maanantai 24. heinäkuuta 2017

Maastopyöräilyn sprintti XCE SM-kisat 2017 Valkeakoskella

Huolimatta täysin epäkelpoisesta kisavalmistautumisesta halusin osallistua myös tänä vuonna XCE SM-kisaan ja selvittää triathlon-lihaksiston toimivuutta maastopyöräilyn sprinttilajissa. Kun SM-kisat järjestettiin vielä lähellä Valkeakoskella ja ajankohta ei ollut aivan mahdoton ajatellen kahden viikon päästä siintävää triathlonin täysmatkaa, päätin lähteä katsomaan, mihin rahkeet riittävät. Vuodesta 2012 lähtien ajetusta XCE-kisoista minulla oli kertynyt tasaisesti onnistumisia sijoituksien ollen vuosi kerrallaan lueteltuna: 1, 1, 4, 1 & 3. Olin siis aikaisempina vuosina selviytynyt A-finaaliin ja mitaleillekin ehtinyt neljästi. Oli selvää, että tänä vuonna lähtisin kisaan haastajana, koska maksimaalista sprinttitreeniä ei ollut sisältynyt ohjelmaan yhtään kertaa kesän 2016 kisan jälkeen.

Kisapäivä kulku

Valkeakosken Korkeakankaalla järjestäjät olivat pistäneet parastaan ja kisan puitteet olivat erinomaiset. Raaka 1,1km pituinen rata vaati kuskeilta vahvaa ajoa alusta loppuun ja se, kuka sietäisi maitohappoja parhaiten, olisi vahvoilla. Edelliskausista poiketen lähdöllä ei ollut niin suurta roolia, koska pitkä lähtösuora ja reitin kaksi tiukkaa nousua mahdollistivat sijoituksien petraamisen myös kisan tiimellyksen aikana.


Aika-ajoissa kellotin rennon kovaa ajaen ajan 2:33, jolla irtosi aika-ajon viides sija. Kärkikuski oli André Haga ajalla 2:30. Kova XCE-kuski Samuel Halme sekoitti pakkaa heti aika-ajosta ajaen kierroksen hengaillen läpi ja kellottaen aika-ajon hitaimman ajan. Näin ollen Samuel olisi mukana jossain seuraavista eristä ylimääräisenä kovana kuskina. Yllättäen Samuel olikin heti minun seuraavassa erässä vastassa ja kun mukana oli myös aika-ajojen neljänneksi nopein Markus Simelius, oli selvää, että erässä pitäisi paukuttaa täysillä mieliäkseen jatkaa kilpailua. Muissa erissä kahden joukkoon ajaminen oli selkeästi kevyemmän työn takana.

Ekassa erässä tiukka taistoa. Kuva: calahan.kuvat.fi

Ensimmäinen eräajo meni suunnitelmien mukaan ja onnistuin asettumaan Samuelin perään ja pitämään paikkani maaliin saakka. Jouduin jo tuossa erässä aika koville ja jouduimmekin ajamaan selkeästi aika-ajon nopeimpia aikoja vauhdikkaammin (minun aika 2:27). Markus pisteli kolmanneksi, mutta karsiutui harmittavasti jatkosta jo tässä vaiheessa, vaikka oli kisan nopeimpia kuskeja. En ollut lähellekään tässä touhussa parhaimmillani. Joroisten triathlonin puolimatkasta oli aikaa viikko ja palautuminen oli osaltaan kesken. Kroppa ei osannut käsitellä megamäärää maitohappoa ja jouduin erissä pudottamaan nopeasti tehot lähemmäksi ana-kynnyksen watteja. Normaalia olmimaista vahvuutta ei tänä vuonna ollut minulla käytettävissä. 

Seuraava erä oli jo välierä, josta kaksi parasta suuntaisi A-finaaliin ratkomaan mestaruudesta ja kaksi jälkimmäisistä ajaisi B-finaalissa sijoista 5-8. Erä oli kivenkova. Minä, Samuel, André ja Valkeakosken nuori raketti Jere Hara. Taktiikkani oli kiihdyttää taas toiseksi ja pitää sijoitus maaliin saakka. Heti lähdöstä kärkeen kampesivat Samuel ja André. Puikkasin kuitenkin suunnitelmani mukaisesi Andrésta ohi jo ennen ensimmäistä nousua ja tilanne näytti muutaman sekunnin ihan hyvältä. Seinäjyrkkä nousu ei kuitenkaan noussut minulta toivotulla tavalla ja André tuli selkeästi kehnompaa ajolinjaa pitkin mäen päällä ohitse. Andrélla oli siis selkeästi vahvempi jalka ja minä en ansaitsisi finaalipaikkaa. Pyristelin hetken siinä kolmantena, mutta jo serpentiininousun puolivälissä huomasin, että wattini eivät tänään riitä. Näin ollen rullailin maaliin kevyesti ja aloin keskittyä B-finaaliin. Jere ajoi erässä kolmanneksi ja jos ei olisi jäänyt taakseni odottelemaan alussa, olisi Jere voinut taistella A-finaalipaikasta.

Kärki karannut ja b-finaali odottaa. Menossa mukana Jere. Kuva: calahan.kuvat.fi

B-finaali oli minulle lievä pettymys, vaikka se oli juuri sitä mitä ansaitsinkin. Jälleen kerran. Jos ei riittävästi valmista kroppaa kisan vaatimuksiin, vaaditaan suoranainen ihme, että ihmepäivä sattuisi kisassa kohdilleen. Perustaso on vain hilattava riittävän ylös, että kisoissa voi odottaa menestystä realistisesti. Minulle oikeudenmukaisuus on vahvempi arvo kuin kisaviettini. Näin ollen olin iloinen, että en ollut A-finaalissa, vaikka toki olin sinne mielinyt. Nyt mestaruuden ratkaisisi minua kovemmat kuskit, aivan kuten urheilussa pitääkin olla.

B-finaaliin sain seurakseni Arto Tikkalan ja Iiro Sairasen. Jere lähti jo valmistautumaan seuraavan päivän XCO-kisaan, eikä startannut. Päätin, että B-finaalin ajan kovaa alusta loppuun ja otan ainakin sen 5 sijan haltuun, jos vain jalat ovat yhtään samoilla ajatuksilla vielä liikkeellä. Startti sujui pienen säätämisen jälkeen ihan hyvin ja onnistuin nappaamaan kärkipaikan ensimmäiseen nousuun. Ajoin tasaisesti ja onnistuin pitämään paikkani kohtuullisen vaivattomasti ja sain kuitattua SM-kisojen 5-sijan haltuuni.

