torstai 21. syyskuuta 2017

Mihin ne vuoden tunnit sulavat?

Hiljaista on ollut urheilurintamalla. Niinpä on ollut hyvin aikaa keskittyä perheen parissa olemiseen ja työelämään. En ole koskaan ollut fyysisesti näin passiivinen. Meneillään on minun "kaikkien aikojen offseason". Samalla on ehtinyt hahmottaa, että mihin ne vuodet oikein hupenevat niin vauhdilla - vastahan sitä oltiin parikymppisiä. 😁 


Oma vuosittainen kilpakuntoilijan ajankäyttöni on tässä kuvassa. Urheilu nappaa vuoden tunneista n. 400h, joka on 5% tarjolla olevista tunneista. Työelämän nettotyöaika on noin 1800h, eli 21% koko potista. Unilla tulee pyörittyä n. 2920h ja se onkin nätisti kolmasosa koko vuoden tunneista. Vapaa-aikaa loppuelämään jää reilut 3500h, eli loput 41%. Tuosta vapaa-ajasta yritetään kilpakuntoilijana tehdä mahdollisimman stressitöntä ja palauttavaa - mitä nyt siirtymiset pakollisiin menoihin ja ruuhkavuosien tietyt ajankohtaisuudet kovin säätelevät. Vapaa-aika on aikaa tärkeille ihmisille ja maksimoida kehitys tuolta 400 treenitunnin ärsykkeistä tässä koko elämän palapelissä. Mielenkiintoinen näkökulma onkin, että mitä osaa tuo vapaa-aika näyttelee fyysisessä suorituskyvyssä siinä mielessä, että se on joko omiaan luomaan tai tuhoamaan harjoittelun kehittymisen. Kovin merkittävää suorituskyvylle ovat nuo 400 treenituntia, mutta niin on myös teot ja tekemättä jättämiset reilun 3500h vapaa-aikatunnin aikana.

tiistai 8. elokuuta 2017

Noviisin triathlonin SM-täysmatka Tahkolla - 9:53:24

Vuoden takainen päähänpisto triathlonin täysmatkan läpäisystä konkretisoitui 5.8.2017 Tahkolla. 3 vuotta ja 3 viikkoa sitten olin vielä vannonut, etten koskaan tule osallistumaan yhteenkään triathlon-kisaan ennen kuin uinti poistetaan lajikolmikosta kokonaan. Noh, kolme viikkoa myöhemmin olin mukana Hauhon jokamiestriathlonissa koiraa ja tarzania uiden. Vuonna 2015 otin ensimmäisiä maisteja lajista totisemmin ja vuoden 2016 pyhitin maastopyöräilylle. Näin ollen täysmatkaan valmistautuminen oli sangen epäjohdonmukaista viimeistä kuuden kuukauden pätkää lukuunottamatta. Olin ennakkoon laskenut, että jos en jostain syystä väsyisi juuri lainkaan kilpailun aikana, pystyisin noin 9,5 tunnin loppuaikaan. Ihanne suoritusajoiksi olin kaavaillut 1:15 uintiin, 4:45 pyöräilyyn ja 3:20 marathonille. Väsyn välttely ei tietenkään olisi mahdollista, niinpä realistisempi tavoite oli alittaa 10 tuntia, joka vaatisi myös jouhevaa etenemistä aina maaliviivalle saakka, mutta mahdollistaisi yhteensä noin 30min lisäaikaa mainittuihin ihanneaikoihin.

Saavuimme perheen kera Tahkolle jo torstaina. Majoitus oli ensiluokkainen Tahko Span Vuori Apartments, joka sijaitsi aivan kisakeskuksen ja kisakanslian välittömässä läheisyydessä. Odotin perjantaina jo kovasti lähtöä, että saisin uintiosuuden nopeasti pois alta. Menohalut eivät kuitenkaan auttaneet, vaan oli syytä odottaa vielä yksi yö lauantaiaamuun - startti koitti jo klo 08 ja sitä ennen olisi vietävä pyörä ja varusteet vaihtoalueelle. Perjantaina illalla iskostin mieleeni ravintorytmin, jolla saisin mahdollisimman lähelle 60g hiilareita per tunti suorituksen aikana. Pääpaino ravinnossa oli pyöräilyosuudella, jossa päätin ottaa yhden Gutzyn energiapatukan ja yhden Gutzy-energiageelin jokaisen tunnin aikana. Juoksuosuudelle laskin mukaan 2,5 energiageeliä per juostu tunti. Kehnosti nukutun yön jälkeen kello herätti klo 05:30 ja aamupalan ja varusteiden viennin kautta olinkin pian lähtöalueella kellon lähestyessä starttihetkeä.

Uinti 3.8km - 1:18:53

Startti tapahtui tunteikkaasti Finlandia-hymnin soidessa taustalla. Olin päättänyt, että kunnioitan uintiosuutta ja otan sen todella rauhallisesti. Olin vain kertaalleen uinut yli 2,2km avovedessä ja senkin viikkoa ennen tätä starttia. Niinpä lähdin starttitorven pärähtäessä joukon hänniltä tekemään varovaisia uintiliikkeitä ja keskityin lähinnä oman olotilani rauhoittamiseen. Yritin myös olla miettimättä, että uinti tulisi kestämään ikuisuuden. En halunnut kroppaan yhtään maitohappoa ja koitin päästä vedessä eteenpäin niin helposti kuin vain mahdollista. Uintireitti koostui ponttoonisillalta lähtien kahdesta noin 1500m uintikierroksesta sillan pohjoispuolella, jonka jälkeen sillan ali uiden polskittiin Tahkolahden perukoille vaihtoalueelle.

Täysmatkalaiset liikkeellä leveässä rintamassa. Voi että, tämä kesti ikuisuuden.. Kuva: Teemu Ojapalo

Uin, odotin, uin, odotin. Kierrettävät keltaiset poijut lähestyivät inhottavan hitaasti. Yritin vain olla miettimättä asiaa ja odottaa vielä kärsivällisemmin. Välillä etsin jotain jalkoja, joita voisin seurata. Hetkittäin meni pitkiä aikoja, etten tiennyt yhtään missä seuraava poiju olisi edessä päin. Luulen tehneeni melkoisen mutkaisen reitin tästä syystä ja välillä jouduin suuntaamaan melko jyrkästi rantojen lähettyviltä seuraavalle poijulle. Noin tunnin uinnin kohdilla toispuoleinen hengittäminen alkoi väsyttää vasenta lonkankoukistajaa. Tuo aiheutti vähän huolta, koska lonkankoukistajia tarvitaan pyöräilyssä ja ennen kaikkea taloudellisessa juoksussa. Samalla alkoi pettää core-lihaksisto, enkä kyennyt pitämään kroppaa yhtään tikkuna. Löysänä makaronina uinti ei ole järkevää, mutta en antanut sen vaikuttaa enempää. Odotin ja odotin ja vihdoin pääsin alittamaan ponttoonisillan ja vaihtopaikka siinsi edessä noin 400m päässä.  Selvittäisin ensimmäisen etapin, enkä joutuisi keskeyttämäään yritystä ainakaan uintiosuudelle, olin tyytyväinen. Rannassa katsoin kelloa ja näin ajan olevan 1:18 ja osia. Pieni pettymys, mutta ennätyksiä on hankala tehdä, jos ei ole harjoitellut lajin vaatimia vaatimuksia. Päätin mennä tuhlaamaan aikaa lisää ensimmäiseen vaihtoon. :)

T1 - vaihto 4:29

Olin painanut päähäni, että tässä suorituksessa ei sitten hätäillä. Tämä kostaantui vaihdossa siinä mielessä, että sain aikaa palamaan oikein kunnolla. Vesisade ja viileä lämpötila johtivat siihen, että puin pyöräosuudelle fillaripaidan triathlonasun päälle. Paidan taskussa oli vielä pari energiapatukkaa, jotka tulisin tarvitsemaan energiatasojen ylläpitämiseksi. Aikaa kului ja muun muassa märkkärin saaminen vaihtopussiin oli tällä kertaa todella työn takana. Hölköttelin vihdoin Rose-fillarin luokse ja pääsin taittamaan minulle tutuinta lajia.

