sunnuntai 26. helmikuuta 2017

Pitkää siivua niin kovin huterasti

Allekirjoittanut sippaa lenkillä aina ennen kuin kaksi tuntia täyttyy. Niin tänäänkin, kun pöpperökelissä ja jää-kiharaisilla teillä liukastellen yritin selvitä napsun verran pitemmästä PK-lenkistä. Laskiaispullan kuvat vilkkuivat verkkokalvoilla ja parasta toivoen matka taittui huterasti höyryten aina perille saakka. Yli 4 tunnin treenejä kertyy minulle yksi viidessä vuodessa ja tänäänkin reissu päättyi tuota maagista aikarajaa aiemmin. Kestävyysurheilu on hankalaa kylmiltään. Elokuussa olisi kestettävä 180km fillarisiivu ja perään vielä maraton juosten. Huh!
#hiilarimies #rosebikes #talvipyöräily #triathlon

sunnuntai 12. helmikuuta 2017

Talven kuulumisia ja kesän suunnitelmia muissa lähteissä

Blogitekstit meinaavat pahasti painua unholaan vauhdikkaan arkielämän johdosta. Urheiluhommissa minua kannattaa seurata esimerkiksi Facen urheilijasivuni kautta. Olen siellä Pyöräilijä Olli Miettinen. Yritän toki ottaa itseäni niskasta kiinni ja kirjata kuulumisiani myös tänne blogin puolelle.

Talvi ei ole siis mennyt laakereilla lepäillen. Parissa muussa lähteessä onkin ollut ensi kesän suunnitelmia avaavia juttuja.

1. Hattulaan.fi verkkolehdessä oli tarinaa ensi kesän huikeimmista suunnitelmista.

Olli Miettinen haukkaa ahnaasti berliininmunkkia ja juo kahvia päälle. Tämän jälkeen hän kertoo yhdeksi kauden 2017 päätavoitteekseen triathlonin täysmatkan Tahkolla elokuussa 2017. Kun maastopyöräilyn eniten nopeutta vaativan lajin XCE:n SM-mitalisti kertoo tähtäävänsä triathlonin täysmatkalle, voisi puheet helposti kuitata sokeri-kofeiinihumalan aikaansaannoksena.
Omaa mieltymystään hiilihydraattipitoiseen ruokavalioon usein itsekin ironisoiva Miettinen on kuitenkin myös neljän päivän takainen cyclocrossin SM-hopeamitalisti, samoin hopeinen mitali tuli viime kesänä maastotriathlonin SM-kisasta.

Vaikka suorituskunto on pinnalla, puheet ovat siis mietittyjä.
– Finntriathlon-sarja alkaa Vanajanlinnan sprintillä ja siitä matkat tuplaantuvat aina seuraavaan osakilpailuun. Joroisten puolimatkalle asti en ole huolissani mistään mutta sen jälkeen olen huolissani aika monesta asiasta.

Lue koko juttu:
http://hattulaan.fi/uutiset/urheilu/triathlonin-taysmatkasta-pyorasprintterin-uusi-haaste/

2. Aika-ajo.com teki taas jutun harjoittelustani ja muista kuulumisista.

Millaisia treenimääriä teet, ei tarvitse paljastaa ohjelmaa mutta jotain suuntaviivoja.
Kalenterivuoden 2016 aikana minulle kertyi yhteensä 400 tuntia treeniä. Tästä pyöräilyä oli iso valtaosa n. 350 tuntia, juoksua kertyi 40 tuntia ja uintia minimaaliset 9 tuntia. Hiihto on laji, joka on todella hyödyllistä kaikkiin lajeihini. Toivottavasti tänä talvena saan hyvin hiihtokilometrejä kertymään. Vuonna 2016 minulla oli lonkkaleikkaus pohjilla ja en voinut juurikaan hiihdellä. Tällä hetkellä olen ehtinyt ladulle vasta viidesti ja mennään jo tammikuun puoliväliä. Treenaan aika paljon kovilla tehoilla ja seuraan suorituskykyäni jokaisessa harjoituksessa. Jos kello ei tykkää, niin menen rauhallisemmin. Jos kello tykkää, niin teen intervallitreenejä niin kauan kuin tulokset näyttävät hyviltä. Minulle on mahdollista, että erilaisia intervallitreenejä tulee jopa kuudessa harjoituksessa putkeen ja sitten kroppa pyytelee rauhoittamaan vauhtia. Treenaan aina, kun voin kokea hyvällä omalla tunnolla lähteväni harjoittelemaan. Kokopäivätyö ja kaksi pientä lasta kotona vaikuttavat tietenkin treeniin. Olen harrastanut näitä kisahommia 20 vuoden ajan ja joudun aika usein pohtimaan, mikä on tärkeää elämässä – se, että lapset tekevät jotain ensi kertaa elämänsä aikana vai minun 3500 kerta samaa kaavaa seuraava treeni. Seuraan paljon kokonaisrasitusta ja yritän varmistaa vähintään kohtalaiset yöunet.

Lue koko juttu:
http://www.aika-ajo.com/harjoittelu/urheilijaesittelyssa-olli-miettinen/

sunnuntai 22. tammikuuta 2017

Talvipyöräily - Ehkäpä paras talviajokenkä - LAKE MXZ 303

Jo LAKE-kengän ulkonäkö kertoo, että kyseessä on todellinen talviajokenkä

Talvipyöräily ja talviajokengät: Palelevat varpaat pyöräillessä on yksi ikävimmistä pyöräilyä hankaloittavista tekijöistä talvipyöräilyn osalta. Toisin kuin yleisesti luullaan, talvipyöräilyä ei tarvitse harrastaa varpaat jäässä tai huonolla polkemistuntumalla tavallisilla kengillä. Asiaan löytyy ratkaisu – hyvät ja laadukkaat talviajokengät. Olen onnekas, että minulla on hyviä yhteistyökumppaneita, kuten LAKE. Sain käyttööni ja testiin ehkäpä parhaat talvipyöräilykengät, jotka löytyvät tällä hetkellä markkinoilta. Kuinka LAKE MXZ 303 kenkä sitten suoriutuu suomalaisessa talvikelissä sekä mitä tekniikkaa ja ominaisuuksia kengästä löytyy? Näitä teemoja käyn läpi tässä tekstissä.