A-finaalissa nähtiinkin sitten enemmän dramatiikkaa. Sijoitukset vaihtelivat useaan otteeseen ja jännitysnäytelmä tiivistyi sananmukaisesti serpentiininousun viimeiseen kaarteeseen. Kärjessä ollut Ville Tuppurainen kaatui ja Eemil Uitto, Samuel ja André ajoivat samaan kasaan. Nopeimmin kasasta eteenpäin selvisi Samuel saaden peräänsä Andrén ja Eemilin. Ville oli jäämässä kisassa neljänneksi. Näillä sijoilla ukot saapuivatkin maaliin, mutta sitten tuomarit tekivät päätöksen, jossa Andrén ja Eemilin ajot hylättiin ja Ville nousi sijalle kaksi. André sai lopulta pronssimitalin ja hienosti koko päivän ajanut Eemil joutui pettymään jääden sijalle 4. Hylkäyksen syy oli viimeisen serpentiinin kasan jälkeisen tapahtumat, kun André ja Eemil joutuivat ottamaan pari askelta merkatun radan ulkopuolelta päästen kaatuneen Villen edelle. Tämä tulkittiin ymmärtääkseni oikaisuksi. Onnittelut kärkinelikolle – olitte kovia!

Takaisin triathlon-moodiin

Näin askel juurilleni maastopyöräilijänä oli tältä erää otettu. Heti seuraavana päivänä sunnuntaina oli taas palattava triathlon-moodiin. Sunnuntaina sainkin vietyä läpi hyvän treenipäivän. Uintia kertyi avovedessä reilu 2km, polkujuoksua 11km ja ajoin iltapäivällä rennon kovaa 102km fillarilla vajaa 37km/h keskivauhdilla pk1-sykkein. Täydenmatkan kisa Tahkolla 5.8. tulisi olemaan kuitenkin todellinen jättihaaste. Saa nähdä selviänkö siitä kunnialla. Jo ensimmäinen uimaosuus jännittää, koska en ole koskaan jaksanut uida 2,2km yhtämittaista matkaa pitempää. Ja onhan siellä kisan perässä myös elämän ensimmäinen maraton, joka tuplaa kerralla pisimmän juoksulenkkini kilometrit. Hullua.

tiistai 18. heinäkuuta 2017

Joroinen 2017 SM-triathlon, puolimatka-debyytti kelpoaikaan 4:20:05

Tänä vuonna se vihdoin koitti. Minäkin pääsin mukaan Joroisten maagiseen ilmapiiriin. Utopialta vuosikaudet tuntunut triathlonin puolimatkan läpäisy oli muuttunut viimeisen vuoden aikana hitaasti realismiksi. Nyt oli aika testata, että mihin ukosta oikein on. Sinällään selkeää treenijaksoa kohti puolimatkan vaatimuksia ei ollut kertynyt. Suoritushan kestäisi nappisuorituksella lähemmäs 4,5 tuntia, joka on pitempi aika kuin yhdenkään treenipäivän tunnit viimeisen 6 vuoden aikana. Edessä olisi siis elämäni yksi pisimmistä kisasuorituksista ja treeneistä. Ennakkoon olin laskenut, että voisin yltää huippuvedolla ja täysin ilman ongelmia noin 4:17 loppuaikaan. Lähdin reissuun kuitenkin nöyrin mielin, koska kropalta ei voi odottaa tiettyä suoritustasoa, jos sille ei ole sen vaatimuksia etukäteen opetettu. Näin pidin itseäni kohtaan reiluna, että olen tyytyväinen alle 4h 30min aikaan, jolloin ehdin touhuta kisan aikana mahdollisten ongelmien parissa useampia minuutteja.

Uinti 1900m – 34:57

Tuhat innokasta uimaria odottaa vuoroaan. Kuva: Bullseye Teemu

Ikäryhmän kisaajat starttasivat aaltoilevaan Valvatukseen rolling starttina klo 11:10 alkaen. Yleisen sarjan miehet ja naiset olivat lähteneet 10 ja 5 minuuttia aikaisemmin. Nyt rannalla odotti noin 1000 innokasta uimaria omaa vuoroaan ja suorituksen aloitusta. Edessä oli yksi elämäni pisimmistä uintisuorituksista, joten tuttuun tapaan lähdin uimaan reittiä lävitse rauhallisin mielin. Tavoitteena oli uida mahdollisimman suoraan ja ehkäpä jotain peesejä hyödyntäen. Rolling startin hyvä puoli on se, että uintiin todella tulee tilaa reilusti, mutta toisaalta uimareiden vauhdit vaihtelevat todella paljon. Sopivavauhtisen peesipaikan löytyminen edellyttää hyvää tuuria. Uinti tuntui pitkältä ja kierrettävät keltaisen poijut näyttivät olevan uskomattoman kaukana. En halunnut edes miettiä niiden saavuttamista, vaan kauhoin menemään kärsivällisesti. ”Älä odota olevasi koskaan perillä”- ajatus toimii minulla. Silloin en menetä keskittymistä kärsimättömyyteeni, vaan pystyn uimaan vähän pitempiä matkoja. Tämä ajatus mielessä selvisin vihdoin rantaan ja kello pysähtyi juuri alle 35 min aikaan. Ensimmäinen 1900m pituinen avovesiuinti ja aika 34:57 on nyt tämän matkan uintiennätykseni. Olin siis aikataulussa ja vihdoin pääsisin ihan pian nauttimaan vauhdista pyörän päälle.

T1 vaihto

Joroisissa vaihto on monimutkaisempi prosessi kuin pienemmissä kisoissa. Pyöräilykamapussi otetaan telineestä, mennään vaihtamaan uimakamat fillarikamoiksi vähän edemmäksi, viedään uimakamapussiksi vaihtunut pussukka rekkaan ja lähdetään etsimään omaa pyörää yli tuhannen pyörän joukosta. En ollut keskittynyt nopeaan vaihtoon etukäteen millään tavoin ja näin sain tuhrattua T1-vaihdossa minuutin verran ylimääräistä kisan nopeimpiin vaihtajiin verrattuna.

