sunnuntai 16. elokuuta 2015

Luonteripyöräily 2015 - voittotaistelussa mukana

Paluu pyöräilijäksi tapahtui kreivin aikaan. Kaksi päivää aiemmin en pystynyt ajamaan kolmea tuntia hiljaa, mutta pyöräilypalaset loksahtivat kohdilleen projektin kuudentena päivänä, juuri kisapäiväksi.

Haastattelutuokio. Kuva: Teemu Saramäki

Kilpailunumerot olivat järjestetty viime vuoden sijoituksien perusteella. Numero 1 tuo aina pientä lisämotivaatiota ajamiseen. Haastatteluun minut kutsuttiin puolituntia ennen starttia. "Kilpailuaamuun pientä lisäjännitystä toi ajopaidan jättäminen Hämeenlinnaan. Samoin juomapullot muistin hakea mukaan vasta toisella yrittämällä. Mutta kai se pyörä kulkee lainapaidallakin".

Tämän vuoden kisaan olin ennalta merkannut Valtteri Härkösen. Valtteri puhkaisi vuosi sitten renkaansa ja oli varmasti nälkäinen ja potentiaalinen voittajaehdokas. Kaveri starttaa kisaan rohkeasti maantiepyörällä ja sliksirenkailla. Minä en moiseen uhkapeliin uskalla lähteä, vaan kisapyöränä minulla on crossari ja renkaina nappulakumit. Sanoisin, että minun kalustolla maaliinpääsysaumat ovat 95% ja Valtterin setillä 40-50%. Maantiepyörä on peliliikevalinta, jos hiekkatiet pääsee kunnialla lävitse ja on mukana kärkikahinoissa lopun 10km pituisella asfalttipätkällä.

Kisan epistola oli selvä. Ensinnäkin toivoin, että kroppa olisi ylipäänsä valmis kisaan. Jos näin olisi, niin lossille 72km kohdille pitää selvitä tuoreena ja sitten isketään mäkiin ja katsotaan, mitä tapahtuu.

Alussa lähdettiin ajelemaan ihan hyvällä höökillä. Kärkeen muodostui jo parin kilsan jälkeen 6-7 ukon kärkiletka.

Rennosti, mutta vahvasti eteenpäin. Kuva: Teemu Saramäki

Vetovuorot vaihtuivat tasaisesti ja asfalttitie muuttui hetken kuluttua hiekkatieksi. Vauhti pysyi vakiona, mutta jo 10-15km kohdalla letka oli lyhentynyt kolmeen ukkoon. Mukana olivat: Härkönen, Miettinen ja Picaron Aaltonen. Alun vastatuulesta huolimatta saimme pidettyä ensimmäinen tunti 35 kilsan keskivauhtia. Voimasuhteet oli kolmikolla sen verran tasaiset, että sooloiluun ei ollut varaa. Vauhti pysyi yllä nimenomaan hyvällä yhteistyöllä ja kaikki hyötyivät toisistaan. Oli todennäköistä, että tällä kolmikolla jatkettaisiin aina lossille saakka. Huolehdin oman kropan kisakyvystä nauttimalla tasaisesti Gutzyn geelejä. Jumppamaalla vähän väliä selkää sain vältettyä selkäjumit, jotka vievät minulta jalat pois pelistä. Mitään ihmeellistä ei ennen lossia tapahtunut. Parissa nousussa Aaltonen jäi vähän jälkeen, mutta tuli helposti mukaan porukkaan tasaisilla pätkillä.

Huolta taaksepäin ei ollut. Pystyimme pitämään kärjessä lossille saakka samaa vauhtia. Taisin katsoa kellosta, että lossi ja 72km saavutettiin hitusen yli kahden tunnin ajamisen jälkeen. Lossi odotteli meitä ja päästiin kärkikolmikkona salmen yli viimeiselle 20km pätkälle. Muistelin viime vuodesta, että ennen lopun asfalttipätkää oli muutama hyvä ylämäki, joissa voisi koittaa ratkaista peliä. Ratkaisusaumat oli kuitenkin ohuet ja harmaita hiuksia aiheutti myös vahvasti ajanut Valtteri maantiepyörällään. Aloin olla väistämättä nappularenkaillani altavastaajana..