180km pyöräily 5:00:56

Olin treeneissä pystynyt ajamaan rennosti 150km 37,5 km/h keskivauhdilla pk1-sykkeillä. Herättelin toiveita, että pystyisin kisassa ajamaan samaa, tai hieman kovempaa vauhtia 180km. Lähdin tunnustellen liikkeelle ja annoin wattien pyöriä noin 240-250 watin hujakoilla. Syke pysyi matalana ja vauhti tuntui riittävältä. Tein pyöräilyyn lähdössä kuitenkin pienen virheen, kun laskin ottavani järjestäjien huollosta mukaani vesipullon. Missasin kuitenkin ensimmäisen huollon ja sitten totesinkin pian, että seuraavaa huoltoa sai odottaa lähes 30km matka Varpaisjärven tuntumassa ajetun tasauskierroksen johdosta. En kuitenkaan pahemmin tuosta huolestunut. Jano ei ollut yhtään ja minulla oli fillarissa oma juomapullo, johon oli liuotettu 5 geeliä mukaan. Tuon pullon piti olla tyhjä pyöräosuuden loppuun mennessä.

Fillariosuuden alussa meno maistui ja kellokin tykkäsi. On muuten rankkaa olla tuossa asennossa 5 tuntia, en jaksanut. Kuva: Teemu Ojapalo

Ensimmäinen 90km taittui suunnitelmien mukaan noin 38km/h keskivauhdilla. Söin patukoita aina kellon mukaan alkavan tunnin aluksi ja geelipullohuikan vuoro oli puolituntia myöhemmin. Järjestäjiltä sain vesipullon mukaan vihdoin noin 50km kohdilla ja siten myös nestetankkaus lähti paremmin käyntiin siinä vaiheessa. Sade oli välillä todella rankkaa, mutta sateen ropinan kuuntelu Aerokypärän laelle oli ihan mukavaa ajanvietettä. Olin toivonut, että pajamaja-paussia ei olisi tarvinnut miettiä lainkaan pyöräosuudella, mutta niin vain kupla otsassa alkoi kasvamaan liian suureksi, kun 120km oli ajettuna. Päätin kuitenkin mennä vielä jonkin aikaa ja jatkoin ajamista. Niskaa väsytti, ja välillä tuntui jotain lihasten nykimistä alaselän ja pakaran yläreunojen tietämillä. Syke oli jatkuvasti alhaalla, noin pk1 alueen alarajoilla. Huoli jaksamisesta ja marathonista alkoi kuitenkin hiipiä mieleen noin 130km kieppeillä. Päätin höllätä vähän vauhtia ja pudotin tehoja noin 20-40 watilla. Syke laski entisestään, vesisade ropisi samaan malliin ja aloin palella. Tärisin ja leuka kalisutti hampaita. Tehojen laskiessa urheilu ei pitänytkään minua enää lämpimänä, vaikka minulla oli pari paitaa päällekkäin. Tärinä alkoi viedä myös parasta terää reisistä ja lisäksi niska sekä olkapäiden etuosat alkoivat väsyä aeroasentoon. "Olisipa nyt muutaman viisi tuntinen treeni ajettuna", tuo ajatus kävi useampaan kertaan tässä vaiheessa mielessä. Totuus oli, että en pystynyt ajamaan pk1-sykkeillä vajaata viittä tuntia tällä kertaa. 

Olin vähän pulassa. Palelin hervottomasti ja samalla kupla otsassa alkoi olla kriittisellä tasolla. Oli pakko pysähtyä seuraavalle levikkeelle ja pinkoa metsän reunaan. Kun osuutta oli ajettu 150kmm oli pitkän ja hartaan pissatauon vuoro. Sain kyllä pyörän stopattua ja asteltua tärisevänä metsän reunaan, mutta sitten totesin, että en saa kylmästä kangistuneilla sormilla kiinni paidan vetoketjusta. Ongelma oli vielä se, että paitoja oli kaksin kappalein. Nysväsin ja nysväsin - aikaa paloi. Onneksi tänään aikaa saikin palaa ja tässä vaiheessa päätin, että olen erittäin tyytyväinen, jos pääsen alle 10 tunnin loppuaikaan. Olin sen verran horkassa, että en tiedä menikö stopissa aikaa 2 vai 4 minuuttia. Varmaa on se, että ainakin tuo kaksi. Vihdoin pääsin jatkamaan ja taittamaan viimeistä 30km. Ajatukset olivat sinällään kelvolliset, mutta välillä leikittelin ajatuksella, että toivoisin pyöräosuuden jo lopppuvan. Samalla toinen aivopuolisko heitti vastaan: "hah, sitten sä juokset 60km"! Se veti hiljaiseksi. Oli selvää, että pyörällä todellakin olisi fiksuinta edetä tätä 226km kokonaismatkaa, vaikka olisi kuinka jäässä ja väsyn lisääntyessä. Ajoaikani romahti palelun ja pakollisen stopin johdosta päälle viiden tunnin. Keskitehoiksi jäi 215 wattia (NP 234 W) ja Garminin mukaan keskinopeus oli tasan 36km/h. Olin siis hukannut 10-15 minuuttia täysin realistisesta pyöräilyajasta, enkä jaksanut ajaa viiden tunnin pk-lenkkiä suosiolla lävitse. Onnekseni jalat tuntuivat varsin juoksukykyisiltä T2 lähestyessä.

T2 - vaihto 2:57

Toinen vaihto oli taas oiva sauma tuhrata aikaa ylimääräinen minuutti. Päätin käyttää tuon mahdollisuuden. Tein mielestäni fiksujakin tekoja, kuten vaihdoin kuivat sukat jalkaan lenkkareiden alle. Se, että miksi minulla oli ekat sukat kastumassa pyöräilyssä, niin sitä en tiedä. Olo ja ajatukset seuraavista tunneista olivat hassut. Edessä oli elämän ensimmäinen marathon ja pisimmän juoksulenkin kilometrit oli tuplattava. Lisäksi suoritus oli kestänyt tässä vaiheessa 6h 27 minuuttia, joka oli kauemmin kuin koskaan aiemmin elämäni aikana yhdenmittaista urheilua. 

Marathon 42,2km 3:26:09

Garminista juoksu käyntiin ja ei muuta kuin marathonia taittamaan. Jalat toimivat alussa mahtavasti. Mikään lihas ei kiristellyt ja energiaakin tuntui olevan kropassa. Mielialaa nosti myös se, että palelu loppui kuin seinään sään poutaantuessa ja tietenkin jo juoksemallakin saa pidettyä itseään lämpimänä vaikka nollakelissä. Pidin edelleen tavoitesykkeinä rentoa hengitystä ja pk1-alueen yläaluetta. Kovia tunnin lenkkejä juoksen noin 175 sykkeillä, nyt sykehaarukka oli 135-140 tasolla. Hyvät juoksutuntemukset vahvistuivat kilometrien edetessä. Alussa minun oli hankala pitää vauhti yli 4:10 tahdissa. Ensimmäinen vitonen taittui rivakasti ja olin alle kolmen tunnin marathon vauhdissa.