Pyöräily 90km – 2:11:00 (Keskivauhti 40,9km/h, keskitehot 275w/NP 284w)

Yksinäinen meno jatkui koko matkan, peesiä ei ollut tarjolla edes sekunniksi. Kuva: Bullseye Teemu

Pyöräily lähti innokkaasti liikkeelle. En ollut koskaan aiemmin ajanut 90km matkaa kovaa triathlonpyörällä, saatikka niin, että pitäisi säästää jalkoja puolimaratonin juoksuun. Treeneissä olin pystynyt matalilla sykkeillä ajamaan helposti 37km/h vauhteja, mutta aeroasento aiheuttaa pieniä kiristyksiä kropassa. Ennakkoon olin kaavaillut, että ajaisin noin 40km/h keskivauhdilla loppuajaksi vähän alle 2:15. Alussa watit tuntuivat pyörivän jatkuvasti päälle 300 watissa. Syke oli melko alhaalla, ehkä 155 tienoilla ja ajo tuntui helpolta. Jos kyseessä olisi ollut vain pyöräkisa, niin olisin mennyt vieläkin kovempaa. Nyt yritin pitää kuitenkin jotain järkeä suorituksessa ja yritin hillitä menohaluja parhaani mukaan. Ajo maistui ja kello tykkäsi. Ajoin pääosin kaistan vasemmassa reunassa ohittaen useampia satoja kanssakisaajia. Takaa kukaan ei tullut ohitse, eikä kukaan ohitettu jäänyt kyytiin. Minulla on vielä tapana maastopyöräilyperuilta ajaa ylämäkiä vähän ylitehoilla ylös, joka varmaan osaltaan hillitsi sitä, että kukaan ohitettu ei lähtenyt 10m peesiin yrittämään. 

Rantasalmen suuntaan oli mainio myötätuuli ja keskivauhti oli 44km/h tienoilla. Oli selvää, että paluumatkasta olisi tulossa paljon tiukempi. Pyöräilyn ensimmäisellä puolikkaalla olin jäänyt noin minuutin yleisen sarjan nopeimmista pyöräilijöistä. Tuon tason ylläpitäminen olisi tarkoittanut huippua, noin 2:07-2:08 pyöräilyaikaa. Rantasalmelta takaisin päin tullessa menohaluja alkoi hillitä tuntemukset toisessa pakarassa. Vierumäellä krampannut päärynälihas (piriformis) alkoi kiristellä 60km kohdilla. Miten ärsyttävä tunne, kun syke on täysin hallussa kaukana ana-kynnyksestä ja suoritus siltä osin täysin hanskassa ja riittävän kevyttä, niin yksittäisen lihaksen toimintakyky ei pysy mukana. Nopeasti kirkastui mieleen, että en voinut ajaa enää samoilla tehoilla eteenpäin, tai ajaisin vasemman jalkani totaalisen jumiin jo pyöräosuudella. Vauhtini ja tehot laskivat jonkin verran 65km kohdista eteenpäin. Aloin myös jumpata satulassa ja yritin nauttia kaikki energiat ja nesteet, jotka olivat mukana pyörässä. Lihaksen jumioireet painoivat varmaan johonkin hermoon, koska koko jalka tuntui vähitellen tehottomalta. Yritin vain pitää mieleni positiivisena matkan edistyessä kuitenkin kohtalaisen rivakasti. Huoli puolimaratonin läpäisystä hiipi kuitenkin väkisin mieleeni. Vierumäellä juoksu hankaloitui saman lihaksen krampin tähden paljon, ja nyt edessä oli tuplat pitempi koettelemus. 

Varkauteen päin kääntyessä, noin 15km ennen T2-vaihtoa näin takaa lähestyvän yhden pyöräilijän. Vähän viimeisen käännöksen jälkeen tämä viestijoukkueen kaveri menikin minusta ohitse ja selvisi, että olin ohittanut hänet noin 40km aikaisemmin ennen Rantasalmea. Muita ei onneksi näkynyt, joten sinällään vauhti säilyi kohtuullisena. Vihdoin pyöräilyosuus oli päätöksessään ja sain ongelmista huolimatta omasta mielestäni mainion fillariajan plakkariin. 2 tuntia 11 minuuttia oli alle ennakkoajatuksieni ja ajattelin olevani hyvissä asemissa omassa sarjassani. Pyöräilyssä kärkikaveriin Jarno Piikiin tuli lopulta eroa 5,5 minuuttia. Ero on suuri erityisesti sen tähden, että Jarno ajoi oman aikansa matalemmilla wateilla. Jarnon aeroasento on kyllä poikkeuksellisen hyvä ja siinä mielessä vähän hankala vertailukohde.

Omassa pyöräsuorituksessani tein sen virheen, että en ollut ajanut yhtään pitkää pyöräkisaa koko kesän aikana. Jo yhdellä tai kahdella 100km startilla olisin saanut lihaksiston muistamaan pitkän pyöräilyn vaatimukset ja olisin selvinnyt osuudesta nopeammin ilman lihasongelmaa. Nyt kuitenkin oli edettävä vallitsevan tilanteen mukaisesti – edessä oli tuskainen puolimaraton.

T2 vaihto

Pääsin vaivoin pyörän päältä pois ja lähdin lampsimaan kohti toista varustepussia. Pakara oli aivan lukossa ja en meinannut pystyä edes hölkkäämään. Odotukset 4:00 km/h vauhdista puolimaratonilla sai heittää saman tien romukoppaan - nyt tarvittaisiin megaluokan ihmepiristyminen juoksuosuudella. Vaihtoon selvittyäni kuulin, että olen neljäntenä omassa sarjassa. Tämä uutinen oli myös pieni pettymys, koska koin, että fillariosuuden turvin minun pitäisi pystyä nousemaan ikäryhmän kärkeen puolimatkan kisoissa. Otin varustepussin ja istahdin penkille vaihtamaan varusteita. Samalla toivoin, että saisin pakarasta lihaksen kuin ihmeen kaupalla auki. Tuhrasin taas minuutin verran ylimääräistä kärkikavereihin nähden ja lähdin linkuttamaan puolimaratonia pakettiin.

Puolimaraton – 1:28:21

Juoksun ensimmäinen kilometri oli aivan karmea. Jalat olivat kuin rautakanget ja vauhti jossain 5:00 tienoilla. Otin heti juoksun alkuun Gutzyn kofeiinigeelin ja vähän ajan kuluttua olo helpotti. Juoksu käynnistyi. Kilometrin kohdilla kuulin, että olin kolmantena tai neljäntenä sarjassani. Samoilla kohdin on pieni asfalttinousu, jossa sain vähän lihaksistoa mukaan juoksuun. Vauhti parani rutkasti, mutta väsy alkoi hiipiä puseroon ja lihaksiin samalla. Yritin pitää mielen positiivisena ja sainkin iloa Garminista, joka alkoi kertoa vauhdin nousseen jopa alle 4:00 kilometrillä. Sain tuosta paljon energiaa, koska olin pelännyt, että en pysty ylipäänsä juoksemaan tätä osuutta kramppien takia. 