Olmi-poweria nousuun ja kolmikko muuttuu kaksikoksi. Kuva: Teemu Saramäki

Lisäsin ylämäkiin vauhtia ja Aaltonen alkoi olla vaikeuksissa. Paras terä on minulla ollut tänä kesänä kateissa ja niin tänäänkin. Turbo toimii vain puolittain, mutta se onneksi riittää jossain määrin. Valtteri pysyi kyllä mukana, mutta saimme asfalttitielle saapuessamme revittyä eroa Aaloseen puolisen minuuttia. Jatkettiin kaksistaan yhteistyötä. Minä vedin loivat nousut ja Valtteri painoi kiiturilla keulilla alamäissä. Ero Aaltoseen kasvoi edelleen ja voittotaistelu oli kahden kauppaa. Olin jo tyytyväinen, mutta tietenkin yrittäisin voittaa.

90km kyltti jäi taakse ja olin keulilla. Kiristin siinä vähän ajatuksissani napsun verran ajokenkiä ja PAM! Aerokiekkojen humina kiihtyi takaviistosta. Valtteri tekee iskun, johon vastaan vaistomaisesti. Ero käy ehkä 5 metrissä, mutta sitten pääsen tuikkaamaan pääni imuun ja kerin eron melko helposti kiinni. Luottamus yhteistyöhön koki kolauksen. Maali oli kuitenkin todella lähellä ja olimme ajamassa hyvää loppuaikaa. Olisi sääli, että pysähtyisimme tien varteen vain pari kilsaa ennen maalia. Sanoin Valtterille, että en enää mielelläni vedä tuollaista hunsvottia ja jouduin tsekkailemaan viimeisillä vetovuoroilla taakse, ettei taas tule iskua. Minun saumat alkoi oli heikot. Ajettiinhan me jatkuvasti 40km/h lasissa ja nappularenkailla kovemmat vauhdit vaatii watteja paljon. Jalat eivät innostuneet tästä vaihtoehdosta.

Kaksi kilsaa ennen maalia on kisan viimeinen mäki. Tasainen pyöritys ylös ja ei ratkaisua. Tunnelma oli ihan leppoisa, enää voitto oli ratkaistava jollain tapaa.

Maali häämöttää. Kärkikaksikon verinen taisto voitosta edessä..? Kuva: Teemu Saramäki

Vähän hassulla tapaa sovittiin kilsa ennen maalia herrasmieskiri. Kättäpäälle, että ei enää peesata toisiamme. Päätettiin, että ajetaan rinnakkain omia kaistoja aina maaliin saakka. Olin eittämättä kaluston puolesta heikoilla. Samoilla tehoilla menisin pari kilsaa tunnissa hitaammin kuin kaveri. Voittoon olisi siis oltava reilusti Valtteria vahvempi.

300m ennen maalia alettiin kirimään. Vauhti kiihtyi ja ukot ihan rinnakkain. Ehkä kaveri metrin edellä. Kaikki peliin! Sentti sentiltä saavutan.. maali lähestyy.. maali. Ei auta, maaliviivalla olen vielä ehkä 30cm takamatkalla ja kakkostila haltuun. Onnittelut Valtterille voitosta - olit parempi!

Maaliintulo. Kuva: Pertti Eerikäinen/ Anttolan Sanomat

torstai 13. elokuuta 2015

Luonteripyöräily 2015 - nautinnollista puolustustaistelua hakemaan

Luonteri kutsuu taas. Tälläkään kertaa kyseessä ei ole lapsuudesta tuttu kalareissu, vaan Mikkeliin Anttolaan saapumisen syy on pyöräily. 