Alussa oli lenkkarit syönnillään! Kuva: Teemu Ojapalo

Syke pysyi alhaalla, mutta olin todellakin huolestunut vauhdistani. Menin aivan liian kovaa ja juostavaa oli vielä kolmen tunnin verran. En tietenkään voisi jaksaa tuota vauhtia loppuun saakka ja mieleen nousivat elämän aikana useaan kertaan mainittu todealla hankala viimeinen 10km marathonilla. Toisaalta en halunnut turhaan jarrutella, koska en sinällään grillannut kestävyyskuntoani tällä tahdilla. Enemmänkin olin huolissani jalkojen lihaskestävyydestä. Treenilenkeilläni pohkeet menevät lukkoon aina noin 10km kohdilla. Tällä kertaa toivoin pääseväni ilman tuuliskivipohkeita huomattavasti pidemmälle. 

Ensimmäinen reilu kymppi sujui hyvällä askeleella rapiaan 46 minuuttiin ja samalla sain tutustuttua juoksureittiin. Reitillä näkyi kisakavereita useaan otteeseen ja erityisesti Törmälän Teemun ja Hiltusen Paavon kanssa tuli tsempattua toisiemme menoa. Ekan kympin kohdilla kuulin olevani noin 8 min johdossa omassa sarjassa. Jaloissa oli edelleen hyvät tuntemukset, mutta maaliin oli kuitenkin yli 32km jäljellä! Järkyttävä matka. Edelleen piti juosta 10km matka, että maaliin olisi saman verran matkaa kuin elämäni pisin juoksulenkki. Sain rakkaalta vaimoltani aina jokaisella kierroksella pienen geelipullon, jossa oli 2,5 energiageeliä sekoitettuna veteen. Geelipullo oli juotava tyhjäksi tasaisesti kierroksen aikana ja järjestäjien juomahuollosta otin vettä yleensä pienen pysähdyksen tehden, jotta sain vedet vatsaan ilman ilmapallon nielaisua. Veden juominen oli äärimmäisen tärkeää. Olin nauttinut ensimmäisen 7,5 tunnin aikana nestettä alle 2 litraa. Nestehukkani oli tuossa vaiheessa jo melkoinen.   

Toinen kymppi sujui vielä ihan hyvin ja juoksuvauhti asettui 4:40 tienoille. Kierroksen loppupuolella reisissä alkoi painamaan kuitenkin melkoisesti. Myös pohkeissa alkoi kiristellä ja jouduin keskittymään niin matalaan askeltamiseen kuin mahdollista. Yritin pitää kadenssin korkealla noin 180 tienoilla. Geeliä, vettä, reitin mutka ja suora kerrallaan. "Liikuta niitä jalkoja, älä mieti muuta" ajattelin. Nyt oli tärkeää päästä niin pitkälle kuin mahdollista - totaaliseinää ei vielä ollut tullut, ja se oli melkoisen suurella todennäköisyydellä vielä edessä. Puolimarathonin kohdilla olin käyttänyt aikaa juoksuuni noin 1:39. Tuntemukset jaloissa olivat selvät, että vauhti tulisi jonkin verran hiipumaan. Aloin nitkahtaa. Toisen kierroksen lopussa kuulin olevani 10 minuutin johdossa sarjassani.

Kolmas kierros sujui kelvollisesti aina 25km kohdille saakka. Vauhti oli jo kierroksen alussa tipahtanut 4:50 tasolle ja pienikin keskittymisen herpaantuminen pudotti kilometrivauhdin 5:00 lähettyville. Nautin tasaisesti geeliä ja pysähtelin huolloissa vettä hörppimään. Vatsa hölskyi, mutta pystyin silti juoksemaan. Lihakset ja koko ukko alkoi olla kierroksen lopulla todella väsynä. Kolmas kierros täyttyi aikaan 51:28 ja enää olisi 10,3km teräsmiehen titteliin ja ensimmäisen maratonin maaliin. Viimeiselle kierrokselle lähtiessä kuulin johtavani sarjaani 13 minuutilla. Sarjavoitto tulisi plakkariin, kunhan en pysähtyisi ja pystyisin pitämään alle 5:30 kilometrivauhteja. 

Viimeinen kymppi oli työläs. Kiersin reittiä jokaiseen seuraavaan kiintopisteeseen. Välillä ne oli seuraavat mutka, välillä seuraava huolto. Kilometrit tuntuivat ikuisilta. En oikeastaan enää juossut vaan menin sellaista epämääräistä rangaistavaa pikakävelyä hidatettuna. Kilometrivauhti tipahti 5:20 lukemiin, joka sai tällä kertaa riittää. Tärkeinä oli, että en pysähtyisi - voisi olla, että en saisi enää juoksua käyntiin. Otin geeliä kierroksen alussa vähän korostetulla vauhdilla ja jatkoin hiipivällä hölkällä eteenpäin. Kilometri kerrallaan sain vaihdoin kierroksen kerittyä kokoon ja mieli alkoi rentoutua isommin viimeiselle lahden kierrokselle lähtiessä vain 1,5 km ennen maalia. 

Maaliviivan ylitys oli paikka tuulettaa. Päähänpistoprojekti oli viety onnistuneesti läpi ja vieläpä alle 10 tunnin loppuaikaan. Marathoniin käytin lopulta aikaa 3:26:09, joka oli kaikki osallistujat huomioiden 7. nopein juoksuaika. Loppuaikani koko suorituksessa oli lopulta 9:53:24. Sarjavoitto varmistui lopulta noin 11 minuutin erolla jalkapallopuolelta tunnettuun Gustav Långbackaan.


Maalitunnelmat

Maalissa olin väsynyt, kuten tällaisen suorituksen jälkeen pitää ollakin. En ollut halunnut vain läpäistä kilpailua, vaan ulosmitata kehon suorituskyvyn totaalisesti. Maalissa pystyin vaivoin kävelemään, mutta tunnistin kuitenkin perheeni ja muistin missä maassa nämä kisat pidettiin. Nestehukkaa oli todennäköisesti 4-5 litraa. Koko 10 tunnin aikana olin saanut nestettä kehooni vain 2,5-3 litran verran. Palautumisjuoma maistui, mutta sitten loppui ruokahalu. Ravinnon syömisen ajattelukin etoi. Majoitukseen kävely 700m matka tuntui lähes epärealistiselta. Jalat olivat vain totaalisen loppu. Olin tyytyväinen - jokainen tehty treenitunti konkretisoitui matkan aikana matkaa edistävästi. Pari tuntia maaliviivan ylittämisen jälkeen mietin, että näinköhän palaudun seuraavaan kisaan kahden viikon päähän. Silloin edessä on Waltteri Bottas duathlon, jossa pitäisi painaa reilu tunti maksimivauhdeilla. Pidin tätä ajatusta terveenä merkkinä, en ollut saanut urheilusta todellakaan tarpeekseni triathlonin täysmatkan kisan aikana. Mieli teki mieli koviin kisoihin heti saman tien. :) 

Kun ruoka alkoi vihdoin maistua illalla yhdeksän jälkeen, pääsi palautuminen käyntiin todenteolla. Tuon hetken jälkeen kroppa on ottanut ravintoa vastaan poikkeuksellisen hyvällä ruokahalulla.

Varhaiskeski-ikäisten miesten 30-34 mitalikolmikko: Långbacka, Miettinen, Pyykkö. 
Kuva: Teemu Ojapalo

tiistai 1. elokuuta 2017

Minkä verran treeniä riittää triathlonin täysmatkalle?

Pikakelauksella sprintteristä dieseliksi. Toivottavasti se on mahdollista. 