Ensimmäinen 7km lenkki meni hyvin ja juuri ennen kierroksen päätöstä sain kiinni Turun kaverin, jonka vauhti tuntui väsyville reisilleni sopivalta. Jämähdin siihen peesiin ja tarkoituksena oli roikkua siinä mukana ehkäpä maaliin saakka. Tämä ratkaisu oli minulta fiksu. Toinen 7km kierros oli työläs, mutta selän seuraaminen oli riittävän yksinkertaista puuhaa. Olotilani vaihteli paljon. Rintakehä olisi halunnut juosta kovempaa, mutta jalat ja erityisesti reidet olivat jo eri mieltä. Reidet olivat totaalisen tulessa – kipu melkoinen. Jälleen kerran saan katsoa itseäni peiliin. Ei kroppa voi tietää kisassa mitä on tulossa, jos sille ei ole etukäteen siitä vinkkiä riittävästi annettu. Kestävyyteni oli koetuksella, lihaksisto oli koetuksella, hyvä suoritusaika alkoi olla koetuksella. Edessä oli hankala viimeinen kierros. Kun maaliin oli matkaa enää 6km, kuulin nousseeni sarjassani toiseksi ja "Mikkeliin on vain 40 sekuntia". Enhän minä tuota viestiä tarkalleen ymmärtänyt ja toisaalta aloin olla siinä tilassa, että mitään ei ollut enää tehtävissä. Jos pysyisin Turun miehen mukana ja pystyisin ottamaan parin kilometrin loppukirin loppuun, olisin voinut voittaa vielä sarjani. 

Reidet olivat toista mieltä. Jos olisin pysähtynyt, niin en olisi enää päässyt juoksuun. Jalkojen paino oli tuplaantunut ja reisien kipu huumaava. Nitkahdin. Turun kaveri pääsi askel kerrallaan erkanemaan ja minun vauhtini romahti. Piti löytää samalla hetkellä uusi vauhti, jolla pääsisin maaliin. Matkaa oli enää 4km. 4:00 vauhti oli tuossa vaiheessa utopiaa, niin myös 4:20 vauhti. Askel kerrallaan painoin menemään. Tuntui, että matelisin, niin teinkin. Vihdoin kilometrit taittuivat ja otin viimeisellä kilometrillä vähän loppukiriä. Maalissa kello pysähtyi aikaan 4:20:05 ja kuuluttuja kertoi, että olisin neljäs. Mahtava aika, mutta sijoitus selkeä pettymys. Maalissa kävelykin tuntui todella hankalalta, jalat olivat aivan tohjona. 

Kaikki jäi matkalle - jalat krampissa maalissa. Kuva: BullseyeTeemu

Heti maaliviivalla ajatukset siirtyivät kolmen viikon päähän Tahkon täysmatkalle – en koskaan selviäisi siitä reissusta lävitse. Maalissa kuulin vanhemmiltani, että sijoitus tässä kisassa ei ehkä olekaan neljäs, vaan sijoitus olisi toinen. Loppukiri viimeisellä kilsalla oli ollut tärkeä, koska sijan kolme kaverilla oli vain 20 sekuntia hitaampi loppuaika. Kärkeen ero oli kasvanut vajaaseen pariin minuuttiin (+ 1:49). Voittoon meidän sarjassa painoi Mikko Vekkeli ja pronssille kiirehti Otto Laitinen hirmuisen 1:18:15 puolikkaan siivittämänä.

Yhteenveto 

Elämän ensimmäinen triathlon puolimatka plakkarissa loppuajalla 4:20:05 – olen tyytyväinen. Vuoden kuluttua Lahden Ironmanissa haetaan sitten kunnon parannusta. Uinnista on otettavissa kolmisen minuuttia, pyörällä 2 minuuttia, juoksussa 4-5 minuuttia ja vaihdoistakin 1-2 minuuttia. Nyt tiedän niin paljon enemmän, että mitä puolimatkan läpäisy vaatii ja millaisia valmistavia treenejä on syytä viedä läpi ennen kisapäivää.

Joroisten kisan jälkeen minulla onkin vuorossa maastopyöräilykisa Valkeakoskella. Lauantaina 22.7.2017 kisataan XCE:n SM-mitaleista, joihin päätin ilmoittautua hankalasta ajankohdasta huolimatta. Kahden minuutin maksimihapot maastopyörällä ei ole sitä optimiaalisinta valmistautumista parin viikon päästä siintävään Tahkon täysmatkaan nähden. Saa nähdä, että mitä tästä tulee - mutta näillä mennään. :)

torstai 13. heinäkuuta 2017

Teiskotriathlon 8.7.2017 – kunto kohoaa ja voitto

Vierumäen perusmatkan jälkeinen treeniviikko oli mahdollista kruunata lauantaina Teiskotriathlonissa. Kisan matkat olivat 800m, 25km, 7km. Tällä kertaa uintimatka saattoi olla vähän ylimittainen, ainakin kokeneiden kisakavereiden mielestä. Kisan ympäristö oli viehättävä Maisansalo, jossa oli todella kotoisa tunnelma. Kun paikalle saapui vielä kovia nimiä (Kai Söderdahl, Tommi Martikainen, Erwin Borremans) kisaamaan, niin sai sopivasti kisamieltä herätettyä. Viikon treenailut tuntuivat vähän jäsenissä, treenitunnit olivat paukkumassa reilusti normaaleja treeniviikkojani korkeammiksi. Kutsukisana järjestettävän Teiskotriathlonin valtias oli ollut viimeiset kolme vuotta Martikainen. En tiennyt, että pystyisinkö kaveria haastamaan tällä kertaa ja myös Söderdahlin Kaitsu on aina kisatessaan titaaniakin kovempi - vaikka olisi mukana hankalassa välissä omien treeniensä suhteen. Lähdin siis kisaan mukaan nöyrin mielin ja katsomaan, josko saisin ehjän kokonaisuuden vedettyä lävitse.

Varusteet kasassa ja eikun kisapaikalle!