Kengän sopivuus: LAKE:n valikoimasta on erittäin hyvä mahdollisuus löytää juuri itselleen sopivat ajokengät. Lestin leveyttä on tarjolla kaksi vaihtoehtoa: ns. normaali ja leveä. Kokotaulukko pitää hyvin paikkaansa ja esimerkiksi jalkaterän mittaamalla pääsee hyvin kiinni sopivaan ajokenkään. Tässä vaiheessa kannattaa miettiä, että talvea ajatellen vähän reilu koko toiminee paremmin kuin tiukasti mitoitettu kenkä, joka voisi tulla kyseeseen kesäkäytössä. Vähän reilumpaan kokoon voi helposti lisätä toisen pohjallisen tai käyttää kahta sukkaa, jolloin kengästä saa taatusti sopivan eri säätiloja ajatellen.

Kengän istuvuus: LAKE MXZ 303-ajokenkä kiristetään jalkaterän osalta BOA-kiristyksellä sekä yhdellä hihnalla nilkan korkeudelta. BOA-kiristyksellä on elinikäinen takuu. Kengän saa hyvin tiukattua vasten jalkaa ja polkemistuntuma säilyy talviajokengäksi hyvällä tasolla. Oikein kylmillä keleillä säätöä on helppo tehdä myös ajon aikana, jos haluaa välillä enemmän liikkumatilaa tai tiukemman otteen jalkaterälleen. Pikakiristys toimii siis molempiin suuntiin.

Kengän saa kiinni ryhdikkäästi BOA-kiristyksellä ja pikasoljella

Kengän talviominaisuudet: Kengän päällä on vettähylkivä ja hengittävä Pittards WR100 nahkapäällinen. Kengän korkeus yltää aina pohjelihaksen alareunaan saakka, joten nilkat pysyvät talvikelissä lämpöisenä ja pyöräilyhousu selviää omasta osuudestaan paremmin. Nilkan seudun mukavuuden takaa Airprene-neopreenivarsi. Klossin kiinnitys on eristetty kokonaan jalasta eikä kylmä viima pääse klossin pulttien rei’istä kengän sisälle. Kengän Vibran-pohjan kuviointi on karkea ja kenkä pitää hyvin tarvittavilla askelilla maahan. Kengän LAKE-tekstit ovat heijastimet, jotka on suunnattu sivuille ja taakse. Pyörivä jalka herättää hyvin huomion liikenteessä ja heijastimet ovat oiva turvallisuutta lisäävä ominaisuus. Lämmön ylläpidon takaavat kolme eri ominaisuutta, joita kengästä löytyy. Koko kengässä on Outlast lämmönsäätelyvuoraus, varpaita suojaa 3M Thinsulate kärkivuoraus ja Thermosol-eristepohjallinen estää lämpöhukan pohjan kautta. Teknisiä nimiä tärkeämpää allekirjoittaneelle on se, että miten kenkä toimii käytännössä. Tästä tärkeästä näkökulmasta LAKE täyttää odotukset esimerkillisesti.

 Parhaimmillään LAKE MXZ 303 on juuri siinä, mihin se on tarkoitettu - talvipyöräilyssä

LAKE MXZ 303-ajokenkä talvikäytössä: Allekirjoittaneelle talviajokengän tärkeimmät ominaisuudet kallistuvat siihen, että kenkä ei nouse rajoittavaksi tekijäksi talven ulkoiluja ja lenkkejä suunniteltaessa. Odotan kengältä, että se pitää jalat lämpimänä, mutta samalla kengän on toimittava myös lauhemmassa talvikelissä ilman ylenmääräistä ylikuumentumista. Nämä odotukset ovat Suomen ajokeleissä itse asiassa hyvin merkittävät. Kengän pitää olla lämmin, hengittävä ja sohjokeleillä sen on pidettävä jalka kuivana. LAKE palvelee tässä näkökulmassa urheilijaa tai työmatkapyöräilijää erittäin hyvin. Olen ajanut kengällä kylmimmillään liki 20-asteen pakkaskelissä ja ajon aikana suurimmat huolet olivat aivan muualla kuin jalkaterien lämmönsäätelyssä. Yhdellä sukalla tarkenee ajaa muutaman tunnin lenkkejä optimaalisessa pikkupakkaskelissä. Loskakeleillä olen päässyt sukat kuivana aina määränpäähän. Kenkä on riittävän ryhdikäs jalassa ja poljintuntuma on näin lämpimäksi talviajokengäksi erinomainen. Pohjan kuviointi toimii luvatun kaltaisesti ja se on myös miellyttävä kävellä rakennuksien sisätiloissa. Olen pystynyt astelemaan työpaikalle sangen huomaamattomasti ilman työkavereiden luuloa, että olisin pukenut yhtä-äkkiä korkokenkiä jalkaani.

