torstai 11. lokakuuta 2012

Syyskauden huipennus edessä

Sunnuntai 14.10. lähenee vauhdilla ja taistelua laskukuntoa vastaan käydään vielä usean pyöräilijän toimesta - niin on asiat täälläkin. Cyclocrossin SM-kisat pistävät suomalaisen pyöräilijän kauden viimeistään pakettiin ja kisan jälkeen on aika hengähtää hetki.

Toissapäivänä ajoin pitkästä aikaa mainion lamppulenkin. Eilen pitelin sadetta, mutta tänään oli aikaa hypätä crossarin päälle. Alkujaan minun piti suunnata 20km tiesiirtymän kautta kellottamaan tuttua Parolan ulkoilureittiä. Mutta ei, sää oli aivan jäätävän kylmä ja tuuliliivin jättäminen kotiin ehdoton virhevalinta.

Niin suuntasin rohkeasti aivan uusille hiekkateille, joita en ollut koskaan aikaisemmi ajanut. Maaston puolella on aina lämmin ajella, mutta hiekkatielläkin tarkenee vähän maantienlaitaa paremmin. Suunnistelin eteenpäin ja välillä kääntelin pyörää takaisin päin, koska armeijan alueet tulivat vastaan. Lopulta löytyi aivan huippuhienoa baanaa ja komeita harjuja. Kaiken kruunasi lisäksi kirpeän valoisa syysilta auringonpaisteineen.
Crossari on nopeassa kunnossa, mutta miehen kunto on perinteiseen tapaan suuri arvoitus. Treeniä on nyt alla niin hävettävän vähän, että pitää olla jo superlahjakkuus sunnuntain kisassa pärjätäkseen. Mutta katsellaan!

Yritin muuten laittaa twitteriä (@OMiettinen) tänne blogin nurkille, mutta ei tuppaa onnistua. Sieltä kautta pystyy nykyään myös seuraamaan, missä tämä urheilija on milloinkin menossa. Tänään muun muassa twitterissä paljastui, että yksi ensi kesän kisapyöristä on jo nyt tilattu ja suuntaamassa aivan kohta puoliin Suomeen!

5 kommenttia:

  1. Mä ennustan, että nopea pyörä takaa kärkisijoituksen 2/3 kisasta, siitä eteenpäin tarvitaan nopein kuski :)

    Hyvää kisaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huippusuoritukseen tarvitaan molemmat palikat kuntoon. Jospa olisin johdossa huomisessa kisassa, kun 66 % kisasta on ajettuna. ;)

      Poista
    2. Pari ehti edelle, mutta hieno suoritus mitaliajo jokatapauksessa.

      Poista
  2. Pitääpä tulla katsomaan paikan päälle minkälaista meno on crossarikisoissa! Tsemiä kisaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, tämä kannattaa! Kiitos tsemppauksesta, yritystä tulee ainakin olemaan. Katsotaan irtoaako tytön tavoin myös isältä "pulku" huomenna..

      Poista

Maltatko vielä kirjata kuvan tekstin, niin tiedän sinun olevan ihminen