Uinti 800-900m - 15:20 (1:52 Kaitsua hitaampana)

Uinti suoritettiin yhtenä lenkkinä Näsijärven raikkaassa vedessä. Veden lämpö oli hieman yli 16-astetta ja pystyin uimaan siinä hengen salpaantumatta. Viileissä vesissä Sailfishin One märkkäri on ollut kyllä paikallaan. Se kelluttaa minua hyvin ja toisaalta on myös hyvin lämpöä ylläpitävä. Olin pari vuotta tuskaillut uinnin kanssa liian ahtaiden märkkäreiden kanssa. Nyt uinnista on iso huoli poissa, kun saa hengittää vapaasti ja voi keskittyä itse uintiin. Tuttuun tapaan en hätiköinyt uinnissa ja menin omaa rentoa vauhtia. Välillä löytyi peesiä ja välillä ei. Peesissä tuntui aina siltä, että oma vauhti olisi vähän edessä olevaa nopeampaa. Keskisyke uinnissa oli tällä kertaa 139, joten siellä oli mukana vähän yritystäkin. Ero Kaitsuun oli alle 2 minuuttia, joka tarkoitti minulta hyvää uintia. Yllättäen olin myös Martikaisen Tommia nopeampi, mutta en tiennyt sitä kisan tässä vaiheessa.

Pyörä 25km – 35:21 (2:12 Martikaista hitaampana)

Fillariosuudelle lähdin pitämään tasaisen kovaa vauhtia kuitenkin niin, että jalkoja jäisi myös juoksuun. Toivoin, että voisin pyöräilyn päätteeksi olla kärkikahinoissa mukana. Se kuinka kaukana Erwin ja Kaitsu olivat edessä oli hämärän peitossa ja ajattelin myös Tommin painavan edessä karkuun parhaillaan. Ohittelin muutamia ajajia ensimmäisen 5km matkalla ja sitten kuulin jonkun tulevan takaa ohitse. Luulin jo hetken, että sieltä tulee auto, mutta yllättäen ohittaja olikin Martikainen. Menin vähän hämilleni, koska ajattelin Tommin olevan minua reilusti nopeampi uimari. Tommin jäätävään vauhtiin en lähtenyt hönkimään mukaan, vaan annoin miehen mennä menojaan. Mittarin mukaan oma vauhti pyöri 43 km/h kieppeillä ja matkaa oli kuitenkin reilusti jäljellä. Kääntöpaikka sijaitsi 12,5km kohdalla ja siellä pääsi hyvin selville kisan järjestyksestä ja aikaeroista. 

Kääntöpaikalla olin sijalla 5 ja selvää oli, että Tommia en millään saisi kiinni. Niinpä otin tavoitteeksi nousta kakkossijalle ohi Erwinin ja Kaitsun, jotka olivat ennakkoon myös kovimpia vastustajia. Ehdin ajella takaisin päin pitkän ajan ennen kuin sain vihdoin Erwinin ja Kaitsun näköpiiriin. Alkoi jo näyttää siltä, että matka loppuu kesken ja kaverit ehtivät juoksuun ennen minua. Onneksi kolmisen kilometriä ennen maalia oli loiva nousu, jossa pääsin käyttämään omaa vahvuuttani ja nousin Erwinin ohi sijalle kolme. Juuri ennen viimeistä 90 asteen mutkaa 1,5km ennen vaihtoa pääsin myös Kaitsun ohitse. Painoin vaihtoon mitä jaloista pääsin ja sain ehkä 15 sekunnin eron aikaiseksi. Olisi tehtävä hyvä vaihto, etteivät nämä kokeneet ketut olisi ihan kannassa juoksuun lähtiessä. Pyörä telineeseen, kengät pois, kypärä pois, lenkkarit jalkaan, lippis ja lasit mukaan, numero masun puolelle ja Garmin tallentamaan suoritusta ranteesta käyntiin. Huh, juuri ja juuri sain hölkkäaskeleet käyntiin ennen kavereita.

Rosen kisapyörä on vakuuttanut vauhdillaan alkukauden kisoissa

Juoksu 7km – 24:47 (kisan nopein juoksu)

Juoksuosuudelle pääsin 1:15 Martikaisen perässä ja noin 5 sekuntia ennen Kaitsua ja Erwiniä. Tällä kertaa juoksukyky oli auki ja pystyin rennosti juoksemaan hiekkatietä 3:50 vauhtia ja hieman kovempaakin. Alussa näytti, että Kaitsu ehtisi kyytiin mukaan, mutta noin 2km kohdilla ero alkoi vähän kasvaa taaksepäin. Juoksuosuus juostaan Teiskossa kolmena lenkkinä ja kuulin ensimmäisen lenkin jälkeen Tommin johtavan minua enää puolisen minuuttia. Oma juoksu tuntui rennolta ja hyvältä. Mihinkään ei kiristellyt, mihinkään ei koskenut ja sain hengittää vapaasti. Toisen kierroksen puolivälissä sain Tommin vihdoin kiinni ja noin sadan metrin yhteisen matkan jälkeen ero alkoi kasvaa. Tietenkin kärkeen siirtyminen tekee hyvää myös mielelle ja juoksu tuntui entistäkin helpommalta. Kolmannelle kierrokselle lähtiessä tunsin, että pystyn pitämään kahden ensimmäisen kierroksen vauhtia yllä edelleen. Arvelin, että Kaitsun hyvän juoksun alun perusteella, että juoksuosuus saattaisi nostaa hänet Tommin ohitse vielä kakkospaikalle. Sain pidettyä suorituksen hyvin kasassa ja pääsin tuulettamaan hyvän juoksun ansiosta Teiskotriathlonin voittoa. Juoksuosuuden loppuaika oli Teiskon juoksuosuuden reittiennätys. Kaitsu ohitti ounastelujeni mukaan Tommin ja nappasi kakkostilan reilun minuutin minulle jääneenä.

Loppuaika 1:17:04  

Tämä oli kisasuoritus, jota juuri tässä kohtaa kaipasin. Kaikki lajit tuntuivat kisan aikana siltä, että ne olisivat voineet kestää kauemmin. Mikään paikka ei jumittanut, yhtään liikaa ei tarvinnut pinnistää. Kisan jälkeen oli aivan mahtava ateria ja vieläpä kovan tason palkinnot. Tullaan varmasti vaimon kanssa Maisansaloon ruokailemaan loppuvuoden aikana.

Iso kiertopokaali ja maistuva ruoka kisan jälkeen

Elämän ensimmäiseen puolimatkaan aikaa alle viikko

Tässä vaiheessa oli sitten enää viikko aikaa Joroisiin. Treenisuunnitelmiin kuului vielä jonkin verran uintia, juoksukyvyn ylläpitoa ja toivottavasti pari satasen lenkkiä. Ensimmäisen näistä satasista ajoinkin Teiskon jälkeisenä päivänä. Kulku oli lupaavan suuntaista ja viimeiselle viikolle lähden ihan hyvillä mielin. 



