keskiviikko 19. helmikuuta 2014

Flunssaa pukkaa ja talvi oikuttelee

Eletään helmikuun puoliväliä ja Hämeenlinna on lumeton. Märkää riittää ja kuivat ulkoilusäät ovat todella tiukassa. Näinä kevättalven aikoina sitä kaipaa sopivia yöpakkasia ja päivälle aurinkoisia plussakelejä. Tuolloin aamuisin pääsee nauttimaan maastoon nopeista poluista ja päivällä olisi vaivatonta ajella maantien reunaa peruskunnon kehittäminen mielessä. Aurinko tuo voimaa ainakin minulle.

Olen tammikuun puolivälistä lähtien pyrkinyt treenaamaan 10 tuntia per viikko. Tämä on ollut realistinen maksimimäärä työssäkäyvälle ja perheelliselle urheilijalle. Keksin mielestäni hyvän suunnitelman, jolla tavoitetunnit on melko helpolla saavutettavissa. Arkipäivät (ma-pe) treenailen noin 5 tuntia yhteensä ja viikonloppuna (la-su) tuplaan arkipäivien tunnit. Tällä kaavalla sain pari viikkoa 10 tuntia jopa täyteen. Tavoitetuntien kautta olen malttanut ajaa myös yhden pk-lenkin viikkoon. Oikeastaan kaikki muut viikon treeneistä on ollut enemmän tai vähemmän vauhtileikittelyksi laskettavia.

Olikohan syy sitten sykekäyrän rock'n roll, vai mikä, mutta kohtalokseni tuli ottaa vastaan jälleen yksi flunssavirus tuossa viikko sitten. Kuume ei (tälläkään kertaa) noussut ylös, mutta aivastelua, nuhaa ja kurkku- ja pääkipua on ollut senkin edestä. Nyt tuo urheilun estänyt tauti alkaa olla nujerrettu ja ehkäpä huomenna torstaina on aika taas tehdä pieni varovainen treeni.

Tuntuu jollain tapaa, että taas on kunnon kanssa aloitettava alusta. Rikkonainen syksy, talvi ja tämä flunssa ei ole oikein saanut kehoa sellaiseen iskuun, kun toivoisin. Erityisesti hitaat pk-lenkit ovat minulle myrkkyä. Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä, että rasvat unohtavat aktiivisuutensa energiantuottotalkoissa. Kylmässä ja pimeässä ajaminen tuntitolkulla ei ole ihan suosikkilistani kärjessä. Mielummin nautin Strava-vetojen kautta napakasta vauhdista ja kovan treenin tuottamasta endorfiinista lenkin jälkeen. Kunnon vetojumpalla saa itsensä aika sippiin jo reilussa tunnissa. Aamulla töihin ajaessa kunto saattaa tuntua huimalta ja sitä odottaa, että joku tulisi viereen haastamaan ylämäkivetoon työmatkan aikana.

Sääennustukset lupailevat huomisesta eteenpäin Hämeenlinnaan kahden päivän pituista talvea. Toivottavasti te pääsette ja myös minä pääsen nauttimaan ulos kuivista ulkoilusäistä!

keskiviikko 12. helmikuuta 2014

Jämi 42km projekti ohi - katseet vuoteen 2015

Jämin hiihto peruttiin tulevalta lauantailta. Uusi yritys on järjestäjien mukaan maaliskuun alussa. Valitettavasti uusi aika ei minun kalenteriini sovi. Minulla on tuolloin ilo olla mukana uusien kisapyörieni kanssa messuilla messukeskuksessa Helsingissä. Nän asiat muuttuvat ja muutoksien johdosta tämä hassu Jämi-projektini on nyt päättynyt.
Projekti 2014 upposi, mutta vuodet vaihtuvat. Sanotaan nyt näin, että kipinä vuotta 2015 ajatellen jäi kyllä kytemään melkoisen punahehkuisena.
Olin panostanut kalustoon juuri äskettäin. Panostusta ei saa tehdä turhaan. Niinpä uusien pertsasauvojen testi tapahtuu omaehtoisesti Ahvenistolla jossain vaiheessa.

torstai 6. helmikuuta 2014

Jämi 42 tulee - olenko valmis?

No en. Valmista ei ole ja valmista ei tule. Näyttää siltä, että osallistuminen kannattaisi siirtää vuodella eteenpäin. Silloin ehkä tapahtuma olisi minulle urheiluun verrattava suoritus. Nyt Jämille lähtö alkaa tuntumaan lähinnä kehnolta vitsiltä.

Pidän itseäni tietyn tasoisena urheilijana. Tämä tarkoittaa sitä, että en mielelläni lähde näin isoihin tapahtumiin 20% kunnossa potentiaaliin nähden. Tällä kertaa näin kuitenkin käy. On selvää, että tapahtumaan pitää lähteä myös hieman erilaisella asenteella kuin tekisin normaalissa tilanteessa. Sillä seikalla, että paljon turpiin tuleva aikaero on kärkeen tai tuttuihin, ei ole mitään merkitystä. Sen sijaan asetin itselleni tavoitteeksi hiihtää tapahtuma läpi yli 132 keskisykkeellä. Silloin saan Jämin hiihdosta itselleni edes peruskuntotreenin.

