaltaan hidasti optimaalista palautumista. Maanantaista minulla ei ole mitään muistikuvaa, pidin varmaan lepopäivän. Tiistaina ajelin rennosti maantiellä, koska tiesin torstaina olevan KOHINOOR-ajot Ahveniston moottoriradalla. Keskiviikkona olin suunnitellut lenkkiä, joka lopulta toteutui iltalähtönä klo 21:20. Ajelin puolihaipakkaa Tyrväntöön ja kokonaislenkiksi tuli 54km / 260w keskitehoilla. Olin kotona joskus klo 23 aikaan ja palloilin pirteänä kuin peipponen vielä klo 00:30.

Torstaina oli sitten kisapäivä Ahvenistolla. Keskiviikon iltalenkissä ei ollut mitään järjen hiventä tätä kisaa ajatellen. Kulku sen mukainen, eli ei kulkua lainkaan. Aika-ajokierroksella ajoin 4 min pintaan 420 w keskitehoilla. Tuo on reilut 40w vähemmän kuin normaalisti motarin kierroksellani. Olin aika-ajossa vasta kolmas ja palautuminen lähti kehnosti käyntiin yhteislähtöä ajatellen. Jarkko Niemi vei suvereeniin tyyliin yhteislähdön nätillä yhden miehen irtiotolla. Me ajettiin Siukolan Laurin kanssa kimpassa sijoilla 2 ja 3, mutta ei mahdettu Niemelle mitään. Joskus olen jaksanut tykittää jokaisella 15 kierroksella ihan hyvää kyytiä mäen päälle, nyt riitti yksi kerta. Kisan aikana tuli muuten vettä aivan älyttömästi! Parhaimmillaan 25km/h vauhdissa ei nähnyt kärkipaikalla eteenpäin! Moottorirata lainehti ja ajo oli melkoisen jännää jyrkissä alamäen mutkissa. Pari kertaa takarengas menetti otteen asfaltista, mutta niin vain pysyin pystyssä ilman haavereita. Maaliin selvisin ja pokkasin kakkostilan loppukirissä Latea vastaan. Kisan keskitehoiksi Rotorit antoivat 290w. Tästä tehosta 51% oli tintattu vasemmalla jalalla ja 49% oikealla (tietokoneella Garmin connect kertoo näemmä 50/50 voimatuotosta). 15 kierrosta Ahvenistolla kerryttää kesän nousumetrisaldoa 660m, ainakin tämän uuden Garmin edge 1000 mukaan.

Tehojen vuoristorataa moottoriradalta

Lisädataa KOHINOOR-ajoista

Mutta juupa juu. Ei ole torstain jälkeen happi kulkenut kropassa ja pari lyhyttä lenkkiä ovat olleet todella vaikeita. Kahden viikon päästä pitäisi olla kunnossa Rovaniemen XCE ja XCO starteissa. Kiire tulee ja ihmeitä pitää taas tapahtua. Välissä on vielä viikon kuluttua ajettava Valkeakosken XCO-kisa, jossa vastassa saattaa olla aivan hurjia kuskeja jopa ulkomailta.

Nyt etsimään jalkoja massiivisen iltapalan avulla!

Lupauksia herättävää kulkua Valkeakoskella 18.6.2014 - voitto

Näin on napakka aluecupin osakisa Valkeakosken Korkeakankaalla ajettu. KV-kisoihin suunniteltu rata ajettiin kilpailussa neljä kertaa. Valkeakosken rata on aikalailla Vaasan XCO-radan kaltainen ja tälläinen reitti sopii yleensä ominaisuuksilleni. Sunnuntain tutustumisen perusteella ajattelin, että pystyisin ajamaan noin 15:30 viittaaviin kierrosaikoihin neljän kierroksen kisassa. Meno oli lopulta pirteämpää kuin olin ennakkoon ajatellut. Minulle on tyypillistä, että kisakaverit saavat minut ajamaan reilusti kovempaa kuin treeneissä. Maitohappokynnys siirtyy yleensä mukavasti ylöspäin harjoituksiin verrattuna.

Kisassa startattiin melko kovaa heti ensimmäiseen nousuun ja mäen päällä huomasin, että olemme Pärssisen Pertun kanssa irti muista. Oma meno oli ihan kisan alussa vähän tukkoista, koska aitoa verraa en ehtinyt ennen kisaa ajaa. Alamäkisektorilla palauduin kuitenkin kummasti ja polun ajovauhti Pertun perässä tuntui jossain määrin rauhalliselta. Oma täpäri - Thrill Hill - söi kiviä ja juuria ihan eri malliin kuin Pertun jäykkis ja pysyin kyydissä hyvin helpolla. Seuraava nousu oli laskettelurinteen serpentiini, johon päätin ottaa kärkipaikan. Yllätyksekseni Perttu tipahti kyydistä jo tuossa nousussa ja pääsin ajamaan viimeiset yli 3,5 kierrosta sooloajoa.