Lähtötunnelmaa vuoden takaa

Luonteripyöräily on reilun 90km pituinen hiekkatieajelu höystettynä n. 1300 nousumetrillä. Vuoden takaa puolustettavaa on voiton edestä, vaikka lähtökohdin tämän vuoden tapahtuman tavoitteeksi olen asettanut vauhdikkaasta pyöräilystä nauttimisen. Lisäksi en malta odottaa kuinka hyvästä treenistä lauantain tapahtuma käykään loppusyksyn kilpailuja ajatellen. Kroppaa tulee varmuudella saamaan oikeita ärsykkeitä, jotka liittyvät kestävyyteen, voiman käyttöön, pyöritystekniikkaan, ajotaktiikkaan ja oman kisakyvyn hallintaan aina maaliviivalle saakka.

Tälle kesälle ominaiseen tapaan olen joutunut hakemaan aktiivisesti kisakuntoa myös aivan viimeisellä viikolla ennen tapahtumaa. Usein sanotaan, että viimeisellä viikolla ei pysty enää kunnolle tekemään mitään, mutta olen vahvasti eri mieltä. Ehkä inhimillisempää on ajatella, että kunto ei sinällään kehity, mutta kehon piileviä voimavaroja juuri tavoitekisan tarpeisiin on mahdollista kehittää paljon vielä viimeisellä viikolla. Viikko sitten keskiviikkona olin 30 minuutin superlyhyen triathlonin kunnossa. Laskin tuossa alkuvuoden treenimääriä tammikuusta lähtien ja harjoittelua on kertynyt yhteensä 200 tuntia. 180 tuntia olen ollut pyörän päällä ja juoksua on tullut 20 tunnin edestä. Umpipyöräilijänä Hauhon kisan 3:20-3:30/km juoksuvauhti oli jotain uskomatonta minulle verrattain kovan pyöräilyn perään. Juoksuvauhdin perustana oli fillaroinnin hermotuksen hienosäätö juoksun tarpeisiin. On sanomattakin selvää, että mainittua juoksuvauhtia ylläpitämällä en mitenkään voi Luonterilla ajaa kolmea tuntia liki 300 watilla, näillä treenimäärillä. Ongelmaa ei olisi, jos kuntopohja olisi vankka ja laaja. Minun tapauksessani kapeaa terävää kärkeä suunnataan viikkotasolla eri tapahtumien suuntaan.

Tämän viimeisen viikon ohjelmassa on ollut opettaa jalkoja pyörimään. Pyöräilykunto on hermotuksen osalta hyvä silloin, kun kävely tuntuu oudolta, mutta kisapyörän päällä meno on luonnollista. Crossarilla 30km/h vauhti pitäisi pysyä päällä niin, ettei tunne edes polkevansa.  Ennen sunnuntaita elokuussa oli ollut vain yksi yli 1,5 tunnin lenkki. Sunnuntaina sain ajettua vähän yli kaksi tuntia ja (6 päivän ja kolmen treenin) valmistautumisjakso Luonteria ajatellen jatkui tiistaina. Kävin testilenkillä ja olin vielä pitkän tien päässä tavoitteesta. En jaksanut ajaa ylipäänsä kolmea tuntia, vaikka pidin sykkeet 10 pykälää PK:n alarajan alapuolella. Kropalla ei vielä tiistaina ollut mitään hajua kestävyysurheilusta.  Kolme päivää aikaa, ja hitaan vauhdin sippaus pitää muuttaa voimakkaaksi ajoksi ilman pienintäkään väsähtämismahdollisuutta. Normaalisti ajatteleva urheilija jättäisi Luonterin kisan väliin järjettömänä ratkaisuna ja jäisi kotiin ajamaan pitempää lenkkiä..

Tänään torstaina minulla on viimeinen fiksu paikka muistuttaa kroppaa Luonteripyöräilyn vaatimuksista. Lenkin pitää olla pitkä, mutta se ei saa painaa yhtään jaloissa lauantaina. Olisin halunnut tykittää kovaa, että saan varmasti hiilarit loppuun nopeasti ja joudun rasvojen käyttäjäksi. En voi kuitenkaan ottaa riskiä palautumisen kanssa.  Jos tiistain tavoin tänäänkin ajaudun lenkillä suuriin energiaongelmiin myös matalilla sykkeillä, ei tilanne näytä lainkaan hyvältä lauantain rallia ajatellen.  Kuinka paljon saa tehtyä henkisen puolen tsemppauksella ja mitä ehtii tapahtua fysiikan puolella. Se nähdään lauantaina.  Kävi miten kävi, niin nousukunto on taas tilattu.