Kengän hinta ja laatu: Kengän ovh-hinta on 300 euron tienoilla. Kengän hinta ei ole halvimmasta päästä, mutta rahoilleen ostaja saa vastinetta. Talviajokenkä on vuosien sijoitus ja sijoittamaansa hintaa vastaan ihminen saa markkinoiden parhaan ajokengän, joka toimii mainiosti Suomen talviolosuhteissa. Olen saanut ajaa liki 20 vuoden aikana useilla erilaisilla talvipyöräilyratkaisuilla. Palelevat varpaat ja pelaaminen kengänsuojien kanssa ovat asioita, joiden kanssa mittani alkoi lopulta täyttyä. Huono kenkätilanne aiheuttaa sen, että urheilijan tai työmatkoja pyöräilevän pitää jättää talvikauden pyörälenkkejä ajamatta tai kärsiä niiden aikana kylmistä jalkateristä. LAKE:n talviajokenkä poistaa tämän kaltaiset hankaluudet ja suoriutuu talviominaisuuksiltaan tehtävästään moitteettomasti. Hyvät talviajokengät on sijoitus, joka yksi suomalaisen pyöräilijän fiksuimmista hankinnoista. Kenkä on jo nyt päivittäisessä talvipyöräilykäytössä. Tämän lisäksi en malta odottaa, että pääsen maaliskuun alussa napakoille talvipoluille pitämään hauskaa fillarin kanssa!

perjantai 13. tammikuuta 2017

Cyclocross SM 8.1.2017 - nappiajolla hopeaa


ENNAKKO
Mikäs sen hienompaa kuin murtaa blogihiljaisuus onnistuneen SM-kilpailun kisaraporttiin. Se, että fillarikisasta tulee raportti ulos tammikuussa on vähintään poikkeuksellista. Aikaisempina vuosina kisakausi on päättynyt lokakuun puolivälin kieppeillä, mutta tällä kertaa cyclocrossin SM-kisat päätettiin järjestää samana päivänä muun maailman kanssa. Helsinkiin Hietsun uimarannan tuntumaan rakentuikin todellinen cyclocross-tapahtuma, joka ei löydä haastajaa aikaisempien vuosien kisoista – ainakaan radan ja kisatunnelman näkökulmasta. Suomen talvi toi kilpailuun juuri oikean lisämausteensa ja olosuhteet olivat hyvällä tavalla eeppisellä tasolla.

Cyclocross on mahtava laji. Laji, jossa vähän hassulla pyörällä ajetaan niissä vuoden surkeimmissa ajokeleissä. Cyclocross on myös niitä harvoja pyöräilylajeja, joissa Suomi voisi oikeasti menestyä ilman mieletöntä tasoitusta muille maille. Meillähän pyöräilysäät ovat yleensä vähän sinne päin ja muutama plussa-aste on oikeastaan se ainoa oikea crossi-keli. Tuo keli, joka meillä on niin juhannuksena kuin joulunakin.

Minulle kisan ennakkotunnelmat olivat jännittävät. Edellisestä kunnon fillarikisasta oli aikaa puolisen vuotta. Allekirjoittaneelle on tyypillistä, että lasken kisakuntoni talvikaudella melko alas, jotta saan hyvän nousuboostin sitten kesän kilpailuja ajatellen helpommin aikaiseksi. Nyt tammikuun intensiivinen kisa ei päästänyt varsinkaan pääkoppaa marras- ja joulukuussa helpolla. Taustalla oli jatkuvasti ajatus, että kisapäivän keliä pitäisi päästä uudella ROSE-crossarilla treenaamaan ja rutkasti.

 Rosen kisacrossari - 8 kiloa täyteläisyyttä!

Tarkoitus oli kiertää myös useampia kansallisia crossi-kisoja ja käydä kunnolla tutustumassa Hietsun rataan etukäteen, mutta niin vain kaikki ennakkosuunnitelmat oli tehty murrettaviksi. Vesisadepäivät ja pakkasjaksot seurailivat toisiaan ja tein lopulta selkeän päätöksen. Kaikki avaintreenit tulen tekemään lopulta Wattbiken päällä ja mielellään Zwiftin kautta kilpailuja ajellen. Wattbike-treenit purivat lopulta minuun mainiosti ja sain muutamilla tärkeillä avaintreeneillä suorituskykyni melko hyvälle tasolle. Näin ollen 1,5 viikkoa ennen kilpailua pystyin pitämään yli tunnin ajan 325 watin keskitehoa yllä vauhtikestävyys-sykkeillä. Tämä oli minulle hyvä tulos, koska kauden 2017 pääpaino on triathlon-lajeissa ja olin juossut loppuvuoden puolella minun mittapuulla moninkertaisia määriä. Juoksutreenit eivät tunnetusti vie pyöräilyä juurikaan eteenpäin, mutta ehkäpä cyclocrossiin niistä on vähemmän haittaa kuin muissa fillarilajeissa.

Pyöräilytreenejä oli kertynyt koko joulukuun ajan keskimäärin 4,5h per viikko. Suurin määräviikko osui vuoden viimeiselle viikolle, kun Stravaan kertyi pyöräilyä 5h 23min ja kilometrejäkin päälle 150. En siis todellakaan ollut jumissa liiasta treenaamisesta. Enemmän huolta aiheutti se, että voiko kisakykyä olla yhtä-äkkiä ja tuleeko lihaksisto toimimaan crossin vaatimuksia vastaavasti koko tunnin ajan kisapäivänä. Kalusto minulla oli kisaan kunnossa. Toivoin pakkaskeliä, että renkaiden litkutushommiin tai tuubiratkaisuihin ei ole tarvetta lähteä. Nyt piti vain valita sopiva rengassetti kahdesta hyvin erilaisesta vaihtoehdosta. Onnekseni pelinlukulasit olivat päässäni kisa-aamuna, kun tein viimeisen päätöksen ja vaihdoin vielä syyskelin luottokisarenkaani toiseen malliin. Rengastöiden johdosta menetin mahdollisuuteni tutustua rataan myös ennen kisaa kisapäivänä. Renkaiden vaihto näytteli kuitenkin hyvin merkittävää roolia päivän lopputuloksen näkökulmasta.