Fillarilenkeillä pidetään pää matalalla myös kuvia otettaessa

Ensimmäinen triathlonin täysmatka on lähempänä kuin uskallan ajatellakaan. Tulevana lauantaina kropan olisi siedettävä 3,8km uintia, 180km pyöräilyä ja 42,2km juoksua. Yhteensä taivallettavaa on siis 226km ja jo tuon matkan läpäisy on kovan luokan suoritus. Mitä tahansa matkalla voi tapahtua ja vaikka kaikki olisi tehty viimeisen päälle, saattaa matka tyssätä syystä tai toisesta. Olen valmistautunut tähän megapitkään suoritukseen parhaani mukaan työ- ja perhe-elämää kunnioittaen. Yhtenä pääfokuksena on ollut pitää kokonaiskuormitus hallussa ja en ole hyökännyt päätä pahkaa jättisuuriin treenimääriin. Olen rakentanut kuntoa säntillisen epäsäännöllisesti loppua kohti ruuvia kiristellen. Itse asiassa ruuvi on kiristynyt aika aggressiivisesti aivan tapahtumapäivän kynnyksellä.

Suorituskykyni tulee Tahkolla nojaamaan ennen kaikkea muutamiin avainharjoituksiin, joita olen tehnyt vain 1-2 viikkoa ennen päätapahtumaa. Uin elämän ensimmäisen yli 3km uinnin 8 päivää ennen starttia ja pyörällä onnistuin tekemään ensimmäisen IM-triathlon-treenin (150km/4h) vain viikko ennen Tahkoa. Juoksulenkeistä pisimpänä on ja pysyy 22km lenkit (3kpl tältä keväältä). Kahdessa lajissa tulen siis tekemään elämäni pisimmät suoritukset (uinti ja juoksu), pyörällä 180km tulee olemaan toiseksi pisin lenkkini - olen ylittänyt kertaalleen vuonna 2011 Sulkavalla maantiepyöräilyn SM-kisoissa.

Puula kierretty 150km aikaan 4 tuntia tasan

Aloin pohtimaan, että millähän tasolla treenimäärät ovat olleet viimeisen puolen vuoden aikana. Yleisesti olisi paikallaan kerätä riittävästi ns. perustekemisen tasoa, jotta kropassa olisi mahdollisimman hyvä rutiini kisan tarpeisiin nähden. Minun tilanteeni oli 3 viikkoa sitten se, että jo puolikkaan triathlonin läpäisy tavoitevauhdeilla oli kovan työn takana ja selkeimmät ongelmat löytyivät kestävyyden ja erityisesti lihaskestävyyden puolelta. Minulla oli siis kolme viikkoa aikaa kerätä kestävyyttä ja samalla löytää realistisia tavoitetehoja, joiden kanssa voisin taivaltaa (ainakin teoriassa) täydenmatka triathlonin lävitse. Pelkästä läpäisystä en ole oikein innostunut, vaan tietenkin haluan läpäistä matkan juuri niin nopeasti kuin edellytykseni juuri sinä kisapäivänä tarjoavat.

Tsekataanpa, että paljon treeniä on kertynyt tässä alkuvuoden aikana.

Treenidataa aikavälillä 1.1.-1.8.2017. (yhteensä 30 viikkoa)
  • Uinti 32 tuntia ja 104km (1h 3min ja 3,45km viikossa)
  • Pyöräily 172 tuntia ja 4750km (5h 45min ja 158km viikossa)
  • Juoksu 47 tuntia ja 598km (1h 33min ja 19,9km viikossa)

Yhteensä: 251 tuntia (keskimäärin 8h 20min viikossa)   

 Uintimäärät ovat kasvaneet viimeisen vuoden aikana

Viimeisen reilun viiden vuoden aikana treeniä on kertynyt lajeista seuraavasti:
  • Uinti 200km (noin 650m/viikko)
  • Pyöräily 30827km (n. 102km/viikko)
  • Juoksu 1549km (n. 5km/viikko)
Olen siis pystynyt nostamaan treenimääriä viimeisellä puolen vuoden jaksolla, jos perspektiiviä laajennetaan noin viiden vuoden aikajänteelle.

Niin kuin huomaamme, lauantain suoritus tulee olemaan ajallisesti pitempi, kuin keskimääräisen treeniviikkoni viikoittainen tuntimäärä. Edes viimeisen puolen vuoden aikajaksolla en ole pystynyt keräämään 7 päivän aikana treeniä yhden täydenmatkan triathlonin ylittävää määrää. Huolestuttavaa on osaltaan myös se, että viikoittaisilla treeneillä olen päässyt yhden täydenmatkan määrien lähelle vain pyöräilyssä ja uinnissa. Juoksun keskiarvot ovat viikossa vain puolet yhdestä marathonista. Sinällään tämä ei ole yllätys, koska juoksu on ainakin minun jaloilleni (kuten monien muidenkin ihmisten jaloille) ylivoimaisesti vammaherkin harjoitusmuoto. Olen pystynyt välttämään tyystin erilaiset rasitusvammat nimenomaan ylenmääräisiä juoksuharjoituksia välttelemällä. 

Lauantain kisa tulee olemaan minulle äärimmäinen koettelemus. Lähden nöyrin mielin matkaan, mutta tietty suunnitelma takaraivossa. Launtaina pitää olla rohkeutta muuttaa suunnitelmaa tuntemuksien mukaan. Olenkin laskenut ns. ihanneaikani täysmatkalle, mutta kuten kotona sanoin - siihen pitää lisätä varoaikaa vähintään tunnin verran. Pitäkäähän peukkuja lauantaina!

maanantai 24. heinäkuuta 2017

Maastopyöräilyn sprintti XCE SM-kisat 2017 Valkeakoskella

Huolimatta täysin epäkelpoisesta kisavalmistautumisesta halusin osallistua myös tänä vuonna XCE SM-kisaan ja selvittää triathlon-lihaksiston toimivuutta maastopyöräilyn sprinttilajissa. Kun SM-kisat järjestettiin vielä lähellä Valkeakoskella ja ajankohta ei ollut aivan mahdoton ajatellen kahden viikon päästä siintävää triathlonin täysmatkaa, päätin lähteä katsomaan, mihin rahkeet riittävät. Vuodesta 2012 lähtien ajetusta XCE-kisoista minulla oli kertynyt tasaisesti onnistumisia sijoituksien ollen vuosi kerrallaan lueteltuna: 1, 1, 4, 1 & 3. Olin siis aikaisempina vuosina selviytynyt A-finaaliin ja mitaleillekin ehtinyt neljästi. Oli selvää, että tänä vuonna lähtisin kisaan haastajana, koska maksimaalista sprinttitreeniä ei ollut sisältynyt ohjelmaan yhtään kertaa kesän 2016 kisan jälkeen.

Kisapäivä kulku

Valkeakosken Korkeakankaalla järjestäjät olivat pistäneet parastaan ja kisan puitteet olivat erinomaiset. Raaka 1,1km pituinen rata vaati kuskeilta vahvaa ajoa alusta loppuun ja se, kuka sietäisi maitohappoja parhaiten, olisi vahvoilla. Edelliskausista poiketen lähdöllä ei ollut niin suurta roolia, koska pitkä lähtösuora ja reitin kaksi tiukkaa nousua mahdollistivat sijoituksien petraamisen myös kisan tiimellyksen aikana.


Aika-ajoissa kellotin rennon kovaa ajaen ajan 2:33, jolla irtosi aika-ajon viides sija. Kärkikuski oli André Haga ajalla 2:30. Kova XCE-kuski Samuel Halme sekoitti pakkaa heti aika-ajosta ajaen kierroksen hengaillen läpi ja kellottaen aika-ajon hitaimman ajan. Näin ollen Samuel olisi mukana jossain seuraavista eristä ylimääräisenä kovana kuskina. Yllättäen Samuel olikin heti minun seuraavassa erässä vastassa ja kun mukana oli myös aika-ajojen neljänneksi nopein Markus Simelius, oli selvää, että erässä pitäisi paukuttaa täysillä mieliäkseen jatkaa kilpailua. Muissa erissä kahden joukkoon ajaminen oli selkeästi kevyemmän työn takana.