Nähdään lauantaina Anttolassa ja nautitaan kiharaisista hiekkateistä nousuineen!

torstai 6. elokuuta 2015

Hauhon jokamiestriathlon 2015 - kilpasarjan voitokas kisaraportti

Puolen tunnin työ lähestyy loppuaan. Kuva: Jussi Suonio

"Tässä kohden pitäisi olla kisaa johtavan mukana", tokaisin vaimolle, kun ajelimme autolla pyöräosuuden kääntöpaikan kohdalla Hauholle tultaessa. Käytännössä tuo kisatilanne tarkoittaisi sitä, että minulla olisi mahdollisuus valita helppo peesipaikka ja säästellä juoksuun, tai sitten olisi vielä 5 kilometriä pyöräosuutta jäljellä tehdä eroa muihin kilpakumppaneihin. Jätin kisataktiikan hautumaan näillä ajatuksilla.

Viime vuotiseen tapaan Suomen rennoin triathlonkisa saatiin viedä läpi mainiossa säässä. Paikalle saapui reilusti yli 200 urhoollista jokamiestriathlonistia. Kaikki valmiina voittamaan itsensä ja pieni nippu niitä, jotka taistelivat myös hymyhuulilla täysillä muita vastaan. Kuuluin itse näihin kumpaankin kategoriaan. Vuoden takainen kuntosarjan voitto ja tarkkaan lasketut menestyksen kriteerit yhdistettynä vuoden treeneihin loivat mahdollisuuden taistella jopa koko kisan voitosta. Enhän minä tätä tavoitetta kehdannut kenellekään ääneen sanoa.

Lähdin uintiosuudelle märkäpuku päällä, vaikka uintimatka on Hauholla vain 200m. Monet kokeneet kaverit olivat jättäneet puvun pois ja uivat kisa-asullaan. Pohdin itsekin, että meneekö märkäpuvun käytön ajallinen hyötyni lopulta siihen, kun otan puvun päältäni ensimmäisessä vaihdossa. Puvun poisotto oli siis kisan yksi kriittisistä hetkistä. Olin laskenut, että pyöräosuudelle pitää päästä noin 30s päässä johtajasta, jotta voin vahvalla pyöräosuuden alulla saada kärjen kiinni ennen 5km kääntöpaikkaa.

Vuosi sitten uin koiraa, rintaa, tarzania ja seisoskelin mudassa. Tänä vuonna meni vähän paremmin ja taisin rantautua kilpasarjan kuudentena. Taktisesti otin märkkiksen heti maalle tulon jälkeen pois päältä ja juoksin se sylissä vaihtopaikalle.

Märkäpuku kainalossa kiireellä pyörän luokse

Kuulin olevani noin 30 sekunnin päässä kärjestä, kun sain ajokengät jalkaan, kypärän päähän ja pingoin Rose-fillarin kanssa pyöräosuuden alkuun. Edellä oli 4-5 kaveria, joista selkeästi johdossa oli Hypyn Erwin Borremans. Lisäksi välissä oli porukka, johon kuuluivat Osmo, Nikkilä, Hirsimäki ja Koski. Kolmen kilometrin pyöräilyn jälkeen kärkiletka oli koossa ja jatkoimme matkaa epämääräisellä vuorovedolla kohti kääntöpaikkaa. Vauhti ei ollut kova, vaan olisimme kunnolla ajamalla päässeet rutkasti kovempaa. Pidin kuitenkin malttini.