KISAPÄIVÄ

Kisapaikalle saapuminen oli sopivaa härdelliä. Radalle ei päässyt muiden kisojen takia ja meillä oli koko perhe mukana, joka vei ehkäpä sopivasti turhaa stressiä itse kisasta pois. Yritin saada jalkoihin pientä lämpöä ennen starttia ja siinä vähän onnistuinkin. Lämpöä oli saatava ja radan mutkista olisi päästävä nopeasti kisassa selville. Mitali olisi nimittäin tiukassa erityisesti oman äärimmäisen epävarman suorituskyvyn johdosta. Toinen haastava tekijä oli vahvat vastustajat.

Kisassa oli vastassa erityisesti kivikova kolmikko. Sasu Halme oli ehdoton ennakkosuosikki edellisen vuoden mestarina ja loppuvuoden testitulokset kertoivat jopa 15-20% paremmasta suorituskyvystä kuin mitä minun omat testini olivat olleet. Toinen suosikki oli Antti Kuitto, joka oli kiertänyt loppuvuonna useita crossi-kisoja niin Suomessa kuin Viron puolella. Voittoputki oli tainnut venähtää jo kymmenen kisan pituiseksi ja Hietsun ratakin oli miehelle varmasti tuttua tutumpi. Antti on vielä tunnettu äärimmäisen timanttisesta ajotaidosta, jonka olin laskenut säästävän hänen voimavarojaan rutkasti näin syheröisellä radalla. Kolmas erityisessä seurannassa ollut kuski oli Jarkko Niemi. Maantiepyöräilyn Suomenmestari parin vuoden takaa ja olen ottanut usein Jarkolta turpiin Ahveniston Koh i noor-ajoissa kesäisin. Tehoja tunnin suoritukseen oli siis Jarkollakin takana ja paljon. Tämän kolmikon lisäksi listalla oli useampiakin tuntemattomia nimiä. Kuka tahansa saattoi olla musta hevonen, jolla olisi vetää cyclocross-jokeri takataskustaan. Päätin, että lähden nöyrin mielin kunnioittamaan ihan kaikkia lähtöviivalla olijoita ja en hätkähtyisi, vaikka edessä näkyisi minulle vieraampiakin ajotamineita.

Taktiikkani oli selvä ja tuttu aikaisemmilta vuosilta. Tiesin, että jos löydän tehojen puolesta anaerobisen kynnyksen kisan alkuvaiheessa, niin pystyn kiristämään kisan viimeisellä puolikkaalla vauhtiani vielä vähän. Tietenkin sillä oletuksella, että lihaksisto toimii ja esimerkiksi selkä ei lyö lukkoon aivan totaalisesti. Oleelliseksi muodostui se, että riittääkö minun päivän ana-kynnykseni kisassa mihinkään. Olin tehnyt kuitenkin päätöksen, että en paukuta itseäni hapoille alussa, vaan ajan rennon kovaa ja tasaisesti. Nimenhuudossa minulla meinasi tulla vähän kiire, kun kuulin lopulta starttiin olevan minuutin verran ja minulla oli vielä lämpötakki ja tuplahousut päällä. Lopulta olin lähtöviivalla juuri sopivasti 15 sekuntia ennen starttia ja sain lyötyä Garminin käyntiin keräämään kisadataa jälkispekulaatiota ajatellen. Otin Gutzyn geelin ja tiesin, että nyt kroppa tietää taas kilpailun olevan käsillä. Sitten vain nauttimaan.

KILPAILUN KULKU

Ennakkosuosikit järjestyksessä ensimmäiseen kaarteeseen tullessa. Kuva: Jere Keskiaho

Lähtö oli yllätyksekseni helppo. Antti ja Sasu menivät kärkeen ja pääsin hyvin rennolla jalalla kolmospaikalle. Jo ensimmäisissä mutkissa Antti ja Sasu ottivat pienen eron minuun ja tuntuivat vaihtavan paikka alituiseen. Virheitä tehtiin oikein urakalla ja minullakin oli hankaluuksia löytää sopivaa vauhtia syheröisiin mutkiin. Kierroksen loppupuolella olimme kuitenkin melko hyvin taas porukassa, kun aivan kierroksen loppupuolella pääsin vähän jouhevammalla ajolinjalla kärkikaksikon kyytiin. Ensimmäisen kierroksen aikana huomasin, että juostavat raput tulevat olemaan minulle sopivat tässä kisassa ja nyt olisi vaan saatava ajo svengaamaan. Heti toisen kierroksen alussa Sasu teki pieniä nykäyksiä ja pääsi livahtamaan Antilta noin 10 sekunnin päähän. Antti yritti selkeästi haastaa Sasua ja niinpä Antti karkasi vielä minultakin muutaman sekunnin päähän eteen. Erityisesti Anttia vastaan pystyin olemaan portaissa selkeästi nopeampi ja myös pöpperölumessa löysin hyviä ajolinjoja omalle kisasetupilleni.

Juoksuosuudet kulkivat hyvin

Sain Antin toisen kierroksen puolivälissä kiinni ja päätin vähän hengähtää siinä kyydissä. Hengähdys ei kestänyt lopulta kovin kauaa, kun alkoi tapahtua. Lähestyimme Antin kanssa ensimmäistä pitkää rantahiekkaosuutta toisella kierroksella, kun Antille kävi jotain. Eturengas lähti vähän vaeltamaan ja taittoi lopulta 90 astetta poikittain. Samalla hetkellä Antti lähti tangon yli lennolle ja näin nousin pakolla kisassa toiseksi. Olen aikaisemminkin nostanut SM-kisoissa sijoituksiani vastaavalla tavalla ja pari vuotta sitten saavutin SM-kultaa Juho Hännisen tehden samanlaisen ilmalennon kriittisessä kisavaiheessa.