Ekassa erässä tiukka taistoa. Kuva: calahan.kuvat.fi

Ensimmäinen eräajo meni suunnitelmien mukaan ja onnistuin asettumaan Samuelin perään ja pitämään paikkani maaliin saakka. Jouduin jo tuossa erässä aika koville ja jouduimmekin ajamaan selkeästi aika-ajon nopeimpia aikoja vauhdikkaammin (minun aika 2:27). Markus pisteli kolmanneksi, mutta karsiutui harmittavasti jatkosta jo tässä vaiheessa, vaikka oli kisan nopeimpia kuskeja. En ollut lähellekään tässä touhussa parhaimmillani. Joroisten triathlonin puolimatkasta oli aikaa viikko ja palautuminen oli osaltaan kesken. Kroppa ei osannut käsitellä megamäärää maitohappoa ja jouduin erissä pudottamaan nopeasti tehot lähemmäksi ana-kynnyksen watteja. Normaalia olmimaista vahvuutta ei tänä vuonna ollut minulla käytettävissä. 

Seuraava erä oli jo välierä, josta kaksi parasta suuntaisi A-finaaliin ratkomaan mestaruudesta ja kaksi jälkimmäisistä ajaisi B-finaalissa sijoista 5-8. Erä oli kivenkova. Minä, Samuel, André ja Valkeakosken nuori raketti Jere Hara. Taktiikkani oli kiihdyttää taas toiseksi ja pitää sijoitus maaliin saakka. Heti lähdöstä kärkeen kampesivat Samuel ja André. Puikkasin kuitenkin suunnitelmani mukaisesi Andrésta ohi jo ennen ensimmäistä nousua ja tilanne näytti muutaman sekunnin ihan hyvältä. Seinäjyrkkä nousu ei kuitenkaan noussut minulta toivotulla tavalla ja André tuli selkeästi kehnompaa ajolinjaa pitkin mäen päällä ohitse. Andrélla oli siis selkeästi vahvempi jalka ja minä en ansaitsisi finaalipaikkaa. Pyristelin hetken siinä kolmantena, mutta jo serpentiininousun puolivälissä huomasin, että wattini eivät tänään riitä. Näin ollen rullailin maaliin kevyesti ja aloin keskittyä B-finaaliin. Jere ajoi erässä kolmanneksi ja jos ei olisi jäänyt taakseni odottelemaan alussa, olisi Jere voinut taistella A-finaalipaikasta.

Kärki karannut ja b-finaali odottaa. Menossa mukana Jere. Kuva: calahan.kuvat.fi

B-finaali oli minulle lievä pettymys, vaikka se oli juuri sitä mitä ansaitsinkin. Jälleen kerran. Jos ei riittävästi valmista kroppaa kisan vaatimuksiin, vaaditaan suoranainen ihme, että ihmepäivä sattuisi kisassa kohdilleen. Perustaso on vain hilattava riittävän ylös, että kisoissa voi odottaa menestystä realistisesti. Minulle oikeudenmukaisuus on vahvempi arvo kuin kisaviettini. Näin ollen olin iloinen, että en ollut A-finaalissa, vaikka toki olin sinne mielinyt. Nyt mestaruuden ratkaisisi minua kovemmat kuskit, aivan kuten urheilussa pitääkin olla.

B-finaaliin sain seurakseni Arto Tikkalan ja Iiro Sairasen. Jere lähti jo valmistautumaan seuraavan päivän XCO-kisaan, eikä startannut. Päätin, että B-finaalin ajan kovaa alusta loppuun ja otan ainakin sen 5 sijan haltuun, jos vain jalat ovat yhtään samoilla ajatuksilla vielä liikkeellä. Startti sujui pienen säätämisen jälkeen ihan hyvin ja onnistuin nappaamaan kärkipaikan ensimmäiseen nousuun. Ajoin tasaisesti ja onnistuin pitämään paikkani kohtuullisen vaivattomasti ja sain kuitattua SM-kisojen 5-sijan haltuuni.

A-finaalissa nähtiinkin sitten enemmän dramatiikkaa. Sijoitukset vaihtelivat useaan otteeseen ja jännitysnäytelmä tiivistyi sananmukaisesti serpentiininousun viimeiseen kaarteeseen. Kärjessä ollut Ville Tuppurainen kaatui ja Eemil Uitto, Samuel ja André ajoivat samaan kasaan. Nopeimmin kasasta eteenpäin selvisi Samuel saaden peräänsä Andrén ja Eemilin. Ville oli jäämässä kisassa neljänneksi. Näillä sijoilla ukot saapuivatkin maaliin, mutta sitten tuomarit tekivät päätöksen, jossa Andrén ja Eemilin ajot hylättiin ja Ville nousi sijalle kaksi. André sai lopulta pronssimitalin ja hienosti koko päivän ajanut Eemil joutui pettymään jääden sijalle 4. Hylkäyksen syy oli viimeisen serpentiinin kasan jälkeisen tapahtumat, kun André ja Eemil joutuivat ottamaan pari askelta merkatun radan ulkopuolelta päästen kaatuneen Villen edelle. Tämä tulkittiin ymmärtääkseni oikaisuksi. Onnittelut kärkinelikolle – olitte kovia!

Takaisin triathlon-moodiin

Näin askel juurilleni maastopyöräilijänä oli tältä erää otettu. Heti seuraavana päivänä sunnuntaina oli taas palattava triathlon-moodiin. Sunnuntaina sainkin vietyä läpi hyvän treenipäivän. Uintia kertyi avovedessä reilu 2km, polkujuoksua 11km ja ajoin iltapäivällä rennon kovaa 102km fillarilla vajaa 37km/h keskivauhdilla pk1-sykkein. Täydenmatkan kisa Tahkolla 5.8. tulisi olemaan kuitenkin todellinen jättihaaste. Saa nähdä selviänkö siitä kunnialla. Jo ensimmäinen uimaosuus jännittää, koska en ole koskaan jaksanut uida 2,2km yhtämittaista matkaa pitempää. Ja onhan siellä kisan perässä myös elämän ensimmäinen maraton, joka tuplaa kerralla pisimmän juoksulenkkini kilometrit. Hullua.

tiistai 18. heinäkuuta 2017

Joroinen 2017 SM-triathlon, puolimatka-debyytti kelpoaikaan 4:20:05

Tänä vuonna se vihdoin koitti. Minäkin pääsin mukaan Joroisten maagiseen ilmapiiriin. Utopialta vuosikaudet tuntunut triathlonin puolimatkan läpäisy oli muuttunut viimeisen vuoden aikana hitaasti realismiksi. Nyt oli aika testata, että mihin ukosta oikein on. Sinällään selkeää treenijaksoa kohti puolimatkan vaatimuksia ei ollut kertynyt. Suoritushan kestäisi nappisuorituksella lähemmäs 4,5 tuntia, joka on pitempi aika kuin yhdenkään treenipäivän tunnit viimeisen 6 vuoden aikana. Edessä olisi siis elämäni yksi pisimmistä kisasuorituksista ja treeneistä. Ennakkoon olin laskenut, että voisin yltää huippuvedolla ja täysin ilman ongelmia noin 4:17 loppuaikaan. Lähdin reissuun kuitenkin nöyrin mielin, koska kropalta ei voi odottaa tiettyä suoritustasoa, jos sille ei ole sen vaatimuksia etukäteen opetettu. Näin pidin itseäni kohtaan reiluna, että olen tyytyväinen alle 4h 30min aikaan, jolloin ehdin touhuta kisan aikana mahdollisten ongelmien parissa useampia minuutteja.

