tiistai 27. syyskuuta 2011

Cyclocross - kisa Haltialassa

Tänään ajettiin "cyclokisa" Helsingin Haltialassa. TWD:n Sami Tiainen on jäätävässä iskussa!

Luulin osaavani kisapaikalle ihan hyvin ja saavuinkin jollekin metsämajalle ihan hyvissä ajoin. Eihän siellä ketään pyöräilijöitä ollut mailla halmeilla, mutta uskalsin pistää pyörän kasaan ja lähteä etsimään starttipaikkaa. Eipä aikaakaan, kun vastaan polki työmatkallaan Vastarannan Mikko ja yhdessä löydettiin pian starttipaikka. Mikko jatkoi kotiinsa, itse jäin ihmettelemään maastoon rakennettua temporeittiä. Päivän kisassa oli mukana vanha treenikaveri Joensuusta, Tiasen Sami. Vauhtia oli siis tiedossa, mutta en olisi uskonut sen olevan niin jäätävää.

Heti paukusta oli selvää, että Sami vie ja muut vikisee. Watteja pyöri vuoroin tuhatta vuoroin sataa ja vauhti oli aina Samin keulavuorolla uskomatonta. Tuskailin peesissä sen mitä kehtasin ja vetovuoroissa ei ollut iskua ollenkaan. Noh, maaliin tuli räpiköityä kolmantena, keskivauhti kisassa n. 33km/h, sykkeet 172avg/182max. Kaikki siis otettiin, mitä irtosi. Sunnuntaihin aikaa löytää jalkoihin kunnon iskua, jännät päivät taas edessä!

Tulokset:

Yleinen (8 kierrosta)
1. Sami Tiainen 45.35
2. Erkko Salonen 45.43
3. Olli Miettinen 45.44
4. Petri Lindqvist 48.24
5. Kare Eskola 48.25
6. Mikko Kivi 49.42
7. Otto Selen 51.02
8. Hiski Kanerva 51.08

Kiitokset Tuomakselle järjestelyistä, tulipa vuoden tuskaisin ja kovin treeni tehtyä. Oli ehkäpä vieläkin pahemman tuntuista kuin keväällä Kimmon peesissä Arolammen maantiekisassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Maltatko vielä kirjata kuvan tekstin, niin tiedän sinun olevan ihminen