 Antin kaatumisen johdosta nousin kakkospaikalle toisella kierroksessa. Kuva: Jere Keskiaho

Olin hetken vähän ymmälläni. Sasu oli edessä liki 20 sekunnin päässä ja Antti ehkä tulisi kovaa takaa vielä mukaan taisteluun. En tiedä, että kiristinkö pikkaisen ajoa, mutta niin  vain alkoi mutkissa meno tökkiä pahemman kerran.  Eturengas livahti milloin minnekin ja löysin itseni kertaalleen kunnolla kumostakin lyöden polven kovaa jäätyneeseen maaperään. Antti oli takana vähimmillään ehkä reilun 5 sekunnin päässä, mutta ei kuitenkaan saavuttanut minua. Tärkeimpänä asiana tässä oli se, että lopetin höseltämisen ajon aikana. En enää ajanut mutkiin kovaa, vaan pelkästään mutkien väleissä. Pyrin pitämään renkaat maassa ja välttämään virheitä. Tämä tepsi mahdottoman hyvin. Ero Sasuun pysähtyi välittömästi siihen 20 sekunnin tuntumaan ja ero taakse päin Anttiin alkoi kasvaa. Ajoni siis helpottui, mutta toisaalta minusta tuli paljon nopeampi. Ajotakin takataskussa minulla oli vielä toinen Gutzyn kofeiinigeeli, jonka nappasin kisan puolivälissä.

 ROSE:n kisapyörä oli reitillä kohdallaan. Kuva: Jere Keskiaho

Tunnelma ajon aikana oli aivan mahtava. Kannustusta riitti lähes koko radan ympärille, kellot kalkattivat ja katsojat tsemppasivat nimeltä huutaen ajamaan kovempaa. Niin parasta – kiitos!

Kaikki alkoi mennä täysin suunnitelman mukaan. Kakkospaikalla ajaminen tuntui hienolta ja pystyin rennolla diesel-jyhkinnällä pitämään eron kärkimies-Sasuun samoissa. Olisikohan se ollut neljäs tai viides kierros, kun lisäsin aivan vähän tehoja ja ero oli Sasuun pienimmillään reilut 15 sekuntia. Tällä kierroksella ajoin myös oman nopeimman kierrosaikani kisassa ja se saattoi olla samalla myös koko kisan nopein kierrosaika (Stravan mukaan).  Jostain syystä tässäkin tilanteessa jatkoin taktiikkaani hyvin tarkasti, enkä lähtenyt päättömästi repimään eroa Sasua kohti kiinni. Fyysisesti se olisi voinut olla jossain määrin realistista, mutta toisaalta olisin äärimmäisen todennäköisesti alkanut kaatuilla mutkissa ja näin olisi ollut sauma kalusto-ongelmiin ja sitä kautta kakkossijakin olisi ollut vaarassa. Ajoin kovaa mutkien välejä, mutta mutkissa varmistelin edelleen. Kroppa ja pyörä pelasivat mahtavasti. Suorituskyky oli puoleen vuoteen reilusti parhaimmillaan ja jälleen kerran täysin oikeana päivänä.

 Maali alkaa häämöttää - kakkospaikka on sinettiä vaille. Kuva: Jere Keskiaho

Keskityin ja nautin. Mikäs se hienompaa kuin mennä rennon kovaa eteenpäin ja kello tykkää. Viimeiset kaksi kierrosta ero pysyi samana Sasuun ja kaveri ajoi ansaittuun voittoon. Minä saavuin maaliin toisena tasan 20 sekuntia Sasulle hävinneenä. Antti nappasi pitkän uransa ensimmäisen yleisen sarjan SM-mitalin ollen hienosti kolmas minulle reilun minuutin taipuneena. Niemen Jarkko oli neljäs.

 Nuoruutta ja kokemusta palkintopallilla. Kuva: Antti Ruotsalo

Tästä kisatuloksesta iso kiitos yhteistyökumppaneilleni. Levyjarrullinen ROSE XEON CDX CROSS -huippucrossari oli varmaan kisan paras pyörä tälle radalle. Wattbiken avulla tehdyt kovat treenit olivat minun suorituskyvyn tärkein tekijä. Gutzyn lisäravinteet mahdollistavat minulta kerta toisensa jälkeen nappisuoritukset kisatilanteessa. LAKE:n huippukengillä voima siirtyy reidestä takarenkaaseen täsmällisesti. Uusi yhteistyökumppani OmaSP mahdollistaa kauden kilpailureissuja. KIITOS!

tiistai 20. syyskuuta 2016

Kilpaurheilu koulujen opetussuunnitelmaan

Kuva: Tarja Kivirinta
 
Viime päivinä on lehdissä kirjoitettu, että sana ”liikunta” saa ihmiset voimaan pahoin. Ennalta meillä kieltolistalla ovat olleet sanat ”urheilu” ja ”kilpailu”. Useat suomalaiset potevat aikuisiän liikunta-allergiaa. Oli syy mikä tahansa, niin passiivisena liikkujana ei voi itse ottaa vastuuta terveellisistä elämäntavoistaan. Kun on juuri seurannut aivan huikeita urheilusuorituksia esimerkiksi paralympialaissa, tulee aikuisten terveiden ihmisten liikunta-sanapahoinvoinnista hämmentävä olo. Varsin tyypillistä on, että syntipukkia allergialle etsitään esimerkiksi kouluajan liikuntatunneilta.

Ehdottaisin, että koulujärjestelmään koululiikunta korvattaisiin aineella kilpaurheilu. Kilpaurheilu aineessa puhuttaisiin ja opetettaisiin asiaa niin kuin sen oikea laita onkin – yhtään kaunistelematta.

Miltä kuulostavat tämän karmean aineen opetustavoitteet?

Kilpaurheilun kautta:

1. opiskelijat harjoittelevat realististen tavoitteiden asettamista ja niiden saavuttamista. Onnistumisista saa ja kuuluu iloita spontaanisti. Pakkomielteinen voiton tavoittelu saa meidät voimaan pahoin ja se taas vie mahdollisuudet tehdä hyviä suorituksia.