Uinti 1900m – 34:57

Tuhat innokasta uimaria odottaa vuoroaan. Kuva: Bullseye Teemu

Ikäryhmän kisaajat starttasivat aaltoilevaan Valvatukseen rolling starttina klo 11:10 alkaen. Yleisen sarjan miehet ja naiset olivat lähteneet 10 ja 5 minuuttia aikaisemmin. Nyt rannalla odotti noin 1000 innokasta uimaria omaa vuoroaan ja suorituksen aloitusta. Edessä oli yksi elämäni pisimmistä uintisuorituksista, joten tuttuun tapaan lähdin uimaan reittiä lävitse rauhallisin mielin. Tavoitteena oli uida mahdollisimman suoraan ja ehkäpä jotain peesejä hyödyntäen. Rolling startin hyvä puoli on se, että uintiin todella tulee tilaa reilusti, mutta toisaalta uimareiden vauhdit vaihtelevat todella paljon. Sopivavauhtisen peesipaikan löytyminen edellyttää hyvää tuuria. Uinti tuntui pitkältä ja kierrettävät keltaisen poijut näyttivät olevan uskomattoman kaukana. En halunnut edes miettiä niiden saavuttamista, vaan kauhoin menemään kärsivällisesti. ”Älä odota olevasi koskaan perillä”- ajatus toimii minulla. Silloin en menetä keskittymistä kärsimättömyyteeni, vaan pystyn uimaan vähän pitempiä matkoja. Tämä ajatus mielessä selvisin vihdoin rantaan ja kello pysähtyi juuri alle 35 min aikaan. Ensimmäinen 1900m pituinen avovesiuinti ja aika 34:57 on nyt tämän matkan uintiennätykseni. Olin siis aikataulussa ja vihdoin pääsisin ihan pian nauttimaan vauhdista pyörän päälle.

T1 vaihto

Joroisissa vaihto on monimutkaisempi prosessi kuin pienemmissä kisoissa. Pyöräilykamapussi otetaan telineestä, mennään vaihtamaan uimakamat fillarikamoiksi vähän edemmäksi, viedään uimakamapussiksi vaihtunut pussukka rekkaan ja lähdetään etsimään omaa pyörää yli tuhannen pyörän joukosta. En ollut keskittynyt nopeaan vaihtoon etukäteen millään tavoin ja näin sain tuhrattua T1-vaihdossa minuutin verran ylimääräistä kisan nopeimpiin vaihtajiin verrattuna.

Pyöräily 90km – 2:11:00 (Keskivauhti 40,9km/h, keskitehot 275w/NP 284w)

Yksinäinen meno jatkui koko matkan, peesiä ei ollut tarjolla edes sekunniksi. Kuva: Bullseye Teemu

Pyöräily lähti innokkaasti liikkeelle. En ollut koskaan aiemmin ajanut 90km matkaa kovaa triathlonpyörällä, saatikka niin, että pitäisi säästää jalkoja puolimaratonin juoksuun. Treeneissä olin pystynyt matalilla sykkeillä ajamaan helposti 37km/h vauhteja, mutta aeroasento aiheuttaa pieniä kiristyksiä kropassa. Ennakkoon olin kaavaillut, että ajaisin noin 40km/h keskivauhdilla loppuajaksi vähän alle 2:15. Alussa watit tuntuivat pyörivän jatkuvasti päälle 300 watissa. Syke oli melko alhaalla, ehkä 155 tienoilla ja ajo tuntui helpolta. Jos kyseessä olisi ollut vain pyöräkisa, niin olisin mennyt vieläkin kovempaa. Nyt yritin pitää kuitenkin jotain järkeä suorituksessa ja yritin hillitä menohaluja parhaani mukaan. Ajo maistui ja kello tykkäsi. Ajoin pääosin kaistan vasemmassa reunassa ohittaen useampia satoja kanssakisaajia. Takaa kukaan ei tullut ohitse, eikä kukaan ohitettu jäänyt kyytiin. Minulla on vielä tapana maastopyöräilyperuilta ajaa ylämäkiä vähän ylitehoilla ylös, joka varmaan osaltaan hillitsi sitä, että kukaan ohitettu ei lähtenyt 10m peesiin yrittämään. 

Rantasalmen suuntaan oli mainio myötätuuli ja keskivauhti oli 44km/h tienoilla. Oli selvää, että paluumatkasta olisi tulossa paljon tiukempi. Pyöräilyn ensimmäisellä puolikkaalla olin jäänyt noin minuutin yleisen sarjan nopeimmista pyöräilijöistä. Tuon tason ylläpitäminen olisi tarkoittanut huippua, noin 2:07-2:08 pyöräilyaikaa. Rantasalmelta takaisin päin tullessa menohaluja alkoi hillitä tuntemukset toisessa pakarassa. Vierumäellä krampannut päärynälihas (piriformis) alkoi kiristellä 60km kohdilla. Miten ärsyttävä tunne, kun syke on täysin hallussa kaukana ana-kynnyksestä ja suoritus siltä osin täysin hanskassa ja riittävän kevyttä, niin yksittäisen lihaksen toimintakyky ei pysy mukana. Nopeasti kirkastui mieleen, että en voinut ajaa enää samoilla tehoilla eteenpäin, tai ajaisin vasemman jalkani totaalisen jumiin jo pyöräosuudella. Vauhtini ja tehot laskivat jonkin verran 65km kohdista eteenpäin. Aloin myös jumpata satulassa ja yritin nauttia kaikki energiat ja nesteet, jotka olivat mukana pyörässä. Lihaksen jumioireet painoivat varmaan johonkin hermoon, koska koko jalka tuntui vähitellen tehottomalta. Yritin vain pitää mieleni positiivisena matkan edistyessä kuitenkin kohtalaisen rivakasti. Huoli puolimaratonin läpäisystä hiipi kuitenkin väkisin mieleeni. Vierumäellä juoksu hankaloitui saman lihaksen krampin tähden paljon, ja nyt edessä oli tuplat pitempi koettelemus. 

Varkauteen päin kääntyessä, noin 15km ennen T2-vaihtoa näin takaa lähestyvän yhden pyöräilijän. Vähän viimeisen käännöksen jälkeen tämä viestijoukkueen kaveri menikin minusta ohitse ja selvisi, että olin ohittanut hänet noin 40km aikaisemmin ennen Rantasalmea. Muita ei onneksi näkynyt, joten sinällään vauhti säilyi kohtuullisena. Vihdoin pyöräilyosuus oli päätöksessään ja sain ongelmista huolimatta omasta mielestäni mainion fillariajan plakkariin. 2 tuntia 11 minuuttia oli alle ennakkoajatuksieni ja ajattelin olevani hyvissä asemissa omassa sarjassani. Pyöräilyssä kärkikaveriin Jarno Piikiin tuli lopulta eroa 5,5 minuuttia. Ero on suuri erityisesti sen tähden, että Jarno ajoi oman aikansa matalemmilla wateilla. Jarnon aeroasento on kyllä poikkeuksellisen hyvä ja siinä mielessä vähän hankala vertailukohde.

Omassa pyöräsuorituksessani tein sen virheen, että en ollut ajanut yhtään pitkää pyöräkisaa koko kesän aikana. Jo yhdellä tai kahdella 100km startilla olisin saanut lihaksiston muistamaan pitkän pyöräilyn vaatimukset ja olisin selvinnyt osuudesta nopeammin ilman lihasongelmaa. Nyt kuitenkin oli edettävä vallitsevan tilanteen mukaisesti – edessä oli tuskainen puolimaraton.