Tein oman vuoroni vetotöistä ja odotin kääntöpaikkaa. Näinhän taktiikkaan oli kirjoitettu. Kääntöpaikka tuli nopeasti ja pääsimme kääntämään pyörät kohti Hauhoa. Ehdimme ajaa vajaan kilometrin, kun iskun paikka tuli. Ensin Osmo kiihdytti vauhtia ja lähdin hänen peräänsä. Taakse tuli muutaman metrin väli ja Osmo sanoi: "nyt mennään". Otin keulapaikan, polkaisin muutaman napakan polkaisun ja huomasin olevani yksin irti muista 15m turvin. Nyt tai ei koskaan, oli paikka tykittää. Nenä kiinni ohjainkannattimeen, reidet pyörimään ja ajatukset kadenssiin. Vastaan tuli tuttuja ja seurakavereita ja kuulin paljon "Hyvä Olli!"- kannustusta. Se tuo aina voimaa, kun pääsee urheilemaan muiden ihmisten tsempatessa. Vilkuilin välillä mittaria ja nopeus oli usein yli 50km/h. Kilometrien kyltit tulivat vauhdilla vastaan ja vaihtopaikka lähestyi. Lopussa jouduin ohittamaan vielä yhden 40-kymppiä hissuttelevan pakettiauton. Availin ajokengät ajon aikana, mutta ehdin ottaa vain toisen kengän pois ennen, kun minun piti jo jalkautua. Toinen jalka paljaana kiirehdin toiseen vaihtoon Fillariosuus taittui aikaan 14:27, joka tarkoitti 43km/h keskivauhtia.

Triathlonpyörä viimeisen päälle, tämä tottelee, kun reisi käskee!

Pyöräilyn ja juoksun vaihto meni verrattain nopeasti, mutta huomasin, että kova yksinäinen pyörätykittely oli vienyt parhaan terän jaloista. Pohkeita kiristi ja suuri osa lihaksesta meni kramppiin juoksun alusta. Kuulutuksista kuulin, että eroa taakse on vain alle 20 sekuntia. Nyt ei todellakaan olisi aikaa mihinkään kramppivenyttelyihin, vaan lenkkarin on yksinkertaisesti liikuttava.

Pingoin loivaa ensimmäistä juoksukilometriä kramppeja vastaan ja hätäilin, että näinköhän tässä käy vielä köpelösti ja minut juostaan heittämällä kiinni. Jalat eivät vain toimineet. 1km kyltillä reitti onneksi kääntyi vähän laskuksi, jonka jälkeen tulee jyrkkä ylämäki. Laskussa pääsin vähän rullaamaan happea jalkoihin ja jyrkässä nousussa pääsee juoksemaan pyöräilylihaksilla. Sain pohkeiden krampit auki, kun juoksua oli takana 1,5km. Takaa kuului kuitenkin välillä Borremansin ja kavereiden ääniä ja yhtään ei voinut himmailla. "Yritän nyt johtaa ainakin 2km tolpalle saakka", pyörittelin ajatuksissani. Ehdin 2km kyltille ensimmäisenä ja eroa tuntui olevan taaksepäin vielä 10 sekunnin luokkaa. Hauhon viimeinen juoksukilometri on alamäkivoittoista ja siinä pääsee hyvällä jalalla tykittämään hyvällä vauhdilla eteenpäin. Olin päässyt kramppihuolistani ja laskettelin pyöräilijän "lennokkaalla" askeleella kohti maalia. Noin 500m ennen loppua tajusin, että kyllä se voitto tänään tulee, jos en satu nilkkaani lopussa pyöräyttämään. Lisäsin vielä vähän loppukirin tynkää ja pääsin kääntämään Hauhotalon nurkilta maalisuoralle. Käsi pystyyn ja voitto plakkariin. 3km maastojuoksuosuus vei lopulta aikaa 10:01, joka on minulle hyvä aika. Olen treenannut juoksua tammikuusta vain alle 20h ja luottanut treeneissä hermotuksen kehittämiseen. Resepti näyttää toimivan.

Voitto plakkarissa - vuoden projetki kruunautuu!