2. opiskelijat huomaavat, että missä tahansa kehittyminen vaatii aina tekoja, ponnisteluita. Uuden ja vieraan asian epämukavuusalue hälvenee, nyt ollaankin oppimassa uutta! Työ ja ponnistelut palkitaan, jokainen meistä kehittyy aivan taatusti – me pystymme.

3. opiskelijat sisäistävät, että aina pitää pelata reilusti ja toista kunnioittaen. Oikotietä onneen ei ole ja sääntöjen rikkominen vaikeuttaa lopputulokseen pääsemistä. Yhteisten pelisääntöjen noudattamisesta tulee itsestäänselvyys kaikissa elämän tilanteissa.

4. opiskelijat tulevat huomaamaan, että minkä tahansa asian menestys edellyttää hyvää, avointa ja luottamukseen perustuvaa yhteistyötä muiden ihmiset kanssa. Lokaa heittämällä eivät asiat etene. Arvostus, kannustaminen, mahdollistaminen ja toisten tsemppaaminen johtavat meitä kaikkia parempaan lopputulokseen.

5. opiskelijat huomaavat, että kukaan ei ole seppä syntyessään. Lähes kaikki maailman asiat ovat taitojen kautta kehitettävissä meillä jokaisella.

6. opiskelijat näkevät, että suorituksen laadulla ja tuloksella on lopputuloksen kannalta merkitystä. Ei ole yhdentekevää, kuinka asioita loppupelissä tehdään – laatu ja tuottavuus ovat osa ihmiselämää nykypäivänä.

7. opiskelijat ymmärtävät, että epäonnistuminen kuuluu elämään - kukaan ei ole virheetön tai täydellinen. Epäonnistuminen ei lannista, se on opettavaista ja tuo tärkeää tietoa tulevaisuutta varten.

8. opiskelijat ymmärtävät, että omasta terveydestä huolehtiminen on äärettömän tärkeää. Opiskelijat oppivat kuuntelemaan kehoaan ja pitämään huolta omasta kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnistaan.

9. opiskelijoille kirkastuu lepojaksojen, palauttavien jaksojen ja rentouttavien yöunien merkitys takaamaan niin pääkopan, hermoston kuin muun kropan kehityksen. 

10. opiskelijat oppivat keskittymään nykyajan infotulvassa oleelliseen, elämään hetkessä. Valmiiksi saaminen edellyttää huolellisuutta ja tavoitteen fokusointia. Rehti kilpailuelementti kannustaa opiskelijoita parempiin suorituksiin kuin yksin puurtaen. 

Miltä kilpaurheilu-aineen opetustavoitteet kuulostavat muiden mielestä?

maanantai 5. syyskuuta 2016

Basecamptriathlon 2016 - mestaruutta puolustamassa


X-Terra World Tourin testikilpailuna järjestetty Basecamptriathlon oli kilpailuohjelmassani myös tänä vuonna. Olihan vuoden takaa puolustettavana maastotriathlonin Suomenmestaruus. Heinäkuun puolivälin tienoilla kesken jäänyt MTB-kausi oli vaihtunut poikkeuksellisen varhain triathlon-painotteiseksi loppukaudeksi. Siirtymä ei ollut ennakkoon suunniteltu, vaan pikemminkin hankalien selkävaivojen johdosta pakon sanelema. Tiukka triathlontreenikään ei luonnollisesti suju ilman, että selkä/kroppa on kunnossa. Niinpä elokuun pääprioriteettina minulla oli saada kroppa taas kuntoon, että voisin ylipäänsä kilpailla kovaa syyskuun alun tärkeässä tapahtumassa.

Lähtökohdat elokuun harjoitteluun olivat ristiriitaiset. Uintivauhtia ei ole elämäni aikana vielä ollut koskaan, joskin se vähäinenkin kyky uida ykköstasoa kovempaa oli uintitreenien väliin jättämisen johdosta kadoksissa. Juoksupuolelle siirtyminen onnistui kivuttomammin ja jo muutamalla lenkillä pystyin nostamaan juoksuvauhtia vuoden takaiselle tasolle. Maastopyörän päällä vierailin vain harvoin, koska selkävaivojen syyt löytyvät nimenomaan istumatyön ja maastopyöräilyn istumisen yhteisvaikutuksesta. Kun sopassa lihashuolto oli vielä lähes kokonaan laiminlyöty, ei tilanne ollut enää kestävä. Elokuu oli lihasjumien availun aikaa ja kävin jopa kahteen kertaan hierojalla. Minun mittapuulla aktiivisen kehon huollon lisäksi vältin kaikkea, jolla vaivat voisivat palata takaisin. Maastopyöräilijä tekee mielellään kestävyystreenit pyörän päällä poluista nauttien. En kuitenkaan riskeerannut selkääni edes tuollaisilla harjoituksilla ja näin ollen kisaa edeltävät viimeiset 6 viikkoa harjoittelin vähemmän kuin koskaan – yhteensä treenitunteja tuolle kuuden viikon jaksolle kertyi alle 20. Kroppa oli kuitenkin palautunut umpipyöräily-alkukaudesta, joka oli yksi tärkeimmistä tavoitteistani. Vastapainoksi olin menettänyt otteen kestävyysurheiluun ja tasaisen vahvaan maastopyöräilysuoritukseen.

Synkissä tunnelmissa ukkoskuuron jälkeen.

Saavuimme Rauhaan perheen kera kilpailua edeltävänä iltana ja saimme onneksi huoneen hotellista, vaikka olinkin ennakkovarannut majoituksen epähuomiossa la-su välille. Ehdin käydä tsekkaamassa perjantaina jopa 10,5km pituisen fillarireitin. Olin ajanut reittiä pari kilometriä, kun taivas repesi täysin ja sain tutustua polkujen jäätä liukkaampiin kiviin ja juurakkoihin rankan ukkoskuuron säestämänä. Ajokengät olivat tätä myöten valmiiksi märät seuraavan päivän kilpailua ajatellen ja illalla oli lisähommana kuraisen pyörän pesu Saimaan rannassa.