T2 vaihto

Pääsin vaivoin pyörän päältä pois ja lähdin lampsimaan kohti toista varustepussia. Pakara oli aivan lukossa ja en meinannut pystyä edes hölkkäämään. Odotukset 4:00 km/h vauhdista puolimaratonilla sai heittää saman tien romukoppaan - nyt tarvittaisiin megaluokan ihmepiristyminen juoksuosuudella. Vaihtoon selvittyäni kuulin, että olen neljäntenä omassa sarjassa. Tämä uutinen oli myös pieni pettymys, koska koin, että fillariosuuden turvin minun pitäisi pystyä nousemaan ikäryhmän kärkeen puolimatkan kisoissa. Otin varustepussin ja istahdin penkille vaihtamaan varusteita. Samalla toivoin, että saisin pakarasta lihaksen kuin ihmeen kaupalla auki. Tuhrasin taas minuutin verran ylimääräistä kärkikavereihin nähden ja lähdin linkuttamaan puolimaratonia pakettiin.

Puolimaraton – 1:28:21

Juoksun ensimmäinen kilometri oli aivan karmea. Jalat olivat kuin rautakanget ja vauhti jossain 5:00 tienoilla. Otin heti juoksun alkuun Gutzyn kofeiinigeelin ja vähän ajan kuluttua olo helpotti. Juoksu käynnistyi. Kilometrin kohdilla kuulin, että olin kolmantena tai neljäntenä sarjassani. Samoilla kohdin on pieni asfalttinousu, jossa sain vähän lihaksistoa mukaan juoksuun. Vauhti parani rutkasti, mutta väsy alkoi hiipiä puseroon ja lihaksiin samalla. Yritin pitää mielen positiivisena ja sainkin iloa Garminista, joka alkoi kertoa vauhdin nousseen jopa alle 4:00 kilometrillä. Sain tuosta paljon energiaa, koska olin pelännyt, että en pysty ylipäänsä juoksemaan tätä osuutta kramppien takia. 

Ensimmäinen 7km lenkki meni hyvin ja juuri ennen kierroksen päätöstä sain kiinni Turun kaverin, jonka vauhti tuntui väsyville reisilleni sopivalta. Jämähdin siihen peesiin ja tarkoituksena oli roikkua siinä mukana ehkäpä maaliin saakka. Tämä ratkaisu oli minulta fiksu. Toinen 7km kierros oli työläs, mutta selän seuraaminen oli riittävän yksinkertaista puuhaa. Olotilani vaihteli paljon. Rintakehä olisi halunnut juosta kovempaa, mutta jalat ja erityisesti reidet olivat jo eri mieltä. Reidet olivat totaalisen tulessa – kipu melkoinen. Jälleen kerran saan katsoa itseäni peiliin. Ei kroppa voi tietää kisassa mitä on tulossa, jos sille ei ole etukäteen siitä vinkkiä riittävästi annettu. Kestävyyteni oli koetuksella, lihaksisto oli koetuksella, hyvä suoritusaika alkoi olla koetuksella. Edessä oli hankala viimeinen kierros. Kun maaliin oli matkaa enää 6km, kuulin nousseeni sarjassani toiseksi ja "Mikkeliin on vain 40 sekuntia". Enhän minä tuota viestiä tarkalleen ymmärtänyt ja toisaalta aloin olla siinä tilassa, että mitään ei ollut enää tehtävissä. Jos pysyisin Turun miehen mukana ja pystyisin ottamaan parin kilometrin loppukirin loppuun, olisin voinut voittaa vielä sarjani. 

Reidet olivat toista mieltä. Jos olisin pysähtynyt, niin en olisi enää päässyt juoksuun. Jalkojen paino oli tuplaantunut ja reisien kipu huumaava. Nitkahdin. Turun kaveri pääsi askel kerrallaan erkanemaan ja minun vauhtini romahti. Piti löytää samalla hetkellä uusi vauhti, jolla pääsisin maaliin. Matkaa oli enää 4km. 4:00 vauhti oli tuossa vaiheessa utopiaa, niin myös 4:20 vauhti. Askel kerrallaan painoin menemään. Tuntui, että matelisin, niin teinkin. Vihdoin kilometrit taittuivat ja otin viimeisellä kilometrillä vähän loppukiriä. Maalissa kello pysähtyi aikaan 4:20:05 ja kuuluttuja kertoi, että olisin neljäs. Mahtava aika, mutta sijoitus selkeä pettymys. Maalissa kävelykin tuntui todella hankalalta, jalat olivat aivan tohjona. 

Kaikki jäi matkalle - jalat krampissa maalissa. Kuva: BullseyeTeemu

Heti maaliviivalla ajatukset siirtyivät kolmen viikon päähän Tahkon täysmatkalle – en koskaan selviäisi siitä reissusta lävitse. Maalissa kuulin vanhemmiltani, että sijoitus tässä kisassa ei ehkä olekaan neljäs, vaan sijoitus olisi toinen. Loppukiri viimeisellä kilsalla oli ollut tärkeä, koska sijan kolme kaverilla oli vain 20 sekuntia hitaampi loppuaika. Kärkeen ero oli kasvanut vajaaseen pariin minuuttiin (+ 1:49). Voittoon meidän sarjassa painoi Mikko Vekkeli ja pronssille kiirehti Otto Laitinen hirmuisen 1:18:15 puolikkaan siivittämänä.

Yhteenveto 

Elämän ensimmäinen triathlon puolimatka plakkarissa loppuajalla 4:20:05 – olen tyytyväinen. Vuoden kuluttua Lahden Ironmanissa haetaan sitten kunnon parannusta. Uinnista on otettavissa kolmisen minuuttia, pyörällä 2 minuuttia, juoksussa 4-5 minuuttia ja vaihdoistakin 1-2 minuuttia. Nyt tiedän niin paljon enemmän, että mitä puolimatkan läpäisy vaatii ja millaisia valmistavia treenejä on syytä viedä läpi ennen kisapäivää.

Joroisten kisan jälkeen minulla onkin vuorossa maastopyöräilykisa Valkeakoskella. Lauantaina 22.7.2017 kisataan XCE:n SM-mitaleista, joihin päätin ilmoittautua hankalasta ajankohdasta huolimatta. Kahden minuutin maksimihapot maastopyörällä ei ole sitä optimiaalisinta valmistautumista parin viikon päästä siintävään Tahkon täysmatkaan nähden. Saa nähdä, että mitä tästä tulee - mutta näillä mennään. :)

torstai 13. heinäkuuta 2017

Teiskotriathlon 8.7.2017 – kunto kohoaa ja voitto

Vierumäen perusmatkan jälkeinen treeniviikko oli mahdollista kruunata lauantaina Teiskotriathlonissa. Kisan matkat olivat 800m, 25km, 7km. Tällä kertaa uintimatka saattoi olla vähän ylimittainen, ainakin kokeneiden kisakavereiden mielestä. Kisan ympäristö oli viehättävä Maisansalo, jossa oli todella kotoisa tunnelma. Kun paikalle saapui vielä kovia nimiä (Kai Söderdahl, Tommi Martikainen, Erwin Borremans) kisaamaan, niin sai sopivasti kisamieltä herätettyä. Viikon treenailut tuntuivat vähän jäsenissä, treenitunnit olivat paukkumassa reilusti normaaleja treeniviikkojani korkeammiksi. Kutsukisana järjestettävän Teiskotriathlonin valtias oli ollut viimeiset kolme vuotta Martikainen. En tiennyt, että pystyisinkö kaveria haastamaan tällä kertaa ja myös Söderdahlin Kaitsu on aina kisatessaan titaaniakin kovempi - vaikka olisi mukana hankalassa välissä omien treeniensä suhteen. Lähdin siis kisaan mukaan nöyrin mielin ja katsomaan, josko saisin ehjän kokonaisuuden vedettyä lävitse.