Ensimmäisen kierroksen aika oli lopulta 14:22, joka oli minuutin kovempaa kuin sunnuntain tutustumiskellotuksessa. Kierrosajat olivat lopulta seuraavat:

1. kierros 14:22
2. kierros 15:03
3. kierros 14:58
4. kierros 15:00

Ensimmäisen kierroksen hurjastelun jälkeen löysin anakynnyksen, jota pystyin pitämään hyvin koko loppukisan ajan. Heinäkuussa kansainvälisessä kisassa ajetaan tätä rataa 6 kierrosta. Eilen kolmannen kierroksen jälkeen tunsin oloni väsyneeksi, mutta neljännen kierroksen jälkeen tuntui paremmalta. Maalissa koin, että ehkäpä ne kaksi kierrosta olisivat vielä olleet mahdollisia.

TOP 5 tulokset:

1	Miettinen	Olli	Skins/HyPy/ROSE				59;24,99
2	Pärssinen	Perttu	Medilaser/P-P				1;01;10,47
3	Lehtinen	Sakari	HyPy				1;01;11,47
4	Oksman	Jerry	Skins/HyPy				1;03;48,36
5	Kuitto	Antti	Skins/HyPy				1;08;10,77

Tässä vielä kuva kisasta kolmannelta tai neljänneltä kierrokselta. Kuvan on ottanut Timo Mustikkamaa ja varastin sen omin luvin. Timo reklamoi minua halutessaan.

Tästä on hyvä jatkaa kohti Tahkoa!

Jäätävän valmistatumisen kautta: Illalla aluecup kisat Valkeakoskella

Illalla ajetaan Valkeakosken Korkeakankaalla aluecup:in osakilpailu uudella XCO-radalla. Kyseisen radan on määrä olla käytössä myös heinäkuussa kansainvälisessä kisassa. Osallistuminen näyttää minun kohdalla nyt hyvältä ja taidan ihan oikeasti päästä ajamaan kilpaa tänään. Rata on sen verran raaka, että veikkaanpa tämän innostuksen laantuvan viimeistään siinä toisen kierroksen aikana. Muista kisailijoista minulla ei ole juuri tietoa, mutta ainakin Korkeakankaan kuningas Perttu Pärssinen on tulossa. Katsotaan, kuinka kauan pysyn Pertun kyydissä!

Eiliset valmistavat lenkit Tahkoa ajatellen menivät säiden johdosta aivan penkin alle. Lähdin aamulla maantiepyörällä kohti Tyrväntöä, mutta jo 20 minuutin ajon jälkeen sain niskaani vaakatasossa vihmovaa puhdasta lunta. Kädet ja jalat kastuivat totaalisesti. Ilman lämpötilan ollessa muutaman asteen verran plussan puolella ja tuulimyräkkä yli 10m/s, oli jäätyminen selviö. Taistelin paleltumista vastaan itseni tuskaisesti kotiin niin nopeasti kuin kykenin. Vasemman käden sormet eivät liikkuneet lopussa lainkaan ja myös jalat olivat pahasti kylmissään. Epämiellyttävältä tuntui myös jaloista sydämeen kiertävä lievästi viileä veri, joka saa minut voimaan huonosti. Kotona olin noin 10 minuuttia sikiöasennossa pikkueteisessä ja odottelin käsien lämpöjen palautuvan. Tuona aikana en saanut itseltäni ajokenkiä tai kypärääkään pois, koska sormet eivät olleet hallinnassa. Enpä olisi uskonut, että viimeisen 10 vuoden pahin kylmettyminen tapahtuu kesäkuun 18. päivä, vankassa syysvaatetuksessa.

Vaimolla oli onneksi lumisateen alkaessa pelinlukulasit silmillä ja sauna oli lämpiämässä jo kotouduttuani. 20 minuutin saunomisella sain vihdoin ensimmäiset hikipisarat tähän lenkkiin liittyen näkyviin ja rohkenin parin tunnin kuluttua uudelle lenkille maasturilla.

Jäätyilystä huolimatta olen pysynyt ainakin tähän seuraavaan päivään terveenä. Koko muu perhe on pienessä flunssassa ja nyt sitten jännitetään, mikä on minun kohtaloni Tahkoa ajatellen. Tahkon starttiin on vain 1,5 viikkoa aikaa ja pari kovaa treeniä ainakin tarvitsen.

LOPPUKEVENNYS: Osallistuin muuten eilen illalla puolivakavissani yhdellä twiitillä BRA-MEX jalkapallopelin aikaan Meksikon pelipaita-kisaan. Tästä tulikin twitter-historiani kovin juttu lopulta, kun paita napsahti minulle. Onhan se hienoa, kun Kuningas "Litti" Litmanen on nauranut sinun twiitillesi suorassa lähetyksessä!

Perhe nukkuu. Isäntä pelii katsoo ja kukkuu. Kun tän pelin taitaa, saa kantaa Mexikon paitaa. Hieno tiistai-ilta kerrassaan! #ylemmfutis
— Olli Miettinen (@OMiettinen) 17. kesäkuuta 2014