Viikon kolme ensimmäistä päivää kuluisi töissä, mutta sitten koitti pieni Jorois-loma, joka kestää aina ensi viikon maanantaihin saakka. Joroisten puolimatkasta tulee varmasti todella mielenkiintoinen seikkailu – toivotaan, että epäonni pysyy poissa kuvioista ja saadaan kunto hyvällä tavalla ulosmitatuksi. Eiköhän puolikasta ainakin alle 4,5 tunnin lähdetä yrittämään.

keskiviikko 12. heinäkuuta 2017

Finntriathlon Vierumäki 2017 – Perusmatkan ennätystä rikkomassa

Onnistuneen keskiviikkoisen Hollolan maastotriathlonin jälkeen starttasin hyvillä mielin Vierumäen perusmatkalle (1500m, 40km, 10km). Olin aikaisemmin kisannut yhden perusmatkan vuonna 2015 Raaseporissa, joten nyt oli hyvät mahdollisuudet testata oikeaa kisavauhtia sprinttejä pidemmässä triathlon-kisassa. Vierumäellä kisan puitteet ovat miellyttävät ja Finntriathlon-kisaorganisaatio pelaa todella saumattomaksi. Kisaajan vastuulle jää vain keskittyä omaan suoritukseen. Yhteensä osallistujia oli lähemmäs 700 ja minunkin ikäryhmässä 30-34 sarjassa yli 60 ukkoa. Eniten perhosia vatsaan ennakkoon tuli 1500m uinnista, koska minulla ei ollut elämässäni kovin montaa yli kilometrin avovesiuintia plakkarissa. Samoin jännittävää oli kuinka kovaa voisin ajaa 40km pyörää juoksujalat säilyttäen. Tapahtui kisassa mitä hyvänsä, niin oppia tulisi omasta kropasta aivan taatusti.

Uinti 1500m – 27:26 (koko porukan sijalla 103, omasta ikäryhmästä 6)

Uinti Vierumäellä suoritetaan kahdessa eri järvessä. Ensin uidaan noin 300m, jonka jälkeen ylitetään kapea salmi toiseen järveen. Siellä polskitaan noin 800m ja taas salmen ylityksen jälkeen palataan lähtörantaan pienen lisämutkan kera. Asetuin rolling startissa muiden noin 26-27 minuutin uimareiden läheisyyteen. 27 minuutin uima-aika tarkoittaa sitä, että häviää koko kisan nopeimmille noin 9 minuuttia 1,5km matkalla. Tuo on karu ero ja tämän takia kannan edelleen titteliä wannabe triathlonisti. Minulle uinti on edelleen yksi läpäistävä etappi kisassa, enkä vielä pysty urheilemaan sitä lävitse. Keskityn uinnissa puhaltamaan ilmat veteen ja pitämään jalkoja mahdollisimman lähellä pintaa – ja odottelen vain rantaa. Otetta vedestä tai korkeasta kyynärpäästä en vielä tällä tasolla ole ehtinyt riittävästi huolta kantaa. Tai kannan huolta, mutta homma ei pelaa käytännössä. Selkeä ongelmani on, että painan suoralla kädellä vettä alaspäin, kun sitä pitäisi tottakai kauhoa kohti varpaita taaksepäin. 20 vuoden pyöräilyjumit ja 10 vuoden toimistotyöt ovat tehneet tehtävänsä sementoidessa olkapäiden liikkumattomuuden. Tässä mielessä uinnissa on minulla isot kehittymismahdollisuudet tulevaisuudessa, jos saan joskus kädet huljuamaan vedessä oikealla tavalla.
 
Uinti meni lopulta ihan suunnitelmien mukaan. En panikoinut, kiersin kaikki poijut, syke pysyi alhaalla ja olin hetkittäin vähän peesissäkin. Uintiaikani oli 27:26, joka oli parin vuoden takaiseen Raaseporin uintiin nähden lähes 5 minuutin parannus. Minun kisani alkaa siinä vaiheessa, kun jalat osuvat kuivalle maalle. Vierumäellä onkin mukava ylämäkispurtti kohti T1-vaihtoa. Pääsin siinä kuittaamaan useat kanssakilpailijat ja pienen sähläyksen jälkeen pääsin nauttimaan vauhdista Rosen Aero Flyer –triathlonpyörällä. Tämä kisa oli ensimmäinen kisa tällä uutukaisella ja paloin mielenkiinnosta fillarivauhdista.

Pyöräily 40km – 58:35 (koko porukasta sijalla 5, omasta ikäryhmästä 1)

Lähdin ajamaan fillaria hieman reilulla 40km/h keskivauhdilla. Watit pyörivät 300 molemmin puolin, ylämäissä mentiin 400-500 watin tehoilla ja alamäissä tuttuun tapaan otin kevyemmin. Tuo on tapa, joka on pinttynyt ajotyyliini maastopyöräilystä ja en oikein osaa muulla tavoin ajaa. Sain ohitella tällä ajovahdilla lähes koko ajan muita. Kilometrien edetessä edessä alkoi näkyä tuttuja kisaajia, kuten Ovaska Mikko, Keskisen Aki, Borremans Erwin. Kun reitin loppupuolella ohitin Erwinin, tiesin olevani jo ihan hyvillä sijoilla ja kellonkin tykkäävän ajamisestani. Päivän nopein fillarin päällä oli Jarmo Rissanen yleisen lähdössä kellottaen osuuden aikaan 56:50. Jäin omalla ajollani Rissasesta siis lähes 2 minuuttia, jota pidän kuitenkin hyvänä suorituksena. Minulle tempoajo on pyöräilylajeista kaikista kehnoin ja Jarmolle ehkä se omin juttu. 58:35 oli myös aika, joka oli hieman nopeampi kuin päivän kisan ylivoimaisen voittajan Goeschin fillariaika. Pyöräilyn päättyessä suoritus oli kestänyt noin 1h 40min ja olin ottanut lisäenergiaa hyvin varovaisesti. En tiennyt yhtään, miten jalat suoriutuisivat juoksuosuudesta.