Varusteet kasassa ja eikun kisapaikalle!

Uinti 800-900m - 15:20 (1:52 Kaitsua hitaampana)

Uinti suoritettiin yhtenä lenkkinä Näsijärven raikkaassa vedessä. Veden lämpö oli hieman yli 16-astetta ja pystyin uimaan siinä hengen salpaantumatta. Viileissä vesissä Sailfishin One märkkäri on ollut kyllä paikallaan. Se kelluttaa minua hyvin ja toisaalta on myös hyvin lämpöä ylläpitävä. Olin pari vuotta tuskaillut uinnin kanssa liian ahtaiden märkkäreiden kanssa. Nyt uinnista on iso huoli poissa, kun saa hengittää vapaasti ja voi keskittyä itse uintiin. Tuttuun tapaan en hätiköinyt uinnissa ja menin omaa rentoa vauhtia. Välillä löytyi peesiä ja välillä ei. Peesissä tuntui aina siltä, että oma vauhti olisi vähän edessä olevaa nopeampaa. Keskisyke uinnissa oli tällä kertaa 139, joten siellä oli mukana vähän yritystäkin. Ero Kaitsuun oli alle 2 minuuttia, joka tarkoitti minulta hyvää uintia. Yllättäen olin myös Martikaisen Tommia nopeampi, mutta en tiennyt sitä kisan tässä vaiheessa.

Pyörä 25km – 35:21 (2:12 Martikaista hitaampana)

Fillariosuudelle lähdin pitämään tasaisen kovaa vauhtia kuitenkin niin, että jalkoja jäisi myös juoksuun. Toivoin, että voisin pyöräilyn päätteeksi olla kärkikahinoissa mukana. Se kuinka kaukana Erwin ja Kaitsu olivat edessä oli hämärän peitossa ja ajattelin myös Tommin painavan edessä karkuun parhaillaan. Ohittelin muutamia ajajia ensimmäisen 5km matkalla ja sitten kuulin jonkun tulevan takaa ohitse. Luulin jo hetken, että sieltä tulee auto, mutta yllättäen ohittaja olikin Martikainen. Menin vähän hämilleni, koska ajattelin Tommin olevan minua reilusti nopeampi uimari. Tommin jäätävään vauhtiin en lähtenyt hönkimään mukaan, vaan annoin miehen mennä menojaan. Mittarin mukaan oma vauhti pyöri 43 km/h kieppeillä ja matkaa oli kuitenkin reilusti jäljellä. Kääntöpaikka sijaitsi 12,5km kohdalla ja siellä pääsi hyvin selville kisan järjestyksestä ja aikaeroista. 

Kääntöpaikalla olin sijalla 5 ja selvää oli, että Tommia en millään saisi kiinni. Niinpä otin tavoitteeksi nousta kakkossijalle ohi Erwinin ja Kaitsun, jotka olivat ennakkoon myös kovimpia vastustajia. Ehdin ajella takaisin päin pitkän ajan ennen kuin sain vihdoin Erwinin ja Kaitsun näköpiiriin. Alkoi jo näyttää siltä, että matka loppuu kesken ja kaverit ehtivät juoksuun ennen minua. Onneksi kolmisen kilometriä ennen maalia oli loiva nousu, jossa pääsin käyttämään omaa vahvuuttani ja nousin Erwinin ohi sijalle kolme. Juuri ennen viimeistä 90 asteen mutkaa 1,5km ennen vaihtoa pääsin myös Kaitsun ohitse. Painoin vaihtoon mitä jaloista pääsin ja sain ehkä 15 sekunnin eron aikaiseksi. Olisi tehtävä hyvä vaihto, etteivät nämä kokeneet ketut olisi ihan kannassa juoksuun lähtiessä. Pyörä telineeseen, kengät pois, kypärä pois, lenkkarit jalkaan, lippis ja lasit mukaan, numero masun puolelle ja Garmin tallentamaan suoritusta ranteesta käyntiin. Huh, juuri ja juuri sain hölkkäaskeleet käyntiin ennen kavereita.

Rosen kisapyörä on vakuuttanut vauhdillaan alkukauden kisoissa

Juoksu 7km – 24:47 (kisan nopein juoksu)

Juoksuosuudelle pääsin 1:15 Martikaisen perässä ja noin 5 sekuntia ennen Kaitsua ja Erwiniä. Tällä kertaa juoksukyky oli auki ja pystyin rennosti juoksemaan hiekkatietä 3:50 vauhtia ja hieman kovempaakin. Alussa näytti, että Kaitsu ehtisi kyytiin mukaan, mutta noin 2km kohdilla ero alkoi vähän kasvaa taaksepäin. Juoksuosuus juostaan Teiskossa kolmena lenkkinä ja kuulin ensimmäisen lenkin jälkeen Tommin johtavan minua enää puolisen minuuttia. Oma juoksu tuntui rennolta ja hyvältä. Mihinkään ei kiristellyt, mihinkään ei koskenut ja sain hengittää vapaasti. Toisen kierroksen puolivälissä sain Tommin vihdoin kiinni ja noin sadan metrin yhteisen matkan jälkeen ero alkoi kasvaa. Tietenkin kärkeen siirtyminen tekee hyvää myös mielelle ja juoksu tuntui entistäkin helpommalta. Kolmannelle kierrokselle lähtiessä tunsin, että pystyn pitämään kahden ensimmäisen kierroksen vauhtia yllä edelleen. Arvelin, että Kaitsun hyvän juoksun alun perusteella, että juoksuosuus saattaisi nostaa hänet Tommin ohitse vielä kakkospaikalle. Sain pidettyä suorituksen hyvin kasassa ja pääsin tuulettamaan hyvän juoksun ansiosta Teiskotriathlonin voittoa. Juoksuosuuden loppuaika oli Teiskon juoksuosuuden reittiennätys. Kaitsu ohitti ounastelujeni mukaan Tommin ja nappasi kakkostilan reilun minuutin minulle jääneenä.

Loppuaika 1:17:04  

Tämä oli kisasuoritus, jota juuri tässä kohtaa kaipasin. Kaikki lajit tuntuivat kisan aikana siltä, että ne olisivat voineet kestää kauemmin. Mikään paikka ei jumittanut, yhtään liikaa ei tarvinnut pinnistää. Kisan jälkeen oli aivan mahtava ateria ja vieläpä kovan tason palkinnot. Tullaan varmasti vaimon kanssa Maisansaloon ruokailemaan loppuvuoden aikana.

Iso kiertopokaali ja maistuva ruoka kisan jälkeen

Elämän ensimmäiseen puolimatkaan aikaa alle viikko

Tässä vaiheessa oli sitten enää viikko aikaa Joroisiin. Treenisuunnitelmiin kuului vielä jonkin verran uintia, juoksukyvyn ylläpitoa ja toivottavasti pari satasen lenkkiä. Ensimmäisen näistä satasista ajoinkin Teiskon jälkeisenä päivänä. Kulku oli lupaavan suuntaista ja viimeiselle viikolle lähden ihan hyvillä mielin. 



Viikon kolme ensimmäistä päivää kuluisi töissä, mutta sitten koitti pieni Jorois-loma, joka kestää aina ensi viikon maanantaihin saakka. Joroisten puolimatkasta tulee varmasti todella mielenkiintoinen seikkailu – toivotaan, että epäonni pysyy poissa kuvioista ja saadaan kunto hyvällä tavalla ulosmitatuksi. Eiköhän puolikasta ainakin alle 4,5 tunnin lähdetä yrittämään.