Urheilulliset tavoitteet jäävät siis aika minimiin. Tämän johdosta minun on nauttittava Jämin reissusta muilla tavoin niin paljon kuin on mahdollista. Odotan mukavaa urheilutapahtumaa, jossa voin olla iloinen tuttujen näkemisestä ja heidän mainioista suorituksistaan. Odotan myös sitä, että pääsen ensi kertaa kokemaan, miltä kunnollinen kisavoitelu suksien pohjassa tuntuu.

lauantai 1. helmikuuta 2014

Haastan sinut kaksintaisteluun - Jämi 42 15.2.2014

Sain eilen lähes epäinhimillisen haasteen Twitterin kautta. Minut haastettiin kahden viikon päähän hiihtämään Jämille kilpaa 42 km perinteisellä hiihtotyylillä. Luonnollisesti otin haasteen vastaan, vaikka siinä ei ollut mitään järkeä. Ehkäpä osallistumismaksun 70 eurolle olisi joku rahareikä perhe-elämässä löytynyt. Toisaalta tämä oli hyvä paikka hyödyntää kertyneitä Smartumin liikuntaseteleitä.

Mikä tässä haasteessa sitten oli epäinhimillistä?

- vain 2 viikkoa aikaa

Jämi on ymmärtääkseni tasatyöntökisa. En ole koskaan hiihtänyt virallisesti perinteistä. Minulla ei siis ole mitään lihaksistoa kyseisen tyypin urheilusuoritukseen. Pyöräilijälle vahvaa tasatyöntöä edellyttävä kisahaaste olisi inhimillistä suorittaa vähintään kuukausi ennen H-hetkeä. Minulla on äärimmäisen suuri haaste saada ylävartalo jaksamaan näin lyhyessä ajassa tasatyöntöä (tai siihen verrattavaa räpellystä) liki kolmen tunnin ajan. Olisipa minulla ollut edes kolme viikkoa aikaa. Silloin olisin voinut hiihtää pari viikkoa perinteistä ja väsyttää itseni totaalisesti. Sitten minulla olisi ollut vielä viikko aikaa palautella ja kerätä kahden viikon jumi vauhdiksi. Nyt joudun menemään tapahtumaan valmiiksi väsyneenä. Kahden viikon aikana ei ole mitään järkeä pitää mitään palautteluaikoja, kun suorituksen lähtötaso on näin olematon.

- 42 kilometriä

Jämin kisan kilometrit ovat enemmän, kuin mitä minä olen hiihtänyt perinteisellä viimeiseen neljään vuoteen yhteensä. On selviö, että kroppa tulee sekoilemaan ja sippamaan tapahtumassa ja railakkaasti. Kilpailun pituus olisi minulle suuri haaste tässä ajassa jo vapaallakin. 42km pituisia hiihtolenkkejä ei ole minulla ollut koskaan tapana tehdä. 

- Perinteinen hiihtotyyli

Puutun tähän edelleen, vaikka olen napissut siitä ylempänä jo parissakin kohtaa. Olen nyt näillä lumilla hiihtänyt perinteistä kaksi kertaa. Tällä hetkellä en pysty hiihtämään tasamaalla perinteistä niin kovaa, että saisin sykkeen nousemaan pk:n alarajalle, joka on minulla 132. Vaikka sykkeet rypevät tv-katselun tasolla, niin kroppani väsyy jo reilun tunnin hiihdon jälkeen. Ylämäissä sykkeennosto onnistuu, mutta Jämillä on tarjolla paljon muutakin kuin ylämäkiä. 

Miksi ihmeessä sitten suostuin?

1.) Ei 40km perinteisen kisa ole minulle täysin uutta. Muistaakseni 9-vuotiaana hiihdin ensi kertaa Savonia-hiihdon (40km) Mikkelissä. Jos olen pystynyt johonkin 9-vuotiaana, niin kai sitä näillä vuosillakin on samaan pystyttävä. Sanotaanko vielä näin, että nyt on vähän eri tason sukset alla tapahtumassa.

2.) Minä olen kohtalaisen kova haastamaan muita myös itse. En oikein tykkää, kun haasteisiini ei vastata tai niistä kieltäydytään. Hyvässä johtamisessakin tärkeässä roolissa on oma esimerkki. Tämän nimissä oli itsestäänselvää, että minun oli pakko ottaa haaste vastaan.

3.) Kisavoitelu. Twitterissä tapahtuneen suunsoiton aikana Kusti Kittilä meni lupaamaan, että järjestää suksiini Jämille kisatason voitelun. Kiitos Kusti, tottakai tuo oli hyödynnettävä!

4.) Vihdoinkin sellainen haaste, jossa olen kuin kala kuivalla maalla! Jos haluaa kehittyä, niin välillä on käytävä epämukavuusalueilla.

Nollasta lähdetään ja aikaa on kaksi viikkoa. Katsotaan, miten ukolle käy...