Kisakeskus illan hämärtyessä - huomenna sama paikka kuhisee ihmisiä

Yö hotellissa sujui hyvin ja aamupalakin oli maittava. Tsekkasin kisa-aamuna vielä ennakkoon ilmoittautuneiden nimilistan läpi ja sanoinkin vaimolle pari tuntia ennen starttia, että päivän ehdoton ennakkosuosikki taitaa olla Olli-Pekka Tolvanen. O-P:n uintikyvystä ei minulla ollut harmainta aavistusta, mutta maastopyöräilyssä mies on nykyään kärkikymmenikössä tässä maassa ja hiihtäjät pystyvät luonnostaan juoksemaan todella vahvasti. Kun minun uintikykyä ei ole lainkaan, en nähnyt realistiseksi, että voisin uinnissa tehdä eroa edukseni. Omaa suorituskykyäni pidin arvoituksena, mutta olin jo ennakkoon päättänyt, että aloitan tänäkin vuonna kilpailun vasta jalkojen osuttua maankamaralle. Tämän jälkeen en luovuttaisi kilpailussa missään tilanteessa ennen kuin maali aikanaan tulisi vastaan. Olin päättänyt, että energian loppumisen ja mahdollisten kramppien iskiessä antaisin vain mennä olotilasta välittämättä. Luonnollisesti olin laskenut kisassa tankattavan energian tarkasti, että vatsaan imeytyy maksimaalinen 60g/hiilaria (powered by Gutzy) jokaista kilpailutuntia kohden. En tietenkään halunnut sipata yhtään aikaisemmin kuin se olisi väistämätöntä.

Kilpailun alku oli kutkuttava. Laji on niin omanlaisensa, että kilpailijoiden voimasuhteita on todella vaikea arvioida ennakkoon. Lähdin toteuttamaan omaa kilpailustrategiaani miettimättä muita sen enempää. Uinnissa ainoa tavoitteeni oli päästä rantaan ilman paniikkia ja väsymystä. Lähtötorven töötättyä aloin puhaltamaan ilmaa veteen ja odotin poijuja. Odottavan aika on pitkä, erityisesti jos odotus ja minun uimavauhtini ovat samassa lauseessa. Menomatka kohti päätypoijua eteni vielä jotenkin, mutta poijulta 500m matka rantaan kesti ikuisuuden. Rantautumispaikkakaan ei ollut noin kaukana (500m päässä) ollen täysin selvillä. Koko kisaporukan uima-ajat olivat poikkeuksellisen hitaita. Ylivoimaisesti nopeimpana Saimaasta nousi Gisle, joka kellotti uimaosuudelle ajaksi 15:58. Kaverit, jotka pystyvät uimaan kilometrin noin 15min aikaan muissa järvissä, viettivät Saimaassa aikaa 18-19 minuuttia. Minä olen vielä omassa sarjassa ja sain jalat maan pinnalle vasta 23 minuutin polskimisen jälkeen. Ero Gisleen oli yli 7 minuuttia. Gislen ja minun välillä oli noin 28 muuta kilpailijaa ja esimerkiksi Olli-Pekan läsnäolosta minulla ei ollut harmainta aavistusta.

Uintiosuuden aikoja:
Gisle Sjöberg 15:58
Erwin Borremans 18:28
Miikka Osmo 18:30
Olli-Pekka Tolvanen 19:34
Olli Miettinen 23:17
Pekka Nieminen 23:40


Vaihto onnistui pientä märkäpukusäätöä lukuun ottamatta ihan hyvin. Jostain syystä minulla meni 15 sekuntia siihen, että sain edes toisen käden taipumaan märkkärin niskassa olevaan tarraan. Otin puvun pois heti rannalla ja sitten avasin kisani vasta todenteolla. Pyöräosuudelle lähtiessä kuulin olevani kärkeä perässä noin 7:30.

Pyöräosuuden ensimmäisen 3km aikana ohitin ehkä 20 muuta kilpailijaa. Muutamassa kohdin jouduin passailemaan hiljempaa, kun polku oli kapea ja kilpailijoita useampia. Valtaosin sain kuitenkin hyvin tietä ja pääsin ajamaan omaa vauhtiani. Noin 5km kohdalla kuulin olevani edelleen noin 7min kärjestä jääneenä. Kierroksen polkuosuudella sain pidettyä hyvää ajorytmiä ja selkiä tuli vastaan tasaiseen tahtiin. Erwin Borremansin ohitin noin 8km kohdilla ja seuraavaksi edessä keikkui Hiltusen Paavo. Vahvana tri-pyöräilijänä arvelin Paavon olevan yhteistyöintoinen ja tyydyin Paavon vauhtiin polkuosuudella ennen kierroksen lopun asfalttia. Vastarannan Jukalta kuulimme, että kärki oli 3:20 päässä edessä, eli kilpailu oli kehittynyt minun kannalta suotuisasti. Kierroksen lopun asfaltin alkaessa Paavo nappasi pyörän tien sivuun ja tokaisi, että ei osallistu enää asfaltilla vetotöihin. Painelin kierroksen rennon kovaa loppuun ja kylpylän takana olevassa nousussa Paavo tippuikin peesistä. Kuulin olevani sijoilla 4-6 ja minulle kerrottiin aikaeroja Gisleen. En edelleenkään tiennyt, että onko O-P minun edessäni vai takana.