Juoksu 10km – 38:17 (koko porukasta sijalla 12, omasta ikäryhmästä 2)

T2-vaihdossa aiheutin lopulta hankaluuksia juoksuosuudelle. En meinannut saada toista lenkkaria fiksusti jalkaan ja niinpä siinä äheltäessä sain pakarasta päärynälihaksen kramppaamaan. En tietenkään jäänyt krampannutta lihasta siinä sen enempää jumppaamaan, vaan lähdin taittamaan matkaa yksi tärkeä pikkulihas poissa pelistä. Juoksussa ilmeni nopeasti muutamia muitakin pieniä ongelmia. Lonkankoukistajat ja vatsa olivat jumissa tiukasta pyöräilystä ja hengittäminen sitä kautta pinnallista. Sellainen lapsuudesta tuttu pistos oli tuloillaan, tai oikeastaan päällä. En saanut sykettä ylös, koska en voinut käyttää koko hapenottoa. Vauhti oli juuri ja juuri alle 4:00/km, mutta se tuntui noin helpolla reitillä hitaalta. Samaan aikaan huomasin myös, että testiksi kisaan otetut Hokan kengät hankaavat jalkapohjien sisäsyrjiin ikävästi. Olin siis enemmän tai vähemmän hankaluuksissa kaulasta alaspäin. Mieli pysyi onneksi vielä mukana touhussa, vaikka tietenkin oli vähän ärsyttävää, että juoksu ei sujunut kunnon mukaisesti. 3km kohdilla päätin tehdä asioille jotain ja otin taskusta Gutzyn kofeiinigeelin ja nappasin sen naamariin. Tämä oli äärimmäisen tärkeä teko ja jo parin minuutin päästä sain vatsan ja lonkankoukistajien ongelmat pois. Enää menoa vaivasi krampissa oleva pätkä pakaraa ja jo tässä vaiheessa karmaisevasti hankaavat juoksutossut. Läpsyttelin lopulta maaliin ja kellot pysähtyivät alle 2:09 loppuaikaan. Ikäryhmäläisten, eli toisen lähdön porukoista yksi kaveri ehti maaliin vajaa minuuttia aikaisemmin. Maalissa jalkaterät olivat todella kipeät. Otin heti kengät pois ja näin molemmissa jalkaterissä noin 5cm pituiset rakot sisäsyrjissä. Samalla vasemman pakaran lihas oli aivan tukossa ja en pystynyt nostamaan polvea kunnolla edes rappusia kiivetessä. Olotila sai esiintymään vähän huolestumista, kun mietin tulevia kapinoita Joroisten puolimatkalla ja Tahkolla elokuussa.



Loppuaika 2:08:45 (koko porukasta sija 11, oma ikäryhmä 1)

Loppuaika toi ikäsarjan 30-34 voiton ja koko porukan 11 sijan. Jos uinnista saisi joskus helpot 3-5 minuuttia pois, niin vauhti olisi tyydyttävää kaikissa lajeissa. Tietenkin juoksussa pitää petrata myös tulevaisuudessa ja hölkkääminen ei tule kyseeseen jatkossa.


Ajatukset kohti Joroista

Vierumäen kisan jälkeen oli tasan 2 viikkoa aikaa Joroisten puolimatkaan. Elämän ensimmäinen puolimatka edessä – jännittävää! Vierumäen kisan taso kertoi samalla karua kieltään tämän urheilijan kestävyydestä, se ei yksinkertaisesti riitä. Niinpä päätin, että keskittyisin Vierumäen jälkeisen viikon harjoitteluun, jos vain saisin jalat kuntoon mahdollisimman nopeasti. Toinen hiertymä aiheutti tulehtuessaan muutaman päivän tuskat, mutta muutoin pääsin aika hyvin harjoittelun makuun. Pakaran lihaskramppi aukesi makaamalla tennispallon päällä. Sain lisäksi mahdollisuuden kruunata treeniviikon kisalla Teiskotriathlonissa 8.7. Treenien sävel oli selvä: uintia piti saada kirittyä lähelle 2km matkaa ja pyörällä pitäisi saada muutamia satkuja ajettua, jotta 90km Joroisissa ei tulisi kropalle yllätyksenä. Juoksusta en pahemmin huolehtisi, vaan jonkin tason tuntumaa iskutukseen olisi pidettävä yllä. Seuraavassa tekstissä huomenna käyn läpi Teiskon triathlonin etenemisen.

tiistai 11. heinäkuuta 2017

Hollolan maastotriathlon 2017 - reittienkat uusiksi

Yhden välivuoden jälkeen mieleni teki palata Oikea Reitin järjestämiin kilpailuihin ja Hollolan maastotriathloniin. Koin keskiviikko-illan kilpailun hyväksi valmistavaksi treeniksi kohti Vierumäen perusmatkan kilpailua, joka oli edessä vielä saman viikon lauantaina. Täysillä vedetty suoritus Hollolassa olisi rankka, mutta samalla se mahdollisti superkompensaation toteutumisen muutaman päivän päähän eteenpäin. Hollolan kisassa matkat ovat mielenkiintoiset 900m uinti, 20km maastopyöräily ja 6km maastojuoksu. Reitit eivät sinällään ole kovinkaan teknisesti haastavia, vaan rankkuus tulee Tiirismaan korkeuseroista. Vuonna 2015 selvitin reitin loppuaikaan 1h 24min ja osia. Tänä vuonna halusin päästä maaliin nopeammin – olinhan tänä vuonna keskittynyt pääosin triathloniin maastopyöräilyn sijaan. Vuoden 2016 välivuosi johtui nimenomaan maastopyöräilyn painotuksesta triathlonin sijaan.

Uinti 900m –  olmimaista paremmin 15:22

Uinti suoritetaan Hollolan kisassa 3 x 300m lenkkinä ja jokaiselle kierrokselle käydään maissa kiertämässä laituri. Tämä uintitapa sopii minulle kehnona uimarina mainiosti, koska ehdin nollaamaan mielessäni uinnin muutamalla maa-askeleella ja leikin mielessäni, että uintimatka on vain 300m. Tuttuun tapaan jäin uintiosuudella. Eroa tuli reilut 2 minuuttia kisan nopeimpiin uimareihin verrattuna, joka tarkoittaa minulle hyvää uintia. Rantauduin ehkäpä sijalla 11, mutta ehdin T1-vaihdossa useamman kaverin ohitse ja pääsin pyöräosuudelle sijalla 5.