Loppuaikani oli 30:18, joka tarkoitti liki 4 minuutin petrausta vuoden takaiseen kisaani nähden. Käytännössä kaikki meni juuri niin kuin olin vuosi sitten loppuyhteenvedossa omiksi saumoiksi vuoden treeneillä laskenut. Sinällään olisi ollut hienoa vetää kisa alle 30min aikaan, mutta käytännössä kirivaraa ei minulla tässä kisassa paljon ollut. Toiseksi päivän kisassa kirmasi Borremans, minulle 15 sekuntia jääneenä. Kolmanneksi ehti Miikka Osmo, 23 sekuntia perässä.

Palkintokorokkeella päivän kolme nopeinta. Kuva: Tuomas Turunem

Iloinen triathlontapahtuma oli taas takana ja sama rento tunnelma kuin vuosi sitten sai jatkoa. Ihmiset nauttivat kisahuumasta ja yleisöä on reitin varrella tuomassa tunnelmaa. Tätä tapahtumaa ei voi kuin suositella äärimmäisen lämpimästi. Minulle kisa on jo nyt erityinen. Matalan kynnyksen kisana uskaltauduin vuosi sitten mukaan 5 päivän treenillä. Triathlonkärpäsen puraistua olen saanut liikunnalliseen elämääni rutkasti monipuolisuutta ja iloisia hetkiä kuluneen vuoden aikana. Tämä Hauhon kisa kruunasi tämän kesän triathlon-kokemukset. Nyt loppukaudesta vain nautitaan ja uskon kisaavani vain yhdessä triathlon-kisassa syksyllä Imartalla.

maanantai 3. elokuuta 2015

Hauhon jokamiestriathlon 2015 - ennakko

Vuosi sitten innostuin triathlonista juuri Hauholla. Viiden päivän treenillä irtosi kuntosarjan voitto. Lupasin silloin, että olen vuonna 2015 kisassa mukana nopeampana ja voimakkaampana. Suora lainaus 7.8.2014 blogitekstistä:

"Loppua kohden juoksu helpottui entisestään ja viimeinen puoli kilometriä tuli jo paremmin. Otin vielä puolittaiset loppukirit maaliin ja kuulin kuulutuksesta, että olin voittanut kuntosarjan ajalla 34:15. Viimeisen vaihdon ja juoksun yhteisajaksi tuli näin 12:19. Eroa oman sarjan kakkoseen oli kertynyt 1:10 ja kilpasarjaan verrattuna hävisin päivän nopeimmalle Kai Söderdahlille 3:15.

Ero kärkimiehiin on iso, mutta ehkäpä lopulta kuitenkin realistinen saavutettava. Vielä 6 päivää sitten olin varma, että en koskaan koskisi lajiin, jossa on uintia ja olin menettänyt myös toivoni, että voisin koskaan juosta edes tämän tyyppistä suoritusta polvivaivojen takia. Viiden päivän treeneillä lopputulos oli tässä. Nyt minulla on kokonainen vuosi aikaa treenailla ja lupaan, että kesällä 2015 olen mukana yleisessä sarjassa. Tavoitteena on pudottaa uinnista pois 1,5 minuuttia, pyöräilystä 0,5 minuuttia (samalla läpäistä vähäisemmällä kuormituksella peesistä johtuen) ja juoksussa näen kirivaraa olevan 1-1,5 minuuttia. Teoreettiset haastamismahdollisuudet ovat siis ilmassa.

Yhtä iloisena, yhtä rentona, mutta selkeästi vahvempana ja nopeampana - vuoden päästä Hauholla nähdään!"

Näin siis aika tarkalleen vuosi sitten. Nyt on tullut aika lunastaa vuoden takaiset lupaukset todeksi. Kuntopuolta on hiottu timanttiseksi, jotta mies ei hyydy alkumetreille. Eilen uintireissu päättyi isoon märkäpukuun tulleeseen repeämään. 15 vuoden tauko juoksuradalta oli innostavampi kokemus. 1000m (3:14) ja 400m (64s) olivat ohjelmassa. Tykkäsin!


Keskiviikkona Hauholla, hymyhuulilla! Ei totisesti, mutta varmasti täysillä. 


Tasavauhtinen valmistava pyöräily suoritettiin maanantai-iltana Vanajanlinna Finntriathlonreitillä.