Tiesin omasta pyöräilyvauhdistani, että jos kaveri on takana, niin hän tuskin saa minua kiinni. Toisen kierroksen loppupuolella ohittelin muun muassa Miikka Osmon ja aivan kierroksen lopussa näin jo Gislen selän. Kolmannen kierroksen alkaessa kylpylän nousuun jäi vuorostaan Gisle. Kuulin liikenteenohjaajalta siinä Gislen kanssa lähekkäin ajaessa, että ”nyt se voittotaistelu vasta alkaa”. Tuon lauseen viestin käsittely oli edelleen hankalaa ja sain kuvan, että Gisle olisi ollut koko kisan johdossa tuohon saakka. Jatkoin omaa vauhtiani ja toivoin repiväni eroa vuoden takaisen tyyliin. Kolmas kierros taittui ohitse ja viimeinen neljäskin kierros ehti aivan loppupuolelle, kun näin erään tummapaitaisen kaverin ajavan kovaa edessäni. Enää ei ollut epäselvää, missä O-P oli menossa. Vain O-P voisi käyttää tuollaista tehoa polkuosuuksilla ja vain hän pystyy säilyttämään eron tässä vaiheessa kisaa minun ajovauhtiin verrattuna.

 ROSE DR. Z 29er täpäri oli juuri oikea peli tällekin reitille.

Kilpailutilanne kirkastui mieleeni vihdoin selkeääkin selkeämmin. Vain 3km ennen pyöräosuuden päättymistä olin saanut ensimmäistä kertaa tietooni, että O-P on onkin ollut koko kisan ajan edessäni. En kuitenkaan lisännyt vauhtiani enää, koska olin jo käyttänyt paljon ylimääräistä energiaa fillariosuudella muita kovempaa ajaen. Kun kierros oli aivan lopussa, olin vain 15 sekunnin päässä kärkipaikasta – kilpailun seuraavat askeleet selvisivät vasta tässä vaiheessa minulle lopullisesti. Nyt mestaruus ratkaistaisiin 10km maastojuoksussa.

Pyöräosuuden aikoja:
Olli Miettinen 1:49:20
Olli-Pekka Tolvanen 1:52:46
Pekka Nieminen 1:55:54
Miikka Osmo 2:00:20
Gisle Sjöberg 2:02:14
Erwin Borremans 2:13:00

Koin olevani vähän altavastaaja, mutta näissä lajeissa ei koskaan tiedä, miten matka alkaa lopulta painamaan (Onneksi luin vasta kilpailun jälkeen, että O-P oli pinkonut puolimaratonin 1.15. alkuiseen loppuaikaan - tämä tieto olisi latistanut kisafiiliksen lopullisesti :D). Kun vaihdossakaan ei eroa juuri syntynyt, olin juoksuosuuden käynnistyessä vain 15 sekuntia O-P:n perässä. Alussa näytti, että juoksuvauhtimme ovat hyvin lähellä toisiaan. Välimatka oli maaston profiilista riippuen 80-120m. Niin lähellä, mutta samalla niin tuskaisen kaukana. Jalkani olivat yllättävän hyvät siihen nähden, että suoritusta oli takana jo yli 2 tuntia ja olin jälleen aika huolella ulosmitannut suorituskykyäni pyöräosuudella. Edellisvuosien megakrampit loistivat poissaolollaan ja pystyin juoksemaan paljon rennommin. Isot mäet tuottivat edelleen hankaluuksia, lihakset nykivät jonkin verran, mutta se kuuluu asiaan. Kun ensimmäinen 5km oli takana, niin O:P oli karannut noin 30 sekunnin päähän. Toisella kierroksella minun oli tunnustettava, että ero kasvoi. Ne kohdat, joissa olin edelliskierroksella nähnyt kärkimiehen, olivat nyt yksinäistä puurtamista. Mestaruus oli karannut silmiin kantamattomiin, mutta sain pidettyä verrattain hyvän rytmin aina maaliin saakka. 10km maastojuoksu taittui minultakin alle 42min loppuaikaan ja O-P pinkoi matkan vielä 1,5min nopeammin. Jossiteltavaa ei siis jäänyt ja Olli-Pekalle ansaittu Suomenmestaruus, onnittelut!

Juoksuosuuden aikoja:
Olli-Pekka Tolvanen 40:42
Olli Miettinen 41:58
Pekka Nieminen 42:37
Gisle Sjöberg 45:13
Miikka Osmo 45:59

Allekirjoittanut maalissa, kaikki jäi reitille. Kuva: Basecamptriathlon

Loppuaikoja:
Olli-Pekka Tolvanen 2:54:34
Olli Miettinen 2:56:15
Pekka Nieminen 3:05:13
Gisle Sjöberg 3:05:48
Miikka Osmo 3:06:26


Kisan lopputulos ei juuri jättänyt sijaa jossitteluun. Vaikka olisin tiennyt O-P:n olevan edelläni jo pyöräosuuden alussa, ei kisan lopputulos olisi todennäköisesti muuttunut. Olisin ehkä hieman railakkaammin ja riskillä yrittänyt ajaa O:P:ta kiinni ja varmaan siinä onnistunutkin, mutta tämä olisi väistämättä verottanut minun juoksuvauhtiani viimeiseltä osuudelta. Maalajeista minun ei kannata näin ollen juuri spekuloida – ne menivät juuri niin hyvin kuin tässä kunnossa minulta voisi mennä. Karu totuus edelleen on, että uinnin puolesta annan aivan liikaa tasoitusta kaikille.

Ensi kaudella triathlon-kisoja onkin kalenteri täynnä, joten nyt talvikaudella uintia pitää petrata paljon. Ensin on saatava uppotukki-Olmi pintaan ja tämän jälkeen lisätä uintiin urheiluelementtiä. Joillakin ihmisillä on 5 eri uintivauhtia, minulla vauhteja on kaksi: on ja off. Uintipuolessa on paljon kehittymispotentiaalia ja niin on myös aika-ajokyvyssä pyörän päällä ja juoksussa. Odotan jo nyt innolla ja kauhulla monipuolista urheilukautta 2017, joka (terveyden salliessa) huipentuu elokuun alussa täydenmatkan triathloniin Tahkolla.