Ensimmäinen 300m takana, minä siinä keskellä. Kuva: Terhi Sillanpää-Reitti

Pyöräily 20km – hurjastellen 40:48

Maastopyöräilyosuudelle minulla oli tälle radalle täydellinen kisapyörä. Rosen Psycho Path 29er jäykkäperäinen pyörä painaa rapiat 9 kiloa ja on kuin tehty kiipeämään tiukkoja nousuja. Lähdin ajamaan ennakkoluulottomasti watteja säästelemättä niin, että saisin kaikki karkulaiset kiinni viimeistään 8km kohdilla ennen reitin polkuosuuksia. Toinen kierros olisi sitten mahdollista tehdä aikaeroa taaksepäin. Pääsin kuittaamaan nopeasti muutamat sijat ja varsinkin jyrkissä nousuissa pääsin kanssakilpailijoihin nähden etenemään rivakasti. 5km ajon jälkeen olin jo sijalla kaksi ja edessä viiletti vain Sailfish-sankari Mika Somppi. Kaksi vuotta sitten sain Mikan kiinni kierroksen puolivälissä S-laskussa, nyt piti odottaa muutama kilometri pitempään. Suunnitelman mukaisesti pääsin Mikan ohi juuri ennen kierroksen lopun polkuja ja ehdin toiselle kierrokselle vajaan minuutin johdossa. Pyörä kulki mainiosti keskivauhdin ollessa n. 30km/h ja jaloissa tuntui ruutia riittävän edelleen. Toisella kierroksella oli ohitettava lyhyen matkan urheilijoita, mutta leveällä baanalla ohitukset onnistuivat helposti. Toinen kierros tuli suurin piirtein samaan aikaan ensimmäisen kanssa (koko osuuden loppuaika 40:48) ja paransin parin vuoden takaista omaa fillariaikaani liki puolitoista minuuttia. Toiseksi nopein fillariosuudella oli Johan Bäckman ja kellotti osuusajaksi 45:01.

ROSE:n kanssa nautitaan vauhdista. Kuva: T. Sillanpää-Reitti

Juoksu 6km – varpaat ahtaalla 23:19

Juoksuun lähtiessä en tiennyt eroa taakse, mutta arvelin sen olevan noin 3 minuuttia. Hollolassa on perinteisesti pystytty voittamaan kisa, jos pitää noin 4min kilometrivauhtia juoksuosuudella. Juoksukenkäni pohjallinen meni vähän rullalle vaihdossa ja oikean jalan varpaat olivat juoksun ajan ahtaammalla kuin muu kroppa. Onneksi pyöräilijä on tottunut siihen, että kenkä on jalassa just eikä melkein, niinpä puolisen senttiä liian lyhyestä kengästä ei tullut isompaa ongelmaa. Ensimmäisen 3km pääsin läpi alle 12 minuutissa ja tiesin jaksavani maaliin samalla vauhdilla. Toiselle kierrokselle lähtiessä sain vielä varmistuksen aikaerosta taaksepäin ja se oli reilut 3 minuuttia. Myös toinen juoksukierros sujui ensimmäisen kierroksen tapaan hyvin ja lopulta sain tuuletella voittoa selvällä erolla muihin.

Kovaa treeniä tekemässä, sykkeet korkealla. Kuva: T. Sillanpää-Reitti

Kokonaisuutena matkaan meni aikaa 1:20:58, joka taitaa olla Hollolan kisojen reittiennätys. Toiseksi kiirehti Johan Bäckman (-4:03) ja kolmantena maaliviivan ylitti Mika Somppi (-5:26).

Hollolan maastotriathlon ei pettänyt tälläkään kertaa: aurinkoinen sää, yli sata osallistujaa arki-iltana, mahtava tunnelma selostuksineen ja sähköisine ajanottoineen on jotain aivan mahtavaa. Lisäksi kisasta oli live-lähetys youtubessa ja palkinnoksi sai pullaa – ei voi valittaa. Toivon, että pääsen sellaiseen kuntoon tässä loppukesän aikana, että uskallan startata elokuun alussa Hauhon jokamiestriathloniin, vaikka se on vain muutama päivä ennen Tahkon täysmatkaa. Hollolan jälkeen minun oli palauduttava nopeasti tulevan lauantain perusmatkan kisaan. Siitä raportti tulee myöhemmin.

maanantai 12. kesäkuuta 2017

Finntriathlon Vanajanlinna 10.6.2017 - 1:05:28

Vanajanlinnan moninaisia tunteita herättävä Finntriathlon-osakilpailu on nyt takana. Taustalla pyörivä tavoite oli päästä kisa lävitse suurin piirtein kahden vuoden takaista vauhtia. Muutamat lähtökohdat saivat kuitenkin minut ottamaan uinnin erittäin rauhallisesti ja sitä kautta kisan läpivienti oli hieman haastavampaa. Miten sitten kisa meni?

Uinti ihan ok huonon uimarin uinti aikaan 13:34 koko porukasta sijalla 94 (kärkimies P. Lieto 8:54). Rannassa vähän sohlattu vaihto ja pyörällä repimään eroja kiinni ja hyvää pyöräporukkaa etsimään.

Olmi ja Valtteri paritempo. Kuva  @BullseyeTeemu

Vilkku päällä painettiin ja sainkin 5km kohdilla tutun selän näkökenttään ja rohkaisin Vallu Repoa yhteisiin ajotalkoisiin. Kimpassa ajaen petrattiin joitain sijoja ja pyörän loppuaika 30:13 koko porukasta sijalla 7 (nopein T. Darpy 28:52).
Olisin pystynyt ajamaan noin minuutin kovemman pyöräajan, mutta todennäköisesti saman verran olisi tullut takapakkia juoksussa. Peesivapaissa kisoissa on mahdollisuus päästä kovempaa helpommalla, joten ajokaveria tai porukkaa ei mielellään hylkää.

Juoksuun siirtyessä tein kohtalaisen hyvän vaihdon. Kauden avauksen tuoma shokkihoito lihaksistolle teki juoksun alun työlääksi. Unohdin kiireessä vielä kiristää kengät ja panoin menemään löysillä lenkkareilla. Noh, juoksu vähän kankealla vedolla silti hyvä 18:14, koko porukasta sija 9 (nopein J. Piik 17:02).

Juoksu käynnissä, yksin mennään. Kuva @BullseyeTeemu

Näillä suorituksilla oma loppuaika 1:05:28, jolla irtosi sarjan M30-34 teoreettinen voitto. Mäkelän Jaakko veti kuitenkin samasta ikäluokasta (tuloksien ulkopuolella) pari minuuttia kovemman ajan.

Oli muuten aivan huikea yleisön tsemppaus kotikisassa, kiitos kaikille! Näin on siis sprinttikisa taputeltu ja samalla tämä oli kerää koko sarjan eka suoritus. Loppuaikaa pidän kelvollisena ja tästä vedetään matkoja tuplaten kisa kerrallaan eteenpäin.